|
|
 Keskiviikko 23.5.2012 - Lyydia, Lyyli
|
REKISTERÖIDY
|
Los Angeles
4 m/s
Keskustelut
Näille alueille voit kirjoittaa rekisteröitymättä
» Aihe vapaa
Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu
Viesti
Kohta 5 täyttävälle suositeltiin psykiatrian osastojaksoa??
On omaehtoinen, helposti tulistuva, intensiivinen ja tunteissaan mustavalkoinen lapsi. Hänellä on mm. tic-oireita, asperger-piirteitä jne. eli arki on kaukana helposta. Erityishoitoryhmässä ongelmia riittää. Nyt saimme ehdotuksen laittaa lapsi psykiatriseen sairaalahoitoon osastojaksolle- mitääh..?Tarkkaa syytä en saanut tietää. Mielestäni noin pieni lapsi ei kuulu tuolle puolelle, varsinkin kun vasta on saatu neurologiset tutkimukset käyntiin.
Vastaukset
No eiköhän ne alan ammattilaiset tiedä paremmin.
Vaikeahan se on äidille tunnustaa, että omalla lapsella heittää päästä, mutta parempi että lapsi saa ajoissa apua ja hoitoa, eikös?Villi arvaus
Olisiko tutkimusjakso?Mun 4v oli lastenpsykiatrialla tutkimusjaksolla
aspergertyyppisten oireiden, aistiyliherkkyyksien ja käytöshäiriöiden vuoksi. Ei kylläkään osastolla, vaan useamman kuukauden polikliinisellä jaksolla. En itse osannut karttaa psykiatria-nimikettä, eikös noita samoja asioita aika pitkälti tutkita lapsilla sekä psykalla että neurolla?Joo, aika kauheelta kuulostaa, mutta
oon kakkosen kans samaa mieltä.Itselläni bipo ja oisin toivonut, että ois aikaisemmin havaittu. Merkkejä oli.
Mitä
nopeammin se dg saadaan tehtyä, sitä nopeammin lapsi saa avun. Osastojakso nopeuttaa sitä.Onko kotona ollut rankkoja parisuhdekriisejä,
pettämistä, tunteiden vuoristorataa, mt-ongelmia?Mullekin tuli mieleen tutkimusjakso,
että saavat varmoja havaintoja lapsen toiminnasta. Pyydäpäs uusi palaveri ja pyydä, että sinulle selitetään tutkimus- ja hoitosuunnitelmaa tarkemmin.Kotona on ollut ainoastaan riitelyä vaikeassa elämänvaiheessa
Ja lapsen oireet olivat jo alkaneet ennenkuin tuo tapahtui. Tunteet kyllä heittelevät, minulla on sen suhteen ongelmia, mutta voiko se periytyneenä näkyä jo noin pienellä lapsella..? En ole mitään lautasia paiskonut tai hakannut perheenjäseniä, lähinnä vaan ärsyyntynyt tavallista ihmistä helpommin ja sanonut suorat sanat.ap
tutkimusjakso kuuluu ihan niihin as- tourette jne-juttujenkin tutkimukseen
ja nimenomaan allekouluikäiset lapset yleensä otetaan tutkimusjaksolle osastolle, kouluikäisiä useammin tutkitaan polikliinisesti.Ei sen jakson tarkoitus ole syyttää ketään ja kyllä ne siellä sentään lastenpsykiatrian ammattilaisina osaavat hoitaa homman niin, ettei lapsi pelästy tms.
Mut jos teillä jotain neurologistaongelmaa on, niin pitää ottaa huomioon että varsinkin juuri näillä vanhempien ärsyyntymisestä ja ärtyisästä käytöksestä usein muita helpommin seuraa ongelmia ja ku nsiitä sitten seuraa lisää vanhempien stressiä ja ärtymystä, ja siitä taas lisää lapsen oireita, niin homma lähtee spiraalina käsistä, ellei kierrettä saa katkaistua. Niin että jos siitä sulle jotain edse vihjataan, niin älä ihmeessä ota nokkiisi, vaan kerää kaikki hyöty ja neuvot ja vihjeet, mitä vaan voit saada sekä itsesi että lapsesi rauhoittamiseksi.
Kysy josko lapsi voisi olla osastolla päivät ja
kotona yöt. Minusta tuntuu kyllä aika hurjalle tuollainen moneksi viikoksi perheestä erilleen vieminen. Johan siinä lapsi alkaa käyttäytymään aivan eri lailla eroahdistuksesta johtuen.Olisiko neuron puolella mahdollista tehdä vastaava jakso polikliinisesti? Siellä yleensä aika paljon ymmärtäväisempää väkeä ja lääkäreitä.
Sinulla ap siis on itselläsi tunteiden itsesäätelyssä häiriöitä -
se että et hallitse tunteitasi ja ärsyynnyt noin on merkki siitä. Tunnesäätely ja tunnetaidot vaikuttavat tietenkin tapaasi olla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa. Vauva ja lapsi oppii säätelemään omia tunteitaan vanhempansa tukemana, vanhempi auttaa lasta säätelemään tunteitaan. Jos sinulla on siinä ongelmia, et pysty itse auttamaan lasta tässä taidossa. Lapsi ei opi tunteiden käsittelyä ja säätelyä itsestään.Vuorovaikutussuhde vanhempiin on lapsen sosiaalis-emotionaalisen kehityksen tärkein kehys ja se rakentaa aivojen neuroniyhteyksiä ihan fysiologisella tasolla. Vuorovaikutuksen laadulla ja turvallisuudella on merkitystä lapsen myös mm.keskittymiskyvyn ja tarkkaavuuden kehittymiseen.
Ei jumalauta mitä paskaa!
Ap on kirjoittanut pari lyhyttä kommenttia ja sinä teet tämänkaltaisia päätelmiä?!?Erityislasten vanhemmilla (varsinkin tuossa vaiheessa kun kaikki on vielä yhtä kysymysmerkkiä) on kuule muutenkin ihan tarpeeksi itsesyytöksiä ja elämä on raskasta, ei siihen tarvita enää yhtään kaltaisiasi kyökkipsykologeja arvostelemaan miten kaiken pahan alku on aina se äiti!
Lainaus:
se että et hallitse tunteitasi ja ärsyynnyt noin on merkki siitä. Tunnesäätely ja tunnetaidot vaikuttavat tietenkin tapaasi olla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa. Vauva ja lapsi oppii säätelemään omia tunteitaan vanhempansa tukemana, vanhempi auttaa lasta säätelemään tunteitaan. Jos sinulla on siinä ongelmia, et pysty itse auttamaan lasta tässä taidossa. Lapsi ei opi tunteiden käsittelyä ja säätelyä itsestään.
Vuorovaikutussuhde vanhempiin on lapsen sosiaalis-emotionaalisen kehityksen tärkein kehys ja se rakentaa aivojen neuroniyhteyksiä ihan fysiologisella tasolla. Vuorovaikutuksen laadulla ja turvallisuudella on merkitystä lapsen myös mm.keskittymiskyvyn ja tarkkaavuuden kehittymiseen.
se että et hallitse tunteitasi ja ärsyynnyt noin on merkki siitä. Tunnesäätely ja tunnetaidot vaikuttavat tietenkin tapaasi olla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa. Vauva ja lapsi oppii säätelemään omia tunteitaan vanhempansa tukemana, vanhempi auttaa lasta säätelemään tunteitaan. Jos sinulla on siinä ongelmia, et pysty itse auttamaan lasta tässä taidossa. Lapsi ei opi tunteiden käsittelyä ja säätelyä itsestään.
Vuorovaikutussuhde vanhempiin on lapsen sosiaalis-emotionaalisen kehityksen tärkein kehys ja se rakentaa aivojen neuroniyhteyksiä ihan fysiologisella tasolla. Vuorovaikutuksen laadulla ja turvallisuudella on merkitystä lapsen myös mm.keskittymiskyvyn ja tarkkaavuuden kehittymiseen.
Nykyäänhän monia
tutkimuksia on siirretty neurolta psykiatriselle. Esim. adhd:t on monissa paikoissa psykiatrisen juttuja. Varmaan niihin tutkimusjuttuihin liittyy tuo jakso, ja todennäköisesti on ihan päiväkäyntejä. Siis öiksi kotiin.Meille suositeltiin hoidollista huostaanottoa
Tämän jälkeen, tai siis ei suositeltu, se on "nätti" ilmaisu. Siitä sitten lapsi kahdeksi vuodeksi intensiivihoitoon jossa hoitomuotona omaan huoneeseen lukittaminen, kiinnipidot ja lääkitys vastoin vanhempien tahtoa.Siitä sitten intensiivihoidon päätyttyä lastenkotiin Ouluun saakka Helsingistä viideksi vuodeksi. Isoin taloon jossa talvisin sisällä keittiössä +16 astetta, käytettiin työvoimana, jotakin jos tehtiin väärin "pääsi" 10 kilometrin lenkille ja yksin vilkkaan tien poskeen, tunteiltaan epävakaa nuori. Kysyin sossuilta ja lastenkodin työntekijöiltä rankaisivatko he kiskaan omia lapsiaan näin, vastaus oli ei. Lasta riepoteltiin siellä korvasta ja tukkapöllyä annettiin - saako niin tehdä kotona, ei.
Teini on kesästä saakka ollut nyt kotona. Hänellä diagnosoitiin silloin osastojaksolla lapsuusiän psykologinen kasvuhäiriö. Oli kuulemma nähnyt siellä verhoissa lääkärikäynnillä noita-akan. Lapsella dysfasia eikä osannut sanoa joitain sanoja oikein.
Sillä viiden, kuuden viikon tutkimusjaksolla saattaa olla kauaskantoiset seuraukset.
En antaisi lastani,
ainakaan noin heppoisilla tiedoilla.Miksei saa sanoa, että vanhempien
tunteiden säätelyn ongelmat periytyvät sosiaalisesti lapselle?asja adhd-lapsen äitinä, jonka lasta on tutkittu ja hoidettu nimenomaan psykiatrian puolella
sanoisin että ihan turhaa pelottelua nuo viimeiset viestit. AInakin minulle - kahdella eri psykiatrian osastolla, ensin yliopistollisen sairaalan lastenpsykalla ja sitten kaupungin terveystoimen nuorisopsykalla - on tullut vastaan vain ja ainoastaan hommansa todella hyvin osaavaa väkeä.Ja todellakin osaavat siellä sekä pitää niitä lapsia niin, että kotoa poissa oleminen on pikemminkin mukava seikkailu kuin pelottava juttu, eikä niitä psykiatrian raskaampia sairauksia lastenosastoilla ole näytilläkään. Ja osaavat ottaa huomioon myös sen, miten eri tavoin lapsi käyttäytyy vieraassa ympäristössä kuin tutussa. Mun käsittääkseni osastojakso on pienten lasten tutkimuksessa tärkeä nimenomaan siksi,e ttä voidaan observoida, miten lapsi käyttäytyy pitkänpäälle ollessaan omissa oloissaan ja yhteydessä muihin. Sitä pitkänpäälle-tarkastelua kun ei parin tunnin osastokäynneissä pysty tekemään, varsinkaan pienten lasten kanssa. Mitä vanhempia lapset ovat, sitä enemmä nhe itse pystyvät analysoimaan ja kertomaan itsestään ja sitä pienempi rooli noilla leikittämistesteillä ja vastaavilla on.
EI sun tarvitse, ap, pelätä.
EIkä sun tarvitse ajatella, että olisit jotenkin huono vanhempi, vaikka onki nvarmasti totta, että oma hermostumisesti hermostuttaa lastakin lisää ja sillä tavalla te molemmat pahennatte toistenne tunteidensäätelyn ongelmia. Kasta ei voi pitää sellaisesta vastuussa, kyllä sun aikuisena pitää katkaista se kierre. Mutta ei tuo tarkoita,e tä olsit huono vanhempi, varmaan ihan tavallinen - sulta vaan nyt tässä tilanteessa (lapsen mahdollisten neurologisten pulmien ja vaikean elämäntilanteen yhdistelmässä) vaaditaan aika paljonkin tavallista enemmän. Niin että kun siellä osastolla ja tutkimuksissa käydään sitä perhetilannetta läpi, niin älä turhaan ryhdy puolustautumaan, vaan mieti, mitä voit omassa käytöksessäsi muuttaa muuttaaksesi siten lapsenkin käytöstä. Sen tajuamiseen menee aikaa, mutta lupaan, että siinä ei ole kyse kuin parista periaatteellisesta jutusta, joiden sovellukset sitten täyttävät kokoelämän ja lopulta muuttavat sen paljon nykyistä helpommaksi teille koko perheelle.
osastotutkimukset ovat ihan normaali käytäntö
siellä saadaa tutkittua tehokkaammin, ei se ole mikään eristysselli tai rangaistus, siellä kerätään tietoa oikeaan diagnoosiin, jotta osataan tehdä hyvä kuntoutussuunnitelma, josta on enemmän hyötyä kuin sinne päin-tukitoimista.Varsinkin jos on tunne-elämän epätasapainoisuutta, on hyvä tutkia huolella.
Minullakin oli as-poika viikon jaksolla tutkimuksissa. Eise ollut mikään ihmeellinen asia, poika viihtyi kun oli paljon tekemistä.
Päiväosastojahan nuo pienten lasten osastot ovat
ei se mitenkään kauheaa ole, samanlaista kuin veisit lapsesi päiväkotiin tms. paitsi että siellä saa enemmän huomiota, koska on omahoitaja.toiset ei saa apua vaikka kuinka hakee...
Jos teille oikeasti on tarjottu mahdollisuutta päästä tutkimusjaksolle, ottakaa ihmeessä tarjous vastaan! Omilla tutuilla on jo kauan kestänyt sukkulointi oman lapsen avun hakemisessa, mutta eivät vaan tunnu sitä mistään saavan ;/Jos kovasti joku asia tuossa huolestuttaa, kirjoita kysymykset paperille ja vaadi niihin vastaukset ennen lopullista päätöstä.
Neurologiset ongelmat heijastuvan psyk-puolen ongelmina myös
eli kulkevat käsi kädessä. Siksi ainakin HUS Lastenlinnassa päiväosastolla on moniammatilliset tiimit, elion neurologiapuolen sekä psykiatriapuolen asiantuntemus edustettuna.Kiitos vastauksista
Olemme olleet jo yhdellä jaksolla Lastenlinnassa ja oli nimenomaan lastenpsykiatrin suositus tuo osastojakso. Hän tapasi lasta kerran 45 minuuttia, minua samoin. Tapasin mm. sosiaalityöntekijän sekä neurologin, mutta he eivät puhuneet mitään jatkohoidosta vaan antoivat suosituksia mm. erilaisiin vanhempien ryhmiin ja melatoniinin käyttöön liittyen.En loukkaantunut tuosta yhdestä viestistä, onhan se totta että vaikeudet tunteiden kanssa siirtyvät helposti perheessä eteenpäin. Sitä vaan ihmettelen, että miten se voi vaikuttaa niin rajusti...
ap
Itse laittaisin neurologisiin tutkimuksiin
Psykiatrit eivät välttämättä ymmärrä samalla lailla neurologisia juttuja. Sieltä kautta osastojakso, jolla tutkitaan. Meillä ollut noin viikon tai reilun viikon jaksoja, joitten perusteella saatu terapiaaHulluja naisia taas ilmestynyt paikalle
Jotkut ihmiset vaan ovat niin korppikotkia että haluavat aina saada pahaa aikaan ja toisille pahan mielen. Syyllistähän on aina etsittävä ja myös löydettävä, ja nainenhan tietenkin syyttää toista naista..itse en kommentoi
mutta kysysin että jos lapsella on tic.oireita, kertooko se aina jostakin..vai voiko niitä olla ns.meillä kaikilla? Omallani on vaan ns.rykimistä mutta muuten lapsi ok. Nämä on tulleet vasta nytten ja en tiedä mistä johtuvat. Ei ole jokapäiväistä ja silloinkin kun on aina hetkittäin on noita rykimis "kohtauksia". Kiitos ketkä osaa vastata minulle:)Pysy lujana ja tee aina
kysymyksiä. Kun teet kysymyksen jää hiljaa odottamaan vastausta. Hanki myös itse tietoa asioista silloin tiedät missä mennään!17 siksi, koska se on niin totta!
Kuka nyt totuutta itsestään haluaa kuunnella? Saati sitä että on elävä malli miten käyttäytyä eri tilanteissa. Hyvänen aika sentään jotain rajaa!18 mulla on vähän samanlainen
käsitys näistä ammattilaisista ovat niin paneutuneita asiaan. Kannattaisi ainakin yrittää yhteistyötä heidän kanssaan ja muistaa lopussa se kiitos aina seisoo.Kysele ja kysele asioita niin opit itsekin!
Kyllä ihan yleinen käytäntö tutkia omaehtoisia, herkästi ärtyviä lapsia lastenpsykiatrisella.
Ole kiitollinen, että tukea tarjotaan näin varhain. Mitä aikaisemmin saa oikeanlaista tukea, sitä paremmat edellytykset lapsi saa koulumaailmaan. Oppii oikeanlaiset tavat käsitellä pettymyksiä.T: LTO
23 hyvä ap asenteesi on hyvä:)
Maallikkona ja monta juttua nähneenä sanoisin että kun tunteet leiskuaa vihan kanssa on se sama kuin vetäisit maton lapsesi alta pois tai talolta perustuksen!! Miten se tönö sitten seisoo siinä?Saisitko itsellesikin apua?
Millainen on omaehtoinen lapsi?
Herkästi ärsyyntyvä meiltä kyllä löytyy.Omaehtoinen = hän ei suostu tottelemaan vaikka olisi ns. kiltti muuten
Hänellä on päänsä sisällä joku ajatus, jonka mukaan etenee ja ulkopuolisten on mahdotonta nähdä, mistä on kyse. Siinä missä ns. tavallinen lapsi kieltäytyy ensin jostain mutta tottelee kun aikuinen tarpeeksi suostuttelee ja/tai komentaa, omaehtoinen muuttuu vaan aggressiivisemmaksi ja vihaisemmaksi eikä tottele. Yrittää jatkuvasti määrätä muita, etsii rajojaan jne. Monissa asioissaan "hakkaa päätään seinään" vuodesta toiseen.Ok, kiitos vastauksesta.
Eli pelkästään helposti ärsyyntyvää tuskin ruvetaan tutkimaan?En suostuisi, on väärin pientä lasta kohtaan. Sanokoot "ammattilaiset"
mitä hyvänsä. Olen itsekin jonkinlainen ammattilainen ja uskon, että tuosta olisi suurta vahinkoa lapsen perusturvallisuudelle. Suomessa uskotaan liikaa auktoriteetteihin ja nk. ammattilaisiin, jotka erehtyvät kokemukseni mukaan melko useinkin.Ap tässä
Juttelin asiasta mieheni kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että emme suostu jaksoon ellei se ole sellainen, että sieltä tullaan yöksi kotiin. Näin pieni lapsi ei voi pärjätä vieraassa ympäristössä useampaa viikkoa ja olen huolissani hänen turvallisuudentunteestaan.Soitan vielä tuolle psykiatrille ja juttelen asiasta.
ap
Hyvä ratkaisu, ap.
Meillä lapsi oli 7-vuotiaana jonkun viikon jaksolla Lastenlinnassa, ja nyt, 4 vuoden jälkeenkin, näkee siitä painajaisia. Hän oli tuolloin osaston pienin ja näistä hän puhuu vieläkin:- Puhelut evättiin jonkun tekosyyn perusteella puolin ja toisin
- 2 aikuista hoitajaa istui päälle, kun lapsi halusi olla rauhassa
Perheessämme oli tuolloin rankempi tilanne päällä (ei siis mitään riitelyä, erojuttuja tms. mutta silti) + pari muuta (kodin ulkopuolista) asiaa, jotka vaikuttivat lapsen elämään negatiivisesti. Ja ainahan hän on ollut melko impulsiivinen, tekee ennenkuin ajattelee.
Lastenpsykiatria on aika kaksipiippuinen juttu... Kun he tekevät diagnoosin, on siinä n.20% totta ja loput silkkaa paperintäytettä. Ja päinvastoin, lastenpsykiatriaan käytetystä ajasta on jälkikäteen ajatellen hyödyllistä juuri se sama 20%, loput 80% on yhtä tyhjän kanssa. Se vaan on jotenkin niin teatraalista.
Eli pientä apua, mutta ei isommin. Ja täytyy myös muistaa, ettei se kaikille sovi, esim. meillä isoimmat vaikeudet ovat olleet hoitavan tahon "tuntemattomuus". Hoitosuhteessaan lapseen he haluavat olla lähes anonyymejä, ja pitkässä hoitosuhteessa se on osottautunut lapselle vaikeaksi: miksi kaupassa kassa kertoo mielellään esim. perheestään tai kissastaan, mutta se terapeutti vaihtaa heti puheenaihetta?
Onneksi se on nyt ohi ja näillä eväin mennään. Psykka otti kunnian itselleen, tietenkin. Itse pistän suurimman ansion kasvun ja vakaampien olojen piikkiin.
meillä päin tehdään diagnoosi psykiatrisella puolella, vaikka kyse
olisi neurologisesta poikkeavuudesta. en tiedä miksi näin.eskari-ikäinen sai dianoosin päiväkäyntien, haastattelujen jne. perusteella, ei otettu sisään osastolle.
Kysy hoitotiimiltä miksi
Tutkimusjaksolle se lapsi sairaalaan halutaan. Testaaminen käy siellä sata kertaa nopeammin kuin avopuolella. Samoin lääkkeiden kokeilu. Vanhempi voi varmaan olla mukana noin pienellä.Suosittelen ottamaan tarjouksen vastaan, meillä kiemurreltiin koko syksyn kun odotimme sairaalapaikkaa jota emme sitten saaneetkaan.
Lopuksi: miksi ihmeessä täällä kyselet, etkö voi puhua hoitotiimin kanssa? Jätä soittopyyntö omahoitajalle/lääkärille/sosiaalityöntekijälle siihen hoitopaikkaan, joka lapselle on lähetettä laittamassa. Sinulla on oikeus ja velvollisuus kysellä heiltä, eikä ämpyillä sekavalla maallikoiden höpöhöpöpalstalla. Tsemppiä
Diagnoosista ja työnjaosta
Lasten ja nuorten aivo-ongelmat ovat vaikeita diagnosoida. On selvitettävä, onko kyse psyykkisistä vaikeuksista vai neurologisista ongelmista tai peräti molemmista.Siksi pientä lasta ja nuorta käsitellään kokonaisuutena ja tutkitaan kokonaisvaltaisesti oikean diagnoosin määrittelemiseksi.
Psykiatriaa ei pidä hävetä, se ei leimaa lasta eikä aikuista, ellei yksilö itse leimaa itseään oudolla käytöksellä. Se on yksi lääketieteenala muiden joukossa, eräs nopeimmin kehittyvistä vielä.
Minusta psykiatrinen diagnoosi olisi pienempi paha kuin neurologinen, sillä ensinmainittu voidaan hoitaa oireettomaksi, kun taas jälkimmäinen saattaa vaivata koko eliniän ja vaatia jatkuvaa lääkitystä.
Osastolle ei oteta potilaita, jotka ovat avohoidossa hoidettavissa, eli jotka ovat riittävän hyväkuntoisia. Sinne otetaan ne, jotka eivät selviä avopuolella.
Jälkiviisastelijalle (ID 14254638)
Tulee vaikutelma, että sekä lapsella että vanhemmalla on vuorovaikutusongelmia. Lapsen oireilu on ollut ilmeisen vakavaa niin vanhempien kuin hoitohenkilökunnan mielestä.Ihmetyttää, miten noin hoitokielteinen ihminen sitten vie lapsensa lääkäriin ja psykiatrille, jos ne kerran ovat pelkkää paperintäytettä?
Hoitosuhteessa on monta osapuolta, mm. vanhemmat, ja itse tässä tilanteessa parhaillaan olevana en voi kuin kehua tiimiä ja tuloksia. Ei ole tärkeää, KUKA SAI AIKAAN MITÄ, vaan lapsen voinnin paraneminen varmaankin on kaikkien yhteinen tavoite, vai mitä?
Minun egoni ei ole kiinni papereista tai siitä, paljonko hoitaja, lääkäri ja sosiaalityöntekijä ovat saaneet aikaan. Olen ikuisesti kiitollinen heille siitä, että sain heidät avuksi vaikeassa tilanteessa, josta en itse selvinnyt. Selviämisvaikeuksia varmaan oli sinullakin, kun tuohon päädyitte?
monissa paikoissa asd ja adhd-tyyppiset diagnoosit tehdään psykiatrian puolella
koska psykiatriassa on a) lähtökohtaisesti parempi osaaminen niiden diangonointiin (koska neurogloian puolen ihmiset on koulutettu lukemaan eeg-käyriä ja mri-kuvia, joista siis todetaan sen sortin ongelmia kuin epilepsia, aivohalvaus ja dementia. Psykiatrian puolen ihmiset taas tarkkailemaan käyttäytymistä ja asd ja adhd-testit ovat nimenomaan strukturoituja käyttäytymistestejä) ja b) koska myös asd- ja adhd- taptusten hoito on käyttäytymishoitoa - kognitiivista terapiaa, käyttäytymisterapiaa, si-terapiaa, kuntoutusta ja joissain tapauksessa psykiatrian lääkkeitä ja jälleen käyttäytymistieteissä (psykologia) on tähän paremmat lähtövalmiuden kuin neurologiassa, jossa ihmisiä hoidetaan sellaisia vilkkuvien vimpainten avulla.Näin siis siitä huolimatta, että asd ja adhd ovat lähtökohtaisesti neurologisia ja aivojen toiminnasta johtuvia häiriöitä. Hoito ja diagnoosi tehdään kuitenkin oman tiedostamisen ja käyttäytymisen puolella.
En tarkoita, etteikö neurologian sairaanhoitajakin voisi ihan hyvin opetella tekemään esim vuorovaikutustestejä, joilla asperger ja autismi diagnosoidaan, mutta lähtökohtaisesti helpomaa tuo on psykologin ja psykiatrin koulutuksen saaneelle.
Tässä asiassa on ihan turha ryhtyä llian herkkänahkaiseksi.
Ammattilaiset ovat ammattilaisia ja maallikot tunareita
Lainaus:
mitä hyvänsä. Olen itsekin jonkinlainen ammattilainen ja uskon, että tuosta olisi suurta vahinkoa lapsen perusturvallisuudelle. Suomessa uskotaan liikaa auktoriteetteihin ja nk. ammattilaisiin, jotka erehtyvät kokemukseni mukaan melko useinkin.
mitä hyvänsä. Olen itsekin jonkinlainen ammattilainen ja uskon, että tuosta olisi suurta vahinkoa lapsen perusturvallisuudelle. Suomessa uskotaan liikaa auktoriteetteihin ja nk. ammattilaisiin, jotka erehtyvät kokemukseni mukaan melko useinkin.
Vaan entäpä jos lapsen oireilu johtuu kotitilanteesta ja kodin vuorovaikutussuhteista? jos kotona on väkivaltaa, juopottelua tms?
Joskus osastohoitoa ehdotetaan noiden poissulkemiseksi.
En menisi suoralta kädeltä kiistämään ammattilaisten näkemystä ja ehdotusta, sillä vanhempien näkemys ei aina ole ns. terve, eikä myöskään lapsen edun mukainen.
Tätä samaa mietin ja veikkaan osastojakson syyksi
Lainaus:
Vaan entäpä jos lapsen oireilu johtuu kotitilanteesta ja kodin vuorovaikutussuhteista? jos kotona on väkivaltaa, juopottelua tms?
Joskus osastohoitoa ehdotetaan noiden poissulkemiseksi.
En menisi suoralta kädeltä kiistämään ammattilaisten näkemystä ja ehdotusta, sillä vanhempien näkemys ei aina ole ns. terve, eikä myöskään lapsen edun mukainen.
Lainaus:
mitä hyvänsä. Olen itsekin jonkinlainen ammattilainen ja uskon, että tuosta olisi suurta vahinkoa lapsen perusturvallisuudelle. Suomessa uskotaan liikaa auktoriteetteihin ja nk. ammattilaisiin, jotka erehtyvät kokemukseni mukaan melko useinkin.
mitä hyvänsä. Olen itsekin jonkinlainen ammattilainen ja uskon, että tuosta olisi suurta vahinkoa lapsen perusturvallisuudelle. Suomessa uskotaan liikaa auktoriteetteihin ja nk. ammattilaisiin, jotka erehtyvät kokemukseni mukaan melko useinkin.
Vaan entäpä jos lapsen oireilu johtuu kotitilanteesta ja kodin vuorovaikutussuhteista? jos kotona on väkivaltaa, juopottelua tms?
Joskus osastohoitoa ehdotetaan noiden poissulkemiseksi.
En menisi suoralta kädeltä kiistämään ammattilaisten näkemystä ja ehdotusta, sillä vanhempien näkemys ei aina ole ns. terve, eikä myöskään lapsen edun mukainen.
Että poissuljetaan kotoa johtuvat käytöshäiriöt, että päästään selvitämään syytä oireisiin.
Eikö osastojaksolle pääse vain harvat ja valitut?
Luulisi, että jos sellaista ehdotetaan, sille on silloin todellakin tarvetta. Tulijoita on nii paljon, joten ihmettelen, että sitä suositeltasiin ellei sille olisi pätevät syyt ja todellinen tarve.Uutta vauva.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Onko yksikään samaa mieltä mieheni kanssa?
- > Millainen äiti antaa 15-vuotiaalle tytölle tulla poikakaverin
- > Mua todella huvittaa nuo lapsettomat ystäväni nykyään
- > Monenko fb-kaverinne kanssa olette harrastaneet seksiä?
- > Keksikaa mulle virikkeita
- > Ääntelevätkö naiset seksin aikana myös oikeasti?
- > Luullaanko Ruotsissa todella, että Suomessa puhutaan yleisesti ruotsia?
Uusimmat blogikirjoitukset
- > Mitä kysyä bloggaajalta?
- > Pyöränistuin vapauttaa
- > Unihäiriöitä
- > Imetyskeskustelu,
- > 24. Viikko
- > Sivusta sanoen: Miksi vegaaniruokavalio?
- > Saako lasta tukistaa?
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot
