Sivuhuomautuksia taas alkuun koska olen aika hyvä näissä. Googletin tämän blogin. Joojoo, itsekin teette sitä. Päädyin blogilista.fi:hin joka ilmoitti että minulla on 12 lukijaa. Ja jotenkin ensimmäinen ajatus oli 12! Herranjumala! Kokonaiset 12, kamalat paineet! Toisella blogillani jota kirjoitan ulkomaiselle serverille lontooksi on 100-200 lukijaa, mutta jotenkin 12 virallista, ilmoittautunutta tilaajaa tuntui paljon vakavemmalta diililtä. Joskin tiedän että teitäkin on ainakin 2 enemmän koska spamfiltterini on tappanut 14 kommenttia sen jälkeen kun IT sen nollasi viimeksi. He ovat edelleen sitä mieltä että "et vaan osaa" ja itse olen sitä mieltä että irkkasin jo silloin kun se oli underground eikä kukaan kuvitellut irc-gallerian olevan sama kuin irc joten ehkä tunnistan kun sovellus yrittää muuntaa blogiani binääriseksi kolmanneksi valtakunnaksi.

Jaaha, mihis me jäätiinkään?

Mistä tietää että on aika siirtyä kokonaisvaltaisesti äitiysvaatteisiin?

Siitä kun vaatteiden päälle vetäminen lähinnä muistuttaa kondomin vetämistä ilmalaivan päälle. Paitsi että se saattaisi olla helpompaa. Toinen hyvä vinkki ovat risteilyohjuksien lailla ilmassa sinkoilevat napit. Äitiysvaate-ilmiötä seuraa tiiviisti huomio että 2 housut ja paita eivät vielä vaatekaappia tee.

Tarve äitiysvaatteille tuli loppupeleissä täysin yllättäen. Heräsin edellispäivänä ja seistessäni vessassa hammasharja suussa satuin katsomaan alas.

Ensin näin Pamela Andersonin. Sitten katsoin hiukan alemmas ja näin Marlon Brandon. Ja missä hemmetissä mun varpaat on? (Kuva tulossa) Siinä kuolatessani hämmentyneenä hammastahnaa uusille hirviörinnoilleni (jeee!) päädyin kahteen mahdolliseen ratkaisuun:

Joko Mini ryhtyi käyttämään steroideja yön aikana, tai nukuin 2,5 kuukautta.

Vietin siis iltapäivän äitiysvaatteita metsästämällä, ja vaikka se onkin ihan oman kirjoituksensa aihe mainitsen vain kaksi asiaa:

1) Rakkaat äitiysvaatteiden valmistajat, te resoreiden ja joustokankaiden jumalattaret, ihmeelliset vyötäröpainauman poistajat. Ilmoittautukaa minulle tänne vauvatehtaalle saadaksenne ilmaisen suudelman. Kielen  kanssa.

2) Rakas ruotsalainen halpavaateketju. Vaatii harvinaista ironiantuntoa ja aika vahvaa huumoria kutsua kahta rekkiä käytävässä Äitysvaate"osastoksi". 

Koska tämä vatsa myös esiinpullahduksensa myötä jatkuu yhtäkkiä aika alas, jouduin ostamaan myös uusia alushousuja. Rakkaat lukijat (kaikki 12), olen nyt parin pitsisen sirkusteltan ylpeä omistaja.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

 Noniin. Tässä siis lupaamani 16. vkon kuva, ja jos ihan rehellisiä ollaan niin alan itsekin jo kysymään itseltäni josko siellä sittenkin olisi kaksoset. Okei, okei. Kolmoset. Kuva on vähän viivästynyt koska sen ottaminen olisi vaatinut että nousen sohvalta. Ja minähän en nouse ellei luvassa ole ruokaa. Loppupeleissä Isäntä ripusti paistikyljen katosta roikkumaan, ja se onkin suurin syy miksi naamani on leikattu pois näistä viikkokuvista.

 Kuvaa katsellessani, ja ajatellessani että aikaa on vielä 24 viikkoa, olen aika varma että  ruumiinavausraportissani tulee lukemaan kuolinsyynä "Spontaani vatsan alueen  räjähdys". Tai sitten "näki itsensä peilistä ja kuoli nauruun". 

 Ensimmäistä kertaa on myös alkanut tulemaan himoja, ja sukupuolifiiliksiä. Tähän saakka kun minulta on kysytty kumman uskon asustelevan tuolla sisällä, olen hajamielisesti sanonut etten tiedä, mutta tavallaan toivon ihmistä. Pari päivää sitten tuli poikafiilis. Ihan tyhjästä, mutta siinä se oli, kirkkaana päässäni: poika. 

 Saatan olla väärässä, mutta on olemassa 50 % mahdollisuus että voitan tämän arpajaisen, ja minun Lotto-onnellani pidän noista todennäköisyyksistä aika paljon.

 Myös ainoa himoni tukisi vanhojen akkojen poika-teorioita. Inhoan tulista ruokaa, koska en ole ikinä oikein ymmärtänyt mitä järkeä on polttaa kitalakensa kun voisi yksinkertaisesti vain nauttia ruuan mausta. Mitä järkeä polttaa reikiä ruokatorveensa vapaaehtoisesti? Noooh... 

Viime aikoina onkin yhtäkkiä alkanut maistuman. Intialainen, nepalilainen, mikä tahansa kebab missä tulee pippureita mukana... kaikki käy. Pikkuveljeni päästelee nykyään lokki-huutoja lähelläni koska on olemassa ihan pieni mahdollisuus että hän olisi pystynyt pitämään pippurinsa itsellään viime kerran kun kävimme kebabilla, mutta vain jos hänellä olisi ollut kivääri.

16. viikko on myös tuonut mukanaan vaappumisen ja ähkäisyt. En nykyään pysty istumaan ilman "Aah!" tai "Öh"-tyylisiä äänteitä, enkä nouse tuolilta ilman "Hnnngh!"-ponnistusta. Lonkkaani on särkenyt 4 päivää putkeen, ja sängystä nouseminen aamulla tapahtuu monimutkaisena sarjana kierähdyksiä, ähkäisyjä, työntöjä ja lopuksi tiputtautumista. On tämä raskaus ARVOKAS JA HIENO kokemus. Ylväs ja kaunis.

Isäntä jaksaa sinnikkäästi väittää että Maha Joka Tuhoaa Maailman on kaunis. Tosi kaunis. Vitsi sä olet ihana. 

Mikä on hyvä asia, sillä jos hän ei edes yrittäisi, olisi olemassa todellinen riski että söisin hänet. 

Saattaa olla että bloggailuun tulee hienoinen tauko, koska lomani alkoi eilen ja aion nukkua 3 viikkoa putkeen lähdemme reissuun. Painelemme kotikaupunkiini Turkuun tapaamaan vanhempia ja ystäviä, sekä viettämään aikaistettua hääpäivää. Isäntä on parin kuukauden työmatkalla ulkomailla syyskuussa jolloin varsinainen hääpäivämme on, joten juhlimme hiukan etukäteen. Suunnitelmissa on myös viettää päivän tai parin Helsinki-sightseeing. Myönnetään että olen asunut Helsingissä ja/tai lähikunnissa jo 3 vuotta, mutta en ole varsinaisesti kiertänyt kaupungin nähtävyyksiä. Kiasmassa olen käynyt aikanaan koulun kanssa, ja olen kerran käynyt Helsingin tuomiokirkossa, joten pyysin Isäntää viemään minut katselemaan nähtävyyksiä. Haluaisin käydä Ateneumissa ja Designmuseossa, ja pidän Espalla talsimisesta (eikä vähintään siksi että siitä teatterin ravintolasta saa universumin suurimpia salaatteja), mutta olisiko teillä ideoita siitä minne muualle meidän kannattaisi mennä? Mitä Helsingissä täytyy nähdä?

Ihanaa lomaa toivottelee Maha.

Vilma

Kuvia Ja Lomailua

: D Kiitos hyväntuulen levityksetä! Jos et ole vielä käynyt Suomenlinnassa, niin suosittelen lämpimästi ensi kesän retkikohteeksi. Lautalla vaan Kauppatorilta jonain aurinkoisena päivänä. (oi, en malta odottaa kesää!) Ja onhan mulla l.a.kin 22.7.2010...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

(Ensinnäkin: spamfiltteri taas rikki/ei toimi vieläkään. mm. omat kommenttivastaukseni ovat nykyään spammia omassa blogissani. Kitisen edelleen ylläpidolle.)

Kun viidestoista viikko pyörii täyttä häkää, kaikki hyvin pitkälti tietävät jo raskaudestamme. Ystävät, sukulaiset, tutut, torin vanhat tädit, kaikki. Reaktiot ovat olleet vaihtelevia. Todella vaihtelevia. Reaktiot ovat olleet kaikkea IHANAA!:sta VOI HERRAJUMALA!:aan, SINÄ VALEHTELIT! SANOIT ETTETTE YRITÄ VAUVAA!:aan ja siitä edelleen OLIKO SE VAHINKO?:oon.

Rakkaat ystävät, sukulaiset, tutut, torin vanhat tädit, kaikki: tottakai minä valehtelin. Lisääntymisemme ei käsitykseni mukaan kuulu kenellekään muulle, enkä pidä ajatuksesta että olisin yhtäkkiä tilivelvollinen avioelämästäni vauvaa odottaville tutuille. Joten kyllä, valehtelin. Me olemme naimisissa, harrastimme seksiä, ja nyt meille tulee vauva. Yritä selvitä siitä hengissä.

Ja toisekseen: "oliko se vahinko?"

Oli. Isäntä liukastui ja kaatui päälleni. Uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja hups miten kävikään! Tai sitten se voi johtua siitä yhdestä kerrasta kun käytimme samaa vessaa ja se ehkä jotenkin tuli siitä istuinrenkaasta?

Orastava vatsani on myös herättänyt reaktioita. Niistä kommenttivastauksistani jotka sain puskettua filtterin läpi, olette saattaneet huomata että saan näppyjä aivorunkooni kun mahani on yhtäkkiä muuttunut "masuliiniksi" tai "vauvakummuksi". Mahani on pyöristynyt niin että olen jo siirtynyt äitiysvaatteisiin, koska seiniin sinkoilevat napit keskeyttävät ikävästi kokouksen kuin kokouksen. Tiedän että matkaa on vielä paljon, mutta tunnen itseni valtavaksi. Jos minua tällä hetkellä uhattaisiin aseella, todennäköisesti nauraisin ryöstäjän kasvoja päin ja käskisin hänen kipittää pois tai istun hänen päälleen.  Mutta siis, se vauvakumpu. Asiaa ihmetteleville voin sanoa ettei ehkä ole ihan kamalan hyvä idea huudahtaa naiselle, joka todennäköisesti tuntee itsensä poijuksi, että hänen masuliininsa on siis niiiiiiin ihana!

Jotkut (useimmiten miehet) ovat taantuneet uutisen kuultuaan samantien 14-vuotiaiksi, ja ovat täysin kykenemättömiä kommunikoimaan tunteensa vauva-uutista kohtaan muutoin kuin tökkimällä mahaani yhdellä sormella ja viittaamalla siihen sanoilla "toi juttu".

Älkää tökkikö. Toi Juttu ei tykkää siitä.

Uutisten laskettua aivoihin saakka yleisin saamani kommentti on yllättänyt minut täysin. Monet ovat sanoneet toivovansa etten muutu "sellaiseksi äiti-tyypiksi". Mielestäni on mukavaa kuulla että kaverit ja tutut pitävät minusta sellaisenaan. Itseasiassa pitävät minusta niin paljon tällaisena että eivät haluaisi että koskaan muutun, lupaanhan sen? Melko herttaista.

Kuitenkin kannattaa muistaa että Toi Juttu ei tule ulos sieltä valmiina aikuisena. Toi Juttu todennäköisesti tykkää Muumeista, Alfred J. Kwak-piirretyistä ja nauttii lauluista jotka käsittelevät kauppaan meneviä varpaita. Toi Juttu taitaa pitää kirkkaista väreistä, eikä varmaankaan kamalan vahvasti artikuloi mielipidettään Obaman hallinnosta.

Ton Jutun Mamma tykkää edelleen Rammsteinista, ja Isäntä harrastaa edelleen kiipeilyä, mutta meille tulee vauva. Kyllä me muutumme.

tarde

Viidestoista Viikko

olen lukenut blogiasi ja nyt palannut takaisin aina siihen aikaan mitä itsekkin elelen... ja minusta on ihanaa että muillakin on tässä vaiheessa jo "mahaa" kun tuntuu että jokapaikassa toitotetaan ettei vielä "pitäisi" olla... ymmärrän kyllä ettei se greippi tuota koko tilaa vie.. mutta joku sitä vain pyöristyttää :)
Lue kommentti
kulta

Viidestoista Viikko

Mielestäni on hämmästyttävää, miten elämän suuret jutut, kuten ensimmäiset kuukautiset, häät, hautajaiset, vauvat, jnejne kirvoittavat jotenkin muuten jurojen suomalaisten kielenkannat ihan liian löysälle. Ja välillä kyllä tekisi mieli sanoa ihan takaisin samalla mitallakin "No ei oo kaksoset mutta ootkos sä muuten lihonut ihan tolkuttomasti?!". Ehkä pitäisi vaan kömpiä sängynpohjalle ja tulla esiin vasta tammikuussa synnyttämään ;)
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.