Varhaisultra-asia on kirvoittanut erittäin mielenkiintoisia kommentteja. artikkeliin Kuudes Viikko, joten ajattelin käsitellä asiaa.

Olen ihan samaa mieltä kaikkien kommentoijien, forumeiden ja irl-keskustelujen kanssa siitä, että mikäli yhtään mietit asiaa: mene varhaisultraan.

Minä en ajatellut mennä. Miksi?

Asia ei varsinaisesti huolestuta minua. Olen tällä viikolla viimeistään huomannut että Hormonijuna on ajanut ylitseni, kyllä. Pari päivää sitten iski täydellinen äitiyspaniikki, joka johti siihen että seisoin kaupan pihalla, ruokakassit käsissäni kauniina kesäpäivänä kyyneleet poskilla. Isäntä ihmetteli että jopas se nyt ottaa kotimaisten vihannesten hinnannousut henkilökohtaisesti!

Äitiyspaniikin aiheuttivat todennäköisesti hormonit, ja vaikkei näin olisikaan aion syyttää niitä hamaan loppuun saakka. Olin sillä hetkellä täysin vakuuttunut etten selviä tästä, ettei minusta ole äidiksi ja että tämän oli huooooono ajatus. Onneksi Isäntä oli aivan ihana, joskin äärimmäisen hämmentynyt, lohduttaja.

Näiden hormonimyrskyjen keskellä haluan mainita että minua huolestuttaa äitiys, ei raskaus.  En siis koe tarvetta tarkistaa Minin kuntoa. Tämä ei ole myöskään hintakysymys, koska lähisuvussani on parikin röntgenlääkäriä = ilmainen varhaisultra vaikka joka päivälle.

Miksen siis jo kylve ultraäänigeelissä?!

Koska varhaisultra ei muuttaisi mitään. Mini on siellä, joko hengissä tai ei, ja voin kasvaa lanteestani kiinni ultrakoneeseen mutta se ei estä keskenmenoa. Jos Mini on kuollut, ei se ultrasta henkiin herää. Raakaa, mutta totta.

Lisäksi olen kohtalaisen vakuuttunut että ainoastaan täydellinen luku- ja kirjoitustaidottomuus suojelee odottajaa tiedostamasta odotuksen ja synnytyksen aiheuttamia riskejä. Asia on mitä on, eikä se muuksi muutu. Minä en polta enkä kirjoitustyylistäni huolimatta ole alkoholisti. En käytä huumeita, harrasta irtosuhteita, ole ylipainoinen tai anorektikko, verenpainetautinen, kolesterolitautinen, diabeetikko tai mikään muukaan -ikko, -nen, tai -isti. En siis pysty tekemään mitään erityistä sikiön elinvoimaisuuden lisäturvaamiseksi kuin olla aivan normaalisti.

Jos Mini kuolee, se kuolee. Niin surullista kuin se olisikin saada selville, siihen on varmasti syy. Yhtäkaikki asia ei ole minun käsissäni, eikä minua vaivaa ajatus että saisin sen selville vasta viikolla 12. Minua ei myöskään erityisemmin vaivaa ajatus etten olekaan raskaana, vaan testit olivat viallisia ja minulla onkin vain kuukautishäiriö ja/tai painonnousua.

4 kuukauden yrittämisen jälkeen ansaitsemme Isännän kanssa tämän raskauden. Me ansaitsemme olla raskaana edes 12 viikkoa. Edes leikisti.

Olisi silti mielenkiintoista kuulla Sinun mielipiteesi, joten rohkeasti kommentoimaan vaan.

dirlandaa80

Varhaisultra

Tosi mukavaa luettavaa tää sun blokis ja tässä samalla istumalla olen lukenut ja luen loputkin samalla kertaa ja jatkossa seuraan tietenkin nyt kun kerran on löydetty ;) . Onnellinen olen teidän kaikkien puolseta joilla on omat minit jo mutta samalla nuo komantena tai neljäntenä kuuna tuli kaksi viivaa ärsyttää ja itkettää ja naurattaa ja kaikkea yhtäaikaa, meillä kun voisi sanoa että tuota kahden viivan odottelua on jo 24 kk takana. Tosin en ole testaillut enää aikoihin ja lapsettomuus hoidot...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

 Noniin. Tässä siis lupaamani 16. vkon kuva, ja jos ihan rehellisiä ollaan niin alan itsekin jo kysymään itseltäni josko siellä sittenkin olisi kaksoset. Okei, okei. Kolmoset. Kuva on vähän viivästynyt koska sen ottaminen olisi vaatinut että nousen sohvalta. Ja minähän en nouse ellei luvassa ole ruokaa. Loppupeleissä Isäntä ripusti paistikyljen katosta roikkumaan, ja se onkin suurin syy miksi naamani on leikattu pois näistä viikkokuvista.

 Kuvaa katsellessani, ja ajatellessani että aikaa on vielä 24 viikkoa, olen aika varma että  ruumiinavausraportissani tulee lukemaan kuolinsyynä "Spontaani vatsan alueen  räjähdys". Tai sitten "näki itsensä peilistä ja kuoli nauruun". 

 Ensimmäistä kertaa on myös alkanut tulemaan himoja, ja sukupuolifiiliksiä. Tähän saakka kun minulta on kysytty kumman uskon asustelevan tuolla sisällä, olen hajamielisesti sanonut etten tiedä, mutta tavallaan toivon ihmistä. Pari päivää sitten tuli poikafiilis. Ihan tyhjästä, mutta siinä se oli, kirkkaana päässäni: poika. 

 Saatan olla väärässä, mutta on olemassa 50 % mahdollisuus että voitan tämän arpajaisen, ja minun Lotto-onnellani pidän noista todennäköisyyksistä aika paljon.

 Myös ainoa himoni tukisi vanhojen akkojen poika-teorioita. Inhoan tulista ruokaa, koska en ole ikinä oikein ymmärtänyt mitä järkeä on polttaa kitalakensa kun voisi yksinkertaisesti vain nauttia ruuan mausta. Mitä järkeä polttaa reikiä ruokatorveensa vapaaehtoisesti? Noooh... 

Viime aikoina onkin yhtäkkiä alkanut maistuman. Intialainen, nepalilainen, mikä tahansa kebab missä tulee pippureita mukana... kaikki käy. Pikkuveljeni päästelee nykyään lokki-huutoja lähelläni koska on olemassa ihan pieni mahdollisuus että hän olisi pystynyt pitämään pippurinsa itsellään viime kerran kun kävimme kebabilla, mutta vain jos hänellä olisi ollut kivääri.

16. viikko on myös tuonut mukanaan vaappumisen ja ähkäisyt. En nykyään pysty istumaan ilman "Aah!" tai "Öh"-tyylisiä äänteitä, enkä nouse tuolilta ilman "Hnnngh!"-ponnistusta. Lonkkaani on särkenyt 4 päivää putkeen, ja sängystä nouseminen aamulla tapahtuu monimutkaisena sarjana kierähdyksiä, ähkäisyjä, työntöjä ja lopuksi tiputtautumista. On tämä raskaus ARVOKAS JA HIENO kokemus. Ylväs ja kaunis.

Isäntä jaksaa sinnikkäästi väittää että Maha Joka Tuhoaa Maailman on kaunis. Tosi kaunis. Vitsi sä olet ihana. 

Mikä on hyvä asia, sillä jos hän ei edes yrittäisi, olisi olemassa todellinen riski että söisin hänet. 

Saattaa olla että bloggailuun tulee hienoinen tauko, koska lomani alkoi eilen ja aion nukkua 3 viikkoa putkeen lähdemme reissuun. Painelemme kotikaupunkiini Turkuun tapaamaan vanhempia ja ystäviä, sekä viettämään aikaistettua hääpäivää. Isäntä on parin kuukauden työmatkalla ulkomailla syyskuussa jolloin varsinainen hääpäivämme on, joten juhlimme hiukan etukäteen. Suunnitelmissa on myös viettää päivän tai parin Helsinki-sightseeing. Myönnetään että olen asunut Helsingissä ja/tai lähikunnissa jo 3 vuotta, mutta en ole varsinaisesti kiertänyt kaupungin nähtävyyksiä. Kiasmassa olen käynyt aikanaan koulun kanssa, ja olen kerran käynyt Helsingin tuomiokirkossa, joten pyysin Isäntää viemään minut katselemaan nähtävyyksiä. Haluaisin käydä Ateneumissa ja Designmuseossa, ja pidän Espalla talsimisesta (eikä vähintään siksi että siitä teatterin ravintolasta saa universumin suurimpia salaatteja), mutta olisiko teillä ideoita siitä minne muualle meidän kannattaisi mennä? Mitä Helsingissä täytyy nähdä?

Ihanaa lomaa toivottelee Maha.

Vilma

Kuvia Ja Lomailua

: D Kiitos hyväntuulen levityksetä! Jos et ole vielä käynyt Suomenlinnassa, niin suosittelen lämpimästi ensi kesän retkikohteeksi. Lautalla vaan Kauppatorilta jonain aurinkoisena päivänä. (oi, en malta odottaa kesää!) Ja onhan mulla l.a.kin 22.7.2010...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Sivuhuomautuksia taas alkuun koska olen aika hyvä näissä. Googletin tämän blogin. Joojoo, itsekin teette sitä. Päädyin blogilista.fi:hin joka ilmoitti että minulla on 12 lukijaa. Ja jotenkin ensimmäinen ajatus oli 12! Herranjumala! Kokonaiset 12, kamalat paineet! Toisella blogillani jota kirjoitan ulkomaiselle serverille lontooksi on 100-200 lukijaa, mutta jotenkin 12 virallista, ilmoittautunutta tilaajaa tuntui paljon vakavemmalta diililtä. Joskin tiedän että teitäkin on ainakin 2 enemmän koska spamfiltterini on tappanut 14 kommenttia sen jälkeen kun IT sen nollasi viimeksi. He ovat edelleen sitä mieltä että "et vaan osaa" ja itse olen sitä mieltä että irkkasin jo silloin kun se oli underground eikä kukaan kuvitellut irc-gallerian olevan sama kuin irc joten ehkä tunnistan kun sovellus yrittää muuntaa blogiani binääriseksi kolmanneksi valtakunnaksi.

Jaaha, mihis me jäätiinkään?

Mistä tietää että on aika siirtyä kokonaisvaltaisesti äitiysvaatteisiin?

Siitä kun vaatteiden päälle vetäminen lähinnä muistuttaa kondomin vetämistä ilmalaivan päälle. Paitsi että se saattaisi olla helpompaa. Toinen hyvä vinkki ovat risteilyohjuksien lailla ilmassa sinkoilevat napit. Äitiysvaate-ilmiötä seuraa tiiviisti huomio että 2 housut ja paita eivät vielä vaatekaappia tee.

Tarve äitiysvaatteille tuli loppupeleissä täysin yllättäen. Heräsin edellispäivänä ja seistessäni vessassa hammasharja suussa satuin katsomaan alas.

Ensin näin Pamela Andersonin. Sitten katsoin hiukan alemmas ja näin Marlon Brandon. Ja missä hemmetissä mun varpaat on? (Kuva tulossa) Siinä kuolatessani hämmentyneenä hammastahnaa uusille hirviörinnoilleni (jeee!) päädyin kahteen mahdolliseen ratkaisuun:

Joko Mini ryhtyi käyttämään steroideja yön aikana, tai nukuin 2,5 kuukautta.

Vietin siis iltapäivän äitiysvaatteita metsästämällä, ja vaikka se onkin ihan oman kirjoituksensa aihe mainitsen vain kaksi asiaa:

1) Rakkaat äitiysvaatteiden valmistajat, te resoreiden ja joustokankaiden jumalattaret, ihmeelliset vyötäröpainauman poistajat. Ilmoittautukaa minulle tänne vauvatehtaalle saadaksenne ilmaisen suudelman. Kielen  kanssa.

2) Rakas ruotsalainen halpavaateketju. Vaatii harvinaista ironiantuntoa ja aika vahvaa huumoria kutsua kahta rekkiä käytävässä Äitysvaate"osastoksi". 

Koska tämä vatsa myös esiinpullahduksensa myötä jatkuu yhtäkkiä aika alas, jouduin ostamaan myös uusia alushousuja. Rakkaat lukijat (kaikki 12), olen nyt parin pitsisen sirkusteltan ylpeä omistaja.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.