![]() Keskiviikko 23.5.2012 - Lyydia, Lyyli
|
REKISTERÖIDY |
Keskustelut
Näille alueille voit kirjoittaa rekisteröitymättä
» Aihe vapaa
Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu
Viesti
Kysyttiinkö Finlandian esittämisen lupa Sibeliuksen perikunnalta?
Finlandian mainoskäyttöön vaaditaan teostomaksujen lisäksi myös lupa Sibeliuksen perikunnalta, joka omistaa sen tekijänoikeudet. Ovat olleet aika nihkeitä antamaan tuollaisia lupia - ja kun ovat antaneet, niin hinta on ollut melko kova.
Vastaukset
siis esittämiseen
-Ja varsinkin siksi koska
Lupa tarvitaan aina, kun esitetään kappale poliittisessa yhteydessä.Oikeestiko sä AV-mammoilta kysyt asiaa? :D
Täällähän tiedetään kaikki
Miten sitten ei tämäkin.Kannattaisi ehkä
tiedustella joko Haaviston kampanjatoimistolta tai Sibeliuksen perikunnalta tätä asiaa.Tosin kuoronjohtaja oli Pasi Hyökki, kansainvälisesti arvostettu kuoronjohtaja joka on tehnyt merkittäviä kuorolevytyksiä ja johtaa tällä hetkellä mm. Ylioppilaskunnan Laulajia, ja tekijöinä "Elokuvantekijät Pekka Haaviston puolesta"-ryhmä, joten uskoisin että juuri näillä ammattilaisilla on tekijänoikeusasiat selvillä.
Tuskin
Pirun typerä temppu vihreiltä tuo, ihan tyhmin koko heidän kampanjansa aikana ja siihen sentään mahtuu ihmisten pahoinpitelyjäkin.No ehkä he sitten ilmoittavat jos luvat on kunnossa.
Minua ainakin henk. koht. loukkaa, että Finlandiaa, joka on kuitenkin meille kaikille suomalaisille yhteinen laulu käytetään osana poliittista propagandaa.Niinistö ei olisi koskaan sortunut tuollaiseen.
Kerran esim. Sibeliuksen perikunta ei antanut lupaa edes
viidennen sinfonian loppusointujen käyttämiseen kansainvälisessä automainoksessa, vaikka olisivat saaneet miljoonia markkoja.
"Vielä ennen kuin kollegiota oli, meille tuli tarjous viidennen sinfonian loppusointujen käyttämisestä kansainvälisessä automainoksessa. Kyseessä oli miljoonien markkojen sopimus. Koko perikunnan kesken päätettiin ettei tarjoukseen suostuta. Jos kollegio olisi ollut päättämässä, luulen että sopimus olisi syntynyt", Virkkunen sanoo.
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Perikunta+rekister%C3%B6i+Sibelius-tavaramerkin/113523010161
Ja nyt oli kyse kokonaisesta kappaleesta
ja vielä poliittisessa tarkoituksessa esitetystä."Elokuvantekijät Pekka Haaviston puolesta"-ryhmä,
kuulostaa just sellaiselta vasemmistotaiteilijoiden omalta hörhöryhmältä, jota ei luvat paljon kiinnosta.Haluaisitteko sokeria
pihlajanmarjoihinne?Näyttää niinistöläisillä ottavan lujille se, että vapaaehtoiskampanja ja pienlahjoittajat mahdollistivat ensin Ultra Bran konsertin ja sitten noin hienon mainoksen. Kannattiko maksaa tyhjästä isoille mainostoimistoille?
Ei ollenkaan läpinäkyvää vänkytystä täällä...
Naulan kantaan, edellinen...
Kateus taitaa nyt jäytää joitakuita.Mutta kun se lupa tarvitaan.
Jos ei ole lupaa perikunnalta ei voi esittää Finlandiaa mainoksessa ja vieläpä poliittisessa mainoksessa.Jos lupa on kunnossa kaikki on ok, jos ei ole niin voi tulla aika kalliiksi maksaa ne korvaukset jälkeenpäin.
Niin vapaaehtoistyö
Haavisto myi juuri kalliin ökytalonsa, sai siitä 1,7 miljoonaa ja silti olettaa, että kaikki tehdään hänelle ilmaiseksi.Ihmettelen kyllä, että jos lupaa ei ole niin miten maikkarikin oli mainoksen mennyt esittämään.
Täällä myös keskustelu aiheesta.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=697739Minusta esitys oli kaunis
Eikä se Finlandian arvoa alenna. Isänmaallisuus kuuluu kaikille, myös presidenttiehdokkaille.Paremminkin tämä oli taideteos kuin mainos.
Kuulostaa siltä
että täällä on mutu-mammat päättäneet ettei lupia ole, siitäkin huolimatta että ammatti-ihmiset (olivat vasemmistohörhöjä tai eivät) ovat ihan osana koulutustaan saaneet perehdytyksen näinkin itsestäänselviin asioihin. Myös Mtv, joka on toiminut tv-alalla ihan vain muutaman vuoden, on luultavasti tietoinen tekijänoikeuskysymyksistä.Ei mulla muuta.
Saku Kuosmanen ja lätkän MM-kulta
Mitenkäs sitten tämä? Oliko lupa?oletko oikeasti tosissasi
Lainaus:
Haavisto myi juuri kalliin ökytalonsa, sai siitä 1,7 miljoonaa ja silti olettaa, että kaikki tehdään hänelle ilmaiseksi.
Ihmettelen kyllä, että jos lupaa ei ole niin miten maikkarikin oli mainoksen mennyt esittämään.
Haavisto myi juuri kalliin ökytalonsa, sai siitä 1,7 miljoonaa ja silti olettaa, että kaikki tehdään hänelle ilmaiseksi.
Ihmettelen kyllä, että jos lupaa ei ole niin miten maikkarikin oli mainoksen mennyt esittämään.
että vaaleissa ehdokkaan pitäisi maksaa kaikki itse? Silloinhan vain varakkailla olisi mahdollisuus lähteä yhtään missään vaaleissa ehdolle, ja demokratia olisi mennyttä kun se olisi vain rikkaiden etuoikeus.
Tuskin se Saukkikaan itse sitä kampanjaansa maksoi, ja saman lailla siellä vapaaehtoiset duunasi asioita. Taitaa vaan ottaa päähän, että haavistolaiset oli piirun verran kekseliäämpiä.
Miksi sinä tästä huolehdit?
Lainaus:
Jos ei ole lupaa perikunnalta ei voi esittää Finlandiaa mainoksessa ja vieläpä poliittisessa mainoksessa.
Jos lupa on kunnossa kaikki on ok, jos ei ole niin voi tulla aika kalliiksi maksaa ne korvaukset jälkeenpäin.
Jos ei ole lupaa perikunnalta ei voi esittää Finlandiaa mainoksessa ja vieläpä poliittisessa mainoksessa.
Jos lupa on kunnossa kaikki on ok, jos ei ole niin voi tulla aika kalliiksi maksaa ne korvaukset jälkeenpäin.
Kuuluuko tämä asia jotenkin sinulle? Oletko mahdollisesti Sibeliuksen perikuntaa? Jos et, niin motiivejasi jankkaamiseen ei voi kuin ihmetellä.
Jos luvat ei olisi kunnossa,
olisi mainos jo aikaa sitten isolla metelillä kielletty ja vedetty pois. Vai luuletko, että Sibeliuksen perikunta asuu jossain tynnyrissä eikä seuraa ollenkaan mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Odottaa vaan jossain luolassa, että joku tulee kysymään lupaa käyttää jotain biisiä jossain että voivat sitten kieltää?Ap:n mieleen ei tainnut tulla, että kyseinen perikuntahan saattaa jopa kannattaa Haavistoa presidentiksi. On ihan eri asia luovuttaa kappale automainokseen kuin tiettyjä arvoja omaavan henkilön presidentinvaalimainokseen.
Onko ne luvat kunnossa vai ei.
Minun on vain hyvin vaikea uskoa, että Sibeliuksen perikunta, joka on ollut hyvin nihkeä myöntämään lupia antaisi luvan käytää Finlandiaa poliittisessa tarkoituksessa.Tämähän oli alunperin jouku spontaanisti tehty You Tube-video josta tehtiin mainos, ehkä siinä on voinut unohtua yhtä sun toista.
Miksi ihmeessä Sibeliuksen perikunta
myöntäisi luvan käyttää Finlandiaan jonkun ehdokaaan mainostamiseen. Finlandian jos jonkun pitäisi olla neutraali, meille kaikille suomalaisille yhteinen kappale, eikä näillä viherstalinisteilla ole oikeutta omia sitä omakseen.Tuskin edes Niinistölle olisi lupaa annettu tai kenellekään muullekaan henkilölle, tosin Niinistön leirissä ollaan niin viisaita, että tällainen ei olisi tullut mieleenkään:
Vihreät raiskasivat jo Suomen leijonankin, heille ei mikään ole pyhää.
Mautonta ja loukkaavaa käyttää Finlandiaa vaalimainoksessa
Finlandia on Maamme-laulun ohella toinen koko kansan sävellys. Minua ainakin loukkaa, että se esitettään vaalimainoksessa. Se on aivan liian hieno ja arvokas teos sellaiseen yhteyteen.Mistä noin yksimielisiä
käsinukkeja saa?Tekijänoikeus suojaa musiikkia 70 vuotta
Sen jälkeen käyttö on vapaataFinlandia on ylivoimaisesti hienoin suomalainen sävellys
Sen upeutta ei saa tahrata alentamalla sen arvoa vaalimainoksessa.Käsittääkseni yli sata vuotta vanhojen teosten esittämiseen
ei mitään lupia tarvita. Eikä ymmärtääkseni teostomaksujakaan tarvitse maksaa.Eli oikeasti se finlandia on sulle varattu ja sää päätät että
Lainaus:
Finlandia on Maamme-laulun ohella toinen koko kansan sävellys. Minua ainakin loukkaa, että se esitettään vaalimainoksessa. Se on aivan liian hieno ja arvokas teos sellaiseen yhteyteen.
Finlandia on Maamme-laulun ohella toinen koko kansan sävellys. Minua ainakin loukkaa, että se esitettään vaalimainoksessa. Se on aivan liian hieno ja arvokas teos sellaiseen yhteyteen.
missä ja milloin sitä saa esittää? Vaikka se kuitenkin on sun mukaan koko kansan sävellys? Vähän ristiriitaista? Sultako se lupa pitääkin kysyä?
Mua loukkas sen esitys lätkän mm-juhlissa, minusta se oli mautonta esittää niissä kännijuhlissa. Siellä ne känniset pelaajat toikkaroi lavalla kun Kuosmanen veti arvokasta ja hienoa kappaletta.
Eilinen mainos oli hieno verrattuna niihin kännijuhliin.
No jo on tässä puussa
iso sato happamia pihlajanmarjoja kun siinä juurella vieläkin haukutaan. Keskittyä voisi oman ehdokkaan kampanjoinnin hehkuttamiseen eikä mustamaalata sitä vastapuolta kun mitään näyttöä ei ole. Ja ei, mielipidekään ei ole fakta.En nähnyt mainosta, koska en katso tuollaista roskaohjelmaa kuin Putous
Onneksi en nähnyt mainosta, olisin varmaan menettänyt yöuneni. Finlandia on niin käsittämättömän upea teos, joka saa aina kyyneleet silmiini sen kuullessani. Sen yhdistäminen vaalimainokseen on jotain niin käsittämättömän mautonta, että en pysty sitä käsittämään ollenkaan.Olen myös samaa mieltä että
tuo oli enemmän taideteos kuin mainos.Jos sä olisit nähnyt esityksen, olisit kyllä takuulla
Lainaus:
Onneksi en nähnyt mainosta, olisin varmaan menettänyt yöuneni. Finlandia on niin käsittämättömän upea teos, joka saa aina kyyneleet silmiini sen kuullessani. Sen yhdistäminen vaalimainokseen on jotain niin käsittämättömän mautonta, että en pysty sitä käsittämään ollenkaan.
Onneksi en nähnyt mainosta, olisin varmaan menettänyt yöuneni. Finlandia on niin käsittämättömän upea teos, joka saa aina kyyneleet silmiini sen kuullessani. Sen yhdistäminen vaalimainokseen on jotain niin käsittämättömän mautonta, että en pysty sitä käsittämään ollenkaan.
samaa mieltä että on hieno ja liikuttava.
Siis on ihan käsittämätöntä että joku laittaa vaalimainokseen Finlandian
Maamme-laulu ja Finlandia ovat maamme arvokkaimmat sävellykset ja niitä ei pidä sotkea kenenkään poliittisiin mainoksiin. En voi käsittää, mihin tämä maailma oikein on menossa, mitään arvoja ei enää kunnioiteta.Monestiko aiot vielä postata tuon saman viestin?
Lainaus:
Maamme-laulu ja Finlandia ovat maamme arvokkaimmat sävellykset ja niitä ei pidä sotkea kenenkään poliittisiin mainoksiin. En voi käsittää, mihin tämä maailma oikein on menossa, mitään arvoja ei enää kunnioiteta.
Maamme-laulu ja Finlandia ovat maamme arvokkaimmat sävellykset ja niitä ei pidä sotkea kenenkään poliittisiin mainoksiin. En voi käsittää, mihin tämä maailma oikein on menossa, mitään arvoja ei enää kunnioiteta.
En ymmärrä
näitä puheenvuoroja, joissa esitetään, että "vihreät raiskaavat Finlandiaa" tai väitetään, ettei vihreillä "ole oikeutta" esittää koko laulua. Aivan kuin Finlandia olisi vain oikeiston ja konservatiivien yksinoikeus tai niin kuin vihreät tai Haaviston kannattajat (jotka muuten eivät ole kaikki vihreitä) eivät olisi isänmaallisia ja haluaisi kyseistä kappaletta esittää.Miksi oikeistolla tai konservatiiveilla on oikeus omia Finlandia?:) Esittävätkö he seuraavaksi, että Haaviston äänestäjät eivät saisi laulaa Maamme-lauluakaan?:)
Ei se ole käsittämätöntä
Moni kokee että tärkeä osa suomalaisuutta on ollut viime aikoina uhattuna. Vrt. puheet siitä että kikkarapään pahoinpitely on ihan ymmärrettävää, samoin kuin erilaisten ihmisten pakkosijoittaminen Ahvenanmaalle ja tankkien toivomiset Kreikkaan ja esim. natsivahti.blogspot.com-tyyppinen meininki. Se että joku on tosiaan ottanut Finlandian käyttöönsä tässä tilaneessa kertoo juurikin siitä, miten vakavaksi ja tärkeäksi ihmiset tämän asian kokevat.joo, mut tää arvokas ja hieno kappale sopii oikein hyvin
Lainaus:
Maamme-laulu ja Finlandia ovat maamme arvokkaimmat sävellykset ja niitä ei pidä sotkea kenenkään poliittisiin mainoksiin. En voi käsittää, mihin tämä maailma oikein on menossa, mitään arvoja ei enää kunnioiteta.
Maamme-laulu ja Finlandia ovat maamme arvokkaimmat sävellykset ja niitä ei pidä sotkea kenenkään poliittisiin mainoksiin. En voi käsittää, mihin tämä maailma oikein on menossa, mitään arvoja ei enää kunnioiteta.
kännisiin lätkän mm-juhliin. Yhtään ei arvokkuus karise vaikka pelaajat kännissä kuset housuissa heiluu lavalla samaan aikaan kun finlandiaa esitetään. Mutta varjele kun se vaalimainokseen laitetaan...
Finlandia kuuluu koko Suomen kansalle
Eikä sitä pidä käyttää poliittisiin tarkoituksiin. Siihen olisi voinut käyttää vaikka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen -laulua, jos olisi saanut Kuoppamäeltä luvan. Tosin Jukka Kuoppamäki kuuluu Niinistön tukijoihin.Lätkän juhlat eivät ole poliittisia
Lainaus:
kännisiin lätkän mm-juhliin. Yhtään ei arvokkuus karise vaikka pelaajat kännissä kuset housuissa heiluu lavalla samaan aikaan kun finlandiaa esitetään. Mutta varjele kun se vaalimainokseen laitetaan...
Lainaus:
Maamme-laulu ja Finlandia ovat maamme arvokkaimmat sävellykset ja niitä ei pidä sotkea kenenkään poliittisiin mainoksiin. En voi käsittää, mihin tämä maailma oikein on menossa, mitään arvoja ei enää kunnioiteta.
Maamme-laulu ja Finlandia ovat maamme arvokkaimmat sävellykset ja niitä ei pidä sotkea kenenkään poliittisiin mainoksiin. En voi käsittää, mihin tämä maailma oikein on menossa, mitään arvoja ei enää kunnioiteta.
kännisiin lätkän mm-juhliin. Yhtään ei arvokkuus karise vaikka pelaajat kännissä kuset housuissa heiluu lavalla samaan aikaan kun finlandiaa esitetään. Mutta varjele kun se vaalimainokseen laitetaan...
Sibeliuksen perikunnassa
on varmaan kaikkien poliittisten ryhmittymien kannttajia. Tunnen itse heistä viisi, ja siinäkin on intomieleisestä maailmanparantajasta vasemmistolaisen kautta kunnon oikeistolaiseen konservatistiin. Kuka sitten hoitaa ison perikunnan asioita ja päättää. on eri juttu.Mun mielestä jo siinä on Finlandian
esiin kaivamisen paikka, että runsaasti valtaa saaneen kohupuolueen puheenjohtaja kertoo puolueohjelman sisältävän asioita, jotka on laitettu sinne vain muiden ihmisryhmien ärsyttämiseksi - eikä siksi että haluttaisiin kertoa puolueen kannattajajille rehellisesti mitä asioita puolue ajaa. Että tämäkö on se tulevaisuuden Suomi, jota kohti ollaan menossa? Politiikasta tehdään tosi-tv:tä, jossa koskaan ei voi tietää kuka on tosissaan ja kuka ei.Sibeliuksen teokset vapautuvat v. 2027
Jolloin on kulunut 70 vuotta hänen kuolemastaaan.Lupaa ei voi olla, koska vaalirahasto niin pieni
että sieltä ei olisi voitu lupaa maksaa. Ja jos sen maksoi joku yksityishenkilö/yhdistys ohi Haaviston vaalirahoituksen, joudutaan asiaa puimaan jälkikäteen. Silloin joudutaan kysymään, tiesikö presidenttiehdokas Haavisto siitä, että kannattajansa ovat aktiivisia lainrikkojia.Perikunta päättää, millaisella hinnalla teosta myy
Ei kuulu tippaakaan av-mammoille, kuinka perikunta oikeuksia käyttää.On surullista, että kansallissäveltäjämme teosta
käytetään vaalimainoksessa.Niinkin epäisänmaallisessa yhteydessä?
Lainaus:
käytetään vaalimainoksessa.
käytetään vaalimainoksessa.
Noiin, ei kai Finlandia
sovi presidentin vaaliin?tätä
teostahan on käytetty aiemminkin juurikin poliittisissa yhteyksissä kun maikkarin jutusta selviää...Maamme-laulu ja Finlandia eivät kuulu vaalimainoksiin
Jotain arvoja on oltava, ja jotkut teokset on jätettävä rauhaan politiikalta. Musiikkia on Suomi täynnä, sitä olisi voinut käyttää.Uutta vauva.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Jarna on menossa Berliinissä Trandeburgin portille.
- > parinvaihto
- > Ääntelevätkö naiset seksin aikana myös oikeasti?
- > Iholla Saaran tytön blogi?
- > saitteko vanhempienne tallettamat lapsilisät itsellenne?
- > Keksikaa mulle virikkeita
- > Mua todella huvittaa nuo lapsettomat ystäväni nykyään
Uusimmat blogikirjoitukset
- > Mitä kysyä bloggaajalta?
- > Pyöränistuin vapauttaa
- > Unihäiriöitä
- > Imetyskeskustelu,
- > 24. Viikko
- > Sivusta sanoen: Miksi vegaaniruokavalio?
- > Saako lasta tukistaa?
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot

Los Angeles
5.14 m/s




