|
|
 Keskiviikko 23.5.2012 - Lyydia, Lyyli
|
REKISTERÖIDY
|
Los Angeles
2.06 m/s
Keskustelut
Näille alueille voit kirjoittaa rekisteröitymättä
» Aihe vapaa
Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu
Viesti
Kuinka paha juttu on se, että 9-vuotiaalla ei ole kavereita?
Kolmasluokkalaisella pojallamme ei ole kavereita koulussa, eikä kotona. Osallistuu kyllä välitunnilla esim. jalkapallon peluuseen, mutta on luoteeltaan ujo ja arka ottamaan kontaktia. Naapurin lapset ovat sillontällöin käyneet meillä, mutta nytkään ei ole kuukauteen näkynyt ketään. Poika joskus heille soittelee, mutta kellekään ei tunnu silloin käyvän. KÄy kerran viikossa harrastamassa, mutta ei ota sielläkään kontaktia muihin lapsiin. Miten voisin auttaa lastani ja onko siitä loppupelissä kuinka paljon haittaa, jos kavereita ei tuossa iässä ole. Ei tunnu ihan kauheasti häntä itseään vaivaavan.
Vastaukset
Kyllä minä huolestuisin.
Itse aikoinaan asuimme syrjässä, ja veljelläni ei ollut kavereita naapureissa. Ei se häntä mitenkään haitannut. Mutta nyt se näkyy... Sinuna tekisin jotain, vaikka kutsut kavereille tms.Kuulostaa järkyltä.
Meillä 8- ja 10-vuotiaat ja kaverit on kaikki kaikessa. Monta tuntia joka päivä ovat yhdessä.Miten näkyy veljessäsi?
Kun poika oli pienempi järjestelin noita vierailuja, mutta nyt on mielestäni niin iso, ettei äiti enää oikein voi häärätä välissä.Kakkonen, miten se näkyy nyt.
Itse olen huolissani kymppivuotiaastani. Hänellä sama tilanne.Meillä 10 v. tyttö, hänelläkään ei ole kavereita.
Ei tunnu häntäkään haittaavan. On kyllä netin kautta yhteydessä muihin lapsiin, chattailee ym.On myös ujo ja arka reaalielämässä. Itse ajattelen, että antaa kaikkien kukkien kukkia vaan. Ketään ei voi pakottaa johonkin tiettyyn muottiin. Tällainen pakottaminen saa aikaan vain henkistä pahoinvointia. Poikasi on onnellinen, se on tärkeintä Ja kyllä niitä ystäviä voi hankkia missä iässä vaan, ihan huvittavaa, että niitä pitäisi kiirehtimällä hankkia :).
Kyllä varmasti vaivaa poikaa, ei vaan myönnä, surullista.
Ja teiltä joita huolestuttaa ja järkyttää toivoisin
jotain neuvoja tähän tilanteeseen, enkä pelkästään päivittelyä. apMistä se sun mielestäsi kiikastaa, ettei kavereitten kanssa suhteet jatku?
Onko oma lapsesi syrjäänvetäytyvä, ei osaa vaan jutella eikä osaa olla sosiaalinen?Voisitko sä auttaa tätä jotenkin?
Olla itse sosiaalinen, ottaa ne kaverit vastaan?
Laittaa kesällä vaikka teltan takapihalle (jos teilla on ok-talo tai rivari), antaa niitten kavereitten hyöriä siellä, lapsesikin kyllä kohtapuoliin varmaan menisi sinne jos ilmapiiri olisi oikea.
No minä ainakin kuskaan kavereiden luo, kun matkat on niin pitkät.
Soittelevat tapaamisista ja sitten mennään, milloin minnekin.Vien elokuviin lapsia, luistelemaan, uimaan, syömään ja milloin minnekin.
ja minä
kun tässä olen JO huolestunut, kun muutimme pari kk sitten pienelle kylälle, jossa ei lähellä asu lapsiperheitä. Entisessä asuinpaikassa treffattiin viikottain muita lapsiperheitä. ja mulla siis 3v taapero, joka menee ensi kuun alusta päiväkotiin. Joten kyllä olisin huolestunut 9-vuotiaastaMinun veljelläni ei myöskään ollut tuossa
iässä ystäviä, mutta yläasteella sai sitten sai pari hyvää kaveria. Nyt jo reilusti parikymppinen fiksu, hyvinkäyttäytyvä mies. Joillekin kaverit ovat kaikki kaikessa, toiset mieluiten viihtyy omassa rauhassa. Älkää nyt ihmeessä alkako pitämään lapsianne epänormaaleina. Kyllä lapsi löytää jossain vaiheessa elämäänsä kaltaistaan seuraa.On kokeiltu
leffakäyntejä, keilailua, mäkkärikeikkoja. Kaverit tulee kyllä mukaan kun pyydetää, mutta sitten niitä ei taas näy. Eli poikani seura kelpaa, jos on jotain extraa tarjolla tai ketään muita kavereita ei ole saatavilla. Ja kyllä. Poikani on sosiaalisissa taidoissa jäljessä ikiäisiään, eikä esim. ole koskaan osannut leikkiä mielikuvitusleikkejä. Mutta pelailee mielellään futista ja jääpalloa ja tietty konsolipelejä. Ja viihtyy myös netissä.Sosiaalisuus ei ole sama asia kuin seurallisuus.
Meidänkin lapset ovat sosiaalisia, mutta eivät kovin seurallisia.Lapset tykkää tehdä juttuja oman perheen kanssa toki myös ystäviensä, mutta eivät ne joka päivä halua tunitolkulla olla kavereiden kanssa, tyttökin sanoo, että haluaa välillä olla rauhassa lukea jne, ja olla meidän kanssa tehden jotain kivaa.
Älkää sekoittako noita kahta asiaa.
Ei lapsella ole pakko olla liuta kavereita, lapsi voi myös olla henkisesti hiukan laumaa ylempänä, joten ei vaan silloin natsaa...
ja 13 oli siis ap
höpsistä
Ei vaikuta mitenkään. Moniko mamma hengailee lapsuudenkavereidensa kanssa? kyllä työ vienyt muualle, ja ei vaikuta mitenkän onko kavereita ollut vai ei.isompi ongelma siitä tulee jso yhteiskunta painostaa ja äiti että pakko nyt niitä hankia tai hengata toisten kanssa kun muutkin. ei sillä einsteinillakaan tainnut olla hirveästi. tai muilla neroilla.
ongelma se on vain jos lapsi itse siitä kärsii. mutta ap:n lapsi ei kärsi. ala-asteiässä harvoin on hyviä kavereita, monet valitsevat kaverinsa sen mukaa missä saa eniten olla sisällä tai kenellä siistimmät kuteet tai ...
kenen luona saa pelata K18-pleikkapelejä
Kyllä lapsuuden kaverit ovat minulle vieläkin ne läheisimmät.
Muuttanut olen, mutta kun käyn kotipaikkakunnalla, niin siellä tavataan. Yksi bestikseni on muuttanut samaaan kaupunkiin kanssani.Olen kyllä huolissani 10-vuotiaasta lapsukaisestani. Hänellä ei kavereita, mutta ope sanoi, että on huonoa tuuria. Lapseni on kyllä kovin kaverihakuinen. Ei vaan ole sattumalta samantapaista saatavilla.
Ihmiset nyt ovat erilaisia.
Meidän 3-lk poika ei kauheasti kaipaa kavereita, haluaa yleensä leikkiä yksikseen. Välillä häntä oikein harmittaa, jos pihakaverit tulevat pyytämään ulos. Eikä meidänkään poika kauheasti ota kontaktia muihin harrastuskuvioissa, nytkin haluaisi lopettaa joukkuelajin ja vaihtaa sen yksilölajiin.Silti kannustan siihen että poika viettäisi aikaa kavereidensa kanssa. Mutta samaan aikaan pitää vaan hyväksyä että kaikki eivät ole sosiaalisia tai seurallisia tai mistä nyt sitten onkaan kyse.
Pelkään aikuisiässä
itsetunto-ongelmia, jos tilanne jatkuu tällaisena.Tämä kaverittomuus on kamalaa.
voi olla että ei ole sirkus ihminen
Lainaus:
Kolmasluokkalaisella pojallamme ei ole kavereita koulussa, eikä kotona. Osallistuu kyllä välitunnilla esim. jalkapallon peluuseen, mutta on luoteeltaan ujo ja arka ottamaan kontaktia. Naapurin lapset ovat sillontällöin käyneet meillä, mutta nytkään ei ole kuukauteen näkynyt ketään. Poika joskus heille soittelee, mutta kellekään ei tunnu silloin käyvän. KÄy kerran viikossa harrastamassa, mutta ei ota sielläkään kontaktia muihin lapsiin. Miten voisin auttaa lastani ja onko siitä loppupelissä kuinka paljon haittaa, jos kavereita ei tuossa iässä ole. Ei tunnu ihan kauheasti häntä itseään vaivaavan.
Kolmasluokkalaisella pojallamme ei ole kavereita koulussa, eikä kotona. Osallistuu kyllä välitunnilla esim. jalkapallon peluuseen, mutta on luoteeltaan ujo ja arka ottamaan kontaktia. Naapurin lapset ovat sillontällöin käyneet meillä, mutta nytkään ei ole kuukauteen näkynyt ketään. Poika joskus heille soittelee, mutta kellekään ei tunnu silloin käyvän. KÄy kerran viikossa harrastamassa, mutta ei ota sielläkään kontaktia muihin lapsiin. Miten voisin auttaa lastani ja onko siitä loppupelissä kuinka paljon haittaa, jos kavereita ei tuossa iässä ole. Ei tunnu ihan kauheasti häntä itseään vaivaavan.
ei välitä niin kauhesti menost ja meiningistä, mutta ota kysy, pitääkö olla vai eikö pidä ja toimi ja hommaa kavereita sen mukaan. ei se ihmettelemällä tapahdu vaan selvittämällä.
Onko hän ollut ip-kerhossa, kesäleireillä, harrastuksissa?
Onko sukulaislapsia, naapureita?Edelleen olen sitä mieltä, ettei äiti voi enää järjestellä
melkein 10-vuotiaan kaveriasioita. Ehkä olen väärässä, mutta kyllä tuon ikäiset jo itse päättävät kenen kanssa hengailevat. apHyvin olet hoitanut asiaa.
Hyvä, että kavereita on kuitenkin joskus menossa mukana. Kannattaa myös käydä itse koko perheellä kyläilemässä tuttujen luona. Lapsi ottaa mallia, miten kylässä ollaan. Olen n:o 2, veljeni on hyvin seurallinen, huumorintajuinen ja haluttua seuraa.... mutta... oikeasti takana on itsetunnon kohottamista salaa päihteillä. Päihderiippuvuus on jo melkoinen. Hän kai kokee, että pitää olla tietynlainen kelvatakseen muille, eli luontainen oleminen ikäisten seurassa ei onnistu. Teet oikein kun et tee numeroa kavereiden puuttumisesta, ja järjestelet kavereita silloin tällöin. Anna asioiden edetä omalla painollaan muutoin, ja käykää tutuilla kylässä ja pyytäkää teille vieraita kyläilemään.Jos tilanne ei haittaa lasta,
ei sen pitäisi olla mikään ongelma. Sitten, jos lapsi ahdistuu asiasta, kannattaa järjestää jotain mahdollisuuksia.Minulla on 9-vuotias tyttö, jolla on kyllä aina ollut kavereita, mutta ei hän tunnu heitä kovin paljon kaipailevan. Saattaa mennä koko viikonloppu niin, ettei ota yhteyttä yhteenkään kaveriin, vaan leikkii pikkusiskon kanssa ja puuhailee perheen kesken tai yksinään (lukee, piirtää, askartelee). Jos joku soittaa tai tulee hakemaan, sitten menee kyllä mielellään ulos tai kaverille. Ei hän oma-aloitteisesti yleensä tunnu kaipaavan kavereiden seuraa.. Oletan, että koulussa on riittävästi sitä sosiaalisuutta.
Ekaluokalla oli ip-kerhossa ja
silloin hänellä vielä oli luokkakaveri jonka kanssa vietti muutenkin aikaa. Tämä alkoikin sitten kaveeraamaan toisen samanluokkalaisen pojan kanssa, joka asui naapurissa ja meidän poika ei sopinut enää porukkaan. Leireille ei halua lähteä. Varmaan siksi että on niin arka ja ujo vieraassa seurassa.25 jatkaa
Jos poikasi alkaa kaivata kavereita eikä osaa muodostaa ystävyyssuhteita, voisit järjestää hänelle mahdollisimman eri tyyppisiä harrastuksia. Esim. kesäleiri jonkun tietyn teeman ympärillä. Sieltä voisi löytyä samanhenkinen kaveri. Ehkä joku tiede-taide harrastus, jos urheiluharrastukset eivät nappaa tai niissä kaverit on liian vauhdikkaita ja rempseitä.Siis päiväleiri..
t. 25 ja 2720, hei, sä vanhempana voit vaikuttaa itsetuntoon todella paljon.
Tuo kaverittomuus voivotttelu ei ainakaan auta siihen. kannusta lastasi olemaan sellainen kun on.Ei aina löydy sitä bestistä mutta tarviiko?
Nykyajan lapset ovat aika noh, sellaisia että jotkut vaan ovat heitä henkisesti hiukan vanhempia, vaikka samanikäisiä ovatkin, tiedät varmaan.
Ihan kuin meidän pojalla!
Poikani on 10-vuotias ja on nelosella. Nykyään on välitunneilla enimmäkseen yksin. Ei tykkään jalkapallon peluusta ja sitä 'kaikki muut' pelasivat läpi syksyn. Sitten tuli jotain lumimajojen rakentelua ja siinäkin oli ongelmaa kun poika ei olisi saanut olla mukana:(.Poika on arka ja huono ottamaan kontaktia. Muuten on fiksu ja välkky poika, todella hyvä koulussa.
Aikaisemmin ainoat leikkikaverit olivat sisko (9 v) sekä pikkuveli kohta 6v... Mutta nyt olemme onnistuneet pikkuveljen kautta löytämään edes vapaa-ajalle leikkikaverin pojalle kun pikkuveli alkoi leikkiä toisen 6-v:n kanssa jolla sattumoisin on kohta 9-v isoveli (toisella luokalla samassa koulussa)! Ovat nyt muutaman kerran käyneet toistensa luona ja hyvin sopivat yhteen.
Pojalla on ainakin käynyt niin hassusti, ettei taida luokalta oikein löytyä samankaltaista kaveria. Poika on rauhallinen, ei kiinnosta riehumisleikit eikä sotaleikit eikä jatkuva tietokonella roikkuminen. Tykkää esim. bongailla lintuja :). Ei vain sovi kenenkään luokkalaisen kanssa oikein yhteen:(((. Aikaisemmin oli kyllä muutama kaveri jonka kanssa leikki.
Mutta nyt tosiaan ainut leikkikaveri on tämä vähän nuorempi poika jota tapaa vapaa-aikanaan ja joka vielä asuukin aika lähellä. Sekä tietysti sisarukset, joiden kanssa on myös mielellään!
En tiedä miten huolissaan sitä olisi... Ajoittain olen huolissani, ajoittain en. Ajattelen, että ehkä hänkin löytää jossain vaiheessa jonkun, viimeistään yläasteella ehkä?
Meillä ei löydy samanhenkistä.
Lapseni kyllä yrittää koko ajan ,mutta ei kelpaa kellekään.Pari kertaa on ollut hyvä bestis, mutta joku on onnistuntu sen häneltä ottamaan ja lapseni ei enää mahtunutkaan mukaan.
Oletteko ajatelleet
Aspergerin oireyhtymän mahdollisuutta pojallanne? Kuvauksenne perusteella vaikuttaa mahdolliselta. Kannattaisi ainakin käydä tutkimassa.Meillä
tokaluokkalainen poika, joka ei ole kovin sosiaalinen. Oppi eskarissa ja koulussa olemaan muiden kanssa ja välitunneilla ei tarvi olla yksin, välillä on koulun jälkeen yhden pojan kanssa, mutta useimmiten ei edes kaipaa muuta kuin perheen seuraa. Parhaiten viihtyy pikkuveljen kanssa. En ole viitsinyt huolestua, kun on pääosin tyytyväinen elämäänsä :)mä taas
mulle ei löytynyt kavereita kotikaupungista, mutta onneksi vanhemmat ohjasivat mut lasten kesäleirille, jossa sain aloittaa "puhtaalta pöydältä". Kun menee paikkaan, jossa juuri kukaan ei tunne toistaan, ujommasta voi yhtäkkiä tulla puhelias tai toisin päin, kun kotikaupungissa eletty rooli ei ole päällä. Tällaisella leirillä silloin 20 vuotta sitten olin, on kristillinen. http://www.ruttureppu.fi/Taas näitä
Lainaus:
Aspergerin oireyhtymän mahdollisuutta pojallanne? Kuvauksenne perusteella vaikuttaa mahdolliselta. Kannattaisi ainakin käydä tutkimassa.
Aspergerin oireyhtymän mahdollisuutta pojallanne? Kuvauksenne perusteella vaikuttaa mahdolliselta. Kannattaisi ainakin käydä tutkimassa.
Pitääkö sitä joka väliin tunkea jotain syndroomaa??? Kyllähän koulussa huomataan jos lapsi ei ole "normaali". Luonteet nyt vaan on erilaisia, toiset on seurallisempia kuin toiset!
Poika on tutkittu 6-vuotiaana.
Silloin todettiin toiminnanohjausongelmia ja SI-häiriö. Ei aspergeria. Kävi vuoden toimintaterapeutilla. apNo kyllä se vaan haittaa ja
moni lapsi patoo itseensä sen yksinäisyytensä.Eivät välttämättä valita sitä, ettei ole kaveria.
Se ettei kavereita ole, niin ei tarkoita sitä ettei kavereita haluaisia.
Löytyy taatusti lapsia, jotka eivät vaan saa niitä kavereita.
Kyllä sun tarvii auttaa lastasi. Käsket pyytämään kavereita kylään. On pakko olla aktiivinen, vaikka olisikin vain se varakaveri.
Joskus siitä varakaverista tulee ihan kaveri, kun tutustutaan kunnolla.
Huolestuttavaa, että monet mammat ei halua edes nähdä lapsensa yksinäisyyttä ongelmana.
Lapsi tarvitsee aivan eritavalla kavereita, kuin aikuinen.
37 jatkaa....
Ujous ei tarkoita sitä, ettei halua seuraa ja niitä kavereita,mutta ujous kyllä ehkäisee sen kavereiden etsimisen ja moni lapsi ei kauheasti tykkää ujosta ja hiljaisesta lapsesta ja siksi nämä ujot jää ilman kavereita.
Et varmaan lukenut koko ketjua.
Olin tuolla jo vastannut, että ollaan koitettu kaikenlaista. Elokuvia, keilailua, Mäkkäri-keikkoja. Olen kehottanut lasta pyytämään kavereita meille ja hän soitteleekin, mutta kavereille ei vain tunnut sopivan (on muita mieluisampia kavereita). Olen patistanut harrastuksiin, mutta niissäkään ei ole ystävystynyt kenenkään kanssa. En oikein ymmärrä, mitä vielä voisin tehdä. En oikein voi enää 9-vuotiaan kaverikyläilyistä mennää heidän vanhempiensa kanssa sopimaan. apMasennus - Jari Sinkkonen
Lapset tarvitsevat välttämättä toisia lapsia kymmenistä toinen toistaan paremmista syistä. Siksi meidän aikuisten on tunnettava lapsemme tarpeeksi hyvin, jotta ymmärtäisimme, milloin asiat eivät ole kohdallaan. Kaikkein tuloksekkain tapa on jututtaa lasta itseään. Kaverittomuus on kurjaa ja nöyryyttävää, eikä siitä ei ole helppoa puhua. Kysyttäessä lapset vakuuttavatkin herkästi kaiken olevan kunnossa. Asiaan täytyy palata toisen ja kolmannenkin kerran, jos tarve vaatii. Keskustelu ja aiheen kiihkoton puntarointi on tärkeää, jotta ei rynnätä suinpäin tekemään jotakin, mikä vain pahentaa lapsen tilannetta.Joskus syy kaverittomuuteen on suureksi osaksi lapsessa itsessään. Hän ei saa kavereita koska ei osaa jakaa omastaan, pomottaa toisia ja turvautuu nyrkkeihin, elleivät asiat suju hänen suunnittelemallaan tavalla. Tällaisten lasten vanhemmat ovat monesti hitaita näkemään itsessään tai lapsessaan mitään muuttumisen tarvetta ja etsivät aina vikaa muualta. Tilanne ei parane, ellei vanhempia saada tajuamaan, että he tekevät asenteellaan lapselle karhunpalveluksen.
On myös mahdollista, että lapsi näkee itsensä ja ulkomaailman synkentävän suodattimen läpi. Oma itse ei kelpaa mihinkään, eivätkä toiset oikeasti välitä. Tunne ei muutu muuksi, tekevätpä muut mitä hyvänsä. Vetäytyvä ja yksinäinen, toisten touhuja sivusta seuraileva, hymytön ja iloton lapsi voi sairastaa depressiota ja tarvitsee siihen hoitoa. Esteenä on usein, että aikuisten on vaikea yhdistää ”huoletonta” lapsuusaikaa masennukseen, eivätkä he yksinkertaisesti tajua lapsen olevan masentunut.
http://www.satumaakerho.fi/satumaa/content/article/5684
Tuohon edelliseen sen verran, että poikamme
on iloinen ja nauravainen lapsi, joten en oikein usko tuohon depressioon. Hän ei myöskään ole itsekäs tai väkivaltainen. Hän on vain arka ja ujo. Olemme häntä kaikin tavoin yrittäneet tukea ja tehneet varmasti enemmän kun moni muu vanhempi. Silti vaan kaverisuhteet eivät kestä. Olemme jopa harkinneet muuttamista toiselle alueelle. apUutta vauva.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Abortin vastustajille ajateltavaa...
- > Leikkipuiston tavoista pari kysymystä
- > Hei: naapuritaloyhtiön piha on tarkoitettu sen talon asukkaille -
- > Onko sinu yritetty iskeä muualla kuin baarissa ja selvinpäin?
- > Olisitko strippari, siivooja vai lähihoitaja?
- > Missä ajassa maksa-arvot saa viitearvoihin? Maksa-arvot huitelee
- > Taloyhtiön LEIKKIPAIKKA on kaille avoin!
Uusimmat blogikirjoitukset
- > Mitä kysyä bloggaajalta?
- > Pyöränistuin vapauttaa
- > Unihäiriöitä
- > Imetyskeskustelu,
- > 24. Viikko
- > Sivusta sanoen: Miksi vegaaniruokavalio?
- > Saako lasta tukistaa?
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot
