![]() Keskiviikko 23.5.2012 - Lyydia, Lyyli
|
REKISTERÖIDY |
Keskustelut
Odotus ja vauvakuume
» Lapsettomuus
Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu
Viesti
Nuoret ja lapsettomuus "gallup"
Olemme 22v avopari. Olemme vajaa vuoden yrittäneet saada pikkuista elämäämme, siinä onnistumatta :/Onko muilla sama ongelma tällä hetkellä tai oletteko olleet samassa tilanteessa? Jos olette joskus tästä kärsineet ja kuitenkin sitkeän yrittämisen jälkeen saaneet vauvan, niin kauan teillä meni? Jouduitteko menemään tutkimuksiin, hoitoihin tms? Ja missä vaiheessa menitte, vuoden vai vuosien.
Tuntuu todella pahalta aina pettyä kun ne kuukautiset tulevat kerta toisensa jälkeen.
Olisi "kiva" kuulla muidenkin kokemuksia tästä.
Tuntuu kuin kaikille muille lastensaanti on kuin leikkiä, käy tuosta noin vaan. Itse saa pettyä kerta toisensa jälkeen :(
Olemmehan toki nuoria, aikaa on vielä 20v saada lapsia mutta haluaisimme nuorina ne saada.
Yksi kysymys vain pyörii päässä; Mitä jos?
Onnesta olen puhunut mieheni kanssa ja hän on valmis sitten joskus adoptoimaan jos niin käy :)
Vastaukset
Meillä näin
Me aloimme yrittämään ensimmäistä lasta kun olin 18-vuotias. Vuoden saimme odottaa että tärppäsi. Nyt olemme yrittäneet toista lasta taas vuoden, ja syy on löytynyt:miehellä huonot siittiöt.Mies nyt 25-vuotias. Eli odotellaan mitä tapahtuu, emme lapsia ilmeisestikään voi saada ilman hoitoja.Itseä kans ärsyttää, ne jotka suunnittelevat että silloin ja silloin tehdään lapsia. Tekisi mieli sanoa, ettei se aina niin menekään. Joskus ajattelen ihmisiä jotka tietoisesti jättävät lasten toivomisen vasta vanhemmalle iällä; Mitä jos joku syy lapsettomuuteen löytyykin ja aika käy vähiin kun lykätty perheen perustamista niin kauan. Olen yrittänyt ajatella positiivisesti, että onneksi me olemme toivoneet perhettä jo nuorena, on nyt vielä aikaa seisoskella lapsettomuushoitojonossa. Vaikka aivoon se ottaakin.
Mutta tsemppiä teille yritykseen. Mun mielipide, että heti kun vuosi yritystä takana (oli minkä ikäinen tahansa) hakeutuu tutkimuksiin. Ei sitten "turhaan" toivo ja yritä jos löytyykin syy lapsettomuuteen.
Hei
"Mukava" törmätä vihdoinkin nuoriin ihmisiin, jotka kamppailevat saman asian kanssa.Itse olen pian 19-vuotta täyttävä ja mies kohta 23-vuotta. Yritystä takana siis 14kk, yksi kolmen kuukauden kestoinen Terolut kuuri takana minkä lääkäri määräsi UÄ-tutkimuksien jälkeen.
Nyt kierto 39/28, vaikka lääkkeiden avulla onnistui tasoittumaan, eli melkoista jännittelyä olisiko jo mahdollisesti tärpännyt!
Sama täällä muuten
On erittäin piinaavaa ja rankkaa kun jotkut parit saavat vahinkolapsia tai jotkut tuuppautuvat yhdenyön jutusta raskaaksi! Itse kun yrittää kaiken maailman vinkkeleitä, pää alaspäin roikkumista, greippi-mehuja. Ei tupakoida, ei käytetä alkoholia, liikutaan paljon ja syödään terveellisesti. Joten missä vika? Vaikka aikaa on hankkiutua raskaaksi niin sama liikkuu mielessä, entä jos?..:/ huokaus
Kyllä on juu niin "epäreilua" kun vähän väliä selviää että taas joku tuttu on raskaana, suoraan sanottuna en pysty kohta enää iloitsemaan edes toisten puolesta! Tähän asti olen ajatellut että kyllä se meidän aika koittaa vielä, mutta kohta kun on se vuosi yrittämistä takana niin ei usko ja toivo enää lohduta. Tiedän ettei vuosi ole paljoa joidenkin kokemuksien jälkeen, mutta kyllä mua masentaa jo nyt. Oon nuori ja terve ihminen, missä vika? Vaikka tietty mitä vain voi löytyä kun tästä tutkimuksiin päädytään tällä menolla.Joskus mietin rangaistaanko mua nyt sitten teinivuosien hurjasteluista, kondyloomanhan niistä sai. Tosin se ei ole koskaan uusiutunut, yli 6vuotta siis aikaa kun sen sain.
Toinen mitä oon miettinyt on se että mieheni on tupakoinut 6vuotiaasta(!!!) asti, tupakointihan vaikuttaa siittiöihin. Olisi se kamalaa jos selviäis ettei vois saada lapsia ja olis oma vika.
Mutta olisi se kyllä jos omalle kohdalle sattuis, on mulla kavereita jotka on menneistä taudeistaan huolimatta lapsen saaneet ja isäpuolenikin tupakoinut 5vuotiaasta asti ja sai lapsen äitini kanssa, että kai sitä epätoivoisena spekuloi kaiken mahdollisen.
Viime aikoihin asti olen ottanut tämän tosiaan "kevyesti", eli tulee kun on sen aika. Mutta nyt viimeiset viikot on olleet aika raskaita. Muutaman kerran on tullut itkettyäkin :(
ÄRSYTTÄÄ kun kaikki kaverit ovat tulleet parin kuukauden yrittämisen jälkeen raskaaksi, toiset yhdenyön jutuista ja yksi jopa vaikka söi pillereitä! eihän sais verrata, kaikki ovat yksilöitä, mutta ei olis uskonut että tämä omalle kohdalle sattuu.
Meidän tilanne
"Mukavaa" kuulla, etten ole ainoa nuori nainen, joka kamppailee tämän asian kanssa.Minä 22v ja mies 29v. Naimisissa, molemmilla vakituiset työt ja asiat muutenkin kunnossa...Vauvaa vain ei tule.
Lopetin ehkäisyn viime vuoden joulukuussa. Kuukautiseni tulivat 6kk normaalisti, kunnes kesän jälkeen yhtäkkiä loppuivat kokonaan. En kuitenkaan ollut raskaana. Ultrassa todettiin lievä PCO jonka epäilevät aiheuttavan kuukautisten epäsäännöllisyyden. Tuntuu vain hieman omituiselta, koska tähän asti kuukautiset ovat kuitenkin tulleet säännöllisesti?! Voiko ehkäisyn lopettaminen vaikuttaa vasta nyt, yli puoli vuotta myöhemmin???
Sain terolutit kuukautisten aikaansaamiseksi ja ne toimivatkin viime kierrossa. Nyt joudun kuitenkin syömään kuurin uudelleen, koska ovulaatiota ei tapahtunut tässäkään kierrossa ja kierto pitkittyi jälleen. Kunhan kuukautiset tästä alkavat niin aloitan clomifenit. Jospa meilläkin tärppäisi sitten...Nimim. Tänä vuonna kaveripiirissä jo 4 "vahinkovauvaa", alkaa huumorintaju loppua....
Moikka moi kaikille!!!
Hei!Ajattelin kertoa tarinani teille kaikille koska haluan kertoa että vielä on toivoa!!! :)
Itse olen 24v. ja mieheni 25v. Aloitimme yrityksen 06/06 minun lopetettua pillereiden käytön. Kierto meni nopeasti todella sekaisin ja näin ollen pääsimme perhesuunnittelupolin asikkaiksi oman tk-lääkärin lähetteellä. Hoidot aloitettiin 01/07, minulla todettiin PCOS,anovulatorinen kierto ja endometrioosi. Nämä kaikki diagnoosit varmistivat sen etten voisi saada lapsia ilman hoitoja. miehen siittiöt normaalit joten minussa siis "vika".Yritimme tablettilääkityksellä ja pistoshoidoilla+inseminaatiolla. Nyt hoitoja on takana kaksi vuotta ja kesäkuussa tein positiivisen raskaustestin ja raskaana ollaan edelleen!!!!
olin 23
ja mies 25, kun jätettiin ehkäisy. Vuodet vieri ja me ajattelimme, että ollaan vielä nuoria ja, että ei meille voi käydä oikeasti tässä asiassa huonosti. Nyt ollaan 31 ja 33, kun reilu vuosi sitten päätettiin lopulta mennä oikeasti hoitoon ja pitkän täysin plussattoman odotuksen tiimoilta päästiin heti ivf jonoon. Odotusaikana tehtiin yksi inseminaatio. Ensimmäinen ivf tuotti plussan. Nyt raskaus vasta aivan alussa, mutta toki mietin välillä miksi ihmeessä emme tehneet tätä aiemmin. Pelotti kai ja hoidot vaatii myös vankan parisuhteen, joka ei tietty olis ollut ihan niin kypsä vielä kahdeksan vuotta sitten.Ihana kuulla onnistumisista!
Nyt 15kk takana, jospa tällä kertaa tepsisi? Teroluttejen vaikutus kadonnut ja viime kierto venyi noin 45päivään! Tein kyllä testin, mutta ensiksi näytti negatiivista ja toiseen ilmestyi plussa joka katosi. Vuotoa kesti vain pari päivää ja sekin oli ihmeellistä. Varmaan pitää ottaa lääkäriin yhteyttä, jos terolutit alotettaisiin uudestaan.Kieltämättä huumori loppuu. Ympärillä olevat ihmiset ihmettelevät kuinka meille, terveille nuorille ei tule lasta ja he ovat itse semmoiset saaneet yhden yön suhteista, vahingossa. Monet monet itkut takana.
Kumpikaan ei oikeastaan käytä alkoholia, eikä tupakoi. Urheillaan ja syödään terveellisesti. (Ja nyt mielessä on pilkahtanut että eihän voi olla mahdollista, että olisin hedelmätön kun äitini sai minut vasta 42-vuotiaana.
Plussatuulia kaikille!
Ellen, kp 22/?
Ihanaa että on muitakin!
Saa vähän vertaistukea, vaikka toki täytyisi toivoa että meitä nuoria lapsettomuudesta kärsiviä ei olisi yhtään.Olen 21-vuotias ja mies 28. Lasta on yritetty jo yli 2 vuotta. Onneksi tajusin viime kesänä hakeutua lääkärille ja ensin sainkin terot ja clomit. Kuitenkin nyt todettiin, että miehen simpoissa vikaa, liikaa liikkumattomia ja vähän hyvin liikkuvia. Meillä siis edessä hoidot. Ei jännitä yhtään, mutta mietityttää kauanko jonot kestävät?? Ja tietysti se onnistuuko hoidoillakaan..
Ärsyttää tosiaan, kun koko ajan kaikki kyselevät, koska teemme lapsia kun naimisissakin jo olemme. Tekisi mieli kaikille sanoa suoraan, että heti kun hoitoihin pääsemme!!!! Mutta jotenkin sitä ei vaan tule ulkopuolisille sanottua, parempi niin.
Tsemppiä teille kaikille kanssasiskoille, toivotaan että meillä kaikilla tärppää vielä ja saamme monen monta nyyttiä omaksemme:)
Odottelua..
Tämän kierron jälkeen täytyy varmaan rohkaistua ja ottaa yhteyttä kunnolla lapsettomuustutkimuksiin.Riksutes, oletko julkisella vai yksityisellä puolella?
Pelottaa, että meikäläisiä ei oteta tosissaan jos tutkimuksiin hakeudutaan.
Lisäystä
Olisi muuten mukava saada aktiivisempaa keskustelua aikaiseksi. Tällä hetkellä tuntuu, että löytyy vaan nuorten äitien keskusteluja, mutta ei mitään paikkaa missä nuoret voivat keskustella peloistaan kun haikaraa ei näy. :(Ellenille
Hakeuduin ensin neuvolaan lääkärille, mutta totesin verikokeiden jälkeen että meininki on liian hidasta. Lääkäri sanoi, että "syö nyt teroja ja clomeja puoli vuotta ja katsotaan sitten lisää."Siirryin siis oitis yksityiselle, ja homma lähtikin pyörimään vauhdilla. Ensimmäisenä yksityinen lääkäri määräsi miehen testeihin, ja sieltähän tämä meidän karu totuus paljastui. Ennen miehen testituloksia mut ultrattiin ettei munanjohtimet tukossa ja katottiin myös ultralla kp 15 että ovuloin. Eli jos olisin pysynyt julkisella, söisin vieläkin hormoneja ja miehen jutusta ei olisi tietoakaan. Suosittelen yksityistä, vaikka se kallista onkin. Mutta mitäpä ei tämän eteen tekisi. :)
Iltoja
Mistä päin Suomea olet? Paljonko perustutkimusten hinnaksi (tai mitä teillä on kertynyt) on tullut?jihaa!
Pieni toivonpilkahdus; 4 kilon painonpudotus näyttää aiheuttaneen sen, että kuukautiset olisivat alkamassa itsestään ilman teroluteja ensimmäistä kertaa kesäkuun jälkeen :) Ehkä tämä siis tästä, kunhan kunnolla alkavat niin sitten otetaan käyttöön 2 clomia/pvä edellisen 1 tabl sijaan. Ehkäpä tässä kierrossa jopa ovulaatio saataisiin aikaan? I hope so :)Onko muilla kokemuksia, joilla PCO:n kanssa ollut ongelmia, että painonpudotus tai clomit olisivat saaneet aikaan luomumenkat? Eihän tämä vielä toivottu lopputulos ole, mutta askel oikeaan suuntaan...
Nytpä
Nytpä on sitten hoidettu asiaa eteenpäin... (Peloissani, jos olen saanut kunnolla huomaamattani varhaisia keskenmenoja). Omalääkäri on paikalla vasta 23.pv, jolloin tekee eteenpäin lähetteen tutkimuksiin, mutta julkiselle puolelle näin aluksi. Ehkäpä tämä tästä alkaa rullaamaan.. :)Plussatuulia kaikille!
ellenille
Hyvä, siitä se homma lähtee skulaamaan :) Oon E-Pohjanmaalta. Käyntimaksu lääkärillä maksaa noin 50e/kerta ja aukiolotutkimus oli muistaakseni jotain vähä alta satasen luokkaa. miehen testi maksoi kuutisenkymppiä. Clomit maksaa 59e/2kk ja Terot jotain 15e/kolme kk(muistaakseni), että ei tää ihan halpaa ole....Nyt kun mennään hoitoihin niin siinä puhutaanki sitte tonneista.... Mutta onneks Kela korvaa ees osittain:)Julkisella
Taitaa olla julkisella puolella halvempaa? Onko siellä sitten ihan vain poliklinikkamaksut 20e kerta? Voi kun saisi nopeasti tähän edistystä.. :)julkisella
mulla ei ainakaan maksanut mitään käynti lääkärillä neuvolassa. mutta homma olis ollu sen verran hidasta että päädyimme yksityiselle..:)Hei emaema!
Halusin tulla toivottamaan teille jaksamista lapsettomuuden kanssa (olen palstalla ekaa kertaa moniin vuosiin...). Teillä on kuitenkin vielä kaikki mahdollisuudet olemassa saada vauva ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä selkeämmin tajuaa kuinka lyhyt aika muutama vuosi elämässä onkaan. Nuorena se vain tuntuu niiin pitkältä!Me aloimme toivoa lasta 22 vuotiaana ja onneksi emme tienneet miten kauan siihen menee. Yritimme ensin kaksin vuoden, sitten reilun vuoden hoidoissa. Meille ainoa hoito oli ICSI jota ehdimme kokeilla 4 kertaa kunnes luovutimme, koskaan en tullut raskaaksi. Niinpä siirryimme adoption mutkaiselle tielle. Saimme poikamme Filippiineiltä 7 vuotta siitä kun aloimme toivoa lasta ja tyttäremme nyt tänä syksynä kun aloittamisesta oli 10 vuotta. Tähän aikaan on mahtunut uskomaton määrä tuskaa ja kyyneliä, mutta kaikki päättyi onneksi ihanasti:) Nämä lapset ovat niin omia kuin vain voivat enkä enää koe jääneeni yhtään mistään paitsi, olen saanut niin paljon tilalle!
Toivottavasti tekin saatte pikkuisen syliinne, nopeammin kuin me:) Harvoin nuorilla tuntuu olevan lapsettomuusongelmia, mekin olemme adoptioporukoissa olleet pitkään 10v muita nuorempia. Joillekin se lapsettomuus kuitenkin nuorillakin osuu, ikävä kyllä.
Hui!
Kp14/(sen kun tietäisi) ja pyyhkiessä tarttui paperiin olematonta, mutta silti vaaleanpunaista limaa. Kiinnittymisvuotoa??...Toivo elää... :)
Plussatuulia kaikille!
Iltoja
Miten täällä menee ihmisillä? Plussia tullut testeihin?Itsellä rajua väsymystä, oksettaa ja edes lempiruoat eivät maistu. Tosin menkkamaista kipua välillä, eli ehkäpä se täti tulee kylään..
Jäänyt vähän keskustelun seuraaminen :/
pahoittelut.Me
Heips kaikille :)Ei ole plussaa kuulunut tai näkynyt :/
Toissapäivänä kävimme nyt vihdoin lapsettomuusklinikalla. Keskustelimme vähän ja mut ultrattiin, kaikki näytti olevan niinkuin pitääkin eli noin päällisin puolin kaikki mulla ok, siis munasarjoissa ja kohdussa. Tänään kävin verikokeissa, katsotaan keltahormonin määrä ja joku muu, mitä en nyt muista :/ Seuraava askel on sperma-analyysi, joka tehdään ensi vuoden puolella, koska nyt klinikka menee 2viikon joululomalle. että tälläistä meillä :)
Mites muilla?
Terve
Emaema, julkisella vai yksityisellä puolella? Kauanko teillä kesti lähetteen tekemisestä lapsettomuusklinikalle, että saitte ajat?Minut on ultrattu yksityisellä, mutta kaikki oli ok. Sitten en tiedä mitä verikokeet näyttäisivät ja miehen testit.. Tuskallista kun silloin lapsettomuusklinikalta tuli kirje, että lähete on vastaanotettu mutta aika lähetetään perässä eikä aikaa näy. Missä se viipyy?
Ei plussaa näy eikä kuulunut täälläkään..
moi
Me mentiin suoraan yksityiselle, löydettiin klinikka jonne ei tarvitse mitään lähetettä tai aikaisempia tutkimuksia, riittää kun lasta ei vaan näy. Soitin ajan ja sainkin sen heti viikon päähän siitä. Oli todella nopeaa ja muutenkin ihania ihmisiä siellä. Ne verikokeet kävin kyllä otattaan ihan terveyskeskuksessa ja niiden pitäisi tulla ensi viikon alussa, lähetän ne klinikalle ja sitten odottelen että klinikka palaa joululomaltaan, että voin varata sen sperma-analyysin ukolle. Se analyysi onkin sitten ratkaiseva, että mitä seuraavaksi.Mutta nyt kun tietää että on tarkka suunnitelma asian suhteen, niin kyllä lasti on keventynyt. Tottakai kalvaa asia vieläkin, ja ainahan hoidoistakaan ei ole apua, mutta toivon parasta..
tààllà kans
oòòaan suhteellisen nuoria vielà,minà 27v ja mies 31v. Nyt eritààin aktiivista yrittàmistà takana 2vuotta,pelkàstààn 1keskenmeno jouluna 2008..sen jàlkeen ei mitààn.Olen kovasti yrittànyt pààstà gynen ja yleislààkàreiden kautta lapsettomuuspolille tutkimuksiin,mutta turhaan vaikka ultrassa lòytynyt pco,taaksepàin kààntynyt kohtu,joka myòs normaalia pienempi,myòs kohdun seinàmàt nàytti turhan ohuilta,eli ei kuulema pysty edes kiinnittymààn kunnolleen jos niikseen tulee...
clomi kuuri takana viime kesàltà..
ihmettelen vain et miten on mahdollista kun oon lukenu tààltà noita tarinoita,et jo 6kk yritàmisen jàlkeen jotkut pààssy tutkimuksiin/hoitoihin??
aika outoa...
tosiaan,itse tottunut siihen ettà lapset tehdààn nuorena,yleensà alle 30v....ja nyt alkaa tuntumaan,ettà jos ei 2010 synny,unohdan koko homman.=/ henkisesti niin turhan rankkaa tàmà toivominen ja oireiden seurailu ja pettyminen.
minulla on esim.ystàvàtàr,sinkku,joka juoksee kylillà ja làhes joka toinen kk sitten itkee kun "mua pelottaa et oon raskaana.."kerran tokasin et "ok,synnytà se ja anna meille".siitàkòs suuttu.ei jotenkin vaan kukaan tajua kuinka riipii sisintà tàmà.hònkin tietàà varsin hyvin meidàn tilanteen...
Meillà mies ei hyvòksy adoptiota tms,mutta pitàà myòs oikeutenaan saada biologisen lapsen.(johtuen syntyperàstààn).. vàlillà kun jutellaan saa verenpaineen nousemaan niin korkealle...mieleen tulee aika ajoin tàytyisikò laskea menemààn,niin varmasti jo ensi vuonna ainakin hànellà olisi oma kààrò..
blaa..
tàssà nyt tuli selitystà,mutta lukekoon ken jaksaa =)
Hyvää uutta vuotta!
Täytyy yrittää pysyä vaan positiivisena ja vahvana!...Hankalaa se toki on: meillä miehen äiti esitteli ihastuneena vauvavaatetta, jonka oli ostanut jo valmiiksi.
Soittelin ja piinailin lapsettomuuspoliklinikkaa. Sanoivat että ajan pitäisi tulla ehkä vuodenvaihteessa ja sitten itse aika olisi helmikuulle. Toivottavasti.
Ehkäpä vuosi 2010 on suotuisa ja tuo meille kaikille rakkaat nyytit kotiin. :)
Heips kaikki :)
Huh meillä huomenna miehellä sperman analyysi, eli klinikalle menee antamaan näytteen, miestä vähän jännittää :) Samalla ukko vie mun verikokeiden tulokset sinne, kertovat hänelle samalla niiden tulokset. Ne oli vissiin siis tulos siitä että ovuloinko. Huomenna siis jännä päivä meillä :) Saadaan ainaki selville onko miehessä mitään vikaa, spermahan kun kertoo jo paljon. Sitten tiedetään mihin kannattaa panostaa tutkimuksissa. Jos mies on terve, niin multa tutkitaan munajohtimet, ettei niissä ole tukosta tms. Sitten varmaan seuraava vaihe joko lääkkeet tai keinohedelmöitys mieheni spermalla tietty :)Jos miehen sperma on "huonoa" sieltä poimitaan hyvä siittiö joka laitetaan muhun, ja se on mun mielestä sitten koeputkihedelmöitys, korjatkaa jos olen väärässä :)
Muistaakseni tuo koeputkihedelmöitys maksaa kelan korvauksien jälkeen n.1500e ja tuo keinohedelmöitys oli noin 300e tai alle. Huominen siis jännä meille :)
Ilmoittelen huomenna missä mennään!
voimia kaikille ja toivotaan todellakin että tänä vuonna meillä kaikilla olisi ne nyytit sylissä
Iltoja
Emaema, ihan hemmetisti tsemppiä teille kummallekin huomiseen! Varmasti kaikki menee hyvin ja "toivottavasti löytyy joku helposti korjattava ongelma".Huh, tänään olen vaihteeksi taas niin turhautunut ja pohjattoman surullinen. Miksi ihmiset saa vahinkolapsia?
moi
Hyvin meni eilinen. Näyte saatiin ;) Nyt sitten odotellaan noin 2viikkoa tuloksia. Vähän on jännää, mutta onpa jotain mitä odottaa vaikka tietty olisi mukavampaa jos samantien saisi tietää. Niistä mun verikokeista ne ei ollut miehelle mitää sanonut, eli niistäkin tulee varmaan kotiin sitten "suomennos", kun siinähän ne tulokset mun kädessä oli, mutta lääkäri kun en ole niin en niistä mitään tajunnut :)Mutta parin viikon päästä sitten lisää taas :)
*jihaa*
kyllàpàs pienistà asioista piristyy..eli,,nyt tàssà jànnàillààn onko huomenna plussaa vai ei. omituinen olo.hmmmm.ja eilisestà asti ollaan nyt sit virallisesti odottamassa ajanvarmistusta yksityiselle,ettà vihdoinkin saatais se làhete sinne laps.polille.
julkiselta tuli ehdoton ei.en tiedà todellakaan millà perustein tààllà valitsevat kenellà okeus ja kenellà ei.
mut kuitenkin.toivottavasti ei tule ajalle kàyttòà,mutta jos tulee,ainakin ollaan eteenpàin pààsemàssà!=)
Terve
Habiba, miten kävi?Mitä muille kuuluu? Täällä 31(28?)
hei
Meille tuli tänään vihdosta viimein tulokset, kolme viikkoa meni. Eli näillä näkymin (ainakin) miehessä vika, sperma huonoa. 44% liikkumattomia, 16% paikallaan liikkuvia, 33% hitaita ja VAIN 7% ns hyviä siittiöitä. Kyllä melkein itkin kun tulokset luin.Mun niitä tuloksia ei tullut, mutta lääkärin kirjeestä sai käsityksen että ne olivat ok, eli ovuloin normaalisti. Mutta siis täytyy nyt odottaa jos ne niistäkin lähettää erikseen sitten kirjeen.
Seuraavana on siis keinohedelmöitys meillä edessä. Meillä tehdään nyt ensin niin että poimitaan niitä hyviä siittiöitä ja ne ruiskutetaan muhun, eli niitä ei tällä keinolla suoranaisesti istuteta muhun. Jos tämä ei onnistu sitten katsotaan välissä mun munajohtimet ettei niissä ole tukosta ja yritetään sitten uudestaan tätä. Että tälläistä meillä. Mites muilla etenee hommat?
Huomenna soittelen klinikalle, ja luulenpa että seuraavaan ovulaatioon yritetään se hedelmöitys ajoittaa eli kk päähän, koska nyt parhaillaan on ovulaatio aika ;) ja kokeillaan luonnollista konstia nyt vielä.
Iltoja!
Lämpöisiä voimahalauksia emaema, toivottavasti hedelmöitys onnistuisi pian.Me yritetäään tässä kuussa lisätä vitamiineja (mm. foolihappoa) ja harvennetaan yritysten määrää. Ja tilataan ovistestejä!
Vieläkään ei aikaa tutkimuksiin kuulu :(
vihdoinkin!
ihanaa kun löyty vihdoin tällainen keskustelu paikka missä nuoret lapsettomuudesta kärsivät voivat kokoontua. Itse olen 22 ja mieheni 23 vuotta. Sain tietää 17 vuotiaana että sairastan jotain harvinaista sairautta nimeltä POF. Sen vuoksi en voi myöskään omia lapsia saada ja vaihdevuoteni tulevat normaalia aiemmin. Kolme vuotta ollaan miehen kanssa yritetty lasta ja kaksi vuotta sitten ilmottauduttiin jo väestöliittoonki ja odotellaan nyt sopivaa luovuttajaa minulle.Silloin 17 vuotiaana ei tuntunut vielä niin pahalta mutta nyt kun asia on ajankohtainen niin kyllä itku tulee monena iltana. Voimia kaikille lapsettomuudesta kärsiville nuorille.
järkytys
Meillä on nyt hieman jäänyt asiat "retuperällä", eli emme ole tehneet asioiden eteen juuri mitään, kuin yrittäneet perinteisellä konstilla. Oli hieman shokki molemmille avomieheni todella huono sperma jo tässä iässä. Eikä asiaa helpota että saamme maksaa 500e eikä tietenkään takuita ole että hedelmöitys onnistuu apukonstillakaan. Eli asia on jäänyt roikkumaan.Tänään, koin shokin. Rakas siskoni, juuri täyttänyt 18v, ilmoittaa olevansa raskaana.. pillereitä on syönyt sekä kumia käyttänyt, eli tuplavahinko.. voiko enempää ironiaa olla. Tiedä kuinka kauan jaksan.
Niin tuttu tunne!!
Emaema, nyt voimia sata kiloa sulle!!!!Olin ite 19v kun alotin kuumeilun..Kun sain silloisen kihlattuni mukaan ajatukseen meillä meni 2v yrittäessä :(
Vuoden yrityksen jälkeen päästiin tutkimuksiin joiden tulokset on vähän kuin sun miehellä. Eli mä olin kyllä kunnossa, mutta miehen simpat ei :(
Saatiin jo hoitoon aika, kun tulinkin yllättin luomuna raskaaksi! Sillon oltiin jo pari vuotta yritetty..
Toi raskaus päätty keskenmenoon 7+jotain, ja myöhemmin loppui suhdekin, mutta toivonkipinänä annan että kyllä se niillä huonomilla ja vähäisimmilläkin voi tärpätä!!
Mulle ainakin toi raskautuminen oli iso juttu, ja keskenmeno ei tuntunut niin pahalta kun pohjalla oli positiivinen tunne siitä, että ainakin voin tulla raskaaksi!!
Tsemppiä ihan hirveesti tilanteeseen teille!
:)
Tervehdys!
Mitä tänne kuuluu? Emaemalle paljon voimia! En itse kestäisi sitä mitenkään päin, jos joku läheinen tulisi raskaaksi. (Ympärillä kaikki tuttava pariskunnat ilmoittelee raskauksia, masentavaa)Käytiin maaliskuun alussa tutkimuksissa. Taas katsottiin ultralla ja kaikki oli kunnossa; hyvän kokoinen johtofollikelikin näkyi. Mies kävi verikokeissa ja jätti simppakokeen. Nyt pitäisi vaan löytää aikaa siihen, että soittelisi tuloksista... Meillä tuli loma juuri viime kuun oviksen tienoille, eli omat verikoket + vielä yksi ultra siirtyy toukokuulle. Nyt on kp31 ja odottelen millon täti tulee kylään (älä tule, älä tule!) jotta saisin soitettua ja varattua ajat tutkimuksiin.
Nimim. ehkä tänä vuonna onnistaa... (Lähes 2-vuotta yritystä)
Heippa!
Hetkeen ei ole tullut tänne kirjoiteltua, vaikka lukemassa olen käynyt kyllä viikoittain...Onko tosiaan niin, että vieläkään ei kukaan meistä nuorista ole plussannut? :( Surullista. Katselin jotain aikaisempia viestejäni ja kun tajusin, että ensimmäiset viestini olen tähän ketjuun kirjoittanut joskus lokakuussa, niin suruhan siinä tuli, kun muistin silloin niin toivovani, että tänä kesänä olisi jo maha pystyssä :( Vaan eipä ole ei..Meillä tutkimukset etenee tuskallisen hitaasti julkisella (Hki). Kätilöpiston polista olin kuullut paljon kritiikkiä, joten yllätyin todella positiivisesti siitä, miten empaattisesti henkilökunta suhtautui meihin ja ns. "ottivat tilanteen vakavasti". Tätä ei esim. terveyskeskuksessa koskaan tapahtunut ja siksi lähete tutkimuksiin piti hankkia yksityiseltä lääkäriasemalta.
Vaikka asiat etenevät siis suht hitaasti niin olen ollut enemmän kuin tyytyväinen kättärin toimintaan ja empaattisiin hoitajiin ja lääkäreihin.
Kokeissa todettiin jälleen tuo PCO, mikä selvisi jo yksityisellä, mutta uusien testien mukaan ovuloin kuitenkin normaalisti. Vuosi sitten tehdyissä testeissähän ovulaatiota ei tapahtunut ollenkaan ilman clomeja. Ehkäpä tähän auttoi painonpudotus? En tiedä. Miehen "tuotteet" ovat onneksi priimaa, kuten ennenkin.
Eli periaatteessa tällä kertaa mistään ei löydetty vikaa,mutta eipä vauvaakaan ole näkynyt. Nyt pitäisi pari viikkoa odotella kuukautisia ja sen jälkeen varata aikaa munajohtimien aukiolotutkimukseen. Samalla käynnillä tehdään sitten päätös jatkosta.
Tavallaan toivon, että pääsisimme suoraan jo "oikeisiin hoitoihin", kuin että clomiresepti isketään taas käteen ja pyydetään palaamaan asiaan 4kk päästä. Jos kerran ovuloin nyt normaalisti, niin tuskin clomeilla raskautta saadaan aikaan, ja kun niitä on jo kerran yksityisellä kokeiltu, niin usko&toivo niiden toimimiseen on kortilla. Aika menee nyt niin hitaasti, kun tahtoisi jo saada hoidot alkuun. 1,5 vuotta yritystä tulee ensi kuussa täyteen ja se saisi jo riittää.
Niin, ja kerrottakoon vielä, että huhti-toukokuun tähänastisena saldona 4 uutta vauvauutista...
Koska on meidän vuoro?
Heips
Ei vieläkään raskautta kuulu eikä näy :/ Meillä takana yrittämistä nyt noin 1v 7kk. Oikein rupesi puistattaan kun ajattelin. Meillä odotellaan miehen verikokeiden (HIV, hepatiitit yms) tuloksia, tai oikeastaan siis tulokset tuli jo ja kaikki tietty negatiivisia paitsi joku hepatiiteista, lääkäri sanoi että normaalia että sen kohdalla tulos epäselvä ja todennäköisesti on negatiivinen mutta lakia ei voi kiertää, se pitää saada näyttään negatiivista. Eli joudutaan nyt enskuun puoleenväliin odottamaan, että sen voi ottaa uudestaan, tuntuu että aikaa menee ihan turhiin tässä. Koska me päästään siihen keinohedelmöitykseen? ilman tuota verikoe häslinkiä oltaisiin ensikuussa olevaan ovulaatiooni voitu mennä se tekemään, sattuis oleen vielä kesälomakin sillon, ei tarttis säätää töiden kanssakaan, mutta ei, niin meidän tuuria että sekään ei onnistu helpolla. Heinäkuussa oleva ovulaatio on varmasti tuhoon tuomittu, lähes vuoden kiireisin kk töissä molemmilla, ei toivoakaan että saisi edes palkatonta vapaata tms. Että jos luomuna raskaaksi tuleminen on vaikeeta niin on se kyllä lääkäreidenkin avulla..Juu kyllä tässä tarvitaan varmasti kahden käden sormet tuttujen yms raskauksien laskemiseen, jotka on tässä kevään aikana ilmotettu. Pahin oli kyllä oman siskon ilmoitus raskaudestaan, mutta nyt osaan jo iloita siitä :) Se on itse asiassa mahtava asia, saanpahan lapsen sitten edes tuolla tavalla :) omien lapsien jälkeen varmasti sisarusten lapset on tärkeimpiä. Aion olla tulevalle kummilapselleni paras täti maailmassa :)) Tuleva tätiys on vienyt ajatuksiani omasta lapsesta, tietenkin sitä päivittäin ajattelen mutta ei se vaivaa enää niin paljoa, ja sehän on vaan hyvä etten stressaa.
Mites oletteko muut miettineet vaihtoehtoja jos sitä raskautta ei todellakaan koskaan tule? Adoptio, tyytyminen tilanteeseen ja elää ilman lapsia? Eläintarhan perustaminen :D ?
Iltapäiviä!
JL, taidetaan sitten olla ihan täysin samassa tilanteessa. Meilläkin kaikki testit takana ja 1.6 odotellaan menkkojen saapuvan. Sitten pääsee varaamaan ajan kättärille SSG:hen. Mitä ajattelet siitä? Pelottaako?Kyllä se lapsi meille kaikille vielä tulee. Ehkä ei tänä vuonna, eikä ensi... Mutta ainakin viimeistään 25-vuotiaina kun adoptiojonoon pääsee kirjoittamaan nimensä. Ja meillä ainakin on jo täysi eläintarha täällä (mies ja koira). :D
Meillä siis on nyt kaikki testit takana- mitään ei löytynyt. Tai miehellä oli valkosoluarvot koholla, mutta jatkotutkimuksissa ei mitään löytynyt. Nyt odotellaan aikaa SSG:lle. Tähän mennessä kättärillä on kaikki sujunut oikein hyvin, mutta jos nyt hoitoja suunniteltaessa siellä alkaa jumittelemaan, siirrytään yksityiselle. Pohdittiin, jospa SSG:n jälkeen ainakin aloitettaisiin hoidot (mah. inseminaatio) jossakin yksityisen puolella. Olisi niin ihanaa lähteä nimittäin heinäkuussa ulkomaille hyvän uutisen kanssa!
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, olen nyt kierron loppuvaiheilla miettinyt taas mahdollista raskautumista kaiken aikani. Ensimmäiset 1,5vuotta meni miettiessä ja murehtiessa asiaa, nyt viimeiset puoli vuotta taas en ole viitsinyt yhtä paljoa asialla itseäni piinata. Turhaan sitä testiä tekee, aina vaan itku muuten tulisi. :( Nyt on Kp27/32. Näen painajaisia joka yö, pakko syödä koko ajan, herään öisin wc:seen, alaselkä on kipeä ja vatsassa tuntuu repimiskipuja. Ehkä, ehkä tällä kerralla vihdoin...
Ps. Ympäriltä löytyy liikaa raskautta ja lapsia hehkuttavia pariskuntia (köh, sinkkuja, on-off suhteita ja vahinkolapsia). Ja uteluita totta kai niskaan, koskas meille se pieni nyytti ilmestyy. Mitä siihen sitten vastataan?
Iltoja!
Meillä sitten on loppuviikolle aika varattuna HSSG:hen. Lievästi sanottuna pelottaa ja kauhistuttaa. No, onneksi sentään mies sai töistä vapaata muutamaksi tunniksi.Fiilikset lilluu pohjamudissa...
Heippa!
Heippa,Aukiolotutkimuksen sopiminen tarkoittaa ilmeisesti myös sitä ettei siis tärpännyt? :(
Ymmärrän hyvin jos fiilikset on maissa.
Mulla pitäisi huomenna kuukautiset alkaa mutta epäilen, koska normaali nippailu alavatsalla ei ole vielä alkanut...Mutta mun kierrot nyt onkin mitä on..Viikkoon vielä aio testata..Pettyy sitten vaan ja menee hyviä testejä hukkaan.
Kerrothan sitten kokemuksia tuosta aukiolotutkimuksesta, meillä ei ole vielä aikaa siis varattuna...Vasta kun menkat alkaa niin saa sinne soitella...En oikein osaa tuota tutkimusta pelätä, vaikka kauhutarinoita olen siitä kuullutkin. Enemmän jännitän sitä, että samassa tapaamisessa tehdään hoitosuunnitelma. Saa nähdä millaisella aikataululla tässä lähdetään liikenteeseen sitten.
Onko muuten teillä tietoa meneekö kättäri/naistenklinikka hoitojen osalta jossain vaiheessa "kesätauolle"? Tosi kiva jos se vielä viivyttää tätä projektia lisää...
Tervehdys!
Oli turha toivo joo. Tosin, eihän sitä koskaan tiedä jos munasolu olisikin hedelmöittynyt, mutta päätti luopua matkastaan...Puolisen tuntia sitten loppui HSSG ja hyvin meni! Olin aluksi ottanut 1600mg (mukava annos) buranaa, joten ehkä silläkin oli jotakin vaikutusta. Lääkärit olivat todella mukavia ja toivat rauhoittavan tunteen kertomallaan. Aluksi siis kohtu huuhdeltiin (mikä tuntui vain pienenä venytyksenä) ja lopulta laitettiin lastenkatetri ja huuhtelu sai alkaa. Oikea puoli ei tuntunut miltään, mutta kun vasemmalle puolelle siirryttiin tuntui suht kivuliaalta. Sitä kipua on ihan turha pelätä! Oli vain kuin kovaa kuukautiskipua ja kesti sen 2min.
Meillä asiat on nyt hyvin. Miehen näytteet olivat hyvät ja omat myös. Kohtu ja johtimet näyttivät hyviltä ja ovulaatiokin tapahtuu. Ensimmäisissä verikokeissa ihan ministi olivat kilpirauhasarvot alhaiset, mutta sekin johtui siitä varmaan, kun menin kokeisiin liian myöhään. Huomenna sitten otetaan uudet verikokeet.
Meillä siis on nyt diagnoosina määrittelemätön lapsettomuus. Clomifenit määrättiin ja seuraavan kerran kuukautisten alettua, soittelen kättärille. Tauko siellä on 28.6-8.8. Kurjaa!
Nyt jälkeenpäin on vain pientä painontunnetta vatsassa ja hartiaa nipistää (toki nesteiden lorahtelukaan ei ole mikään maailman mukavin ilmiö :D). Suosittelen ehdottomasti miehen mukaan ottamista tutkimuksiin, tuo huomattavan turvan tunteen!
Heip.
Tahtoisin omalta osaltani liittyä mukaan keskusteluun, koska karu totuus alkaa pikkuhiljaa olla sitä totisinta totta..Molemmilla ikää 23v, yritystä reipas vuosi (ei paljoa niin..mutta silti kovin tuskallista:/ ).
Tutkimukset julkisella saatettu alulle. Ensin terveyskeskuksen lääkärin pakeille. Minulle lähete verikokeisiin ja miehelle sperma-analyysiin.. Tulokset tulivat viime keskiviikkona ja siitä saakka tämä vasta matalalennoksi onkin muuttunut :/ Omissa tuloksissani ei mitään kovin kummoista, tosi se "vähemmän tärkeä" kilpirauhasarvo hieman matala, tätä kontrolloidaan puolen vuoden päästä.. Miehen tulokset eivät olleetkaan sitten niin kivaa luettavaa: siittiöiden määrä ja liikkuvuus hyvät, mutta normaalien siittiöiden määrä laskenut huomattavasti ja tämä seikka heikentää erittäin huomattavasti hedelmöityskykyä :´(. Epämuodostuneita on siis huimat 98%. Ei naurata.
Saimme nyt sitten lähetteen erikoissairaanhoidon puolelle, äitipolilleko? Kyselin tk-lääkäriltä mahdollisista jonoista, mutta hän ei osannut sanoa tähän mitään.. Toivottavasti aika tulisi pian!
Nyt se tuli..
Sain ajan lokakuulle :/ Vinkkejä, kuinka jaksaa kärvistellä sinne saakka näiden huonojen ennusteiden kanssa ?heips
Pitkästä aikaa taas tänne ajattelin kirjoitaa, käyn kyllä viikottain seuraamassa, mutta aina muka niin kiire :/On se harmillista ettei kellään meistä ole tärpännyt tällä ajalla ku tää keskustelu on ollut :( Kohtahan tässä saa sinne adoptiojonoonkin mennä, 2-vuotta enää jäljellä siihen meillä. Meillä kyllä kanssa se eläintarha jo kotona, kolme kissaa ja koira :p
Laskin että niihin aikoihin ku siskon poika syntyy, meillä tulee jo yli 2vuotta yrittämistä taakse sillo :/ oi voi..
Meillä nyt perjantaina ukolla se hepatiitti verikoe, toivotaan että se on negatiivinen, niin päästään elokuun ovulaatioihin yrittään inseminaatiota :) aikasemmin tosiaan tuskin mahdollista töiden takia :/
Sain ukon muuten viimein tajuamaan tilanteen vakavuuden ja se lopetti tupakanpolton :)) se tuplaa heti toivottavasti mahdollisuudet. Oon niin ylpeä siitä että pystyi tuosta noin vaan lopettamaan, onhan se kuitenkin siitä 6vuotiaasta asti enemmän ja vähemmän polttanut!
Tsemppiä nyt meille kaikille kilotolkulla :)) kaippa ne asiat jotenkin meillä jokaisella järjestyy!!
hssg
Huomenna HSSG...jännittää...ja
...ihan turhaan jännitin.Nyt odotellaan heinäkuun yli ja sitten clomifen + inseminaatio yhdistelmällä yrittely alkaa.
Nyt rauhallinen ja levollinen olo. Ehkä tää tästä :)
Tyhjä nuori syli täälläkin..
Olipa lohduttavaa eksyä lukemaan teidän, nuorten lapsettomien keskustelua! Aikaisemmin on ollut tunne, että kaikki muut lapsettomuudesta kärsivät ovat pitkälle päälle kolmikymppisinä vauvakuumeeseen heränneitä ja hedelmällisimmän ikänsä ohittaneita.Me olemme hiukan päälle kaksikymppinen pariskunta ja vauva on ollut tervetullut perheeseemme jo pian kaksi vuotta. Tutkimuksiin menemisestä on ollut ajoittain puhetta, mutta tuuman toteuttaminen on kuitenkin jäänyt. Näin nuorena on helppo ajatella; "Onhan meillä aikaa odotella, katsotaan nyt vielä vaikka puoli vuotta, jospa jotain merkkejä jo näkyisi. " Tutkimukset ja mahdolliset hoidot tuntuvat omalle kohdalle niin kaukaisilta ja oudoilta, sillä vaikka en olekaan koskaan pitänyt lapsia itsestäänselvyyksinä, vaan pikemminkin suurina ihmeinä ja lahjoina, tuntuu että haluaisi olla kärsivällinen ja odottaa, josko niitä saisi luonnollisestikin.
Haluaisinkin kuulla kokemuksianne, te "kanssakärsijäni"; oliko päätös tutkimuksiin menemisistä itsestäänselvyys ja helppoa, kun suositeltu vuosi yrittämistä alkoi olla täynnä?
Ajan kuluminen ja pitkä odotus konkretisoituu oikeastaan selkeimmin juhlapyhinä ja muina merkittävinä päivinä. Jo kahtena jouluna muistan pohtineeni, että kunpa sylini täyttäisi ensi vuonna pieni tonttutyttö tai -poika. Kesä kääntyy taas syksyksi ja joulukin lähestyy, ilman meidän jouluvauvaamme..
Kesälomareissulle lähdettäessä mielen täyttää haikeus; jokohan ensi vuonna meidän farmarin tavaratilaan nostettaisiin ne emmaljungat?
Keskustelitte siitä, kuinka on vaikea olla onnellinen läheisten vauvaonnesta ja ymmärtää omaa odotusta, kun tuttavapiiriin syntyy vahinkoja. Välillä kaupungilla käyminen on tuntunut yhdeltä piinalta, kun eri vaiheisia vauvamassuja on tuntunut hyökyvän jokapuolella. Itselläni on ollut samoja tuntemuksia, mutta viime aikoina olen oppinut nauttimaan täysin rinnoin ystäväperheiden ja sisarusten lapsista sekä ihanista kummilapsistani. On ihana saada omaan, niin tyhjään ja kipeästi lasta kaipaavaan syliin täytettä edes yhden iltapuuron tai leikkihetken ajaksi. En siis koe, että muiden lapset olisivat mitenkään meiltä pois - päinvastoin: ne tuovat elämäämme paljon iloa. Tuska ja raivo kuitenkin herää minussa joka kerta, kun luen hajoavista perheistä, täyttyvistä lasten turvakodeista, huostaanotoista, lasten pahoinpitelyistä: Miksi nuo ihmiset ovat saaneet lapsen, jotka eivät siitä pysty huolehtimaan, mutta oma rakastava syli on tyhjä?
Kuulisin mielelläni kokemuksianne ja ajatuksianne ajalta, jolloin vielä mietitte tutkimuksiin hakeutumista ja hoitojen alkutaipaleelta.
Kuulaita, aurinkoisia syyspäiviä!
Uutta vauva.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Kanin omistajat huomio!!! Miten paljon annat kanille ruokaa? ja kuinka usein?
- > Palvokaa Ukkoa Ylijumalaa
- > Paljonko teillä meni rahaa muuttovalmiin talopaketin lisäksi?
- > Hlmö kysymys kenties, mutta miten pukeudutte helteillä te, joilla reidet osuu yhteen kävellessä?
- > LASTEN OIKEUS VANHEMPIINSA TEHOHOIDOSSA -ADRESSI
- > Oletko ollut lapsena sairaalahoidossa, niin että vanhempasi eivät saaneet olla läsnä?
- > Aah, on se vaan ihana tunne kun Burana alkaa vaikuttaa!
Uusimmat blogikirjoitukset
- > Mitä kysyä bloggaajalta?
- > Pyöränistuin vapauttaa
- > Unihäiriöitä
- > Imetyskeskustelu,
- > 24. Viikko
- > Sivusta sanoen: Miksi vegaaniruokavalio?
- > Saako lasta tukistaa?
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot

Los Angeles
4.63 m/s




