![]() Keskiviikko 23.5.2012 - Lyydia, Lyyli
|
REKISTERÖIDY |
Keskustelut
Näille alueille voit kirjoittaa rekisteröitymättä
» Aihe vapaa
Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu
Viesti
Homoaktivistit soluttautuneet eheytysryhmiin Suomessa
Kotimaa24: Homoaktivistit soluttauneet eheytymisryhmiin SuomessaJulkaistu: 07.02.2012 15:50
Homoaktivisteja on alkanut soluttautua niin kutsuttuihin eheytymisryhmiin myös Suomessa, kertoo Kotimaa24-sivusto.
Sivuston mukaan asian on vahvistanut Aslan ry:n kouluttaja Ari Puonti. Alun perin ilmiöstä kertoi helluntalainen Ristin Voitto -lehti.
Kotimaa24:n siteeraaman Ristin Voitto -lehden mukaan "valheellisin perustunein ryhmiin hakeneet henkilöt ovat kuitenkin paljastuneet Aslanin Elävät vedet -ryhmien muodostamista edeltäneessä haastatteluvaiheessa".
Elävät vedet eheytymisohjelman ryhmiä, joita kirkkokuntiin sitoutumaton kristillinen palvelujärjestö Aslan järjestää.
Kotimaa24 kirjoittaa, että Aslanin mukaan "seksuaalinen muutos on sisäisen paranemisen sivutuote".
Soluttautuminen on kansainvälinen ilmiö, Kotimaa24 kertoo.
Aslanin Ari Puonti arvioi Kotimaa24:lle, että Suomessa tapahtuneet soluttautumiset ovat laskettavissa yhden käden sormilla.
- Tällaista toimintaa ei ole Suomessa ilmennyt aikaisemmin. Maailmalla toiminta on saanut laajempaa tuhoa aikaiseksi.
- On uusi tilanne, että joudumme tällaisen kohteeksi. On ihmisiä, joiden motiivit ja päämäärät ovat työmme tuhoaminen ja häpäisy, Puonti sanoo.
Vastaukset
Siitäs saa
Uskovaiset runkkaritHyvä!
Uskovaisten väkivallalta pitää pelastaa nekin jotka on jo aivopesty!Tuo
Lainaus:
- On uusi tilanne, että joudumme tällaisen kohteeksi. On ihmisiä, joiden motiivit ja päämäärät ovat työmme tuhoaminen ja häpäisy, Puonti sanoo.
- On uusi tilanne, että joudumme tällaisen kohteeksi. On ihmisiä, joiden motiivit ja päämäärät ovat työmme tuhoaminen ja häpäisy, Puonti sanoo.
on aivan totta. Heitä kutsutaan normaaleiksi, järkeviksi ihmisiksi.
entä, jos...
Entä, jos joku oikeasti tahtoo muuttua homosta heteroksi? Jos oikeasti kokee, että haluaa olla hetero? Eikö siihen saa pyytää apua? Eikö siitä saa jutella muiden kanssa? En usko, että noille kursseille ketään pakotetaan.haluavat parantua
ja menevät muka soluttautumalla kun eivät itse viitti suoraa myöntää haluavansa olla normaaleja.Ei ole muodikasta olla parantunut homo. Muodikasta on löytää itsestään homo.
Voi raukkoja.
Keneltä se on pois jos joku haluaa olla hetero? Ei ryhmiin ole pakko mennä. Antaa toisten parantaa ja antaa toisten rauhassa olla homoja.
Ihan sama jos alettais parantaa sosialisteja, samanlainen mielenhäiriö sekin on
No tällä ei tunnu olevan väliä,
Lainaus:
Entä, jos joku oikeasti tahtoo muuttua homosta heteroksi? Jos oikeasti kokee, että haluaa olla hetero? Eikö siihen saa pyytää apua? Eikö siitä saa jutella muiden kanssa? En usko, että noille kursseille ketään pakotetaan.

eihän ihmisen omaa tahtoa tässä kunnioiteta. Tärkeintä joillekin on se, että homous on muuttumatonta. Heterosta saa muuttua homoksi, ja heterosta saa sanoa, ettei kukaan ole täysin hetero, mutta homo on homo, ja se on ikuista ja pyhää.
Kovasti ihmisen omaa tahtoa korostetaan

mutta eipä siellä kurssilla taideta tarjota vaihtoehtoa homoksi jääminen. Mitä olette tällaisten kurssien kannattajat siitä mieltä, että järjestettäisiin vasenkätisestä oikeakätikseksi -kursseja, joilla vasenkätisyyttään syvästi häpeävät voisivat pakottaa itsensä oikeakätisiksi? Tekisikö mieli laittaa ne kurssin pitäjät hoitoon?
Pakollinen otsikko
Lainaus:
eihän ihmisen omaa tahtoa tässä kunnioiteta. Tärkeintä joillekin on se, että homous on muuttumatonta. Heterosta saa muuttua homoksi, ja heterosta saa sanoa, ettei kukaan ole täysin hetero, mutta homo on homo, ja se on ikuista ja pyhää.
Lainaus:
Entä, jos joku oikeasti tahtoo muuttua homosta heteroksi? Jos oikeasti kokee, että haluaa olla hetero? Eikö siihen saa pyytää apua? Eikö siitä saa jutella muiden kanssa? En usko, että noille kursseille ketään pakotetaan.
Entä, jos joku oikeasti tahtoo muuttua homosta heteroksi? Jos oikeasti kokee, että haluaa olla hetero? Eikö siihen saa pyytää apua? Eikö siitä saa jutella muiden kanssa? En usko, että noille kursseille ketään pakotetaan.
eihän ihmisen omaa tahtoa tässä kunnioiteta. Tärkeintä joillekin on se, että homous on muuttumatonta. Heterosta saa muuttua homoksi, ja heterosta saa sanoa, ettei kukaan ole täysin hetero, mutta homo on homo, ja se on ikuista ja pyhää.
Ihmetyttää lisäksi se, miksi samat ihmiset ajavat oikeutta esimerkiksi sukupuolenvaihdokseen, jos henkilö itse haluaa. Mutta seksuaalisen suuntautumisen muutos homosta heteroksi on kiellettyä, vaikka henkilö sitä itse haluaisi. Heterosta homoksi saa toki muuttua, koska tällöin on vain kyse "uskaltamisesta elää sellaisena mitä pohjimmiltaan todella on".
Minusta ei olisi mitään väärää siinä,
jos sellaiset vasenkätiset, jotka itse uskovat pärjäävänsä paremmin, jos oppivat käyttämään paremmin myös oikeaa kättään, järjestävät keskenään kursseja, missä he tätä harjoittelisivat. Ketään ei pakotettaisi mukaan, ja kuka tahansa voisi lopettaa homman milloin vain. Sairaana pitäisin sitä, joka tämän kieltäisi, koska se voisi loukata sellaisen vasenkätisen tunteita, joka ei halua opetella käyttämään oikeaa kättään.Joo, mutta haluaako ne oikeakätisiksi aidosti
Lainaus:
jos sellaiset vasenkätiset, jotka itse uskovat pärjäävänsä paremmin, jos oppivat käyttämään paremmin myös oikeaa kättään,

ja onko niille vasenkätisyydestä mitään todellista haittaa, vai onko kaiken takana häpeä ja se että halutaan kuulua joukkoon vaikka sitten itselleen väkivaltaa tehden. Ja vasenkätisyys on tässä huono esimerkki, koska on kyse niin isoista ihmisyyden kysymyksistä. Myös sen heteron kannalta, jonka kanssa nämä "parantuneet" homot sitten yrittävät kieltää itsensä. Biseksuaalilta se voi jotenkuten onnistua, mutta minusta sekin on väärin. Minä rakastuin omaan mieheeni ihmisenä ja olisi karseaa, jos olisin joutunut luopumaan seurustelusta hänen kanssaan jonkun mielivaltaisen, muiden asettaman kriteerin takia.
Miten ulkopuolinen voi kieltää toisen aidon halun
vain siksi, ettei itse ymmärrä toisen ajattelua? Tässä maailmassa minusta voisi olla sen verran vapautta, että annatte toisen ajatella mitä haluaa, vaikka itse ajattelisitte toisin.Tää toimii silloin, kun ei ensin sorreta
Lainaus:
vain siksi, ettei itse ymmärrä toisen ajattelua? Tässä maailmassa minusta voisi olla sen verran vapautta, että annatte toisen ajatella mitä haluaa, vaikka itse ajattelisitte toisin.

jotain porukkaa häpeämään synnynnäistä ominaisuuttaan. Jos vaihtoehdot on ihan oikeasti ideologisesti tasa-arvoiset. Jos siellä eheytysryhmässä sitten aidosti hyväksytään se, että eheytettävä valitseekin homouden? Käykö näin?
Ai vitsi olisikin mielenkiintoista osallistua heterona
tällaiselle kurssille ja miettiä voisiko kurssin avulla käännyttää itsensä heterosta homoksi jos oikein yrittäisi.Hah! Huvittavaa :-)
Lainaus:
Homoaktivisteja on alkanut soluttautua niin kutsuttuihin eheytymisryhmiin myös Suomessa, kertoo Kotimaa24-sivusto.
Homoaktivisteja on alkanut soluttautua niin kutsuttuihin eheytymisryhmiin myös Suomessa, kertoo Kotimaa24-sivusto.
Siellä on myös hyvät apajat aktivisteille vietellä herkässä tilassa olevia viattomia homokaritsoja.
Tämä kertoo jotain sinusta, ei "homoaktivisteista"
Lainaus:
Siellä on myös hyvät apajat aktivisteille vietellä herkässä tilassa olevia viattomia homokaritsoja.
Siellä on myös hyvät apajat aktivisteille vietellä herkässä tilassa olevia viattomia homokaritsoja.
Ei setassa tarvitse ottaa huomioon jotain
Lainaus:
Lainaus:
vain siksi, ettei itse ymmärrä toisen ajattelua? Tässä maailmassa minusta voisi olla sen verran vapautta, että annatte toisen ajatella mitä haluaa, vaikka itse ajattelisitte toisin.
jotain porukkaa häpeämään synnynnäistä ominaisuuttaan. Jos vaihtoehdot on ihan oikeasti ideologisesti tasa-arvoiset. Jos siellä eheytysryhmässä sitten aidosti hyväksytään se, että eheytettävä valitseekin homouden? Käykö näin?vain siksi, ettei itse ymmärrä toisen ajattelua? Tässä maailmassa minusta voisi olla sen verran vapautta, että annatte toisen ajatella mitä haluaa, vaikka itse ajattelisitte toisin.
kristillisen ryhmän toimintaa, eikä kristillisen ryhmän toiminnassa setan toimintaa. Vapaus tulee siitä, että ihminen saa ihan vapaasti valita, kumpaan menee, ja porukkaa voi halutessaan vaihtaa.
Et sinä voi uskonnonvapauden nimissä vaatia, että muslimit opettaisivat myös kristinuskoa ja päinvastoin, vaan uskonnonvapautta on se, että molemmat saavat vapaasti toimia.
Sama koskee tätäkin. Kumpikin voi edustaa puhtaasti omaa kantaansa, ja ihmiset saavat täysin vapaasti valita, missä haluavat olla.
Sinä tunnut halveksivan sitä ihmisen vapautta, kun automaattisesti oletat, että tietyn ajattelutavan täytyy olla painostuksen tulosta.
Juu
Homojen tarve "eheytyä" ei varmasti ole uskovaispiirien painostuksen tulosta, ei suinkaan.. Miksiköhän ei-uskovaiset homot ei tunne tarvetta eheytyä? Miksi yksikään itseään kunnioittava terapeutti ei tällaista palvelua tarjoa uskonnollisten piirien ulkopuolella? Jos kerran eheytys toimii, miksei sitä tarjota Kelalla virallisena terapiamuotona?Kenelle nämä ryhmät on suunnattu?
No ei varmasti heteroille, vaan homoille. Onko vetäjät homoja vai ei? Jos joku suhtautuu tähän kriittisesti, vaikka kenties kokisikin niin, että haluaa katsoa tänkin kannan, niin kai eriäville mielipiteille pitää olla tilaa. Ei kai noiden ryhmien tule olla aivopesua, vaan erilaisille mielipiteille on tilaa? Tilaa epäileville Tuomaille? Onhan niille tilaa kirkossakin.Jos homo ei halua olla enää homo
niin kyllä kai hänellä on perustuslaillinen oikeus hakea apua tilanteeseen. Jotta tässäkin eheytymisasiassa saataisiin paljon puhuttu tasa-arvo toimimaan, tulisi alkaa perustaa ryhmiä joissa hetero voisi muuntautua homoksi. Uskoisin, että kyseinen muutos olisi vähintään yhtä vaikea toteuttaa kuin päinvastainen identiteetin vaihtaminen. Ihmisen kannattaisi tulevaisuudessa olla kuin kameleontti, vaihtelisi identiteettiään sen mukaan mikä on ajan henki. Näin ei ketään enää syyllistettäisi ja jokainen voisi elää elämäänsä vapaana ja vailla omantunnontuskia. Täydellinen tasa-arvo ihmisten kesken toteutuu vasta sitten kun jokainen saa olla juuri sellainen kuin itse haluaa.Siksi että sukupuoli-identiteetti ei ole valinta
Lainaus:
Ihmetyttää lisäksi se, miksi samat ihmiset ajavat oikeutta esimerkiksi sukupuolenvaihdokseen, jos henkilö itse haluaa. Mutta seksuaalisen suuntautumisen muutos homosta heteroksi on kiellettyä, vaikka henkilö sitä itse haluaisi. Heterosta homoksi saa toki muuttua, koska tällöin on vain kyse "uskaltamisesta elää sellaisena mitä pohjimmiltaan todella on".
Lainaus:
eihän ihmisen omaa tahtoa tässä kunnioiteta. Tärkeintä joillekin on se, että homous on muuttumatonta. Heterosta saa muuttua homoksi, ja heterosta saa sanoa, ettei kukaan ole täysin hetero, mutta homo on homo, ja se on ikuista ja pyhää.
Lainaus:
Entä, jos joku oikeasti tahtoo muuttua homosta heteroksi? Jos oikeasti kokee, että haluaa olla hetero? Eikö siihen saa pyytää apua? Eikö siitä saa jutella muiden kanssa? En usko, että noille kursseille ketään pakotetaan.
Entä, jos joku oikeasti tahtoo muuttua homosta heteroksi? Jos oikeasti kokee, että haluaa olla hetero? Eikö siihen saa pyytää apua? Eikö siitä saa jutella muiden kanssa? En usko, että noille kursseille ketään pakotetaan.
eihän ihmisen omaa tahtoa tässä kunnioiteta. Tärkeintä joillekin on se, että homous on muuttumatonta. Heterosta saa muuttua homoksi, ja heterosta saa sanoa, ettei kukaan ole täysin hetero, mutta homo on homo, ja se on ikuista ja pyhää.
Ihmetyttää lisäksi se, miksi samat ihmiset ajavat oikeutta esimerkiksi sukupuolenvaihdokseen, jos henkilö itse haluaa. Mutta seksuaalisen suuntautumisen muutos homosta heteroksi on kiellettyä, vaikka henkilö sitä itse haluaisi. Heterosta homoksi saa toki muuttua, koska tällöin on vain kyse "uskaltamisesta elää sellaisena mitä pohjimmiltaan todella on".
Oletko itse jonain aamuna herännyt, ja päättänyt, että "Mä olenkin hetero"? Ei seksuaalinen identiteetti ole päätös tai valinta, vaan sisäsyntyinen juttu. Siksi oman identiteetin vastaiseen toimintaan kannustaminen ei eheytä, vaan päin vastoin rikkoo ihmistä.
Kyllä porukoiden sisäisiin asioihin voi ja täytyy puuttua
Lainaus:
kristillisen ryhmän toimintaa, eikä kristillisen ryhmän toiminnassa setan toimintaa. Vapaus tulee siitä, että ihminen saa ihan vapaasti valita, kumpaan menee, ja porukkaa voi halutessaan vaihtaa.
Et sinä voi uskonnonvapauden nimissä vaatia, että muslimit opettaisivat myös kristinuskoa ja päinvastoin, vaan uskonnonvapautta on se, että molemmat saavat vapaasti toimia.
Sama koskee tätäkin. Kumpikin voi edustaa puhtaasti omaa kantaansa, ja ihmiset saavat täysin vapaasti valita, missä haluavat olla.
Sinä tunnut halveksivan sitä ihmisen vapautta, kun automaattisesti oletat, että tietyn ajattelutavan täytyy olla painostuksen tulosta.
Lainaus:
Lainaus:
vain siksi, ettei itse ymmärrä toisen ajattelua? Tässä maailmassa minusta voisi olla sen verran vapautta, että annatte toisen ajatella mitä haluaa, vaikka itse ajattelisitte toisin.
jotain porukkaa häpeämään synnynnäistä ominaisuuttaan. Jos vaihtoehdot on ihan oikeasti ideologisesti tasa-arvoiset. Jos siellä eheytysryhmässä sitten aidosti hyväksytään se, että eheytettävä valitseekin homouden? Käykö näin?vain siksi, ettei itse ymmärrä toisen ajattelua? Tässä maailmassa minusta voisi olla sen verran vapautta, että annatte toisen ajatella mitä haluaa, vaikka itse ajattelisitte toisin.
kristillisen ryhmän toimintaa, eikä kristillisen ryhmän toiminnassa setan toimintaa. Vapaus tulee siitä, että ihminen saa ihan vapaasti valita, kumpaan menee, ja porukkaa voi halutessaan vaihtaa.
Et sinä voi uskonnonvapauden nimissä vaatia, että muslimit opettaisivat myös kristinuskoa ja päinvastoin, vaan uskonnonvapautta on se, että molemmat saavat vapaasti toimia.
Sama koskee tätäkin. Kumpikin voi edustaa puhtaasti omaa kantaansa, ja ihmiset saavat täysin vapaasti valita, missä haluavat olla.
Sinä tunnut halveksivan sitä ihmisen vapautta, kun automaattisesti oletat, että tietyn ajattelutavan täytyy olla painostuksen tulosta.
Eivät muslimit saa silpoa tyttöjään tai lestadiolaiset piilottaa pedofiliaa yhteisön sisälle. Mitä tahansa ei voi sallia uskonnonvapaudella.
Eheyttämishoidot ovat kaikkien asiallisten toimijoiden, psykiatrian ja psykologian järjestöjen mukaan vailla teoreettista pohjaa ja empiiristä näyttöä. Sen lisäksi ne ovat vaarallisia: ne lisäävät esimerkiksi itsemurhariskiä.
voi v mitä juttua!
on ihmisiä,jotka eivät halua enää jatkaa homoseksuaalista käyttäytymistään,kuten eräs ystäväni!!!!Hän oli kokenut hyväksikäyttöä' ja ajautunut homopiireihin,joissa oli näitä isä-poika -pareja ,se alkoi häntä ällöttämään ja hän sai todella apua!!Olisiko hänen pitänyt tarjota kakkosta edelleen vanhoille ukoille että av-mamma olis tyytyväinen..
Huoh
Lainaus:
on ihmisiä,jotka eivät halua enää jatkaa homoseksuaalista käyttäytymistään,kuten eräs ystäväni!!!!Hän oli kokenut hyväksikäyttöä' ja ajautunut homopiireihin,joissa oli näitä isä-poika -pareja ,se alkoi häntä ällöttämään ja hän sai todella apua!!
Olisiko hänen pitänyt tarjota kakkosta edelleen vanhoille ukoille että av-mamma olis tyytyväinen..

Luetun ymmärtäminen taas huipussaan. Entä jos ystäväsi olisi ajautunut ällöttäviin isä-tytär-piireihin jouduttuaan hyväksikäytetyksi ja sitten häntä olisi eheytetty homoksi?
Kerrataan vielä: kristillisten "eheytys" ei eheytä, vaan rikkoo. Hyväksikäytetyn tulisi hakeutua ihan oikean hoidon pariin.
Näin

No
uskovaisten mielipiteillä ei vuoden 2012 Suomessa ole minkäänlaista vaikutusta suurimpaan osaan väestöstä ja saavat tälläkin saitilla osakseen lähinnä halveksuntaa. Toista se oli ennen kun sai päättää, että kiertääkö maa aurinkoa vai toisinpäin.Jos nyt vaikka on paineita tulla ulos vanhemmilleen ja ystävilleen niin harvoin siinä nykypäivänä mistään uskonnosta on kyse. Silti sellaista painetta vieläkin koetaan.
Eheytys ei tietenkään toimi muutenkaan, mutta halu olla hetero tulee nykyään usein tai yleensä jostain ihan muualta kuin uskonnosta eli siinä mielessä uskomattomatkin voivat kokea painetta. Tosin nämä eheytettävät varmaankin ovat kaikki uskonnollisia.
Lainaus:
Homojen tarve "eheytyä" ei varmasti ole uskovaispiirien painostuksen tulosta, ei suinkaan.. Miksiköhän ei-uskovaiset homot ei tunne tarvetta eheytyä? Miksi yksikään itseään kunnioittava terapeutti ei tällaista palvelua tarjoa uskonnollisten piirien ulkopuolella? Jos kerran eheytys toimii, miksei sitä tarjota Kelalla virallisena terapiamuotona?

Uskovaiset sitä homovastaista puhetta kuitenkin tässä
yhteiskunnassa pääosin ylläpitää, helvetillä uhkailu on edelleen aika tehokasta asiassa kuin asiassa. Lisäksi nimenomaan uskonnollisista piireistä tulee vaatimus rajoittaa homojen tasa-arvoisia oikeuksia käytännön elämän tasolla. Missään muualla ei enää menis läpi.Uskovaisille viitataan kintaalla
ja helveteille annetaan piutpaut nykyään. Ne eivät merkkaa mitään uskomattomille.Jos tosiaan luulette, että nyt kun oli nämä vaalitkin niin, että kaikki jotka eivät Haavistoa homouden vierastivat" ovat uskovaisia niin varmaankin erehdytte. Ei sinne päinkään.
Kummasti niitä eheytyskursseja kuitekin tarjoaa uskonnolliset tahot
Ja Raamatulla perustellaan sitä että homoille ei tasa-arvoa avioliitossa.Kyllä
uskonnollisille on parisuhdekurssia sun muuta ja homojakin näemmä eheytetään.Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että noin 76 kansanedustajaa kannattaa homoliittoja ja 124 siis ei eli huomattavaa "vierastusta" sitä on paremmissakin piireissä. Ei siis samoja oikeuksia kuin muilla ja harva siellä uskonnolliselta kannalta asioita ajattelee.
Ihan muuten vaan poikkeavana ja pervona touhua pitävät.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012020815179237_uu.shtml
Lainaus:
Ja Raamatulla perustellaan sitä että homoille ei tasa-arvoa avioliitossa.

jep jep
Lainaus:
Ihan muuten vaan poikkeavana ja pervona touhua pitävät.
Ihan muuten vaan poikkeavana ja pervona touhua pitävät.
"Aloitteen takana on kansanedustajia useimmista eduskuntaryhmistä. Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kansanedustajista yksikään ei lähtenyt edistämään lainmuutosta aloitteella. Keskustan ryhmästä ainoana aloitteen allekirjoitti Antti Kaikkonen."
Tosi yllättävää että vastustus löytyy nimenomaan KRISTILLISdemokraateista ja Koti, uskonto ja isänmaa -persuista.
Kyllä nyt yritetään taas oikein urakalla valkopestä
uskovaisia homosyrjinnän ylläpitämisestä. Kyllä se sylttytehdas siellä on, vaikka kuinka yritätte muuta väittää.Kristillisillä on 6 kansanedustajaa
ja Suomen Keskustalla 35 joista siis vain yksi oli homoliittojen puolesta eli löytyy sitä vastutusta muualtakin ja nykypäivänä vastustus on suurempaa ihan vaan "pervopohjalta", vaikka uskonnollisetkin tietty vastustavat. En ole muuta edes väittänyt.Lainaus:
"Aloitteen takana on kansanedustajia useimmista eduskuntaryhmistä. Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kansanedustajista yksikään ei lähtenyt edistämään lainmuutosta aloitteella. Keskustan ryhmästä ainoana aloitteen allekirjoitti Antti Kaikkonen."
Tosi yllättävää että vastustus löytyy nimenomaan KRISTILLISdemokraateista ja Koti, uskonto ja isänmaa -persuista.
Lainaus:
Ihan muuten vaan poikkeavana ja pervona touhua pitävät.
Ihan muuten vaan poikkeavana ja pervona touhua pitävät.
"Aloitteen takana on kansanedustajia useimmista eduskuntaryhmistä. Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kansanedustajista yksikään ei lähtenyt edistämään lainmuutosta aloitteella. Keskustan ryhmästä ainoana aloitteen allekirjoitti Antti Kaikkonen."
Tosi yllättävää että vastustus löytyy nimenomaan KRISTILLISdemokraateista ja Koti, uskonto ja isänmaa -persuista.
Aikuinen ihminen kyllä tietää ryhmään
hakeutuessaan mistä on kyse. Hän on tehnyt tietoisen valinnan ja haluaa eheytyä.Te aktivistit ette pysty aikuista ihmistä estämään, Suomi on vapaa maa. Jos he haluaisivat jatkaa homoilua he valitsisivat teidän SETA-ryhmänne.
Yksinkertaista eikö?
Ei sinne eheytyskurssille ole pakko mennä.
Se menee joka tahtoo. Ei tuollaisia kursseja edes kauheasti mainosteta. Pitää olla itse aktiivinen, että edes saa selville missä niitä järjestetään.Eikö se vaadi melkoista aktiivisuutta ihmiseltä, että ottaa ensin selvää ja sitten menee mukaan. Minusta jokaisella on oikeus valita mihin toimintaan menee mukaan ja mihin ei. Siksihän erilaisia juttuja järjestetään, että jokaiselle löytyisi oma paikka.
Ja tuo perustelu että homoutta ei suvaittaisi
on kyllä 20 vuotta jäljessä. Nythän homouteen suorastaan yllytetään ja sitä ihaillaan! On tullut yhteiskunnan taholta moneen kertaan selväksi että se on "ok".Eli sikäli turhaan teette aktivistityötänne, media on jo sen tehnyt. Eli kukaan tuonne eheytyskurssille hakeutuva ei ole sen suhteen pimennossa että maailma sen hyväksyy.
Joo, mutta tässä on kyse aika vakavista asioista
Lainaus:
Siksihän erilaisia juttuja järjestetään, että jokaiselle löytyisi oma paikka.

Terapian nimellä kulkevan ei saisi rikkoa ihmistä. Näitä eheytysterapioita ei kukaan itseään kunniottava terapeutti harrasta.
Hahhaah vai sellaista
tietäisit vaan miten paljon psykoterapia rikkoo ihmistä...harva siitä mitään apua saa! Vuosikausia ramppaavat ja tuhlaavat rahansa. Moni terapeutti käyttää henkistä väkivaltaa "potilaaseensa".Puhumattakaan kaikenlaisista regressio-, hypno-, ja kiviterapioista...miksei näitä ole kielletty lailla?
Ei sinne ole pakko mennä.
Lainaus:
Terapian nimellä kulkevan ei saisi rikkoa ihmistä. Näitä eheytysterapioita ei kukaan itseään kunniottava terapeutti harrasta.
Lainaus:
Siksihän erilaisia juttuja järjestetään, että jokaiselle löytyisi oma paikka.
Siksihän erilaisia juttuja järjestetään, että jokaiselle löytyisi oma paikka.
Terapian nimellä kulkevan ei saisi rikkoa ihmistä. Näitä eheytysterapioita ei kukaan itseään kunniottava terapeutti harrasta.
Jokainen aikuinen ihminen saa ihan itse päättää mitä tekee. Ei tämä mikään holhousyhteiskunta ole.
Noh
Lainaus:
tietäisit vaan miten paljon psykoterapia rikkoo ihmistä...harva siitä mitään apua saa! Vuosikausia ramppaavat ja tuhlaavat rahansa. Moni terapeutti käyttää henkistä väkivaltaa "potilaaseensa".
Puhumattakaan kaikenlaisista regressio-, hypno-, ja kiviterapioista...miksei näitä ole kielletty lailla?

Ihan tutkitusti ihmiset saavat apua koulutetun psykoterapeutin antamasta terapiasta, tsekkaa vaikka Helsingin psykoterapiaprojektin sivut. Mätiä munia toki mahtuu myös koulutettuihin terapeutteihin, en sitä epäile.
Se taas on ihan totta, että nämä kaikenmaailman enkeliterapiat seilailevat samoilla sameilla vesillä eheyttäjien kanssa. Tiedän tälläsiin hurahtaneita rikkinäisiä ihmisiä, eikä se ole kaunista katsottavaa.
Joo joo
Lainaus:
Jokainen aikuinen ihminen saa ihan itse päättää mitä tekee. Ei tämä mikään holhousyhteiskunta ole.
Lainaus:
Terapian nimellä kulkevan ei saisi rikkoa ihmistä. Näitä eheytysterapioita ei kukaan itseään kunniottava terapeutti harrasta.
Lainaus:
Siksihän erilaisia juttuja järjestetään, että jokaiselle löytyisi oma paikka.
Siksihän erilaisia juttuja järjestetään, että jokaiselle löytyisi oma paikka.
Terapian nimellä kulkevan ei saisi rikkoa ihmistä. Näitä eheytysterapioita ei kukaan itseään kunniottava terapeutti harrasta.
Jokainen aikuinen ihminen saa ihan itse päättää mitä tekee. Ei tämä mikään holhousyhteiskunta ole.
mutta sitten pitää myös olla valmis ottamaan vastaan kritiikki. Ihmistä rikkovaa pseudopsykoterapiaa saa kutsua juuri siksi.
Regressioterapia se vasta vaarallista on
"Mitä on regressioterapia?Regressioterapiaa kutsutaan myös ”Menneiden elämien terapiaksi”. Se on hypnoosilla saavutettava regression muoto. Siinä pyritään ihmisen alkujuurille, mahdollisimman kauas menneisyyteen. Se perustuu ajatukseen, että kaikki muistomme ja kokemuksemme näkyvät elämässämme ja säteilevät tunteistamme ja käyttäytymisestämme. Kaikki pelot ja vaikeat asiat säilyvät kehossamme. Hoidon tarkoitus on vapauttaa potilas niistä. Se tapahtuu käsittelemällä alitajuista mieltä.
Regressioterapian uskotaan laajentavan tietoisuutta. Siinä palataan lapsuuteen ja usein myös menneisiin elämiin."
Tuossahan saa ihan pään sekaisin. Ihme on että tuollaista toimintaa saa pyörittää laillisesti. Tähän verrattuna homojen eheytys on pikku juttu!
Senkus sitten kritisoit.
Lainaus:
mutta sitten pitää myös olla valmis ottamaan vastaan kritiikki. Ihmistä rikkovaa pseudopsykoterapiaa saa kutsua juuri siksi.
Lainaus:
Jokainen aikuinen ihminen saa ihan itse päättää mitä tekee. Ei tämä mikään holhousyhteiskunta ole.
Lainaus:
Terapian nimellä kulkevan ei saisi rikkoa ihmistä. Näitä eheytysterapioita ei kukaan itseään kunniottava terapeutti harrasta.
Lainaus:
Siksihän erilaisia juttuja järjestetään, että jokaiselle löytyisi oma paikka.
Siksihän erilaisia juttuja järjestetään, että jokaiselle löytyisi oma paikka.
Terapian nimellä kulkevan ei saisi rikkoa ihmistä. Näitä eheytysterapioita ei kukaan itseään kunniottava terapeutti harrasta.
Jokainen aikuinen ihminen saa ihan itse päättää mitä tekee. Ei tämä mikään holhousyhteiskunta ole.
mutta sitten pitää myös olla valmis ottamaan vastaan kritiikki. Ihmistä rikkovaa pseudopsykoterapiaa saa kutsua juuri siksi.
Mun puolestani jokainen saa mennä just sellaiseen terapiaan kuin haluaa.
Jos sä menet lääkäriin, sulla on kuitenkin yleensä
Lainaus:
Jokainen aikuinen ihminen saa ihan itse päättää mitä tekee. Ei tämä mikään holhousyhteiskunta ole.
Jokainen aikuinen ihminen saa ihan itse päättää mitä tekee. Ei tämä mikään holhousyhteiskunta ole.
se ajatus että siellä käytetään eettisesti kestäviä metodeja jotka on sulle parhaaksi? Niinkuin että esim. terapiassa tarkoitus on estää itsemurhat kaikissa tapauksissa eikä toimita sillä periaatteella että no jokunen voi tehdä itsarin terapian takia, voi voi, ei haittaa kunhan vain yksikin biseksuaali saadaan pysymään erossa omasta sukupuolesta.
Sekä regressioterapia että homojen eheytys ovat puoskarointia
Lainaus:
"Mitä on regressioterapia?
Regressioterapiaa kutsutaan myös ”Menneiden elämien terapiaksi”. Se on hypnoosilla saavutettava regression muoto. Siinä pyritään ihmisen alkujuurille, mahdollisimman kauas menneisyyteen. Se perustuu ajatukseen, että kaikki muistomme ja kokemuksemme näkyvät elämässämme ja säteilevät tunteistamme ja käyttäytymisestämme. Kaikki pelot ja vaikeat asiat säilyvät kehossamme. Hoidon tarkoitus on vapauttaa potilas niistä. Se tapahtuu käsittelemällä alitajuista mieltä.
Regressioterapian uskotaan laajentavan tietoisuutta. Siinä palataan lapsuuteen ja usein myös menneisiin elämiin."
Tuossahan saa ihan pään sekaisin. Ihme on että tuollaista toimintaa saa pyörittää laillisesti. Tähän verrattuna homojen eheytys on pikku juttu!
"Mitä on regressioterapia?
Regressioterapiaa kutsutaan myös ”Menneiden elämien terapiaksi”. Se on hypnoosilla saavutettava regression muoto. Siinä pyritään ihmisen alkujuurille, mahdollisimman kauas menneisyyteen. Se perustuu ajatukseen, että kaikki muistomme ja kokemuksemme näkyvät elämässämme ja säteilevät tunteistamme ja käyttäytymisestämme. Kaikki pelot ja vaikeat asiat säilyvät kehossamme. Hoidon tarkoitus on vapauttaa potilas niistä. Se tapahtuu käsittelemällä alitajuista mieltä.
Regressioterapian uskotaan laajentavan tietoisuutta. Siinä palataan lapsuuteen ja usein myös menneisiin elämiin."
Tuossahan saa ihan pään sekaisin. Ihme on että tuollaista toimintaa saa pyörittää laillisesti. Tähän verrattuna homojen eheytys on pikku juttu!
Niin kauan kun hypno- ja regressioterapiat
saa toimia vapaasti, olkaa hiljaa homoaktivistit.Täysi komppi tälle!
Lainaus:
saa toimia vapaasti, olkaa hiljaa homoaktivistit.

Mä en todellakaan kannata hypno-tai regressioterapioita!!!!
t. "homoaktivisti"Se että on yksi paska terapiamuoto ei oikeuta toista.
Vanha vitsis
Lainaus:
saa toimia vapaasti, olkaa hiljaa homoaktivistit.
saa toimia vapaasti, olkaa hiljaa homoaktivistit.
Niin kauan kun Afrikassak kuollaan nälkään, olkaa hiljaa av-mammat
Uutta vauva.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Onko täällä muita, jotka ei jaksa työpäivän jälkeen tehdä mitään?
- > Onko yksikään samaa mieltä mieheni kanssa?
- > Miesten vuoro ---> vehkeet esiin!
- > parinvaihto
- > Keksikaa mulle virikkeita
- > Onko hyvin säilynyt 40-vuotias nainen viehättävä ? =)
- > Raskaustestistä
Uusimmat blogikirjoitukset
- > Mitä kysyä bloggaajalta?
- > Pyöränistuin vapauttaa
- > Unihäiriöitä
- > Imetyskeskustelu,
- > 24. Viikko
- > Sivusta sanoen: Miksi vegaaniruokavalio?
- > Saako lasta tukistaa?
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot

Los Angeles
4.12 m/s