Kolmas kuukausi alkoi. Kolme kuukautta jo! Mihin ihmeeseen tämä aika menee? 

Tässä vaiheessa olen jo hyväksynyt paremmin että tämä siis ei onnistu kertalaakista. Isännälle se näyttää olevan vaikeampaa. Osittain varmaankin siksi että lähipiirissä on 2 raskaana olevaa pariskuntaa (tai naista, kumpi vaan on poliittisesti korrektimpi) joille ilmeisesti kertalaaki oli toimiva konsepti.

Molemmilla kerroilla kun kuulin heidän raskaudestaan, osa minusta halusi vilpittömästi onnitella heitä (ja tekikin sen). Toinen osa halusi ihan pikkaisen kuristaa näitä "helpolla" pääsijöitä.

Kaikesta sitä voikin toista kadehtia. 

Tähän 3 kuukauteen on mahtunut paljon järjettömyyttä, ihmettelyä, ja lukemattomia käyntejä www.mammapappa.com:issa. (Ruotsia taitaville suosittelen erittäin lämpimästi.) Joka kuukausi tuo myös mukanaan uusia ajatuksia. Tämän kuun bravuuri? "onneksi ei onnistuttu viime kuussa, mieti kuinka kurjaa mukulasta olisi täyttää 18v joulukuussa!".  Tuollaiset onkin erittäin tärkeä pitää mielessään kun alkaa hankkimaan mukuloita...

Joka tapauksessa, kolmas kerta toden sanoo ja kaikkea sellaista, joten jos Sinäkin voisit käyttää Vauvatehtaan Virallista Tulosvarmistusmetodia eli laittaa sormet ristiin ja toivoa parasta, niin eiköhän tässä kuussa jo nappaa!

Annika

Tämä Ei Mene Niin Kuin Suunnittelin

Hei! Onnea kovasti yritykseen! Toivottavasti ei kestäsisi kovinkaan kauaa. Meillä kesti ensimmäiseen raskautumiseen 7kk, se päätyi hetimiten keskenmenoon, sen jälkeen kesti 4kk toiseen raskautumiseen, joka myös päättyi keskenmenoon, tämän jälkeen kesti 5kk ennen kuin raskauduin uudelleen ja tästä kolmannesta raskaudesta meille syntyi ihana poika, joka nyt 8kk! Eli yhteensä aikaa kului 1v 4kk!
Lue kommentti
Maiju

Tämä Ei Mene Niin Kuin Suunnittelin

Höh. Siis tarkoituksenani niissä parissa bittiavaruuteen kadonneessa viestissäni oli kertoa, että myös meillä yritettiin 4kk ja kyllä tuntui tosi turhauttavalta tuo aika, varsinkin kun tuttavapiiristä löytyi myös useampi kertalaakista onnistunut. Mulla tuli pillereiden lopettamisen jälkeen yksi tyhjennysvuoto ja kolmet luomumenkat ennen kuin tärppäsi ja neuvolatädin mukaan oli tosi nopeeta toimintaa. Vika kuukausi kyllä vedettiinkin niin suorituskeskeisellä meiningillä, että oikein hävettää...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

 Noniin. Tässä siis lupaamani 16. vkon kuva, ja jos ihan rehellisiä ollaan niin alan itsekin jo kysymään itseltäni josko siellä sittenkin olisi kaksoset. Okei, okei. Kolmoset. Kuva on vähän viivästynyt koska sen ottaminen olisi vaatinut että nousen sohvalta. Ja minähän en nouse ellei luvassa ole ruokaa. Loppupeleissä Isäntä ripusti paistikyljen katosta roikkumaan, ja se onkin suurin syy miksi naamani on leikattu pois näistä viikkokuvista.

 Kuvaa katsellessani, ja ajatellessani että aikaa on vielä 24 viikkoa, olen aika varma että  ruumiinavausraportissani tulee lukemaan kuolinsyynä "Spontaani vatsan alueen  räjähdys". Tai sitten "näki itsensä peilistä ja kuoli nauruun". 

 Ensimmäistä kertaa on myös alkanut tulemaan himoja, ja sukupuolifiiliksiä. Tähän saakka kun minulta on kysytty kumman uskon asustelevan tuolla sisällä, olen hajamielisesti sanonut etten tiedä, mutta tavallaan toivon ihmistä. Pari päivää sitten tuli poikafiilis. Ihan tyhjästä, mutta siinä se oli, kirkkaana päässäni: poika. 

 Saatan olla väärässä, mutta on olemassa 50 % mahdollisuus että voitan tämän arpajaisen, ja minun Lotto-onnellani pidän noista todennäköisyyksistä aika paljon.

 Myös ainoa himoni tukisi vanhojen akkojen poika-teorioita. Inhoan tulista ruokaa, koska en ole ikinä oikein ymmärtänyt mitä järkeä on polttaa kitalakensa kun voisi yksinkertaisesti vain nauttia ruuan mausta. Mitä järkeä polttaa reikiä ruokatorveensa vapaaehtoisesti? Noooh... 

Viime aikoina onkin yhtäkkiä alkanut maistuman. Intialainen, nepalilainen, mikä tahansa kebab missä tulee pippureita mukana... kaikki käy. Pikkuveljeni päästelee nykyään lokki-huutoja lähelläni koska on olemassa ihan pieni mahdollisuus että hän olisi pystynyt pitämään pippurinsa itsellään viime kerran kun kävimme kebabilla, mutta vain jos hänellä olisi ollut kivääri.

16. viikko on myös tuonut mukanaan vaappumisen ja ähkäisyt. En nykyään pysty istumaan ilman "Aah!" tai "Öh"-tyylisiä äänteitä, enkä nouse tuolilta ilman "Hnnngh!"-ponnistusta. Lonkkaani on särkenyt 4 päivää putkeen, ja sängystä nouseminen aamulla tapahtuu monimutkaisena sarjana kierähdyksiä, ähkäisyjä, työntöjä ja lopuksi tiputtautumista. On tämä raskaus ARVOKAS JA HIENO kokemus. Ylväs ja kaunis.

Isäntä jaksaa sinnikkäästi väittää että Maha Joka Tuhoaa Maailman on kaunis. Tosi kaunis. Vitsi sä olet ihana. 

Mikä on hyvä asia, sillä jos hän ei edes yrittäisi, olisi olemassa todellinen riski että söisin hänet. 

Saattaa olla että bloggailuun tulee hienoinen tauko, koska lomani alkoi eilen ja aion nukkua 3 viikkoa putkeen lähdemme reissuun. Painelemme kotikaupunkiini Turkuun tapaamaan vanhempia ja ystäviä, sekä viettämään aikaistettua hääpäivää. Isäntä on parin kuukauden työmatkalla ulkomailla syyskuussa jolloin varsinainen hääpäivämme on, joten juhlimme hiukan etukäteen. Suunnitelmissa on myös viettää päivän tai parin Helsinki-sightseeing. Myönnetään että olen asunut Helsingissä ja/tai lähikunnissa jo 3 vuotta, mutta en ole varsinaisesti kiertänyt kaupungin nähtävyyksiä. Kiasmassa olen käynyt aikanaan koulun kanssa, ja olen kerran käynyt Helsingin tuomiokirkossa, joten pyysin Isäntää viemään minut katselemaan nähtävyyksiä. Haluaisin käydä Ateneumissa ja Designmuseossa, ja pidän Espalla talsimisesta (eikä vähintään siksi että siitä teatterin ravintolasta saa universumin suurimpia salaatteja), mutta olisiko teillä ideoita siitä minne muualle meidän kannattaisi mennä? Mitä Helsingissä täytyy nähdä?

Ihanaa lomaa toivottelee Maha.

Vilma

Kuvia Ja Lomailua

: D Kiitos hyväntuulen levityksetä! Jos et ole vielä käynyt Suomenlinnassa, niin suosittelen lämpimästi ensi kesän retkikohteeksi. Lautalla vaan Kauppatorilta jonain aurinkoisena päivänä. (oi, en malta odottaa kesää!) Ja onhan mulla l.a.kin 22.7.2010...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Sivuhuomautuksia taas alkuun koska olen aika hyvä näissä. Googletin tämän blogin. Joojoo, itsekin teette sitä. Päädyin blogilista.fi:hin joka ilmoitti että minulla on 12 lukijaa. Ja jotenkin ensimmäinen ajatus oli 12! Herranjumala! Kokonaiset 12, kamalat paineet! Toisella blogillani jota kirjoitan ulkomaiselle serverille lontooksi on 100-200 lukijaa, mutta jotenkin 12 virallista, ilmoittautunutta tilaajaa tuntui paljon vakavemmalta diililtä. Joskin tiedän että teitäkin on ainakin 2 enemmän koska spamfiltterini on tappanut 14 kommenttia sen jälkeen kun IT sen nollasi viimeksi. He ovat edelleen sitä mieltä että "et vaan osaa" ja itse olen sitä mieltä että irkkasin jo silloin kun se oli underground eikä kukaan kuvitellut irc-gallerian olevan sama kuin irc joten ehkä tunnistan kun sovellus yrittää muuntaa blogiani binääriseksi kolmanneksi valtakunnaksi.

Jaaha, mihis me jäätiinkään?

Mistä tietää että on aika siirtyä kokonaisvaltaisesti äitiysvaatteisiin?

Siitä kun vaatteiden päälle vetäminen lähinnä muistuttaa kondomin vetämistä ilmalaivan päälle. Paitsi että se saattaisi olla helpompaa. Toinen hyvä vinkki ovat risteilyohjuksien lailla ilmassa sinkoilevat napit. Äitiysvaate-ilmiötä seuraa tiiviisti huomio että 2 housut ja paita eivät vielä vaatekaappia tee.

Tarve äitiysvaatteille tuli loppupeleissä täysin yllättäen. Heräsin edellispäivänä ja seistessäni vessassa hammasharja suussa satuin katsomaan alas.

Ensin näin Pamela Andersonin. Sitten katsoin hiukan alemmas ja näin Marlon Brandon. Ja missä hemmetissä mun varpaat on? (Kuva tulossa) Siinä kuolatessani hämmentyneenä hammastahnaa uusille hirviörinnoilleni (jeee!) päädyin kahteen mahdolliseen ratkaisuun:

Joko Mini ryhtyi käyttämään steroideja yön aikana, tai nukuin 2,5 kuukautta.

Vietin siis iltapäivän äitiysvaatteita metsästämällä, ja vaikka se onkin ihan oman kirjoituksensa aihe mainitsen vain kaksi asiaa:

1) Rakkaat äitiysvaatteiden valmistajat, te resoreiden ja joustokankaiden jumalattaret, ihmeelliset vyötäröpainauman poistajat. Ilmoittautukaa minulle tänne vauvatehtaalle saadaksenne ilmaisen suudelman. Kielen  kanssa.

2) Rakas ruotsalainen halpavaateketju. Vaatii harvinaista ironiantuntoa ja aika vahvaa huumoria kutsua kahta rekkiä käytävässä Äitysvaate"osastoksi". 

Koska tämä vatsa myös esiinpullahduksensa myötä jatkuu yhtäkkiä aika alas, jouduin ostamaan myös uusia alushousuja. Rakkaat lukijat (kaikki 12), olen nyt parin pitsisen sirkusteltan ylpeä omistaja.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.