Haluaisin kertoa kaikista hienoista, jännistä, upeista jutuista joita on tapahtunut, mutta tosiasia on että se on mahdotonta. Ei siksi etteikö ehkä jotain hienoa olisi tapahtunut (varmasti on), minä vain nukuin kaiken läpi. 

Kelloni herättää aamulla ja joudun taistelemaan jotten nukkuisi sen läpi. Töissä teen kaikkeni jottei näppikseen ilmestyisi kosteusvaurioita unikuolasta. Kotona tappelen pysyäkseni hereillä ruokailun läpi ja joskus saatan herätä lautaselta riisiä poskeen liimautuneena. Leffaharrastus on kuollut koska menen nukkumaan kahdeksan maissa.  Hormonimyrskyt ovat edelleen seuranani, ja kiukuttelisin varmasti Isännälle enemmänkin ellen nukahtaisi kesken lauseen. 

Isäntä juoksi Tukholman maratonin, ja olin hänestä aivan tolkuttoman ylpeä. Minä kävelin työkavereideni kanssa Naisten Kympin, ja Isäntä oli minusta ehkä vielä ylpeämpi kuin minä hänen toisesta maratonistaan. Tämä yksin sanoo aika paljon urheilullisuudestani...

Muuten vointi on ollut toistaiseksi hyvä, mutta aivastamisesta on tullut viholliseni. Olen allerginen, ja en tällä hetkellä (ylläri ylläri!) syö allergialääkkeitä, joten aivastelen paljon. Mini vaan ei taida pitää siitä, sillä joka aivastusta seuraa mikrosekunnilla tunne joka ei varmasti ole täysin erilainen kuin jos joku iskisi minua puukolla kohtuun. Tosin luulen että Ministä on hauskaa kun mamma ensin aivastaa töissä ja yrittää sitten tukahduttaa "AI PERK...!"-huutoa keskellä kahvihuonetta. Ne ilmeet, joita tuotan noina lyhyinä hetkinä, pitäisi saada talteen.

Olen pikkuhiljaa joutunut muuttamaan aamurutiinejanikin. Vaikka minua ei ole oksettanut, aamulla heikottaa sen verran että suihkuun en enää kykene suoriutumaan ennen aamupalaa. Ja nykyisin syön aamupalaa, mitä en ole oikeastaan koskaan tehnyt. Paitsi pienenä kun vanhemmat pakottivat minut söymään kaurapuuroa joka aamu koska olin niin onnettoman sintti, mutta se ja siitä seurannut suhtautumiseni kaurahiutaleisiin onkin ihan oma lukunsa  joka tekisi psykiatrin kuin psykiatrin rikkaaksi. 

Eilen illalla Mini alkoi kiukutella oikein kunnolla. Vihloi ja murisutteli suoliani. Juttelin hyväkkäälle ja selitin että jos mamma muuntautuu hotelliksi, eikä edes peri vuokraa ja pureskelee sinunkin ruokasi 9 kuukautta, niin voisit edes olla siivosti! Mielestäni asia meni perille, ja seuraavana aamuna heräsinkin aivastukseen, jonka jälkeen meinasin oksentaa. Kävelin vessaan, yskäisin, ja meinasin oksentaa. Kuumensin maidon aamukaakaotani varten (josta en ole koskaan päässyt irti vaikka olen jo Aikuinen Nainen. Jos kuuntelette oikein tarkkaan, kuulette miten yllämainittu psykiatri laskee potentiaalisia terapiakuluja ja soittaa samantien mersu-diilerilleen), ja meinasin oksentaa. Tappelin itseni sen jälkeen aamupalan läpi, ja vietin harvinaisen epämiellyttävän päivän töissä, jossa meinasin kokoajan oksentaa.

Näköjään tämä muksu on perinyt mamman tempperamentin.

Sivuhuomautuksena, mikäli pääsemme 12 v iikon paikkeille, ja johonkin hienoon ultraan jossa todetaan että Minillä ei ole kolmea päätä ja ovatko nuo 8 lonkeroa käsien ja jalkojen sijasta?, niin aion laittaa tänne sellaisen hienon laskurin josta näkyy missä kohtaa mennään. Olen aina rakastanut listoja, joten kuvittele mitä aivokarkkia on saada sivun pohjaan jokin hilavitkutin joka laskeen puolestani että enää puoli miljoonaa vuorokautta pään räjäyttävään tuskaan ja ilokaasuun.

Maiju

Kahdeksas Viikko

Voi että kun sun juttujasi on sitten hauska lueskella! Sulla on niin mahtavan hauska kirjoitustyyli, että olen kerran jos toisenkin saanut ulostettua aamuteeni nenän kautta tietokoneen näppikselle blogiasi lukiessani :D Loistavaa! Ja onnittelut vielä plussaamisestakin! Melkein tekisi mieleni sanoa, että mitä mä sanoin -kannatti olla kärsivällinen, eikö? :D (Ja usko tai älä, tajuan kyllä, ettei sun raskautumisesi mitenkään ole MUN ansiotani, kunhan vaan olen sairaalloisen ilonen sun puolestasi :...
Lue kommentti

 Noniin. Tässä siis lupaamani 16. vkon kuva, ja jos ihan rehellisiä ollaan niin alan itsekin jo kysymään itseltäni josko siellä sittenkin olisi kaksoset. Okei, okei. Kolmoset. Kuva on vähän viivästynyt koska sen ottaminen olisi vaatinut että nousen sohvalta. Ja minähän en nouse ellei luvassa ole ruokaa. Loppupeleissä Isäntä ripusti paistikyljen katosta roikkumaan, ja se onkin suurin syy miksi naamani on leikattu pois näistä viikkokuvista.

 Kuvaa katsellessani, ja ajatellessani että aikaa on vielä 24 viikkoa, olen aika varma että  ruumiinavausraportissani tulee lukemaan kuolinsyynä "Spontaani vatsan alueen  räjähdys". Tai sitten "näki itsensä peilistä ja kuoli nauruun". 

 Ensimmäistä kertaa on myös alkanut tulemaan himoja, ja sukupuolifiiliksiä. Tähän saakka kun minulta on kysytty kumman uskon asustelevan tuolla sisällä, olen hajamielisesti sanonut etten tiedä, mutta tavallaan toivon ihmistä. Pari päivää sitten tuli poikafiilis. Ihan tyhjästä, mutta siinä se oli, kirkkaana päässäni: poika. 

 Saatan olla väärässä, mutta on olemassa 50 % mahdollisuus että voitan tämän arpajaisen, ja minun Lotto-onnellani pidän noista todennäköisyyksistä aika paljon.

 Myös ainoa himoni tukisi vanhojen akkojen poika-teorioita. Inhoan tulista ruokaa, koska en ole ikinä oikein ymmärtänyt mitä järkeä on polttaa kitalakensa kun voisi yksinkertaisesti vain nauttia ruuan mausta. Mitä järkeä polttaa reikiä ruokatorveensa vapaaehtoisesti? Noooh... 

Viime aikoina onkin yhtäkkiä alkanut maistuman. Intialainen, nepalilainen, mikä tahansa kebab missä tulee pippureita mukana... kaikki käy. Pikkuveljeni päästelee nykyään lokki-huutoja lähelläni koska on olemassa ihan pieni mahdollisuus että hän olisi pystynyt pitämään pippurinsa itsellään viime kerran kun kävimme kebabilla, mutta vain jos hänellä olisi ollut kivääri.

16. viikko on myös tuonut mukanaan vaappumisen ja ähkäisyt. En nykyään pysty istumaan ilman "Aah!" tai "Öh"-tyylisiä äänteitä, enkä nouse tuolilta ilman "Hnnngh!"-ponnistusta. Lonkkaani on särkenyt 4 päivää putkeen, ja sängystä nouseminen aamulla tapahtuu monimutkaisena sarjana kierähdyksiä, ähkäisyjä, työntöjä ja lopuksi tiputtautumista. On tämä raskaus ARVOKAS JA HIENO kokemus. Ylväs ja kaunis.

Isäntä jaksaa sinnikkäästi väittää että Maha Joka Tuhoaa Maailman on kaunis. Tosi kaunis. Vitsi sä olet ihana. 

Mikä on hyvä asia, sillä jos hän ei edes yrittäisi, olisi olemassa todellinen riski että söisin hänet. 

Saattaa olla että bloggailuun tulee hienoinen tauko, koska lomani alkoi eilen ja aion nukkua 3 viikkoa putkeen lähdemme reissuun. Painelemme kotikaupunkiini Turkuun tapaamaan vanhempia ja ystäviä, sekä viettämään aikaistettua hääpäivää. Isäntä on parin kuukauden työmatkalla ulkomailla syyskuussa jolloin varsinainen hääpäivämme on, joten juhlimme hiukan etukäteen. Suunnitelmissa on myös viettää päivän tai parin Helsinki-sightseeing. Myönnetään että olen asunut Helsingissä ja/tai lähikunnissa jo 3 vuotta, mutta en ole varsinaisesti kiertänyt kaupungin nähtävyyksiä. Kiasmassa olen käynyt aikanaan koulun kanssa, ja olen kerran käynyt Helsingin tuomiokirkossa, joten pyysin Isäntää viemään minut katselemaan nähtävyyksiä. Haluaisin käydä Ateneumissa ja Designmuseossa, ja pidän Espalla talsimisesta (eikä vähintään siksi että siitä teatterin ravintolasta saa universumin suurimpia salaatteja), mutta olisiko teillä ideoita siitä minne muualle meidän kannattaisi mennä? Mitä Helsingissä täytyy nähdä?

Ihanaa lomaa toivottelee Maha.

Vilma

Kuvia Ja Lomailua

: D Kiitos hyväntuulen levityksetä! Jos et ole vielä käynyt Suomenlinnassa, niin suosittelen lämpimästi ensi kesän retkikohteeksi. Lautalla vaan Kauppatorilta jonain aurinkoisena päivänä. (oi, en malta odottaa kesää!) Ja onhan mulla l.a.kin 22.7.2010...
Lue kommentti

Sivuhuomautuksia taas alkuun koska olen aika hyvä näissä. Googletin tämän blogin. Joojoo, itsekin teette sitä. Päädyin blogilista.fi:hin joka ilmoitti että minulla on 12 lukijaa. Ja jotenkin ensimmäinen ajatus oli 12! Herranjumala! Kokonaiset 12, kamalat paineet! Toisella blogillani jota kirjoitan ulkomaiselle serverille lontooksi on 100-200 lukijaa, mutta jotenkin 12 virallista, ilmoittautunutta tilaajaa tuntui paljon vakavemmalta diililtä. Joskin tiedän että teitäkin on ainakin 2 enemmän koska spamfiltterini on tappanut 14 kommenttia sen jälkeen kun IT sen nollasi viimeksi. He ovat edelleen sitä mieltä että "et vaan osaa" ja itse olen sitä mieltä että irkkasin jo silloin kun se oli underground eikä kukaan kuvitellut irc-gallerian olevan sama kuin irc joten ehkä tunnistan kun sovellus yrittää muuntaa blogiani binääriseksi kolmanneksi valtakunnaksi.

Jaaha, mihis me jäätiinkään?

Mistä tietää että on aika siirtyä kokonaisvaltaisesti äitiysvaatteisiin?

Siitä kun vaatteiden päälle vetäminen lähinnä muistuttaa kondomin vetämistä ilmalaivan päälle. Paitsi että se saattaisi olla helpompaa. Toinen hyvä vinkki ovat risteilyohjuksien lailla ilmassa sinkoilevat napit. Äitiysvaate-ilmiötä seuraa tiiviisti huomio että 2 housut ja paita eivät vielä vaatekaappia tee.

Tarve äitiysvaatteille tuli loppupeleissä täysin yllättäen. Heräsin edellispäivänä ja seistessäni vessassa hammasharja suussa satuin katsomaan alas.

Ensin näin Pamela Andersonin. Sitten katsoin hiukan alemmas ja näin Marlon Brandon. Ja missä hemmetissä mun varpaat on? (Kuva tulossa) Siinä kuolatessani hämmentyneenä hammastahnaa uusille hirviörinnoilleni (jeee!) päädyin kahteen mahdolliseen ratkaisuun:

Joko Mini ryhtyi käyttämään steroideja yön aikana, tai nukuin 2,5 kuukautta.

Vietin siis iltapäivän äitiysvaatteita metsästämällä, ja vaikka se onkin ihan oman kirjoituksensa aihe mainitsen vain kaksi asiaa:

1) Rakkaat äitiysvaatteiden valmistajat, te resoreiden ja joustokankaiden jumalattaret, ihmeelliset vyötäröpainauman poistajat. Ilmoittautukaa minulle tänne vauvatehtaalle saadaksenne ilmaisen suudelman. Kielen  kanssa.

2) Rakas ruotsalainen halpavaateketju. Vaatii harvinaista ironiantuntoa ja aika vahvaa huumoria kutsua kahta rekkiä käytävässä Äitysvaate"osastoksi". 

Koska tämä vatsa myös esiinpullahduksensa myötä jatkuu yhtäkkiä aika alas, jouduin ostamaan myös uusia alushousuja. Rakkaat lukijat (kaikki 12), olen nyt parin pitsisen sirkusteltan ylpeä omistaja.