Keskustelut

« Takaisin keskustelujen etusivulle

---

Näille alueille voit kirjoittaa rekisteröitymättä

» Aihe vapaa

Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu

Viesti

Vierailija - 9.2.2012 12:17  (1/207)

Millaista on elää ruuhka-Suomen ulkopuolella? Millainen on viikkosi?

Mies on saanut firmastaan tarjouksen siirtyä johtoportaan työtehtäviin. Hieno homma, mutta yrityksen pääpaikka sijaitsee pienessä kunnassa kaukana kaikesta. Mies hehkuttaa, miten saisi parempaa palkkaa, tonttimaa olisi puoli-ilmaista, jne. Ja minäkin saisin varmaan viran ainaisten sijaisuuksien sijaan, kun seudulla on pätevistä opettajista pulaa.

Minua ajatus kammottaa. Muuttaa 600 km päähän tutuista ympyröistä, harrastusporukoista, ystävistä, kummankin vanhemmista. Eikä siinä mitään, jos muutettaisiin vaikka 600 km tästä länteen. Mutta pohjoisemmas, jonnekin maalle. Millaista arki siellä on? Löytyykö sieltä ne samat asiat kuin täältäkin?

Asumme nyt Turun lähellä pienessä kaupungissa uudessa rivarinpäädyssä, meri ja venepaikka näköetäisyydellä. Mökille saaristoon on 70 km, bussikin sinne tai Turun keskustaan kulkee alle 500 m päästä. Helsinkiin pääsee bussilla 1 km päässä olevalta pysäkiltä tai autolla. Tukholmaan menee lentokoneita ja laivoja.

Minun viikkoni:
ma Töiden jälkeen lempikahvilaan kahville ystävättären kanssa. Kotona kokkaillaan miehen kanssa yhdessä, lueskellaan kijoja.

ti Töiden jälkeen erään yhdistyksen myötä vierailu taidemuseossa. Sieltä miehen kanssa Naantalin kylpylään kuntosalille ja uimaan. Illalla ehdin vielä nähdä lempisarja Downton Abbeyn.

ke Töiden jälkeen sovittamaan minulle ommeltavaa korsettia. Kielikurssille työväenopistoon. Sieltä kahville miehen isovanhempien luo, jossa näemme myös miehen siskoa perheineen.

to Töiden jälkeen käyn moikkaamassa omia vanhempia. Miehen kanssa salille ja uimaan.

pe Opetukseton päivä. Korjaan kokeita, käyn kävely/hiihtolenkillä. Miehen kanssa illalla ulos syömään ja konserttiin.

la Aamulla kasvohoito. Sen jälkeen miehen kanssa Helsinkiin. Käydään eräässä museonäyttelyssä ja shoppailemassa mm. sellaista ruokakaapin täytettä, mitä Turusta ei saa. Lounastetaan parin serkkuni kanssa. Ehditään hyvissä ajoin viettämään koti-iltaa sohvalle elokuvan parissa.

su Lorvitaan kotona aamupäivä. Kylään ystäväperheen luo. Illalla mies menee salille, minä tanssiharjoituksiin.

Seuraavalla viikolla ohjelmassa mm. manikyyri, erään ystäväjoukon tapaaminen, miehen äidin luona kyläily, parin päivän reissu Tukholmaan ja teatteri-ilta.

Millainen on viikko pienemmällä paikkakunnalla? Mistä kaikesta joutuisin luopumaan.

Vastaukset

Vierailija - 9.2.2012 12:20  (2/207)

Ehkä olisikin hyvä päästä eroon tuollaisesta

hyppelystä viihdykkeestä toiseen! Jos vaan olisitte kotosalla ja kävisitte metsälenkillä joskus,vaikuttaa että aivosi käyvät ylikierroksilla etkä osaa vain olla ja nauttia arjesta ilman kaikenmaailman extraa.

Vierailija - 9.2.2012 12:21  (3/207)

Hki--->lahti

Eli muutimme Helsingistä Lahteen omakotitaloon. En kadu hetkeäkään. Täällä kaikki on lähellä myös ihan niinkuin Helsingissäkin oli, välillä jopa tuntuu että Helsingissä sai enemmän liikku jos jonkin perässä. Ruuhkaa tällä paikalliset väittää olevan ja minä en voi kun nauraa Helsingin ruuhkat nähneenä :D Käymme virastoaikaan töissä ja riittää kun lähtee 10min ennen työn alkua, mies menee autolla ja minä bussilla, koska menemme ihan eri suuntaan. Illalla käymme salilla ja kotona ollaan 6 aikaan, että ihan jees. En halua enään pk-seudulle. Ja jos siellä käyn voin ottaa auton tai junan ja matkaa 1h ja juna on nopeampi (jos vaan vr toimii) :D

Vierailija - 9.2.2012 12:33  (4/207)

Lahti ei ole syrjäseudulla

Puhun nyt muutaman tuhannen asukkaan kunnasta, josta lähimpään kaupunkiin yli 50 km matkaa. Ja sekin lähin kaupunki on jotain Seinäjoen kokoluokkaa.

Pelkkää kotona istumista ja metsälenkkejä... Huh, kivaa sekin, mutta entä AINA. Kuinka usein käytte esim. Helsingissä, Turussa, Tampereella tai Tukholmassa te, jotka asutte ns. maalla?

Jos ajattelen itseäni, niin tällä hetkellä käyn Helsingissä n. 1-2x/kk. Esim. oopperaan ei ole mikään ongelma hurauttaa töiden jälkeen arki-illalla ja sitten vielä yöksi kotiin.

Tukholmassa käytiin viime vuonna 6 kertaa.

Vierailija - 9.2.2012 12:42  (5/207)

Ap:lle kysymys

Onko toiveissa saada lapsia? Jos on, niin kyllä nuo teidän nykyiset aktiviteetit harvenevat tuosta oleellisesti vaikka jäisittekin nykypaikkakunnallenne. Usko tai älä, elimme hyvin samantyyppistä elämää Hgissä ennen lapsia. Esikoinen syntyi ja elämä muuttui vaikka etukäteen olimme vannoneet pitävämme sen suht samanlaisena mutta lapsen kanssa ;-) Voi tuota sinisilmäisyyttä.

Kun teillä ei kerran ole lapsia (niin päättelin teidän viikko-ohjelmastanne), niin teitä ei periaatteessa pidättele mikään. Miksi ette voisi kokeilla? Elämäähän tämä vain on. Jos ette viihdy tai elämänne muuttuu kaikin puoli ankeaksi, niin varmasti pääsette takaisinkin.

Onnea päätöksentekooon...sehän se elämässä yleensä on vaikeinta :)

Vierailija - 9.2.2012 12:47  (6/207)

Aika lailla samanlaista voi arki olla

Asumme vähän tuota tulevaa paikkakuntaasi kauempana 5000 asukkaan kunnassa, auto vaan täytyy olla.

Arki kuitenkin menee 2 kilometrin säteellä viikolla
maanantaina lapset kotiin ja seuraavan päivän + viikon valmistelu, mies vie vanhimman uimaan
tiistaina pienempien muskari töiden jälkeen
keskiviikkona vanhin käsityökerhossa, itsellä fysioterapia samanaikaisesti
torstai menee aikalailla kuten maanantai, ihan että ehtii kotia hoitaa
perjantaina siivotaan
lauantaina lasten uinnit aamusta 25 km päässä, usein käydään sen jälkeen kaupassa toisessa suunnassa, jossa on citymarketit ja prismat. Samalla kahvilla.
Sunnuntai otetaan rennosti kotona tai keksitään muuta ohjelmaa.

Kielikursseja ja muuta ohjelmaa löytyy työväenopistolta ihan omastakin kunnasta. Kaikkiin harraste ryhmiin pääsee paljon helpommin kuin aikaisemmin Oulussa tai Espoossa. Pitää vaan itse ottaa selvää. Iltaelämään mukaan pääsy ei ole innostanut milloinkaan, vaan liikunta ja lasten harrastukset, joiden saatavuus on kohdallaan. Jos kunta ei ole yhtä lapsirikas kuin meidän, en olisi ihan niin toiveikas.

Vierailija - 9.2.2012 12:49  (7/207)

Pienellä paikkakunnalla

ei ole koskaan kampaajaa, kosmetologia, harrastuksia eikä oikein mitään muuta kuin lastenhoitoa.

Sitähän sä kysyit.

Vierailija - 9.2.2012 12:51  (8/207)

Pöh, minä oln kotoisin tuppukylästä

ja kaikki nuo on tarjolla. Eri asia on kuka niissä jaksaa ravata.

Vierailija - 9.2.2012 13:00  (9/207)

Kyllä me haluttaisiin lapsi(a)

Mennään ensi kesänä naimisiin ja sitten aloitetaan kokeilu, jos saataisiin oma nyytti.

Varmaan se elämä muuttuu. Mutta meillä salilla nytkin äidit tuo vauvoja sittereissä mukanaan eli ei sen suhteen ehkä ongelma. Kielikurssia jatkaisin silti ja tanssituntia, voisi mies kai sen verran lasta katsoa yksinkin. Teatteri- ja oopperakäynnit varmaan vähenisi puolella ennen kuin lapsi niin iso että voi tulla mukaan, mutta jos asutaan vanhempiemme lähellä, niin kyllä me nyt varmaan kerran kuussa päästäisiin miehen kanssa kahdestaan jonnekin.

Jos asutaan jossain kaukana, niin kauhuskenaarioni on, että istun kahdestaan sen lapsen kanssa päivät jossain isossa ok-talossa keskellä ei mitään. Kudon sukkaa (mikä sekin ihan kivaa joskus) ja tuijotan turhia tv-ohjelmia.

Jos asumme täällä, voi mammautuneiden ystävieni kanssa käydä päivisin shoppailemassa, kahvittelemassa, jne. Täällä on vauvoille taidekerhoja ja teatteriesityksiä, vauvamuskareita, vauvauintia, babybio-päiviä, seurakunnan äiti-lapsi-kerhoa jne.

Mutta mitä on jossain 5000 asukkaan kunnassa? Meidän mökkikunta on talvisin varmaan tuota pienempi. Eipä siellä ihmeitä tapahdu. Rakastan olla siellä kesällä, mutta kokisin varmaan aivokuoleman, jos asuisin siellä talven.

Ja miten kävisi mökin... Ja veneilyn. Viikonloppuisin ei mökille enää pääsisi. Eikä noin vain Helsinkiinkään. Eikä kotiin Turkuun.

Mutta mies painaa päälle, että uran takia olisi muutettava.

Vierailija - 9.2.2012 13:06  (10/207)

Mutta hei, kai sitä voi kokeilla?

Kyllähän se varmaan edistää miehesi uraa jossain määrin, että olette siellä parikin vuotta, jos pää ei enempää kestä? Ette te niitä ystäviä, vanhempia, mökkejä ja oopperoita menetä parissa vuodessa. Jos ottaisit asenteen, että katsotaan, niin ehkä ei tuntuisi niin ahdistavalta. Kun kerran olet opettaja, pääset helposti pienellä paikkakunnalla mukaan sellaiseen yhteisöllisyyteen, että taivas on vain rajana. Jos olet aktiivinen luonteeltasi, sinut otetaan riemulla vastaan erilaisiin yhdistyksiin ym.

Itse asun pienellä paikkakunnalla ja opettaja on aivan eri asemassa tällaissa kunnassa kuin ison kaupungin yhtenä sadoista opettajista. Voit oikeasti vaikuttaa, kehittää ja nauttia työsi hedelmistä...siis myös vapaa-aikana.

Ja elämä on arvaamaton...mistä voit olla 100% varma, ettet viihtyisikin pienellä paikkakunnalla? Oletko joskus asunut ja kokeillut?

Vierailija - 9.2.2012 13:16  (11/207)

Ehkä voisi antaa mahdollisuuden..

Millaista on olla pikkupaikkakunnalla opena? Onko oppilaat rauhallisempia? Kytätäänkö joka liikettä koulun ulkopuolella?

Voisin tietysti esim. elvyttää vanhan partioharrastuksen ja alkaa vetää jotain laumaa tms. Kai sitä tekemistä sielläkin löytyisi. Ja ehkä kirjoittamisharrastukselle jäisi enemmän aikaa.

Kuinka helposti maaseudulla tutustuu uusiin ihmisiin?

Pelkään vaan, että mies alkaa toteuttaa sitä unelmataloaan. Ja sitten sieltä ei voi muuttaa enää pois, ei kukaan jostain pellon laidalta osta jotain isoa ok-taloa paikkakunnalla, jolla ei ole mitään.

Vierailija - 9.2.2012 13:18  (12/207)

Kai siinä nyt jossain 100 km säteellä on joku kaupunkikin?

Jos se on jokin säällisen firman pääpaikka, vai miten ne hoitaa systeemejään keskeltä metsää?

Jos siis nytkin piipahdatte lauantaisin ihan vaan museossa ja ruokakaupassa Turustä Helsinkiin, niin kaipa tuollaisia keikkoja voi heittää myös sitten lähimpään isompaan kaupunkiin.

Olen itse muuttanut Helsingistä n. 100.000 asukkaan kaupunkiin 300 km päähän ja ongelma ei tosiaan ole kaupungin koko ja palvelut kuten alunperin ajattelin (ymmärrän että ap:n kohdalla on tietenkin kyse ihan toisen kokoluokan paikasta) vaan se, että on kaukana sukulaisista ja ystävistä ja kestää aikansa löytää uusia kavereita. Varsinkin kun ap näyttäisi olevan ihan harvinaisen paljon tekemisissä suvun kanssa, viikon aikana tapaa serkkuja, sisaruksia, isovanhempia, molempien vanhempia ja päälle vielä ystäviä ja osallistuu erilaisiin ryhmiin. Eli tämän kuvittelisin olevan isompi haaste kuin noiden palvelujen löytyminen.

Jos päätätte muuttaa, kannattaa sitä vauvan "hankkimista" harkita ainakaan ihan heti siihen alkuun, koska yksinäisyys korostuu kun et ole töissä ja verkostot on kaukana ja pää voi tuntua hajoavan - puhun kokemuksesta. Tosin vauva on toisaalta kiva kaveri siinä mielessä, että tulee lähdettyä vaikkapa nyt jonnekin perhekerhoon ja sitä kautta parhaassa tapauksessa löytää niitä kavereita ja verkostoja.

Vierailija - 9.2.2012 13:24  (13/207)

Ettekö voisi tehdä jonkinlaisen sopmuksen?

Ei kai mies teillä kaikkea päätä? Jos suostut lähtemään ja kokeilemaan esim. kaksi vuotta, niin ettekö voisi sopia, että sinä aikana ei rakenneta sitä unelmien taloa? Vasta sitten, jos sinäkin olet aidosti sitä mieltä, että teillä on siellä hyvä olla.

Partion vetäminen on mainio ajanviete. Näytelmäkerho? Koulun jälkeisten erilaisten kerhojen vetäminen? Kunnanvaltuustoon pyrkiminen sitten, kun sinne ehkä jäätte :) Vaikka mitä...

Mutta tietenkin jos kaipaat niitä hieman "pinnallisempia" ajanvietteitä, niin toki vaihtoehdot ovat vähäisemmät. Kenties kuitenkin nauttisit niistä entistäkin enemmän, kun se ei olisi päivittäistä/viikottaista. Muistan itsestäni sen, että kaikkeen hieman turtui mutta silti niitä oli kuitenkin koko ajan saatava lisää. Kun yksi viihde loppui, halusi jo lisää...mutta elämä on paljon muutakin :)

Vierailija - 9.2.2012 13:24  (14/207)

Hah hah hah!!!

Asun Espoossa. Mun viikko, päivisin töissä ja joskus käynti lähikaupassa

Ma - työväenopiston kurssi
Ti - kotona
Ke - kotona
To - kotona
Pe - kotona
La - ruoka- ym. ostokset Sellossa
Su - kotona

Helsingissä käyn 3 krt / vuosi

Vierailija - 9.2.2012 13:24  (15/207)

kaupunkilaishiiri

Tuo nyt minun mielestä riippuu ihan ihmisistä, eikä välttämättä niinkään paljon asuinpaikasta. Itse asun kaupungissa (ei pk-seudulla), mutta en silti harrasta mitään tuollaisia aktiviteetteja. Yritän käydä kerran viikossa ratsastamassa, mikä onnistuisi varmaan vallan mainiosti myös syrjäseudulla ja todennäköisesti paljon halvempaan hintaan. Normaalisti tulen töistä kotiin ja vietän aikaa kotona. Käyn koiran kanssa lenkillä ja katson telkkaria. Onnistuisi varmaan missä päin Suomea tahansa :D Viikonloppuisin käydään moikkaamassa vanhempia ja muita sukulaisia kotipaikkakunnalla. Mies kyllä harrastaa aktiivisesti urheilua joka päivä, niin että hänen harrastuksensa varmasti kärsisi, jos muuttaisimme jonnekin kauas lähimmästä kaupungista. Toisaalta monet viettävät maalla paljon aktiivisempaa elämää kuin minä kaupungissa, aktiviteetit vaan ovat jotain muuta kuin oopperaa ja manikyyriä. Mutta jos siis pidät nyt viettämääsi elämää sinulle sopivana, niin ei varmaankaan kannata muuttaa muualle, ellet sitten lähde avoimin mielin esim. marttakerhoon tai metsästysseuraan tutustumaan ihmisiin :D

Vierailija - 9.2.2012 13:31  (16/207)

Ihan kun mun viikko

paitsi mä asun Helsingissä, keskustassa käyn noin joka toinen kuukausi.

Vierailija - 9.2.2012 13:33  (17/207)

Mielenkiintoinen ketju! En osaa nyt ihan vastata ap:lle, mutta

itse olen lasten (nyt 5v. ja 1v.) myötä kokenut entistä tärkeämmäksi sen, että asumme Hgin keskustassa. Ei minusta olisi autolla tai julkisilla lähtemään lasten kanssa sinne sun tänne. Ja nyt pidän siitä, että ympärillä on ihmisiä, vaikka en kenenkään kanssa olisi tekemisissä. Salille on kävellen 5 min., eilen illalla kävin elokuvissa ex tempore lasten mentyä nukkumaan, 10 minuutin kävelymatka. Kumpaakaan en tekisi, jos matkoihin menisi aikaan, koska molemmat tapahtuvat klo 21 jälkeen. Minä kaipaan Suomen mittakaavassa isossa kaupungissa juuri sitä vilinää, johon halutessaan pääsee helposti mukaan. Ystäviä tai tuttuja tapaamme harvoin:-)

Nimim. Erakkona kaupungissa:-)

Vierailija - 9.2.2012 13:38  (18/207)

Minä asun kehyskunnassa, enkä tarvitse autoa juuri mihinkään, koska

kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä.

Vierailija - 9.2.2012 13:40  (19/207)

Paljon pohdittavaa

Ihan hyviä ajanvietteitä sinä jo itsekin keksit ja lisää ideoita on tullut muilta :) Oletko jo tutustunut kyseisen pikkupaikkakunnan aktiviteetteihin? Onko esim. uimahallia ja muita liikuntamahdollisuuksia? Jos siellä koulu on, niin varmaan on myöskin liikuntasali ja näin ollen voisi kuvitella, että siellä järjestetään mm. erilaisia jumppia myös aikuisille. Itse en pikkupaikkakunnalla asu, mutta sivusta seuranneena vaikuttaa, että ihmiset siellä lähtevät herkästi mukaan kaikenlaiseen toimintaan ja järjestävät toimintaa aivan omatoimisesti. Mutta tosissaan sukulaisten ja muun verkoston jättäminen noin kauas voi olla raskasta. Ei ainakaan kannata sitä taloa siellä heti rakentaa, vaikka toisaalta vuokra-asuntojakaan ei välttämättä pieniltä paikkakunnilta löydy...

Vierailija - 9.2.2012 13:45  (20/207)

Pistetään vielä paremmaks (eli onnettomammaks)

Mä asun aivan keskustassa, Sokoksen S-marketissa käyn viikottain mutta muissa kaupoissa (Stocka, Forum, Kamppi jne) käyn ehkä kahdesti vuodessa.

Ja otetaan tuosta viikko-ohjelmasta vielä pois toi työväenopisto ja Sello. En tee kertakaikkiaan yhtään mitään kodin ulkopuolella, paitsi tietysti töissä käyn.

Vierailija - 9.2.2012 13:47  (21/207)

Itse olen kotoisin pienehköltä paikkakunnalta (15000 as)

Ja kyllä noissa vain tuntuu ohjelmaakin piisaavan, jos vanhempia seuraa. Äiti käy pari kertaa viikossa seurakunnan tilaisuuksissa, on mukana kunnallispolitiikassa, maa- ja kotitalousnaiset järjestävät jos jonkinlaista iltamaa ja teatteriretkiä. Oma mies kävi siellä asuessaan entisöintikurssilla kerran viikossa, muutakin kansalaisopiston ohjelmaa löytyy. Isä käy seuraamassa urheilua, kun kaupungin oma joukkue pelaa kotikentällä, vetää vissiin pariakin lasten urheilukerhoa/joukkuetta. Löytyy kahvilat, kirjastot yms. Pienilläkin paikkakunnilla on yllättävän paljon tekemistä.

Vierailija - 9.2.2012 13:48  (22/207)

Saatko

helposti ystäviä? Siitä varmaan riippuu viihtyminen eniten.

Vierailija - 9.2.2012 13:55  (23/207)

Jokaisessa pikkukylässä

on jotain äiti-vauva-piiriä. Ota selvää mahdollisen tulevan paikkakuntanne seurakunnasta, MLL:sta jne.
Nykyisellä elämäntyylilllänne voisin kuvitella, että et viihtyisi pikkupaikkakunnalla.
Me muutimme pk-seudulta 500km päähän Itä-Suomeen, takaisin kotiseudulle, lähelle sukua, eikä olla kaduttu päivääkään. Elämä täällä on huomattavasti helpompaa kuin Espoossa.
Mutta en olisi muuttanut esim. Länsi-Suomeen, missä ei ole ainuttakaan tuttavaa tai sukulaista.
Emme harrasta taidenäyttelyitä, oopperoita tms. Helsingissä käymme 2-3 kertaa vuodessa.

Vierailija - 9.2.2012 14:21  (24/207)

No en kyllä sinuna muuttaisi.

Muutos olisi suuri ja minusta maalle kannattaa muuttaa vain jos haluaa elää maalaisesti. Me asumme pikkukunnan taajaman reunamilla, keskustaan 2 km. Täällä on kaikki peruspalvelut ja meidän koko perheelle harrastusmahdollisuuksia ihan riittävästi. Asumme ihanan joen rannalla ja meillä on iso puutarha.

Itse olen yrittäjä ja teen töitä pääasiassa kotona (lapset jo koululaisia), työmatkoja on muutaman kerran vuodessa, Helsinkiin, Tampereelle ja muuallekin, joskus ulkomaillekin. Välillä teemme irtioton ja lähdemme ulkomaille pidemmäksi aikaa, viimeksi olimme 2 kk Espanjassa. Myös mies on yrittäjä, joten tällainen onnistuu.

Tyttärella on oma heppa ja siinä menee hänen aikansa aika pitkälti, lisäksi hän tanssii ja soittaa pianoa. Toinen pojista harrastaa monipuolisesti musiikkia mm. soittaa kitaraa ja rumpuja, lisäksi hän pelaa jalkapalloa ja harrastaa astronomiaa. Toinen poika suunnistaa ja ui sekä valokuvaa. Mies kalastaa, pelaa tennistä, laulaa ja soittaa bändissä ja käy kuntosalilla. Itselläni on kanoja, teen paljon käsitöitä, askartelen koruja, teen saippuaa, luen, hiihdän, lumikenkäilen, käyn uimassa ja jumpassa. Puutarhassa ja sienimetsässä kuluu paljon aikaa.

Teatterissa käyn muutaman kerran vuodessa, konserteissa useammin. Lähialueen museot on kierretty. Mökkiä emme tarvitse, kun talon paikka on niin ihana. Talomme oli todella edullinen, kun myimme kaupunkitalomme, ostimme siitä saaduilla rahoilla tämän talon, joten lainaa on vain se mitä pintaremppaan meni.

Itse en ole hetkeäkään kaivannut kaupunkiin, mutta ymmärrän ihan hyvin ettei tämä kaikille sovi. Täällä on enemmän hiljaisuutta, pimeyttä ja verkkaisempi elämänrytmi, noin yleensä.

Vierailija - 10.2.2012 0:35  (25/207)

Mielenkiintoisia näkökulmia olette esittäneet

Kiitos siitä.

Eniten varmaan tulisin kaipaamaan tuttuja ihmisiä. Olen vanhempieni ja siskoni kanssa tekemisissä useamman kerran viikossa. Miehen äidin, isoäidin tai siskon kanssa kerran viikossa/kahdessa. Lisäksi pidämme suht tiivistä yhteyttä muihin sukulaisiin. Molemmilla koko suku asuu joko Turussa tai pääkaupunkiseudulla.

Meillä on hyviä ystäviä, joita tapaamme viikottain.

Tämä sosiaalisten verkostojen puuttuminen olisi varmaan kurjinta ja vaikeinta korvata.

Toiseksi kurjinta olisi se, että merelle ja saaristoon ei pääsisi. En niin välitä metsistä ja järvistä enkä pellonsyrjistä. Mutta saaristoluontoa rakastan! Mökille tulisi ikävä.

Kesäkaudella vietämme lähes kaiken liikenevän ajan saaristossa. Ihanaa saaripaikkaamme ei mikään talo upeallakaan tontilla voisi korvata.

Kolmanneksi raskainta olisi syys/talvikauden pimeys. Onhan se viihtyisää mökillä rentoutua ja rauhoittua viikonloppu tai viikko, kun ulkona on pimeää ja kylmää. Mutta koko talven viettäminen ilman kaupungin valoja olisi tuskaa.

Olen nyt vähän googlettanut tätä mahdollista uutta kotipaikkakuntaa. Kuntaliittymien myötä saman kunnan alueelta näemmä löytyisi ihan kelvollinen kylpylä kuntosaleineen, tosin matkaa kertyisi enemmän kuin mitä vakiosalillemme Naantalin kylpylään.

Kirjasto löytyy, jokunen pieni kahvilakin. Mutta shoppailumahdollisuudet on kyllä aika onnettomat. Suurin osa asioista, joita haluaisi ostaa (vaatteet, huonekalut, jne) pitäisi käydä hankkimassa lomilla tai tilata neistä. Inhoan nettishoppailua. Haluan nähdä tuotteet ennen ostopäätöstä!

Vaikeinta olisi se, ettei lähistöltä, edes 200 km sisältä löydy sitä oopperaa, ei kunnollista teatteria, ei sinfoniaorkesteria, ei varteenotettavia museoita tai taidegallerioita vaihtuvine näyttelyineen. Olen aktiivinen kulttuurin harrastaja, minusta olisi todella vaikea tyytyä käymään kunnon kulttuuririennoissa 2-4 kertaa vuodessa. Tuntuisi siltä, että näivettyisi.

Ikävää, kun Suomessa etäisyydet niin pitkiä ja isoja kaupunkeja niin vähän. Asuimme muutaman vuoden Saksassa pienessä tuppukylässä. Se ei kuitenkaan haitannut, kun 100 km päässä oli isompi kaupunki, jossa oli kaikki oopperat ja muut ja perille pääsi nopeasti moottoritietä. Suomessa saat jurnuttaa jotain kaksikaistaista maantietä, jossa nopeusrajoitus paikoin vain 60km/h, matkoihin menee iäisyys!

En edelleenkään osaa suhtautua ajatukseen esim. 2 vuoden seikkailuna vaan tuntuu ahdistavalta. Eihän mies asioita yksin päätä. Hän on ehdottanut, että voisimme muuttaa vaikka Tampereelle ja hän olisi osan viikosta yöt sitten siellä työpaikkakunnallaan. Ja jos hankimme lapsen, minä sitten yksin kökkisin Tampereella, josta tunnen tasan yhden ihmisen... Ei kiitos.

Luulen, että mies ei aio jättää tätä tilaisuutta kuitenkaan käyttämättä, tein minä sitten asuinpaikkani suhteen mitä haluan.

Vierailija - 10.2.2012 0:45  (26/207)

No ei tuo kylpylän sali mun mielestä niin ihmeellinen ole

sen tasoisen löytänet muualtakin. Kulttuuriharrastuksiin tulisi pitkä matka ilman muuta, mutta jos lapsi teillä on haaveissa, niin se on heippa oopperoille aika pitkäksi aikaa joka tapauksessa. Itse en jaksaisi noin hektistä elämää oli lapsia tai ei.

Yksi miettimisen arvoinen asia on opettajana toimiminen pikkukaupungissa. Onko siellä teidän pitäjässä edes virkoja avoinna, vai mistä päättelit että saisit noin vain töitä sieltä? Jos lähistöllä töitä olisi, niin kannattaisi yrittää päästä johonkin muuhun kaupunkiin kuin ihan siihen omaan asuinpaikkaan, sillä opena voi olla tosi ahdistavaa asua pienellä paikkakunnalla. Todellakin kytätään mitä teet, kenen kanssa, mitä ostat kaupasta jne.

Vierailija - 10.2.2012 0:49  (27/207)

Minun viikkoni

Ma: Töiden jälkeen sytytän hellaan tulet ja laitan öljylamppuun valot ja kehrään lankaa.

Ti: Töiden jälkeen päreen valossa teemme kerppuja

Ke: Tapaan naapurin Matildaa ja ihmettelemme kun kauppiaan rouvalle on kuulemma ostettu näköradio

To: Hankaan pirtin lattiat hiekalla ja vedellä valkoisiksi

Pe: korkaamme iloisesti perjantaipulloiksi koko perhe kossut ja tappelemme kirveen kanssa ja ajamme toinen toisiamme metsään pakoon.

Sellaista on elämä täällä kehäkolmosen ulkopuolella

Vierailija - 10.2.2012 0:51  (28/207)

Minulle se kylpylän sali kelpaa

Tykkään siitä, kun siellä käy niin erilaisia ihmisiä. Ei ole vaan jotain bodariäijiä ja huipputimmejä wannabe-mallipimuja. Tunnelma on mukava.

Uskon, että voitaisiin lapsi ekan vuoden jälkeen laittaa isovanhemmille hoitoon siksi aikaa, että muutama kerta vuodessa käydään oopperassa. Ja kai jostain saa vuokrata lastenvahdin, kun lapsi ei enää ole tississä kiinni? Eli eka vuosi varmaan menee ilman aikuisten kulttuuririentoja.

Tykkäisin kuitenkin vauvaa viedä myös kulttuuritapahtumiin. Onhan niitä vauvojen värikylpyjä, Vau!-vauva - tanssiesityksiä ja vaikka mitä. Tai ehkei noilla pikkupaikkakunnilla ole...

Tykkäisin, että työ olisi tarpeeksi lähellä kotia. Eli ei mitään yli puolen tunnin työmatkoja, kiitos.

Vierailija - 10.2.2012 0:53  (29/207)

Haha! :)

Ei mene läpi. Kun itsekin asun Kehä 3n ulkopuolella. Enkä sen sisäpuolelle hingu asumaan, riittää, kun pari kertaa kuukaudessa käy.

T. ap

Vierailija - 10.2.2012 0:57  (30/207)

Vauvan kanssa voi käydä missä vain

Jos siis vauva ei ole itkuisa koliikkitapaus, julki-imetys ei kangertele jne. Minä kävin aika paljon vauvan kanssa joka paikassa, ja imettelin sitten ties missä huivien alla. Kaikki muuttui, kun lapsi oppi kävelemään. Ei tullut paljon mieleen kaffetella sen jälkeen Cafe Artissa tai käydä Blankossa lounailla.

Värikylpyjä on ihan seurakuntienkin kerhoissa, kannattaa tutustua paikkakunnan valikoimiin. Vauvauinnit ovat aika suosittuja, ja niitä luulisi löytyvän lähimmästä uimahallista. Moni ilmoittaa vauvan mukaan jo odotusaikana, koska jonot on pitkät.

Mutta edelleen, miten voit olla varma, että juuri siitä pikkukaupungista löytyisi sulle työpaikka? Etenkin jos kyse on haja-asutusalueesta, niin puoli tuntia ei ole mitään työmatkassa mikäli ihan siitä samasta pitäjästä ei kuitenkaan sitä virkaa löydy.

Vierailija - 10.2.2012 1:04  (31/207)

Yksi mielipide lisää

Olen itse kotoisin 8000 asukkaan kunnasta ja opiskelujen vuoksi muuttanut muualle viideksi vuodeksi. Opiskelun jälkeen muutin takaisin samaan maakuntaan, mutta maakunnan keskuskaupunkiin, jossa on noin 70 000 asukasta. Tykkään asua täällä seuraavista syistä johtuen:
a) pääsen matkustelemaan paljon työssäni eli kun ympyrät alkavat ahdistaa, pääsen Helsingiin tai maailmalle
b) olen kohtuullinen kotihiiri eli 4 iltaa viikosta keskimäärin olen vain kotona ja teen kotijuttuja
c) vanhempani asuvat edelleen täällä
d) täällä on kunnollinen elokuvateatteri
e) minulla on todella hyvä työpaikka

Pienillä paikkakunnilla on paljon haittapuolia, kuten sisäänpäinlämpiävyys ja vähäiset palvelut, mutta myös monia hyviä puolia kuten vaikuttamisen helppous, jos on kunnan a-luokan ihmisiä (joita sinä ja miehesi varmasti olisitte), asumisen halpuus ja helppous harrastaa luontoon liittyviä asioita.

Vierailija - 10.2.2012 1:08  (32/207)

Sanon suoraan, ettei kannata muuttaa

Jos asenne on noin ennakkoluuloinen meitä maalaisia ja pikkupaikkakunnalla asuvia kohtaan niin parempi, että et muuta.

Minulla on virikkeitä tarpeeksi maalla. Jopa se kuntosali 10 minuutin kävelymatkan päässä. Mutta jos itse viihdyn, ymmärrän, että joku toinen ei.

Miksi oikeastaan tuhlaat aikaasi edes kyselemällä kun vastauksen näkee jo aloituksestasi.

Vierailija - 10.2.2012 1:22  (33/207)

Jospa toivonkin...

että joku saisi minut muuttamaan kantaani. Kuvailisi pienemmällä paikkakunnalla asumisen niin ihanaksi ja auvoisaksi, että en malttaisi olla sitäkin vaihtoehtoa kokeilematta.

Mutta toistaiseksi on tullut suht pliisuja kokemuksia teiltä, jotka siellä "maalla" asutte. Ei mitään kovin valloittavaa - vain tykkään olla kotona 80% vapaa-ajasta ja metsään pääsee helposti.

No, metsään pääsen nykyisestäkin kodista helposti. Ja merelle.

Mitä muuta siellä pikkupaikkakunnalla on kuin ne mainitut martat, metsästysseura, metsä ja koti? Tv ei kiinnosta, seuraan kahta sarjaa viikossa ja joskus katsotaan leffoja dvdltä. Uutiset luen mieluiten lehdestä.

Tykkään kyllä kotonakin olla, sisustaa, lukea, kokata, opetella tekemään käsitöitä. Mutta se on hauskaa välillä, ei joka ilta.

Myönnän, olen ennakkoluuloinen. Mutta haluaisin, että joku murtaisi niitä ennakkoluuloja ja kertoisi pikkupaikkojen hauskoista puolista!

Omasta mökkikunnasta tiedän, että siellä ei uusia ihmisiä helposti oteta porukoihin. Meillä on sukujuuret siellä, joten kuulumme kalustoon, mutta voi niitä, jotka sinne ulkopuolelta muuttavat ja yrittävät jotain uutta. Voi sitä pahansuopuutta vakiasukkailta!

Ja aika vähän siellä niistä suunnitelluista harrastepiireistä yms toteutuu. Omat tuttuni ajavat sieltä useamman kerran viikossa 70 km kaupunkiin saadakseen harrastaa mieleisiään asioita.

En tiedäkään, saisinko työpaikan. Mutta tuntuu siltä, että miehen työnantaja on miehelle sanonut, että alueella olisi opettajista kysyntää. Mistä sitten tietää, mitä kosiskelua sekin on.

Vierailija - 10.2.2012 1:28  (34/207)

joopajoo

Hei! Kuvittele: mä asun Inarissa ja teen KAIKKEA tota mitä säkin miinus teatteri (ei vois vähempää kiinnostaa) ja Ruotsin risteilyt. Sen sijaan käyn ostoksilla Venäjällä. Huoh... Kyllä täälläki elämää riittää.

Vierailija - 10.2.2012 1:31  (35/207)

En kyllä lähtisi

Turkulaisista ei oikein tykätä muualla Suomessa.

Vierailija - 10.2.2012 1:44  (36/207)

Ehkä olet käsittänyt avioliiton jotenkin väärin.

Ihan kuin et ajattelisi asiaa ollenkaan parisuhteen kannalta. Antaisitko tosiaan miehesi mennä ja valitsisit hänen sijaansa jotkut harrastukset ja menot? Ei vain kuulosta hyvältä. Kaikki luettelemasi asiat ovat kivoja, mutta kyllä aikuisen ihmisen pitäisi osata luopuakin jostain - jos vanhemmaksikin vielä aikoo.

Itse asun Helsingin keskustassa, mutta ei elämä silti ole pelkkää herkkujen ostelua ja gallerioissa pään kallistelua. Voisin ihan hyvin vaihtaa tämän kaiken johonkin muuhun, jos esimerkiksi mies saisi työkomennuksen jonnekin Siperiaan. Olemme joskus puoli vuotta olleetkin ihan erilaisessa kulttuurissa. Oli erilaista, mutta ainakin olimme yhdessä.

Vierailija - 10.2.2012 1:45  (37/207)

Missä käyt ostoksilla?

Murmanskissako? Kävin siellä joskus aikoja sitten ja olisi mukava kuulla, millaiset ostosmahdollisuudet on nykyään.

Vierailija - 10.2.2012 2:29  (38/207)

Se mistä joutuisit luopumaan, on

ystäviesi ja sukulaistesi verkosto. Joutuisit kalenterin kanssa sopimaan ne muutamat kerrat vuodessa/viikonloppuisin milloin pystytte tapaamaan.



asunnot, talot, tavarat, veneet, mökit ym. - ne on samaa materiaa joka paikassa (myönnän että merenrantaa jossa sitä venettä pitää ei korvaa mikään)
sanoisin että harkitse vielä, mutta kokeillahan voi jos ei tarvitse polttaa siltoja takanaan.

Vierailija - 10.2.2012 2:33  (39/207)

Totta tämäkin

Mutta pitäisikö sitten istua yksin kotona illat ja purra hammasta sillä ajatuksella, että teen tämän nyt parisuhteemme eteen?

Miehellä menee jo nyt useampi ilta viikossa töiden kanssa. Voin vaan kuvitella, mitä se on sitten, jos hän on jossain johtoryhmässä. Ja siellähän miehellä olisi sitten työpaikan kautta ne kaverit ja mahdollisesti menot. Tiedän, että firman pääkonttorissa porukka pelaa mm. jääkiekkoa omassa joukkueessa ja mies nuorempana ollut kiekkoilija.

Ehkä et itse kallistele päätä taidenäyttelyissä kovin usein. Minä tykkään sitä tehdä. Mutta en yksin, vaan usein menemme kaveriporukalla.

Minulla on kaksi neljän naisen ystäväporukkaa, joiden kanssa teemme yhdessä kaikenlaista mukavaa. Yleensä siis menemme jonnekin, emme nystvötä jonkun kotona kahvikesteillä. Sitten on muita ystäviä. Noin kerran viikossa on vähintään tapaaminen jonkun kaverin kanssa.

En osaa kuvitella, millaista se olisi, että ei olisi juuri muita sosiaalisia kontakteja kuin mies, ihmiset töissä ja puhelin.

Vierailija - 10.2.2012 2:39  (40/207)

Yritän kuvitella

En osaa. Millaista on shoppailu Venäjällä? Onko siellä jotain ihania, ainutlaatuisia juttuja, mitä ei muualta saa?

Mitä, jos kertoisit minulle? Millainen on tyypillinen viikkosi? Tee se niin, että minäkin haluaisin muuttaa Inariin! Minä, joka tykkään enemmän teatterista kuin hiihtämisestä.

Muutenkin kaipaan sitä, että joku pienellä paikkakunnalla asuva nyt oikeasti hehkuttaisi, mitä ihanaa siellä on. Miksi kannattaisi harkita elämänmuutosta.

Tähän asti monet kommenttinne ovat olleet hyvin kyynisiä, asennettani mollaavia. "älä muuta, jos elät noin tyhmää elämää ja olet idiootti turkulainen"-tyyppisiä heittoja.

Kun kaipaisinkin juuri sitä asenteitani muuttavaa keskustelua! Jos minulla ei olisi tällaista asennetta, ei minulla olisi ongelmaakaan enkä olisi aloittanut tätä keskustelua lainkaan.

Nyt teillä on mahdollisuus avartaa maailmankuvaani ja auttaa minua näkemään pienten paikkakuntien ihanuus kotina!

Vierailija - 10.2.2012 3:00  (41/207)

Niin kauan kuin etsit elämässä vain nautintoja

ja sitä kaikkea "ihanaa", et oikeastaan edes elä. Elämä on myös uhrautumista, kärsimistä, pitkästymistä, kielteisten tunteiden sietämistä jne. Se joka täyttää jokaisen hetkensä jollain hauskalla, on kuin lapsi, jolla on ikuinen karkkipäivä, ettei koskaan joutuisi turhautumaan ja odottamaan tarpeiden täyttymistä. Olet totuttanut itsesi Sinkkuelämää-sarjan elämäntyyliin ja luulet näköjään oikeasti, että olisi kauheaa, jos joutuisit elämään eri tavalla.

Pysähtyminen, hiljaisuus ja ajatteleminen eivät kuitenkaan ole pahoja asioita. Usein ihminen vasta pakon edessä kohtaa nekin ja löytää jotain uutta, kun on esimerkiksi menettänyt läheisensä, työnsä, terveytensä tms. Ja vasta silloin kirkastuu, mikä on tärkeää: ei se mitä minulle tarjotaan ja myydään hyvänä elämänä, vaan se että saa elää, hengittää, syödä, nukkua jne. Silloin ei todellakaan enää kadehdi niitä, joilla menee lujaa, puhumattakaan että pahoittaisi mielensä, jos puoliso käy joskus pelaamassa jääkiekkoa, kun itse kutoo kotona sukkaa tai lukee kirjaa.

Vierailija - 10.2.2012 4:17  (42/207)

Suurin osa etenkin perheellisistä aikuisista ihmisistä

todellakin vaan "nysvöttää kotona" töiden lisäksi, ihan riippumatta siitä missä asuu. Ehkä lapsia vie iltaisin harrastuksiinsa, käy lenkillä tai jumpassa pari kertaa viikossa. Tapahtumia on viikonloppuna Prismassa käyminen tai lasten synttärijuhlat. Siksi ehkä monen vastanneen on vaikea edes tajuta mitä oikein edes kysyt. Suurimmalla osalla tuskin myöskään olisi edes käynyt mielessä, että yksi ongelma voisi olla se että joudut ostamaan huonekalut netistä. Eli monelle keskustelijalle tuo sinun elämäsi kuulostaa suorastaan utopistiselta, ja voi olla vaikea suhtautua ongelmaasi.

Miksi kannattaisi harkita elämänmuutosta, no vaikka siksi että asia näyttää olevan miehellesi tärkeä? Miten teille käy, jos päätät ettet lähde minnekään? Tai vaikka siksi että on vähän kyseenalaista ympäristöystävällisyyden puolesta tuollainen ympäriinsä suhailu :D. Tai siksi että voisi olla hyvä välillä kunnolla hidastaa, ja miettiä mitkä asiat oikeasti on tärkeitä, ja miksi koet tarvitsevasi noin paljon ohjelmaa joka päivään.

Tai vaikka siksi, että jos olette harkinneet lapsia, joudut joka tapauksessa leikkaamaan tuosta aikataulustasi raskaalla kädellä ohjelmaa pois riippumatta siitä missä asutte. Vauva-aikana voi olla eri juttu, riippuu vauvasta, mutta sitten kun alkaa se päivähoito- ja työssäkäymisarki, sinulla on harrastusaikaa pari tuntia iltakahdeksan jälkeen, jos et sitten viikkaa pyykkiä tai nuku sitä aikaa.

Ei kukaan voi sinulle sanoa, että maalla asuminen on ihanaa, vaikka itse olisikin sitä mieltä. Jos muutatte, sinun elämäsi menee täysin uusiksi, ja ihan omasta asenteestasi on kiinni miten sitten käy. Uskoisin että tuo etäisyys sukulaisiin voi olla vaikea asia, mutta jos olette asuneet Saksassa, tiedät ehkä miten pärjäilet sen asian kanssa.

Vierailija - 10.2.2012 4:19  (43/207)

Juuri näin :)

Vierailija - 10.2.2012 5:33  (44/207)

p8p8

Herään viideltä, lasten aamuhommat, juon kahvia. Nuorin ekoille päikkäreille ennen 8.

Nuprin herrä, sitten lasten kannssa pihalle. Sisälle tekeen ruokaa. lapset leikkii7roikkuu lahkeessa, minä siivoan.

Sitten VAPAUS: päiväuniaika! Kahvia ja nettiä.

lapset herää, alan odottamaan miestä kotiin. Ruokaa. Mies tulee kotiin, laitan pyykkiä kuivumaan. odotan nukkumaan menoaikaa. Klo: 6 lapset nukkuu. 3 h omaa aikaa ja nukkumaan.

aamulla taas alusta, VITUTTAA, olisipa työpaikka

Vierailija - 10.2.2012 11:43  (45/207)

Varmasti näinkin

Mutta todettakoon nyt tässä, etten ole aina ollut näin menevä. Tuonne jonnekin 25-vuotiaaksi asti olin sellainen kotihissukka. Kävin tosi harvoin missään, edes kavereiden kanssa. Tykkäsin vaan kököttää kotona kirjan kanssa, opiskella, mietiskellä yksinäni.

Sitten alkoi kiinnostaa ulkomaailma. Minulla on sellainen olo, että tuo kotona kökkiminen on nähty. Ja on minulla niitä koti-iltojakin viikossa, kynttilän valossa istumista, sitä kirjan lukemista, miehen kainalossa nyhtäämistä.

Mutta tuntuu, että sain silloin nuorena täyteen sen kotoiluvaiheen. Nyt nautin, kun on menemistä ja tekemistä, ihmisiä ympärillä, elämää.

Se, etten moneen viikkoon kävisi muualla kuin töissä,kaupassa ja vaikka joskus jossain uimassa, tuntuu kamalan ankealta ajatukselta.

Totta, en halua uhrautua. Minulla on sellainen olo, ettei mieskään minun vuokseni uhraudu. Minusta olisi väärin edellyttää toiselta jotain uhrautumista. Elämän kuuluu olla hauskaa!

Vierailija - 10.2.2012 11:52  (46/207)

Kuulostatte kyllä ihan mieheni siskolta ja hänen avopuolisoltaan

Ovat lapsettomia ja tulevat olemaankin. Elävät erittäin itsekeskeistä, kahden aikuisen elämää. Ja ihan hyvä niin, se sopii heille. Mutta jotenkin huvittaa välillä seurata sivusta, että vaikka ovat vanhempia kuin me, niin jotenkin tuntuvat niin keskenkasvuisilta. Ja se, että vaikka ovat olleet yli 10 vuotta yhdessä, niin vieläkin jaksavat riidellä suuresti ihan pienistä asioista. Ja eivät taatusti hekään tekisi toisen puolesta mitään sellaista uhrausta, joka ei itseään miellyttäisi...

Peräänkuulutit sitä, että pikkupaikkakuntalaiset voisivat markkinoida sinulle elämistä maalla niin mahtavaksi, että muuttaisit mielesi. Ei se taida onnistua, sillä jokainen tekee elmästään oman näköistä. Maalla voi saada mieletöntä yhteisöllisyyttä osakseen tai olla saamatta. Se riippuu jokaisesta itsestään...

t. joku eilisestä kirjoittajasta

Vierailija - 10.2.2012 11:58  (47/207)

Voi voi

Et kyllä ymmärrä uhrautumisen merkitystä, koska oletat, että saat siitä jonkin vastauhrauksen. Oikea rakkaus uhrautuu ilman ehtoja ja kärsii toisen puolesta ilman ehtoja.

Jonain päivänä pinnallinen maailmasi romahtaa. Toivottavasti joku silloin uhrautuu ja on rinnallasi, vaikka et voi mitään vastalahjaksi antaa.

Vierailija - 10.2.2012 11:59  (48/207)

Minun elämäni on ihan erilaista,

vaikka olen minäkin asunut Kaarinassa.

Oopperassa en ole käynyt koskaan, paitsi kerran Savonlinnan oopperajuhlilla.
Helsingissä kävin kesällä 2010, mitään niin eksoottista ruokaa mitä Turusta en saisi en Helsingistä osaisi edes lähteä hakemaan, kahviloissa en montaa kertaa viikossa ehdi istumaan ja Naantalin kylpylässäkin käyn kerran vuodessa Turkkarin alekupongilla.

Mutta varsinaiseen asiaan, olen muuttanut ympäri Suomea miehen työnperässä kymmenen vuoden ajan, muutto 1-3v välein, viimein palasimme kotipaikkakunnalle, taas 2v kuluttua mies olisi halunut vaihtaa maisemaa, totesin että nyt riittää, mies teki päätöksensä otti työpaikan ja 170km työmatkan.

Elämä ei ole aina hauskaa, elämässä kuuluu tehdä uhrauksia, lapsia et ilmeisesti elämääsi halua, haluatko pitää miehesi, onko miehesi tärkeämpi kuin kahvittelu kavereiden kesken tai vanhempien tapaaminen joka viikko, ne on asioita joita ovat oikeasti tärkeitä ei se pääseekö arki-iltana oopperaan. Toki miehesi on tehtävä uhrauksia myös sinun vuoksesi, vapaaehtoisesti.

Vierailija - 10.2.2012 11:59  (49/207)

Ok, tämä kuulostaa oikeasti jo painajaiselta

Tämä kuulostaa juuri sellaiselta elämältä, jota en haluaisi elää. Tuo kuvaus, että kökitään kotona, kuskataan muksuja jonnekin harrastamaan ja viikon kohokohta on ruokakaupassa käynti ja jonkun tuttavan kakaran synttärit (ovat oikeasti niitä kamalimpia kemuja koskaan, useammassa joutuu nytkin käymään vuoden aikana).

Niitä huonekaluja, joista tykkään, ei suuremmiten edes myydä netissä. Ja jos nyt uhraan vaikka ruokapöytään 4000 euroa, haluan toki nähdä, millainen se on luonnossa! Lisäksi sisustan paljon antiikilla ja niitä huonekaluja ei varsinkaan voi ostaa näkemättä ja toteamatta ensin, että ovat sitä mitä myyjä väittää. Myös muut asiat haluan shoppailla näkemällä ne ensin.

En tiedä, miten meille kävisi, jos asuisimme osan viikosta eri paikkakunnilla... Ilmeisesti pari tuolla firman johdossa tekee niin, vaimo ja lapset ei ole suostuneet muuttamaan esim. pk-seudulta syrjempään.

En koe tarvitsevani ohjelmaa. Sitä vaan kertyy. Pyydetään mukaan kaikkeen mukavaan. Tai huomaan, että onkin tosi mielenkiintoinen esitys tai konsertti, haluan ehdottomasti nähdä. Harrastan siis kulttuuria: mietin merkitystasoja, tutustun etukäteen säveltäjään, haluan perehtyä tietyn näytelmäkirjailijan tuotantoon ja mahdollisuuksien mukaan myös siitä toteutettujen näytelmien eri versioihin.

En siis vain käy viihdyttämässä itseäni. Vaan kaikki tämä on minulle tärkeää henkistä pääomaa. Rakas harrastus. Joku toinen ehkä kutoo vaikka mahtavia monimutkaisia villashaaleja. No, minä harrastan samalla intohimolla ja intensiteetillä oopperaa ja kuvataiteita. Olen usean gallerian vaikokäijä, minut kutsutaan näyttelyiden avajaisiin, jne.

Uskon, että lapsenkin voi ottaa iltaisin mukaan museoon tai taidenäyttelyyn. 5-vuotiaan jo vaikka oopperaan tai sinfoniakonserttiin. Se, että elämä koostuisi pyykkien viikkaamisesta kuulostaa oikeasti ahdistavalta.

En oikeasti tullut ajatelleeksi, että elän jotain utopiaa. :( Kun iso osa ystävistänikin elää näin. Kyllä nekin, joilla on lapsia, tulevat meidän muiden mukana taidenäyttelyihin, jne. Viime kesänä käytiin tyttöporukalla Savonlinnan oopperajuhlilla - mukana oli se yksivuotiaan pojan äitikin. Isä hoitaa lasta sillä aikaa, kun meillä tytöillä on muuta menoa. Ja vastaavasti äiti hoitaa lasta, kun isä vaikka suunnistuskilpailuissa.

Vierailija - 10.2.2012 12:05  (50/207)

Tuo kuulostaa niin meiltä :)

Miehellä on itseään 10 vuotta nuorempi sisko. Hänkin aina avomiehensä kanssa päivittelee, miten me ollaan ihan kakaroita. Ja aina, kun ollaan heitä tavattu, me mietitään, että onpas ne tätiytyneet ja setiytyneet noin varhain. Ovat jotenkin niin vakavia ja tosikkomaisia ja elämä on jo 25-vuotiaana ihan keski-ikäisten elämää. Mies aina sanoo, kun sieltä lähdetään, että ne on varmaan kateellisia meille, kun meillä on suhteessa sellaista leikkimieltä jäljellä.

Me ollaan lapsellisia. Sitä olen joskus miettinyt, että aikuistutaanko ikinä. :)

Vierailija - 10.2.2012 12:08  (51/207)

Voihan noista kaikista nauttia

mutta tuossa mitä kirjoitat, on jotain nousukasmaista. Pitää esimerkiksi hankkia antiikkia, kun ei ole perinyt sitä. Jne. Ohjaudut ulkoapäin ja haluat näyttäytyä. Muuten et ole mitään.