|
|
 Tiistai 22.5.2012 - Hemminki, Hemmo
|
REKISTERÖIDY
|
Los Angeles
6.69 m/s
Keskustelut
Näille alueille voit kirjoittaa rekisteröitymättä
» Aihe vapaa
Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu
Viesti
Kaunilla äidillä rumat tyttäret - onko surullista?
Törmäsin kaupungilla vanhaan koulukaveriin pitkästä aikaa. Hän on jonkin sortin pikkujulkkis ja aina lehdissä ulkonäkönsä takia kehuttu. Jo kouluaikoina piti kauneutta tärkeänä.Hänellä oli mukanaan esiteini-ikäiset tyttärensä, joita en ole koskaan nähnyt. Valitettavasti tytöt olivat tulleet aivan isäänsä ja olivat todella vaatimattoman näköisiä. Mieltäni jäi kaivelemaan, että miten tytöt tulevaisuudessa suhtautuvat omaan ulkonäköönsä, kun äiti pesee heidät 6-0? Miten äitinä tsempata sellaista lasta, joka itsekin otsaluullaan jo näkee, että ei ole äitinsä veroinen kaunotar?
Vastaukset
On todella surullista että olet tuollainen ihminen
joka arvostelee ihmisiä ulkonäön perusteellaei sitä tuonikäisistä tiedä mitä niistä vielä tulee
moni puhkeaa kukkaan vasta vähän vanhempana! Itse olin just sellainen, tuonne 16-vuotiaaksi asti olin tosi vaatimattoman näköinen mutta sitten vaan tapahtui jotain ja musta tuli suuren luokan kaunotar. Moni mallihan on sanonut että heille myös käynyt niin!:D Harvoin törmää näin pinnallisiin ihmisiin.
Tarkoitukseni ei ole loukata ketään tai aiheuttaa
kenellekään pahaa mieltä. On kuitenkin tekopyhää kommentoida, etteikö ulkonäköön kiinnitetä huomiota! Olkoon vaikka kuinka pinnallisen kuuloista, niin totuus se jokatapauksessa on, että arvioimme toistemme ulkonäköä päivittäin.Haluaisin kuitenkin pohtia tätä asiaa siltä kannalta, että miten oikeasti tukea nuoren tyttärensä kasvua aikuiseksi, jos puheeseen tulee ulkonäkö. Nuoret ovat niin kriittisiä itsensä suhteen. Miten kaunis äiti vakuuttaa tyttärensä siitä, että tämäkin on kaunis (jos ei todella ole) tai vakuuttaa, ettei ulkonäöllä ole merkitystä? Minusta se on tuntuu hurjan vaikealta ja surulliseltakin, kun lapsi tajuaa asian.
Ap.
Mun
mielestä on surullista vain se, että joku tyhjäpää miettii tuollaista... Vai onko sinulle äitinä tärkeää vain lastesi, ja miehesi, ulkonäkö?No, mun kaunis äitini osasi vakuuttaa meidät lapset
siitä, ettei ulkonäöllä ole merkitystä.miten hän teki sen? Hänelle sillä ulkonäöllä ei OIKEASTI ollut juuri mitään merkitystä. Ja siinä ilmapiirissä kun itse kasvoin niin jotenkin se iskostui - ei ole ulkonäöllä hirveästi merkitystä mullekaan.
enemmän minua harmittaa
kun minulla ei ole tyttöjä ollenkaan :(Pakko sanoa, että kamalan pinnallinen ap
Lainaus:
moni puhkeaa kukkaan vasta vähän vanhempana! Itse olin just sellainen, tuonne 16-vuotiaaksi asti olin tosi vaatimattoman näköinen mutta sitten vaan tapahtui jotain ja musta tuli suuren luokan kaunotar. Moni mallihan on sanonut että heille myös käynyt niin!
moni puhkeaa kukkaan vasta vähän vanhempana! Itse olin just sellainen, tuonne 16-vuotiaaksi asti olin tosi vaatimattoman näköinen mutta sitten vaan tapahtui jotain ja musta tuli suuren luokan kaunotar. Moni mallihan on sanonut että heille myös käynyt niin!
Ja samaan hengenvetoon että sama myös minulla, olin ihan todella vaatimattoman näköinen tuonne 16v korville, jolloin puhkesin kukkaan.
Mä en ymmärrä miten se äidin kauneus liittyy asiaan
Ihan samalla lailla vanhempien pitää yrittää vakuuttaa lapsilleen että nämä ovat hyväksyttyjä, ihania, fiksuja, kauniita jne. riippumatta omasta ulkonäöstään.Oletteko muuten huomanneet,
että jotkut todella suloiset vauvat voivat lapsena olla todella vaatimattoman näköisiä. Kauniit ihmiset taas mummona mitäänsanomattoman näköisiä ryppynaamoja ja puolestaan "rumat" ihmiset ovat vanhuksena kauniin ja ilmeikkään näköisiä.Olenkin ajatellut, että meillä kaikilla on varmasti jokin vaihe elämässä, jolloin olemme kauniita, olkoon se sitten vauvana tai vaarina.
Jos kerran ulkonäöllä ei ole teille
merkitystä, niin miksi ihmeessä mainitsette, että puhkesitte kukkaan 16-vuotiaana? Tarkoitatte, että teistä tuli silloin kauniita? Kukakohan kanssa tässä nyt on pinnallinen?mä muutin kauniiksi vasta 20v.paikkella
no tästä onkin tie enää vain alaspäin.Eiköhän kuule ap ihan AIKA hoitele asian äidin ulkonäön osalta.
Voit siis lakata murehtimasta.Se, että minusta tuli kaunis ollessani 16v
Lainaus:
Jos kerran ulkonäöllä ei ole teille merkitystä, niin miksi ihmeessä mainitsette, että puhkesitte kukkaan 16-vuotiaana? Tarkoitatte, että teistä tuli silloin kauniita? Kukakohan kanssa tässä nyt on pinnallinen?
Jos kerran ulkonäöllä ei ole teille merkitystä, niin miksi ihmeessä mainitsette, että puhkesitte kukkaan 16-vuotiaana? Tarkoitatte, että teistä tuli silloin kauniita? Kukakohan kanssa tässä nyt on pinnallinen?
ei mielestäni ole pinnallista. En katsos voinut valita, että minkä näköinen minusta kasvaessa tulee. Mutta, mielestäni on pinnallista ajatella, että äiti SURISI sitä etteivät teini-iässä olevat tyttäret ole kauniita.
Siis kukaan ei ymmärrä, mitä ajan takaa?
Kuinka monta itsevarmaa ja ulkonäkönsä hyväksyvää teini-ikäistä te tunnette? Minä en tunne yhtäkään. Ne kaikkein suloisimmatkin tytöt luulevat olevansa vääränmallisia ja rumia. Entä jos onkin oikeasti ihan tuikitavallinen, jopa ruma nuori, ja oma äiti on lehdissä ym. kauniiksi ylistetty. Eikö tilanne ole hankala? Jos äiti laittautuu työnsä vuoksi koko ajan kauniiksi ja saa siitä kehuja, ei tytär voi olla sitä noteeraamatta. Millaista itsetunnonrakentamista siinä oikein vanhemmilta vaaditaan?Ap.
Ap. just eilen mietin samaa!
Lainaus:
Törmäsin kaupungilla vanhaan koulukaveriin pitkästä aikaa. Hän on jonkin sortin pikkujulkkis ja aina lehdissä ulkonäkönsä takia kehuttu. Jo kouluaikoina piti kauneutta tärkeänä.
Hänellä oli mukanaan esiteini-ikäiset tyttärensä, joita en ole koskaan nähnyt. Valitettavasti tytöt olivat tulleet aivan isäänsä ja olivat todella vaatimattoman näköisiä. Mieltäni jäi kaivelemaan, että miten tytöt tulevaisuudessa suhtautuvat omaan ulkonäköönsä, kun äiti pesee heidät 6-0? Miten äitinä tsempata sellaista lasta, joka itsekin otsaluullaan jo näkee, että ei ole äitinsä veroinen kaunotar?
Törmäsin kaupungilla vanhaan koulukaveriin pitkästä aikaa. Hän on jonkin sortin pikkujulkkis ja aina lehdissä ulkonäkönsä takia kehuttu. Jo kouluaikoina piti kauneutta tärkeänä.
Hänellä oli mukanaan esiteini-ikäiset tyttärensä, joita en ole koskaan nähnyt. Valitettavasti tytöt olivat tulleet aivan isäänsä ja olivat todella vaatimattoman näköisiä. Mieltäni jäi kaivelemaan, että miten tytöt tulevaisuudessa suhtautuvat omaan ulkonäköönsä, kun äiti pesee heidät 6-0? Miten äitinä tsempata sellaista lasta, joka itsekin otsaluullaan jo näkee, että ei ole äitinsä veroinen kaunotar?
Mä taas näen lapseni harrastuksessa äitiä, joka on aina ihan viimeisen päälle tällätty. SIis siten, että siihen on oikeasti käytetty aikaa ja vaivaa. ON myös kaunis piirteiltään.
Tyttärensä on sitten täysin toista maata. Komea pottu-hyppyrinenä, hörökorvat, karsastusta, todella leveä naama, ohut hiirenhäntä tukka.
Miten äiti voi muka vakuuttaa lapselleen, ettei ulkonäöll ole merkitystä, jos itse elää todella voimakkaasti sen kautta?
Omasta kokemuksestani voin sanoa, ettei voi. Oma äitini on myös ollut aina kaunis tälläytyjä, itse olen ollut vaatimattoman näköinen pullukka. Äitini on myös aina kommentoinut ulkonäköäni negatiivisesti. Siitä johtuen olen voikein erityisesti ollut todella välinpitämätön ulkonäköni suhteen, enkä millään muotoa elänyt sen kautta.
Ehkä se on kannattanut. Tällä hetkellä olen liitossa ihanan miehen kanssa, on tosi mahtavat lapset mulla, uraa olen luonut, ja tienaan n. 3 kertaa enemmän kuin äitini koskaan.
Apua, siis luetteko te yhtään
Lainaus:
ei mielestäni ole pinnallista. En katsos voinut valita, että minkä näköinen minusta kasvaessa tulee. Mutta, mielestäni on pinnallista ajatella, että äiti SURISI sitä etteivät teini-iässä olevat tyttäret ole kauniita.
Lainaus:
Jos kerran ulkonäöllä ei ole teille merkitystä, niin miksi ihmeessä mainitsette, että puhkesitte kukkaan 16-vuotiaana? Tarkoitatte, että teistä tuli silloin kauniita? Kukakohan kanssa tässä nyt on pinnallinen?
Jos kerran ulkonäöllä ei ole teille merkitystä, niin miksi ihmeessä mainitsette, että puhkesitte kukkaan 16-vuotiaana? Tarkoitatte, että teistä tuli silloin kauniita? Kukakohan kanssa tässä nyt on pinnallinen?
ei mielestäni ole pinnallista. En katsos voinut valita, että minkä näköinen minusta kasvaessa tulee. Mutta, mielestäni on pinnallista ajatella, että äiti SURISI sitä etteivät teini-iässä olevat tyttäret ole kauniita.
mitä ap on edes kirjoittanut, vai alatteko vaan mölistä mitä sylki suuhun tuo?
Missä kohtaa ap on kirjoittanut, että äiti suree lastensa rumuutta???? NÄytä pliis, niin voidaan sitten jatkaa.
No minä taas en ymmärrä, mitä sinä ap ajat takaa.
Olen itse kaunis nainen. Tosin en tälläydy mitenkään tolkuttomasti, vaan olen luonnonkaunis. Meikkaan kyllä kohtuudella ja valitsen itselleni sopivia vaatteita.Tyttäristäni en osaa vielä sanoa, tuleeko heistä kauniita vai tavallisen näköisiä. Minusta sillä ei ole mitään merkitystä. Ei minulle itsellenikään ulkonäkö ole mikään elämän tärkeyslistan ykkönen tai edes kymppi. Joka tapauksessa kasvatan lapseni arvostamaan ensisijaisesti ihan muita asioita kuin ulkonäköä.
Ja mitä ulkonäköön yleensä tulee, niin minusta lähes kaikki ihmiset saavat itsestään myös ulkoisesti kauniita. Ei se muuta vaadi kuin hieman itsetuntemusta ja parhaiden piirteiden korostamista. Toki tällaista itsestä huolehtimista aion tytöilleni opettaa.
jos ne tytöt luulee kuitenkin olevansa hyvänäköisiä
Olen sitä mieltä, että
ulkonäkö on sivuseikka ja siihen tuijottaminen on pinnallista. Mutta silti se ei poista sitä tosiseikkaa, että ap on oikeassa kysymyksensä kanssa. Nykymaailmassa ulkonäöllä on suuri merkitys eikä se merkitys katoa sillä, että vain sanotaan, ettei merkitystä ole.Mutta toisaalta kauneus on katsojan silmissä.
Eli tytöt voivat olla vain sinun mielestä vaatimattoman näköisiä. :)On se surullista
varsinkin jos niitä on useita.Voin kertoa ihan omakohtaista kokemusta:
Olen ex-missin tytär ja ollut koko kolmikymppisen ikäni tavallisen näköinen tyttö ja nainen. Äitini identiteetti rakentui hänen misseyteensä ja ulkonäkö oli lapsuudenkodissani tärkeä seikka. On edelleenkin. Pienenä sain äidiltä lähinnä huvittuneita kommentteja paksuista jaloistani ja ohuesta tukastani. Teininä en saanut enää niistä kuulla, mutta eivät ne jutut mihinkään päästäni kadonneet. Kun lasteni syntymän jälkeen lihoin kymmenen kiloa, se oli vanhemmilleni kova paikka. Hekään eivät ole koskaan olleet ylipainoisia, niin kuinka heidän tyttärensä voisi olla!?Olen itse löytänyt omat vahvuuteni vasta aikuisena. Työpaikallani nuorena naisena tutustuin ihmisiin, joiden en huomannut koskaan kiinnittävän kenenkään ulkonäköön huomiota ja opin, että ulkonäkö on tärkeä vain todella harvoille. Mutta on kyllä todella surullista kasvaa perheessä, jossa se on se ihan kaikkein tärkein juttu ja ihmisarvoa merkkaava tekijä.
Se kuuluu
siihen teini-ikään. Siis että ollaan epävarmoja itsestään ja ulkonäöstään, vaikka muiden silmiin oltaisiinkin todella kauniita/nättejä. Koettakaa ymmärtää tämä, se kuuluu ihmisen kasvuun.Vanhemmat kyllä saavat tyttären tuntemaan itsensä hyväksi ja kauniiksi, vaikka asetelma olisi miten käsin, jos vanhemmat osaavat oikein tämän vaiheen luovia.
Minä en todellakaan ollut teininä mikään kaunotar, kamala finninaama ja muutenkin mitäänsanomattoman näköinen. Halusin aina olla malli (!), tai vähintäänkin näyttelijä, ja myös äitini tiesi tämän. Varmasti hän tiesi mielessään, ettei minusta tällä ulkonäöllä voisi koskaan esim. mallia tulla, mutta ikinä, siis ikinä en ole tuntenut niin, etteikö minulla olisi mahdollisuuksia siihen! Siis äiti ei tavallaan 'kannustanut' siihen, mutta ikinä ei dissannutkaan, vaikka tiesi sen olevan mahdotonta. Ja tässä ei ole väliä onko äiti kaunis vai ruma, ja miten sekin nyt määritellään.
No, mallia minusta ei ikinä siis tullut, :D enkä ole vieläkään 'yleisellä mittapuulla' kaunotar, mutta tunnen itseni eheäksi, hyväksi ja kauniiksi, ja olen tyytyväinen itseeni, vaikka teininä olinkin epävarma itsestäni.
Minusta ap, tuo, että ajattelet tuota asiaa tuolla tavoin, kertoo jotain sinusta. Sen, mitä se kertoo, jätän omaksi arvioitavaksesi. Enkä nyt tarkoita tätä pahalla, vaan ihan vain että mietit.
Katkeruus paistaa..
Lainaus:
Lainaus:
Törmäsin kaupungilla vanhaan koulukaveriin pitkästä aikaa. Hän on jonkin sortin pikkujulkkis ja aina lehdissä ulkonäkönsä takia kehuttu. Jo kouluaikoina piti kauneutta tärkeänä. Hänellä oli mukanaan esiteini-ikäiset tyttärensä, joita en ole koskaan nähnyt. Valitettavasti tytöt olivat tulleet aivan isäänsä ja olivat todella vaatimattoman näköisiä. Mieltäni jäi kaivelemaan, että miten tytöt tulevaisuudessa suhtautuvat omaan ulkonäköönsä, kun äiti pesee heidät 6-0? Miten äitinä tsempata sellaista lasta, joka itsekin otsaluullaan jo näkee, että ei ole äitinsä veroinen kaunotar?
Mä taas näen lapseni harrastuksessa äitiä, joka on aina ihan viimeisen päälle tällätty. SIis siten, että siihen on oikeasti käytetty aikaa ja vaivaa. ON myös kaunis piirteiltään. Tyttärensä on sitten täysin toista maata. Komea pottu-hyppyrinenä, hörökorvat, karsastusta, todella leveä naama, ohut hiirenhäntä tukka. Miten äiti voi muka vakuuttaa lapselleen, ettei ulkonäöll ole merkitystä, jos itse elää todella voimakkaasti sen kautta? Omasta kokemuksestani voin sanoa, ettei voi. Oma äitini on myös ollut aina kaunis tälläytyjä, itse olen ollut vaatimattoman näköinen pullukka. Äitini on myös aina kommentoinut ulkonäköäni negatiivisesti. Siitä johtuen olen voikein erityisesti ollut todella välinpitämätön ulkonäköni suhteen, enkä millään muotoa elänyt sen kautta. Ehkä se on kannattanut. Tällä hetkellä olen liitossa ihanan miehen kanssa, on tosi mahtavat lapset mulla, uraa olen luonut, ja tienaan n. 3 kertaa enemmän kuin äitini koskaan. Törmäsin kaupungilla vanhaan koulukaveriin pitkästä aikaa. Hän on jonkin sortin pikkujulkkis ja aina lehdissä ulkonäkönsä takia kehuttu. Jo kouluaikoina piti kauneutta tärkeänä. Hänellä oli mukanaan esiteini-ikäiset tyttärensä, joita en ole koskaan nähnyt. Valitettavasti tytöt olivat tulleet aivan isäänsä ja olivat todella vaatimattoman näköisiä. Mieltäni jäi kaivelemaan, että miten tytöt tulevaisuudessa suhtautuvat omaan ulkonäköönsä, kun äiti pesee heidät 6-0? Miten äitinä tsempata sellaista lasta, joka itsekin otsaluullaan jo näkee, että ei ole äitinsä veroinen kaunotar?
Huomaan, että pönkität tavallisuuttasi uralla ja rahalla; katsos kun kauneutta EI voi ostaa rahalla kuin tiettyyn rajaan asti..
Oodi kaikille rumille naisille
Nain tuossa kadulla pienisilmaisen, ohuet hiuksetomaavat, pyorean, toppojalkaisen naisen. Han kaanti paita siina missa nk. kauniit ihmiset. Ja miksi?
Tama kyseinen henkilo HYMYILI, nauroi, nautti elamastansa, oli pukeutunut selvasti mukaviin vaatteisin ja oli muutenkin yhta auringonpaistetta.
Olin silloin murrosikainen nk. tytto parhaimmassa iassa. Nyt olen itse toppojalkainen, pyorea, pienisilmainen, ohuthiuksinen ja onnellinen ihminen.
Kauneus on katsojan silmissa. Avatkaa ikkunnat, menkaa ulos ja nauttikaa jokaisesta paivasta joka teilla on edessanne. Katkeruus, ylpeys ja kateellisuus syo jopa kaunista ihmisista. Olkaa onnellisia lapsistanne, elamastanne. Jarkytyksena pinnallisille ihmisille : Mina pidan perunanenastani, pikkuruisista silmistani, ja jopa lyhyista jaloistani!
Tiedättekö kirjailija Outi Nyytäjän?
Siinä yksi esimerkki että kauniista lapsesta ei tule aina kaunista aikuista. Lapsena ollut todella kaunis kuin nukke ja nyt aikuisena vähemmän kaunis.minulla on kaunis äiti
ja sitä asiaa korostettiin koko lapsuus/nuoruus.Minua se ainakin satutti, kun omat vanhemapani tekivät selväksi etten ole äitini näköinen vaan perinyt esim ruman vartalonmallin isältäni.Joskus kaunista kaveriani luultiin äitini tyttäreksi kun olimme kaikki kaupungilla.Minuun se kaikki jätti jäljet, se ikuinen äitini ylläpitämä "kilpailu".Hän on edelleen erittäin ulkonäkökeskeinen ja vahdin tarkkana ettei hän tee samaa tyttärelleni.Tosin lapseni on kaunis, ja se tyydyttää isoäitiä.Hän liikkuukin mielummin tyttäreni kanssa kuin minun.Vaikka se ei tästä kirjoituksesta ehkä tule ilmi, olen kuitenkin perinyt jostain (en äidiltäni) älyä ja opiskellut ja väitellyt tohtoriksi. Se pitää itsetuntoni normaalin rajoissa.Minä ymmärrän ap:ta
Joskus näin valokuvan on Karpelasta ja hänen Tia-tyttärestään, joka ei ainakaan lapsena näytä yhtään, eikä ollenkaan siltä, että hän voisi yltään äitinsa tasolle ulkonäössä.Eikä Pohtamon tyttärestä tule koskaan miss universumia, vaikka ei hän nyt ruma olekaan.
Aivan varmasti hän on koko elämänsä tietoinen tästä asiasa. Joku väittää, että se on pinnallista, mutta se on myös todellista. Että ihmiset huomaavat tämän eron. Ehkä eivät kommentoi, mutta huomaavat sen.
Ymmärrän kyllä, mistä ap puhuu.
Tiedän pariskunnan, joka on kuin kiiltokuvasta: mies pitkä, tumma, komea, kiva ja menestynyt. Nainen samaa tasoa, mutta pieni ja vaalea. Naisesta näkee vielä keski-ikäisenäkin, että hän on ollut nuorena todellinen kaunotar ja olen nähnyt hänestä myös valokuvan, joka todistaa tästä.Tytär on molempien vanhempiensa silmäterä. Etenkin äiti puhuu jatkuvasti hänestä ylpeänä ja ihaillen. Olin pitänyt selviönä, että tytär on vanhempiensa kuva.
Mutta niin pinnallinen minä olen, että pystyin vain vaivoin salaamaan ällistykseni, kun tämä tytär, nuori nainen, esiteltiin minulle. Hänestä näki kyllä, keiden lapsi hän oli, mutta valitettavasti nuo piirteet tulivat hänessä esiin ikäänkuin äärimmäisinä ja vääristyneinä. Esimerkiksi isä on pitkä, tytär erittäin pitkä, hontelo, ikään kuin venytetty. Äiti on vaalea, tytär täysin väritön.
Ei tämä näytä heitä eikä tyttären menestystä yhtään haittaavan, olen varmaan itse ainoa joka sitä suree ja säälii. Jos tytär olisi vielä kauniskin, hän olisi aivan voittamaton. Sääli, ettei ole.
Kaikki naiset on kauniita!
Joten höpöhöpö vaan ap:n jutuille.Pöljä
Jokaisen äidin mielestä omat lapset on kauniita. Jos äiti pohtii, että "voivoi olen kauniimpi kuin lapsiraukkani, mitähän heistä tulee, ovat varmaan mulle kateellisiakin" niin aika tyhmä äiti on. Enkä oikeasti usko, että kukaan äiti noin ajattelis...Sitä paitsi itse olin teininä aikamoinen mörkökeiju, mutta nykyään hyvännäköinen. Ei se, miltä teininä näyttää ole se lopullinen totuus.
Mua raivostuttaa se, että
tyttöjä ja naisia arvotetaan niin vahvasti ulkoisten seikkojen perusteella. Ja ihan naisten toimesta. Hävetkää muijat!Vaikutat kateelliselta äidille tämän kauneudesta.
Eiköhän tytöillä ole ihan hyvät mahdollisuudet olla onnellisia ja pärjätä elämässä, vaikka olisivat tavallisen näköisiä.joo...
"harvoin törmää näin pinnallisiin ihmisiin"just...
Minä sanoisin että harvoin törmää ihmisiin jotka sanovat nämä ääneen! Kyllä ulkonäköön kiinnitetään huomiota, se on ihmisen evoluutiossa jo määritelty ja ihan luonnollista. Mutta titenkin nykyään tuo inhimillinen piirre ei enää ole kovin merkittävä lajin säilymiselle.
Jokainen näitä miettii jollain tasolla ja on tekopyhää täällä tuomita sitä joka siitä kysyy ja kirjoittaa.
"Kielletyt" ajatukset ihan kaikessa ovat luonnollisia, mitä niitä piilottamaan, kunhan ei loukkaa ketään.
Sinun mielestäsi hänen lapset ei ehkä olleet kauniita,
mutta eivätköhän he äidin silmissä kuitenkin ole ;-)Et kai sinä voi määritellä, että kuka on kaunis ja kuka ei? Mieltymiskysymyksiähän ne on.
peesi
Itsekin olen lukenut tätä ketju ihmetellen, että onko aihe näin tabu??Yhtä tabu aihe kuin se, että äiti rakastaa toista lastaan enemmän kuin jotain toista.
Lainaus:
"harvoin törmää näin pinnallisiin ihmisiin" just... Minä sanoisin että harvoin törmää ihmisiin jotka sanovat nämä ääneen! Kyllä ulkonäköön kiinnitetään huomiota, se on ihmisen evoluutiossa jo määritelty ja ihan luonnollista. Mutta titenkin nykyään tuo inhimillinen piirre ei enää ole kovin merkittävä lajin säilymiselle. Jokainen näitä miettii jollain tasolla ja on tekopyhää täällä tuomita sitä joka siitä kysyy ja kirjoittaa. "Kielletyt" ajatukset ihan kaikessa ovat luonnollisia, mitä niitä piilottamaan, kunhan ei loukkaa ketään.
"harvoin törmää näin pinnallisiin ihmisiin" just... Minä sanoisin että harvoin törmää ihmisiin jotka sanovat nämä ääneen! Kyllä ulkonäköön kiinnitetään huomiota, se on ihmisen evoluutiossa jo määritelty ja ihan luonnollista. Mutta titenkin nykyään tuo inhimillinen piirre ei enää ole kovin merkittävä lajin säilymiselle. Jokainen näitä miettii jollain tasolla ja on tekopyhää täällä tuomita sitä joka siitä kysyy ja kirjoittaa. "Kielletyt" ajatukset ihan kaikessa ovat luonnollisia, mitä niitä piilottamaan, kunhan ei loukkaa ketään.
Minäkin oli 16-vuotiaaksi saakka todella ruma, mutta
sitten puhkesin yhtäkkiä kukkaan ja minusta tuli todella kaunis. Eli esimurrosikäisistä ei voi arvioida onko aikuisena kaunis. Myös esim hörökorvat on pieni ja helppo toimenpide.Ulkonäön pohtiminen on pinnallista - kyllä!
Eikähän tämä oli kaikilla älykkäillä (ja muillakin) naisilla tiedossa oleva asia.Silti tämä yhteiskunta on kovin ulkonäkökeskeinen. Kauniit saavat parhaat duunit ja parempaa palkkaa. Jos työnhakutilanteessa on loppusuoralla samanarvoiset ruma ja kaunis, kumpi valitaan? Kaunis!
Jos näen kaunottaren, jonka tyttäret ovat tulleet isäänsä (ei mikään Ken...), ajattelen kyllä perimää. Katsos vaan, noin heillä meni. Lapset perivät ulkonäöksellisesti näemmä isänsä. That's it. En jää pohtimaan - mielessäni ehkä rekiseteröin asian.
Äidilläni on tasainen valkoinen hammasrivi ja rotusääret. Minä sain faijan puolen "veikkausrivin" (hampaat ovat 1x2 -vinossa) ja lyhyet ei-kovin-naiselliset-sääret. Mutta sitten perin isältäni kauniit pusuhuuleet (ei ihan AngeligaJ. - mut lähes) ja hyvän luonteen. Aina ei voi voittaa ja näillä säärillä pääsee hyvin eteenpäin, vaikkei rotukintut olekaan ( :
Meillä menee niin, että rumalla äidillä on kuvankaunis tytär
Ja oikeasti olen siitä joka päivä kiitollinen. Jos nyt siis ulkonäkö mitään merkitsee, mutta jokainenhan meistä mieluummin olisi kaunis kuin "ruma". Tekisipä elämän niin paljon helpommaksi! Siksi on ihanaa nähdä oman kauniin (ja muutenkin lahjakkaan) lapsensa vaatimattomalla tavalla olevan onnellinen muidenkin kommentoimasta kauniista ulkonäöstään :)voi olla vaikeaa
Ehkä kyseiset lapset oppivat arvostamaan muita asioita? He kyllä varmasti huomaavat itsekin eron äitinsä ja oman ulkonäön välillä. Toivottavasti kyseinen äiti on fiksu ja kannustaa & kehuu eikä arvostele.Itse muistan kun ala-asteikäisenä kysyin äidiltä että "Miltä kaunis ihminen näyttää?" Äitini vastasi "Kauniilla ihmisellä on korkeat poskipäät" Seuraavaksi kysyin "Onko äiti minulla korkeat poskipäät?" Äiti vastasi "No ei kyllä ole" ja tästä päättelin loogisesti, että minä en sitten ole kaunis. Omassa kodissani en ole saanut koskaan kehuja ulkonäöstäni. Ei äiti ole haukkunutkaan, mutta isä mm. naureskeli kun oli esimurrosikäinen, että "sut tunnistaa kaukaa kun sulla on niin iso nenä".. Samoin tätini kauhisteli samoihin aikoihin isoon ääneen minun kuulleen että "voi tyttörukka kun on perinyt isänsä ison nenän". Niimpä kehitin itselleni melkoisen nenäkompleksin ja vasta parikymppisenä olen alkanut hyväksymään nenäni sellaisena kuin se on.
Toivottavasti kaikki äidit/isät/tädit/sedät/mummot/vaarit muistaa kehua tyttärien/poikien hyviä puolia ja pitää mölyt mahassaan!
up
Äiti on lapselle kuitenkin vain äiti,
ei lapsi arvosta vanhempiensa ulkonäköä kuten vieras ihminen tekee.Älkää vähätelkö!
Olen (40v.) kauniin ja turhamaisen äitini (70v.) näköinen. Jouduin pakenemaan äidin ulkonäkö-pakkomielteitä ulkomaille ja se meni hyvin kunnes internetkamerat astuivat kuvaan... nykyään äitinin arvostelee ulkonäköäni etänä internetkameran välityksellä! Olen siti edelleen näpsäkkä blondi, jolla on 8v nuorempi komea aviomies. Äidille en vieläkään ulkoisesti riitä, vaikka miehelleni olen "maailman kaunein". Mikä ihmsraunio minusta olisi tullut, jos en olisi yhtä viehättävä kuin äitini, vaan jäänyt rumaksi ankanpoikaseksi?Sanoisin, että äidin ulkonäkö on yksi lysti, mutta äidin suhtautuminen lapsensa ulkonäköön on tärkeä puheenaihe.
On!
Säälittää niin kovin täydellisten naisten Gaby, niin kaunis mutta tyttärensä ovat kuin syöttösikoja. Miten se voi olla mahdollista?Väsynyt
Ettekai oikeasti arvostele, että onko joku "ruma" tai "kaunis"? Minusta se on surullista, että nykymaailma on näin ulkonäkökeskeinen."suuren luokan kaunotar" OLISI HAUSKA NÄHDÄ LIVENÄ.....
Lainaus:
moni puhkeaa kukkaan vasta vähän vanhempana! Itse olin just sellainen, tuonne 16-vuotiaaksi asti olin tosi vaatimattoman näköinen mutta sitten vaan tapahtui jotain ja musta tuli suuren luokan kaunotar. Moni mallihan on sanonut että heille myös käynyt niin!
moni puhkeaa kukkaan vasta vähän vanhempana! Itse olin just sellainen, tuonne 16-vuotiaaksi asti olin tosi vaatimattoman näköinen mutta sitten vaan tapahtui jotain ja musta tuli suuren luokan kaunotar. Moni mallihan on sanonut että heille myös käynyt niin!
Minä olen ainakin vähän nuorempana
ollut monen mielestä kaunis nainen. Ja mietin tosi tarkkaan minkä näköisen miehen otan. Onneksi löysin komean, jolla on kauniit suuret silmät.Minulla on kaksi tytärtä, jotka ovat melko kauniita. Aika paljon isän näköisiä.
Ehkä olen pinnallinen monen mielestä, mutta en halunnut lapsiltani palautetta että olen valinnut ruman miehen ja ulkonäkö periytynyt heille.
Minä en ottanut komeinta miestä kenet olisin saanut
Otin fiksuimman, mukavimman ja sydämellisimmän. Toivottavasti lapsistammkin tulee yhtä upeita ihmisiä kuin isästään. Sisäinen kauneus on tärkeämpää kuin ulkoinen. : )onneksi
meillä näin että itse olen seinään juosseen näköinen,mutta tyttäreni on ihan pikku prinsessa=)Uutta vauva.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Mitä ostat perhepäivähoitajalle lahjaksi?? ENSI VIIKOLLA jo vimppa hoitopäivä!
- > 10 vuotta ilman avioseksiä: mikä parasta vaihtoehto?
- > Aihetta huoleen?
- > legginsit hoikalla?
- > Tavallisessa parisuhteessa tukehtuisin!
- > Mulla on löysä pillu (ov)
- > pikkulasten väliaikaiset tatuoinnit ovat Syntiä!
Uusimmat blogikirjoitukset
- > Pyöränistuin vapauttaa
- > Unihäiriöitä
- > Imetyskeskustelu,
- > 24. Viikko
- > Sivusta sanoen: Miksi vegaaniruokavalio?
- > Saako lasta tukistaa?
- > Äideille
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot
