Joulu lähestyy ja stressi lisääntyy. Kuulostaako tutulta? Katso parhaat neuvot, jotka auttavat vähentämään joulun kiireitä.

Mitä jos tänä jouluna ottaisitte koko perhe vähän rennommin? Kysyimme perheiltä parhaita vinkkejä joulustressin vähentämiseen. Monet niistä tekevät joulun järjestämisestä paitsi stressittömämpää myös edullisempaa:

1. Unohda suursiivous. Tee suursiivous silloin, kun aikaa on enemmän. Normaali viikkosiivous riittää hyvin, ja siihen voi osallistua koko perhe. Raivattua vinttiä ja järjestettyjä kuiva-ainekaappeja tärkeämpää on perheen kesken vietetty aika.

2. Lievitä lasten jännitystä Joulupukin kirjeellä. Monen perheen joulunodotus alkaa Joulupukille kirjoittamisesta. Joulupukin pääpostista saapuva kirje Joulupukilta on hauska tapa virittäytyä yhdessä joulun odotukseen. Kirjeen voi tilata lapselle, ja se postitetaan suoraan Napapiiriltä. Kirjeen mukana saapuu myös kiltteystodistus, jonka saatuaan lapsen ei tarvitse jännittää aattoiltaan saakka, onko tänä vuonna varmasti ollut tarpeeksi kiltti. Kirjeen voi tilata täältä.

Joulupukin pääpostista saapuva kirje Joulupukilta on hauska tapa virittäytyä yhdessä joulun odotukseen.

3. Unohda kymmenet ruokalajit. Mitään ei kannata kokata vain perinteen vuoksi. Kootkaa joulupöytään teidän perheenne herkut ja unohtakaa ne perinneruoat, joita tarjoillaan vain siksi, että niin on aina tehty. Eri jouluruoat voi myös jakaa eri aterioille niin, ettei koko kattausta nautita kerralla.

4. Osta lahjoja harkitusti. Sopikaa aikuisten kesken, että tänä vuonna lahjoja ostetaan ainoastaan lapsille. Jos aikuisiakin halutaan muistaa, voidaan sopia, että jokaiselle aikuiselle ostetaan vain yksi lahja.

5. Panosta tunnelmaan ja yhteiseen aikaan. Joulumieli löytyy ennen kaikkea perheen kesken vietetystä ajasta. Kokoontukaa yhdessä kirjoittamaan Joulupukille, askartelemaan ja postittamaan joulukortit ja leipomaan. Joulutunnelmaa voi hakea koko perheen voimin myös erilaisista joulukonserteista ja -tapahtumista, jotka ovat usein maksuttomia. Viettäkää yhteistä ruutuaikaa katsellen vaikkapa koko perheen elokuvia sen sijaan, että jokainen tuijottaisi omaa ruutuaan. Kännykät ja tabletit voidaan yhteisellä sopimuksella myös jättää hetkeksi joululepoon.

 

Näin tilaat kirjeen Joulupukilta

Oman kirjeen saaminen on lapselle erityinen tapahtuma. Kun lähettäjänä on Joulupukki, elämys jää mieleen pitkäksi aikaa. Napapiiriltä postitettavan kirjeen tilaaminen Joulupukilta on helppoa. Täytä Postin sivuilta löytyvään sähköiseen lomakkeeseen kohdemaa, kieli jolla haluat Joulupukin kirjoittavan sekä vastaanottajan tiedot. Kirjeen mukana saapuu kiltteystodistus ja väritettävä postikortti. Kirje ehtii jouluksi perille, kun tilaat sen viimeistään 1.12. kaukomaille, Eurooppaan 7.12. ja Suomeen viimeistään 14.12. Tilaa kirje Joulupukilta täällä.

Syntymäkortti on kaunis tapa kertoa uudesta perheenjäsenestä läheisille.

Lapsen syntymä on ihmeellinen asia, joka koskettaa vanhempien lisäksi monia muitakin ihmisiä. Eri kulttuureissa lapsen syntymästä on totuttu kertomaan läheisille erilaisilla tavoilla. Yksi viehättävimpiä perinteitä on Hollannissa lähetettävä syntymäkortti.

Syntymäkorttiperinne juontaa juurensa 1950-luvulla postitettuihin syntymäkirjeisiin, joilla tiedotettiin läheisiä uuden perheenjäsenen syntymästä. Kirjeet säilytettiin pitkään, sillä ne muistuttivat tärkeästä päivästä ja auttoivat muistamaan, milloin kukakin on syntynyt ja miten kenenkin nimi kuuluu kirjoittaa. Ensin värikkäin reunoin koristeltuja kirjeitä lähettivät vain varakkaat ihmiset, mutta hiljalleen perinne levisi koko kansan keskuuteen.

Perinnettä vaalitaan yhä. Syntymäkirjeet ovat kuitenkin korvautuneet kauniilla korteilla, joilla vanhemmat kertovat, millainen lapsi perheeseen on syntynyt. Niihin kirjataan muun muassa se, minkä pituinen ja painoinen uusi perheenjäsen on syntyessään ollut. Hollannissa lapselle tulee antaa nimi välittömästi syntymän jälkeen, joten kortissa kerrotaan tavallisesti myös lapsen nimi.

Korttiin merkitään lisäksi perheen osoite ja puhelinnumero mahdollista vierailua varten. Jos vierailijoiden toivotaan saapuvan tiettyyn aikaan, myös toivottu vierailuaika mainitaan. Tavallista on, että läheisten lisäksi esimerkiksi esimies käy vierailulla toivottamassa lapsen tervetulleeksi maailmaan.

Osoite lisätään korttiin myös toisesta syystä.

Syntymäkorttiin on tapana vastata lähettämällä perheelle onnittelukortti, jossa vauva toivotetaan tervetulleeksi maailmaan.

Onnittelukortit kannattaa säästää, sillä ne ovat myöhemmin mukava muisto lapselle.

Käytännössä kaikki vanhemmat postittavat syntymäkortit lapsen synnyttyä. Monesti kortti lähetetään myös työpaikalle, neuvolaan, kätilölle ja ylipäätään kaikille, jotka ovat jollakin tavalla olleet osallisia lapsen odotuksessa.

Perinne on niin vahva, että jopa neuvolassa tulevia vanhempia muistutetaan korteista ja kehotetaan tekemään ne mahdollisimman valmiiksi ennen lapsen syntymää. Tällöin korttien postitus käy nopeasti sen jälkeen, kun lapsi on syntynyt, ja vanhemmat voivat keskittyä uuden perheenjäsenen ihasteluun.

Syntymäkirjeet tehtiin ja koristeltiin ennen vanhaan itse, ja monet vanhemmat haluavat edelleen tehdä syntymäkortit itse alusta alkaen. Korttien suunnitteluun käytetään runsaasti aikaa ja vaivaa. Viimeisimpiä trendejä on lähettää trendikkään graafisia syntymäkortteja, joissa yksinkertaisuus ja värikkyys ovat valttia.

Kortteja voi myös ostaa valmiina. Suomessa syntymäkortteja painavat Karto ja Paletti, ja niitä voi lähettää Postikortti netistä -palvelusta ja Posti-sovelluksessa sekä ostaa Postin myymälöistä, kirjakaupoista ja suurimmista marketeista.

Lue lisää syntymäkorttiperinteestä Postin sivuilta.

Vinkkejä syntymäkortin lähettäjälle

  • Valmistaudu ajoissa. Askartele tai osta ja kirjoita kortit valmiiksi ennen lapsen syntymää. Kun lapsi syntyy, sinun tarvitsee vain täyttää puuttuvat kohdat (esimerkiksi syntymäaika, pituus ja paino) ja postittaa kortit. Jos homma jää hoitamatta ennen lapsen syntymää, voi kortteja lähettää kätevästi myös Postikortti netistä -palvelusta tai Posti-sovelluksesta.
  • Jos askartelet kortit itse, varaa tarpeeksi aikaa korttien tekoon. Voit myös pyytää ystäviäsi avuksi; järjestä hauskat askartelutalkoot ja tarjoa teemaan sopivaa purtavaa.
  • Itse tehdyt kortit voi koristella esimerkiksi glitterillä, tarroilla, pitsillä, höyhenillä tai kuivatuilla ja prässätyillä kasveilla – vain mielikuvitus on rajana!
  • Muista hankkia myös postimerkit etukäteen!
  • Jos syntymäkortin haluaa lähetää vastasyntyneen kuvalla, onnistuu se helposti Postikortti netistä -palvelusta tai Posti-sovelluksesta.

Vauvajuhlien ei välttämättä tarvitse mennä aina saman kaavan mukaan. Joskus juhlaan sopii vaippakakkua ja nimen arvuuttelua paremmin saunominen tai brunssi ravintolassa.

Äidiksi tulemista juhlistetaan Suomessa yhä useammin lähisukulaisten tai ystävien järjestämillä vauvajuhlilla. Niiden järjestämiseen pätee sama sääntö kuin minkä tahansa muidenkin juhlien: Tärkeintä on, että juhlat ovat sankarin näköiset.

Amerikassa baby showereita on juhlittu jo 1950-luvulta alkaen, mutta Suomessa perinne hakee vielä muotoaan.

Tulevaa äitiä ja vauvaa ei välttämättä tarvitse amerikkalaiseen tapaan hukuttaa tavarapaljouteen tai juhlapäivää kuorruttaa vaaleanpunaisella tai -sinisellä tilpehöörillä – muistaa voi muutenkin.

Jos ystäväpiirissäsi on järjestetty jo monet vauvajuhlat ja kaipaat uusia ideoita, kokeile näitä:

1. Askarrelkaa koko porukalla syntymäkortteja.
Hollantilainen syntymäkorttiperinne on vasta rantautumassa Suomeen. Ideana on kertoa lapsen syntymästä lähipiirille herttaisella postikortilla, jossa kerrotaan muun muassa lapsen syntymäaika, pituus ja paino. Vauvajuhlissa koko juhlaväki voi yhdessä askarrella kortteja tulevan äidin kanssa. Syntymäkortteja on saatavilla myös valmiina. Lue lisää syntymäkorttiperinteestä täältä.

Paletin syntymäkorteissa on suloinen piirroskuvitus.
Paletin syntymäkorteissa on suloinen piirroskuvitus.

 

2. Rentoutukaa äitiyssaunassa.
Mikä sopisikaan saunomista paremmin suomalaisiin vauvajuhliin! Luokaa tunnelmaa kynttilöin ja lauteet peittävin lakanoin. Saunaa voi koristella esimerkiksi kukkasin. Saunomisen jälkeen voidaan jatkaa hemmottelua esimerkiksi tekemällä koko porukalle kasvohoidot tai antaa tulevan äidin nauttia rentouttavasta jalkahieronnasta.
 

3. Nauttikaa yhteisestä ajasta brunssilla.
Menevälle äidille tekee hyvää päästä vielä hetkeksi ulos kotipiiristä ennen vauvan syntymää. Yksi ihana tapa viettää vauvajuhlaa on varata pöytä brunssipaikasta ja istua yhdessä nauttimaan pitkästä aamiaisesta. Kun kaikki ovat kokoontuneina saman pöydän ääreen, on myös oiva tilaisuus jakaa vinkkejä ja keskustella vauvan syntymään liittyvistä asioista.
 

4. Viettäkää leffailta.
Jos tuleva äiti on kotona viihtyvää tyyppiä, voi vauvajuhlia viettää myös leffaillan merkeissä. Elokuvaksi voi valita esimerkiksi äitiyttä käsittelevän komedian – tai sitten jotakin ihan muuta. Hankkikaa tarjoiltavat teeman mukaan: popcornia, irtokarkkeja ja limua tai vaikkapa mocktaileja eli alkoholittomia cocktaileja. Iltaa voi halutessa jatkaa vaikkapa pyjamabileiden ja yökyläilyn merkeissä.
 

5. Muistakaa äitiä myös lapsen syntymän jälkeen.
Tuleva äiti arvostaa takuuvarmasti sitä, jos ystävät ovat avuksi vauvan syntymän jälkeen. Vauvajuhlissa voidaan kierrättää vihkoa, johon osallistujat saavat kirjoittaa tapoja, joilla he ovat avuksi vauvan synnyttyä. Joku voi tarjoutua lapsenvahdiksi, toinen imuroimaan ja kolmas vaunulenkille, jotta äiti saa levätä.