![]() Keskiviikko 23.5.2012 - Lyydia, Lyyli
|
REKISTERÖIDY |
Keskustelut
Näille alueille voit kirjoittaa rekisteröitymättä
» Aihe vapaa
Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu
Viesti
Miksi keski-ikäiset miehet jättävät perheensä toisen naisen takia?
Tämä on niin klisee, mutta silti tuttavapiirissä jo pari kertaa nähty. Vanhempi mies ihastuu yleensä huomattavasti nuorempaan naiseen, yleensä työkaveriin. Ryhtyy pettämään, innostuu ja jättää lopulta perheensä ja muuttaa saman tien uuden luo. Yleensä tuho perheessä on valtava ja lapset kärsivät eniten.Kysymys kuuluukin, että jos mies oli onneton nykyisessä liitossaan, miksi hän mm.
a) ei tehnyt mitään avioliiton pelastamiseksi
b) ei vain eronnut ja muuttanut pois
c) ei tiedostanut käyvänsä läpi keski-iän kriisiä ja mennyt vaikka itse terapiaan
jne jne.
Miksi jotkut miehet päätyvät siihen tuhoisimpaan vaihtoehtoon? Yleensä nuorempi nainen tarkoittaa myös sitä, että edessä on perhe no. 2 perustaminen ja koko show uudestaan.
Vastaukset
a) ehkä oli yrittänytkin tehdä jotain
b) jos ei olekaan voinut niin pahoin, että ero olis tullut mieleenc) harva kriisin keskellä olija tajuaa tuota...
Eli, jos ihastuu ja rakastuu, se tuntuu varmasti niin hyvältä, ettei haluakaan ajatella muuta, kuin sitä uutta, ihanaa elämää. Oletan. Varmaan pätee eroaviin naisiinkin melko moneen.
Varmaan siksi kun vaimonsa on suurinpiirtein
saman ikäinen eikä jaksa katsoa akan rupsahtamista ja vaihdevuosiraivareita.Jotkut jäävät avioliittoon vain lasten takia.
Ja silloin sitoutuminen on hyvin pinnallista, jos se on se ainoa tekijä. Itse parisuhteesta tulee merkityksetön. Tällöin se kynnys häipyä suhteesta jossain vaiheessa lopullisesti on pienempi, varsinkin jos tapaa jonkun.Yhden kaverin kohdalla näin on käynyt. Oli kylläkin nainen kyseessä. Oli yrittänyt vuosikaudet parantaa parisuhdettaan, oli tehnyt mieli lähteä mutta pysynyt paikallaan lasten takia. Kuulemma tajusi vasta uuden miehen tavattuaan, että hänen olisi pitänyt häipyä jo ajat sitten. Että sitä ei vain ollut myöntänyt itselleen ennen kuin oma käytös kertoi, että sitoutuminen on poissa.
Niinpä
a) ihmiset eivät osaa tehdä mitään avioliittonsa pelastamiseksi ennenkuin on liian myöhästäb) mies ei asu yksin
c) suomalainen mieshän ei terapiaan mene. Sehän voisi vielä tarkoittaa, että hänessä on jotain pielessä.
Tarina on klishee, koska nämä tarinat toistavat itseään. Jopa vuorosanat ovat samanlaisia. Vaimon ulkonäöllä tai käyttäytymisellä ei ole mitään tekemistä pettämisen kanssa.
Minä haluaisin tietää kuinka moni näistä miehistä tajuaa virheensä jälkikäteen?
Mun tuttavapiirissä taas useimmin nainen
on lähtenyt. Jättänyt perheensä ja perustanut uuden (2 kpl) tai jos on ollut vanhempi, niin ei ole lisää lapsia hankkinut.Juu, sitoutunut ihminen käyttäytyy myös sitoutuneesti
Lainaus:
Ja silloin sitoutuminen on hyvin pinnallista, jos se on se ainoa tekijä. Itse parisuhteesta tulee merkityksetön. Tällöin se kynnys häipyä suhteesta jossain vaiheessa lopullisesti on pienempi, varsinkin jos tapaa jonkun. Yhden kaverin kohdalla näin on käynyt. Oli kylläkin nainen kyseessä. Oli yrittänyt vuosikaudet parantaa parisuhdettaan, oli tehnyt mieli lähteä mutta pysynyt paikallaan lasten takia. Kuulemma tajusi vasta uuden miehen tavattuaan, että hänen olisi pitänyt häipyä jo ajat sitten. Että sitä ei vain ollut myöntänyt itselleen ennen kuin oma käytös kertoi, että sitoutuminen on poissa.

Ap:n kysymys kuuluu myös, miksi keski-ikäinen mies (tai nainen) ei ole enää sitoutunut, vaikka olisi sitä ollut aiemmin?
Mikä lie tulee
Mutta yleensä se menee sen kaavan kautta, että mies lähtee kovalla uholla nuoren naisen matkaan. Ex-vaimo jää ihmeissään lasten kans, että mitä nyt.Miestä ei entisen liiton lapset paljon kiinnosta kun uuden rakkauden kanssa puuhataan jo uutta. Uhotaan, että nyt tässä iässä osaa nauttia isyydestä ja perheestä ja on arvot kunnossa.
Ja sitten iskee arki ja tulee riidat ja nuori nainen ei jaksa katsoa vanhaa miestä vaan lemppaa sen pihalle.
Mies on sitten ihmeissään kun ei ole paluuta entiseen, eikä uuteenkaan enää pääsee.
Näitä tarinoita on nähty aika monta.
Naisten rahanahneus sen tekee
Nuori nainen on aivan kuin te. Mies on vanhempana varakas ja säästöjäkin on. Miehellä on varaa.Nainen luonteeltaan tahtoo että mies maksaa elämän ja hoitaa kaiken. Mies ei odota naiselta rahaa tai omaisuuksia vain kauneus ja mukavuus riittää.
Tekin voisitte jättää pieruisen harmaahapsenne ja ottaa komean lihaksikkaan romaanikerjäläisen tai opiskelijan elätiksenne nurkkiinne.
Vaan te taidatte kaivata parisuhteelta jotain muutakin kuin mahtavaa seksiä ja mielenkiintoisia keskusteluita.
Tahdotte omakotitalon ja vähintään kaksi autoa ja ulkomaanlomat.
Siksi mies vaihtaa nuoreen naiseen. Siksi te ette vaihda nuoreen mieheen.
T: 11cm mies
Elämä on lyhyt
A) Saattaa yrittää, mutta liitossa on aina kaksi henkilöäB) No mites tämä eroaa sitten kuvaamastasi tilanteesta?
C) Koska nuoren naisen kanssa peuhaaminen on paljon kivempaa kuin terapiassakäynti.
Ehkä miehille iskee se keski-iän kriisi. Pitkä liitto takana. Pahimmillaa kotielämä on samaa puurtamista päivästä toiseen. Vaimosta on tullut frigidi nalkuttaja, jolloin kaikki muu kuin kotona oleminen on hauskempaa. Sitten saa kerran vielä tuntea sen, että joku oikeasti haluaa ja himoitsee. Niin helposti se alkaa painaa huomattavasti enemmän vaakakupissa. Elämä on lyhyt, joten siitä pitää nauttia ;)
11cm mies
kiteyttikin kaiken tosin aika erikoisesti. Olen samaa mieltä.Mies kaipaa parisuhteelta eriasioita, kuin nainen.
Itse kyllä olen aina ihmetellyt näitä miehiä
Tuossa vuosien varrella on nähnyt naapureissa ja työkavereissa näitä "jätettyjä naisia"Fiksuja ja hyvännäköisiä. Yleensä vielä sen jälkeen kun äijä on lähtenyt vieraan matkaan, on nämä naiset alkaneet kukoistaa. Ja eivät todellakaan ole olleet mitään nalkuttavia frigidejä:)
Yksi tällainen mies jäi juuri masennussaikulle (tuskin kykenee enää ikinä töihin) kun ei se uusi elämä ollutkaan niin ihanaa. Entinen vaimo kukoistaa ja on löytänyt uuden puolison itselleen ja lapsetkin on päässeet jaloilleen. Isillä vain menee huonosti uuden vaimon kanssa ja tällä hetkellä sairastaa burnouttia. Se uusi elämä ei kai ollutkaan sitten niin hehkeää ja ihanaa. Ja kamalan suurella uholla hänkin jätti vaimonsa. Haukkui sitä kaikille ja kehui, kuinka uusi tyttöystävä on kaunis ja mahtava sängyssä ja ihana ja lempeä ja hän katuu kun teki kakaroita entisen vaimon kans ja meno sen kans naimisiin. Nyt alkoi uusi elämä kun löysi tämän uuden naisen. Niinpä, alkoihan se uusi elämä kun lappaa masennuslääkeitä naamaan, eikä taida tästä enää työkuntoon toipua.
Jep, elämä on lyhyt, mutta ihmissuhteet ei kai
Lainaus:
A) Saattaa yrittää, mutta liitossa on aina kaksi henkilöä B) No mites tämä eroaa sitten kuvaamastasi tilanteesta? C) Koska nuoren naisen kanssa peuhaaminen on paljon kivempaa kuin terapiassakäynti. Ehkä miehille iskee se keski-iän kriisi. Pitkä liitto takana. Pahimmillaa kotielämä on samaa puurtamista päivästä toiseen. Vaimosta on tullut frigidi nalkuttaja, jolloin kaikki muu kuin kotona oleminen on hauskempaa. Sitten saa kerran vielä tuntea sen, että joku oikeasti haluaa ja himoitsee. Niin helposti se alkaa painaa huomattavasti enemmän vaakakupissa. Elämä on lyhyt, joten siitä pitää nauttia ;)

silti kertakäyttökamaa? Ja minkälaisen mallin mies antaa lapsilleen? Oma nautinto tärkeintä?
b)-vaihtoehto on minusta kyllä paljon sitä puolisoa ja lapsia kunnioittavamapi kuin se pettämis-jättämis-uusi nainen -kuvio. Lisäksi yleesä näissä pettämiskuvioissa välit exään menee täysin ja hinnan maksavat myös lapset.
En ole tuollaisiin törmännyt
Lainaus:
Tuossa vuosien varrella on nähnyt naapureissa ja työkavereissa näitä "jätettyjä naisia"
Fiksuja ja hyvännäköisiä. Yleensä vielä sen jälkeen kun äijä on lähtenyt vieraan matkaan, on nämä naiset alkaneet kukoistaa. Ja eivät todellakaan ole olleet mitään nalkuttavia frigidejä:)
Yksi tällainen mies jäi juuri masennussaikulle (tuskin kykenee enää ikinä töihin) kun ei se uusi elämä ollutkaan niin ihanaa. Entinen vaimo kukoistaa ja on löytänyt uuden puolison itselleen ja lapsetkin on päässeet jaloilleen. Isillä vain menee huonosti uuden vaimon kanssa ja tällä hetkellä sairastaa burnouttia. Se uusi elämä ei kai ollutkaan sitten niin hehkeää ja ihanaa. Ja kamalan suurella uholla hänkin jätti vaimonsa. Haukkui sitä kaikille ja kehui, kuinka uusi tyttöystävä on kaunis ja mahtava sängyssä ja ihana ja lempeä ja hän katuu kun teki kakaroita entisen vaimon kans ja meno sen kans naimisiin. Nyt alkoi uusi elämä kun löysi tämän uuden naisen. Niinpä, alkoihan se uusi elämä kun lappaa masennuslääkeitä naamaan, eikä taida tästä enää työkuntoon toipua.
Tuossa vuosien varrella on nähnyt naapureissa ja työkavereissa näitä "jätettyjä naisia"
Fiksuja ja hyvännäköisiä. Yleensä vielä sen jälkeen kun äijä on lähtenyt vieraan matkaan, on nämä naiset alkaneet kukoistaa. Ja eivät todellakaan ole olleet mitään nalkuttavia frigidejä:)
Yksi tällainen mies jäi juuri masennussaikulle (tuskin kykenee enää ikinä töihin) kun ei se uusi elämä ollutkaan niin ihanaa. Entinen vaimo kukoistaa ja on löytänyt uuden puolison itselleen ja lapsetkin on päässeet jaloilleen. Isillä vain menee huonosti uuden vaimon kanssa ja tällä hetkellä sairastaa burnouttia. Se uusi elämä ei kai ollutkaan sitten niin hehkeää ja ihanaa. Ja kamalan suurella uholla hänkin jätti vaimonsa. Haukkui sitä kaikille ja kehui, kuinka uusi tyttöystävä on kaunis ja mahtava sängyssä ja ihana ja lempeä ja hän katuu kun teki kakaroita entisen vaimon kans ja meno sen kans naimisiin. Nyt alkoi uusi elämä kun löysi tämän uuden naisen. Niinpä, alkoihan se uusi elämä kun lappaa masennuslääkeitä naamaan, eikä taida tästä enää työkuntoon toipua.
Ei millään pahalla, mutta kuulostaa ihan jätetyn naisen kosto päiväunelta. Ei todelliselta.
T: 11cm mies
Entäs kulissit

Mistä tiedät, mitä se kotielämä on todellisuudessa ollut. Kyllä meidänkin perheessä on välillä melkoista kulissia pidetty, mutta onneksi tilanne on kääntynyt sitten parempaan suuntaan. Eli pahimmillaan oltiin yhtä hymyä ja oikein kiiltokuva perhe, mutta kun vieraat lähtivät, ei taas puhuttu keskenään...
Noh
Lainaus:
Lainaus:
Tuossa vuosien varrella on nähnyt naapureissa ja työkavereissa näitä "jätettyjä naisia" Fiksuja ja hyvännäköisiä. Yleensä vielä sen jälkeen kun äijä on lähtenyt vieraan matkaan, on nämä naiset alkaneet kukoistaa. Ja eivät todellakaan ole olleet mitään nalkuttavia frigidejä:) Yksi tällainen mies jäi juuri masennussaikulle (tuskin kykenee enää ikinä töihin) kun ei se uusi elämä ollutkaan niin ihanaa. Entinen vaimo kukoistaa ja on löytänyt uuden puolison itselleen ja lapsetkin on päässeet jaloilleen. Isillä vain menee huonosti uuden vaimon kanssa ja tällä hetkellä sairastaa burnouttia. Se uusi elämä ei kai ollutkaan sitten niin hehkeää ja ihanaa. Ja kamalan suurella uholla hänkin jätti vaimonsa. Haukkui sitä kaikille ja kehui, kuinka uusi tyttöystävä on kaunis ja mahtava sängyssä ja ihana ja lempeä ja hän katuu kun teki kakaroita entisen vaimon kans ja meno sen kans naimisiin. Nyt alkoi uusi elämä kun löysi tämän uuden naisen. Niinpä, alkoihan se uusi elämä kun lappaa masennuslääkeitä naamaan, eikä taida tästä enää työkuntoon toipua.
Ei millään pahalla, mutta kuulostaa ihan jätetyn naisen kosto päiväunelta. Ei todelliselta. T: 11cm miesTuossa vuosien varrella on nähnyt naapureissa ja työkavereissa näitä "jätettyjä naisia" Fiksuja ja hyvännäköisiä. Yleensä vielä sen jälkeen kun äijä on lähtenyt vieraan matkaan, on nämä naiset alkaneet kukoistaa. Ja eivät todellakaan ole olleet mitään nalkuttavia frigidejä:) Yksi tällainen mies jäi juuri masennussaikulle (tuskin kykenee enää ikinä töihin) kun ei se uusi elämä ollutkaan niin ihanaa. Entinen vaimo kukoistaa ja on löytänyt uuden puolison itselleen ja lapsetkin on päässeet jaloilleen. Isillä vain menee huonosti uuden vaimon kanssa ja tällä hetkellä sairastaa burnouttia. Se uusi elämä ei kai ollutkaan sitten niin hehkeää ja ihanaa. Ja kamalan suurella uholla hänkin jätti vaimonsa. Haukkui sitä kaikille ja kehui, kuinka uusi tyttöystävä on kaunis ja mahtava sängyssä ja ihana ja lempeä ja hän katuu kun teki kakaroita entisen vaimon kans ja meno sen kans naimisiin. Nyt alkoi uusi elämä kun löysi tämän uuden naisen. Niinpä, alkoihan se uusi elämä kun lappaa masennuslääkeitä naamaan, eikä taida tästä enää työkuntoon toipua.
Minä olen petetty ja jätetty. Ja todellakin aloin kukoistamaan eron myötä. Näin eron peilistä, energiatasostani ja jokainen tuttu ja tuntematon hoki samaa.
Exän tilanne ei ole yhtä paha kuin yllä on mainittu, mutta mitä lapset hänestä kertovat, niin voin päätellä ettei hyvin mene. Onnellinen ihminen ei käyttäydy siten kuin hän käyttäytyy.
Ohis
No minä nyt olen törmännyt ja teen osittain tämän miehen työtehtäviä
ja on ollut puhetta, että ei taida enää kyetä töihin, on niin huonossa kunnossa.Ihmettelimme jo aikoinaan, miksi jätti vaimonsa, koska vaimo on todella kaunis ja hyvännäköinen. 2 lasta heillä yhteisesti.
No naisella menee hyvin ja on uusi miesystävä.
Lainaus:
Ei millään pahalla, mutta kuulostaa ihan jätetyn naisen kosto päiväunelta. Ei todelliselta.
T: 11cm mies
Lainaus:
Tuossa vuosien varrella on nähnyt naapureissa ja työkavereissa näitä "jätettyjä naisia"
Fiksuja ja hyvännäköisiä. Yleensä vielä sen jälkeen kun äijä on lähtenyt vieraan matkaan, on nämä naiset alkaneet kukoistaa. Ja eivät todellakaan ole olleet mitään nalkuttavia frigidejä:)
Yksi tällainen mies jäi juuri masennussaikulle (tuskin kykenee enää ikinä töihin) kun ei se uusi elämä ollutkaan niin ihanaa. Entinen vaimo kukoistaa ja on löytänyt uuden puolison itselleen ja lapsetkin on päässeet jaloilleen. Isillä vain menee huonosti uuden vaimon kanssa ja tällä hetkellä sairastaa burnouttia. Se uusi elämä ei kai ollutkaan sitten niin hehkeää ja ihanaa. Ja kamalan suurella uholla hänkin jätti vaimonsa. Haukkui sitä kaikille ja kehui, kuinka uusi tyttöystävä on kaunis ja mahtava sängyssä ja ihana ja lempeä ja hän katuu kun teki kakaroita entisen vaimon kans ja meno sen kans naimisiin. Nyt alkoi uusi elämä kun löysi tämän uuden naisen. Niinpä, alkoihan se uusi elämä kun lappaa masennuslääkeitä naamaan, eikä taida tästä enää työkuntoon toipua.
Tuossa vuosien varrella on nähnyt naapureissa ja työkavereissa näitä "jätettyjä naisia"
Fiksuja ja hyvännäköisiä. Yleensä vielä sen jälkeen kun äijä on lähtenyt vieraan matkaan, on nämä naiset alkaneet kukoistaa. Ja eivät todellakaan ole olleet mitään nalkuttavia frigidejä:)
Yksi tällainen mies jäi juuri masennussaikulle (tuskin kykenee enää ikinä töihin) kun ei se uusi elämä ollutkaan niin ihanaa. Entinen vaimo kukoistaa ja on löytänyt uuden puolison itselleen ja lapsetkin on päässeet jaloilleen. Isillä vain menee huonosti uuden vaimon kanssa ja tällä hetkellä sairastaa burnouttia. Se uusi elämä ei kai ollutkaan sitten niin hehkeää ja ihanaa. Ja kamalan suurella uholla hänkin jätti vaimonsa. Haukkui sitä kaikille ja kehui, kuinka uusi tyttöystävä on kaunis ja mahtava sängyssä ja ihana ja lempeä ja hän katuu kun teki kakaroita entisen vaimon kans ja meno sen kans naimisiin. Nyt alkoi uusi elämä kun löysi tämän uuden naisen. Niinpä, alkoihan se uusi elämä kun lappaa masennuslääkeitä naamaan, eikä taida tästä enää työkuntoon toipua.
Ei millään pahalla, mutta kuulostaa ihan jätetyn naisen kosto päiväunelta. Ei todelliselta.
T: 11cm mies
Poikkeus tapaus siis
Lainaus:
ja on ollut puhetta, että ei taida enää kyetä töihin, on niin huonossa kunnossa.
Ihmettelimme jo aikoinaan, miksi jätti vaimonsa, koska vaimo on todella kaunis ja hyvännäköinen. 2 lasta heillä yhteisesti.
No naisella menee hyvin ja on uusi miesystävä.
ja on ollut puhetta, että ei taida enää kyetä töihin, on niin huonossa kunnossa.
Ihmettelimme jo aikoinaan, miksi jätti vaimonsa, koska vaimo on todella kaunis ja hyvännäköinen. 2 lasta heillä yhteisesti.
No naisella menee hyvin ja on uusi miesystävä.
Yleensä se on toisinpäin.
Mikä on keski-ikä?
Yksinkertaista
Keski-ikäinen mies alkaa kaipaamaan tyydyttävää parisuhdetta ja puolisoa. Enää arkikumppani ja miehen lasten äiti ei riitäkään. Voihan se oikeasti olla, että monelle naiselle tulee loppupelissä yllätyksenä, että miehelle ei riitä elättäjän, kaverin ja isän rooli.Ja jos seksitarpeet ja halut eivät kohtaa, niin ... Aikansa mies klaaraa kupla otsassa ja mieli maassa, mutta tuo keski-ikä on juuri se ikä, jossa voi olla se 10-15 v nuutunutta suhdetta taustalla.
Ja kuten tuossa jo aikaisemmin jo kerrottiin, niin kyllähän ne naisetkin sitä monoa tarjoaa kanssa, varmaan samoista tai jopa eri syistä.
Miehenä täytyy tähän puuttua
Lainaus:
Onnellinen ihminen ei käyttäydy siten kuin hän käyttäytyy.

Puhut nyt ihmisestä. Nainen ja mies on erilaisia olentoja.
Mies on onnellinen vain voittaessaan vihollisen ja humalassa. Myös yhdynnän aikana mies saattaa olla onnellinen hetken.
Onnellista on helppo näytellä. Onnellisuus on hetkittäistä ja onnellisuus vaatii uhrauksia. Esimerkiksi elimistön myrkyttäminen (uhraaminen) alkoholilla tuottaa onnellisuutta lyhyeksi aikaa.
Naisen onnellisuudesta en tiedä.
Mitä nyt viimeisiä kirjoituksia lukeneena. Voisin päätellä että nainenkin saa onnea muiden epäonnesta vaikkapa sen exän epäonnisesta elämästä?
T: EX
mutta eikö
se ole pitkässä suhteessa aivan tavallista, että suhde valuu kaverin ja isän/äidin rooliin. Minusta alkuperäinen kysymys liittyikin siihen, miksi pitää tarjota monoa, eikä yritetä parantaa sitä mikä joskus muinoin on ollut hyvää?Ehkä syy on se, että uusi puoliso on hauskempaa kuin terapiassa käynti... Hauskuus on ainakin taattu seuraaviksi vuoksiksi.
Heh, minä kyllä tiedän monta jätettyä keski-ikäistä naista
ja kyllä se taitaa alkujärkytyksen jälkeen mennä niin, että he alkavat pitää huolta itsestään kun ei ole äijä vieressä nalkuttamassa ja rajoittamassa. Moni puhkeaa kukkaan sen jälken kun ovat surutyön käyneet läpi.Joten ei se jättäjämies ole ehkä aina niin kullanarvoinen palkinto ollutkaan.
Lainaus:
Yleensä se on toisinpäin.
Lainaus:
ja on ollut puhetta, että ei taida enää kyetä töihin, on niin huonossa kunnossa.
Ihmettelimme jo aikoinaan, miksi jätti vaimonsa, koska vaimo on todella kaunis ja hyvännäköinen. 2 lasta heillä yhteisesti.
No naisella menee hyvin ja on uusi miesystävä.
ja on ollut puhetta, että ei taida enää kyetä töihin, on niin huonossa kunnossa.
Ihmettelimme jo aikoinaan, miksi jätti vaimonsa, koska vaimo on todella kaunis ja hyvännäköinen. 2 lasta heillä yhteisesti.
No naisella menee hyvin ja on uusi miesystävä.
Yleensä se on toisinpäin.
Moni nainen ei eroa miehestään lasten takia. Ja kun mies löytää
nuoremman ja lähtee niin nainen voi olla salaa tyytyväinen.Lainaus:
ja kyllä se taitaa alkujärkytyksen jälkeen mennä niin, että he alkavat pitää huolta itsestään kun ei ole äijä vieressä nalkuttamassa ja rajoittamassa. Moni puhkeaa kukkaan sen jälken kun ovat surutyön käyneet läpi.
Joten ei se jättäjämies ole ehkä aina niin kullanarvoinen palkinto ollutkaan.

Minä olen tuo nuorempi "toinen nainen".
Olimme naimisissa tahoillamme ja niin vain ajauduimme harrastamaan villiä seksiä.Jäimme siitä kiinni ja myös erosimme tahoillamme.
Miehellä tosin ei ollut lapsia, minulla oli 1 lapsi.
No mitäs siinä sitten kun jatkoimme keskenämme yhdessä.
Jälkeenpäin mies on sanonut ihastuneensa minun "söpöyteeni" ja kiinnostukseeni miestä kohtaan.
Kukaan ei ollut kuulemma "vuosisatoihin" ollut niin kiinnostunut hänestä ja tekemisistään.
Se kai imarteli häntä.
Kiinnijäämisestämme on nyt reilu 4v aikaa ja edelleen (vaikka tuo onkin vielä lyhyt aika) jaksan olla kiinnostunut, tsemppaava ja tukea miestä vaikeissakin asioissa/tilanteissa.
Koen itseni muutenkin enemmän läsnäolevaksi kuin miehen exä.
Ei sinänsä mikään ihme kun exänsä asui työn perässä yli 200km päässä 10v ajan ennen eroa.
Ja kyllä. Olemme myös perustaneet perheen ;-)
Ehei
Lainaus:
Lainaus:
Onnellinen ihminen ei käyttäydy siten kuin hän käyttäytyy. Ohis
Puhut nyt ihmisestä. Nainen ja mies on erilaisia olentoja. Mies on onnellinen vain voittaessaan vihollisen ja humalassa. Myös yhdynnän aikana mies saattaa olla onnellinen hetken. Onnellista on helppo näytellä. Onnellisuus on hetkittäistä ja onnellisuus vaatii uhrauksia. Esimerkiksi elimistön myrkyttäminen (uhraaminen) alkoholilla tuottaa onnellisuutta lyhyeksi aikaa. Naisen onnellisuudesta en tiedä. Mitä nyt viimeisiä kirjoituksia lukeneena. Voisin päätellä että nainenkin saa onnea muiden epäonnesta vaikkapa sen exän epäonnisesta elämästä? T: EXOnnellinen ihminen ei käyttäydy siten kuin hän käyttäytyy. Ohis
Minä määrittelen onnen suhteellisen pysyväksi tilaksi, joka tulee niin miehen kuin naisenkin, sisimmästä. Mikään ulkoinen tekijä tai ihminen ei voi tuoda onnea.
Toinen ihminen tai jokin tekeminen tai seksi tai eksän epäonni voivat tuoda hetkittäistä mielihyvää. Mutta todellinen onni on sisäistä rauhaa. Niin miehellä kuin naisella.
16
Heh, heh. Garambaa!
Lainaus:
Heh, minä kyllä tiedän monta jätettyä keski-ikäistä naista ja kyllä se taitaa alkujärkytyksen jälkeen mennä niin, että he alkavat pitää huolta itsestään kun ei ole äijä vieressä nalkuttamassa ja rajoittamassa. Moni puhkeaa kukkaan sen jälken kun ovat surutyön käyneet läpi.
Joten ei se jättäjämies ole ehkä aina niin kullanarvoinen palkinto ollutkaan.
Heh, minä kyllä tiedän monta jätettyä keski-ikäistä naista ja kyllä se taitaa alkujärkytyksen jälkeen mennä niin, että he alkavat pitää huolta itsestään kun ei ole äijä vieressä nalkuttamassa ja rajoittamassa. Moni puhkeaa kukkaan sen jälken kun ovat surutyön käyneet läpi.
Joten ei se jättäjämies ole ehkä aina niin kullanarvoinen palkinto ollutkaan.
Minäpä en tiedä yhtään tuollaista tapausta.
Tasoissa ollaan siinä mielessä. Paitsi ellet halua nimetä ketään nimeltä?
Pitäisiköhän minun ilmoittaa täällä nimeni :-)?
Lainaus:
Lainaus:
Heh, minä kyllä tiedän monta jätettyä keski-ikäistä naista ja kyllä se taitaa alkujärkytyksen jälkeen mennä niin, että he alkavat pitää huolta itsestään kun ei ole äijä vieressä nalkuttamassa ja rajoittamassa. Moni puhkeaa kukkaan sen jälken kun ovat surutyön käyneet läpi. Joten ei se jättäjämies ole ehkä aina niin kullanarvoinen palkinto ollutkaan.
Minäpä en tiedä yhtään tuollaista tapausta. Tasoissa ollaan siinä mielessä. Paitsi ellet halua nimetä ketään nimeltä?Heh, minä kyllä tiedän monta jätettyä keski-ikäistä naista ja kyllä se taitaa alkujärkytyksen jälkeen mennä niin, että he alkavat pitää huolta itsestään kun ei ole äijä vieressä nalkuttamassa ja rajoittamassa. Moni puhkeaa kukkaan sen jälken kun ovat surutyön käyneet läpi. Joten ei se jättäjämies ole ehkä aina niin kullanarvoinen palkinto ollutkaan.
Kai sitä on 50+ iässä aika tunne-elämältään haavoittuva.
Alkaa miettiä, onko elämä siinä.En tiedä. Minusta se on aika käsittämätöntä. Kuulin jokunen kk sitten, että oman siskoni mies on yhtäkkiä rakastunut nuorempaan naiseen. Kyse on pariskunnasta, joka on elänyt onnellisesti yhdessä 30 vuotta! Ja molemmat erittäin hyvätuloisia, hyvännäköisiä ja menestyneitä (siis siskoni ja hänen miehensä) ja aina vaikuttaneet rakastuneilta toisiinsa. Asia tuli siskolleni täysin puskasta, luuli kaiken olevan hyvin: miehen kanssa yhteiset harrastukset, hyvä seksielämä jne.
Eli kyllä, ei se välttämättä todellakaan ole niin, että rikotaan jo entuudestaan karilla ollut liitto - vaikka ne nyxät mielellään niin haluavat itselleen uskotellakin!
Myös miehenä sanon tähän että täyttä p***aa.
Lainaus:
Miehenä täytyy tähän puuttua
Puhut nyt ihmisestä. Nainen ja mies on erilaisia olentoja.
Mies on onnellinen vain voittaessaan vihollisen ja humalassa. Myös yhdynnän aikana mies saattaa olla onnellinen hetken.
Onnellista on helppo näytellä. Onnellisuus on hetkittäistä ja onnellisuus vaatii uhrauksia. Esimerkiksi elimistön myrkyttäminen (uhraaminen) alkoholilla tuottaa onnellisuutta lyhyeksi aikaa.
Naisen onnellisuudesta en tiedä.
Mitä nyt viimeisiä kirjoituksia lukeneena. Voisin päätellä että nainenkin saa onnea muiden epäonnesta vaikkapa sen exän epäonnisesta elämästä?
T: EX
Miehenä täytyy tähän puuttua
Lainaus:
Onnellinen ihminen ei käyttäydy siten kuin hän käyttäytyy.
Ohis
Onnellinen ihminen ei käyttäydy siten kuin hän käyttäytyy.
Ohis
Puhut nyt ihmisestä. Nainen ja mies on erilaisia olentoja.
Mies on onnellinen vain voittaessaan vihollisen ja humalassa. Myös yhdynnän aikana mies saattaa olla onnellinen hetken.
Onnellista on helppo näytellä. Onnellisuus on hetkittäistä ja onnellisuus vaatii uhrauksia. Esimerkiksi elimistön myrkyttäminen (uhraaminen) alkoholilla tuottaa onnellisuutta lyhyeksi aikaa.
Naisen onnellisuudesta en tiedä.
Mitä nyt viimeisiä kirjoituksia lukeneena. Voisin päätellä että nainenkin saa onnea muiden epäonnesta vaikkapa sen exän epäonnisesta elämästä?
T: EX
No en voi kyllä nimiä antaa, mutta
tässä mainitsen heti-2 työkaveriani (toisen mies jätti kun hän oli n. 30v, toisen kun hän oli 45v)
-naapurini
-veljen vaimo (veljeni jätti hänet ja nyt veljen vaimo kukoistaa, koska veljeni ei kyllä ollut mikään lottovoitto)
tässä heti muutama, mitkä tuli ensimäisenä mieleen.
Harmi jos kaikilla tuntemillasi jätetyillä naisilla on elämä mennyt perseelleen. Jostain kumman syystä minä tiedän ihan toisenlaisia tapauksia.
Lainaus:
Minäpä en tiedä yhtään tuollaista tapausta.
Tasoissa ollaan siinä mielessä. Paitsi ellet halua nimetä ketään nimeltä?
Lainaus:
Heh, minä kyllä tiedän monta jätettyä keski-ikäistä naista ja kyllä se taitaa alkujärkytyksen jälkeen mennä niin, että he alkavat pitää huolta itsestään kun ei ole äijä vieressä nalkuttamassa ja rajoittamassa. Moni puhkeaa kukkaan sen jälken kun ovat surutyön käyneet läpi.
Joten ei se jättäjämies ole ehkä aina niin kullanarvoinen palkinto ollutkaan.
Heh, minä kyllä tiedän monta jätettyä keski-ikäistä naista ja kyllä se taitaa alkujärkytyksen jälkeen mennä niin, että he alkavat pitää huolta itsestään kun ei ole äijä vieressä nalkuttamassa ja rajoittamassa. Moni puhkeaa kukkaan sen jälken kun ovat surutyön käyneet läpi.
Joten ei se jättäjämies ole ehkä aina niin kullanarvoinen palkinto ollutkaan.
Minäpä en tiedä yhtään tuollaista tapausta.
Tasoissa ollaan siinä mielessä. Paitsi ellet halua nimetä ketään nimeltä?
Melko fiktiivistä läppää
Lainaus:
Minä määrittelen onnen suhteellisen pysyväksi tilaksi, joka tulee niin miehen kuin naisenkin, sisimmästä. Mikään ulkoinen tekijä tai ihminen ei voi tuoda onnea.
Toinen ihminen tai jokin tekeminen tai seksi tai eksän epäonni voivat tuoda hetkittäistä mielihyvää. Mutta todellinen onni on sisäistä rauhaa. Niin miehellä kuin naisella.
16
Minä määrittelen onnen suhteellisen pysyväksi tilaksi, joka tulee niin miehen kuin naisenkin, sisimmästä. Mikään ulkoinen tekijä tai ihminen ei voi tuoda onnea.
Toinen ihminen tai jokin tekeminen tai seksi tai eksän epäonni voivat tuoda hetkittäistä mielihyvää. Mutta todellinen onni on sisäistä rauhaa. Niin miehellä kuin naisella.
16
tuollaista se onni on kirjoissa ja elokuvissa.
Olisiko syytä kuitenkin palata todellisuuteen?
Jatkuva onni on mahdoton yhtälö. Ei toimi todellisuudessa. Jatkuva onni kumoaa itsensä.
t: EX
Kirjoittaako näitä joku toinen nainen, joka epätoivoisesti toivoo
että miehen exällä menisi huonosti?
Lainaus:
Minäpä en tiedä yhtään tuollaista tapausta.
Tasoissa ollaan siinä mielessä. Paitsi ellet halua nimetä ketään nimeltä?
Lainaus:
Heh, minä kyllä tiedän monta jätettyä keski-ikäistä naista ja kyllä se taitaa alkujärkytyksen jälkeen mennä niin, että he alkavat pitää huolta itsestään kun ei ole äijä vieressä nalkuttamassa ja rajoittamassa. Moni puhkeaa kukkaan sen jälken kun ovat surutyön käyneet läpi.
Joten ei se jättäjämies ole ehkä aina niin kullanarvoinen palkinto ollutkaan.
Heh, minä kyllä tiedän monta jätettyä keski-ikäistä naista ja kyllä se taitaa alkujärkytyksen jälkeen mennä niin, että he alkavat pitää huolta itsestään kun ei ole äijä vieressä nalkuttamassa ja rajoittamassa. Moni puhkeaa kukkaan sen jälken kun ovat surutyön käyneet läpi.
Joten ei se jättäjämies ole ehkä aina niin kullanarvoinen palkinto ollutkaan.
Minäpä en tiedä yhtään tuollaista tapausta.
Tasoissa ollaan siinä mielessä. Paitsi ellet halua nimetä ketään nimeltä?
Hyvä esimerkki. Näitä on ja paljon!
Lainaus:
Alkaa miettiä, onko elämä siinä. En tiedä. Minusta se on aika käsittämätöntä. Kuulin jokunen kk sitten, että oman siskoni mies on yhtäkkiä rakastunut nuorempaan naiseen. Kyse on pariskunnasta, joka on elänyt onnellisesti yhdessä 30 vuotta! Ja molemmat erittäin hyvätuloisia, hyvännäköisiä ja menestyneitä (siis siskoni ja hänen miehensä) ja aina vaikuttaneet rakastuneilta toisiinsa. Asia tuli siskolleni täysin puskasta, luuli kaiken olevan hyvin: miehen kanssa yhteiset harrastukset, hyvä seksielämä jne. Eli kyllä, ei se välttämättä todellakaan ole niin, että rikotaan jo entuudestaan karilla ollut liitto - vaikka ne nyxät mielellään niin haluavat itselleen uskotellakin!

Mutta ikähaitari on 40 + alkaen.
Ihanaa
Lainaus:
Olimme naimisissa tahoillamme ja niin vain ajauduimme harrastamaan villiä seksiä.
Jäimme siitä kiinni ja myös erosimme tahoillamme.
Miehellä tosin ei ollut lapsia, minulla oli 1 lapsi.
No mitäs siinä sitten kun jatkoimme keskenämme yhdessä.
Jälkeenpäin mies on sanonut ihastuneensa minun "söpöyteeni" ja kiinnostukseeni miestä kohtaan.
Kukaan ei ollut kuulemma "vuosisatoihin" ollut niin kiinnostunut hänestä ja tekemisistään.
Se kai imarteli häntä.
Kiinnijäämisestämme on nyt reilu 4v aikaa ja edelleen (vaikka tuo onkin vielä lyhyt aika) jaksan olla kiinnostunut, tsemppaava ja tukea miestä vaikeissakin asioissa/tilanteissa.
Koen itseni muutenkin enemmän läsnäolevaksi kuin miehen exä.
Ei sinänsä mikään ihme kun exänsä asui työn perässä yli 200km päässä 10v ajan ennen eroa.
Ja kyllä. Olemme myös perustaneet perheen ;-)
Olimme naimisissa tahoillamme ja niin vain ajauduimme harrastamaan villiä seksiä.
Jäimme siitä kiinni ja myös erosimme tahoillamme.
Miehellä tosin ei ollut lapsia, minulla oli 1 lapsi.
No mitäs siinä sitten kun jatkoimme keskenämme yhdessä.
Jälkeenpäin mies on sanonut ihastuneensa minun "söpöyteeni" ja kiinnostukseeni miestä kohtaan.
Kukaan ei ollut kuulemma "vuosisatoihin" ollut niin kiinnostunut hänestä ja tekemisistään.
Se kai imarteli häntä.
Kiinnijäämisestämme on nyt reilu 4v aikaa ja edelleen (vaikka tuo onkin vielä lyhyt aika) jaksan olla kiinnostunut, tsemppaava ja tukea miestä vaikeissakin asioissa/tilanteissa.
Koen itseni muutenkin enemmän läsnäolevaksi kuin miehen exä.
Ei sinänsä mikään ihme kun exänsä asui työn perässä yli 200km päässä 10v ajan ennen eroa.
Ja kyllä. Olemme myös perustaneet perheen ;-)
Kun sä olet noin ihana ja se miehen exä ei ollut.
no, paljastuu se totuus sullekin ehkä joskus...toisaalta kahden itsekkään petturin narsistinen liitto sopii teille varmaan hyvin kun olette niin ihania ja söpöjä.
Pidähän miehenä suuta soukemmalla. Yritä käyttäytyä nyt.
Lainaus:
Myös miehenä sanon tähän että täyttä p***aa

Ei tänne kaivata ketään mölyapinaa mesoamaan ja leikkimään ritaria.
Jos et osaa olla kiroilematta niin perusta oma kiroiluketjusi. Jos tuo ääliömäinen käytös jatkuu niin otan yhteyttä ylläpidolle. Minusta sinä olet täyttä potaskaa. Tuon jättämäsi viestin jälkeen en edes anna pienintäkään mahdollisuutta viestisi erinomaisuudesta. Ne ovat ja tulevat olemaan potaskaa.
T: EX
Fiktiivistä se on vain siinä mielessä, että
Lainaus:
Lainaus:
Minä määrittelen onnen suhteellisen pysyväksi tilaksi, joka tulee niin miehen kuin naisenkin, sisimmästä. Mikään ulkoinen tekijä tai ihminen ei voi tuoda onnea. Toinen ihminen tai jokin tekeminen tai seksi tai eksän epäonni voivat tuoda hetkittäistä mielihyvää. Mutta todellinen onni on sisäistä rauhaa. Niin miehellä kuin naisella. 16
tuollaista se onni on kirjoissa ja elokuvissa. Olisiko syytä kuitenkin palata todellisuuteen? Jatkuva onni on mahdoton yhtälö. Ei toimi todellisuudessa. Jatkuva onni kumoaa itsensä. t: EXMinä määrittelen onnen suhteellisen pysyväksi tilaksi, joka tulee niin miehen kuin naisenkin, sisimmästä. Mikään ulkoinen tekijä tai ihminen ei voi tuoda onnea. Toinen ihminen tai jokin tekeminen tai seksi tai eksän epäonni voivat tuoda hetkittäistä mielihyvää. Mutta todellinen onni on sisäistä rauhaa. Niin miehellä kuin naisella. 16
että sen saavuttaminen on vaikeaa. On totta, että positiivinen asia tarvitsee aina myös negaation. Mutta todellista se on, sillä olen saanut sen kokea. Guru en vielä ole, mutta toivottavasti joku päivä pääsen niin pitkälle.
16
No, en nyt viitsi nimetä itseäni nimeltä,
Lainaus:
Lainaus:
Heh, minä kyllä tiedän monta jätettyä keski-ikäistä naista ja kyllä se taitaa alkujärkytyksen jälkeen mennä niin, että he alkavat pitää huolta itsestään kun ei ole äijä vieressä nalkuttamassa ja rajoittamassa. Moni puhkeaa kukkaan sen jälken kun ovat surutyön käyneet läpi. Joten ei se jättäjämies ole ehkä aina niin kullanarvoinen palkinto ollutkaan.
Minäpä en tiedä yhtään tuollaista tapausta. Tasoissa ollaan siinä mielessä. Paitsi ellet halua nimetä ketään nimeltä?Heh, minä kyllä tiedän monta jätettyä keski-ikäistä naista ja kyllä se taitaa alkujärkytyksen jälkeen mennä niin, että he alkavat pitää huolta itsestään kun ei ole äijä vieressä nalkuttamassa ja rajoittamassa. Moni puhkeaa kukkaan sen jälken kun ovat surutyön käyneet läpi. Joten ei se jättäjämies ole ehkä aina niin kullanarvoinen palkinto ollutkaan.
mutta itse olen keski-ikää lähentelevä yksinhuoltaja, jonka aviomies aikoinaan hylkäsi nuoremman naisen takia.
Ja tosiaan, kun kyyneleet kuivuivat minulle valkeni, kuinka onnellinen olen ilman sitä vanhaa valehtelevaa itsekeskeistä hapannaamaa. Elämä aukeni ihan uudella tavalla, ystävyyssuhteeni elpyivät ja kaikki tuntuu nyt uudelta ja hauskalta.
Ainostaan lasten puolesta olen edelleen järjettömän pahoillani. Mutta ehkä paska isä on parempi kuin ei isää ollenkaan.
Minua myös huvitti tämä, että hehkutetaan, että kuinka
olen parempi kuin miehen exä:)Hei haloo jos se noin suurta rakkautta oli niin miksi vertaat itseäsi miehen exään. Luulisi sinun olevan onnellinen kun sait tämän miehen ja miehen exä ei pitäisi sinua liikuttaa tippaakaan.
Joskus kyllä ihmettelen, miksi nämä kakkosnaiset, jotka saavat saaliinsa, jaksavat vielä vuosia jauhaa sitä, millainen miehen exä oli tai ei ollut ja kuinka parempi minä olin ja kyllä sillä miehen exällä varmaan menee huonosti.
Hei, se kilpailutilanne meni ohi jo kun mies erosi exästään. Keskittykää nyt elämään sitä uutta parisuhdetta ja exä kuulkaas elää ihan omaa elämäänsä siellä taatusti ihan onnellisena teistä välittämättä.
Vai pelkäätkö sittenkin, että mies kaihoilisi exänsä perään?
Lainaus:
Kun sä olet noin ihana ja se miehen exä ei ollut.
no, paljastuu se totuus sullekin ehkä joskus...toisaalta kahden itsekkään petturin narsistinen liitto sopii teille varmaan hyvin kun olette niin ihania ja söpöjä.
Lainaus:
Olimme naimisissa tahoillamme ja niin vain ajauduimme harrastamaan villiä seksiä.
Jäimme siitä kiinni ja myös erosimme tahoillamme.
Miehellä tosin ei ollut lapsia, minulla oli 1 lapsi.
No mitäs siinä sitten kun jatkoimme keskenämme yhdessä.
Jälkeenpäin mies on sanonut ihastuneensa minun "söpöyteeni" ja kiinnostukseeni miestä kohtaan.
Kukaan ei ollut kuulemma "vuosisatoihin" ollut niin kiinnostunut hänestä ja tekemisistään.
Se kai imarteli häntä.
Kiinnijäämisestämme on nyt reilu 4v aikaa ja edelleen (vaikka tuo onkin vielä lyhyt aika) jaksan olla kiinnostunut, tsemppaava ja tukea miestä vaikeissakin asioissa/tilanteissa.
Koen itseni muutenkin enemmän läsnäolevaksi kuin miehen exä.
Ei sinänsä mikään ihme kun exänsä asui työn perässä yli 200km päässä 10v ajan ennen eroa.
Ja kyllä. Olemme myös perustaneet perheen ;-)
Olimme naimisissa tahoillamme ja niin vain ajauduimme harrastamaan villiä seksiä.
Jäimme siitä kiinni ja myös erosimme tahoillamme.
Miehellä tosin ei ollut lapsia, minulla oli 1 lapsi.
No mitäs siinä sitten kun jatkoimme keskenämme yhdessä.
Jälkeenpäin mies on sanonut ihastuneensa minun "söpöyteeni" ja kiinnostukseeni miestä kohtaan.
Kukaan ei ollut kuulemma "vuosisatoihin" ollut niin kiinnostunut hänestä ja tekemisistään.
Se kai imarteli häntä.
Kiinnijäämisestämme on nyt reilu 4v aikaa ja edelleen (vaikka tuo onkin vielä lyhyt aika) jaksan olla kiinnostunut, tsemppaava ja tukea miestä vaikeissakin asioissa/tilanteissa.
Koen itseni muutenkin enemmän läsnäolevaksi kuin miehen exä.
Ei sinänsä mikään ihme kun exänsä asui työn perässä yli 200km päässä 10v ajan ennen eroa.
Ja kyllä. Olemme myös perustaneet perheen ;-)
Kun sä olet noin ihana ja se miehen exä ei ollut.
no, paljastuu se totuus sullekin ehkä joskus...toisaalta kahden itsekkään petturin narsistinen liitto sopii teille varmaan hyvin kun olette niin ihania ja söpöjä.
Se mikä sinulle on onnea, ei ole sitä jollekin toiselle ja päinvastoin.
Tai näytäpä minulle se onnen yksiselitteinen määritelmä.Itselleni onni on nimenomaan jatkuva olotila, "pohjavire", tunne siitä, että asiat ovat hyvin ja elämä kantaa (pienistä vastoinkäymisistäkin huolimatta).
Tietenkin on täysi mahdottomuus, että jokainen hetki olisi sitä huikeinta hekumaa ja huumaa, jotak kokee esim. orgasmissa.
Lainaus:
tuollaista se onni on kirjoissa ja elokuvissa.
Olisiko syytä kuitenkin palata todellisuuteen?
Jatkuva onni on mahdoton yhtälö. Ei toimi todellisuudessa. Jatkuva onni kumoaa itsensä.
t: EX
Lainaus:
Minä määrittelen onnen suhteellisen pysyväksi tilaksi, joka tulee niin miehen kuin naisenkin, sisimmästä. Mikään ulkoinen tekijä tai ihminen ei voi tuoda onnea.
Toinen ihminen tai jokin tekeminen tai seksi tai eksän epäonni voivat tuoda hetkittäistä mielihyvää. Mutta todellinen onni on sisäistä rauhaa. Niin miehellä kuin naisella.
16
Minä määrittelen onnen suhteellisen pysyväksi tilaksi, joka tulee niin miehen kuin naisenkin, sisimmästä. Mikään ulkoinen tekijä tai ihminen ei voi tuoda onnea.
Toinen ihminen tai jokin tekeminen tai seksi tai eksän epäonni voivat tuoda hetkittäistä mielihyvää. Mutta todellinen onni on sisäistä rauhaa. Niin miehellä kuin naisella.
16
tuollaista se onni on kirjoissa ja elokuvissa.
Olisiko syytä kuitenkin palata todellisuuteen?
Jatkuva onni on mahdoton yhtälö. Ei toimi todellisuudessa. Jatkuva onni kumoaa itsensä.
t: EX
tasa-arvo
Miksi keski-ikäiset naist jättävät perheensä toisen naisen/miehen takia?Miehen elatusrahat kyllä kelpaavat, mutta ei kasvatus
Lainaus:
Moni nainen ei eroa miehestään lasten takia. Ja kun mies löytää
Moni nainen ei eroa miehestään lasten takia. Ja kun mies löytää
Raha kelpaa kyllä.
Moni mies mieluusti eroaisi ja ottaisi myös lapset mukaansa, mutta nainen on aina voittaja eroasioissa. Nainen saa lapset vaikkei olisi täysin tasapainoinen äiti.
Mies joutuu taistelemaan pirusti että saa oikeuden lapsiinsa, vaikka äiti olisi täysin rajatilapotilas.
T: Ex
minä olen liitossa vain lasten takia (nainen)
Todellakin salaa toivon, että tuo siippa tekisi sen siirron ja lähtisi jonkun matkaan. Seksiä ei enää ole ja eikun tuo roikkuu messissä vaan.Säälittää, ei taida isot elatusmaksut napata.
Minä oikeasti toivon, että hän löytäisi itselleen sopivamman kumppanin kuin minä (älykkö+pihtari). Olen valitettavasti hyvännäköinen edelleen ja miestäni nuorempi, joten ulkopuoliset kai ihmettelisivät sitten, että kuinka tuonkin jätti. Jos jonain päivänä jättää.
Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Juu, minä en ole koskaan (olikos se se 11cm mies vai kuka mainitsi) ikuna haaveillut nuoresta adoniksesta vaan mukavasta, oikeasti fiksusta keskustelu ja lenkkeilyseurasta. Nuorempana ja tyhmempänä sitä luuli muuta tarvitsevansa.
Sinä kyllä olet jäänyt todella katkeraksi:)
Nykyään taitaa vuoroasuminen kuitenkin olla aika yleistä.Lainaus:
Raha kelpaa kyllä.
Moni mies mieluusti eroaisi ja ottaisi myös lapset mukaansa, mutta nainen on aina voittaja eroasioissa. Nainen saa lapset vaikkei olisi täysin tasapainoinen äiti.
Mies joutuu taistelemaan pirusti että saa oikeuden lapsiinsa, vaikka äiti olisi täysin rajatilapotilas.
T: Ex
Lainaus:
Moni nainen ei eroa miehestään lasten takia. Ja kun mies löytää
Moni nainen ei eroa miehestään lasten takia. Ja kun mies löytää
Raha kelpaa kyllä.
Moni mies mieluusti eroaisi ja ottaisi myös lapset mukaansa, mutta nainen on aina voittaja eroasioissa. Nainen saa lapset vaikkei olisi täysin tasapainoinen äiti.
Mies joutuu taistelemaan pirusti että saa oikeuden lapsiinsa, vaikka äiti olisi täysin rajatilapotilas.
T: Ex
Erot tapahtuvat käsittääkseni kahdeksankymmentäprosenttisesti
naisen aloitteesta, joten avaus on jo lähtökohtaisesti päin persettä.Niinhän tuo on, ja sitten valitettavasti on edelleenkin iso joukko
miehiä, jotka eivät missään tapauksessa edes halua omia lapsiaan luoksensa kuin korkeintaan viikonlopuksi kerrallaan. Ystäväni mies tästä hyvä esimerkki - valittaa kyllä elatusmaksuista, mutta itse sanoi jo alun alkaen, ettei jaksa huolehtia lapsista.Lainaus:
Nykyään taitaa vuoroasuminen kuitenkin olla aika yleistä.
Nykyään taitaa vuoroasuminen kuitenkin olla aika yleistä.
Lainaus:
Raha kelpaa kyllä.
Moni mies mieluusti eroaisi ja ottaisi myös lapset mukaansa, mutta nainen on aina voittaja eroasioissa. Nainen saa lapset vaikkei olisi täysin tasapainoinen äiti.
Mies joutuu taistelemaan pirusti että saa oikeuden lapsiinsa, vaikka äiti olisi täysin rajatilapotilas.
T: Ex
Lainaus:
Moni nainen ei eroa miehestään lasten takia. Ja kun mies löytää
Moni nainen ei eroa miehestään lasten takia. Ja kun mies löytää
Raha kelpaa kyllä.
Moni mies mieluusti eroaisi ja ottaisi myös lapset mukaansa, mutta nainen on aina voittaja eroasioissa. Nainen saa lapset vaikkei olisi täysin tasapainoinen äiti.
Mies joutuu taistelemaan pirusti että saa oikeuden lapsiinsa, vaikka äiti olisi täysin rajatilapotilas.
T: Ex
Kieltämättä se on helpompaa jos mies löytää uuden
Minulle nyt on aivan sama, asuuko mies meidän kanssa. Toisaalta on lapsille hyvä isä.En viitsi itse ottaa eroa, koska sitä joutuisi selittelemään kaikille, koska meillä menee kuitenkin suht hyvin. Ei vain ole enää mitään yhteistä.
Jos mies löytäisi uuden, olisi se paljon helpompaa. Jos minä haen eroa, joutuu kaikille selittelemään, että miksi eroan hyvästä miehestä. Jos mies menee vieraisiin, olisi minun kädet ns. puhtaat.
Mutta menee tämä näinkin yhdessä asuessa.
Niin, mutta käsittääkseni naiset yleensä
Lainaus:
naisen aloitteesta, joten avaus on jo lähtökohtaisesti päin persettä.

eroavat ilman kolmansia osapuolia. Miehillä taas melkein aina on joku nuori bimbo odottamassa.
Ja olet 11cm mies. Niin on tutut jutut. Provosi tunnetaan.
Lainaus:
Olimme naimisissa tahoillamme ja niin vain ajauduimme harrastamaan villiä seksiä.
Jäimme siitä kiinni ja myös erosimme tahoillamme.
Miehellä tosin ei ollut lapsia, minulla oli 1 lapsi.
No mitäs siinä sitten kun jatkoimme keskenämme yhdessä.
Jälkeenpäin mies on sanonut ihastuneensa minun "söpöyteeni" ja kiinnostukseeni miestä kohtaan.
Kukaan ei ollut kuulemma "vuosisatoihin" ollut niin kiinnostunut hänestä ja tekemisistään.
Se kai imarteli häntä.
Kiinnijäämisestämme on nyt reilu 4v aikaa ja edelleen (vaikka tuo onkin vielä lyhyt aika) jaksan olla kiinnostunut, tsemppaava ja tukea miestä vaikeissakin asioissa/tilanteissa.
Koen itseni muutenkin enemmän läsnäolevaksi kuin miehen exä.
Ei sinänsä mikään ihme kun exänsä asui työn perässä yli 200km päässä 10v ajan ennen eroa.
Ja kyllä. Olemme myös perustaneet perheen ;-)
Olimme naimisissa tahoillamme ja niin vain ajauduimme harrastamaan villiä seksiä.
Jäimme siitä kiinni ja myös erosimme tahoillamme.
Miehellä tosin ei ollut lapsia, minulla oli 1 lapsi.
No mitäs siinä sitten kun jatkoimme keskenämme yhdessä.
Jälkeenpäin mies on sanonut ihastuneensa minun "söpöyteeni" ja kiinnostukseeni miestä kohtaan.
Kukaan ei ollut kuulemma "vuosisatoihin" ollut niin kiinnostunut hänestä ja tekemisistään.
Se kai imarteli häntä.
Kiinnijäämisestämme on nyt reilu 4v aikaa ja edelleen (vaikka tuo onkin vielä lyhyt aika) jaksan olla kiinnostunut, tsemppaava ja tukea miestä vaikeissakin asioissa/tilanteissa.
Koen itseni muutenkin enemmän läsnäolevaksi kuin miehen exä.
Ei sinänsä mikään ihme kun exänsä asui työn perässä yli 200km päässä 10v ajan ennen eroa.
Ja kyllä. Olemme myös perustaneet perheen ;-)
Olihan tuo ihan hauska.
Koska moni mies menee sinne, minne k...i kuljettaa
Kukapa jämiä huolisi. Pitäisikö jämistä olla tyytyväinen
Lainaus:
miehiä, jotka eivät missään tapauksessa edes halua omia lapsiaan luoksensa kuin korkeintaan viikonlopuksi kerrallaan. Ystäväni mies tästä hyvä esimerkki - valittaa kyllä elatusmaksuista, mutta itse sanoi jo alun alkaen, ettei jaksa huolehtia lapsista.

Sanon nyt rumasti jämä. Jämiähän ne on ne hetket viikonloppuisin. Arvaa tekeekö isälle tuskaa heittää taas hyvästit pariksi viikoksi tai viikoksi. Monille ne pari päivää viikossa ei riitä. Me haluamme kasvattaa lapset tai sitten ei ollenkaan.
Joko tai. Parempi kieltäytyä kokonaan lapsista, kuin kärsiä se joka viikkoinen ero. Se syö miestä.
Naurattaa tuo, pitäisi olla kiitollinen että nainen heittää lapset pariksi päiväksi isälleen. Miten naiset voivat olla niin kylmiä, kuvitella että se riittäisi meille iseille?
T: Ex
Uutta vauva.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Ääntelevätkö naiset seksin aikana myös oikeasti?
- > Six pack, näin sen saa 6 vk.ssa(sisältää ohjeet)
- > pettynyt omiin polttareihin
- > Jarna on menossa Berliinissä Trandeburgin portille.
- > HAASTE KAIKILLE AV-MAMMOILLE! Näytä kuvaa miehellesi!
- > Minusta tämä on kaunein asunto pitkään aikaan
- > Onko sinu yritetty iskeä muualla kuin baarissa ja selvinpäin?
Uusimmat blogikirjoitukset
- > Mitä kysyä bloggaajalta?
- > Pyöränistuin vapauttaa
- > Unihäiriöitä
- > Imetyskeskustelu,
- > 24. Viikko
- > Sivusta sanoen: Miksi vegaaniruokavalio?
- > Saako lasta tukistaa?
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot

Los Angeles
4.63 m/s