Joka ikisellä lapsella on vahvuuksia. Aikuisten pitäisi kiinnittää niihin enemmän huomiota ja tunnistaa ne omassa lapsessaan, dosentti Lotta Uusitalo-Malmivaara sanoo.

”Kasvatukseen kuuluu, että lapselle joutuu sanomaan asioista moneen kertaan. Vanhempien ei ole hyvä kuitenkaan jatkuvasti napista ja jupista, jotta lapsen kanssa ei synny kielteisen vuorovaikutuksen kierrettä, joka pilaa kodin ilmapiirin. Jos ensin motkottaa pöytään jääneestä voirasiasta, sitten kuraisista kengistä eteisessä ja heti perään läksyistä, tulee tiltti kenelle tahansa.

Myönteistä tunnetilaa kannatta ruokkia, sillä se parantaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jos lapsella on hyvä mieli, hän ottaa paljon mieluummin kontaktia ja myös kuuntelee vanhemman viestejä. Isien ja äitien pitäisi ihan tietoisesti korostaa ilon, tyytyväisyyden ja rakkauden tunteita perheessä.

Positiivisen kasvatuksen idea tiivistyykin kehotukseen ’nappaa ne hyvänteossa’. Se tarkoittaa, että tietoisesti opetellaan huomaamaan se, missä lapsi onnistuu ja missä hänen hyvät ominaisuutensa näkyvät.

Jos lapsen kanssa on kotona jatkuvasti hankausta, vanhempien on syytä kiinnittää huomio toisaalle ja luoda tilanteita, joissa lapsi pääsee näyttämään vahvuutensa ja pätemään. Lapsi saakin vaikkapa auttaa pikkusisarusta tai viedä arvokkaat lasit juhlapöytään. Ja sitten kiitetään.

Mitä enemmän lapsi saa onnistumisen kokemuksia ja myönteistä huomiota, sitä vähemmän hänen tarvitsee hakea huomiota kielteisillä asioilla. Kasvatuksessakin saa sitä, mihin keskittyy.

Joka ikisellä lapsella on vahvuuksia. Aikuisten pitäisi kiinnittää niihin enemmän huomiota ja tunnistaa ne omassa lapsessaan. Se on sitä tärkeämpää, mitä enemmän lapsella on haasteita koulutyössä tai muissa taidoissa. Lapsen itsetunnon kehitystä haittaa, jos hänet aletaan nähdä vain ongelmien kautta.

Luonteenvahvuudet ovat piirrekimppuja, jotka ovat itsessään hyviä, eivät vain välineitä jonkin tavoitteen saavuttamiseen. Niitä ovat esimerkiksi luovuus, uteliaisuus, arviointikyky, rohkeus tai kauneuden arvostus. Vapaassa leikissä lasten piirteet tulevat usein hyvin esiin. Yksi on innokas, toinen kekseliäs tai maltillinen.

Omia vahvuuksia voi miettiä jo ihan pienen lapsen kanssa tekemällä vaikkapa oman kuvan. Piirrustukseen voi liittää valokuvia ja samalla muistella tilanteita, joissa lapsi on pärjännyt. Sinähän osoitit rohkeutta, kun menit naapurin kanssa samaan hissiin, vaikka se olikin vähän jännää. Näin lapsi alkaa itsekin uskoa kykenevyyteensä.

Kun näet, että lapsi tekee jotain hyvin, anna myönteinen palaute heti. Jo oikeansuuntaisista askelista kannattaa kiittää, eikä tarttua siihen, mikä vielä meni pieleen.

Kehuminen parantaa lapsen itseluottamusta. Se nostattaa myönteisiä tunteita, jotka tasoittavat koko fysiologiaa ja luovat vastaanottavaisen tilan. Ajattelu laajenee, joustavuus ja luovuus lisääntyvät.

Hyvään keskittyminen ei tarkoita, että hyysää tai lakaisee ongelmia maton alle. Jos suurin osa vuorovaikutuksesta on myönteistä, voi haastekohtiakin ottaa helpommin esiin.”

Helsingin yliopiston erityispedagogiikan dosentti Lotta Uusitalo-Malmivaara on perehtynyt positiiviseen psykologiaan ja tutkinut muun muassa lasten ja nuorten onnellisuutta.

Meidän Perhe 11/2015

Vierailija

Asiantuntija: ”Lopeta motkotus ja anna lapsen päteä”

Eilen mua tuli vastaan jalkakäytävällä äiti noin parivuotiaan lapsensa kanssa. Lapsi juoksi kädet levällään kaarrellen ja äiti hymyili kannustavasti ja sanoi rohkaisun sanoja lapselle. Ei ollut minulla tilaa kävellä vastaan, vaan piti astua ajoväylän puolelle. Äiti vain jatkoi hymyilyä lapselle ja ooooi kuinka sinä lennät, oletko lennokki? Kyllä tuli sellainen olo, että mitähän tuostakin lapsesta tulee, kun ei tarvitse oppia mitään toisten kunnioittamisesta ja huomioimisesta, jalkakäytäväkin on...
Lue kommentti
Niin

Asiantuntija: ”Lopeta motkotus ja anna lapsen päteä”

Nykyään vanhemmat menevät lasten ehdoilla. Kasvamassa adhd narsistipolvi. Esim omassa lapsuudessa joskus tehtiin lapsen kanssa jotain,piirreltiin vaikka. Kun äiti teki ruokaa isä piirteli. Nykyään on niin että vaikka lapset olisivat lähes saman ikäiset, niin toinen säätää toisen kanssa toinen toisen. Vaikka esim kaksi leikki-ikäistä. Lasten ei tarvitse ikinä tehdä mitään epämieluista vaan toinen lukee toiselle toinen toiselle juuri heidän valisemiaan kirjoja ja kun ensimmäinen mielihalu tulee...
Lue kommentti

Moni lapsi aloittaa koulun niin, ettei vielä ensimmäisinä viikkoina tiedä omaa luokkaansa tai opettajaansa. Selvitimme, mitä avoin alku käytännössä tarkoittaa.

Haagan peruskoulussa Helsingissä on tänä syksynä kolme ensimmäistä luokkaa – mutta ei ihan vielä. Ekat kouluviikot lapset viettävät värikoodatuissa viiden oppilaan pienryhmissä ja niiden erilaisissa yhdistelmissä, ja varsinainen luokkajako tehdään vasta näiden kokemusten jälkeen.

Sama käytäntö on nykyään monissa muissakin kouluissa eri kunnissa. Vanhempia se voi hämmentää: Mistä kummasta on kyse? Miten lasta voi valmistaa koulun alkuun, jos ei edes tiedä opettajaa tai luokkatovereita?

Haagassa niin sanottu avoin alku on käytössä neljättä kertaa, ja rehtori Matti Koivusalon mukaan käytännöstä on ollut vain hyviä kokemuksia.

– Tämä on ollut hyvä systeemi, yksiselitteisesti. Kenenkään mieleen ei ole tullut näinä vuosina edes ehdottaa, että palaisimme takaisin entiseen.

Tätä avoin alku tarkoittaa

Avoimen alun aikana kaikki ekaluokkalaiset ovat koulussa kello 9–12. Heitä opettaa kolme luokanopettajaa ja kolme erityisopettajaa, ja oppilasryhmistä kokeillaan erilaisia yhdistelmiä niin, että jokainen pienryhmä käy opetuksessa jokaisen opettajan luona. Iltapäivisin opettajat kokoontuvat keskustelemaan päivän kulusta ja tekemistään havainnoista. Näin menee kaksi ja puoli viikkoa.

Tavoitteena on löytää ryhmiä, joissa lasten sosiaaliset suhteet toimivat mahdollisimman hyvin.

– Pikkuhiljaa alkaa näkyä esimerkiksi sellaista, että vaikka Jani-Petterin ja Ilpon ei kannata olla samalla luokalla. Siinä huomataan myös se, ketkä oppilaat selvästi hyötyvät siitä, että kaveri on samassa ryhmässä ja ketkä mahdollisesti tarvitsevat erityistä tukea.

Ensimmäisten viikkojen aikana saatu näkemys kertoo lapsesta koululaisena paljon enemmän kuin se arvio, mikä esiopetuksessa hänestä on annettu, Koivusalo sanoo.

Tavoitteena on mahdollisimman tasapuoliset ja tasapainoiset luokat.

Erotellaanko tässä sitten oppilaat toisistaan osaamisen mukaan? No ei. Luokkajaossa katsotaan lasten taitoja ja kaverisuhteita niin, että luokista tulee mahdollisimman tasapuoliset, tasapainoiset ja ryhminä toimivat. Myös tiettyä kaveria saa edelleen toivoa samalle luokalle, ja toiveet otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon.

– Ei ole kenenkään etu, että lapsia jaettaisiin osaamisen mukaan. Se olisi ryhmän toiminnan ja opettajan jaksamisen kannalta ihan älytön idea. Enemmän tukea tarvitsevat jaetaan eri luokille, jotta he saavat tarvitsemansa avun, Koivusalo sanoo.

Lasten vanhempia ajatus avoimesta alusta saattaa hämmentää, mutta lapset ovat sopeutuneet siihen hyvin, Koivusalo kertoo.

”Lapset oppivat tuntemaan koko vuosiluokkansa hyvin.” 

– Tästä on sekin hyöty, että lapset oppivat tuntemaan koko vuosiluokkansa hyvin, heistä tulee yksi iso porukka. Samalla jokainen tutustuu kaikkiin niihin aikuisiin, jotka heidän kanssaan kouluvuoden aikana toimivat. 

Lopulta myös palaute vanhemmilta on ollut enimmäkseen positiivista.

– Joillekin huoltajille on ollut hankala paikka, ettei heti alkuun tiedä lapsen lukujärjestystä. Vanhemmat ovat usein etukäteen jopa kohtuuttoman huolissaan asioista, jotka kyllä järjestyvät.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ero piiloilkeilyn ja hyväntahtoisen vitsailun välillä on joskus pieni. Lasten kaverisuhteiden valtapeliin pitää puuttua ajoissa, sanoo Tuija Huuki.

”Sä olet hyvä trampalla, heitä voltti! Käännä itsesi taas kummalliseen asentoon. Kaveriporukan kommentit saavat lapsen mietteliääksi. Ihastelevatko muut hänen taitojaan vai nauravatko he hänelle? Ero piiloilkeilyn ja hyväntahtoisten heittojen välillä on hiuksenhieno.

Aina aikuisetkaan eivät sitä havaitse. Emme huomaa lasten selän takana vaihdettuja merkitseviä katseita tai sitä, että yksi ja sama lapsi joutuu toistuvasti leikissä hipaksi. Huomaamme kitkan lapsen kaverisuhteissa monesti liian myöhään – vasta, kun se on edennyt niin pitkälle, että kyse on kiusaamisesta. Sitä ennen lapsesta on tuntunut pahalta jo pitkään.

Ajattelemme, että lapsen kuuluukin kestää yhtä ja toista.

Moni aikuinen pitää hienovaraista vahingoittamista osana normaalia lapsuutta. Ajattelemme, että lapsen kuuluukin kestää yhtä ja toista, ja että pienestä kiusanteosta harmistuva lapsi on turhan herkkänahkainen. Oikeasti lapset ovat kaverisuhteiden haasteiden kanssa niin paljon omillaan, että he saavat kyllä riittävästi Siperia opettaa -kokemuksia ilman aikuisen vähättelyäkin.

Jo pelkkä tunne poissulkemisen uhasta voi rajoittaa lasten tekemisiä.

Toisia vahingoittava käytös voi liittyä vallankäyttöön ja nokkimisjärjestykseen, joka syntyy, kun lapset alkavat ryhmässä arvottaa esimerkiksi harrastuksia tai ihonväriä paremmuusjärjestykseen.

Tällaiset valtapelit ovat otollista maaperää poissulkemiselle. Jo pelkkä tunne poissulkemisen uhasta voi rajoittaa lasten tekemisiä. Joku ei esimerkiksi uskalla näyttää omaa osaamistaan, sillä epäonnistuminen ja sitä seuraava pilkka pelottavat.

Lapsi ei välttämättä osaa kertoa pahalta tuntuvasta kohtelusta vanhemmilleen, sillä hänellä ei ole sanoja kokemalleen. Kannattaa siis kysellä säännöllisesti, mitä lapsen kaveriasioille kuuluu. Kenen kanssa leikit, ja jäikö leikistä hyvä mieli? Vai tuliko jossain vaiheessa tunne, ettei tilanne ollut ihan reilu?

Yhdessä sitten mietitään, miten myöhemmin vastaavassa tilanteessa voi toimia. Kun aikuinen toimii näin lapsen kaverisuhteissa rinnallakulkijana, lapsi oppii kaveritaitoja. Vaikka moni toisin luulee, niitä ei opita luonnostaan.

Oikeasti porukan koviksessa on myös herkkä puoli.

Mitä aiemmin aikuiset tunnistavat lasten kaverisuhteissa orastavat vallan vinoumat, sitä helpompaa niitä on purkaa. Lasten kanssa työtä tekevät aikuiset ovat tässä avainasemassa. Opettajien, päiväkodin aikuisten ja harrastusten vetäjien tulee kertoa lapsille ryhmässä havaitsemistaan haitallisista asioista, kuten väärän vastauksen herättämistä kulmien kohotuksista ja hihityksestä. Niitä ei omassa ryhmässä sallita.

Nokkimisjärjestyksessä ylinnä ollut lapsi hyötyy itsekin asemansa menetyksestä. Oman paikan ja egokuplan puolustaminen on rankkaa. Oikeasti porukan koviksessa on myös herkkä ja rauhaa rakastava puoli, jonka esille pääsyn asema tunkion kukkona estää.”

Kasvatustieteiden dosentti Tuija Huuki on tutkinut 15 vuotta lasten valtasuhteita.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.