|
|
 Tiistai 22.5.2012 - Hemminki, Hemmo
|
REKISTERÖIDY
|
Los Angeles
6.69 m/s
Keskustelut
Näille alueille voit kirjoittaa rekisteröitymättä
» Aihe vapaa
Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu
Viesti
Kahden pojan äiti = tuleva anoppi haluaisi tietää,
millainen on mielestänne ihana anoppi? Miten ei missään nimessä saa käyttäytyä?
Vastaukset
tietää omat rajansa
ei tuppaudu liian lähelle. Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.ja vielä
anoppi riitelee usein poikansa kanssa ja haluaisi minut mukaan riitoihin. En halua osallistua.joo ei saa tuppaantua
toki voi tulla läheiseksi miniän kanssa jos miniä siihen näyttää vihreää valoa, mutta EI koskaan saa neuvo, antaa ohjeita miniälle miten pitäisi toimia. Varsinkaan parisuhteessa omaan poikaansa.Minusta on kiva kuulla anopilta juttuja miehestäni. Tykkään katsella miehenilapsuudenkuvia anopin kanssa ja joskus jopa jutella mieheni luonteejn piirteistä. Kukapa muu nainen tuntisi mieheni niin hyvin kuin anoppini.
Minusta toi oli ihanasti sanottu!
Lainaus:
ei tuppaudu liian lähelle. Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.
ei tuppaudu liian lähelle. Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.
Mun anoppi ei ole ikinä sanonut mulle mitään noin nättiä.
Ei omaa äitiä voi kukaan korvata, varsinkaan ihanaa äitiä
Lainaus:
Lainaus:
ei tuppaudu liian lähelle. Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.
Mun anoppi ei ole ikinä sanonut mulle mitään noin nättiä.ei tuppaudu liian lähelle. Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.
Minulla on ihana anoppi.
Tulemme tosi hyvin juttuun keskenämme ja pystyn puhumaan hänelle aivan kaikesta koska hän ei tuomitse eikä tyrkytä omia näkemyksiään. Hän ei tuppaudu ikinä eikä tunge elämäämme vaan antaa meidän tehdä omat ratkaisumme ja tukee meitä. Hän on sitä mieltä, että minä olen parasta mitä hänen pojalleen on ikinä tapahtunut. :) Hän ei arvostele lasten kasvatustamme ja on ollut apunamme elämämme pahimman kriisin aikana.Niin
Lainaus:
Lainaus:
Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.
Mun anoppi ei ole ikinä sanonut mulle mitään noin nättiä.Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.
Mustakin toi oli kauniisti sanottu: anoppi osoitti empatiaa ja yritti antaa ymmärtää, että hän on miniänsä käytettävissä ja tukena. Ehkä sanavalinta oli hieman groteski, ymmärrän osittain myös miniän järkytyksen: eihän kukaan voi korvata omaa äitiä. Mutta ideahan tuossa siis oli hyvä ja kaunis.
Oma anoppini ei osoita minkäänlaisia empatian tai sympatian tunteita tai eleitä. Kun oma lähisukulaiseni äkillisesti kuoli ja kyynelehdin avoimesti, ei anoppi edes saanut osanottoa sanottua, pauhasi vain jostakin omista itsekeskeisistä lempiaiheistaan (tyyliin: "ostin taas uudet olohuoneen verhot ja sain huonoa palvelua" tms). Ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja minun koko läsnäoloni olisi poispyyhitty. Olisin niin toivonut edes jonkinlaista osoitusta myötätunnosta, vaikka edes olalletaputusta tai vaikka edes yhtä lohduttavan suuntaista sanaa, mutta ei: ei mitään. Surullista että jotkut ihmiset on totaalisen kyvyttömiä osoittamaan inhimillisiä tunteita.
Kaipaisin,
että anoppini joskus kehuisi minua. Vaikka lasten kasvatukseen liittyvissä asioissa, tai edes jos olen leiponut jotain hyvää, tai huomaisi edes että olen käynyt kampaajalla. No, vähän huonot esimerkit, mutta anoppi ei koskaan sano mitään positiivista. Onneksi ei sano paljon negatiivistakaan, mutta olisi kiva joskus kuulla jotain kivaa. Mutta se on varmasti sukupolvi-kysymyskin. Hän on sen ikäluokan ihmisiä, että kaikki ylimääräinen kehuminen on ihmisten pilaamista.Niin mäkin olisin pitänyt tuollaista lausahdusta tosi ihanana
Lainaus:
Mustakin toi oli kauniisti sanottu: anoppi osoitti empatiaa ja yritti antaa ymmärtää, että hän on miniänsä käytettävissä ja tukena. Ehkä sanavalinta oli hieman groteski, ymmärrän osittain myös miniän järkytyksen: eihän kukaan voi korvata omaa äitiä. Mutta ideahan tuossa siis oli hyvä ja kaunis.
Oma anoppini ei osoita minkäänlaisia empatian tai sympatian tunteita tai eleitä. Kun oma lähisukulaiseni äkillisesti kuoli ja kyynelehdin avoimesti, ei anoppi edes saanut osanottoa sanottua, pauhasi vain jostakin omista itsekeskeisistä lempiaiheistaan (tyyliin: "ostin taas uudet olohuoneen verhot ja sain huonoa palvelua" tms). Ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja minun koko läsnäoloni olisi poispyyhitty. Olisin niin toivonut edes jonkinlaista osoitusta myötätunnosta, vaikka edes olalletaputusta tai vaikka edes yhtä lohduttavan suuntaista sanaa, mutta ei: ei mitään. Surullista että jotkut ihmiset on totaalisen kyvyttömiä osoittamaan inhimillisiä tunteita.
Lainaus:
Lainaus:
Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.
Mun anoppi ei ole ikinä sanonut mulle mitään noin nättiä.Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.
Mustakin toi oli kauniisti sanottu: anoppi osoitti empatiaa ja yritti antaa ymmärtää, että hän on miniänsä käytettävissä ja tukena. Ehkä sanavalinta oli hieman groteski, ymmärrän osittain myös miniän järkytyksen: eihän kukaan voi korvata omaa äitiä. Mutta ideahan tuossa siis oli hyvä ja kaunis.
Oma anoppini ei osoita minkäänlaisia empatian tai sympatian tunteita tai eleitä. Kun oma lähisukulaiseni äkillisesti kuoli ja kyynelehdin avoimesti, ei anoppi edes saanut osanottoa sanottua, pauhasi vain jostakin omista itsekeskeisistä lempiaiheistaan (tyyliin: "ostin taas uudet olohuoneen verhot ja sain huonoa palvelua" tms). Ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja minun koko läsnäoloni olisi poispyyhitty. Olisin niin toivonut edes jonkinlaista osoitusta myötätunnosta, vaikka edes olalletaputusta tai vaikka edes yhtä lohduttavan suuntaista sanaa, mutta ei: ei mitään. Surullista että jotkut ihmiset on totaalisen kyvyttömiä osoittamaan inhimillisiä tunteita.
Toinenhan lupautuu olemaan mulle äiti! siis ainakin mulle se tarkoittaa kaikkea niin hyvää, että olisin itkenyt ilosta, että joku tahtoo olla mulle niin ystävällinen, edes sanoissa ainakin.
Minulla on kiva anoppi. Ei tuppaudu elämäämme,
mutta on kuitenkin kiinnostunut asioistamme ja auttaa tarvittaessa.myös
Lainaus:
Kaipaisin, että anoppini joskus kehuisi minua. Vaikka lasten kasvatukseen liittyvissä asioissa, tai edes jos olen leiponut jotain hyvää, tai huomaisi edes että olen käynyt kampaajalla. No, vähän huonot esimerkit, mutta anoppi ei koskaan sano mitään positiivista.
Kaipaisin, että anoppini joskus kehuisi minua. Vaikka lasten kasvatukseen liittyvissä asioissa, tai edes jos olen leiponut jotain hyvää, tai huomaisi edes että olen käynyt kampaajalla. No, vähän huonot esimerkit, mutta anoppi ei koskaan sano mitään positiivista.
Samoin, toivoisin myös että anoppi sanoisi joskus jotakin positiivista ja vaikkapa jonkun kohteliaisuuden. Mutta ei. Kyräilee vaan pistävällä kotkan katseellaan meidän nurkkia ja minuakin päästä varpaisiin ja selkeästi etsii jotakin mehevää seläntakana puhuttavaksi. Ja puhuttavaa tuntuukin vuosien aikana olleen. Olisiko se ihan oikeasti häneltä itseltään pois, jos kehuisi jonkun toisen saavutuksia tai aikaansaannoksia?
Tuleville anopeille ohjeiksi ainakin, että älä koskaan suhtaudu miniääsi kilpailijana tai ala vertailemaan itseäsi häneen: te olette eri ikäpolvea ja painitte ihan eri kategoriassa. suhde lähtee ihan väärille urille jo alkuvaiheessa jos kieroutuneesti alat vertailla häntä itseesi ja nokittaa. Vertaile itseäsi oman joukkosi edustajiin ja heidän saavutuksiinsa jos kerran vertailla täytyy.
Olet edelleen pojallesi äiti, jota hän tarvitsee, eikä pojan puoliso vie "sinun paikkaasi", vaan hänellä on ihan ikioma paikkansa poikasi elämässä.
Suhtaudu miniääsi kunnioituksella ihan alusta asti ja muista, että niin se metsä vastaa kuin sinne huutaa. Ymmärrä, että miniäkin on ihminen hyvine ja huonoine puolineen, ja poikasi kautta perheenjäsen, jota tulisi kohdella tasapuolisesti.
Hyvällä
anopilla on omakin elämä ja on ehtinyt katkaista napanuoran lapsiinsa ennen kuin he ehtivät naimisiin. Anoppi on ollut kaukaa viisas ja kasvattanut lapsensa omilla aivoillaan ajatteleviksi, omatoimisiksi ja toiset huomioon ottaviksi aikuisiksi. Anoppi myös rakastaa omia lapsiaan ja toivoo, että heistä tulee onnellisia ja yrittää tukea lapsiaan heidän valinnoissaan vaikka ei olisikaan kaikesta samaa mieltä. Kohdatessaan omasta mielestään vääränlaisen miniä/vävyehdokkaan anoppi käyttäytyy asiallisesti ja yrittää pitää mielessään sen tosiseikan, että kyseessä on oman lapsen valitsema seurustelukumppani, joten jotakin hyvää hänessäkin on oltava.Lisäksi ihana anoppi on lapsirakas, haluaa siis tavata lastenlapsiaankin.
Anoppi ei tietenkään yritä tunkea itseään oman lapsensa perheenjäseneksi, järjestele kaappeja, huonekaluja, pihakasveja ym. mielensä mukaan ja hyökkää keskellä yötä sisään vara-avaimilla. Eikä myöskään arvostele lapsensa puolisoa aina lapsensa tavatessaan.
Mulla on ihana anoppi!
Hän on herkkä ja sydämeltään viisas ihminen. Hän on myös hyvin sivistynyt, ammatillisesti korkeasti kouluttautunut ja työelämässään erittäin pitkälle päässyt. Hän arvostaa kaikenlaisia ihmisiä, kannustaa kaikkia yrittämään parhaansa ja antaa kiitosta runsaasti. Hänellä on elämässään positiivinen ajattelutapa, ja hän etsii ihmisistä hyvää. Hän on kiireinen, mutta silloin kun hänen kanssaan on, hän on läsnä 100-prosenttisesti. Hän on kertonut usein minulle, kuinka hän arvostaa minua ihmisenä, poikansa puolisona ja lastenlastensa äitinä. Hänen kanssaan on helppo jutella, ja toisinaan tunnen jopa "syyllisyyttä" siitä, että koen hänet jollain tasolla läheisemmäksi kuin oman äitini. Rakastan anopppiani, toivottavasti hän saa elää vielä pitkään!Kahden pojan äitinä
sinun tulee erityisesti huomioida se, että jos/kun sinulla on sitten 2 miniää, niin et ala sitä toista suosia esim. sen vuoksi, että on ollut elämässäsi kauemmin kuin toinen.. Oma anoppini teki aluksi näin ja tuntui mielettömän pahalta, kun hän hehkutti, kuinka tämä toinen miniä on kuin oma tytär, jonka kanssa voivat keskustella kaikesta ja miniä on hänen kanssaan läheisempi kuin oman äitinsä.. Tilanne on toki muuttunut aika radikaalisti viimeisen puolen vuoden aikana, mutta tahdoin tällaisen neuvon antaa näin miniän näkökulmasta, jonka anoppikin on kahden pojan äiti..Älä myöskään puhu
pahaa toisesta miniästä toiselle, asettaa hirmuset paineet sille, jolle pahaa puhut...Olennaista on se, että kuuntelee miniän toiveita ja toimii sitten sen mukaan. Ihmiset on niin erilaisia, toinen kokee saman pahana, toinen ihanana, ja sen tietää vain kysymällä ja kuuntelemalla avoimin korvin - eli opi tuntemaan miniä ennen kuin toimit äläkä oleta, että kyllähän kaikki tällaisesta tykkää tai eihän kukaan halua...
näin
Lainaus:
ei tuppaudu liian lähelle. Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.
ei tuppaudu liian lähelle. Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.
Näin munkin anoppi sanoi tuossa tilanteessa, ja tuntui kyllä tosi pahalta. Anopin kanssa kuitenkin ihan ok välit
lapset vasta pieniä mutta
itse olen kolmen pojan äitinä ajatelut että kyllä olisi anopillani ollut monta kertaa syytä suutahtaa tiuskimisistani ja mökötyksestäni. Hän on kuitenkin ollut aina ihan kohtelias noissakin tilanteissa. Meillä ei kemiat ihan synkkaa ja kun tuoreena äitinä koin hänen antamansa avun ja neuvot uhkaavina (hänellä on aika päällekäyvä tyyli), oman osaamiseni arvostelemisena, en jaksanut aina olla korrekti. Toivon että kun itse olen anoppi, ymmärrän että miniä (etenkin kun on tullut äidiksi) käy läpi prosessia ja osaan tukea häntä ja osaisin ohittaa mahdolliset arvostelut itseäni kohtaan tuoreen äidin kasvuun kuuluviksi asioiksi. Kyllä hän sitten myöhemmin ymmärtää, niinkuin itsekin ymmärsin..Mulla itsellä 3 poikaa ja mietin, että onko
automaattisesti niin, että tulen jäämään mahdollisten lastenlasten elämästä kauemmas kuin jos olisi edes yksi tyttö.No, ei se varmaan niin mustavalkoista ole. Joka tapauksessa mun anoppi on tehnyt muutaman jutun, jotka olisi todella hyvä jättää väliin. Eli tässä ohjelistaa:
-Älä kuvittele, että kun poikasi menee naimisiin ja saa lapsia, että myös sinä olisit heidän perheenjäsenensä. Olet lähisukulainen ja tärkeä, mutta selvästi eri porukkaa ja ulkopuolinen lasten ja vanhempien muodostamasta ydinperheestä. Käyttäydy sen mukaisesti: älä ole poikiesi kodissa liian kotonasi (esim. älä järjestele kaappeja, älä kävele sisään vara-avaimilla, älä tule juhliin selvästi etuajassa luullen ettei sinun läsnäolosi häiritse aivan vaiheessa olevia valmisteluja ym. ym.).
-Kunnioita AINA vanhempien kasvatusperiaatteita äläkä ota niistä omia vapauksia silloinkaan, kun olet keskenäsi lastenlasten kanssa.
-Jos poikien perheet haluavat paljon omaa tilaa ja etäisyyttä, hyväksy se äläkä ruikuta, kuinka harvoin nähdään. Ruikutus ei yhtään lisää näkemisen määrää, ärsyttää vain. Ruikutusta ei myöskään pidetä merkkinä suuresta rakkaudesta.
-Kun lapsenlapset ovat syntyneet, ole aidosti kuitenkin kiinnostunut miniästä ihmisenä, ei vain lisälastenlasten tuottajana ja välttämättömänä pahana, jota pitää kestää jos haluaa tavata lapsenlapsia.
-Kehu miniää niistä asioista, joista hän itse haluaa kehuja kuulla. Esim. jos on rempseä uranainen, kehut herkullisista ruoista ja muusta perinteisestä naisen rooliin kuuluvasta voivat vain vituttaa.
Munkin äiti on kuollut. Ja jos joku olisi siinä tilanteessa
sanonut, että haluaa tulla mulle äidiksi, se olisi tuntunut aivan uskomattoman tönköltä ja epäymmärtäväiseltä. Oma äiti on aivan eri asia kuin kukaan muu, ei sitä voi mikään korvata enkä edes sitä haluaisikaan.Mulla on mielestäni
todella ihana anoppi. Tietää rajansa, auttaa tarvittaessa, ei tuppaudu eikä arvostele.MUTTA myös mä olen kiva miniä. Kiitän anoppia aina avusta, en oleta hänen olevan jatkuvasti vain meidän perhettä varten oleva, ja ymmärrän hänen olevan oman sukupolvensa edustaja, enkä vaadi häneltäloputonta ymmärrystä nykyajan hömpötyksille.
Tätä ketjua lukeneena tuntuu, että monet vaatii aikamoisia anopilta. Että anopin pitäisi osata lukea miniän ajatuksia, ettei vain koskaan sano tai tee mitään väärää. Eikö miniällä ole mitään vastuuta tässä ihmissuhteessa? Esim. tuo "voin olla äiti sinulle" - eikö miniältä voi yhtään vaatia sitä, että näkisi tuollaisen lausahduksen taakse, ja ymmärtäisi mitä sillä tarkoitetaan?
Miksi koette anopin niin suurena uhkana, että joakinen anopin lausahdus pitää syynätä ja kyylätä perinpohjin?
AInakin
Lainaus:
automaattisesti niin, että tulen jäämään mahdollisten lastenlasten elämästä kauemmas kuin jos olisi edes yksi tyttö.
No, ei se varmaan niin mustavalkoista ole. Joka tapauksessa mun anoppi on tehnyt muutaman jutun, jotka olisi todella hyvä jättää väliin. Eli tässä ohjelistaa:
-Älä kuvittele, että kun poikasi menee naimisiin ja saa lapsia, että myös sinä olisit heidän perheenjäsenensä. Olet lähisukulainen ja tärkeä, mutta selvästi eri porukkaa ja ulkopuolinen lasten ja vanhempien muodostamasta ydinperheestä. Käyttäydy sen mukaisesti: älä ole poikiesi kodissa liian kotonasi (esim. älä järjestele kaappeja, älä kävele sisään vara-avaimilla, älä tule juhliin selvästi etuajassa luullen ettei sinun läsnäolosi häiritse aivan vaiheessa olevia valmisteluja ym. ym.).
-Kunnioita AINA vanhempien kasvatusperiaatteita äläkä ota niistä omia vapauksia silloinkaan, kun olet keskenäsi lastenlasten kanssa.
-Jos poikien perheet haluavat paljon omaa tilaa ja etäisyyttä, hyväksy se äläkä ruikuta, kuinka harvoin nähdään. Ruikutus ei yhtään lisää näkemisen määrää, ärsyttää vain. Ruikutusta ei myöskään pidetä merkkinä suuresta rakkaudesta.
-Kun lapsenlapset ovat syntyneet, ole aidosti kuitenkin kiinnostunut miniästä ihmisenä, ei vain lisälastenlasten tuottajana ja välttämättömänä pahana, jota pitää kestää jos haluaa tavata lapsenlapsia.
-Kehu miniää niistä asioista, joista hän itse haluaa kehuja kuulla. Esim. jos on rempseä uranainen, kehut herkullisista ruoista ja muusta perinteisestä naisen rooliin kuuluvasta voivat vain vituttaa.
automaattisesti niin, että tulen jäämään mahdollisten lastenlasten elämästä kauemmas kuin jos olisi edes yksi tyttö.
No, ei se varmaan niin mustavalkoista ole. Joka tapauksessa mun anoppi on tehnyt muutaman jutun, jotka olisi todella hyvä jättää väliin. Eli tässä ohjelistaa:
-Älä kuvittele, että kun poikasi menee naimisiin ja saa lapsia, että myös sinä olisit heidän perheenjäsenensä. Olet lähisukulainen ja tärkeä, mutta selvästi eri porukkaa ja ulkopuolinen lasten ja vanhempien muodostamasta ydinperheestä. Käyttäydy sen mukaisesti: älä ole poikiesi kodissa liian kotonasi (esim. älä järjestele kaappeja, älä kävele sisään vara-avaimilla, älä tule juhliin selvästi etuajassa luullen ettei sinun läsnäolosi häiritse aivan vaiheessa olevia valmisteluja ym. ym.).
-Kunnioita AINA vanhempien kasvatusperiaatteita äläkä ota niistä omia vapauksia silloinkaan, kun olet keskenäsi lastenlasten kanssa.
-Jos poikien perheet haluavat paljon omaa tilaa ja etäisyyttä, hyväksy se äläkä ruikuta, kuinka harvoin nähdään. Ruikutus ei yhtään lisää näkemisen määrää, ärsyttää vain. Ruikutusta ei myöskään pidetä merkkinä suuresta rakkaudesta.
-Kun lapsenlapset ovat syntyneet, ole aidosti kuitenkin kiinnostunut miniästä ihmisenä, ei vain lisälastenlasten tuottajana ja välttämättömänä pahana, jota pitää kestää jos haluaa tavata lapsenlapsia.
-Kehu miniää niistä asioista, joista hän itse haluaa kehuja kuulla. Esim. jos on rempseä uranainen, kehut herkullisista ruoista ja muusta perinteisestä naisen rooliin kuuluvasta voivat vain vituttaa.
ansaitsisit jäädä etäiseksi tuon listasi perusteella. Kuulostat aika kammotukselta.
T: Myös kolmen pojan äiti, joka pelkää saavansa joskus just sun kaltaisen kyylä-miniän.
Anopin pitäisi muistaa, että miniä on eri ihminen
kuin anoppi itse ja saattaa hyvinkin toivoa anopiltaan aivan eri asioita kuin anoppi itse aikanaan toivoi omalta anopiltaan. Niinkuin ei missään muussakaan asiassa voi olettaa, että kaikki haluavat automaattisesti samaa kuin sinä itse. Silmät ja korvat auki vain ja tilannetta lukemaan! Esim. monet nykyanopit eivät mielestäni tajua, että juuri vauvan synnyttänyt miniä EI kaipaa sellaista apua, että anoppi "hoitaa" vauvaa. Rintaruokitut vauvat yleensä vain hermostuvat, jos ne viedään pitkäksi aikaa äidin luota pois ja suuri osa tuoreista äideistä pystyy rentoutumaan parhaiten, jos vauva on lähellä.Eli jos autat, auta aidosti sillä tavalla, minkä miniä kokee auttamiseksi. Eikä niin, että toteutat mummoutta täysin omista lähtökohdistasi ja sanot sitä auttamiseksi.
Kannattaa myös muistaa, että 20-30 vuodessa vauvanhoitotavat ja -suositukset voivat muuttua todella paljon, ei kannata esiintyä kaikkitietävänä asiantuntijana tai kyseenalaistaa/ihmetellä sitä, miten miniä vauvaansa hoitaa.
Isompien lasten kanssa noudata jotain järkevää syömis- ja nukkumistapaa. Ei niin, että viihdytetään ja riehutetaan läkähdyksiin ja syötetään sokerihumalaan ja sitten palautetaan hermostuneet lapset kotiin.
Ihan kauheeta tekstiä!!
Lainaus:
automaattisesti niin, että tulen jäämään mahdollisten lastenlasten elämästä kauemmas kuin jos olisi edes yksi tyttö.
No, ei se varmaan niin mustavalkoista ole. Joka tapauksessa mun anoppi on tehnyt muutaman jutun, jotka olisi todella hyvä jättää väliin. Eli tässä ohjelistaa:
-Älä kuvittele, että kun poikasi menee naimisiin ja saa lapsia, että myös sinä olisit heidän perheenjäsenensä. Olet lähisukulainen ja tärkeä, mutta selvästi eri porukkaa ja ulkopuolinen lasten ja vanhempien muodostamasta ydinperheestä. Käyttäydy sen mukaisesti: älä ole poikiesi kodissa liian kotonasi (esim. älä järjestele kaappeja, älä kävele sisään vara-avaimilla, älä tule juhliin selvästi etuajassa luullen ettei sinun läsnäolosi häiritse aivan vaiheessa olevia valmisteluja ym. ym.).
-Kunnioita AINA vanhempien kasvatusperiaatteita äläkä ota niistä omia vapauksia silloinkaan, kun olet keskenäsi lastenlasten kanssa.
-Jos poikien perheet haluavat paljon omaa tilaa ja etäisyyttä, hyväksy se äläkä ruikuta, kuinka harvoin nähdään. Ruikutus ei yhtään lisää näkemisen määrää, ärsyttää vain. Ruikutusta ei myöskään pidetä merkkinä suuresta rakkaudesta.
-Kun lapsenlapset ovat syntyneet, ole aidosti kuitenkin kiinnostunut miniästä ihmisenä, ei vain lisälastenlasten tuottajana ja välttämättömänä pahana, jota pitää kestää jos haluaa tavata lapsenlapsia.
-Kehu miniää niistä asioista, joista hän itse haluaa kehuja kuulla. Esim. jos on rempseä uranainen, kehut herkullisista ruoista ja muusta perinteisestä naisen rooliin kuuluvasta voivat vain vituttaa.
automaattisesti niin, että tulen jäämään mahdollisten lastenlasten elämästä kauemmas kuin jos olisi edes yksi tyttö.
No, ei se varmaan niin mustavalkoista ole. Joka tapauksessa mun anoppi on tehnyt muutaman jutun, jotka olisi todella hyvä jättää väliin. Eli tässä ohjelistaa:
-Älä kuvittele, että kun poikasi menee naimisiin ja saa lapsia, että myös sinä olisit heidän perheenjäsenensä. Olet lähisukulainen ja tärkeä, mutta selvästi eri porukkaa ja ulkopuolinen lasten ja vanhempien muodostamasta ydinperheestä. Käyttäydy sen mukaisesti: älä ole poikiesi kodissa liian kotonasi (esim. älä järjestele kaappeja, älä kävele sisään vara-avaimilla, älä tule juhliin selvästi etuajassa luullen ettei sinun läsnäolosi häiritse aivan vaiheessa olevia valmisteluja ym. ym.).
-Kunnioita AINA vanhempien kasvatusperiaatteita äläkä ota niistä omia vapauksia silloinkaan, kun olet keskenäsi lastenlasten kanssa.
-Jos poikien perheet haluavat paljon omaa tilaa ja etäisyyttä, hyväksy se äläkä ruikuta, kuinka harvoin nähdään. Ruikutus ei yhtään lisää näkemisen määrää, ärsyttää vain. Ruikutusta ei myöskään pidetä merkkinä suuresta rakkaudesta.
-Kun lapsenlapset ovat syntyneet, ole aidosti kuitenkin kiinnostunut miniästä ihmisenä, ei vain lisälastenlasten tuottajana ja välttämättömänä pahana, jota pitää kestää jos haluaa tavata lapsenlapsia.
-Kehu miniää niistä asioista, joista hän itse haluaa kehuja kuulla. Esim. jos on rempseä uranainen, kehut herkullisista ruoista ja muusta perinteisestä naisen rooliin kuuluvasta voivat vain vituttaa.
Hyi kamala mikä ämmä. Saa kuvan että anoppi ei saa suutaan avata muutoin kuin kehuakseen miniää ja siihenkin pitää erikseen lupa kysyä miten kehuu!
Anopilla ei myöskään saa olla ikävä lastaan tai lapsenlapsiaan tai jos onkin niin sitä ei ainakaan saa ääneen sanoa.
Kun lapsenlapset ovat syntyneet muista heti kehua miniää jne jne..
AIVAN SAIRAS MINÄMINÄ-TYYPPI! HYI YÄK!
Sorry mutta tässä ovat kyllä osat kääntyneet toisinpäin!
Lainaus:
automaattisesti niin, että tulen jäämään mahdollisten lastenlasten elämästä kauemmas kuin jos olisi edes yksi tyttö.
No, ei se varmaan niin mustavalkoista ole. Joka tapauksessa mun anoppi on tehnyt muutaman jutun, jotka olisi todella hyvä jättää väliin. Eli tässä ohjelistaa:
-Älä kuvittele, että kun poikasi menee naimisiin ja saa lapsia, että myös sinä olisit heidän perheenjäsenensä. Olet lähisukulainen ja tärkeä, mutta selvästi eri porukkaa ja ulkopuolinen lasten ja vanhempien muodostamasta ydinperheestä. Käyttäydy sen mukaisesti: älä ole poikiesi kodissa liian kotonasi (esim. älä järjestele kaappeja, älä kävele sisään vara-avaimilla, älä tule juhliin selvästi etuajassa luullen ettei sinun läsnäolosi häiritse aivan vaiheessa olevia valmisteluja ym. ym.).
-Kunnioita AINA vanhempien kasvatusperiaatteita äläkä ota niistä omia vapauksia silloinkaan, kun olet keskenäsi lastenlasten kanssa.
-Jos poikien perheet haluavat paljon omaa tilaa ja etäisyyttä, hyväksy se äläkä ruikuta, kuinka harvoin nähdään. Ruikutus ei yhtään lisää näkemisen määrää, ärsyttää vain. Ruikutusta ei myöskään pidetä merkkinä suuresta rakkaudesta.
-Kun lapsenlapset ovat syntyneet, ole aidosti kuitenkin kiinnostunut miniästä ihmisenä, ei vain lisälastenlasten tuottajana ja välttämättömänä pahana, jota pitää kestää jos haluaa tavata lapsenlapsia.
-Kehu miniää niistä asioista, joista hän itse haluaa kehuja kuulla. Esim. jos on rempseä uranainen, kehut herkullisista ruoista ja muusta perinteisestä naisen rooliin kuuluvasta voivat vain vituttaa.
automaattisesti niin, että tulen jäämään mahdollisten lastenlasten elämästä kauemmas kuin jos olisi edes yksi tyttö.
No, ei se varmaan niin mustavalkoista ole. Joka tapauksessa mun anoppi on tehnyt muutaman jutun, jotka olisi todella hyvä jättää väliin. Eli tässä ohjelistaa:
-Älä kuvittele, että kun poikasi menee naimisiin ja saa lapsia, että myös sinä olisit heidän perheenjäsenensä. Olet lähisukulainen ja tärkeä, mutta selvästi eri porukkaa ja ulkopuolinen lasten ja vanhempien muodostamasta ydinperheestä. Käyttäydy sen mukaisesti: älä ole poikiesi kodissa liian kotonasi (esim. älä järjestele kaappeja, älä kävele sisään vara-avaimilla, älä tule juhliin selvästi etuajassa luullen ettei sinun läsnäolosi häiritse aivan vaiheessa olevia valmisteluja ym. ym.).
-Kunnioita AINA vanhempien kasvatusperiaatteita äläkä ota niistä omia vapauksia silloinkaan, kun olet keskenäsi lastenlasten kanssa.
-Jos poikien perheet haluavat paljon omaa tilaa ja etäisyyttä, hyväksy se äläkä ruikuta, kuinka harvoin nähdään. Ruikutus ei yhtään lisää näkemisen määrää, ärsyttää vain. Ruikutusta ei myöskään pidetä merkkinä suuresta rakkaudesta.
-Kun lapsenlapset ovat syntyneet, ole aidosti kuitenkin kiinnostunut miniästä ihmisenä, ei vain lisälastenlasten tuottajana ja välttämättömänä pahana, jota pitää kestää jos haluaa tavata lapsenlapsia.
-Kehu miniää niistä asioista, joista hän itse haluaa kehuja kuulla. Esim. jos on rempseä uranainen, kehut herkullisista ruoista ja muusta perinteisestä naisen rooliin kuuluvasta voivat vain vituttaa.
Sinä olet selvästi hirviö-miniä ja itsekeskeinen tyyppi!
Kannattaa kasvattaa pojistaan empaattisia ja hoivaavia ihmisiä.
Sellaisia, jotka todella ottavat vastuuta omien lastensa kasvattamisesta ja haluavat viettää aikaa heitä hoitaen. Silloin miehenkin äidillä on mahiksia olla yhtä läheinen lapsenlapsilleen kuin tyttöjen äideillä.Tuleville anopeille sanoisin, että tarjotkaa apua, mutta älkää tyrkyttäkö sitä. Ilmoittakaa olevanne saatavilla, jos tarvitaan. Läheiset suhteet miniään ja lastenlapsiin syntyvät säännöllisellä yhteydenpidolla ja avunannolla, mutta hienotunteisella sellaisella.
Kun vanhemmat sanovat ettei karkkia saa antaa, et sitä myöskään anna
Tuli vaan pääsiäisressu mieleen kun sanoin illalla pojalle ettei syödä enää suklaata niin hetken päästä poika sitä mussutti. Sanoin siitä niin anoppi ilmoitti että hän antoi luvan. Ehkä huono esimerkki mutta se miten vanhemmat lapsiaan kasvattavat on heidän asia. Anoppina olet jo poikasi kasvattanut ja miniä "kasvatusta" jatkaa.Juhliin ei myöskään tulla etuajassa jos ei erikseen ole pyydetty eikä sinne varsinkaan tuoda omia leivonnaisia jollei miniä ole pyytänyt leivonnassa apua. Oma anoppini toi synttäreille kakkujaan joita sitten tarjoili vieraille. Uskoa voitte että tarjottavia jäi yli kun olin varautunut jo reilulla määrällä omiakin leivonnaisia.
Voit tarjoutua auttamaan lasten hoidossa mutta hoida silloin lapsia äläkä pyyhi pölyjä, siivoa kaappeja, tiskaa yms. Miniä hoitaa ne kyllä ajallaan. Ei ole mukava jättää anoppia kotiin lasten kanssa kun ei tiedä mitä siellä touhuaa.
Arvata varmaan voitte etten ole läheinen anoppini kanssa ja vain tyytyväinen että asuu kauempana. Saattaisi tulla vielä muita asioita mieleen jos olisimme viikottain tekemisissä.
Komppaan edellistä
mulla hyvä anoppi ja lapset rakastaa mummoaan, ja haluaisivat tehdä kaikenlaista mummin kanssa kun tulee hoitamaan. Vaikka on sanottu monta kertaa ja talo yritetty puunata niin puhtaaksi kuin voi ennen anopin tuloa, niin kotiin palatessa suru on suuri kun kysyy lapsilta mitä kaikkea kivaa teitti mummin kanssa ja lapset suruissaan sanoo ettei juuri mitään ehtinyt kun mummi teki sitä ja tätä - pyyhki lattioita (ilman, että juuri mehut kaatunut), parsi sukkia tms. Vaikka toive on esitetty, että ole pliis lasten kanssa, kun ne sitä haluaa...Plus, että kun se vielä tehdään usein asenteella kun ethän sinä, eihän nykyajan nuoret jne...
Olettepa te jotkut herkkiä loukkaantumaan..
Meillä anoppi jopa siivoaa välillä kun on lapsenvahtina.. Ja keittää itselleen kahvit, jos en ole paikalla. Minusta se on vain kiva, että osaa olla rennosti meillä :)Minä olen itsekin aidosti halunnut osaksi mieheni perhettä, vaikka olemme täysin erilaisia ihmisiä. Pyrin olemaan avoimin mielin anopin ja apen suhteen ts. en arvostele heitä asioista joista en omia vanhempianikaan arvostelisi.
Voin luottaa siihen, että mieheni vanhemmat auttavat silloin kun apua tarvitsemme. Ja me autamme heitä silloin kun voimme.
Ei voi sentään....
Lainaus:
automaattisesti niin, että tulen jäämään mahdollisten lastenlasten elämästä kauemmas kuin jos olisi edes yksi tyttö. No, ei se varmaan niin mustavalkoista ole. Joka tapauksessa mun anoppi on tehnyt muutaman jutun, jotka olisi todella hyvä jättää väliin. Eli tässä ohjelistaa: -Älä kuvittele, että kun poikasi menee naimisiin ja saa lapsia, että myös sinä olisit heidän perheenjäsenensä. Olet lähisukulainen ja tärkeä, mutta selvästi eri porukkaa ja ulkopuolinen lasten ja vanhempien muodostamasta ydinperheestä. Käyttäydy sen mukaisesti: älä ole poikiesi kodissa liian kotonasi (esim. älä järjestele kaappeja, älä kävele sisään vara-avaimilla, älä tule juhliin selvästi etuajassa luullen ettei sinun läsnäolosi häiritse aivan vaiheessa olevia valmisteluja ym. ym.). -Kunnioita AINA vanhempien kasvatusperiaatteita äläkä ota niistä omia vapauksia silloinkaan, kun olet keskenäsi lastenlasten kanssa. -Jos poikien perheet haluavat paljon omaa tilaa ja etäisyyttä, hyväksy se äläkä ruikuta, kuinka harvoin nähdään. Ruikutus ei yhtään lisää näkemisen määrää, ärsyttää vain. Ruikutusta ei myöskään pidetä merkkinä suuresta rakkaudesta. -Kun lapsenlapset ovat syntyneet, ole aidosti kuitenkin kiinnostunut miniästä ihmisenä, ei vain lisälastenlasten tuottajana ja välttämättömänä pahana, jota pitää kestää jos haluaa tavata lapsenlapsia. -Kehu miniää niistä asioista, joista hän itse haluaa kehuja kuulla. Esim. jos on rempseä uranainen, kehut herkullisista ruoista ja muusta perinteisestä naisen rooliin kuuluvasta voivat vain vituttaa.
automaattisesti niin, että tulen jäämään mahdollisten lastenlasten elämästä kauemmas kuin jos olisi edes yksi tyttö. No, ei se varmaan niin mustavalkoista ole. Joka tapauksessa mun anoppi on tehnyt muutaman jutun, jotka olisi todella hyvä jättää väliin. Eli tässä ohjelistaa: -Älä kuvittele, että kun poikasi menee naimisiin ja saa lapsia, että myös sinä olisit heidän perheenjäsenensä. Olet lähisukulainen ja tärkeä, mutta selvästi eri porukkaa ja ulkopuolinen lasten ja vanhempien muodostamasta ydinperheestä. Käyttäydy sen mukaisesti: älä ole poikiesi kodissa liian kotonasi (esim. älä järjestele kaappeja, älä kävele sisään vara-avaimilla, älä tule juhliin selvästi etuajassa luullen ettei sinun läsnäolosi häiritse aivan vaiheessa olevia valmisteluja ym. ym.). -Kunnioita AINA vanhempien kasvatusperiaatteita äläkä ota niistä omia vapauksia silloinkaan, kun olet keskenäsi lastenlasten kanssa. -Jos poikien perheet haluavat paljon omaa tilaa ja etäisyyttä, hyväksy se äläkä ruikuta, kuinka harvoin nähdään. Ruikutus ei yhtään lisää näkemisen määrää, ärsyttää vain. Ruikutusta ei myöskään pidetä merkkinä suuresta rakkaudesta. -Kun lapsenlapset ovat syntyneet, ole aidosti kuitenkin kiinnostunut miniästä ihmisenä, ei vain lisälastenlasten tuottajana ja välttämättömänä pahana, jota pitää kestää jos haluaa tavata lapsenlapsia. -Kehu miniää niistä asioista, joista hän itse haluaa kehuja kuulla. Esim. jos on rempseä uranainen, kehut herkullisista ruoista ja muusta perinteisestä naisen rooliin kuuluvasta voivat vain vituttaa.
Anteeksi nyt, mutta listasi panee miettimään, millainen miniä sinä mahdat olla.
Olihan tuossa paljon asiaakin, mutta kauhean herkkänahkaiselta ja itsekeskeiseltä kuulostaa mm. tuo, että anoppi pysykööt sukulaisena, ei perheenjäsenenä. Onko miniän oma äiti samassa asemassa? No, onhan tuo tietysti perhekohtaista, mutta minusta isovanhemmat OVAT perheenjäseniä ja saavat tulla etuajassa kutsuillekin. Perheenjäseninä myös ottavat osaa töihin ja velvollisuuksiin, eivätkä odota kruusailua ja vimpan päälle tarjoomuksia (eli on siinä myös se rento puolensa).
Tai mitä ihmettä, miksi anopin pitäisi tarkkaan harkita jopa kehunsakin, ettei nirppanokka-miniä vaan ota sitäkin vittuiluna! Jumankekkana, oletko sä AIKUINEN ihminen? Kehut ovat kehuja, ei niistä aina tarvitse etsiä salattuja sivumerkityksiä. Jos anoppi itse tykkää ruuanlaitosta, tottahan hän kiinnittää huomiota asioihin, joista itsekin on kiinnostunut ja ymmärtää jotain - ja sellaiselta ihmiseltä kehut hyvästä ruuasta ovat aitoja ja tärkeitä kohteliaisuuksia. Ei pidä siis mielistellä ja keksimällä keksiä kehuja jostain, jota ei edes ymmärrä.
Ja muuten. Minusta isovanhemmilla saa olla lastenlastensa kanssa hiukan eri tapoja ja sääntöjä kuin vanhemmilla. Ok, isoissa peruslinjoissa pitää olla yhdenmukainen eli lapsien ei saa antaa elää mummolassa "kuin pellossa". Mutta miniän tulee ymmärtää, ettei lapsi mene piloille siitä, jos poikkeusoloissa on poikkeussäännöt. Eikä tuosta saa tekemällä tehdä valtakamppailua tyyliin "kun MINÄ sanon, että Nico-Petteri ei saa hyppiä sängyllä, niin mummi ei saa antaa lupaa hyppiä omalla sängylläänkään!".
otsikko
Ainoa juttu joka omassa anopissani on todella ottanut päähän: vuosikausien enemmän ja vähemmän suorasukainen marina ja ruikutus lastenlasten saamisesta. Älä siis ala painostaa miniää pykäämään lapsia, kyllä ne sitten tulevat kun ovat tullakseen. Mankuminen voi jopa hidastaa pariskunnan lapsenhankkimista.Nyt on lapsi tuloillaan, joten onnnnnneksi ei tarvitse enää kuunnella sitä huokailua ja voivottelua "kun joutuu menemään hautaan lapsenlapsia näkemättä" (huom. perusterve 60-vuotias nainen kyseessä).
Asiattomuuksiin asti yltänyttä lapsenlapsimaniaa lukuunottamatta siis anoppini on aivan hyvä tyyppi.
Puhut kuin minun suullani samaa mieltä olen.
Lainaus:
Meillä anoppi jopa siivoaa välillä kun on lapsenvahtina.. Ja keittää itselleen kahvit, jos en ole paikalla. Minusta se on vain kiva, että osaa olla rennosti meillä :)
Minä olen itsekin aidosti halunnut osaksi mieheni perhettä, vaikka olemme täysin erilaisia ihmisiä. Pyrin olemaan avoimin mielin anopin ja apen suhteen ts. en arvostele heitä asioista joista en omia vanhempianikaan arvostelisi.
Voin luottaa siihen, että mieheni vanhemmat auttavat silloin kun apua tarvitsemme. Ja me autamme heitä silloin kun voimme.
Meillä anoppi jopa siivoaa välillä kun on lapsenvahtina.. Ja keittää itselleen kahvit, jos en ole paikalla. Minusta se on vain kiva, että osaa olla rennosti meillä :)
Minä olen itsekin aidosti halunnut osaksi mieheni perhettä, vaikka olemme täysin erilaisia ihmisiä. Pyrin olemaan avoimin mielin anopin ja apen suhteen ts. en arvostele heitä asioista joista en omia vanhempianikaan arvostelisi.
Voin luottaa siihen, että mieheni vanhemmat auttavat silloin kun apua tarvitsemme. Ja me autamme heitä silloin kun voimme.
Toivottavasti miniäni ajattelisi noin, mutta nyt en ole vielä varma. On vielä opiskelija ,enkä tunne niin hyvin.
meillä
ainakin on pahimmat riidat saatu aikaiseksi siten, että anoppi on valehdellut pojalleen ja miniä on siinä sivussa vedetty juttuun mukaan..Joten rehellisyyttä peliin
mullakin on loppujen lopuksi ihana anoppi.
Vaikka tuli sitä mietittyä silloin alkuun, että minkälaisen ämmän sitä on elämäänsä päästänyt... anteeksi, anoppi, ruma ilmaisu, mutta niin minä silloin ajattelin, ja usein itkinkin sen vuoksi, koska koin, ettei anoppini hyväksynyt minua ollenkaan. Menimme mieheni kanssa "salaa" naimisiin, edes anopille (kuten ei kellekään muullekaan sukulaiselle, ei minun eikä miehen) ei kerrottu etukäteen asiasta. Kun anoppi kuuli asiasta, hän raivostui ja syytti minua poikansa elämän pilaamisesta, siis jo pelkästään naimisiin menon johdosta. Voitte arvata, että anoppi oli saada slaagin, kun joitakin kuukausia häiden jälkeen tuli vauvauutisia... aina, kun anoppia tapasimme, hän arvosteli kotiamme, sisustin väärin, siivosin väärin, tiskasin jopa astiat väärin, ja kun vielä vuotta aiemmin kaiken vapaa-aikansa ryypännyt poikansa ylpeänä kertoi olleensa puoli vuotta aivan selvin päin (omasta tahdostaan, ei minun painostuksestani), anoppi raivosi minulle, miten minä pilaan hänen poikansa nuoruuden ja elämän pakottamalla hänet kökkimään kotona. Vauvastakin oli pitkään epäileväinen, mahtaako edes olla hänen poikansa lapsi kyseessä, ja ennen vauvan syntymää puhui todella pahaan sävyyn, että varmaan pelkkiä tyttöjä tulen synnyttämään, jos osaan edes synnyttää. Monta kertaa tuli itku, ja mieheni oli monesti todella raivona äidilleen. Tästä tietysti anoppi sai lisää vettä myllyynsä, minä kun käänsin hänen poikansa omaa äitiään vastaan.Esikoisen syntymän myötä tapahtui kuitenkin, ja onneksi, muutos. Yllättäen anopista kuoriutui mukava ihminen, joka auttoi koliikista kärsivän esikoisen hoidossa, soitteli vain kuulumisia kyselläkseen tai kertoakseen, että oli törmännyt tällaiseen ja tällaiseen juttuun, josta voisi olla apua koliikkiin, joko olemme kokeilleet. Toki alkuun en osannut anopin uuteen käytökseen suhtautua, mutta vuosien myötä olen siihen sopeutunut. Anoppini on myös pyytänyt anteeksi käytöstään ja sanonut ymmärtävänsä sen olleen varsin sopimatonta, ja selittänyt hänelle olleen loppujen lopuksi aika kova paikka, että hänen esikoispoikansa lopulta meni naimisiin ja tuli isäksi niin nuorena. Anoppi siis oli ylireagoinut asiaan, jota hän ei ollut vielä vuosiin odottanut tapahtuvaksi.
Anoppi ei tuppaudu liikaa, mutta ei tarvitse myöskään miettiä, voiko/kehtaako häneltä pyytää apua, jos sitä todella tarvitsee. Jos ja kun anoppi on ostamassa esim. lapsille syntymäpäivälahjoja, hän aina soittaa ja kysyy toiveitamme, ja kun mieheni kanssa toivoimme, etteivät sukulaiset yms. enää toisi meille pehmoleluja, koska niitä on niin paljon, anoppi oli yksi harvoista, joka tätä toivetta noudatti. Meillä anoppi ei siivoa, ellemme sitä erikseen pyydä, mutta anoppi tietää mun haluavan hoitaa itse siivoamiseni. Hän kuitenkin laittaa ruokaa ja keittää kahvia meillä ollessaan, olimme minä ja mieheni paikalla tai emme, onpa joskus lähtenyt kaupastakin hakemaan jotakin, kun olen todennut, että se onkin loppu. Meillä on lemmikkejä, ja joudumme niille etsimään hoitajan matkojemme ajaksi. Viime uutenavuotena olimme jo perua matkamme, koska eläimille ei löytynyt hoitajaa, mutta anoppi ilmoitti muuttavansa meille matkamme ajaksi hoitamaan eläimiämme. Tällä hetkellä anoppini on tekemässä muuttoa, ja tuossa pari päivää sitten soitteli tuovansa mattoja näytille. Hän ei niitä aio uuteen asuntoonsa viedä, ja ajatteli, että me voisimme niistä ottaa ne, jotka haluamme, ja loput hän lahjottaisi jollekin kirpputorille.
Hyvä anoppi on siis mielestäni sen verran läheinen ja luotettava, että häneltä voi ja uskaltaa pyytää apua tarvittaessa, mutta kuitenkin sen verran etäällä pysyttelevä, että meidän perheellemme jää myös omaa tilaa. Me kasvatamme omat lapsemme, ja anoppi on siinä tukenamme. Onneksi, koska on lasteni ainoa mummo. Nykyään anoppini ei enää arvostele minua, on jopa todennut, että on ollut onni, että hänen poikansa on löytänyt minunkaltaiseni vaimon, ja toivoo kuulemma toiselle pojalleen löytyvän samanlaisen. Anoppi kehuu paljon lapsiamme ja usein myös meitä siitä, että teemme hänen mielestään hyvää työtä lastemme kasvatuksen suhteen.
Toki mekin autamme anoppia tarvittaessa ja voidessamme. Kiitämme häntä avusta ja muistamme olla iloisia (sekä myös sanoa sen ääneen) siitä, että anoppi tukee meitä lasten suhteen. Jos me kiellämme jotain, anoppi ei jyrää ylitsemme, vaan äidin ja isän sana pitää myös anopin kanssa. Toisaalta anopille jää myös varaa päättää ihan itsekin asioita, joita tekee lapsiemme kanssa. Kun hän on lastenvahtina, jääkaapin ovessa ei ole kilometrin mittaista ohjelistaa joka asiasta, vaan anoppi saa selvitä omin avuin. Hän on synnyttänyt ja kasvattanut aikuisen ikään kolme lasta, joten uskon hänen selviävän kyllä myös minun lasteni hoidosta.
miniältä
Anopin (ja miniän) on hyvä muistaa, että ovat eri perheistä ja toinen saattaa tulkita ystävälliseksi tarkoitetut siivousavut ym. arvosteluna. Ennenkö ryhtyy puunaamaan paikkoja toisten kotona, olisi kohteliasta kysyä, voiko auttaa, eikä aukoa kaappien ovia etsien sopivaa siivouskohdetta. (Oma äitinikään ei tule meille kylään sivoamaan, kun matkat ovat kummallekin mummille pitkät, olisi kiva keskittyä rentoo jutusteluun ja oleskeluun, ilman, että anoppi luuttuaa lattiaa.)no tuota...
Tuli mieleen oma äitini, jolla on selkeät mielipiteet asioista ja tuo ne aina peittelemättä julki - ennemmin tai myöhemmin.Ja myöskin se, että jos joku äidilleni sanoo äitini mielestä poikkipuolista niin haukutaan heti pystyyn ja mustamaalataan piruja seinille ja puhutaan paskaa sukulaisille ja tuttaville ym.
Syytellään perättömiä ja laitetaan aiheettomia huhuja liikkeelle - joita siis ei ole tarkistettu ollenkaan asianomaisilta - ja kerrotaan ne tosiasioina ja sukulaiset&tuttavat todella ottavat valheet todesta.
Ja äitini syytteli miestäni (minun ostamastani sohvasta) siitä, että sellaisen pöpöisen kirppuisen paskaläjän on ostanut spr:n kirpputorilta hänen tyttärelleen. Miksi ei voinut uutta hommata?
Ja sohva oli todella siisti SPR:n kirpparilta ostettaessa ja nyt kun on lapsia niin varmasti on likaisempi mitä silloin, kun ostin sen.
Äitini siis ei pysty mitenkään pitämään mitään mölyjä mahassaan, joten sen takia olen laittanut 2v sitten välit poikki vanhempiini.
Joten ap.. kaikkia mielipiteitä ei tarvitse tuoda julki tai yritä sanoa edes hienotunteisesti ja vältä riitoja ja anna lapsesi tehdä ratkaisunsa itse kumppaninsa kanssa.
Meillä saa anoppi (tai kuka vaan) siivota aivan rauhassa.
Myös ruokaa saa laittaa, keittää itselleen kahvia, pestä pyykkiä tms. En ole ollenkaan omapitäväinen kotitöistä. Myös syödä saa aivan mitä löytää.Olen kiitollinen anopille lastenhoitoavusta. Tosin olemme ottaneen aikanaan yhteen herkkujen syöttämisestä, mutta kun uhkasin, etteivät lapset tule enää, loppui sekin touhu. Sen jälkeen tarjosi hedelmiä, leipää tai YHDEN jätskin tms. Anoppi ei ole koskaan varsinaisesti arvostellut mua, mutta on joskus aikanaan puuttunut mun ja poikansa riitaan tyylillä, "kyllä naisen täytyy vaan kestää, vaikka mies tekisi mitä" :O
Nykyään yhteiselo sujuu hyvin, anoppi jopa kehuu mua monessa, lastenkasvatuksesta, työelämästä, kotitöistä yms. On anopilla hiukan vertailukohtaa toisesta miniästä :)
Mä myös olen suvusta ainoa, joka tarjoaa anopille apua ja yritän tukea häntä.
Mutta itse toivon osaavani aikanaan olla tarvittaessa apuna, mutta tuppaamatta liikaa. Ja toivon, että pystyn hyväksymään lasteni puolisovalinnat, vaikka itse olenkin toista mieltä. Ja yritän kunnioittaa miniän ja poikani lastenkasvatustapoja.
Myöskin kahden pojan äiti ja ihanan anopin miniä.
Minun anoppini ei koskaan arvostele mua, vaikka varmasti onkin aika usein eri mieltä. Arvostaa mun mielipiteitä ja äitiyttä. Ei tuppaudu, mutta hänen apuunsa voi luottaa. Ainoastaan toivoisin, että hän uskaltaisi rohkeammin sanoa myös silloin, kun hänelle ei sovi, että lapset tulisivat hoitoon! :)Muuten anoppini hyvät puolet liittyvät vahvasti hänen luonteeseensa: ei puhu toisista pahaa, yrittää ymmärtää erilaisia elämäntapoja, pitää huolta kaikista ja hänellä on suuri sydän!
Mun mielestä tuon, jota jotkut haukkuivat
hirviöminiäksi, kirjoituksessa on ihan pointtia. En minä ainakaan pidä anoppia meidän ydinperheen (jotka ovat minulle tärkeimpiä ihmisiä) jäsenenä ja aika monet yleensäkin ovat sitä mieltä, että hyvä sukulaisuussuhde on sitä, ettei tuppauduta ja pidetään joku raja siinä, mitä toisen kotona tekee. Esim. kuinkahan monen mielestä olisi ok, jos miniä appivanhempiensa luona järjestäisi kaapit uuteen uskoon? Sama pätee siis puolin ja toisin.Mitähän heikkoitsentuntoisia poikien äitejä täällä kirjoittelee?
Ymmärtääksen nuo nro 22:n pointit ei ole mikään vaatimuslista hänen omalle anopilleen, vaan vastaus kysymykseen siitä, minkälainen anoppi kannattaa olla, jos haluaa olla varma, että tulevat toimeen tulevien miniöiden (joiden persoonasta ei voi tällä hetkellä tietää mitään) kanssa. Ja silloin kyllä kannattaa ennemmin olla tuppautumatta kuin mennä ystävällisesti järjestelemään kaappeja ja etuajassa juhliin. Ja kehut kannattaa miettiä niin, että kohde todella on mielissään niistä. Ja perusvalituksenaihehan on, että mummo ei noudata vanhempien kasvatusperiaatteita. Eli kyllä niitä anoppina kannattaa noudattaa, kun mitä todennäköisimmin lastenlasten kanssa on tilanteessa, jossa pitää ansaita miniän luottamus.Eikä siinäkään minusta mitään kummallista ole, että miniään kannattaa suhtautua ihmisenä eikä lastentekokoneena. Minulla nimittäin on anoppi, joka lastenlasten synnyttyä ei edes normaalin kohteliaisuuden vertaa viitsi seurustella kanssani. Ei ollenkaan aina vastaa tai edes kuuntele, kun kysyn jotain tai yritän viritellä keskustelua. Totta kai lapset on tärkeimmät, mutta kyllä hyvä anoppi (tai kuka vaan normaaleilla käytöstavoilla varustettu ihminen) on aidosti (tai edes esittää olevansta aidosti) kiinnostunut perheen äidinkin asioista muutaman minuutin kun kyläillään.
Ei tuppaa liikaa tontille
Voi tulla auttamaan kotitöissä, lastenhoidossa, ja ottaa lapsia luokseen ja lähteä yhteismatkoille.Mutta se menee liiallisuuksiin jos kysymättä alkaa jaella neuvojansa, alkaa sisustaa, puhumattakaan että alkaa juoruta, penkoa kaappeja, ja juoruta lisää, ja sitten suuttuessa huutaa päin naamaa ilkeyksiä.
Minun anoppini
- Kehuu kuinka hyvän valinnan poikansa on tehnyt =)
- Esittelee perheemme tutuilleen niin että tässä hänen poikansa ja miniänsä joka on kyllä oikeastaan kuin tyttönsä jne.
- Ei arvostele vaikka välillä asuntomme on kuin räjähdyksen jäljiltä kun tulee vaan kysyy miten jaksan jne.
- Auttaa lastenhoidossa aina kun pyydämme jos vain pystyy (ja sanoo suoraan jos ei jaksa tai on muita suunnitelmia)
- Käy muulloinkin leikkimässä lasten kanssa
- Rakastaa leipomista joten "tilaan" tarvittavat pullat, kakut jne ja saan ne anopilta
- Ompelee mielellään kunhan kerron millaisia verhoja tai lasten vaatteita tarvitsen
Toisaalta soittelen anopille päivittäin ja kyselen kuulumiset. Kun anoppi on sairas käymme kaupassa, kuljetamme lääkäriin jne. Mies hoitaa anopin talolle talonmiehen hommat ja korjaa/huoltaa/katsastaa auton jne. Minä teen anopille ruuan kun on meillä lapsia hoitamassa ja muutenkin jos anoppi tulee vaikka yllättäen käymään tarjoan aina ruuan jos meillä on ruoka-aika. Toisinaan anoppi tuoo meille tekemäänsä ruokaa ja joskus minä vien anopille tekemääni ruokaa.
Meillä sujuu mielestäni hyvin ja anoppi auttaa meitä paljon ja me autamme anoppia siinä missä hän apua tarvitsee. Minun anoppini on melkein meidän ydinperhettä. Oikeastaan parempaa anoppia en voisi kuvitella.
Anna olla
Parasta on kun et sekaannu poikasi perhe-elämään liikaa. Älä jumita viikkoa kylässä. Oma anoppini on meillä välillä 2 viikkoa, ja puuttuu asioihin joista minä päätän. Valtataistelu. Yritti rahaa lahjoittamalla tyttärelleen uuden asunnon hankinnan ja remontin yhteydessä ostaa äänivaltaa.Hyvä anoppi tulee katosmaan lastenlapsia, nauttii pari päivää ja menee taas. Kaikki hyvin. Voit korkeintaan antaa ehdotuksia, varsinkin jos niitä pyydetään. Muuten kandee pysyä aika neutraalina.
Minun anoppini ei näihin kykene, ja niimpä odotankin kuin kuuta nousevaa että tulee tieto anopin kuolemasta. Silloin olen vapaa.
minulla OLISI ollut ihana anoppi...
Mulle olisi tullu ihana anoppi, mutta pari kuukautta ennen vihkimistämme hän kuoli :( Tästä kuolemantapauksesta on jo yhdeksän vuotta, ja edelleen se tuntuu pahalta, vaikken häneen kerennyt tutustua kuin vajaa kolme vuotta. Ja nykyään sattuu syvälle, kun ystäväni puhuvat pahoja/ikäviä asioita omista anopeistaan.Sen mitä kerkisimme tutustumaan, hän oli todella ihana, lämmin ja tukena joka asiassa. Hän kertoi paljon pojastaan eli minun tulevasta miehestäni lapsuuden asioita, ja toki jutelimme kaikkea muutakin heihin liittyviä. Hän oli hyvin avoin ihminen. Eikä kertaakaan tullut oloa/tilannetta mistä olisi tarvinnut tapella/riidellä. Harmittaa kun hän ei saanut nähdä edes häitämme tai lapsiamme, joita niin kovasti odotti.
Hyvä anoppi
-maksaa puolet häistä-ei tule synnärille katsomaan vauvaa ja ottamaan sitä syliinsä
-maksaa vaunut ja vaatteet
-käy mahdollisimman vähän kylässä
-hoitaa lapsia mahdollisimman paljon omassa kodissaan
-antaa rahaa
-antaa kalliita lahjoja
-pysyy pois poikansa perheen elämästä, paitsi toimii lapsenhoitoautomaattina viikonloppuisin ja lomien aikana
Ja jouluna ei tarjoa laatikoita foliorasioista
Mistä huonot anopit tulevat?
Tämän päivän minät ovat huomisen anoppeja.Uutta vauva.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Suomi tytöt New Yorkissa.
- > Lapsikaste
- > Olisiko miehesi ottanut sinut, jos olisit palstaillut silloin yhtä paljon kuin nykyään?
- > Siis kuulutaanko me edelleen Ruotsiin vai miksi tuota estrella-löpinää tunkee joka tuutista ????
- > pikkulasten väliaikaiset tatuoinnit ovat Syntiä!
- > Miksi köyhillä on usein supersiistiä?
- > MIES mielipiteitä tästä kuvasta? (EI!!!!!! NAISILLE!!)
Uusimmat blogikirjoitukset
- > Pyöränistuin vapauttaa
- > Unihäiriöitä
- > Imetyskeskustelu,
- > 24. Viikko
- > Sivusta sanoen: Miksi vegaaniruokavalio?
- > Saako lasta tukistaa?
- > Äideille
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot
