![]() Maanantai 21.5.2012 - Kosti, Konsta, Konstantin
|
REKISTERÖIDY |
Keskustelut
Näille alueille voit kirjoittaa rekisteröitymättä
» Aihe vapaa
Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu
Viesti
isovanhempien oikeudet?
Onko muka isovanhemmilla joitain oikeuksia lapsenlapsiinsa? Inhoan anoppiani syvästi, hän on kaappijuoppo, aina itse oikeassa kaikessa, ja kehuu maasta taivaaseen omaa tytärtään, muita puheenaiheita ei olekaan. Aluksi hän ei ollut kiinnostunut raskaudestani, mutta kun vauva syntyi niin takki kääntyi. Poika on ensimmäinen lapsenlapsi ja kylässä pitäisi muka käydä, ja hän haluaa lähteä lykkimään vauvaa kärryillä ja pitelee jatkuvasti sylissään. Onneksi asuvat 40km päässä sentään. Anoppi soittelee miehelleni joka päivä ja mies kertoo vauvan ja meidän elämästä kaiken noita-akalle. Nyt anoppi on valittanut minun äidilleni että ei ole nähnyt poikaa koko kesänä. Miksi pitäisikään? Hän ei ole osallistunut lapsemme suunnitteluun eikä tekoon, lapsi on meidän, sitä ei tehty mummujen iloksi, vaan siksi että halusimme mieheni kanssa lapsen. Lisäksi hänen mummun oikeutensa jos niitä on, ovat loppuneet silloin kun alkoholi on astunut kuvioihin. Mieheni ei ilmeisesti tajua että anoppi on kaappijuoppo koska on asunut muualla jo kauan. Koko suku mieheni puolelta on viinaan menevää, paitsi mieheni. En tahdo poikani ottavan siitä mallia, ja anoppi on muutenkin ihmeellinen. Emme vieraile kauhean useasti omienkaan vanhempieni luona, emmekä todellakaan äitini kanssa päivittäin soittele, vaan vain silloin jos on jotain asiaa, ja se on molemmille täysin ok.Onko lain mukaan isovanhemmilla joku ihme tapaamisoikeus? Eiväthän he ole osallisia lapsen syntymään millään lailla?
Vastaukset
ei
tietenkään ole mitään lailla turvattuja oikeuksia...miehesi on avainasemassa
miehelläsi on uusi perhe kanssasi,hän ei ole äitinsä kanssa naimissa, miehesi tulee asettaa rajoja ja vaihtaa salainen puhnro aluksi tai
muuten seurauksena voi olla hankkia lähestymiskielto omalle äidilleen?
tsempppiä ap:)
Onpa asenne...
Ei isovanhemmilla ole tosiaan mitään oikeuksia lpsenlapsiinsa, mutta kyllä mielestäni lapsilla olisi oikeus tavata isovanhempiaan. Isovanhemmat on rikkaus.Et sinäkään lastasi omista, vaikka olette hänet miehesi kanssa päättäneet hankkia. Eihän sitä lasta tarvitse viedä silloin mummolle, kun hän on kännissä, eikä antaa hoitoon, mutta kai lapsikin olisi vain onnellinen, kun ympärillä on muitakin rakastavia aikuisia kuin omat vanhemmat.
Koska sinä et voi sietää anoppiasi, niin ei lapsesikaan saa oikeutta "tutustua" häneen, niinkö?
No joo..
Mäkin olen sitä mieltä, että lapsella on oikeus isovanhempiin.Jos sun ja anopin välillä on jotain ongelmaa, niin sen ei pitäisi liittyä mitenkään lapseen.
Ja totta, teidänhän se lapsi on, mutta meinaakko että aikaa ei voi koskaan irrottaa myös isovanhempien kanssa? Onko se teiltä pois?
Ja jos sä et kestä anoppia, niin voihan miehesi käydä siellä lapsen kanssa.
Ei ole mitään oikeuksia, sehän on selvää..
En nyt sen enempää kommentoi juuri ap:n tapaukseen, paitsi että en minäkään olisi alkoholistien kanssa tekemisissä, muutoin kun silloin kun ovat varmasti selvinpäin.Täytyy vaan muistaa, että aina ne isovanhemmat ei todellakaan ole rikkaus, vaan lapsen vanhemmilla on velvollisuus suojella omia lapsia isovanhemmiltaan.
Olet parempaa sakkia vai?
Ei se mummu taida susta välittää, vauvasta ja pojasta vaan.Taitaa olla aika pieni toi teidän vauva.
Vanhemmat eivät omista lasta.
Vanhemmat on huoltajia, ei omistajia. heidän toimeenkuvaansa kuuluu mm. sosiaalisen turvaverkon luominen lapselleen. Isovanhemmat nyt useimmilla on itsestäänselviä ihmisiä siinä lapselle tärkeiden ihmisten verkostossa. Jos isovanhempi on lapselle jotenkin vaaraksi, ei tietenkään sitten.Omille lapsilleni jo edesmennyt isänikin oli tärkeä ihminen, vaikken olisi pieniä lapsia hänen huomaansa uskaltanutkaan antaa. Mutta kävimme kylässä ja loimme suhdetta sillä tavalla. Kun isäni kuoli, lapset surivat häntä syvästi.
sama juttu meillä
paitsi että kyseessä on oma äitini. lasta ei voi viedä kylään koska tosiaan on kaappijuoppo eli lasi on piilossa keittiön kaapissa ja luulee etten huomaa hänen keittiössä ravaamistaan ja sitä että parin tunnin vierailun aikana humaltuu selvästi. olen viimeksi viime kesänä (viimeistä kertaa) luottanut äitiini ja vienyt lapset hoitoon mennessämme häihin vähän matkan päähän. häistä kävin katsomassa lapsia kun olivat niin lähellä ja siellähän äitini kekkuloi kännissä kuin pieni ankka! pienempi lapsista oli silloin 6kk.eli voitte miettiä rauhassa että kannattaako todella viedä alkoholistien luo lasta kylään. minä en ainakaan enää vie. opin sen kantapään kautta.
Miksi miehesi lörpöttää asianne eteenpäin??
Ja ei, jos mummo on mäntti, ei hänen kanssaan tarvitse olla tekemisissä.Ei tietenkään ole. Mun mielestä on ihan huuhaata
että isovanhemmilla olisi jokin oikeus lastenlapsiin tai lapsillasi isovanhempiin. Piutpaut. Turvaverkon, josta joku mainitsi voi luoda ilman verisiteitäkin. Olen sen verran itsekäs, että mua ei paljoon verisiteet pitele. Miksi pitäisi tulla toimeen KAIKKIEN sukulaisten kanssa kun ei tarvitse tulla toimeen kaikkien ihmistenkään. Omia isovanhempiani isäni puolelta tapasin kerran vuodessa, ja vierailuista ei jäänyt mitään muuta mieleen kuin mummin tyylihuonekalut joita piti varoa ja se että siellä piti istua niillä epämukavilla sohvilla hiljaa ja kädet ristissä. Ja äitini puoleta näin isovanhenpiani elämäni aikana ehkä 6 kertaa, jos sitäkään... Eikä ole ikävä jäänyt. Elämässäni on ollut Mummo, joka ei ollut minulle sukua, mutta oli todella todella rakas, samoin kuin omille lapsilleni. Jokainen tyylillään tietenkin. Tämä on minun, ja hyväksi havaittu. Suosittelen. Toki jos mieheni haluaisi viedä lapsemme appivanhemmilleni, niin ihan vapaasti. Silloinhan hänellä olisi jotain siteitä ja hyvää siihen suuntaan. Mutta kun ei ole.Mietipä
Entäs kun sinun armas lapsesi saa lapsia ja hän ei halua, että he ovat missään tekemisissä kanssasi?minä mummi
Minulla on kaksi pientä lastenlasta ja toivon todella että saan tutustua heihin ja hoitaa heitä.Minulle olisi lähes maailmanloppu jos minulta kiellettäisiin tapaaminen.
Jos mummolla tai vaarilla on alkoholiongelma älkää jättäkö lapsia hoitoon mutta käykää lasten kanssa kylässä. Please!
Uutta vauva.fi:ssä
Uusimmat keskustelut
- > Kuinka vanha olet? Parisuhteesi? Lapsia?
- > Mitä teet, jos löydät pihalta ruiskun ja neulan
- > Mies ei halua lapsia:(
- > Mitä runkoviemärin korjaus tarkoittaa käytännössä?
- > Miten/milloin varoitat lapsiasi vieraista ihmisistä?
- > MIESTEN ketju: Salainen rakkautesi
- > Sopiiko legginssit läskille?
Uusimmat blogikirjoitukset
- > Pyöränistuin vapauttaa
- > Unihäiriöitä
- > Imetyskeskustelu,
- > 24. Viikko
- > Sivusta sanoen: Miksi vegaaniruokavalio?
- > Saako lasta tukistaa?
- > Äideille
© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot

Los Angeles
5.66 m/s




