Parisuhde

Minä sinua vain – rakkaus alkaa silmistä ja huipentuu lapsiperhearkeen. Parisuhde, kumppanin valinta, avo- tai avioliitto ja perheen perustaminen ovat elämämme tärkeimpiä asioita. Hyvän parisuhteen eteen on nähtävä vaivaa. Parisuhde muuttuu lasten myötä – mutta ei huonommaksi, kertovat äidit ja isät. Miten parisuhteen saa kestämään vauvan syntymän tuomat mullistukset tai lapsiperhearjen ruuhkavuodet? Miten ja milloin lapsiperheessä ehditään harrastaa seksiä?

Noin puolet avioliitoista päättyy eroon, ja tilastoissa on eropiikki kolmannen ja neljännen avioliittovuoden kohdalla. On kova rasti, kun seksin lisäksi pitää oppia myös puhumaan, suostua kompromisseihin, opetella vanhemmaksi ja samalla selvitä arjen kiristyvistä kierroksista. Pettäminen, mustasukkaisuus ja yksinäisyys ovat yleisiä ongelmia parisuhteessa, mutta myös uupumus ja epätasaisesti jakautuvat kotityöt voivat olla syy hakeutua pariterapiaan. Vaikka kukaan toinen ei voi tehdä eropäätöstä väkivaltaisessa suhteessa elävän puolesta, on muutama asia, joilla uhrin lähtemistä voi helpottaa.

Elätkö uusperheessä? Oletko yksinhuoltaja? Onko teillä seksitön parisuhde tai oletko yksinäinen parisuhteessa? Myös lapsettomuus vaikuttaa parisuhteeseen voimakkaasti. Vauva.fistä löytyy tukea ja ratkaisuja erilaisiin parisuhteen ja perhesuhteiden haastaviin tilanteisiin.

Blogit