Keskiviikko 23.5.2012 - Lyydia, Lyyli
REKISTERÖIDY
Facebook RSS

Unohditko salasanan? Sivukartta
Tilaa lehti
Ovatko rokotuskohut vaikuttaneet perheenne rokotuspäätöksiin?
#########

Keskustelut


Aiheet:
« Takaisin keskustelujen etusivulle

Näille alueille voit kirjoittaa rekisteröitymättä

Näytä:
» Aihe vapaa

Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu
Viesti

Vierailija - 9.2.2012 20:56  (1/15)

Miksi en pääse yli miehen sanoista?

Monta vuotta vanhat sanat kaihertavat mieltäni ja hiertävät suhdettamme. Suhteemme alkoi työkaveruudesta, jolloin hyvin meneväinen mies (silloin vielä myös avioliitossa) avautui minulle syrjähypyistään ja elämästään. Ensin olin kauhuissani, mutta vähitellen hänen avioliittonsa purkautumisen myötä muutuin lohduttajaksi (siis henkiseksi). Puolisen vuotta olin kuunnellut sitä kuinka laatunaisia miehellä oli ollut (mm. yksi miss suomikin oli kierroksessa mutta sänkyyn asti eivät tämän kanssa edenneet, monen muun kyllä) jne.Muutaman kertoi nimeltä ja tiedän tai tunennkin osan heistä. Nuo kaikki tapahtuivat 1992-2007.

Meidän suhde alkoi siis henkisellä kaveruudella tammikuussa 2008 ja syveni suhteeksi syksyllä 2008. Tuosta lähtien olen kovasti kärsinyt noista alkuaikojen tilityksistä sekä sanoista kuinka joku nainen oli kaunis, jollakin oli upeat hiukset, toinen mahtava sängyssä yksi rikas, toinen hyvin koulutettu kansainvälinen johtaja jne. Tunsin ja tunnen itseni ihan rupuseksi, vaikka olen tosi usein saanut miehiltä sekä naisilta kehuja vartalostani, ulkonäöstäni (no en ole kasvoiltani mikään klassinen kaunotar, mutta ihan ok kait), fiksuudestani jne. Koulutusta minulla on maisterin paperit yhdeltä alalta ja toiselta väitöskirja menossa. Työssäni toimin pienen (alle 10 työntekijää) yrityksen toimitusjohtajana. Mies on usein kehunut minua nätiksi, joskus jopa kauniiksi, kehunut vartaloani ja erityisesti sitä millainen olen sängyssä.

Mutta....jotenkin en vaan pysty uskomaan tuota, sillä kaikki nuo 4v takaiset sanat niistä ihanista laatunaisista kaihertavat ja saavat minun hyvin epävarmaksi (en ole kovin epävarma muiden kuin tämän rakkaan miehen kanssa)itsestäni ja alakuloiseksikin. Ja nämä em. syyt estävät minua mm. muuttamasta yhteen hänen kanssaan, sillä en tiedä miten kestän menneisyyttä ja oma huonommuuttani.

Osaisiko joku auttaa, mitä asian kanssa olisi tehtävissä vai olisiko mitään? Kamalaa kun rakastan, mutta en kuitenkaan uskalla luottaa rakkauteen ja siihen että olisin riittävän hyvä ja kaunis :(

Vastaukset

Vierailija - 9.2.2012 21:18  (2/15)

Et oo sitten elämänkoulussa mitään oppinut miehistä?

Jos alkuun vaan pönkitti itsetuntoaan ja yritti saada itsensä näyttämään "kovalta jätkältä" silmissäsi.
Miehet nyt ovat niin itseriitoisia, että luulevat, että samat kehut auttaa naisasioissa kuin miesten kesken.

Vierailija - 9.2.2012 21:22  (3/15)

No kyllä näkee ettei sunkaan

koulutus ole mitenkään ihmisluonnetta jalostava! Kuinka joku voi ensinnäkään ruveta miksikään lohduttajaksi tollaselle avionrikkojamiehelle, joka puhuu noita asioita! YÄkinYäk!

Kiitti mulle riitti!

Vierailija - 9.2.2012 21:23  (4/15)

No kyllä näkee ettei sunkaan

koulutus ole mitenkään ihmisluonnetta jalostava! Kuinka joku voi ensinnäkään ruveta miksikään lohduttajaksi tollaselle avionrikkojamiehelle, joka puhuu noita asioita! YÄkinYäk!

Kiitti mulle riitti!

Vierailija - 9.2.2012 21:25  (5/15)

No

mietipä sitä, että olet silti miehesi mielestä ollut parempi kuin kaikki nuo laatunaiset. Eikö se kerro jo jotain :)

Vierailija - 9.2.2012 21:36  (6/15)

Juu, ei tosiaan mulla oo miehistä oikeen kokemusta kun

16v aloin seurustelemaan ja suhdetta kesti 23v, eli eipä ollut noita miehiä elämässä juuri ollut. En pitänyt tuota "uskoutumista" kuitenkaan erikoisena, koska mulla on paljon tuttuja (sekä miehiä että naisia) joille olen ollut "olkapää"....en kylläkään ihan tiedä miksi.

Kertoo tuo tietysti jotain, mutta miksi en vaan usko että voisin olla ihana ja rakastettava....


ap

Vierailija - 9.2.2012 21:41  (7/15)

kyl

se niin taitaa olla että sun pitää oman itsetuntos ja tuntemukses kanssa tehä töitä jos jonkun sanat jää sulle kiertämään

Vierailija - 9.2.2012 21:59  (8/15)

Itsetuntemuksessani ei oo kyllä juurikaan vikaa,

mutta ehkä sitten itsetunnossa on, mutta miksi vain tämän miehen kanssa, eipä juuri muiden ihmisten kanssa. Vai meneekö se niin et välitän vaan mulle tärkeimmän ihmisen sanoista, ei mua itse asiassa edes kiinnosta miellyttää muita miehiä.


ap

Vierailija - 9.2.2012 22:10  (9/15)

Mutta

Sinuthan hän sitten kuitenkin valitsi.

Vierailija - 9.2.2012 22:12  (10/15)

No

miehellä on siis ollut paljon kauniita ja fiksuja naisia. Olet yksi heistä. Missä ongelma? Noin se on muillakin ihmisillä, jos ei neitsyen kanssa mene kimppaan. Vai johtuisiko epävarmuus miehen käyttäytymisestä, joka on kaukana luottamusta herättävästä? Mä miettisin eniten, että pystyykö mies tyytymään yhteen naiseen koskaan.

Vierailija - 10.2.2012 11:40  (11/15)

Mä koittasin unohtaa miehen, oot selvästi liian herkkä

hänenlaiselleen miehelle.

Vierailija - 10.2.2012 11:51  (12/15)

Mä luulen

että sua enemmänkin ahdistaa epäluottamus. Jos se on ennen saanut upeita "laatunaisia" ja ne on sille ollut niin tärkeä asia että sullekin niistä on pitänyt kehuskella, niin varmaan takaraivossasi mietit että mitä jos alkaa suakin pettämään kun kerran noita laatunaisia niin ihannoi.

Luotatko mieheesi?

Vierailija - 10.2.2012 12:50  (13/15)

No tuosspa se isoin syy varmaan on, eli

enpä oikein luota. Tai periaatteessa on minun kanssani ollut varsin luotetteva ja sellainen perusluottamus välillmme on, mutta toki mietin miten on entistä vaimoaan pettänyt mennen tullen ja vaikka omien sanojensa mukaan nyt viisikymppisenä rauhoittunut ja sanonut että on elänyt sen kaiken kohelluksen kipuineen ja nyt kaipaisi vain rakastavaa ja rauhallista yhessäoloa. Tiedä sitten.....


ap

Vierailija - 10.2.2012 20:15  (14/15)

Luota rakkauteen, jo ei toimi ni ei toimi.

Vierailija - 10.2.2012 21:59  (15/15)

Uskoisin, että mietit

(ehkä huomaamattasi) juuri sitä, että voiko kyseiseen mieheen oikeasti luottaa. Olet haluttava, menestyvä nainen ja varmasti monien mielestä "hyvä saalis" :)

Mutta ainakin minulla painaa mieltä se, että mieheni on menneisyydessä eksäänsä pettänyt. Vaan kun tuli tämä mies valittua ja perhe perustettua niin sen kanssa täytyy vain oppia elämään. Ei se helppoa ole, sen voin sanoa, joten mieti tarkkaan mihin elämänkouluun olet valmis ryhtymään.










© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot
[^]