![]() Perjantai 3.9.2010 - Soile, Soili, Soila
|
REKISTERÖIDY |
Keskustelut
Näille alueille voit kirjoittaa rekisteröitymättä
» Aihe vapaa
Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu
Viesti
Adhd-lapseni, vilkas iloinen, nyt masentunut ja pakkoajatukset sotkee elämän
Lapseni diagnosoitiin 5-vuotiaana adhd- lapseksi. Hän täytty kaikki em. oireyhtymän kriteerit. Olemme joutuneet koville koko perhe (vanhemmat, sisarukset).Adhd-lasta on jouduttu ohjaamaan/neuvomaan/kieltämään/komentamaan päivittäin paljon enemmän, kuin ns. normaalia lasta.Koulussa ollut paljon tilanteita, joita olemmme joutuneet selvittämään: uhmaa, sääntöjen rikkomista, kiusaamista,kiusatuksi tulemista syrjintää, palavereja ym.
Lapsellani on ollut Ritalin lääkitys 5-vuotta, josta aiheutuu sivuoirena päänsärkyä, lääkkeen loppumisen jälkeen verensokerinlaskua(ei syö lääkityksen aikana)ja aggressiivisuutta.
Tilanne on nyt se, että lapsellani on alkanut pakkoajatukset sekä itsetuhoiset ajatukset vaivaamaan päätä. Hän hokee nyt kaikkia niitä kieltoja joita hänelle on voosien aikana sanottu välillä vähemmänkin ystävällisesti.
Hän kokee olevansa huono ja paha ihminen, arvatkaa miltä tuntuu, kun 11-vuotias lapseni uhkaa tehdä itsemurhan, koska hänellä ei ole kavereita.
Samanikäisiä lapsia ja koulukavereita on naapurostossa, mutta mukaan harvoin lapseni kelpaa. Ehkä pieniksi hetkiksi silloin, jos kyydissämme pääsee uimaan tai lapsellani on joku uusi peli, karkkia tms.
Lapseni pakkoajatukset vaihtelevat, mutta usein hän ajattelee minusta äidistä pahaa: olen ruma, lihava ja hän toivoo minun kuolemaa, nämä ajatukset saavat hänet hyvin ahdistukseeni ja itkemään. Joskus on päiviä, ettei ajatukset vaivaa, kunnes alkavat taas uudestaan. Hän pelkää myös, että äiti kuolee tai joku muu perheenjäsenistä.
Onko kenekään lapsella pakkoajatuksia, oletteko saaneet apua? Onko sinulla ollut lapsena, miten selvisit niistä?
Vastaukset
pakkoajatuksiin voi auttaa se, että
ajattelee niitä kyllästymiseen asti ja puhuu niistä ääneen aikuiselle niin paljon kuin mahdollista. Ne kadottavat "voimansa". En ole asiantuntija muuta kuin omien samantapaisten ongelmien kautta.Toivon kaikkea hyvää teidän perheelle.
Tukea teille
Enpä osaa sinua auttaa tai neuvoa, mutta googletin muutamia sivua malliksi. Lisää löydät kirjoittamalla googleen vaikka "ADHD-vertaistuki"www.janssen-cilag.fi/ADHD
http://www.adhd-liitto.fi/Lapsetjanuoret.htm
http://www.mielenterveys-taimi.fi/verkko/keskustelu/aiheet/kokemuksia_adhd/index.php
Tsemppiä koko perheelle!
eikö tollasta lasta saa hoitoon
johonkin hoitolaitokseen?Vaihtakaa nyt ihmeessä lääkitys!
Oletko koskaan perehtynyt mitä lääkkeet voivat tehdä? Laukaista psykoosin ym.Kyseessähän on amfetamiini.
Tiedän mistä puhun ja siksi lääkitys lopetettiin 6kk:n kokeilun jälkeen omalla pojalla. On nyt ilman ja pärjännyt hyvin. Kävimme homeopaatillakin apua etsimässä, tiedä sitten oliko hyötyä, mutta mikään ei estä hakemasta apua muistakin keinoista kun lääkkeistä.
Tapahtunut kasvatusvirhe
ADHD lasta ei saa kieltää/ komentaa edes niin paljoa kuin tavallista lasta. Se juuri asia joka aiheuttaa itsetunnon madaltumisen ja altistaa ongelmille.Ette ehkä ole saaneet tarpeeksi apua/ neuvoja, kuinka ADHD lasta kasvatetaan.
Kasvatustyyliä on muutettava.
ADHD lasta ei siis kielletä kuin ääritapauksissa. Kun lapsi tekee kiellettyä asiaa, ei sanota "älä tee noin" vaan ohjataan jo seuraavaan hetkeen.
Eli jos vaikka heittää palloa sisällä, sanotaan " laita pallo eteiseen ja mene ulos heittelemään". Ohjausta voidaan tehostaa kertomalla kuinka hienosti ja korkealle lapsi heittää ja sanoa, että ulkona pystyy heittämään vielä korkeammalle.
ÄLÄ ja EI sanoja käytetään mahdollisimman vähän.
ADHD lapsille tulee masennuskausia. Silloin ollaan paljon lähekkäin ja tehdään asioita yhdessä. Jos eivät mene ohi parissa viikossa niin lääkäriin.
Minusta nuo äitin haukkumiset ym eivät ole pakkoajatuksia vaan lapsi purkaa omaa pahaa oloaan vaikka kohdistaa sen äitiin. On parempi että paha olo tulee ulos kuin että hautoisi sitä sisällä.
Kuulosti tekstin perusteella siltä, että koulussa puututtu vain ikäviin asioihin. Kuinka paljon lapsi saanut tukea ja kehuja siellä? Kehuja olisi pitänyt tulla jo pienistä asioita ja usein. Ehkäpä opettaja ei tiedä tarpeeksi sairaudesta ja ei ole osannut toimia oikein.
Olen todella pahoillani, että ette ole saaneet tarpeeksi tukea ja apua.
Itselläni on vaikeasta ADHD:stä kärsivä lapsi.
Tarkoitukseni ei ole moittia teitä. Älä ota itseesi. Ottakaa yhteyttä ammattilaisiin jotta saatte tietoa kasvatuksesta. Varmasti onnistutte vielä muuttamaan kasvatuksen lasta tukevaksi.
No sieltähän tuli itse gurun asiantuntijuutta :D
Pakko ottaa ainakin vähän itseeni, koska vaikka lopussa sanoit, tarkoitus ei ollut moittia, niin tuolla otsikossa jo annat tuomion: tapahtunut kasvatusvirhe. Väität myös, ettei lapsellani ole pakkoajatuksia, vaan pahanolon purkamista, miten tähän päädyit?Olen lukenut adhd-asioista paljon, olemme olleet sopeutumisvalm.kurssilla. Koulussa tiedetään lapsen tilanne ja tilanteet olivatpa ne mitä tahanasa (välien selvittelyä, kiusaamista, häiriökäytöstä) ovat lähes aina lapseni syytä. Lapseni kuulemma käsittää asioita väärin, kokee epäoikeudenmukaisuutta ihan turhaan. Pidän kuitenkin aina lapseni puolia ja keskustelujen jälkeen lapsi pahoittelee käytöstään ja pyytää teon kohteelta anteeksi. Olen usein sanonut, että jos lastani kohdellaan väärin, toivom anteeksipyyntöä myös toiselta osapuoletani. Asiat eivät voi aina mennä niin, että vain minun lapsessa on vika, vaikka usein niin onkin.
Hänelle olemme yrittäneet saada jo vuosia terapiaa..
Lapseni on itse googletellut pakkooireet ja itkenyt viime aikoina, sitä, ettei hän kestä jos nämä pakkoajatukset tulevat kestämään aikuisuuteen saakka.
En voi olla samaa mieltä kanssasi tuosta kieltämisasiasta, jos olisin, olisi tapahtunut paljon peruuttamatonta pahaa..
Joku kyseli, eikö voisi viedä jhkn hoitolaitokseen, no ei sinne niin vaan mennä, se tapahtuu pitkän prosessin (tutkimukset, kartotukset ym.) kautta.
Tukea tulee, mutta ympäristössä myös paljon niitä, ketkä vaan syyttelee huonon kasvatuksen tulosta. Perheen muut lapset (samat vanhemmat, sama kasvuympäristö) eivät oireile ja ovat tavallisia..
Kiitos kaikille vastauksista!
Onko hänelle tullut masennusta ja pakkoajatuksia Ritralinin aikana
vai vasta sen lopetuksen jälkeen?No, kaksi "pahaa" asiaa on tapahtunut
Juuri tuo kieltäminen sekä se, että lapsi ei ole saanut terapiaa.Minusta ei ole kumpikaan teidän vikanne. Ette vaan ole saanut vanhempainohjausta tarpeeksi (ainakin kerran kuukaudessa pitäisi olla) ettekä terapiaa.
Koulumuoto voi olla myös väärä. Ei ole itsetunnolle hyvä asia olla koulussa aina syyllinen.
Saa sitä tietenkin suuttua jos haluaa.
Uskon, että teillä ollut hyvä kasvatustapa normaaleille lapsille.
Olemme eri mieltä joistain asioista. Se kai sallittua?
Hömpät. Ei tuossa ole kasvatuksesta yms. kyse. Ritalinin
aivan tavallinen haittavaikutus pitkäaikaisessa hoidossa hiukan liian suurella annoksella on masennus ja pakko-oireet. Voi tulla myös tic-liikkeitä.Hoito on Ritalin-annoksen pienentäminen hiukan sekä fluoksetiini-lääkkeen aloittaminen pienellä annoksella. Samoin kannattaa antaa lapselle syötäväksi banaaneja, maitotuotteita, lihaa ja suklaata, joissa on tryptofaania.
t. 8
Tottakai saa ja voi olla eri mieltä
Lainaus:
Juuri tuo kieltäminen sekä se, että lapsi ei ole saanut terapiaa.
Minusta ei ole kumpikaan teidän vikanne. Ette vaan ole saanut vanhempainohjausta tarpeeksi (ainakin kerran kuukaudessa pitäisi olla) ettekä terapiaa.
Koulumuoto voi olla myös väärä. Ei ole itsetunnolle hyvä asia olla koulussa aina syyllinen.
Saa sitä tietenkin suuttua jos haluaa.
Uskon, että teillä ollut hyvä kasvatustapa normaaleille lapsille.
Olemme eri mieltä joistain asioista. Se kai sallittua?
Juuri tuo kieltäminen sekä se, että lapsi ei ole saanut terapiaa.
Minusta ei ole kumpikaan teidän vikanne. Ette vaan ole saanut vanhempainohjausta tarpeeksi (ainakin kerran kuukaudessa pitäisi olla) ettekä terapiaa.
Koulumuoto voi olla myös väärä. Ei ole itsetunnolle hyvä asia olla koulussa aina syyllinen.
Saa sitä tietenkin suuttua jos haluaa.
Uskon, että teillä ollut hyvä kasvatustapa normaaleille lapsille.
Olemme eri mieltä joistain asioista. Se kai sallittua?
Lapsi on käynyt terapia arvioinnessa ja ei olla katsottu aiheelliseksi antaa/järjestää terapiaa. Toimtaterapiassa lapsi kävi 2 vuotta. Koulun kanssa edelleen vännellään kättä ja viestitellään jatkuvasti. Olen ostanut/antanut luokan opettajalle ja avustajalle ADHD- liiton julkaisemia oppaista ja tiedotteita liittyen adhd.n.
Olemme vanhempina varmasti vuosien aikana tehneet lukuisia virheitä sekä adhd- lapsemme, että normaalilastemme kanssa. Usein asiantuntijapalavereissa on tullut kiitosta meille..mutta ilmeisesti moniammattilisen työryhmän tietämys ei ole sitten paikkaansa pitävää,koska lapsi oirelee,
Sain sen verran tuossa juteletua ja lapseni sanoi,että pakkoajatukset tulivat sen jälkeen, kun kaverit olivat katselleet pornosivuja ja puhuneet rivoja. Lapseni on herkkä, vaikka onkin ulospäin suuntautunut rasavilli. Ehkä nämä ns. normaaliksi kutsutut tavislapset kestävät katsella jo 10-> pornoa??!!
On selvää, jos aina syytetään itsearvotus siitä kärsii..en niinkään osaa sanoa, tekeekö se itsetunnolle samaa?!
Kiitos numero 8
Olemme etsineet tietoa Ritalin lääkkeestä ja yksi isommista lapsistamme oli juuri tuota mieltä kuin sinä..Ritalin ollut käytössä jo 5-6-vuotta.Ajatukset tulevat sen jälkeen, kun Ritalinin vaikutus lakkaa. Nyt oireet ovat pikkusen helpottaneet, kun lapsi ei ole saanut lääkettä viikkoon.
t. aloittaja
Eli se on todennäköisesti lääkkeen lopetuksen vieroitusoire.
Miksi lopetitte lääkkeen? Voisiko sen annosta vain pienentää ja aloittaa tarvittaessa oheen fluoksetiinin, joka auttaa masennukseen ja pakko-oireisiin?t. 8
Lainaus:
Olemme etsineet tietoa Ritalin lääkkeestä ja yksi isommista lapsistamme oli juuri tuota mieltä kuin sinä..Ritalin ollut käytössä jo 5-6-vuotta.
Ajatukset tulevat sen jälkeen, kun Ritalinin vaikutus lakkaa. Nyt oireet ovat pikkusen helpottaneet, kun lapsi ei ole saanut lääkettä viikkoon.

Vaikea tilanne!
Lainaus:
Miksi lopetitte lääkkeen? Voisiko sen annosta vain pienentää ja aloittaa tarvittaessa oheen fluoksetiinin, joka auttaa masennukseen ja pakko-oireisiin?

Lapsi ei halua ottaa lääkettä millään, ruokahalu vähenee jne. Päänsärky ja verensokerinlasku syömättämyyden takia aiheuttaa myös ongelmia kuten aggressiivisuutta.
Kiitos vielä..
Hei! En lukenut muita viestejä, joten tämä voi
olla jo sanottukin. Mulla on lapsena ollut pakkoajatuksia ja nyt niitä on lapsellanikin. Meillä ne siis kuuluvat pakko-oireiseen häiriöön, joka johtunee aivojen serotoniinainnenvaihdunnasta. Syistä en ala nyt kuitenkaan kiistelemään. Pakkoajatukset tuovat syyllisyyttä, koska monesti ne kohdentuvat rakkaisiin ihmisiin. Isään, äitiin sisaruksiin tms. Olen lapselleni sanonut, että ne ovat vain ajatuksia ja siten ei vaarallisia. Tieto siitä, että niitä on monilla muillakin, auttoi meidän lastamme. Hän ei koe olevansa epänormaali, joita pakkoajatukset riivaavat. Pakkoajatukset lisäksi häviävät iän myötä ja ovat tietyissä kehityksen vaiheissa yleisiä. Se, että niistä avoimesti puhuu eikä syyllistä, vaikka ne joskus aika rankkoja olisivatki, auttaa lasta käsittelemään ajatuksiaan. Mahdollisesti terapiastakin voi olla hyötyä. Jos lapsellasi on nukahtamis- tai nukkumisvaikeuksia kannattaa kokeilla melatoniinia.Voisiko lääkken ottamisesta antaa jonkin palkinnon?
Oletteko käyneet ravitsemusterapeutilla? Hän voisi tehdä lapselle houkuttelevan ruokalistan. Lisäksi ainakin anorektikoille annetaan apteekista saatavaa Nutridrink-juomaa, jossa on tavallista ruokaa enemmän ravintoaineitya ja kaloreita.t. 8
Lainaus:
Lapsi ei halua ottaa lääkettä millään, ruokahalu vähenee jne. Päänsärky ja verensokerinlasku syömättämyyden takia aiheuttaa myös ongelmia kuten aggressiivisuutta.
Kiitos vielä..
Lapsi ei halua ottaa lääkettä millään, ruokahalu vähenee jne. Päänsärky ja verensokerinlasku syömättämyyden takia aiheuttaa myös ongelmia kuten aggressiivisuutta.
Kiitos vielä..
hei 8
Lainaus:
Oletteko käyneet ravitsemusterapeutilla? Hän voisi tehdä lapselle houkuttelevan ruokalistan. Lisäksi ainakin anorektikoille annetaan apteekista saatavaa Nutridrink-juomaa, jossa on tavallista ruokaa enemmän ravintoaineitya ja kaloreita.

Palkkiosysteemi ei toimi lapsellamme, se aiheuttaa liikaa paineita, koska hän pelkää mokaavansa ja menettävänsä luvatun palkkion, joten olemme luopuneet siitä.
Lapsi ei ole anorektinen, vaan sopusuhtainen...
Ilman lääkettä ei koulunkäynnistä tule mitään, vauhti on aivan liian kovaa ja tappeluja tulee liikaa, opettajat eivät kestä ja muu luokka häiriintyy.
Kun lapseni on lääkitty "zombie" on valtakunnassa kaikki hyvin ;)
Kaikenlaisia keinoja on tullut näiden vuosien aikana kokeiltua kyllä..
t.aloittaja
En tarkoittanut, että lapsesi olisi anorektinen, vaan
että noilla Nutridrinkeillä ahkä voisi hallita sitä syömättömyyttä ja verensokerin laskuja.t. 8
Kiitos 15
Lainaus:
olla jo sanottukin. Mulla on lapsena ollut pakkoajatuksia ja nyt niitä on lapsellanikin. Meillä ne siis kuuluvat pakko-oireiseen häiriöön, joka johtunee aivojen serotoniinainnenvaihdunnasta. Syistä en ala nyt kuitenkaan kiistelemään. Pakkoajatukset tuovat syyllisyyttä, koska monesti ne kohdentuvat rakkaisiin ihmisiin. Isään, äitiin sisaruksiin tms. Olen lapselleni sanonut, että ne ovat vain ajatuksia ja siten ei vaarallisia. Tieto siitä, että niitä on monilla muillakin, auttoi meidän lastamme. Hän ei koe olevansa epänormaali, joita pakkoajatukset riivaavat. Pakkoajatukset lisäksi häviävät iän myötä ja ovat tietyissä kehityksen vaiheissa yleisiä. Se, että niistä avoimesti puhuu eikä syyllistä, vaikka ne joskus aika rankkoja olisivatki, auttaa lasta käsittelemään ajatuksiaan. Mahdollisesti terapiastakin voi olla hyötyä. Jos lapsellasi on nukahtamis- tai nukkumisvaikeuksia kannattaa kokeilla melatoniinia.

kuulosti lohduttavalta, juuri noin olen minä myös sanonut lapselleni. Hän kokee myös valtavasti syyllisyyttä koska "ajatukset" tulee päähän ja kohdentuu juuri äitiin, vaikka hän kokee, että juuri äiti rakastaa ja ymmärtää häntä eniten.
Varmasti meidän kasvatuksessa on tapahtunut virheitä, koulun päättyminen ja ehkä eniten mietin syyksi tuota Ritalin lääkityksen lopettamista..Melatoliinia on määrätty hänelle joskus, mutta univaikeuksia ei ole viime aikoina onneksi ollut.
Tosiaan, ihan hyvä idea 8
kiitos, en heti ymmärtänyt, anteeksi. Koulussa lapsella on hedelmätäysmehuja juuri tuon verensokeriheittelun vuoksi. Mutta aion kokeilla noita Nut. juttuja.Ritalinin teho on lyhyt!
Vaihtakaa lääke. Oliko Ritalinin teho vain se 5 tuntia.Kokeilkaa concertaa ja sitä s... alkavaa. Concerta vaan vie ruokahaluja, mutta teho on 10 tuntia.
Onpa ristiriitaista
Ekana sanotaan et lapsella esiintyy koulussa ongelmia käytöspuolella ja sit sanotaan et tulee lääkkeestä zombieksi.Toisekseen jos kuvaamasi oireet johtuvat lääkkeen lopetuksesta ne ovat vieroitusoireita jotka menevät parissa viikossa ohi.
Kai teille kerrottu että lääkkeen lopetus voi aiheuttaa ohimenevästi masennusta ym?
Kummastuttaa miten vähän tietoa teillä on..
6 on oikeassa!
Pitää tarkkaan miettiä miten kieltää tai ohjaa. Itsekkin tähän syyllistynyt. Poika 6v. itki, että hän on paha poika.Lääke tosiaan aiheuttaa noita pakkoajatuksia ja masennusta.
Vaikeita asioita, mutta aina kannattaa kokeilla muita adhd lääkkeitä.
Kannattaa mennä jollekkin gurulle, että saadaan puututtua noihin pakkoajatuksiin ja oikea lääkehoito.
Oikeasti nro 6 sanoi hyv´än tavan toimia,
joten ainakin kannaataa kokeillä teidän, tuskin aapeetä auttaa, heillä on negakierre päällä, mutta ne, jotka ovat avoimia, ja uskovat pieniin mukaviin ihmeisiin, kannattaa kokeilla vaikka kuukauden.Voimia teille!
Toivon, että tilanteenne helpottuu.No kellähän ei olisi ristiriitaista, jos perheessä on adhd-lapsi??
Lainaus:
Ekana sanotaan et lapsella esiintyy koulussa ongelmia käytöspuolella ja sit sanotaan et tulee lääkkeestä zombieksi.
Toisekseen jos kuvaamasi oireet johtuvat lääkkeen lopetuksesta ne ovat vieroitusoireita jotka menevät parissa viikossa ohi.
Kai teille kerrottu että lääkkeen lopetus voi aiheuttaa ohimenevästi masennusta ym?
Kummastuttaa miten vähän tietoa teillä on..
Ekana sanotaan et lapsella esiintyy koulussa ongelmia käytöspuolella ja sit sanotaan et tulee lääkkeestä zombieksi.
Toisekseen jos kuvaamasi oireet johtuvat lääkkeen lopetuksesta ne ovat vieroitusoireita jotka menevät parissa viikossa ohi.
Kai teille kerrottu että lääkkeen lopetus voi aiheuttaa ohimenevästi masennusta ym?
Kummastuttaa miten vähän tietoa teillä on..
Meillä on kokeilu Consertaa aluksi, ei tehonnut. Sitten vaihdettiin Ritaliniin. Hänelle on tehty kuntoutussuunnitelma, joka on laadittu erikoissairaanhoidossa lastenneurologin valvonnassa. Ritalin vaikuttaa noin 4 tuntia, jolloin hän on hiljainen ja paikallaan, ei ns. impulsiivinen hölöttäjä. Jos koulupv kestää sen 6 tuntia, siihen ja 2 tuntia aikaa vielä aiheuttaa harmia. Olemme kokeilleet myös Equasymia, joka ei myöskään tehonnut toivotulla tavalla. Olemme saaneet neuvoa mm. adhd.seen perhetyneeltä professorilta. Hänen asiantuntemuksen mukaan, lapsemme tarvitsee nopean stimulantin eli Ritalin on nopeasti vaikuttava.
Olen kyllä lukenut adhd-liittyvää kirjallisuutta, tutkimuksia, opinnäytetöitä, kuuluun adhd-liittoon ja olemme olleet useissa eri palavereissa/keskustelutilaisuuksissa ja käytämme lastamme säännöllisesti lastenneurologilla.
Nämä pakkoajatukset ovat aivan uusi asia meidän 6.n vuoden kokemuksella, joten siksi täällä juuri kyselen kokeneemmilta neuvoja. Täytyy kuitenkin muistaa, että myös adhd-lapset ovat yksillöllisiä, kunten ns. taviksetkin. Joku voi olla herkempi lapsi, kuin toinen..
Jos teillä on 6-vuotiaat adhd lapset, uskallan tällä kokemuksella sanoa, että ei voi verrata keskenään kasvatuskokemuksia 11-vuotiaaseen, vai mitä? Vaikka nro. 6 varmasti tekee nyt kaiken oikein oppikirjojen mukaan, saattaa siitä huolimatta tulla vielä takapakkia, kun lapsi kasvaa ja hän tulee vahvemmaksi ja otteet ns. kovenee.
En minäkään lastani komenna 24/vrk. Meillä on myös paljon hyviä ja onnistumisen kokemuksia.
Netti on muuten täynnä tietoa, mutta kaipaan juuri käytännönkokemuksia esim. selviytymistarinoita.
Kiitos kaikista kommenteista ja keskusteluista!
Hei ennen kun jakelet tietoja
ota asioista selvää. ADHD-lääkityksen balanssiin saaminen saattaa kestää kuukausia esim. sopiva annostus. Yhdelle käy Ritalin, toiselle Conserta ja kolmannelle Equasym. Eikä noita lääkkeitä vaan mennä hakemaan, kun kaupan hyllyltä. Eiköhän ap tiedä, jos käytössä on olleet em. lääkkeet, mikä niiden teho ja vaikutusaika ole..lukeehan ne lääkeselosteessakin.AP
Meillä OLI Ad-Hd tytöllä tuo Ritalin käytössä.Aiheutti sellaisia sivuoireita, että täytyi lopettaa tai me vanhemmat kyllä pärjäsimme tytön kanssa ilman lääkitystä, mutta koulussa vaadittiin ja vaaditaan KAIKILTA lapsilta paljon ja liikaakin.:-/
Eikä mitenkään otettu ad-hd:ta huomioon.
piiiitkä juttu! Mut, jos haluat niin pistäppä mulle viestiä, niin voin kertoa meidän tarinan.
pkatriina@gmail.com
Nyt ollaan oltu ilman lääkettä, niin tyttö VOI PAREMMIN! Ja, kun vihdoin sain opettajat tajuamaan, että se lapsen mollaminen ja jatkuva syyttely kaikesta EI AUTA MITÄÄN, vaan pahentaa tilannetta, niin tyttö pärjää koulussakin. Vaikka opettaja kovasti yritti väittää, että ei tule pärjäämään ilman lääkitystä.
Kummasti kuitenkin todistuksessa oli kirjallisissa aineissa vain kasia ja ysiä. En sanoisi, että lapsi ei pärjää.
Mut ei täällä enempää.
Jos haluat, niin pistä mulla s-postia.
Hei laitan huomenna postia
Lainaus:
Meillä OLI Ad-Hd tytöllä tuo Ritalin käytössä.
Aiheutti sellaisia sivuoireita, että täytyi lopettaa tai me vanhemmat kyllä pärjäsimme tytön kanssa ilman lääkitystä, mutta koulussa vaadittiin ja vaaditaan KAIKILTA lapsilta paljon ja liikaakin.:-/

Meillä kanssa koulu vaatii lääkkeen, yhtään ei saa tapahtua mitään poikkeavaa koulussa. Se zombie kelpaa kyllä.
t. aloittaja
Meidän adhd-poika, lieväoireinen kuitenkin
...kokeili 1-luokalla lääkitystä keskittymisen tueksi ja tulos oli kaamea. Poika ahdistui ja muuttui masentuneeksi, kaikki meni aivan seiniä...Lääkettä kokeiltiin kolme kuukautta ja lopettettiin koska mitään hyötyä siitä ei ollut, haittaa vain. Eli ei ne kaikille käy...Toimintaterapialla, meidän vanhempien ja koulun tuella kaikki menee nyt ihan hyvin.
Nää on aina vaikeita, koulujen,
koteien tai kavereiden taholta, ja niin moni asia näihin vaikuttaa, jopa terveiltä.Poikani koulussa tarjotaan todella paljon tukitoimia, ja ovat sitä mieltä, että mitään lääkkeitä ei tarvita.
Hieno homma, jos näin pärjätään, ja siis nyt ollaan pärjätty näin.
Jaksamisia kaikille erkka-lasten
vanhemmille!!! Ja hyvää kesää.
t. erkanäiti ja erkkaitsekin :)
ystävättäreni lapsella kävi myös näin
Lainaus:
...kokeili 1-luokalla lääkitystä keskittymisen tueksi ja tulos oli kaamea. Poika ahdistui ja muuttui masentuneeksi, kaikki meni aivan seiniä...Lääkettä kokeiltiin kolme kuukautta ja lopettettiin koska mitään hyötyä siitä ei ollut, haittaa vain. Eli ei ne kaikille käy... Toimintaterapialla, meidän vanhempien ja koulun tuella kaikki menee nyt ihan hyvin.

Eikä hän ollut edes vielä kouluikäinen. Vanhemmat lopettivat lääkkeen antamisen jo parin viikon päästä, kun lapsi uhkasi hypätä toisesta kerroksesta alas. Hän oli myös muuttunut iloisesta vipeltäjästä synkkämieliseksi ja agressiviseksi.
Eli AP.lle antaisin myös ohjeeksi lääkityksen tarkastamisen. Se voi olla vaikeaa, ystävättäreni ei ole vieläkään löytänyt lapselleen sopivaa lääkettä. Siihen voi siis mennä vuosikausia... koitahan jaksaa!
meillä
Lainaus:
...kokeili 1-luokalla lääkitystä keskittymisen tueksi ja tulos oli kaamea. Poika ahdistui ja muuttui masentuneeksi, kaikki meni aivan seiniä...Lääkettä kokeiltiin kolme kuukautta ja lopettettiin koska mitään hyötyä siitä ei ollut, haittaa vain. Eli ei ne kaikille käy... Toimintaterapialla, meidän vanhempien ja koulun tuella kaikki menee nyt ihan hyvin.
...kokeili 1-luokalla lääkitystä keskittymisen tueksi ja tulos oli kaamea. Poika ahdistui ja muuttui masentuneeksi, kaikki meni aivan seiniä...Lääkettä kokeiltiin kolme kuukautta ja lopettettiin koska mitään hyötyä siitä ei ollut, haittaa vain. Eli ei ne kaikille käy... Toimintaterapialla, meidän vanhempien ja koulun tuella kaikki menee nyt ihan hyvin.
Meillä vastaavaa. Ei nukkunut yöllä. Oli päänsärkyä. Lopetti syömisenkin lähes kokonaan. Oli itkuinen jne jne...
Opettajien kanssa sain todella tapella!!
Voisin sanoa, että opettajat olivat TÖRKEITÄ lastani ja meidän perhettä kohtaan!!
Mut mähän kirjoitin koululääkärille piiiitkän s-postin ja hoitavalle lääkärille.
en tiedä sitten, josko ne ovat opettajille puhuneet jotain, kun opettajat muuttuivat ja niitä ehdottamiani tukitoimiakin koululla alettiin hyväksyä ja toteuttaa.
Mut mut... Tosiaan olisi mielenkiintoista kirjoitella muiden ad-hd lasten kanssa.
Tuol aikaisemmassa viestissäni (28) on s-postiosoitteeni.
Siis
Lainaus:
Lainaus:
...kokeili 1-luokalla lääkitystä keskittymisen tueksi ja tulos oli kaamea. Poika ahdistui ja muuttui masentuneeksi, kaikki meni aivan seiniä...Lääkettä kokeiltiin kolme kuukautta ja lopettettiin koska mitään hyötyä siitä ei ollut, haittaa vain. Eli ei ne kaikille käy... Toimintaterapialla, meidän vanhempien ja koulun tuella kaikki menee nyt ihan hyvin.
Meillä vastaavaa. Ei nukkunut yöllä. Oli päänsärkyä. Lopetti syömisenkin lähes kokonaan. Oli itkuinen jne jne... Opettajien kanssa sain todella tapella!! Voisin sanoa, että opettajat olivat TÖRKEITÄ lastani ja meidän perhettä kohtaan!! Mut mähän kirjoitin koululääkärille piiiitkän s-postin ja hoitavalle lääkärille. en tiedä sitten, josko ne ovat opettajille puhuneet jotain, kun opettajat muuttuivat ja niitä ehdottamiani tukitoimiakin koululla alettiin hyväksyä ja toteuttaa. Mut mut... Tosiaan olisi mielenkiintoista kirjoitella muiden ad-hd lasten kanssa. Tuol aikaisemmassa viestissäni (28) on s-postiosoitteeni....kokeili 1-luokalla lääkitystä keskittymisen tueksi ja tulos oli kaamea. Poika ahdistui ja muuttui masentuneeksi, kaikki meni aivan seiniä...Lääkettä kokeiltiin kolme kuukautta ja lopettettiin koska mitään hyötyä siitä ei ollut, haittaa vain. Eli ei ne kaikille käy... Toimintaterapialla, meidän vanhempien ja koulun tuella kaikki menee nyt ihan hyvin.
Vastaavaa siis tuon lääkkeen kanssa...
2 vastaus oli lyhykäisyydessään hyvä,
Lainaus:
ajattelee niitä kyllästymiseen asti ja puhuu niistä ääneen aikuiselle niin paljon kuin mahdollista. Ne kadottavat "voimansa". En ole asiantuntija muuta kuin omien samantapaisten ongelmien kautta.
Toivon kaikkea hyvää teidän perheelle.

Pakkoajatuksiin kun liittyy voimakkaasti syyllisyys, se että on tekemässä väärin, ja että on sen takia huono ihminen, kun ei edes omia ajatuksiaan pysty hallitsemaan. Jos tuosta ajatuskierteestä pääsee eroon, myös pakkoajatukset menettävät tehonsa. Niitä tulee aina aika ajoin, mutta niihin pystyy suhtautumaan ylenkatsovasti, " ai te taas, pankaas parastanne", ja sitten antaa niiden vaan tulla ja mennä, ehkä todeta perään, etteikö tämän parempaan moiset pysty.
Eri asia onkin sitten, miten tuollaisen asian saa lapsen kanssa käsiteltyä ja lapsen sisäistämään. Ehkä ainakaan sinun ei pidä pahoittaa mieltäsi tai ainakaan näyttää pelästymistä tms. lapselle, vaan korostaa sitä, että ne ovat vain ajatuksia, inhottavia ehkä, mutta ne eivät tule lapsen tahdosta, vaan kokeilevat mikä saa lapsen surulliselle mielelle ja ahdistumaan.
Toivon teille oikein paljon voimia! Toivottavasti lapsesi löytää paikkansa tässä maailmassa, vaikkei se aina niin kovin helppoa ole.
Kiitän edelleen kaikkia vastanneita!
Kaikkien vastanneiden kirjoitukset ovat antaneet ajattelemisen aihetta.t. aloittaja
Meillä käytössä Concerta.
En tiennytkään, että vielä käytetään Ritalinia. Ymmärtääkseni se vaikuttaa heti voimakkaasti, ja sen vaikutus kestää lyhyemmän aikaa. Concertakin stimuloi aluksi hieman, mutta vaikuttaa sitten tasaisemmin ja pitemmän aikaa. Lääkäri tuntui pitävän Concertaa paljon parempana. Mutta jos teille on suositeltu nopeasti stimuloivaa lääkettä, varmaan lääkäri on tiennyt, mistä puhuu. Vaikuttaa silti vähän oudolta...Lääkkeen tarkistus voisi tosiaan olla paikallaan.Meillä Concerta-annostus oli runsaan vuoden verran 18 mg, mutta sitten sitä piti nostaa kertarysäyksellä 36:een. Koulussa oli tullut häiriöitä, vaikka lapsi on erityisluokalla. Nyt on mennyt kohtuullisen hyvin kevälukukausi.
Terapia voisi olla tarpeen lapsellesi. Meilläkin lapselle haetaan neuropsykologista terapiaa, jotta tämä selviäisi paremmin sosiaalisesta kanssakäymisestä. Pakko-oireista en osaa sanoa mitään, mutta ei terapiasta ainakaan haittaa ole.
Ja sille yhdelle, joka tietää mistä puhuu: Ritalin ja Concerta EIVÄT ole amfetamiinia, vaan metyylifenidaattia.
metyylifenidaatti luokitellaan useissa maissa HUUMEEKSI!!!
metyylifenidaatti on ANFETAMIINI JOHDANNAINEN, että näin...Tiedoksi 37:lle.
Ja tiedän mistä kirjoitan!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Metyylifenidaatti
...Ihan
ulkopuolisena kirjoitan ja kerkesin muutaman keskustelun ap:n ja numero 8 välillä lukeakin. Itse olen hoitoalalla ja minusta numero 8 tietää asiasta valtavan paljon. Hänellä oli hyviä vinkkejä ja asiallista tietoa ja kannattaa ap vakavasti lukea kaikki vastaksket läpi. Itse en usko, että omalla koulutuksellani olisin osannut noin hyvin vastata kuin kyseinen 8. Vaikkakin adhd-lasten kanssa työskentelen silloin tällöin.Mutta jos minulta joku neuvo, niin nyt ihmeessä yhteyttä hoitavaan lääkäriin (onko se yleislääkäri vai lastenpsykiatri?), psykologiin ja ravitsemusterapeuttiin. Lapsi kuntoon loman aikana, että on kiva aloittaa koulu puhtaalta pöydältä elokuussa.
Tuota noin...
Meillähän opettaja sanoi silloin, kun lapsella oli kamalia sivuoireita lääkkeestä.Opettajan sanat.
* **** on ollut vähän levottomampi koulussa ja ei ei keskity. Välillä taas uppoutuu omiin ajatuksiinsa. Pitäisiköhän lääkeannosta nostaa?* Tytöllähan ei saanut juuri yöllä nukuttua, itkeskeli, ei syönyt jne jne...
Lääkkeet, kun lopetettiin alkoi NORMAALIMPI elämä. Tyttö muuttui silmissä PAREMPAAN.
Mitähän, jos olisi lääkeannosta nostettu. Enpä uskalla edes ajatella!
Mutta onneksi kädenväännön jälkeen taisi opettajatkin tajuta, että se ENSIMMÄINEN VAIHTOEHTO EI OLE LÄÄKITYS.
Luokassa on erityislapsi, joka vaatii ehkä enemmän, mutta EI ENEMMÄN MOITTEITA JA HAUKKUJA.
Tämän, kun on opettajat vissiin VIHDOIN JA VIIMEIN TAJUNNEET!:-) Kiittääkkö itseäni joka sai vääntää rautalangasta ja vähän ärähtääkkin opettajalle, vai ottiko koululääkäri vai hoitava lääkäri asian puheeksi. NIIN JA SUURI KIITOS TOKI IHANALLE LAPSELLENI, joka on kuitenkin jaksanut käydä kaiken tämän läpi. On nyt ihana iloinen tyttö!
t:28
Gurun lapsi ei ole 6v
Koulumaailmaa on jo takana. ADHD on muutenkin tuttu kuin lapsen taholta, miehelläni on myös ADHD.Oppia olen saanut kirjoista tietenkin, mutta parhaat neuvot ja tieto on tullut hoitavalta taholta (HUS, lasten psykiatrinen poli).
Ilman heitä en olisi minäkään tiennyt miten kasvatettava jotta itsetunto säilyisi.
Noi lääkkeet siis aiheuttaa psyykkisiä ongelmia ja ahdistusta!
Toisille aiheuttaa ja toisille ei. Näin mulle sanottiin perheneuvolasta. Toiset vanhemmat olleet hyvin pettyneitä lääkkeeseen ja toiset tyytyväisiä.Zombie on hyvä sana, sillä siltä meidän naapurin poika näytti, kun käytössä oli concerta.
Noi syömisongelmat tekee lapsesta pahannäköisen, kun lääke vie ruokahalun.
up
Paljon voimia!
Kuulostaa niin surulliselta, että koulussa vaaditaan lääkeannoksen nostamista. Kenen tahansa terveen lapsenkin itsetunto murtuu ja käytös muuttuu, jos aina suljetaan pois kaveriporukasta, jos on vaikeaa sopeutua. 11-v on myös murrosiän alkuvaiheilla, tämä kärjistää varmasti muita ongelmia.Olisikohan lapsellenne vertaistukea muista ADHD- lapsista? Olette varmaan myös käyttäneet omega-3-rasvahappoja? En tosin omaa henk.koht kokemusta, kaverin ADHD- lapsen kasvamista vaan vierestä seuraillut.
» Aihe vapaa
Uutta vauva.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Tyhmä kysymys poskiontelotuhduksesta, mutta autatteko silti!
- > Jaksan yhä uudestaan ihmetellä, miten ihmisestä tulee lihva
- > Minkä ikäiselle pojalle voi vielä laittaa sukkahousut?
- > Kysymys blogiin kommentoinnista?
- > Uskaltaisitko ottaa asuntolainaa 30.000€, jos vain mies
- > Tukiainen ei saapunut oikeuteen. (Eihän se voi kun on ne huippukuvaukset Ruotsissa!!)
- > Olisiko tässä sinun unelmatyösi?
Uusimmat blogikirjoitukset
- > Kaksinpeliä
- > Jono ei liiku
- > Maha ei estä liikkumasta
- > ”Ihan hyvin meni”
- > Syksy
- > Täällä taas
- > Lomailua lasten ehdoilla
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot

Helsinki
6 m/s