Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Milloin ja miten vanhemman pitää puuttua lasten riitoihin?

Kaverusten kiihtyneitä ääniä, inttämistä, taisi joku lelukin jo lentää lastenhuoneen seinään…Mistä tietää, mikä on vielä leikkiä ja mikä täyttä sotaa? Milloin tulisi puuttua peliin? Vai pitääkö lasten antaa setviä kiistansa keskenään?

Yhdessä toisten kanssa toimiminen on yksi vaikeimmin opittavista taidoista, ja siihen tarvitaan aikuisen apua.

– Meillä on vieläkin vahvana käsitys, että lapset sosiaa­listuvat jotenkin itsekseen. Siltä ehkä näyttääkin, kun kaikki sujuu suotuisasti, mutta tosiasiassa vaaditaan aika paljon, että niin tapahtuu, sanoo erityispedagogiikan yliopisto-opettaja, kasvatustieteen tohtori  Marita Neitola Turun yliopistosta.

Vanhemmat vaikuttavat paljonkin lapsen tunnekäyttäytymiseen, konfliktinratkaisuun ja taitoon toimia ryhmässä, vaikka eivät aina kovin tietoisesti.

Neitola tutki väitöstyössään vanhempia, joiden koulua aloittelevilla lapsilla oli ilmennyt ongelmia vertais­suhteissa – kiusaamista tai kiusatuksi tai torjutuksi tulemista – sekä vanhempia, joiden lapsilla niitä ei ollut. Vanhempien tavasta ohjata lapsiaan löytyi eroja.

Valmennusta hiekkalaatikolla

Kaveritaitojen tukeminen alkaa siitä, että vanhempi vie lapsen toisten luo kylään ja järjestelee leikkitreffejä. Pikkulasten tapaamisissa aikuiset ovat yleensä mukana valvomassa, miten leikki sujuu.

– Parasta valmennusta voi antaa jo pienestä asti sillä, että leikkii yhdessä lastensa kanssa. Kannattaa mennä mukaan hiekkalaatikolle, tulkita toisten lasten ilmeitä ja eleitä ja sanoittaa tilanteita: selvästi Liisakin tahtoo lapion, mitäs nyt tehtäisiin, että kaikki voisivat leikkiä?

Pienimpien kanssa aikuinen näyttää mallin: Kädestä viety lelu palautetaan omistajalleen ja pettymysitku otetaan vastaan sylissä pitäen. Lyövä tai pureva lapsi nostetaan rauhallisesti pois tilanteesta ja selitetään, että satuttaa ei saa.

Leikki-iässä neuvottelutaidot vähitellen kehittyvät, vaikka pettymyksen ja kiukun hallinta on välillä vaikeaa. Riitoja on hyvä kuunnella tarkalla korvalla ja seurata ensin vaivihkaa, selviävätkö lapset tilanteesta itse. Jos eivät, on aika mennä mukaan ja kysyä, tarvitaanko apua: mitäs tehtäisiin, että tämä ratkeaisi?

Marita Neitola kutsuu tällaista tarkkailevaa taustatukena olemista valmentajamalliksi. Se oli hänen tutkimuksessaan yleisin vanhemmilla, joiden lapset pärjäsivät sosiaalisissa tilanteissa hyvin.

Kaverisuhdeongelmista kärsivien lasten vanhemmat taas tyytyivät muita useammin toimimaan erotuomareina. Tämän tyylin käyttäjät reagoivat vasta, kun nahina yltyi ilmiriidaksi. Silloin he puhalsivat pelin poikki: nyt leikki seis, lähdette kotiin tai eri huoneisiin ja tulette takaisin vasta, kun olette rauhoittuneet.

Nopeaa puuttumista tarvitaankin, jos osapuolilta ollaan jo repimässä hiuksia päästä.

– Tärkeää olisi kuitenkin, että asiaan palataan, kun sekä lapset että vanhempi ovat rauhoittuneet. Selvitetään, mitä tapahtui ja miksi, ja miten toimia, ettei näin enää tapahtuisi, Neitola neuvoo.

Pienistä vahingoista ja riidanpoikasista on turha syyllistää lasta. Empatia toimii paremmin. Ankara reagointi ilman jälkipuintia ei anna lapselle mahdollisuutta oppia.

Samansuuntaisia tuloksia kasvatustyylistä ja sosiaalisista taidoista saatiin hiljattain Warwickin yliopistossa Britanniassa. Tutkimuksen mukaan hyvin ankara tai väkivaltainen kasvatus tuotti keskimääräistä enemmän lapsia, jotka sekä kiusasivat itse että tulivat kiusatuiksi. Toisaalta myös ylisuojelu lisäsi etenkin kiusatuksi tulemisen riskiä. Lämmin mutta jämäkkä kasvatus sen sijaan vähensi sitä.

Tunne lapsi – ja kaverit

Riitojen ratkomista helpottaa, kun tuntee lapsensa temperamentin. Silloin osaa nähdä, milloin leikki luiskahtaa riidaksi ja pärjäävätkö lapset ilman apua.

– Jos ei tunne lastaan, kyky ohjata jää pinnallisemmaksi, tai sitten lapselta odottaa ikään ja tilanteeseen nähden liikaa, Neitola sanoo.

– Jos lapsi tulee pihalta pahalla mielellä ja vanhempi toteaa välinpitämättömästi, että selvitä itse riitasi, lapsi ei saa apua tulevien tilanteiden varalle.

Yksin liian kiperiin paikkoihin jätetty lapsi ei opi selvittämään tilanteita vaan vain selviytymään – ja ehkä seuraavalla kerralla vaikenemaan.

Vanhempien kuuluu tietää, keiden kanssa pikkukoululainen viettää aikaansa. Isompienkin sosiaalisista ympyröistä on hyvä pysyä selvillä. Se onnistuu parhaiten, kun antaa lapsen tuoda kavereita kotiin.

Kannattaa ylläpitää yhteyksiä myös muihin vanhempiin. Yhdessä voi miettiä, mitä tehdä, jos porukassa tulee isompia kahnauksia.

– Jos vanhemmat on lepsuja ja katsovat läpi sormien sellaista, että jonkun kanssa nyt vain kukaan ei leiki, he ruokkivat kiusaamista ja poissulkemista.
Joskus aikuisen silmään näyttää, että kaikki menee hyvin, mutta jotain jää huomaamatta.

– Eräiden kolmen tytön äidit olivat yhteisesti sitä mieltä, että tyttöjen täytyy leikkiä yhdessä. Niin he sitten leikkivätkin – päällisin puolin. Kotileikissä kolmas tyttö vain oli aina koira: kaksi muuta laittoivat oven kiinni ja jättivät koiran ulkopuolelle.

Älä tunkeudu liikaa

Voiko huolenpito mennä yli? Voi. Lapsen kasvaessa tyyliä on syytä aina hienosäätää.

5–6-vuotiaiden leikeissä vanhempi voi jo seurata vähän etäämmältä, miten lapsi pärjää. Aikuinen voi hoidella kotona tai pihalla samalla omia hommiaan, mutta olla tarvittaessa saatavilla. Se on tärkeää vielä kouluiässäkin.

Mutta jos äiti tai isä ilmestyy aina ensimmäisen inahduksen kuuluessa paikalle mestaroimaan, lopputulos voi olla enemmän haitaksi kuin avuksi. Pahimmillaan lapsi joutuu porukassa silmätikuksi.

Murrosiän lähestyessä konkreettinen läsnäolo ja väliintulot harvenevat entisestään, mutta henkisen tuen ja luottamuksellisten välien merkitys korostuvat.

Viimeinen keino: kaverit vaihtoon

Jos kaveriporukasta kantautuu kotiin pelkkää mielipahaa, jotain on tehtävä. Yksi hyvä keino on kutsua kaverit kylään. Muuttuisiko vuorovaikutus lapsen kotikentällä?

Joskus tilanne ei vain ota korjaantuakseen eikä muihin vanhempiin saada keskusteluyhteyttä yrityksistä huolimatta.

Kotona voi avoimesti keskustella siitä, että kaikki kaverit eivät yksinkertaisesti ole hyviä kavereita. Kaikkea ei tarvitse sietää.

– On haitaksi lapsen kehitykselle, jos kokee jatkuvasti kiusaamista tai kiristämistä tai jos ajautuu porukassa tekemään asioita, joita ei voi hyväksyä. Sellaiset kaverisuhteet on syytäkin laittaa poikki ja etsiä toisenlaista seuraa, Neitola sanoo.

3 pulmaa ja ratkaisua

1. Päiväkodin turpakäräjät

3–5-vuotiaiden ryhmän pojat hakeutuvat yhteisleikkiin, mutta nahistelevat kaiken aikaa: yksi ärsyttää, toinen ärsyyntyy ja pian on päällä täysi käsirysy. Hiljaisin vetäytyy pian joukosta kokonaan ja kertoo kotona, että muut tönivät ja kiusaavat.

Mikä neuvoksi?

Pienet lapset tarvitsevat melkein kaiken aikaa aikuista vierelleen opastamaan, tulkitsemaan tilanteita ja sanoittamaan vastapuolen kokemusta. Vanhempi ei voi olla päiväkodissa näkemässä, mitä tilanteissa tapahtuu, joten kannattaa puhua ryhmän aikuisille.

Jo kaksivuotiaat valitsevat kavereita: hakeutuvat joidenkin lasten lähelle ja karttavat toisia. Kaverikuvioiden tunnistamiseksi tarvitaan systemaattista havainnointia. Jos joku lapsi kertoo kotona kiusaamisesta, leikkejä voi olla tarpeen seurata tavallistakin tarkemmin.

Opettajan olisi hyvä haastatella kaikki lapset. Sosiaalisista suhteista voidaan sen perusteella piirtää verkosto, josta nähdään, jos joku uhkaa jäädä syrjään.

2. Pikkukoululaisten valtapeli

Ekaluokkalaisilla on päivittäistä pahaa mieltä siitä, kuka on välitunnilla kenenkin kanssa, kuka jää ulkopuolelle, kuka on sanonut ilkeästi tai kenellä on parhaat vaatteet, pinnit tai penaali. Yhdessäolo on jatkuvaa valtakamppailua ja kiistaa ykköskavereista.

Mikä neuvoksi?

Kannattaa kutsua lapsen kavereita kotiin  – vuorovaikutus voi olla toisenlaista. Anna lasten touhuta keskenään mutta pysy kuuloetäisyydellä, seuraa tilannetta ja mene tarvittaessa avuksi. Myös vanhem­pien kesken kannattaa verkostoitua ja kysellä muiden kokemuksia.

Jos valtapeli pitkittyy, ota yhteyttä kouluun. Lapset toimivat eri tavoin eri ympäristöissä. Opettajan on hyvä kuulla vanhemman näkökulma ja toisin päin.

Koulun kulttuurin tulisi tukea yhteishenkeä ja ehkäistä kiusaamista. Jos sosiaalinen kuvio ajautuu pysyvästi ikäviin uomiin, vaadi, että tilanteeseen puututaan.

3. Tyttöjen kolmiodraama

11-vuotiaalla tytöllä on ollut parhaan kaverin kanssa paha riita, ilmeisesti ihastuksen kohteista. Nyt kaveri on lyöttäytynyt yksiin kolmannen tytön kanssa. Lapsi on kolmatta viikkoa aivan onneton, vetäytyy, itkeskelee ja mollaa itseään.

Mikä neuvoksi?

Tärkeintä on olla läsnä ja saatavilla. Ottakaa tavaksi jutella säännöllisesti – oli paikka sitten sauna, sohvannurkka tai sängynlaita. Kuuntele rauhassa, älä syyttele, ylireagoi tai vähättele.

Jos lapsi on itsekin loukannut ystävää, pohtikaa, voisiko löytyä jokin sovinnon ele. Anteeksi pyytäminen ja antaminen on hyvä oppia läheisessä ihmissuhteessa. Lohduta, että tilanteet vaihtuvat ja välirikko voi korjaantua piankin.

Tämän ikäisillä on usein tiivis suhde yhteen kaveriin, mutta siinä on riskinsä, jos lapsi on kovin riippuvainen sydänystävästään. Miettikää, löytyykö lapsen elinpiiristä muuta mukavaa seuraa, vaikkapa harrastuksista.

Murrosiän kynnyksellä minäkuva ja itseluottamus horjuvat helposti. Kun lapsi tuntee itsensä rumaksi ja kelpaamattomaksi, pysähdy miettimään asiaa. Miksi hänestä tuntuu siltä? Onko se oikeasti ihan niin? Kerro, mistä kaikesta hänessä pidät.

Joskus mikään äidin tai isän sana tai teko ei riitä. Tukea voi hakea myös koulupsykologilta tai terveydenhoitajalta.

Asiantuntijana Marita Neitola Turun yliopistosta.

Anna Tommola, Erotuomarista valmentajaksi, Meidän Perhe 8/2013.

Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström pitää Puhu muru -blogia vauva.fissä. Kuva: Miikka Pirinen

#metoo-kampanja on herättänyt vanhempien ahdistavat lapsuus- ja nuoruusmuistot. Mitä voimme tehdä, jotta omat lapsemme eivät joudu kohtaamaan samaa.

Kampanjan tarkoituksena on tehdä näkyväksi seksuaalisen häirinnän laajuus; se koskettaa lähes jokaista naista, ja myös useita miehiä.

Reidelle bussimatkan ajaksi laskeutuva käsi, hississä kohdattu itsensäpaljastaja, rasvaista vartalon kommentointia, kourimista tungoksessa, raiskausyrityksiä, uhkailuja, hyväksikäyttöä... Hastagilla #metoo jaetut kokemukset herättävät paitsi omat ikävät muistot, saavat vanhemman miettimään, kuinka suojella omaa lasta seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta.

Opeta lasta ilmaisemaan omat rajansa

Seksuaalinen häirintä on aina ennen kaikkea toisen rajojen rikkomista, erityistason seksuaaliterapeutti (NASC) Marja Kihlström painottaa. Lapsen voi opettaa tunnistamaan omat rajansa. Se helpottaa lapsen kynnystä myös myöhemmin erottaa hyvä ja huono kosketus.

– Edes pientä lasta ei saisi koskaan pakottaa halaamaan tai istumaan sylissä, jos hän ei sellaista halua. Ei, vaikka  esimerkiksi isovanhemmat vaatisivat tai pahoittaisivat mielensä, Kihlström sanoo.

Lapsen on tärkeää itse oppia säätelemään, milloin ja kenen koskettamaksi haluaa tulla. Lapsesta voi tuntua ikävältä jokin niinkin arkinen kuin vieraan aikuisen käsi hartioilla.

– Lapsella voi olla erilaiset fyysiset rajat kuin itsellämme, ja lapsia on kuunneltava erityisen tarkkaan. Jos lapsi ei halua tulla kosketetuksi, hänen toivettaan tulee kunnioittaa, vaikka oma ajatus ei olisi missään mielessä seksuaalisesti virittynyt.

"Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa."

Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa. Ja jotta lapsi oppii myös itse kunnioittamaan toisten ihmisten rajoja, hänelle täytyy opettaa, että sääntö koskee myös häntä itseään. Vaikka olisi kuinka rakastunut päiväkotikaveriin ja haluaisi pussata tai halata, toisen rajoja ei saa ylittää ilman lupaa.

Lapsen kanssa voi puhua siitä, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja millainen ei. Silloin lapsi oppii säätelemään, millaista kosketusta haluaa, milloin suostuu kosketukseen vain miellyttääkseen muita ja miten hallita sitä, mitä itse haluaa.

Auta tunnistamaan hyvä ja huono kosketus

Seksuaalikasvatus on yhtä tärkeää tytöille ja pojille, Marja Kihlström muistuttaa.

– Fakta on, että myös pojat kohtaavat seksuaalista häirintää. Se aiheuttaa, jos mahdollista, vielä enemmän häpeää, sillä yleinen oletus on, ettei sellaista tapahdu.

Seksuaalikasvatuksen voi aloittaa jo vauvana. Se käyaika lailla luonnostaan, kun vauvaa pidetään hellästi sylissä ja häntä kosketetaan rakastavasti. Taaperoa voi jo opettaa nimeämään eri ruuminosia. Tärkeää on, että perheessä ei ole kiellettyjä sanoja tai kysymyksiä liittyen seksuaalisuuteen tai vaikkapa sukupuolielimiin.

– Pimppi on pimppi eikä etupeppu. Ja siitä voi puhua yhtä arkisesti kuin kainalosta tai vatsasta. Jos kehonosiin liittyy vanhemmalla häpeää tai estoja, hän välittää ne hyvin helposti lapselle äänensävyissä tai puhumattomuutena, ja lapsi oppii, että omassa vartalossa on paikkoja, jotka ovat hävettäviä, toisarvoisia.

Hieman isommalle lapselle voi opettaa uikkarisäännön: Uimapuvun rajaavat alueet ovat lapsen omia alueita, joihin muut eivät saa koskea, lukuun ottamatta vanhempia tai muita aikusia hoivatarkoituksessa.

Harjoitelkaa avunpyytämistä

Kun lapsi alkaa liikkua yksin, pitää seksuaalisen häirinnän käsitettä avata hieman enemmän. Lapsen kanssa voi jutella myös siitä, mitä tehdä, jos joku lähestyy tavalla, joka ei itsestä tunnu hyvältä.

– Harjoitelkaa ein sanomista ja avunpyytämistä. Jos lapsi sanoo kovaan ääneen ”tuo ei tunnu kivalta”, sen pitäisi herättää myös ympärillä olevat aikuiset. Lapsen kanssa voi myös sopia, että aikuinen soittaa heti saatuaan tietynlaisen tekstiviestin.

"Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan."

Lapselle voi puhua myös lamaantumisen tunteesta. Jos joku ylittää omat rajat yllättäen tai hyvin röyhkeästi, aikuinenkin voi lamaantua niin, ettei pystykään toimimaan tai sanomaan mitään. Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan. Lamaantumiseen tunteeseenkin voi harjoitella keinoja selviytyä, kuten vaikka napakka ein huutaminen tai edellä mainittu tekstiviesti vanhemmalle.

Rakasta, arvosta, ota vakavasti

Aikuinen ei saisi koskaan väheksyä tai sivuuttaa, jos lapsi kertoo kokeneensa epämiellyttävän kohtaamisen – ei, vaikka kyseessä olisi perheen tuttu aikuinen.

– Se saattaa olla vanhemmalta vain yksi ”no, älä nyt, sehän on sinun oma setäsi” -kommentti, joka sulkee lapsen suun vuosiksi eteenpäin ja saa lapsen ajattelemaan, että hän toimi tilanteessa jotenkin väärin, häirintä olikin hänen syytään.

Aikuisilta unohtuu, että seksuaalinen häirintä on paljon muutakin kuin käsi housuissa tai rinnan puristus. Se voi olla ohi menevä läpsäytys takapuolelle, härskejä puheita, tai vaikka esiteini-ikäisten kömpelö kopelointiyritys luokkakaveria kohtaan. Vaikka tapahtunut ei aikuisesta tuntuisi vakavalta, lapsen tunne täytyy ottaa vakavasti ja siihen on puututtava.

"Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja."

Vaikka me vanhemmat tekisimme kaikkemme suojellaksemme lasta seksuaaliselta häirinnältä ja kasvattaaksemme lapsistamme aikuisia, jotka osaisivat kunnioittaa toisen rajoja, me emme aina voi vaikuttaa siihen, minkälaista seksuaalikasvatusta lapsemme saavat muualta. Lapsen käsitykseen omista ja toisten rajoista vaikuttavat aina myös päivähoito, koulu, ystävät ja vaikkapa ystävien vanhemmat.

– Paras lääke seksuaalikasvatuksen rinnalla seksuaalista häirintää vastaan on, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja arvostettu.

Rakkaudessa kylpevä ihminen todennäköisesti arvostaa myös muiden rajoja. Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja. Silloin lapsi saattaa etsiä hyväksyntää väärilläkin tavoilla ja alistuu helpommin häirinnälle.

Puhu muru
Seuraa 
Liittynyt9.10.2015

Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä – asiantuntija neuvoo

Olet aivan oikeassa MeToo, että uikkarisäännön lisäksi olisi hyvä puhua kaikenlaisesta koskemattomuudesta liittyen halaamiseen, suuteluun, käden laittoon reidelle, pyllylle, rinnalle. Asiat olisi tärkeää osaa selittää ikätasoon sopivalla tavalla ja vastata lapsen kysymyksiin. Nuo ohjeesi, ettei kaikille tarvitse olla kohtelias, ja karkuun lähtemisestä, vanhemmille ja /tai poliisille soitosta myöskin. Lapselle ja nuorelle on tärkeää painottaa uudelleen ja uudelleen, että kerrothan vanhemmille,...
Lue kommentti
MeToo

Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä – asiantuntija neuvoo

Uikkarisääntö muuten hyvä, muttei valmista kohtaamaan aikuista, joka äkkiä tunkee limaisen kielensä esiteinin suuhun. Kertokaa siis myös, että pussailuunkin pitää olla aina lupa. Ja ettei kaikille tarvitse olla kohtelias. Ja että jos vähänkin epäilyttää, äkkiä mäkeen, soitto aikuisille ja yhteys poliisiin.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Yhteyksiä muodostumassa. Ruudun äärellä voi oppia paljon, mutta muuta elämää se ei saa korvata. Kuva: iStockphoto

Ihmissuhteet ja liikunta kehittävät lapsen aivoja. Aivotutkija kertoo, miten älylaitteet ja ruutuaika niihin vaikuttavat.

Mikä on aivojen kannalta hyvää ruutuaikaa?

Hyvä ruutuaika on sellaista, joka ei vie aikaa liikunnalta ja sosiaaliselta kanssakäymiseltä. Ruutuajan käsite on hankala, sillä kaikki riippuu siitä, mitä lapsi laitteella tekee. Katsooko hän ohjelmaa, joka on kielletty alle 12-vuotiailta vai pelaako hän oppimispeliä? Pelaaminen kehittää kognitiivisia toimintoja, mutta voi olla kiihdyttävää. Siksi se ei välttämättä kannata iltaisin. Passiivinen katsominen taas ei kehitä ongelmaratkaisua, mutta viihdyttää.

Suomessa virallisia ruutuaikasuosituksia ei ole. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alle kaksivuotiaille ei suositella laitteiden käyttöä ollenkaan muuten kuin vanhemman seurassa. Alle kaksivuotiaille laitteiden käyttämisestä ei ole todettu olevan hyötyä. Pahimmillaan käyttö voi viivästyttää puheen kehitystä, jos se on pois kasvokkaiselta vuorovaikutukselta. 2–5-vuotiailla sopiva aika voisi jäädä tuntiin päivässä.

Voiko lapselle antaa tabletin eteen, kun hän on tylsistynyt?

Laitetta ei pidä käyttää kasvatuskeinona tai lääkkeenä hankaliin tilanteisiin. Kun lapsen aivojen etuotsalohkot eivät ole tarpeeksi kehittyneet, hän tarvitsee tunteiden säätelyyn aikuisen apua. Jos aikuinen lykkää eteen tabletin, itsesäätelykeinot eivät pääse samalla tavalla kehittymään. Pahimmillaan lapsi ei opi itsesäätelyä eikä käsittelemään tunteitaan.

Hetki lastenohjelman parissa ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä välttämättä ole hyötyäkään.

Arjessa tulee toki eteen tilanteita, jolloin aikuisesta tuntuu, että pää räjähtää. Silloin on ihan ok antaa lapsen vaikkapa viettää hetki vaikka lastenohjelman parissa. Se ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä ole välttämättä hyötyäkään.

Milloin laitteiden käyttöön pitää puuttua?

Silloin, jos koulunkäynti alkaa kärsiä, lapsi ei liiku tai hän ei enää näe kavereitaan kasvotusten.

Murrosikäisen aivot ovat voimakkaassa kehitysvaiheessa, joten hän tarvitsee unta. Laitteiden käyttö ennen nukahtamista todennäköisesti lyhentää unta ja huonontaa sen laatua. Kun nukahtaminen viivästyy, huonosti nukkuvan nuoren aivomassa otsalohkoissa hiljalleen vähenee, ja se heikentää hänen päättely- ja ongelmanratkaisukykyään.

Laitteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uniaikaa.

Laiteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uni­aikaa, että aivot pääsevät valmistautumaan nukahtamista varten muun muassa erittämällä melatoniinia.

Vaikuttaako aivoihin se, jos lapsi kirjoittaa vain koneella?

Aivot eivät surkastu, vaikka ei ikinä kirjoittaisi käsin. Käsillä tekeminen on kuitenkin todella tärkeää. Se aktivoi kehon liikkeeseen liittyviä hermoyhteyksiä aivoissa ja jumppaa aivoja aivan eri tavalla kuin koneiden käyttäminen.

Lapset oppivat kirjoittamaan nopeammin käsin kuin koneella. 

On todettu, että lapset oppivat kirjoittamaan paljon nopeammin käsin kuin laitteilla. Käsinkirjoitetut muistiinpanot jäävät aikuisillakin mieleen paremmin. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että 4.–6.-luokkalaiset kirjoittivat täydellisempiä lauseita käsin kuin koneella.

Miten muuten lapsen aivojen kehitystä voi tukea?

Aktiivisuus ja uteliaisuus kehittävät aivoja. Tutkittua merkitystä on liikunnalla, musiikilla sekä kasvokkaisella vuorovaikutuksella erityisesti silloin, kun lapsi on pieni. Hyvä ruoka on tärkeää. Se sisältää hiilihydraatteja, joita aivot käyttävät pääasiallisena polttoaineenaan, sekä aivoille elintärkeitä hyviä rasvoja, joita saa esimerkiksi rasvaisesta kalasta sekä pähkinöistä.

Liikunta edistää uusien hermoyhteyksien syntymistä.

Liikunta saattaa lisätä pienten hiussuonien määrää, jolloin aivot saavat enemmän happea. Se edistää myös kasvuhormonin erittymistä ja siten uusien hermoyhteyksien syntymistä. Nuorena harrastettu liikunta on yhteydessä menestykseen kognitiivisia taitoja mittaavissa testeissä vielä aikuisenakin.

Asiantuntijana aivotutkija, psykologi Mona Moisala.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.