Paljaat varpaat, rasvaletti, kyynel poskella – koulukuvaus ei aina suju kuin Strömsössä.

Koulukuvaan tallentuu upea hymy ja lapsen suloinen persoona, sitä kelpaa jakaa kummeille ja mummeille. Vaan ei aina.

Koulu- ja tarhaikäisten lasten vanhemmat kertovat, millaisia yllätyksiä kotiin saapuvasta kuvasetistä joskus paljastuu.

1. Oho, pottuvarvas

”Kaveriperheen lapsi oli kastellut kenkänsä ja sukkansa koulun pihalla kuvauspäivänä ja laittanut ne luokan patterille kuivumaan. Luokkakuvan eturivissä jököttää viluisen näköinen lapsi varpaat paljaina...”

2. Ylläri pylläri

”Päiväkodin ryhmäkuvassa yksi lapsista oli pudonnut penkiltä niin, että hänestä näkyi vain pätkä alaselkää. Joku ehkä sanoisi, että lapsi suorastaan pyllisti kameralle. En usko, että kyseessä oli lapsen paras puoli. Mitäköhän niissä muissa ruuduissa mahtoi tapahtua – vai ottiko kuvaaja muka vain yhden version? Muutaman vuoden päästä on kiva arvuutella sukkisten kuosista, että Minna-Liisan peppuko se siinä?”

3. Katse kateissa

”Päiväkodin valokuvauksessa eräällä pienellä pojalla oli silmälasit jääneet pesemättä ennen kuvan ottamista. Ilmeisesti salamavalo vielä korosti linsseissä olleita sormenjälkiä, eikä pojan silmiä näkynyt likaisten linssien takaa ollenkaan.”

4. Käyttämättä jäivät

”Päiväkotimme kuvausfirma haluaa väkisin tarjota lapsesta myös erikoisen kamalaa seepian sävyistä vaihtoehtoa, minkä takia joka vuosi palautan perustilauksen ja vaihdan sen erilaiseen valikoimaan. Tarra-arkkikuva on kiva kummeille, mutta isovanhempien ikääntyvät silmät eivät enää lasta pikkuriikkisestä kuvasta erota. Siksi kaappimme tursuavat kuva-arkkeja, joista vain pari kuvaa on päässyt jakoon.”

5. Hirvistys irvistys

”Lapsen ensimmäisinä tarhavuosina stressasin kuvauspäivästä ja puin hänet kuvia varten kauniisiin, klassisiin raitapaitoihin, kunnes opin, että on ihan sama, mitä päälle laittaa. Kamala väritausta ja nopea kuvaussessio ei tuota toivottua tulosta: hiukset ovat kuitenkin sotkussa eikä ilmekään ole se rakkaalle nöpönassulle ominainen, vaan joku teennäinen irvistys.”

6. Saparot tanassa

”Muistan yhä ekan luokan kuvaukseni: muilla oli tavalliset vaatteet, farkut ja siistimmät collarit, minut äiti pakotti pukemaan perintömekon ja pitsipaidan. Hiukset hän letitti niin tiukoille ranskalaisille, että ohimoita kiristi. Nolotti.”

7. Kyljyksellä kammattu

”Minulla on kaksi traumaattista kuvauskokemusta. Seurakunnan kerhossa 6-vuotiaana jännitti kovasti. Kuvaaja vaati hymyilemään ’niin että hampaat näkyy’. Kuvassa puristan ylänököjä alahuulen päälle pelokkaan jyrsijän näköisenä. Isompana, viidennellä tai kuudennella luokalla, oli menossa hajamielinen kausi ja unohdin kuvauksen. Kuvauspäivänä kuontalo oli niin likainen, että etutukka liimautui otsaan rasvaisena suikerona. Vieläkin hävettää.”

8. Iik, ilkeä setä

”Lapset olivat 4- ja 1-vuotiaita, ja olin niiden kanssa kotona. Menimme leikkipuiston valokuvaukseen. Valokuvaaja vaikutti työhönsä kyllääntyneeltä, hän oli keski-iän ohittanut miehenköriläs, jonka tapa ohjata kuvattavia tilanteessa ei ollut erityisen sensitiivinen tai lapsilähtöinen. Pienempi lapsista itki paniikissa kun piti mennä tuolille istumaan äreän miehen eteen. Kuva saatiin lopulta otettua. Lapsilla on kauhistuneet ilmeet, pienemmällä kyynel poskella.”

9. Nappiin meni (not)

”Silitin pojalle ekaluokan luokkakuvaa varten aamulla kiireessä oikein Marimekon paidan. Yllätys oli melkoinen, kun kuvat tulivat, ja poika hymyili niissä onnellisena likainen musta verkkatakki päällä. Oli sitten unohtanut riisua takin ennen kuvausta…”

10. Sukkia kerrakseen

”Meidän esikoinen oli ekaluokan luokkakuvassa varsin hienona muuten, mutta farkunlahkeet oli tungettu sukanvarsiin ja varret kiskottu puoleen sääreen. Eturivissä tottakai!”

11. Nuttu nurin

”Pojalla oli kuvassa huppari tökerösti päällä, roikkui kuin mikäkin lakana. Tytöllä oli huivi kaulassa, mutta kuvapuoli nurinpäin.. Kiva, jos vähän olisi korjailtu.”

12. Tiukka paikka

”Eskarikuvassa tytöllä totisin ilme, mitä ikinä löytyy. Ja muuten niin ilmeikäs lapsi. Oli kai jännittänyt kuvaajaa, joka ei ollut saanut kuvattavaansa rentoutumaan.”

13. Reunaa hipoen

”Kohde oli söpönä, mutta kun saimme tilatut kuvat kotiin, rajaus oli tehty ihan pieleen. Lapsen pää oli aivan kuvan alareunassa, yläosassa oli paljon tyhjää. Tekemääni valitusta ei taidettu edes pitää aineellisena eikä asiaa pahoiteltu, vaikka uudet kuvat lopulta sain – tosin vain hiukan paremmalla rajauksella.”

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: Presidentin kanslia

Presidentin puoliso rouva Jenni Haukio esiintyi seesteisenä Heidi Karjalaisen suunnittelemassa smaragdinvihreässä puvussa.

Presidenttipari odottaa esikoistaan, jonka lasketun ajan on kerrottu olevan helmikuussa. Viimeisellä raskauskolmanneksella oleva Jenni Haukio näytti valovoimaiselta ja hehkuvalta Ylen haastattelussa ennen Linnan juhlien alkua. Kun kättely alkoi, Linnan juhlien kommentaattori, pukusuunnittelija Jarkko Valtee kehui pukua eleettömäksi ja yleväksi. Helsingin Sanomat kertoo, että raskaana oleva Haukio pitää tauon kesken kättelyn.

Jenni on luottanut Linnan juhlien pukunsa aiemmin suunnittelija Sari Nordströmin käsiin, lukuun ottamatta vuotta 2012, jolloin puvun suunnitteli Paola Suhonen. Tänä vuonna Haukio teki yhteistyötä nuoren taiteen kandidaatin Heidi Karjalaisen kanssa, ja kyseessä on suunnittelijan ensimmäinen tilaustyö. Rouva Haukion suunnittelijavalintaan vaikutti Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla.

”Nuorissa, lahjakkaissa tekijöissä on Suomen tulevaisuus”

– Nuorissa, lahjakkaissa tekijöissä on Suomen tulevaisuus, Haukio kertoi viime perjantaina.

Vauva.fin lukijat veikkasivat Jennin puvun pääväriksi sinistä tai valkoista, mutta suunnittelija Karjalainen yllätti valitsemalla Jennin ylle  smaragdinvihreää. Kauniisti laskeutuva puku kätki Jennin raskauden. Puvun kankaat on Helsingin Sanomien mukaan värjätty käsin. Puvussa on käytetty kaksipuolista silkkisatiinia ja habotaisilkkiä, joka on kiiltävä ja pehmeä silkkikangas.

Heidi Karjalainen kertoo tärkeintä suunnittelutyössä olleen mielenkiintoisen visuaalisen ilmeen löytämisen. Hän kertoo saaneensa puvun suunnitteluun laajat vapaudet.

– Tavoitteena oli löytää tuore näkemys juhlapukeutumiseen pukeutumisetikettiä ja perinteitä kunnioittaen. Halusin suunnitella ajassa kiinni olevan, arvokkaan ja elegantin puvun, joka poikkeaisi Jenni Haukion aiemmista puvuista, Karjalainen totesi presidentin kanslian tiedotteessa. 

Karjalainen on maisteriopiskelija Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa muotoilun laitoksella muodin pääaineessa. Heidi Karjalainen valittiin syyskuussa Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi. Toukokuussa hän saavutti toisen sijan Apolda European Fashion Award -kilpailussa Saksassa.

Kuva: Jonna Öhrnberg
Kuva: Jonna Öhrnberg

Juttua muokattu 6.12. klo 21.40, Paola Suhosen suunnitteleman puvun vuosiluku korjattu.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: Panu Pälviä

Sanna Stellan katsoo kaihoisasti kuvia lapsista, jotka nukahtavat ruokapöytään.

Olemme muuttaneet kahden viime vuoden aikana itsestä riippumattomista syistä kuusi kertaa. Ipanat ovat sopeutuneet muuttoihin hyvin. Heille koti on siellä missä pehmolelutkin ja ainakin yksi vanhemmista.

Joka ikinen kerta vain nukkuminen häiriintyy. Sopeutuminen kestää aikansa. Uudessa paikassa pitää miettiä, kuka nukkuu missäkin. Se on aina yhtä jännittävää. Ensimmäinen ilta, joskus toinen ja kolmaskin, menee hysteriassa, kun kaikki lapseni tutustuvat sängyn paikkaan. Sillä pitää pomppia, sinne pitää rakentaa maja ja sieltä pitää juosta pois. Ehkä jopa keskellä yötä.

Iltashow’n jälkeen emme herää koskaan samoilta rasteilta, joihin olemme nukahtaneet. Yleensä minä päädyn nukkumaan osittain sängyn ulkopuolella, osittain olkapään ja lonkan luiden päällä totaalisen jännittyneessä tilassa, kun muu porukka röhnöttää herroiksi sängyssäni limittäin. Yleensä kuopus, jonka vapaata sielua ei voi kahlita peitoin, dominoi tilannetta makaamalla äksänä kaikkien keskellä, potkien peitot pois sitä mukaa kun muut niitä yrittävät suojakseen haalia. Kukaan ei nuku hyvin, mutta kaikilla on turvallista.

Sillä mennään. Näissä tilanteissa haen lohtua siitä, että kyseessä on poikkeustila ja poikkeustiloilla on tapana loppua.

En minäkään pystyisi nukahtamaan, jos joku laulaisi nukkumatista toista tuntia putkeen.

Kolme ipanaani ovat kaikki täysin omanlaisiaan nukkujia. Nykyään esikoinen on jo sen verran iso, että hän nukkuu, kun nukuttaa. Muistan elävästi yhdenkin viikonlopun, kun nukutin häntä yhteensä seitsemän tuntia. Tyyppi ei nukahtanut millään. Kaikki muu oli paljon kivempaa.

Tosin nukuttamistekniikkani ei ollut kovin hyvä. En minäkään pystyisi nukahtamaan, jos joku laulaisi nukkumatista toista tuntia putkeen samalla selkääni hieroen.

Taisin käyttää kaikki nukutustemppuni ykkösen kanssa, koska kaksi seuraavaa lasta ovat saaneet tyytyä vähäisempään show’hun. Keskimmäinen nukahtaa aina mieluiten yksin etäällä muista, eikä juuri koskaan kömmi viereen. Kuopuksen kanssa menemme jo milloin mitenkin. Hyvä ratkaisu on se, joka toimii ja tuo tuloksia.

Seuraan kateudesta vihreänä vanhempia, jotka siirtävät nukkuvan lapsensa vaunuista omaan sänkyyn. 

Katson kaihoisasti netissä pyöriviä kuvia lapsista, jotka ovat nukahtaneet kesken ruokailun naama puurolautaseen sotkeentuneena. Ei meillä koskaan. Jos päivä on ollut pitkä ja olosuhteet jännittävät, niin loppukiri valveilla vedetään mieluummin äänekkäästi ja energialla.

Seuraan kateudesta vihreänä myös niitä vanhempia, jotka saavat lapsensa siirrettyä nukkuvana vaunuista omaan sänkyyn. Meillä pienikin olosuhteen muutos tarkoittaa välitöntä virkoamista.

Siispä istuskelen missä milloinkin nukkuvan lapsen vieressä. Toisinaan se aiheuttaa minussa levottomuutta, toisinaan osaan ottaa kaupan parkkihallissa kökkimisen zen-harjoitteena. Poikkeustilanteena, jota lapsiperhe-elämä on.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.