Arka lapsi tarvitsee erityisen paljon rohkaisua, aktiivinen lapsi rajoja, suomalaistutkimus suosittaa.

Kaikki lapset kaipaavat vanhemmiltaan tukea, hyväksyntää ja lämpimän sylin. Erityisen paljon vanhempien, etenkin äidin, tuesta hyötyvät arat lapset, selvitti psykologi Maryam Zarra-Nezhad Jyväskylän yliopistosta väitöstutkimuksessaan. Tutkimukseen osallistui noin seitsemänsataa 3–9-vuotiasta lasta vanhempineen.  

– Mitä enemmän arka lapsi saa vanhemmiltaan tukea ja rohkaisua, sitä paremmin hän uskaltaa ilmaista omia tunteitaan ja pärjää kavereiden kanssa, Zarra-Nezhad sanoo.

– Ilman vanhemman tukea jäävä arka lapsi tuntee muita enemmän vihan ja pelon tunteita, mutta hän ei pysty puhumaan niistä kenellekään. Hänellä on suurempi riski ahdistua ja masentua lapsena ja aikuisena.

Vähättely kaikille vahingollista

Temperamentiltaan haastava eli hyvin aktiivinen tai voimakastahtoinen lapsi puolestaan hyötyy siitä, että vanhemmat asettavat hänelle rajoja. 

– Haastava lapsi tarvitsee selkeät ja johdonmukaiset säännöt, joiden toteutumista vanhemmat valvovat. Hänen kanssaan on esimerkiksi hyvä sopia, että sänkyyn mennään aina yhdeksältä tai läksyt pitää tehdä ennen harrastuksiin lähtöä, Zarra-Nezhad toteaa.

Lasta vähättelevä ja syyllistävä kasvatustyyli on haitallinen kaikille lapsille, mutta erityisen paljon vahinkoa siitä on aralle.

Lasta vähättelevä ja syyllistävä kasvatustyyli on haitallinen kaikille lapsille, mutta erityisen paljon vahinkoa siitä on aralle.

– Lauseet ”Aina sinua saa hävetä” tai ”Et osaa tehdä mitään oikein” voivat saada aran lapsen tottelemaan vanhempaansa. Lapsi kuitenkin tuntee entistä enemmän pelkoa, vihaa ja levottomuutta. Hän siis miellyttää vanhempiaan oman hyvinvointinsa kustannuksella.

Tunne lapsesi temperamentti

Tutkimuksessa selvisi, että etenkin äidin tuki on lapselle merkityksellistä. Tutkijan mukaan tämä voi osittain johtua siitä, että tutkimukseen osallistui vähemmän isiä kuin äitejä.

Vanhemman kannattaa opetella tuntemaan lapsensa temperamentti.

– Äidit ovat myös ehkä enemmän läsnä kouluikäisten lastensa elämässä kuin isät, ja siksi heidän tukensa on erityisen tärkeää, Zarra-Nezhad sanoo.

 Zarra-Nezhadin mukaan vanhemman kannattaa opetella tuntemaan lapsensa temperamentti. Näin hän tietää, millaista tukea lapsi kaipaa.

– Oikeanlainen kasvatustyyli tukee lapsen kehitystä ja antaa hänelle parhaat mahdollisuudet kasvaa terveeksi aikuiseksi.

MA Maryam Zarra-Nezhadin psykologian väitöskirja ”The Joint Effects of Parenting Styles and The Child's Temperamental Characteristics in Children's Social-emotional Development” tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa 21. marraskuuta 2016.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mitä jos et enää kuvailisi säätä adjektiiveilla? Ulkona ei ole kamala sadeilma, vaan ulkona sataa, sanoo lastenohjaaja Juha Alhokoski.

”Ulkoilu lasten kanssa säällä kuin säällä on monen mielestä kaunis ajatus – ennen räntäsateita ja paukkupakkasia. Silloin alkaa helposti huolettaa, pärjääkö oma kullannuppu ulkona. Oikeasti eniten rohkeutta vaaditaan vanhemmilta. Lapsi ei näe sään kamaluutta samalla tavalla kuin aikuinen: jos ulkona sataa, sehän vain tarkoittaa mahtavia lätäköitä, joissa leikkiä.

Monet aikuiset ovat vieraantuneet ulkoilusta. Esimerkiksi ajatus jatkuvasta työmatkapyöräilystä on vieras, koska untuvatakki päällä autoon hyppääminen on helpompaa.

Lapset oppivat esimerkistä. Jos vanhemmat ovat valmiita lähtemään ulos ja pukeutuvat sään mukaan, lapsikin ymmärtää, että kysymys on vain oikeista varusteista.

Kurahousut ovat väline lätäköissä leikkimiseen.

Työpaikallani päiväkodissa päätimme vanhempainillassa, ettei säätä saa kommentoida adjektiiveilla. Eli ulkona ei ole kamala sadeilma, vaan ulkona sataa. Emme myöskään puhu kurahousupakosta. Kurahousut ovat väline lätäköissä leikkimiseen samalla tavalla kuin hiihtämiseen tarvitaan sukset.

Aloittaminen on hankalinta. Siksi ulkona liikkumisesta kannattaa tehdä koko perheen säännöllinen tapa, koska ajan kanssa se helpottuu.

Liikkumisen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä elämysten hakemista. Aina ei tarvitse mennä seinäkiipeilemään, perinteinen pyöräilykin on hyvä, arkinen harrastus, joka sopii koko perheelle.

Lapset nauttivat paljon myös ihan kävelystä. Samoin kuin aikuisten nykyään suosituissa kävelykokouksissa, lapset puhuvat kävellessään koko ajan ja kertovat kuin huomaamattaan paljon elämästään, ajatuksistaan ja haaveistaan. Tämä tarjoaa aikuiselle hienon mahdollisuuden päästä kärryille siitä, mitä pienessä mielessä liikkuu.

Metsässä on kaikki, mitä lapset tarvitsevat.

Maastosta löytyy monenlaisia leikkivälineitä, ja kun mukaan ottaa esimerkiksi kiikarin ja suurennuslasin, tekemistä riittää.

Luontoretkillä ujotkin lapset uskaltautuvat paremmin leikkeihin mukaan.

Epätasainen maasto haastaa tehokkaasti liikkumaan. Välillä taas voi pysähtyä ja rakentaa vaikka majaa. Hienomotoriikkaa kehittävän legoilla rakentelun vastapainoksi tarvitaan isoja leikkejä, joissa tila luonnossa otetaan äänekkäästi haltuun. On tärkeää, että lapsi saa elää elämäänsä leikkien ja liikkuen ulkona. Kun lapsi on näissä hetkissä pääosassa, hän voi nähdä itsensäkin uudessa valossa.

Päiväkodin lasten kanssa käymme retkillä viitenä aamupäivänä viikossa. Retket luovat ryhmään vahvan me-hengen, ja luontoretkillä ujotkin lapset uskaltautuvat paremmin leikkeihin mukaan, koska jokaiselle löytyy varmasti sopiva rooli.”

Juha Alhokoski on lastenohjaaja helsinkiläisessä päiväkodissa ja intohimoinen pyörällä liikkuja.

Vierailija

Juha Alhokoski: ”Metsä on paras leikkipaikka”

Äiti-ihminen kirjoitti: Metsä on tottakai hieno paikka lapsille,mutta entäs käärmeet ja hirvikärpäset?Edes aikuinen ei aina näitä huomaa! No voi kyynel. Onhan ne hirvikärpäset vähän ällöjä, kun mönkivät hiuspohjassa, mutta tuskin se olisi mikään syy kieltää lapsia menemästä metsään. Pipo päähän ja kumpparit jalkaan. Vai tuleeko vielä susikin ja vie nicopetterin mennessään? Ei ihme, että näistä nykynuorista tulee niin veteliä ja tuijottavat vain luuriaan huoneessaan, kun äipästä lapsi menee...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tunnekasvatuksesta on puhuttu jo pitkään, mutta tähän asti vastuu on sälytetty äideille. Vankiladokumentti osoitti, että myös isien pitää opetella tunnetaitoja.

Docventuresissa eilen nähty The Work -dokumentti herätti vilkkaan keskustelun sekä ohjelman jälkiosuudella että somessa. Dokumentissa vankilakundit istuvat terapiapiirissä puhumassa tunteistaan, pääteemana että kovinkin mies voi paljastaa heikkoutensa.

Dokumentin jälkipuinnista päätellen meillä on kasvatettu ja kasvaa edelleen poikia, joista tulee aikuisena kivikasvoisia miehiä. Monelle somessa asiaa kommentoineelle tuntui olevan täysin mullistava ajatus, että isäsuhteella on merkitystä omien tunteiden käsittelyssä, ja että isän esimerkki ja omat tunnetaidot vaikuttavat valtavasti seuraavan sukupolven empatiakykyyn ja tunteiden säätelytaitoihin. Kommenteista oli pääteltävissä, että miehen itkeminen muiden nähden tai feminiinisiksi ajateltujen tunteiden näyttäminen ylipäätään on yhä tabu.

Vauva.fissä on julkaistu lukematon määrä artikkeleita tunnepuheesta ja -kasvatuksesta, mutta lukijamme ovat valtaosin naisia. Jos tieto tunnekasvatuksen tärkeydestä ei välity naisten kautta miehille, eiväthän he edes tiedä, että tunnekasvatusta voi ja pitää tehdä! 

Tunnekasvatus ei ole mitään hihhulihömppää tai monimutkaista kasvatustiedettä, jota vain akateemiset naiset harrastavat.

Tunnekasvatus ei ole mitään hihhulihömppää tai monimutkaista kasvatustiedettä, jota vain akateemiset naiset harrastavat. Se on ehjän minäkuvan ja mielenterveyden lahja, jonka aikuinen voi omalla käytöksellään antaa lapselleen. 

Tunnetaidoilla tarkoitetaan kykyä tunnistaa, ilmaista ja säädellä tunteita. Esimerkiksi suuttumusta on opittava ilmaisemaan niin, ettei siitä aiheudu merkittävää harmia itselle tai muille. Arjessa se on tunteiden näyttämistä ja niistä puhumista ilman suurempaa draamaa. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän oppii mallista.

Annatko itkun tulla, kun surettaa? Annatko lapselle luvan itkeä, vaikka se tuntuisi epämiellyttävältä tai ajankohta väärältä. Miten teidän perheessä ilmaistaan hellyyttä? Näytätkö vanhempana, miten sykähdyttävältä tuntuu, kun pienet kädet tarttuvat kaulasta kiinni?

Suomen Mielenterveysseuran projektikoordinaattori Susanna Kosonen on perehtynyt lasten mielenterveyden edistämiseen neuvoloissa ja päiväkodeissa. Hän kehottaa puhumaan lapselle tunteista jo ihan pienestä vauvasta alkaen.

Mirja Könkään väitöstutkimus päiväkotien arjesta selvitti, miten iso merkitys kotien tunnekasvatuksella on. ”Lasten käytöksestä näki, miten heitä on kotona kohdeltu. Eräskin lapsi koki, ettei kaveri kuunnellut häntä. Sen sijaan, että olisi huutanut, että taaskaan sä et kuuntele, lapsi otti kaveriaan lempeästi kädestä ja kysyi: kuulitko, mitä mä sanoin”, Köngäs kertoo Vauva.fissä.

Olisiko vihdoin aika ymmärtää, että puhe tunnetaidoista ei tarkoita, että vain äitien on puhuttava tunteista lapselle. Myös isien pitää.

On myös tärkeää näyttää, että tunteet tulevat ja menevät. Vaikka suututtaisi, elämä jatkuu, tilanne korjataan ja mennään eteenpäin. Positiivisen kasvatuksen kouluttajalla Tiia Trogenilla on mullistava ajatus siitä, että kun lapsi hiertää vanhemman hermoja ja tekisi mieli huutaa, voi sen sijaan opetella olemaan rauhallisempi. Nimeomaan opetella – sitä ei tarvitse olla sisäsyntyisesti. Se on taito, jonka voi oppia!

Tunnetaitoja osaava lapsi on empaattisempi, kestää paremmin stressiä, osaa toimia paremmin sosiaalisissa tilanteissa ja ymmärtää ja tunnistaa omien tunteidensa lisäksi myös muiden tunteita.

Miksi siis kasvatamme pojistamme edelleen miehiä, jotka eivät itke, tanssi tai osaa hallita vihan tunteitaan? Olisiko vihdoin aika ymmärtää, että puhe tunnetaidoista ei tarkoita, että vain äitien on puhuttava tunteista lapselle. Myös isien pitää. Vain siten annamme pojille taidon ymmärtää omia ja toisten tunteita, lahjoitamme vapauden olla tuntevia, tasapainoisia miehiä, vapaita edellisten sukupolvien solmuista. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.