Keskustelut

« Takaisin keskustelujen etusivulle

---

Odotus ja vauvakuume

» Lapsettomuus

Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu

Viesti

emaema - 15.9.2009 21:57  (1/92)

Nuoret ja lapsettomuus "gallup"

Olemme 22v avopari. Olemme vajaa vuoden yrittäneet saada pikkuista elämäämme, siinä onnistumatta :/
Onko muilla sama ongelma tällä hetkellä tai oletteko olleet samassa tilanteessa? Jos olette joskus tästä kärsineet ja kuitenkin sitkeän yrittämisen jälkeen saaneet vauvan, niin kauan teillä meni? Jouduitteko menemään tutkimuksiin, hoitoihin tms? Ja missä vaiheessa menitte, vuoden vai vuosien.
Tuntuu todella pahalta aina pettyä kun ne kuukautiset tulevat kerta toisensa jälkeen.
Olisi "kiva" kuulla muidenkin kokemuksia tästä.
Tuntuu kuin kaikille muille lastensaanti on kuin leikkiä, käy tuosta noin vaan. Itse saa pettyä kerta toisensa jälkeen :(
Olemmehan toki nuoria, aikaa on vielä 20v saada lapsia mutta haluaisimme nuorina ne saada.
Yksi kysymys vain pyörii päässä; Mitä jos?
Onnesta olen puhunut mieheni kanssa ja hän on valmis sitten joskus adoptoimaan jos niin käy :)

Vastaukset

Ellen - 2.9.2010 16:58  (52/92)

Heippa!

Mitä tänne kuuluu?

Täällä päin menossa huonompi kausi. Melkein jokainen läheinen on vahingossa raskautunut. Jotkut ensimmäisestä kerrasta tuntiessaan poikaystävänsä vasta viikon. Jotkut eivät edes pidä lasta. Ja melkein kukaan ei ole kovin tasapainoinen pari. Iltoja on mennyt itkiessä ja unen saanti on huonontunut. Välillä sentään parempia päiviä.

Meillä takana reilu 2-vuotta nyt yritystä. Tutkimukset ohi, vikoja ei löydy. Koska vaan siis olisi periaatteessa mahdollisuus onnistua. Nyt menossa kp28? ja odotellaan että seuraava kierto alkaisi niin startataan clomifenien syöminen. Jos niistä sitten olisi apua.

Ajasta ennen tutkimuksiin menoa... Ainakin asiaa mietti enemmän ja oli paljon positiivisempi ja hysteerisempi loppukierron aikoina.

Rakkautta elämääni silti tuo melkeinpä omalta tuntuva siskontyttäreni. Ehkä syy on siinä, kun olemme siskon kanssa kovin samanlaisia. Tyttö voi turvautua tätiinsä koska vain. On ainakin joku, jonka elämää seurata. (alkaa itkettämään) Mikään ei ole ihanampaa ja rakkaampaa, kuin nähdä pikkutyttö ensikertaa uimassa ja kiljumassa nimeäni ilosta soikeana.

JL09 - 6.9.2010 12:39  (53/92)

Uskomatonta

Minä plussasin tänään. Ehkä. Mahdollisesti.

Näin kyllä selkeät kaksi viivaa, mutta testiviiva ei ollut yhtä vahva kuin kontrolliviiva. Mutta tikussa oli kaksi viivaa, mies näki ne myös!

Meille tehtiin siis clomit+inssi-yhdistelmä nyt ekaa kertaa.Voisiko todella olla niin, että nyt tärppäsi, lähes kahden vuoden jälkeen? APUA.

Mutta mulla ei ole mitään oireita!!!...mitä nyt olen itkuinen ja eilen olin raivohullu. Luulin, että se johtuu menkoista. APUA. Pakko tehdä lisää testejä illalla.

VIELÄ EN USKALLA LUOTTAA.

Terveisin
Hämmästynyt JL09

Edit 18:56
Pakko se on uskoa. Clearbluen testiin pärähti plussa heti. Vihdoinkin

hensku - 7.9.2010 15:06  (54/92)

täällä yksi

Me saimme miehen kanssa eilen surullisia uutisia. Miehen siemennesteanalyysi tuli postissa ja siellä luki, että siittiöt puuttuvat kokonaan siemennesteestä.

Minä olen 25v ja mies 27v, avopari. Yritystä takana vuosi. Olemme käyneet perhesuunnittelun lääkärillä joka teki minulle tutkimukset ja verikokeet, kaikki näytti olevan ok. Mies käy nyt verikokeissa omalla paikkakunnalla ja 22.9 sai ajan yksityiselle ( en tiedä mitä siellä tulee tapahtumaan kun töissä vain viestiteltiin asiasta )

Nyt painiskelen tämän epätietoisuuden kanssa että mitä seuraavaksi tapahtuu? Tuntuu että pää on niin täynnä ajatuksia, eikä mistää saa kiinni :/

emaema - 7.9.2010 21:32  (55/92)

moikka

Onnea plussanneelle :) toivoa siis on.

Itselle ei kuulu vieläkään hyvää. Tässä viikon ollut sairaslomalla masennuksen takia, lääkityksenkin siihen sain. Tämän laukaisi yli viikko sitten saatu tieto; mieheni sisko saa toisen lapsen.Ei riittänyt, että mun sisko tosiaan ilmoitti keväällä olevansa raskaana, tottakai vielä tämäkin. onnesta en ole tekemisissä miehen suvun kaa juurikaan, niin ei tartte teeskennellä mitään. lähetin kyllä miehen mukana onnittelut, etten nyt ihan törkeä olisi. mutta ei tästä paljon iloa irti saa.
osittain tietty oma vika, että tämä asia jälleen kerran on retuperällä. emme ole menneet inseminaatioon tms. päätimme vuoden yrittää, ensi kesänä häät pidämme :)niin niiden jälkeen sitten inssiin ja muuta mitä tartteekaan ikinä tehdä. tulee kyllä pitkä vuosi :/
ei kyllä tosiaan mikään paras jakso elämässä menossa, vaikka häät ja kaikki tulossa. vaikka päätimme "unohtaa" lapsenteon vuoden ajaksi, niin te tiedätte ettei sitä niin vaan unohdeta!

kertokaapa muutkin miten menee!

Ellen - 23.9.2010 12:12  (56/92)

Onnea plussanneille!

Nyt on siis 25-kiertoa takana. Tässä kuussa aloitettiin clomifenit ja nyt kp17. Noin kp10 tapahtui ovulaatio. Milloinkohan uskaltaisin tehdä testin?

Emaema, onko yhtään parempi olo jo? Uskon kuinka paha olo voi olla. Nyt tässä kuussa ilmeni hyvin lähipiirissä useampi vahinkoraskaus. Jotkut pitivät, jotkut ei. Ja kaikki ilmoitukset tulivat viikon sisällä. Tuli siinä sitten parin viikon hyvin alakuloinen kausi. Itkua itkun perään... Oletko ennen sairastanut?

emaema - 28.9.2010 17:00  (57/92)

Moi

Nuo toisten raskaudet ovat kyllä aina iso isku vyön alle. :( vanhoista selviää niin uusia tulee. Nyt on onnesta ollut hiljaista tää kk. Eihän toki maailma lopu lisääntymästä, vaikka meillä tälläisiä ongelmia, mutta mun puolesta voisi! Tuntuu niin väärältä, että ihmiset jotka ei edes halua lapsia, saavat valita pitääkö vai ei, kun tulee vahinkoraskauksia, missäs meijän valinnan oikeus on!? sairasta..
Olo on hieman kohentunut lääkityksen myötä, että en enää itkeske. mutta samanlailla asiat kuitenkin mielessä pyörivät. jollainlailla robotiksihan ne tekevät. oon tainnut aina sairastaa jollaintasolla masennusta, nyt vuoden sisällä olen apua hakenut. mulla on rankka lapsuus ja nyt sitten vielä tämä lapsettomuus. meillä on myös suvussa hyvin vahvasti mielenterveysongelmia, joskus mietin kannattaakokaan mun geeneillä lasta tehdäkään, ja ehkä luonto yrittää viestittääkin että ei kannata kun ei vauvaa näy eikä kuulu. Vaikka meillähän siis miehessä "vika".
Onkos muilla ilmennyt masennusta tms? siis ihan lääkäriä vaativia oireita?

Ellen - 29.9.2010 11:00  (58/92)

Huomenta!

En osaa enää edes kirjoittaa. Ei nyt ole 25 vaan 27 tai 28 yrityskierto meneillään. En osaa enää edes laskea! Ylihuomenna aion testata. Pelottaa ihan älyttömästi, jos näistä clomifeneista ei ole ollut hyötyä. Tosin voihan olla että hyöty näkyy vasta myöhemmin.

Emaema, käyn psykoterapeutilla 2krt viikossa. Oli hieman vaikeampi lapsuus/nuoruus. Mieheeni tutustuttuani päätin pistää kaiken uusiksi ja onnistuinkin siinä. Elämässä on asiat nyt oikein hyvällä mallillaan, mutta että piti vielä alkaa kärsiä lapsettomuudesta.. Se syö paljon pois sitä, mitä olen ehtinyt rakentaa. Ei siinä ettenkö olisi jo täysin vakaa. Mieli vaan ei ole niin positiivinen kun voisi olla. Asiat kuitenkin muuttuu kunhan se plussa pärähtäisi...

emilien - 29.9.2010 19:13  (59/92)

heips

Minä olen 21 vuotias nuori naikkonen, ja mieheni on 23 vuotias.. Ollaan yritetty saada lasta vähän vajaa vuosi, mutta vielä ei ole tärpännyt :(
Minä hakeuduin lääkäriin epäsäännöllisten kuukautisten takia, ja siinä samalla tiedustelin, mikä voisi olla vikana kun ei onnistu. Sitten otettiin verikokeita, ja eilen tehtiin munasarjojen ultra. Kyllä vetäs mielen alas, kun mulla todettin PCO. Oikean puoleinen munasarja on ilmeisesti täysin pois laskuista, lääkärin mukaan siellä ei näy mitään elonmerkkejä, ja vasemman puoleinen munasarja yrittää epätoivoisesti toimia. Sain nyt reseptin noihin Clomeihin, ja juuri äsken tilasin todella ison kasan ovulaatiotestejä, ja raskaustestejä. Minua pelottaa myös todella paljon ettei nuo Clomit auta. :( Vaikea yrittää pysyä positiivisena, ja olla stressaamatta.. Mutta nyt vaan täytyy odottaa kuukautisia, alkaa napsimaan pillereitä, ja tarkastella josko sen ovulaation saisi noilla aikaan, että olisi edes jonkinlaista toivoa..

Ellen - 18.10.2010 12:57  (60/92)

Hei!

Eipähän tuottanut tulosta ensimmäinen clomifenkierto. Nyt toista viedään ja pelottaa että sekään ei tuo plussaa testiin.

Aika kurja olo, kun nyt tässä kuussa todella moni tuttu synnyttää. Ja joulukin lähestyy. Kolmas joulu lapsettomana.

Mitä teille kuuluu?

Tyhjä syli - 29.10.2010 23:28  (61/92)

Epätoivoa.

Täällä kaivataan päivä päivältä kipeämmin omaa nyyttiä syliin! On niin vaikea ajatella positiivisesti tai toteuttaa varmasti hyvää tarkoittavia neuvoja: "Älä stressaa asiasta, jos lopetat sen ajattelun, niin tulet heti raskaaksi."

Hoitoihin meneminen askarruttaa. Jo 2v. yritystä takana mutta tutkimuksiin meneminen tuntuu niin lopulliselta. Olenko valmis kuulemaan tutkimusten tulokset? Haluanko mieluummin elää edes pienessä toivossa(ollaaha me vielä nuoria) lapsesta?

Miten kunnalliselle pääsee tutkimuksiin tai mitä perustutkimukset maksavat yksityisellä? Miten teillä muilla nuorilla lapsettomilla on varaa hoitoihin? Omasta mielestäni ne summat kuulostaa tähtitieteellisiltä, kymmeniä tuhansia euroja..

Lukisin mielellänne teidän omia muistojanne tutkimuksiin hakeutumisesta ja hoitojen alkutaipaleelta.

Meillekin tulossa kolmas lapseton joulu..

emaema - 1.11.2010 19:12  (62/92)

pitkästä aikaa taas moi :)

Toissapäivänä syntyi siskoni poika, rakas kummipoikani :) Pitkästä aikaa onni käväs meilläkin, mutta nopeasti se mielen matalaksi vetäs :/ Olen onnellinen kyllä siskonpojasta, mutta on tähän kahteen päivän tosiaan kyyneleetki kuuluneet, eikä suinkaan onnesta. Koska on meijän vuoro?
Yli 2 pitkää vuotta.. Kolmas joulu ilman vauvaa :`(
Mahdollisuuksien mukaan olemme päättäneet, ei tähän kiertoon, mutta seuraavaan (joulukuun alussa) kokeilla ekaa inseminaatiota. Enää ei jaksa yrittää luomuna ja häätkin tuntuvat sivuseikalta. Tahdon niin kovasti olla äiti!!
Perjantaina syntyi mieheni parhaan kaverin vauva, eli hänen kummilapsensa ja lauantaina siis heti perään siskonpoikani. Ja pian muutaman kk päästä miehen sisko saa toisen lapsensa. Ja jopa Johanna Tukiainen on raskaana! onko tämä enää reilua.
Koskaan ei ole kyllä olo ollut näin maassa, mietinkin, kuinka kauan tätä jaksaa.

Tässä mun tuntemukset taas.
Mites te muut jakselette?

Enkeli84 - 1.11.2010 20:39  (63/92)

Clomifen ja Menopur

Hei kaikille!

Me olemme mieheni kanssa yrittänyt lasta noin 3vuotta.Olen kyllä muutamia kertoja tullut raskaaksi mutta kaikki on mennyt alkuvaiheessa kesken. Olen aijemmin ollut clomifen kuurilla mutta siitä ei tulosta. Nyt ollaan sitten oltu pari vuotta ilman mitään hoitoja ja nyt ollaan sitten taas aloitettu.
Nyt tänä aamuna lääkäri määräsi taas Clomifen kuurin viideksi päiväksi ja sitten kahtena päivänä pitää pistää Menopur lääkettä. Eli Ma-Pe:clomifen ja La-Su:menopur. Ensiviikon Maanantaina pitää sitten mennä lääkäriin taas hän tutkii silloin uudestaan.
Nyt kaipaisin kokemuksia tällaisista hoidoista?
Miten muilla on hoidot tepsiny?
Tämä Menopur on aivan uusi asia minulle en ole koskaan ennen edes kuullut tällaisesta.Onko muilla ollut apua kyseisestä lääkkestä?

Kiitos vastauksista jo etukäteen!

Ellen - 5.11.2010 12:59  (64/92)

Hei!

Toinenkaan clomikierto ei tuonut plussaa. Ensi viikolla alkaa sitten kolmas. Neljä kiertoa syön näitä ja jos ei täsmää, on inseminaatio luultavimmin edessä.

Aika järkyttävää kyllä että Tukiainenkin on raskaana!!

emaema - 16.11.2010 21:53  (65/92)

Heips!

Me saatiin lähipäivinä verikokeiden tulokset, käytiin siis hepattiiti ja hiv testit ottamassa, että päästään inseminaatioon. Molemmilla puhtaat paperit, onnesta :D no se oli ihan odotettavissakin kyllä siis!
Nyt odotellaan seuraavia menkkoja ja niiden jälkeisiä ovulaatiota :) Eli silloin päästään inssiin sitten :) Pidetään peukkuja että tuottas tulosta. Siitä eteenpäin en tiedä jos ei kolmella inssillä vauvaa tule :/ kai se on keinohedelmöityksiin/koeputkihedelmöityksiin vielä mentävä, sitten en tiedä. No eipä ole enää kuin hieman yli 1,5v kun pääsee adoptiojonoon :)
Olo on kyllä ihmeen toiveikas inssin suhteen, mutta pelottaa että saa pettyä kerta toisensa jälkeen. Mutta ehkä se positiivinen ajattelu auttas enempi ku negatiivinen :)

Maija88 - 23.11.2010 12:29  (66/92)

moikka!

Ihana oli viimein löytää kohtalon tovereita. Me ollaan avopuolisoni kanssa yritetty lasta reilu kaksi vuotta, vaan ei veilä kuulu mitään. ehkäsy jätettiin sillon pois kun tiedettiin että ei se kaikilla onnistu sormia napsauttamalla ja tässä sitä ollaan, meidän kohdalla on se tilanne. :/

Mulla ikää pian 22v ja tuntuu todellakin sille että läheiset, tutut ja tutun tutut saa lapsia, mutta mä en. Pelkään että kohta huomaa että on aikaa menny ja ikää pian enemmänkin.
Nyt tilasin ovulaatiotestejä, aijemmin kerran oo kokeillu, mutta ei oo niissä mitään näkyny. Nyt tilasin sit digitaalisen, ajattelin että josko siinä varmemmin näkysy, ei tarviis sit epäillä mitään. En tiiä mitä sit sauraavaks!!?

emaema - 28.11.2010 19:54  (67/92)

2v ja 2kk lähes tasan.

Meillä plussattiin 2h sitten :)) ilman hoitoja siis alkunsa on nyt sitten saanu! Aivan uskomatonta!

Toivoa siis on! älkää milloinkaan luovuttako! Olen varmasti hengessä mukana ja seuraan palstaa siltikin! Tiedän mitä käytte läpi, vaikka meijän vuoro oli nyt :) Onnea ja tsemppiä teille kaikille!

Ire_ - 1.12.2010 23:56  (68/92)

turhautunut..

Vuosi sitten mieheni kanssa alettiin keskustelemaan vakavasti lapsen hankkimisesta, ja jätettiin ehkäisy kokonaan pois,- asenteella et tulee jos on tullakseen.

Reilu puol vuotta meni, eikä merkkejäkään raskausdesta. Eikä kyllä ole tullut menkkojakaan. Tosin olin melko varma etten tule raskaaksi ilman hoitoja, kun reilu puoltoista vuotta sitten mulla todettiin pcos.

No, viime kesänä otin yhteyttä paikkakuntani neuvolaan, ja varattiin sitten aika hoitajalle ja samalla tapasin sitten lääkärinkin.

Keskusteltiin aiheesta, ja multa otettiin papa-koe siinä sitten.
Lääkäri laittoi lähetteen labraan veri- ja virtsa näytteisiin. Verikokeet oli ok, mutta virtsasta ilmeni, että olin saanut klamydia-tartunnan. Miehelläni oli myös, ja ne on nyt hoidettu kuntoon.

Aikamme sitten odoteltiin, eikä neuvolasta alkanut kuulua mitään.
Otin sitten asiakseni soittaa sinne, ja selvittää että mitä nyt tapahtuu vai tapahtuuko mitään, kun ei kerta minuun oo otettu mitään yhteyttä pitkään aikaan.

Neuvolan täti vaan sano jotain tähän suuntaan, että: " Yrittäkää nyt vielä vaan kokeilla iteksiään raskautumista, kun täällä ei nyt ole vakituista lääkäriä, eikä tiedä kuka lekuri tulee seuraavaksi, ja noin.." -Vaikka ties ettei se luultavasti onnistu ilman hoitoa.

Kyllä vaan turhautuminen nous melko roimasti tuon puhelun jälkeen.
Sitten loppu puhelussa se käski ottamaan yhteyttä terveysasemalle ja hoitamaan asian sen omalääkärini kanssa.

Soitin sitten sinne vastaanottoon, ja sain lekurin soittoajan kahen viikon päähän. -Eli taas lisää odottamista. Toiveet kyllä nous, et vihdoinkin jotain tapahtuu.

No, sitten kun tää lääkäri soittaa mulle, niin se vaan kysyy, et Mitäs asiaa sulla oli. Kerroin sitten et missä mennään, ja se sitten sano vaan et "en oo lukenu koneelta noita sun tietoja, ja et mun pitäis selvittää tää asia sen neuvolan lääkärin kanssa!
Sanoin kyllä melko suoraan selvät sävelet sille lääkärille ja hyvä etten alkanu itkemään siinä puhelimessa..

Sitten se lupas henkilökohtaisesti hoitaa asian, ja soittaa sille neuvolan lääkärille, että ottaa muhun yhteyttä.

Sitten seuraavan päivänä se neuvolan lekuri soitti mulle, ja varattiin aika pari viikkoa eteen päin.
Kävin siellä sit juttelemassa jonku vartin verran asiasta, ja se sitten laittoi lähetteen KYS:iin.

KYS:istä tuli vastaus, että aika on varattu toukokuulle 2011. Mukana oli myös spermanäyte purkki, ja se on toimitettava labraan viikko ennen sovittua aikaa, että näyte kerkeää varmistua.
Puolvuotta on odotettava, taas (!!!) mun mielestä melko pitkä aika....

Tässä projektissa on menny nyt noin puol vuotta, kun otin ensimmäistä kertaa yhteyttä neuvolaan.
Mun mielestä hiukka turhan kauan..

Musta on alusta lähtien tuntunu siltä', ettei mua oteta siellä tosissaan ollenkaan. Koko ajan ovat vaan kyseenalaistaneet mun todellista halua tulla äidiks, ja onko musta siihen ja et pitäiskö sitä nyt kumminkin siirtää eteenpäin ja noin, yms.

Ilmeisesti sen takia et oon joskus sairastunut masennukseen, ja erehtynyt hakemaan apua siihen...tiedoissa kun se lukee, niin aina se otetaan esille kun on lääkärissä käyntiä. Oli tyyliin kyseessä kurkkukipu taikka unettomuus..
Siitä saa näköjään kärsiä sitten loppu elämänsä.
Kukaan ei ota tosissaan..
'
Pakko päästä vähän purkamaan ajatuksia tänne, tai muuten hajoo pää.

Viimesen puol vuotta oon päivittäin vaan toivonu hartaasti tulevani raskaaks, ja äidiksi tulemisen tunne on vaan vahvistunut päiväpäivältä.

Tuntuu kuin multa haluttais riistää koko lapsen hankkiminen, kun kukaan ei tee mitään et asiat etenis. Ihan kuin olisin yksin koko jutussa.
Mulla pitäis olla ihan hiton hyvät perustelut noille,et miks haluan lapsen. Joka ikinen kerta kun oon ollu tekemisissä hoitajien/lääkärin kanssa, niin aina saanu selittää ja perustella uudestaan ja uudestaan miks haluan lapsen.

Olen nyt 21,ja tiedän kyllä että mulla olis aikaa hankkia se lapsi myöhemminkin, mutta oon sen verran vanhanaikainen (ja muutenkin), et mun mielestä ja mun miehen mielestä, lapset tulis hankkia nuorena.

Jotenkin vaan alkaa tuntemaan ittensä huonoks ihmiseks...ihan kun en ois ansainnukkaan lapsia ollenkaan..

Olis mukava kuulla miten muilla on mennyt odotuksen odotus, ja onko se ollut sellaista mitä on odattanut sen olevan?

Meikäläisen odotus ainakin on ollut paljon rankempaa mitä odotin sen olevan.
Monet itkut on saanut kyllä itkeä..
Mutta toivoa parempaan on vielä jäljellä.

Laudi - 6.12.2010 11:13  (69/92)

Meidän tilanne

Hei! Ajattelin liittyä tänne. Elikkäs olemme, mä 23v. ja mieheni 26v., avopari. Olemme yrittäneet lasta vuoden. Mulla todettu PCO eikä menkkoja ollenkaan moneen vuoteen. Aloitin joskus puoli vuotta sitten VHH:n ja laihduin 30kg, nyt normaali painossa, aloitin myös salilla käynnin. Nyt kaksi kuukautta sitten tuli yhdet luomu menkat, mutta seuraavia ei ole vielä tullut.

Pääsimme lapsettomuushoitoihin julkiselle puolelle. Eka käynti takana ja tutkimukset alkoivat. Kierron kartoittaminen. Nyt odotetaan jos menkat alkavat itse(lääkäri epäili että tulevat) tai sitten sain terolutteja jos ei ala. Ajattelin aloittaa ne vasta tammikuussa kun tulemme thaimaasta kun on joulu ja reissu niin ei kuitenkaan pääsisi tutkimuksiin. Toivon kyllä että menkat alkaa tai että raskautuisin jo ennen.

Nyt on jo rinnat kipeät ja vihloo välillä kovasti mahasta/kyljestä. Mutta luulen että vaan toiveajattelua. Teen varuiksi testin viikon päästä ennen hepatiitti rokotusta.

Tälläinen tarina meillä, lasta haluamme molemmat todella paljon. Toivoa ei olla vielä menetetty.

Paljon plussatuulia kaikille! :)

emaema - 14.12.2010 22:21  (70/92)

Täällä luultavammin taas..

Keskenmenonhan me luultavammin sitten saatiin :(
Eilen alkoi verinen vuoto, illalla tuli kivut ja aamulla kahta kauheammat kivut. Verta tulee ihan kuin olisi menkat ja kivutkin sen tapaisia, ehkä ainaki ajoittain voimakkaammat ja kivuliaammat. Menin lääkäriin ja sain lähetteen "isoon sairaalaan" ultraan. Siellä todettiin että todennäköisesti keskenmeno, kohdun ulkopuolinen raskaus tai sitten että olen paljon aikasemmassa vaiheessa raskautta kuin luultiin, piti olla 7.viikko. Jälkimmäinen vaihtoehto lääkärin mukaan epätodennäköisin, muttei pois suljettu.
Raskaushormonia ei kehossani ollut paljoakaan, kohdussani oli pieni pussukka, josta ei voinut sanoa muuta kuin että en ainaka ole tai ole enää vkolla7. :(
Ylihuomenna menen verikokeisiin, katsotaan onko hormonin määrä noussut tai laskenut ja vkon päästä on kontrolliultra, onko kaikki siis tullut ulos vai onko siellä eloa.
Että näinkin voi siis käydä. Eli olemme lähtöpisteessä taas. Positiivista on se että ainaki tulin raskaaksi vihdoinkin. Paskaa se että minut ultrannut lääkärikin sanoi että todennäköistä on ettei me saada lasta ilman inseminaatiota tai muita hoitoja. Pitää saada karsittua ne huonot siittiöt pois, ettei mun elimistö ota niitä ja käy näin uudestaan :(
Fiilikset on todella paskat, mutta toivoa en vieläkään heitä pois, en vielä.

emaema - 15.12.2010 23:42  (71/92)

niinpä niin..

Kävin toteamassa tänään että keskenhän se oli mennyt. Kivut yltyivät sietämättömiksi. todennäköistä että tuulimuna.
kuumeenkin sain kaupanpäälle. 39astetta, todennäköisesti johtuu influensasta. meen aamulla lisätutkimuksiin. mutta että täällä taas.
eipä kannata nuolasta ennen ku tipahtaa. :(
yritystä nyt siis takana noin 26,5kk elikäs 2v 2kk ja 15pvä.

Ellen - 16.12.2010 11:32  (72/92)

Uskomatonta...

30kk takana ja pari tuntia sitten napsahti vahva plussa kolmannesta clomikierrosta testiin. Olen sekaisin onnesta ja totaalisessa shokissa.

Nyt pelkään emaeman kokemuksen vuoksi. Olen niin pahoillani emaema!

Tyhjä syli - 18.12.2010 9:36  (73/92)

Pahoitteluni Emaema!

Voi Emaema, en voi edes kuvitella kuinka pahalta täytyy tuntua. Kun on kerennyt jo iloita ja ihmetellä, luulla, että nämä huolet nyt olisi vihdoinkin takana. Voimia nyt sekä fyysiseen että henkiseen palautumiseen..! Ihmeitä on tapahtunut ennenkin, eihän siihen loppujen lopuksi tarvita kun yksi terve siittiö. Ja jos raskautuminen on jo kerran onnistunut, niin on sentään toivoa! Tsemppiä.

Ellenille, Onnea plussanneelle! Vaikka varmasti on vaikea uskoa, että se vihdoinkin voisi olla totta, niin yritä! Ja koita nauttia raskausajasta työntämällä pelkoja syrjemmäksi..

Meillä laitellaan joulua ristiriitaisin tuntein. Tollaset juhlapyhien ajat on aina kaikista vaikeimpia, kun on aikaa omille ajatuksille, surulle ja tuskallekin. Kun joulu vielä lisäksi on niin voimakkaasti lasten juhla..

Pillipiipari - 20.12.2010 22:38  (74/92)

Täälläkin yksi pettynyt

En ihan kaikkia tämän ketjun viestejä lukenut, mutta mitä nopeasti katsoin, niin "mukava" tietää ettei ole ainut...

Ne lukuisat kerrat, kun menkat aina alkoivat.. Se tunne on niin sydäntä raastava.

Mun tilanne on hieman poikkeava, sillä mulla on jo kaksi tervettä lasta. Molemmat raskaudet alkoivat lähes heti ja sujuivat oikein hyvin. Mikä siis voi olla tällä kertaa vikana? Tätä kolmatta rakkauden hedelmää on yritetty ihan tosissaan jo vuoden verran. On ollut kaiken maailman nettilaskurit varmoista päivistä ja ovulaatiotestejä jne. Mutta ei. Mikä nyt yhtäkkiä voi olla vikana... En olisi ikinä voinut kuvitella olevani tällaisessa tilanteessa!

Ollaan aina puhuttu miehen kanssa, että "laitetaan silloin ja silloin lapsi alulle, niin siitä tulee sitten kiva jouluvauva... :)" Voi jeesus! On kyllä jouluvauvat aika kaukana tästä tilanteesta.

Olen tietysti maailman onnekkain, että mulla on kaksi tervettä ja ihanaa lasta. Nyt todella ymmärrän, ettei se ole itsestään selvyys! Mutta silti. Se yksi vielä puuttuu. Päässäni on aina ollut se ajatus, että olen kolmen lapsen äiti. Ei siitä ajatuksesta voi noin vain luopua. Meidän perheestä puuttuu yksi ihminen. Se on tuolla jossain enkä saa häntä syliin...

Olemme nuoria ja perusterveitä, ei tupakoida, ei juoda...

Pörriäinen82 - 14.1.2011 15:57  (75/92)

Meidän tarina.

Hei kaikki.

Päätin vihdoin kertoa meidän tarinan tälleen julkisesti.

Minä ja mieheni jätimme ehkäisyn pois 2005 kesällä ja päätimme että lapsi saa tulla jos on tullakseen, yritys ei ollut mitään erityistä eikä me kytätty oviksia tms. ennen kuin vuosi oli kulunut. Keväällä 2006 päätimme yrittää lasta ihan tosissamme ja käytimme jopa ovulaatio testejä. No tätä jatkui vajaan vuoden tuloksetta mutta emme vielä huolestuneet paljoa sillä ajattelimme että olemme vielä nuoria, minä silloin 24 ja mies 27. Pidimme pientä taukoa aktiiviseen yrittämiseen ja aloitimme kunnollisen yrittämisen uudestaan vasta 2008 kesällä.

2009 tammikuussa tuli ensimmäinen + tikkuun ja olimme tietysti riemuissamme ja kerroimme heti perheelle ja tuttaville että meille tulee lokakuussa 2009 vauva. Helmikuussa se raskaus päättyi keskenmenoon ja uutta ei sitten aktiivisesta yrityksestä huolimatta kuulunut seuraavaan reiluun puoleen vuoteen. 2009 vuoden lopulla menimme miehen kanssa testeihin selvittämään oliko kaikki kunnossa ja muutaman kuukauden jälkeen ei mistään testistä löytynyt mitään vikaa.

Päästiin kuitenkin inseminaatio hoitoihin heti helmikuussa 2010 ja niitä tehtiin peräti 4, kaikki ilman tulosta. Sitten tuli kesä tauko ja päätimme ettemme aloita koeputki hoitoja ennen syksyä. Kesällä yritimme luomu lasta mutta ei tärpännyt.

Elokuun lopulla odottelimme minun kuutautisten alkamista jotta voisimme sopia seuraavaa käyntiä lapsettomuus klinikalle. Kuukautisia ei kuitenkaan tullut vaan raskaus oli alkanut ihan luomuna ilman yrittämistä (pientä ironiaa sillä olin jo itse täysin luopunut toivosta että saadaan oma lapsi).

Nyt siis raskaus jo yli puolessa välissä ja uskaltaa vihdoin huokasta helpotuksesta kun kohdussa temmeltää se pieni ja ulrassa terve poika vauva.

Itse kävin läpi 2 vuoden rankan masennuksen keskenmenon ja lapsettomuuden takia ja vasta rv. 18 tietämillä uskalsin oikeasti jo vähän iloita tästä raskaudesta. Nyt kun poika potkii ja saatiin tietää että kaikki näytti ultrassa hyvältä uskaltaa jo kertoa asiasta muille.

Lapsettomuus jätti kyllä pahat arvet jälkeensä joita edes onnistunut raskaus ei ole täysin korjannut. Se avuttomuuden tunne mitä joutuu läpikäymään on täyttä tuskaa kun haluaisi niin kovasti saada pienokaista mutta sitä ei vaan kuulu eikä sille mitään voi itse tehdä.

Kovasti tsemppiä kaikille.

Ellen - 17.1.2011 14:35  (76/92)

Hei!

Mitä mahtaa JL09 tai emaemalle kuulua?

Ei tämä lapsettomuus koskaan niskalta katoa. Lähipiirin vahinkoplussa tekee tajuttoman pahaa.

T.rv 10+0

emaema - 18.1.2011 20:35  (77/92)

heips

Meille ei mitään uutta. Ekat menkat keskenmenon jälkeen juuri tänään loppuneet, eli ovulaatiota ruvetaan kohta testaileen, että pääseekö tässä kierrossa vihdoin inssiin.
Jotenkin toivoa löytyy vieläkin, mutta toisaalta alkaa oleen henkisesti niin lopussa, ettei jaksas enää. En tiiä, ollut vähän matalalentoa viimeset pari vkoa. Onnesta edes siskonpoika piristää :)

Tyhjä syli - 20.1.2011 20:44  (78/92)

Kiitos pörriäinen!

Voi että liikutuin tuota tarinaasi lukiessani, pörriäinen! Ja ilahduin niin suuresti, kun tarinasi päättyi onnellisesti onnistumiseen raskautumiseen ja pian toivottavasti saat oman tuhisevan käärön syliisi. Iloa ja voimia raskausaikaan!

Ihmeellistä, että sinun tarinasi sai minut liikuttumaan ja iloitsemaan puolestasi. Ehkä se johtuu siitä, että kerroit sen itse.. tai ehkä se johtui rehellisyydestäsi tai en tiedä mistä.

Yleensä nimittäin lapsettomuudesta puhuessamme ärsyynnyn suunnattomasti muiden ihmisten ihmekertomuksista heidän tuttavapariskunnistaan, joille on käynyt kutakuinkin samalla tavalla kun sinulle.Tottakai tuttavat yrittävät lohduttaa kertomalla kummin kaimoistaan, mutta tuloksetta.

Pörriäinen82 - 21.1.2011 10:51  (79/92)

Heippa taas.

Tyhjä syli, tiedän tunteen. Omat haavat pitkästä lapsettomuudesta on vielä kovin tuoreet ja vaikka kaikki kääntyikin hyvin lopuksi saan silti edelleen hepulin joka kerta kun joku raskaana oleva jaksaa valittaa vaivoista tai joku tulee kuin salaman iskusta raskaaksi heti kun yritys aloitetaan. Tuntuu edelleen väärältä että me jouduttiin käymään läpi kaikki se tietämättömyys, tuska ja ahdistus siitä ettei meille tule omaa pienokaista ja kaverit pamahtelee paksuksi yrittämättä ja valittaa siitä että "ei tän vielä pitänyt tulla".
Ihmiset jotka eivät ole lapsettomuutta itse kokeneet eivät ymmärrä millaisen lahjan saavat kun se pieni sieltä on tulossa. Muhun sattuu edelleen kun joku kertoo että yritys aloitettiin 2 kk sitten ja nyt tässä sitä ollaan maha pystyssä kohta. Siitä en varmaan koskaan pääse yli.

Emaema, tiedän tuon tunteen niin hyvin. Olin lopulta niin kypsä kaikkeen etten vaan enään jaksanut aamuisin edes sängystä ylös (silloin piti vaan jäädä sänkyyn ja todeta että henkiset voimat on loppu ja pakko kerää niitä taas). Koeta keksiä joku pako keino todellisuudesta (joku puuha missä pääsee hetkeksi uhohtamaan stressin ja ahdistuksen, esim. joku kiva TV sarja tms.). Auttoi mulla niiden parin todella raskaan kauden aikana.

veeäm - 3.4.2011 23:02  (80/92)

mahdollinen lapsettomuus

hei!

olemme nuori avopari (ehkä pian aviopari). olen 18-vuotias nuori nainen ja poikaystäväni on 21.

haluan niin kovasti tulla raskaaksi...

olemme olleet ilman ehkäisyä nyt yli neljä kuukautta ja nyt lähiaikoina on alkanut tuntua siltä, että minussa on jotain oikeasti pahasti vialla koska vauvaa ei kuulu. tiedän, olemme yrittäneet vasta lyhyen aikaa.

kuinka kauan lasta täytyy yrittää, jotta uskaltaa hakeutua jonnekkin? mikä olisi seuraava askel? pitäisikö minun tehdä ovulaatiotesti?

tuntuu, että jos hakeudun gynelle, gyne ei suhtaudu asiaan vakavasti koska olemme niin nuoria. tuntuu ihan naurettavalta mennä puhumaan lääkärille näistä asioista koska en usko, että meitä otetaan vakavasti. miten meidän kannattaisi edetä, minne ottaa yhteyttä? en tiedä kuinka pitää toimia!

haluan puuttua tähän asiaan ajoissa, koska pelkään että 50-vuotiaana istumme vieläkin kaksin sohvalla miettin että olisi ehkä sittenkin pitänyt huolestua ajoissa.

tämä asia on minulle erittäin arkaluontoinen, en pysty edes ajattelemaan asiaa ilman että kyyneleet alkavat tippua. apua kaivataan! minulla on ennestään _paljon_ huonoja kokemuksia lääkäreistä ja sairaaloista. minua ei ole koskaan otettu vakavasti (vaikka siis ovat liittyneet aivan toisiin asioihin) vaikka jälkeenpäin olen ollut oikeassa jostakin sairaudesta tai taudista. lääkäri oli reagoinut ehdotukseeni sairaudesta: "älä nyt naurata" yms. tuntuu ERITTÄIN vaikealta ottaa keneenkään yhteyttä!

ottaa niin helvetisti päähän kun joku 14-vuotias tytöntyllerö pamahtaa paksuksi pantuaan kännissä ventovierasta ihmistä ja ihmiset, jotka oikeasti olisivat ihan loistavia vanhempia ja roolimalleja, eivät tule monien vuosienkaan päästä raskaaksi vaikka kuinka olisi hoitoja, tahtoa ja yritystä. se on niin epäoikeudenmukaista... tällä hetkellä kirjaimellisesti joka ikinen naispuolinen ystäväni on juuri nyt raskaana tai pari kuukautta sitten synnyttänyt. mikä mussa on vikana?

Marju - 5.4.2011 13:47  (81/92)

Ei vielä syytä huoleen

Itse en ole ihan noin nuorena alkanut toivoa lasta, joten en tiedä, miten terveydenhuollossa suhtaudutaan 18-vuotiaaseen lapsettomaan. Olettaisin kuitenkin, että teillä on täysi-ikäisinä oikeus saada apua, jos ongelmia ilmenee. Nyrkkisääntö kuitenkin on, että tutkimuksiin on aika hakeutua, jos raskaus ei ala vuoden kuluessa. Joillain kestää tätäkin pidempään, vaikkei taustalla olisikaan sairauksia tai muita varsinaisia ongelmia. Raskautuminen on aina enemmän tai vähemmän sattumankauppaa.

Vaikka on vaikeaa olla miettimättä vauva-asiaa, niin koeta kuitenkin olla huolehtimatta asiasta liikaa vielä tässä vaiheessa. On TÄYSIN normaalia ja hyvin todennäköistäkin, ettei neljässä kuukaudessa tule raskaaksi. Raskauden todennäköisyys yhtä kiertoa kohden on muistaakseni vain noin 15 %, joten on noin 50 % prosentin todennäköisyys, ettei raskaus ala neljästä ensimmäisestä kierrosta ehkäisyn poisjättämisen jälkeen. Ja jos nyt kuitenkin kävisi niin, että teillä olisi ongelmia, löytyy suurimmalle osalle lapsettomista apua tavalla tai toisella.

Mielestäni et voi vielä tehdä oikein muuta kuin ehkä halutessasi kokeilla niitä ovulaatiotestejä ja ennen kaikkea yrittää pysyä rauhallisena. Liika stressaaminen voi olla näissä asioissa haitaksi, niin vaikeaa kuin onkin yrittää pakottaa itseään miettimään muita asioita. Itse yritän ajatella niin, että lasten kanssa täytyy kuitenkin olla roppakaupalla kärsivällisyyttä, joten nyt on hyvä hetki harjoitella... Aikaa meillä kuitenkin vielä on, minullakin, joka olen kuitenkin monta vuotta sinua vanhempi.

hälinätär - 30.4.2011 0:13  (82/92)

Esittäytyminen.

Olemme 20 ja 24 vuotiaat aviopari. Olemme yrittäneet saada raskautta alulle 1 vuoden ja 8 kk. Olemme käyneet jo alkututkimuksissa. Ja ekassa ultrassa ei näkynyt suoraan mitään hälyyttävää, olin ovuloinut vaikka en aiemmin ollut saanut "kiinni" yhtään ovulaatiota. Ja limakalvokin ilm. näytti ihan hyvältä vaikka kahdessa aiemmassa ultrassa se oli ollut auttamattoman ohut. Itse uskon vahvasti että suuri D-vitamiiniannos oli auttanut vaikka lääkärin mielestä sillä ei ole mitään virkaa. Kuitenkin oikeassa munasarjassa näkyi kysta joka ilmeisesti puhkesi nyt menkkojen aikana,kun kävi niin hitzin kipijää.. Ja miehen sperma ei ollut siinä näytteessä kovin hyvä, mutta ilmeisesti siitä on otettava toinen testi et tiedetään pitikö se paikkaansa että vain 2% siittiöistä oli hyvälaatuisia ja hyvinliikkuvia kun hyvälaatuisen sperman standardi on 15 %.
Anyway, joudun odotteleen tämän kierron ennen seuraavia tutkimuksia, ja sitten tehdään aukiolotutkimus ja sen jälkeen ultrataan vielä että miltä ovulaatiotilanne näyttää.

En pysty ajattelemaan elämää ilman lapsia. Adoptio ei ole poissuljettu juttu. Hankalaa etsiä uusia elämänalueita mihin panostaa kun sydämmessä elää kipeä toive saada lapsi. Asiaa ei auta se että on mentävä klinikan ja asiantuntijoiden ehdoilla, he tietävät tottakai milloin kannattaa tutkia ja mitä.Oletteko jotenkin pystyneet ohjaamaan ajatuksianne jonnekkin muualle?

Huomaan et ketju on aloitettu pitkä aika sitten mutta ajattelin tännekkin tulla vertaistukea etsimään.. :]

emaema - 13.5.2011 0:08  (83/92)

Pitkästä aikaa..

Ulkona sataa.. se vetää mielen matalaksi, toisaalta taas kovin rauhalliseksi, jotenkin levolliseksi.
Mitä teille kuuluu kanssasisaret?
Meillä yli 2v 7kk nyt yrittämistä takana :/
Koska se tapahtuu, se kaikkien hokema; "Kyllä teilläkin kohta onnistaa, ihan varmasti"?
Ei sitä ois koskaan uskonut, että lasten saaminen voi olla näin vaikeaa. Kasvattaahan tämä toki ihmisenä ja varmasti osataan arvostaa vanhemmuutta eri tavalla kuin ne jotka ovat saaneet lapsen tahtomattaan taikka helpommalla, kunhan ne päivät vaan koittais.
Pelkkä ajatuskin siitä että saisin pidellä omaa lastani rinnallani, istua hiljaa nojatuolissa katselemassa pienen unta, mielikuva nyytistä isin hoivassa, saa mut kyyneliin. Tai oikeastaan ei enää, en jaksa enää edes itkeä.
Taas on tässä muutaman kk aikana kuullut ainakin kolmesta raskaudesta, ei nyt lähipiirissä mutta kuitenkin sekä yhdestä abortista. Miksi toiset saa valita? Yksi tapaus raskauksista toivottu, yksi yhdenillan jutusta (en tiedä onko isä mukana kuvioissa) ja yksi vahinko jossa isä ei halua lasta. Abortti vahinko, ja isä kuullessaan tokas mihin varataan aika keskeytykseen. Luojalla on varmasti hauskaa, kun päättää asioista.
Jossain määrin olen alistunut kohtaloomme, tästä on tullut arkea. Hoitoihin emme ole menneet, koska molempien syvä masennus on tullut uudeksi esteeksi, näitä hoidetaan parhaillaan. Sellasetkin piti meille lykätä vielä kaiken paskan lisäksi, ei todellakaan helpota ollenkaan luomuna raskaaksi tulemista sekään :/
Koettu keskenmeno joulukuussa.. antoi kyllä toivoa, mutta mieluummin olisin todellakin ollut kokematta sitä. Onnesta en muista siitä kuin muutamia hetkiä. se oli henkisesti todella raskasta, mutta myös fyysinen kipukin.. muistan toivoneeni pahimmissa kouristuksissa/supistuksissa, että se vaan tulisi ulos ja se tuska loppuisi. Ja sieltähän se sitten tuli. En halua edes tietää mitä kaavinnat yms muut on jos minun keskenmeno oli helpoin fyysisesti, kun tuli kuitenkin itsestään ja kaikki ok vkon päästä tarkastuksessa.
Mitä vitamiineja muuten syötte? itse syön beroccaa, multi tabsin raskaana/sitä suunnitteleville/imettäville tarkoitettua sekä devisolin D-vitamiinia. Kun mietin että voikohan vitamiineja syödä liikaa :D Lisäksi olen lisännyt liikuntaa, ihan vaan yleiskunnon vuoksi, vaikka toisaalta mun pitäs varmaa lihoa eikä laihtua, oon 155cm ja 52kg. Normaaali painoinen kyllä joo, mutta ennen keskenmeno raskautta lihoin noin 10kg ja tulin aika pian siitä raskaaksi. En tiiä, kun en kyllä lihoakaan haluis.
Tulipas taas litania kirjotettua :)
Kertoilkaas muutkin mitä päässä liikkuu!

emaema - 29.5.2011 12:23  (84/92)

Jee

Mää plussasin aamulla :) oli 4pvää menkat myöhässä. Saas nähdä nyt sitten kuinka tällä kertaa käy :)
Kertoilkaas nyt muutkin miten menee? :)

Tyhjä syli - 30.5.2011 21:49  (85/92)

Onnea emaema.

Tällä kertaa plussa tietää varmasti sitä pientä nyyttiä keinutuolissa istuvan äidin tuuditettavaksi ja isän hoidettavaksi.. Sinun on vaan nyt itsekin uskottava siihen!

Täällä käydään kuin kello; pettymys tulee tunnin tarkkuudella neljän viikon välein! Se on jännä, miten kuitenkin 3vuoden yrittämisen jälkeen toivo elää joka kuukausi - välillä jopa kuvittelen kaikkia merkkejä jotka osoittaisivat lapsen olevan tulossa.

Tulee kesä ja taas kesäloma kahdestaan. Olen kuitenkin omalla tavallani alkanut paatumaan asialle; osaan jo ajoittain iloita enemmän ja aidommin muiden vauvauutisista ja varsinkin leikeistä lasten kanssa.

Silti monesti tulee huonompia päiviä ja tuntemattomistakin (esim. lehtihaastattelun tai tutun tutun) lapsettomuudesta kärsivistä pareista saa lohtua ja heitä kohtaan tuntee ns. "kiintymystä". Varmaan aika luonnollista, vaikka kuulostaakin hullulle.

Mitäs kaikki muut?

Shamandalie - 9.6.2011 10:36  (86/92)

Uusi tulokas palstalle

Minä 28 v, ja mies 35 v, aviopari. Itse olen aina ollut lapsirakas mutta mies ei tahtonut ennen lasta. Nyt viime syksynä sitten sanoi, että saisi tulla jos on tullakseen :)

Syyskuussa 2010 jätin ehkäisyn pois, ja nyt kun ei mitään kuulunut ja itsellä perustautina kilpparin vt kävin gynellä, todettiin etten ovuloi, keltarauhashormoni oli minimissään. Aluksi gyne sanoi että odotellaan, eihän tässä mitään kiirettä ole (!) ja nyt sitten kävin kysymässä toista mielipidettä, ja tämä toinen gynekologi sitten kirjoitti saman tien Clomifen + Lugesteron.

Nyt pitäisi sitten alkaa niitä syödä, mutta mies äkkiä onkin että painostan sitä liikaa, ja että se ei halua ottaa stressiä tästä lapsen teosta.. Yritä siinä sitten selittää että jos en ensinnäkään ovuloi ja sitten kun oikeat lääkkeet saadaan niin pieni mahdollisuus kerran kuussa siihen, niin vaikea mun on olla ottamatta stressiä. Pitää nyt yrittää olla stressaamatta ja ihan plussaa sekin jos tämä todella epäsäännöllinen ja lyhyt kierto rauhoittuisi. Mies ei halua, että vonkaan seksiä kierron tiettyinä päivinä, mutta millähän muulla sitä raskaaksi tullaan, tuskin ainakaan meidän perheessä pelkällä pyhällä hengellä..

Vielä parasta toivoen!

Ellen - 1.7.2011 22:38  (87/92)

Jes!

Suuret onnittelut emaema!! Mitä teille kuuluu?

Vieläkin täällä säännöllisesti kurkin muiden kuulumisia.
T.Ellen ja pieni 33+4

Nippe82 - 26.7.2011 17:20  (88/92)

Ikuisesti lapsettomat

Täällä uusi todennäköisesti ikuisesti lapsettomaksi jäävä. Kiva että joillakin on on onnistanut pitkän yrityksen jälkeen, nauttikaa raskaudesta ja vauvastanne, olette sen ansainneet!

Olemme 29 vuotiaita (aviopari) ja esikoisen yritys alkoi 02/10, eli puolitoista vuotta on vierähtänyt ja tuloksena kaksi keskenmenoa. Ensimmäinen keskeytynyt sellainen, joka huijasi minua viikolle 13+0 asti, kunnes np ultrassa selvisi, että vauva on kuollut 7+3. Tämä ensimmäinen tärppäsi muutaman kierron kuluttua ehkäisyn jättämisestä, mutta seuraavaa tärppiä menikin sitten yrittäessä reilu puoli vuotta. Lopulta clomien kanssa "tärppäsi", mutta jälleen tiputtiin pilvilinnoista, tuomiona tuulimuna... Kaksi kaavintaa siis takana.

Lapsettomuushoitoihin meille luvattiin lähete keväällä 2011, joka peruttiin, koska tulin raskaaksi (tuulimuna). Meillä ei kuulemma ole ongelmia tuon raskautumisen kanssa. No itse olen vähän toista mieltä, jos siihen lääkkeitä tarvittiin avuksi ja toisaalta olisin kyllä mieluummin ollut kokematta tätä samaa kahta kertaa peräkkäin.

Useamman lääkärikäynnin jälkeen yksi lääkäri heltyi ja kirjoitti lähetteen lapsettomuuspolille. No toivossa elämme, että pääsisimme tutkimuksiin nyt syksyllä, mutta aika tuntuu matelevan niin hitaasti. Mistä voimia? Usko ja toivo on jo menetetty. Myös matka lapsettomuushoitoihin on pitkä, eikä omalla paikkakunnalla ole edes gynegologia.

En tiedä miten jaksan. Tekisi vaan irtisanoa itsensä töistä, jotta stressi vähenisi työn osalta ja keskittyä vain tähän lapsen saamiseen... Jottei myöhemmin tulisi tunne, ettei ole tehnyt kaikkea asian eteen...

Painoa on tiputettu 9 kg tammikuusta, kaikki vitamiinit otettu käyttöön, vyöhyketerapia, clomit.. Mitä vielä? Mistä apu? Olen syönyt clomeja ilman seurantaa ja tuplasin oma-alotteisesti annoksenkin, mutta sekään ei auttanut...

Piiuliina - 10.8.2011 21:05  (89/92)

Täällä myös!!!

Heippa!

Me ollaan mieheni kanssa 27v ja miehellä on 8v poika ennestään. Nyt siis olemme jo reilu vuoden yrittäneet minun esikoista ja ensimmäistä yhteistä lasta. 05/10 jätin pillerit pois. Itse olen jo pari vuotta ruinannut että voisin lopettaa pillerit ja sitten tuolloin se onnistui ja siitä lähtien olen ollut intopinkeenä yrityksen kanssa. Mies ei taas ihan niin. Oikeestaan vasta nyt keväällä mieskin on alkanut olla mukana tässä yrittämisessä. Silloin mulle myös tuli epätoivoinen olo tän asian kanssa. Niin, siis oikeestaan vuoden jaksoin uskoa. Mutta kun kaikki on ympärillä on joko synnyttänyt lähiaikoina tai tullut raskaaksi. Meidän kaveri porukassaki minä yksin olen ainoa jolla ei ole lasta, jopa miehelllänikin on jo. Joten siksi vielä enemmän alan olla loppu tän asian kanssa.

Mulla on tavallaan onnea siinä ettei ole tullut keskenmenoja niinkuin valitettavasti osalla teistä, mutta sitten toisaalta en voi tietää voinko ollenkaan raskautua kun en tähänkään mennessä ole. Meillä ei ole suvussakaan ollut mitään ongelmia ollut raskautua, päin vastoin kaikki muut on onnistunut niin että nyt vois tulla meinigillä. Kävin tossa keskuussa yksityisellä gynellä. Se ultras ja mitään ei näkynyt, "kaikki näyttää olevan täällä ihan normaalia". Sitten se otti verikokeet ja vastaus tuli postilla kotiin "kaikki kokeet täysin normaalit". No onneks postin mukana tuli myös lähete kättärille ja nyt sitte ootellaan aikaa sinne joka menee aikasintaan syksyyn, koska lapsettomuus juttuja ei näin kesäisin siellä hoideta. Ihan kiva. Jännä juttu että kun et halua lasta niin ajan saat heti mutta kun sä yrität kaikkes tehä että sen saisit niin aikaa ei saa ennen kun puolen vuoden päähän. Paitsi jos on pätäkkää mennä yksityiselle, kaikilla ei ole.

Jollain tavalla ois ollu kiva saada joku syy tähän. Mutta kun kaikki on normaalia. Onhan tietysti sekin hyvä asia, mutta jostain syystä tässä vaiheessa ihan sama. Kaikki hokee stressiä koko ajan. Älä ajattele sitä niin kyllä se tulee. Joo, helposti sanottu kun tehty. Jos voisin olla ajattelematta asiaa niin ihan varmasti olisin jotta se lapsi tulis.

Tein aamulla taas testin ja se ruutu ammotti taas tyhjyyttään :(. Nyt taas viikon verran vituttaa niin paljon!! Mutta sitte taas jostain taas tulee sitä intoa yrittää ja jaksaa oottaa sen pari viikkoa taas kun saa tehä testin ja on toivoa, mutta sitte taas ollaan tässä :(

Kuukaudesta toiseen ja jne...

Yritän jaksaa toivoa että se vielä joskus ois oma ja meidän muidenkin vuoro :D

Paljon siis jaksuja ja tsemppiä ihan jokaiselle!

Piiu

toiveita vain - 24.8.2011 19:42  (90/92)

oma tarinani

Kävin lukemassa viestejänne ja ajattelin osallistua keskusteluun, kun ei sitä kauan toivottua tule. Olemme mieheni kanssa yrittäneet raskautta nyt kaksi vuotta tuloksetta. Mitään varsinaista vikaa kummassakaan ei ole. Tutkimuksiin lähdettiin vuosi sitten. Nyt on menossa kolmas kuukausi Clomifeniä.

Olen ollut asian kanssa todella yksin, koska en ole niitä ihmisiä jotka osaavat puhua avoimesti ongelmistaan. Käytännössä ainoa, jonka kanssa asiasta puhun, on mieheni. Hänkin on ollut aika koetuksella välillä avautumiseni takia. Ihan yrittämisen alussa puhuin parille ystävälleni asiasta, koska silloin olin vielä innoissani asiasta ja heilläkin se oli ajankohtaista. Silloin se tuntui vielä jännältä ja hauskalta. Kunnes melko pian molemmat tulivat raskaaksi, minä en. Hetken päästä kuulin taas lisää raskausuutisia. Heillä tulos saatiin ensi yrittämällä, yhdellä raskaus tuli ehkäisystä huolimatta. Otin uutiset todella raskaasti. Tiedätte kuinka ristiriitainen se tunne on, kun haluaisi olla vilpittömän onnellinen toisen puolesta, mutta samalla se tuntuu niin epäreilulta.

Olemme käyneet julkisella puolella lääkärissä, mutta nyt on alkanut tuntua siltä, että voisi hakeutua yksityiselle. Julkisella potilaita hoidetaan kaikkia samalla tavalla, saman kaavan mukaan, ja yksilöllistä hoitoa on turha odottaa. Kaikki me kuitenkin olemme erilaisia.

Haluaisin tietää, että kuinka paljon olette maksaneet hoidoista yksityisellä? Rahallinen puoli mietityttää.

emaema - 24.10.2011 19:11  (91/92)

Moi kaikille :)

Pitkästä aikaa tuli tännekin tultua ja lukastua muiden kuulumisia. Vaikka itse on nyt raskaana, ei se lapsettomuus mihkään lähde, tai siis se tuska on muistissa minkä koki lähes 3v ajan. Toivon teille kaikille vilpittömästi onnea! :)

Meillä mennään nyt viikoilla 26+4 ja poika on tulossa :) kaikki on mennyt hyvin, raskausajan lievää diabetestä lukuunottamatta. mulla on ollut tähän asti todella helppo raskaus, ja oon sitä mieltä että oon sen ansainnutkin :) Niinkö ansaitte te muutkin, kun sen aika tulee :)

toiveikas86 - 30.11.2011 22:18  (92/92)

Kuin lukisin oman elämäni tekstiä..

Hei toiveita vain! Luin tarinaasi, ja se oli kuin kuvaus omasta elämästäni. Mekin olemme miehen kanssa yrittäneet nyt kaksi vuotta, tuloksetta. Menimme vuosi sitten yksityiselle, ja meidät otettiin siellä erittäin hyvin vastaan ja muutenkin on jäänyt positiivinen kokemus yksityiseltä. Meillä lapsettomuuden syytä ei tiedetä. Nyt olemme menossa ensimmäiseen inseminaatioon ja toivotaan, että sieltä tulisi positiivinen uutinen. Miekin kerroin aluksi useammalle ystävälle tilanteestamme, kunnes kaikki tulivat raskaaksi. Viimeisimpänä nyt veljeni avovaimo, joka hehkuttaa raskauttaan koko ajan. Hinnat yksityisellä ovat varmaankin hieman kalliimpia, mutta ainakin me olemme pystyneet sinnittelemään, vaikka tiukkaa on välillä tehnyt. Inseminaatio maksaa noin vajaa 400e ja veronpalautuksia ootellessa nyt kokeillaan. Toivottavasti teillä ei tarvi mennä tähän asti.