Neljä vuotta puolipakotin lastani harrastamaan. Kyllä kannatti, luulen. Mutta mitä sanoo psykologi?

Lapseni makaa olohuoneen lattialla. Hän potkii jaloilla lattiaa, tai toisinaan sätkii ilmaan. Sanat ovat joka tapauksessa samat:

”Inhoan pianon soittoa! Haluan lopettaa soittamisen!”

Kun hän on maannut lattialla epäsäännöllisen säännöllisesti kaksi vuotta, perustelut terävöityvät:

”Harrastamisen kuuluu olla lapsista kivaa! Lapsia ei saa pakottaa harrastamaan!”

Yritän kuulostaa järkevältä. Selitän sadannen kerran, että soittaminen on hieno taito, josta voi myöhemmin olla paljon iloa. Puolustelen, että soittaminen on tehty lapselle mahdollisimman helpoksi: opettaja käy kerran viikossa meillä kotona eikä lapsen ole koskaan tarvinnut pyrkiä musiikkiopistoon tai muuhun tavoitteellisempaan paikkaan, vaikka opettaja on sitä ehdottanut.

Totta puhuen 11-vuotiaan huuto horjuttaa minua. ”Harrastamisen kuuluu olla lapsista kivaa” kuulostaa todelta.

Lapselle en sitä myönnä. Sanon, että vanhempien hommaan kuuluu miettiä, mikä on lapselle hyväksi. Imartelen, että hän on soittamisessa aika taitava ja siksi kannattaisi soittaa vielä vähän aikaa. Muistutan, että jos hän olisi aina saanut itse päättää, hän olisi lopettanut myös koulunkäynnin ja vaihtanut allergisen äitinsä – minut – koiraan.

Vielä neljäs vuosi soittamista, alakoulun loppuun, päätämme. Sitten lapsi saa lopettaa.

Onneksi emme sano sitä lapselle.

Sillä neljäntenä keväänä piano alkaa soida.

Iltaisin kun pitäisi mennä nukkumaan, lapsi menee pianon luo. Hän soittaa Jenni Vartiaisen ja Robinin kappaleita. Mies ja minä istumme hiljaa ja varomme sanomasta mitään, ettei lapsi tajuaisi, mitä on tekemässä.

13-vuotislahjaksi teini toivoo Poplaulujen helmiä -nuottikirjan. Pian hän pyöräilee kirjastoon ja lainaa lisää.

”Soittaminen on oikeastaan aika kivaa”, lapsi sanoo eräänä suopeana päivänä ja haluaa näyttää viisivuotiaalle pikkusiskolle, missä ovat koskettimien kaikki keski-C:t.

En sano sitä mitä ajattelen: Kyllä äiti tietää. Kyllä kannatti.

Saako ja kannattaako lasta pakottaa harrastamaan?

Lapsi- ja perhepsykologi Kaisa Lumijärvi vastaa:

Ensimmäisenä miettisin lapsen kanssa, miksi harrastaminen tökkii. Voi olla, että harrastus ei todella kiinnosta lasta. Ehkä vanhemmat ovat valinneet harrastuksen, jota olisivat itse halunneet harrastaa tai josta itse lapsena pitivät. Silloin on muistettava, että lapsi on oma, erilainen tyyppinsä, ja saa olla.

Voi myös olla, että lapsi on liian väsynyt harrastamaan. Koulun ohessa pitäisi olla riittävästi vapaata leikkiä ja kiireetöntä oloa. Muuten sinänsä kivakin harrastus muuttuu pakoksi. Tai sitten harrastus olisi ihan kiva, mutta harjoituksissa tai tunneilla ei tehdä mukavia asioita.

Kyse voi myös olla valtataistelusta eli perhedynamiikasta: harrastus on ihan kiva, mutta onpahan yksi tapa kapinoida vanhempia vastaan. Vanhempi voi silloin miettiä, saako lapsi itse päättää tarpeeksi muissa arjen asioissa vai kontrolloiko aikuinen lapsen tekemisiä enemmän kuin kuuluisi.

Myös lapsen temperamentti vaikuttaa lapsen tapaan reagoida. Ulkopuolisesta voi kuulostaa pahalta, että lapsi vastustaa äänekkäästi harrastukseen menoa. Omat vanhemmat voivat kuitenkin tietää, että lapsi voi vastustaa yhtä äänekkäästi myös pipon käyttämistä paukkupakkasilla tai surra irtokarkin tippumista terassilautojen väliin.

Jos lapsi harrastuksen jälkeen on pääsääntöisesti tyytyväinen, että meni ja harrasti, vanhempien kannattaa jaksaa hankalakin lähteminen harrastukseen. Pitkäjänteisyyden oppiminenkin on lapselle tärkeää, ja sitä voi yhdessä opetella: Kun olet käynyt kymmenissä harkoissa tai osaat soittaa soittoläksyn alusta loppuun, leivotaan vaikka yhdessä kakku.

Mitä voi tehdä, jotta harrastamisesta tulisi lapselle mieluisampaa?

Sitä kannattaa kysyä lapselta: Mikä auttaisi, että harrastaminen olisi sinusta kivempaa? Soittamisessa intoa voi tuoda vaikka se, että opettaja alkaa opettaa myös muita kuin klassisia kappaleita, vaikka lastenlauluja. Urheiluharrastuksen tökkimisessä vika voikin olla valmennustyylissä tai vaikka lapselle liian myöhäisissä harjoitteluajoissa. Tällöin aikuinen voi osata auttaa muutosten teossa.

Minkä ikäinen lapsi voi itse päättää harrastuksistaan?

Mielestäni alle kouluikäiset lapset eivät tarvitse harrastuksia. Eivät varsinkaan silloin, jos he tekevät pitkää päivää päiväkodissa. Jos lapsi itse menee harrastukseen mielellään ja jaksaa hyvin, alle kouluikäinenkin saa harrastaa kohtuudella.

Kouluikäisen kanssa sopisin, että tietty aika kokeillaan ja harrastetaan, jos on ilmoitauduttu ja sitouduttu. Esimerkiksi alkanut lukukausi. Onneksi monessa harrastuksessa voi käydä kokeilemassa ensin ennen sitoutumista. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän hänen tulisi päättää itse, mitä harrastusta tahtoo edes kokeilla. Yläkouluikäisenä tulisi jo saada päättää itse, mitä haluaa harrastaa.

Heti ei kannata lyödä harrastuksen kanssa hanskoja tiskiin – sekin on lapselle tärkeä oppi. Mutta jos harrastus tuntuu pakkopullalta pidempään, lopettaisin. Lapsi saattaa myöhemmin aikuisena palata itse saman harrastuksen äärelle.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: Heli Blåfield

Äitiä huolestuttaa, koska teinitytär on välillä hyvin uhmakas, empatiakyvytön ja itsekeskeinen. Onko lapsi voinut periä narsistisen käytöshäiriön isältään?

”Olemme uusperhe, johon kuuluu 13-vuotias tyttäreni ja mieheni, jolla ei ole omia lapsia. Tytön isä ei ole arjessamme mukana. Erosimme exän rikollisen elämäntavan takia, kun tytär oli kuusivuotias. Tytär pitää nykyisestä miehestäni, ja pitkään perhedynamiikka toimikin hyvin.

Nyt, tytön lähestyessä murrosikää, hänen käytöksensä on alkanut huolestuttaa minua. Tytär on välillä hyvin uhmakas, empatiakyvytön ja itsekeskeinen. Hän on jäänyt muutaman kerran kiinni valehtelusta, mitä etenkään mieheni ei siedä lainkaan. Tyttö sai uuden puhelimen sillä ehdolla, että hoitaa kotityöt pyytämättä, mutta silti ne unohtuvat jatkuvasti. Joka asiasta on sanottava jatkuvasti, ja kaikenlaiset rangaistukset ovat tehottomia.

Hän ei halua, että häntä määräillään, mutta rajattomuus tuntuu hänestä välinpitämättömyydeltä. Jos emme vaadi mitään, mitään ei tapahdu. Jos vaadimme, hän paiskoo ovia ja kiukkuaa. Näytämme hänelle kiintymyksemme, mutta häneltä ei tule juurikaan positiivista palautetta. Hän ei kysele kuulumisia muilta. Ollessani kipeä häntä kiinnostaa vointini sijaan se, heitänkö hänet treeneihin.

Tuollainen kylmäkiskoisuus, valehtelu ja sopimuksien rikkominen tuo mieleen hänen isänsä, jolla diagnosoitiin psykopaattinen ja narsistinen käytöshäiriö. Onko isän rikollinen mieli voinut periytyä? Onko tämä mielestäsi normaalia murkkuikäisen käytöstä?”

Huolestunut äiti

Janna vastaa:

”Kiitos koskettavasta kirjeestä! Hätä rakkaasta lapsesta, teini-iän kuohut, isän diagnoosien varjo – melkoinen paketti mietittäväksi koko perheelle.

Oman navan tuijotus on aivan iänmukaista käytöstä, samoin mielipiteen vaihtelu ja epävarmuus rajojen tarpeesta.

Ensinnäkin: Tyttäresi käytös ei kuulosta psykopaattiselta tai tunnekylmältä. Hän osoittaa mieltään ja näyttää selvästi, kun ei pidä asioista. Julmuutta vaikkapa eläimiä tai ikätovereita kohtaan ei esiinny. Oman navan tuijotus on aivan iänmukaista käytöstä, samoin mielipiteen vaihtelu ja epävarmuus rajojen tarpeesta. Harva teini tekee kotitöitä pelkällä kehotuksella. Valehtelu oman nahan pelastamiseksi on sekin normaalia.

Ymmärrän silti huoltasi. Persoonallisuushäiriöiden syntyä ei tunneta tarkkaan. Periytyvyyttä on todennäköisesti jonkin verran, mutta myös kasvuympäristö vaikuttaa paljon. Nuorelle ei tehdä persoonallisuushäiriödiagnoosia, koska kasvu on vielä kesken. Sen sijaan tutkitaan, miten nuoren mieli on rakentunut ja miten läheiset ihmissuhteet voivat olla avuksi hyvän kasvun polulla.

Aikuisen rakkaus hankalaankin nuoreen ja kyky pohtia omaa osuuttaan tämän elämässä ovat suuri voimavara, joka kannattaa ottaa käyttöön. Voisittekin pohtia, mitä hyvää oikeastaan haluatte tyttärelle antaa tiukkuudella ja rangaistuksilla? Miltä toivotte niiden suojaavan lasta? Tajuaako tytär hyvät tarkoituksenne?

Jäin myös miettimään, millaisena tytär muistaa isänsä. Olisiko isässä kaikesta huolimatta jotakin mukavaa, jota tytär saattaisi kaipauksella muistella?

Suosittelen, että hakeudutte perheneuvolaan, nuorisoasemalle tai muuhun nuorten mielenterveyspalveluun. Jos lapsella epäillään psyykkisen kehityksen häiriötä, voidaan asiaa tutkia. Jos kasvatustavan muutos auttaisi, saatte siihen apua. Perheen on tärkeä saada vastauksia näin suuriin kysymyksiin.”

Meidän Perhe 12/2017

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Onnea satavuotias Suomi! Ja onnea suomalaiset – asiat ovat täällä melkoisen hyvin.

1. Suomi on maailman lukutaitoisin maa

Tämä selviää yhdysvaltalaisen Connecticutin yliopiston tutkimuksesta. Tutkimuksessa mitattiin muun muassa sitä, millaiset mahdollisuudet jokaisessa maassa on lukea, esimerkiksi kirjastojen ja sanomalehtien saatavuuden kannalta. 

2. Suomen peruskoulutus on maailman parasta

Maailman talousfoorumin tutkimuksessa verrattiin eri maiden kilpailukykyä ja talouskasvua erilaisten asteikkojen avulla. Yksi vertailukohteista oli peruskoulutus, ja Suomi sai tästä maailman parhaat pisteet.

3. Suomi on maailman turvallisin maa

136 maata käsittävä maailman talousfoorumin matkailuaiheinen tutkimus vertaili muun muassa eri maiden matkustusturvallisuutta. Ja kyllä, Suomi sai täydet pisteet!

4. Suomessa syödään Euroopan puhtainta ruokaa

Euroopan elintarvikeviraston tutkimuksessa selvisi, että suomalaisessa ruuassa on vähiten jäänteitä ihmiselle vaarallisista aineista.

5. Suomalaisilla on eniten henkilökohtaista vapautta

Tämä selviää maailman sosiaalisen kehityksen indeksistä, jossa Suomi oli ykkönen muun muassa erilaisten uskontojen hyväksymisessä ja ilmaisunvapaudessa. 

6. Äitiyskuolleisuus on Suomessa alhaisin koko maailmassa

Katso vaikka WHO:n uudesta tutkimuksesta.

7. Isien ja poikien väliset suhteet Euroopan parhaita

Maailman terveysjärjestö on myös selvittänyt vuoden 2016 koululaistutkimuksessaan, että kaikista 42 vertailuun osallistuneesta maasta isät ja pojat ovat Suomessa läheisimpiä. Tutkimuksen mukaan teinipoikien on helppu puhua omista asioistaan myös isälle.

8. Suomi on maailman toiseksi paras maa olla tyttö

Kansainvälisen Pelastakaa lapset -järjestön tekemässä tutkimuksessa mitattiin tyttöjen mahdollisuuksia eri maissa. Tutkimus selvitti muun muassa tytöille järjestettyä seksuaali- ja terveysneuvontaa sekä lapsiavioliittojen määrää. Suomen tytöillä oli maailman toiseksi parhaat oltavat, heti naapurimme Ruotsin jälkeen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.