Keskustelut

« Takaisin keskustelujen etusivulle

---

Taaperot & leikki-ikäiset

» Taaperot

Näytä viestit peräkkäin | Näytä viestipuu

Viesti

Mustikkamaa - 31.1.2007 14:45  (1/94)

JÄÄHY JA MUUT RANGAISTUKSET: Millaisia käytäntöjä on?

Hermot menee 2,5-vuotiaan pojan kanssa usein ja käytössä on jäähy ekan varoituksen ja anteeksipyynnön jälkeen (mahdollisuus parantaa käytöstään). Poika tietää, mikä on jäähy eikä halua jäähylle (yleensä joku huoneen nurkka), mutta sillä ei ole mitään vaikutusta silti hänen kolttosiinsa ja kiukutteluihin, sillä hän pääsee itse jäähyltä pois enkä pysty olla aina häntä siellä pitelemässä (enkä haluaisi hänen saavan täyttä huomiota jäähyn avulla, vaan kiltisti ollessaan). Vessaan en vie häntä jäähylle, kun samalla yritetään opettaa pottailua ja kannustaa vessaan menoon ja toisaalta hän tykkää esim. leikkiä vessassa vesihanan kanssa. Kodinhoitohuoneeseen en halua häntä myöskään viedä, koska siellä on kaikki pesuaineet kaapeissa tai hän pääsee siitä leikkimään vaikka kylppäriin. Työhuoneessa hän voi hajottaa tietokoneen tms, joten hyviä virikkeettömiä paikkoja ei oikein ole. Yleensä siis jäähypaikkana toimii olohuoneen nurkka, mutta se ei tunnu riittävältä - jäähyily ei tehoa mitenkään...

Supernanny neuvoo mm. lelun poisottamiseen huonosta käytöksestä tai tarran antamiseen hyvästä käytöksestä, mutta en uskoisi, että ne tehoavat näin pienissä lapsissa, vai? Lelujakin on niin paljon, että niitähän saisi ottaa ikuisuuden pois yksi kerrallaan, jotta ne loppuisivat ja tehoaisiko siltikään? Ja osaako näin pieni vielä arvostaa tarroja tai jos niiden avulla saisi jonkun uuden lelun? Eli toimisiko lahjonta, uhkailu vai kiristys?

SIIS: MIKÄ ON TEIDÄN JÄÄHYPAIKKANNE JA MITEN SE TOIMII? TAI ONKO MUITA RANGAISTUKSIA, JOTKA TEHOAVAT?

Tänään on taas tapeltu niin paljon, että tarvitsen todellakin neuvoja...

Vastaukset

andina - 31.1.2007 15:06  (2/94)

Erilainen näkökulma

Hei,

Meillä on vähän nuorempi poika, eikä vielä uhmaa.
Mutta olen etukäteen ainakin suunnitellut, että jäähyjä ei oteta käyttöön meillä.

Pidän Supernannysta, mutta en hänen tavastaan saada lapset " ruotuun" . Ainakin hänen tv-ohjelmassaan sitä paitsi vanhemmat ovat ihan kauheita, joten eikö heidät ensin pitäisi saada paremmiksi kasvattajiksi...
Eikö lapsilla ole kuitenkin useimmiten joku syy käyttäytymiseensä?

(siis itsellä menee kyllä hermot päivittäin nukuttamiseen, ja tulee oltua aivan liian kova lapselle ja sitä kadun päivittäin!)

Minua kiinnostaa muutenkin, mitkä ovat ne syyt, joiden takia lapsia rankaistaan? Ts. mikä on vanhempien mielestä ehdottomasti kiellettyä.
Meillä se on toistaiseksi vain lyöminen ja tavaroiden heittely ja lelujen poisvienti toisilta. Mutta muut asiat eivät mielestäni ole välttämättä ehdottomasti " pahoja" tai kiellettyjä.
MIelestäni rankaistavia asioita ei ole viivyttely, kiukkuaminen, se ettei syö, että ei tule sisälle/ulos jne.

Noihin mikä meillä on kielletty, yritettään vaikuttaa lasta rauhoittamalla (ei niin hyvällä menestyksellä :)), mutta en ensinnäkään usko, että lapsi tekee niitäkään pahuuttaan, vaan osaamattomuuttaan. Siis hän riehuu, koska ei osaa muuten purkaa pettymystään esim siitä, että ei saanut joltain jotain haluamaansa lelua.
Mutta en lähtisi siitä rankaisemaan. Vaan pikku hiljaa opettamaan (miten kääk?), miten sietää pettymyksiä.

Jotenkin minusta rankaiseminen on sellaista, joka vain aiheuttaa katkeruutta, vihaa ja raivoa lapsessa, koska kokee tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdeltu. Tottakai minustakin lapsi kyllä tietää, että teki väärin kun löi. Eikä satuttaminen ole sallittu missään tilanteissa.

Vähän olen ihmetellyt tätä jäähyjen käyttöä, joka tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus nykyään. Ja miksi niitä käytetään niin paljon, jos eivät kerran tehoa?

Tämä on minua päivittäin askarrutava asia, kuinka toimia, rankaista vai ei rankaista. Toivottavasti tästä tulee hyvä ketju!

Niin meillä ei siis vielä kauheasti kokemuksia, koska lapsi vasta vähän yli 2 v.

kessukoo - 31.1.2007 15:10  (3/94)

jäähystä

meillä oli jäähykäytäntö jonkin aikaa käytössä, mutta jotekin lapsi koki sen liian suurna rangaistuksena ja otettu miedommat keinot toistaiseksi kokeiluun. Kieltäminen ja silmiin samalla katsominen tuntuu nyt toimivan, anteeksipyyntö tulee helpommin kuin aikaisemmin...mutta huonot käytöstavat eivät ole kyllä kadonneet kokonaan, ehkä ajan kanssa.
Lelun olen ottanut pois, jos sillä on tehty jotain kiellettyä (heittely mm) ja se tuntuu tehoavan. Seuraavana päivänä tai myöhemmin samana päivänä lelun olen antanut takaisin käyttöön.

muidenkin kokemuksista tässä asiassa olen kiinnostunut!

-pingviini- - 31.1.2007 15:10  (4/94)

meillä sama ongelma, johon haluaisin myös vastauksia!

Lisäksi voisin kysyä teiltä kokeneet kanssasisaret, että miten toimitte tuon 3v uhmiksen kanssa noissa kiukkutilanteissa, kun poika vain itsekseen kiukuttelee. Meillä esimerkiksi haalareiden pukeminen on JOKA KERTA aivan raastavaa. Ensin poika haluaa ulos, mutta kun vaatteet pitäisi pukea hän heittäytyy lattialle makaamaan ja seiniä potkimaan. Ei puhettakaan pukemisesta. Jos kysyy, että etkö aiokkaan mennä ulos on vastaus aina " juu, ei, juu, ei, haluan , en halua..." . PItäisikö poika jättää vain huomiotta pyörimään lattialle ja jättää ulkoilut väliin? Vai " vaatteet päälle vaikka väkisin" -tyyli? Tietysti joskus on pakko vaatettaa lapsi puolipakolla, jos ollaan johonkin menossa. Se on vaan niin ärsyttävää tiuskimista, tulee vain itselle paha mieli. Ei ole auttanut vaikka ollaan koitettu kannustaa omatoimisuuteen pukemisessa tai tarjottu apua. Aina sama kiukuttelu!

Antakaahan hyviä vinkkejä jäähytuolin asettelusta ja muiden ongelmatilanteiden ratkaisusta.

andina - 31.1.2007 15:12  (5/94)

vielä

Moicca

Vielä tuli mieleen, että minusta 2,5-vuotiaalle yksi varoitus on aika vähän... jos sitten heti seuraa sen jälkeen tottelemattomuudesta jäähy ..minusta ainakin tuntuisi, että silloin ei päivässä tosiaan muuta tehdä kuin tapella!
Mitä jos ottaisi tavoitteeksi mahdollisimman vähän tappelua päivässä?

kessukoo - 31.1.2007 15:14  (6/94)

vielä

ja olen samaam mieltä edell. kirjoittajan kanssa asioista mistä pitää olla tiukat rajat.

-pingviini- - 31.1.2007 15:15  (7/94)

lisäys vielä

meillä olen jäähytuolia ajatellut ottaa käyttöön, koska poika alkaa läpsiä tai raapia meitä vanhempia aina jossain vastoinkäymistilanteessa. Ollaan koitettu tiukasti kieltää, mutta sillä ei tunnu olevan riittävää tehoa. Onneksi ei sentään vielä ole ketään muita alkanut läimiä. Jotain olis silti tehtävä...

andina - 31.1.2007 15:17  (8/94)

taas minä...

Meilläkin pukeminen on yhtä taistelua, joten viikonloppuisin en siihen suostu, vaan isä saa silloin hoitaa sen :)

Mutta eikös se juuri ole sitä " uhmaikää" , että lapsi ei tiedä mitä haluaa, joten muuttaa koko ajan mieltään. Ehkä sitten jollain tavalla puoliväkisin pukisin lapsen, joka ei siihen muuten suostu.
Tämä on minusta niitä asioita, joissa en tajua mistä vanhemmat rankaisee. No, rankaisenhan minäkin tavallaan sillä, että menetän hermot ja tiuskin..

Sellaisen neuvon olen kuullut, että voi miettiä kohtelisiko sillä lailla esim omaa puolisoaan tai kavereita, kuin miten kohtelee lastaan. Siis rankaisisinko puolisoani, koska hän ei tee kuten minä tahdon, pukee liian hitaasti jne..

osanderi - 31.1.2007 16:13  (9/94)

Jäähyn pituudesta

eli minuutti per ikävuosi on ollut meillä käytössä.

Eli 3v uhmalikko karjuu ja paukuttaa välieteisen ovea kolmen minuttin ajan. Ainoa suht turvallinen paikka meillä. Lisäksi jäähdyttää samalla....viileä tila.
Tuon kolme minuuttia pystyn kyllä valvomaan vaikka jäähytuolilla.

Kerran pari olen myös nostanut ihan ulos, terssille tai pääovesta. kerran satoi ja sukat kastui, toisen kerran pakkanen paukkui. Siis nostanut ulos ja heti sisään, en siis seisota sisävaatteissa ulkona!

Tämän jälkeen uhkaus menetkö ulos jäähtymään/miettimään on toiminut oikein hyvin.

Yhdessä vaiheessa jäähylle joutuminen oli hauskaa...silloin piti keksiäkin jotain muuta. Muistaakseni tiukka syliote toimi silloin - et pääse pois ennenkuin olet rauhallinen...

Ninni-03 - 31.1.2007 16:46  (10/94)

ei vaihtoehtoa

Meillä on paljon käytössä sanonta, että nyt ei ole vaihtoehtoja tai että aina ei voi valita. Esikoistyttömme on 3-vuotias, eikä vielä ole ollut tarvetta suuremmin rankaista. Jos jollain lelulla ei osata leikkiä nätisti, se hyllytetään sitten vähäksi aikaa. Hommat, jotka on tehtävä, tehdään vaikka sitten puolipakolla. Ja anteeksi täytyy pyytää, jos satuttaa toista.

Esim. jos pitää tulla ulkoa sisälle, sanomme etukäteen, että kohta on mentävä. Sitten käydään vähän kauppaa siitä, montako kertaa saa vielä laskea liukumäkeä tms. ja sitten mennään. Jos likka ei tahdo tulla, lasken kolmeen ja sitten mennään. Seurauksena voi olla armotonta huutoa ja venkoilua, mutta ajan myötä likka on oppinut, milloin vanhemmat ovat tosissaan.

Mun mielestäni on epärealistista edes odottaa pari-, kolmevuotiaalta tottelemista ;) Uhmaikäinen ei itsekään tiedä, mitä haluaa, ja hänen tehtävänsä on kokeilla rajojaan. Aikuisen tehtävänä on estää, estää ja estää. Joskus olisi muutakin tekemistä, mutta ei taida tässäkään asiassa olla oikotietä.

Mins-ku - 31.1.2007 17:52  (11/94)

Kertakaikkisen mielenkiintoinen ketju, ja ajankohtainen

Meilläkin 3v uhmaikä esikoisella. Ja jokapäivä tapellaan pukemisesta. Haluaa lähteä ulos, mutta kun pyydän tulemaan pukemaan niin ei korvaansa lotkauta. Kerrassaan raivostuttavaa keskustella jokapäivä samasta asiasta. Yleensä ulos mennään huudon ja itkun säestyksellä. Jäähytän myös välillä omaan huoneeseen. Minusta lapsen täytyy kuitenkin jossainvaiheessa totella vanhempaansa. Ei voi joka asiassa mennä 3v:n pillin mukaan!
Joskus kauppaan lähtiessä ollut sama tilanne. Kun ei suostu tulemaan puettavaksi pyynnöistä huolimatta, on sitten jäänyt kotiin toisen vanhemman kanssa. Samoin toissapäivänä ei suostunut tulemaan päivällispöytään. Eipä ollut kauppaan asiaa sinä iltana.

On ollut pakko olla tiukka myös pikkusiskon kohtelussa. Välillä lyö ja repii ihan ilman selvää syytä. Ja anteeksipyyntöä ei välttämättä kuulu. Sitten mietitään omassa huoneessa. Kerran on katsellut itkien ikkunasta kun isi ja sisko ulkoilivat. Sydämeenhän se koskee, mutta jotkut rajat täytyy olla ja lyömistä ja repimistä ei meillä sallita!

Myös lelujen hyllyttäminen ja video- ja dvd-kielto toimii, ainakin välillä. Tuota jäähyttämistä en itsekään ole pitkää aikaa käyttänyt. Jotenkin ajattelin ettei se meillä toimi. Eikä kyllä toimikaan. Mutta tuo kotiin jättäminen esim. kauppareissulta saa tytön aina kyselemään miksei päässyt mukaan ja tätä kautta asioista voidaan keskustella. Mutta kyllä on sinnikkyyttä tytöllä. Huutoa riittää pitkäksi aikaa, eikä siihen mikään auta. Lopuksi aina itse tulee halimaan ja sopimaan. Sitten aina jutellaan kuinka rakastetaan vaikka välillä täytyy komentaakin.
Minsku

Annivanni - 31.1.2007 17:57  (12/94)

Lähtökohtaisesti asiat puhutaan halki

Meillä on rauhallinen 2 vee ja risat tyttö. Tähän mennessä olemme selvinneet kiukuista ja pikkusiskon kiusaamisesta puhumalla. Näin aiomme toimia myös vastaisuudessa.

Jäähystä näyttää tulleen 2000-luvun tukkapölly. On ilmeisen trendikästä pistää jopa 2-vuotias jäähylle, eikä monikaan tunnu kyseenalaistavan keinoa. Silti, jos koululuokissa vielä harrastettaisiin nurkkaan istuttamista, olisi jokunen vanhempi barrikadeilla vaatimassa opettajan eroa. Jäähytuoli on vain uusi nimi sadan vuoden takaiselle ¿mene-nurkkaan-häpeämään¿-kasvatukselle. Tuskinpa lapsi jäähytuolilla istuessaan pohtii tekemäänsä kolttosta, vaan pikemminkin rangaistuksen epäoikeudenmukaisuutta (lapsen näkökulmasta).

Rangaistuksissa vaan on se ongelma, että ne eivät tehoa kuin hetkellisesti. Lapsi oppii välttämään tiettyä käyttäytymistä vain rangaistuksen pelossa eli mitä teosta seuraa HÄNELLE ITSELLEEN. Ei siis siksi, että teosta seuraa paha mieli tai jopa vamma JOLLEKIN KOLMANNELLE OSAPUOLELLE. Kehittääkö rangaistus siis moraalia? Pitäisi ehkä kysyä asiaa vankilarangaistuksen kärsineeltä rikolliselta. Jääkö hän vankilasta päästyään kaidalle polulle vai yrittääkö seuraavan kerran tehdä rikoksen paremmin eli välttää kiinnijäämisen?

Edellisistä ajatuksista kirjoittaa amerikkalainen kasvatusguru Alfie Kohn kirjassaan Unconditional Parenting, jonka ajatuksia näytän tuputtavan kaikissa käänteissä :-). Jos joku on kiinnostunut ¿kasvatuskirjallisuuspiiristä¿ aiheen tiimoilta, ottakaa yhteyttä.

Annivanni

kapsäkki - 31.1.2007 18:39  (13/94)

Lapset ovat erilaisia (tässäkin asiassa)

Vaikuttaa, että tähän ketjuun ovat ehtineet vastata a) pienten lasten äidit b) ei niin itsepäisten lasten äidit.

Meillä 3 lasta, joista ensimmäinen on ollut varsinainen haaste. Hän osasi hyvin jo 3v (ja allekin) ihan tahallaan tehdä kiusaa ja ärsyttää. Paukutti esim. tahallaan ovea. Meillä oli tapana ottaa lapsi isän polvelle mahallaan makaamaan. Saattoi riuhtoa ja potkia siinä, kunnes lupasi olla kiltisti. Kun päästettiin pois, meni uudelleen ovea paukuttamaan....

Toinen lapsi on taas uskonut heti, kun on ihan nätisti pyytänyt lopettamaan.

Eli minusta on aika vaikea antaa yleispäteviä neuvoja siitä, miten menetellä. Joku juttu on ok toiselle, toiselle taas ei. Pääasia on johdonmukaisuus eli lapsi tietää mitä tietystä käytöksestä seuraa.

mareila - 31.1.2007 19:07  (14/94)

Kirjoitin äsken pätkän, mutta se katosi, eli uusi yritys

Meillä asustaa kaksi poikaa, esikoinen 5v10kk ja kuopus 1v8kk. Nuorempi pojista on hyvin tempperamenttinen, joten hänen kanssaan saa tehdä töitä.

Nuoremmalle en ole ottanut jäähyä käyttöön, vaan rangaistus tulee tilanteen mukaan. Jos poika heittelee leluja, otan lelun pois ja pojan pois tilanteesta (tarkoittaa syliin ja kerron, että niin ei saa tehdä) Jos kiusaa/satuttaa isoveljeä, otan pois tilanteesta, kiellän ja kerron pojan tekevän väärin (sylissä silmiin katsoen), sen jälkeen anteeksi pyyntö veljeltä. Jos poika menee kiellettyyn paikkaan (=vaarallinen paikka) haen pojan pois vaikka sen 150 kertaa ja kiellän. Jos ottaa lelun toiselta, otan pois pojalta ja annan takaisin toiselle lapselle, jonka jälkeen kerron, että poika teki väärin. Raivokohtauksen aikana, otan pojan syliin ja rauhoittelen häntä, jos/kun yrittää raapia, otan käsistä kiinni, niin ettei pääse raapimaan ja kiellän satuttamisen.

Esikoisen kahdalla myös rangaistus riippuu teosta: Jos leluja heitellään, otan ne pois, jos riehutaan>jäähy, harvemmin poika ketään satuttaa, jos niin tekee, anteeksi pyyntö ja jäähylle. Mikäli menee ulkona kiellettyyn paikkaan, passitus sisään loppuillaksi.

Kiukuttelusta tai syömättömyydestä en rankaise, koska pienethän opettelvat tunteitaan ja niiden hallintaa, kiukkukohtauksen tullessa, otan lapsen syliin ja koitan nimetä hänen tunteensa (sinua suututtaa, koska et saanut lelua/olet väsynyt/nälkäinen tms.) Isomman kohdalla, otan pojan syliin ja kun hän on rauhoittunut juttelen, mikä tilanteessa harmitti ja miksi.

Tuohon pukemishommaan, meidän kuopus raivoaa sekä puetteaessa, että riisuttaessa, näissä tilanteissa riisun/puen, välittämättä raivosta, sitten sylitellään.

Mareila+Pojat

andina - 31.1.2007 19:14  (15/94)

Annivannille!

Hei,

Noin minäkin ajattelen.
Itse pähkäilen, miten hoitaa esim. nukkuminen (josta ei meillä neuvotella :)) ilman että itse hermostun.
RAahaan melko väkisin kyllä lapsen pukemaan, ja takaisin sisälle, jos ei muuten suostu.. Mutta yritän kyllä miljoonaa kikkaa sitä ennen. Sekin on toisaalta rasittavaa, että ei voi ikinä vaan sanoa, että ' nyt mennään' , vaan pitää aina houkutella katsomaan milloin mitäkin, tai että ' kohta mennään' , tai ' vielä kaksi laskua ja sitten mennään' .

MInkälaista kirjallisuuspiiriä ajattelit? Minä olen kiinnostunut! (Olen myös lukenut ko. opuksen. Ennen ajattelin, että neuvotteleminen lapsen kanssa on pahasta. Nyt ajattelen, että onko minun saatava aina pitää pääni vai voisiko lapsikin olla oikeassa :))

Tai meilinvaihtoa? Olen tuolla luomuperheet-listalla yrittänyt löytää samanhenkisiä, mutta on kovin hiljainen palsta.

rkk_v - 31.1.2007 22:36  (16/94)

Annivanni!

Minä olisin kiinnostunut piiristä! Laitatko lisätietoja osoitteeseen
rkk_v@yahoo.co.uk

Minttuni - 1.2.2007 0:06  (17/94)

Itse olen melko tiukka lasten kanssa.

Se ei tarkoita että meno olisi kuin armeijassa tai etteivät he tuntisi oloaan rakastetuksi.

Mutta niin vain on että meillä minä (tai mieheni) määrään säännöt ja niistä pidetään kiinni. Säännöt on yksinkertaisia ja poika ne tietää ja ymmärtää.

Kerran kielletään, sitten jäähy. Eteisen nurkka toimii siinä. Selitän miksi joutui siihen ja jäähyn jälkeen jutellaan asioista jos siltä tuntuu. Ja kertaakaan ei ole tullut pois ilman lupaa.

Jos huomaan että pojalla on meneillään jokin kausi, kuten " Olen mustasukkainen vauvan takia ja läpsin sitä" tai " Tarvitsen enemmän iskän aikaa ja siksi tinttailen hänelle" niin otan asian puheeksi rauhalisella hetkellä ja juttelen pojalle. Meidän 2,5v ei osaa vielä vastata kysymykseen: Miksi? Joten joudun muotoilemaan kysymyksen niin että siihen voi vastata kyllä tai ei. Esim. " Harmittaako kun iskä on paljon töissä?" tai " Harmittaako kun pikkuveli vie niin paljon äidin aikaa, senkö takia kiusasit?" . Tavallaan siis täytyy lukea ajatuksia ja tulkita käytöstä tarkasti että tietää sanoa oikeat asiat.

Joku kirjoitti että jäähy on nykyajan tukistamista. Enpä tiedä mutta olen huomannut että monet vanhemmat kasvattavat jonkin muoti-ilmiön mukaan. On Jo Frostia ja sitten äärimmäisen lempeää ja suvaitsevaa kasvatusta. Minusta jokainen saa tehdä niin kuin parhaaksi näkee.

Aasa - 1.2.2007 9:42  (18/94)

Hyvä aihe!

Meillä ei jäähyä ole ainakaan vielä käytössä, luulen että se on liian vaikea minun toteuttaa(valvoa, että lapsi kanssa pysyy siellä, meillä on pieni vauvakin vaatimassa hoitoa). Meillä on pärjätty aika hyvin muilla konsteilla. Tytöllä alkoi kesällä 2v4kk kova uhmaikä. Lukemattomia kertoja jouduttiin esim.lähtemään kesken ulkoilun pois toisten lasten luota tai sisälle, kun ei leikkinyt nätisti(heitteli hiekkaa, vei leluja toisten kädestä, töni, läpsi...). Uhmaikä helpotti ja ehkä myös tuo konsti auttoi että alkoi käyttäytymään nätisti toisten kanssa.

Nyt onnistuu jo vähän " helpommat" konstit kun tyttö on 2v9kk. Jos alkaa risaamaan jostain esim.pukemisesta, en enää juokse perässä ja pue väkisin(ollaan puettu kyllä väkisin pitkään, muuten ei oltais ikinä päästy ulos), vaan sanon että jos et anna suosiolla äidin auttaa pukemisessa, niin iltasadut jää lukematta. Tai " pahempana" rangaistuksena pikkusiskon puremisesta seurasi tv:n katselukielto loppuviikon ajaksi. Tietysti nämä iltasadut jäävät sitten joskus lukematta ja puetaan väkisin jne., mutta kun muutamia kertoja toteuttaa uhatun rangaistuksen, niin se alkaa kantaa hedelmää ja asiat luistavat melkoisen mukavasti. Tärkeintä on kai että pitää uhkauksensa, eli uhkailee sellaisella asialla, että sen voi myös pitää. Hassua sinänsä, että lastenohjelmia ei aina jaksa katsoa edes, mutta jos ne on rangaistuksena kielletty, ne nousevat arvoon arvaamattomaan!

Uhkailu on " kiellettyä" sellaisista asioista kuten lapsen jättäminen, oman läheisyyden kieltäminen jne., vaan " valuuttana" käytetään muita lapsen arvostamia asioita kuten leluja tms. Äitini oli myös sitä mieltä että esim. ruualla ei saa rangaista/palkita(jälkiruuatta jättäminen), siinäkin on varmaan perää kun ruokaankin on monella aikuisella ristiriitainen suhde tai jopa syömishäiriöitä. Tosin mielestäni on ok käskeä tämän ikäinen lapsi pöydästä pois jos alkaa sikailemaan eikä suostu lopettamaan millään, silloin ei varmaan ole enää nälkäkään.

Mins-ku - 1.2.2007 13:03  (19/94)

Mielenkiintoisia näkökantoja

Tuosta puhumisesta ja rankaisematta jättämisestä. Minäkin selvisin tyttöni kanssa melko pitkälle tuolla puhumisella, mutta jossainvaiheessa ei enää toiminut. Minun mielestä rankaiseminen ja puhuminen eivät ole missään tapauksessa toisiaan poissulkevia asioita. Tottakai lapselle kerrotaan, miksi näin toimitaan. Meillä jos 3v tyttö huutaa niin ettei omia ajatuksiaan kuule, niin sanon että jutellaan kunhan rauhoitut. Joskus rauhoittuu sylissä, joskus syli vaan pahentaa tilannetta ja menee itse omaan huoneeseensa.
Minä haluan opettaa tytölleni ( joka asian jo mielestäni ymmärtää ) että teoilla on seuraukset. Eli jos tekee tahallaan jotain kiellettyä, niin siitä ei pääse kuin koira veräjästä. Moraalia kasvatetaan monessa muussakin tilanteessa kun näissä konfliktitilanteissa. Ei tässä yhteiskunnassa pärjää, jos oppii että voi tehdä mitä vain ja puhumalla selviää kaikesta. Johan laitkin määrittää meidän toimintaa ja niiden rikkomisesta seuraa rangaistus! Ja jos haetaan esimerkkiä vähän lähempää, niin eivät kyllä koulussa tai päiväkodissakaan selvittele ihan mitä vain pelkällä puhumisella.

Meillä on ajankohtaista nyt myös se miten pikkusiskon ( 1v4kk ) " kolttosiin " suhtaudutaan. Olen huomannut isosiskon katselevan hyvin tarkasti miten menettelen jos pitää pienempää kieltää / torua. Toki haen pois vaarallisista tilanteista jne. Mutta esim. jos satuttaa isosiskoa niin toki kiellän ja sitten osaakin kauniisti halata ja pyytää anteeksi. Isosisko ei kyllä lämpene sille, että ensin saa esim. kastelukannusta ja sitten halitaan! Tuuppaa silloin kyllä siskon pois. Aina ei voi vedota siihenkään, että toinen on niin pieni...eihän nyt 3v:kään niin kovin iso vielä kuitenkaan ole...
Minsku kera tyttöjen

hiisku - 1.2.2007 13:51  (20/94)

Meillä neuvolassa juteltiin jäähyistä ym

ja siellä sanottiin että pääsääntöisesti vasta yli 3v on valmis ymmärtämään tälläisten käytäntöjen syyt, siis syy-seuraus suhteen ja pystyy ne myös pitämään mielessä. Eli jäähyjä vasta yli 3-vuotiaille.

Sekin vielä tuli mieleen että ei kai tuon jäähyn tarkoitus ole varsinaisesti rangaista vaan pysäyttää ja katkaista tilanne...? Siis yhtähyvin voisi sanoa että joutuu rauhoittumaan?

Minttuni - 1.2.2007 14:13  (21/94)

Samaa mieltä!

Aasa:


Oltiin lähdössä kerhosta ja poika vain juoksenteli pihalla lumihangessa. Pyysin monesti että tulisi jo rattaisiin (tuplarattaat, vauva mukana). Lopulta sanoin että jos joudun sinut hakemaan niin saat kävellä. Poika ei totellut, jouduin tarpomaan hangessa hänen perässään. Niinpä laiton pojan kävelemään vajaa puoli kilometriä, puolet kotimatkasta.

Sinänsä käveleminen ei ole kurjaa, sääkin oli hyvä, matka ei ollut pitkä mutta kun se oli rangaistus niin poika ulvoi koko ajan. Pidin pääni vaikka ohikulkijat katsoivatkin pitkään.

Seuraavalla kerralla tulikin nätisti, ei juossut karkuun.

meme-66 - 1.2.2007 14:56  (22/94)

Meillä kanssa vanhemmat pääasiassa päättää.

Perheeseen kuuluu kaksi poikaa, murkku ja uhmis. Molemmilla omat säännöt ja rangaistukset, koska ovat erilaisia luonteiltaan ja ikäeroakin on paljon. Perussäännöt ovat kuitenkin koko perheellä samat. Ei riuhuta sisällä, ei lyödä, ei kirota, tavarat paikoillaan, veljeä ei kiusata ja äitiä totellaan (varsinkin isommelle vaikea kohta). Arestipalli on eteisessä, jossa jäähyllä oliaa on helppo eri puolilta asuntoa vahtia. Aikuinaan isompi oli omassa huoneessa rauhoittumassa, mutta sehän se paras paikka oli kun sai leikkiä samalla. Pukeminen oli meillä koko syksyn vaikeaa ja kiukun kohde, kunnes vein yhtenä aamuna tarhaan yöpuku päällä. Pojalla oli ½ tuntia aikaa aloittaa pukeutuminen ja kun mitään ei tapahtunut, pakkashaalari päälle ja menoksi. Kerta riitti ja nyt pukee vaatteet pääsääntöisesti tosi reippaasti. Tietää, että äiti rontti voi toteuttaa ukaasin vielä toisenkin kerran, jos tarvetta on.

Pääasiasia uhmisten kanssa on määrätietoisuus (mitä uhkaat, sen vaadit ja toteutat), koska uhmis ei itse tiedä mitä lopulta haluaa tai haluaa niin montaa kivaa asiaa, ettei osaa päättää. Vanhempi päättää (mennäänkö sisälle ja milloin, syödäänkö edes vähän, mitä syödään jne) tai antaa kaksi vaihtoehtoa, jotka helposti toteutettavissa (punainen vai vihreä pusero?) Lasten pitää myös oppia, että on tietyt säännöt joita noudatetaan, niin on kotona, kylässä, koulussa ja muualla yhteiskunnassa. Neuvottelemalla ei aikuisenakaan kovin pitkälle pääse. Jos sääntöjen oppiminen ei onnistu kotona, yhteiskunta panee kansalaisensa kyllä jossainvaiheessa ruotuun, eikä se sitten ole enään kivaa. MItä pienempänä sääntöjen alkeet alkaa oppia, sitä helpompaa se on. Mielestäni supernannyn opetuksen pääasia on, että toista ja kotia pitää kunnioittaa. Lapsen pitää kunnioittaa (totella) vanhempaa, koska useimmiten vanhempi tietää lapsen asiat paremmin ja tietää mitä tapahtuu jos ko sääntöä ei noudateta.

Joku jo aikaisemmin totesi, että eri lapsilla on erilainen luonne ja eri tason ohjeet ja rangaistukset tarpeen. Näin on ja siinä se vanhempana olemisen vaikeus onkin; kun meillä esikoinen on vaatinut tosi tiukat rajat tai maailmaa hajoaa, kuopus pärjää hiukan lempeämmällä ohjauksella. Isolla oli myös käytössä holding-terapia ( otetaan syliin riuhuva lapsi ja pidetään siinä kunnes rauhoittuu), mutta pienempi vaan hermostuu kiinnipidosta enemmän.

Yritetään olla aikuisia ja kestää kun muksut kapinoi kasvamista ja ohjeita vastaa.

Mustikkamaa - 1.2.2007 15:09  (23/94)

Täydennystä :-)

Tottakai meilläkin keskustellaan asioista, pidetään sylissä rauhoittumassa ja usein kiellänkin pari kertaa ja jos toiminta jatkuu edelleen, sanon usein " tämä on viimeinen varoitus ja sitten joudut jäähylle, jos teet uudelleen" - ja vasta sitten jäähylle. Mutta siis jäähylle (yleensä nurkka, joskus keskellä lattiaa, missä nyt on vaan tilaa) joutuu, kun usein kokeilee kovastikin rajojaan. Eli jos olen uhkaillut jäähyllä (tai jollain muulla rangaistuksella), pidän AINA linjani eli sitten en enää periksi anna, jos toiminta vielä jatkuu entisellään.

Meillä ei riidellä juurikaan pukemisesta/riisumisesta eikä syömättä jättämisestäkään mitään rangaistusta seuraa, mutta eniten tapellaan sotkemisesta esim. kun heitetään leluja, otetaan dvd:t kaapista ja astellaan niiden päällä, magneettipiirustustaulun pikkumagneetit kaadetaan lattialle eikä hän suostu todellakaan ekalla käskemisellä siivoamaan sotkujaan. Mä tiedän, että monet äidit siivoavat lastensa sotkut aina eivätkä juurikaan vaadi lapsiaan esim. keräämään lelujaan leikkien loputtua, mutta mun mielestä meidän 2,5-vuotias poikamme selvästi ymmärtää tekevänsä sotkua (usein virnuilee ja tekee sotkua ihan tahallaan) ja tavallaan odottaa, että koska mä käsken sitä siivoamaan. Ehkä tuota siivoamisen rajan selkeyttä hämärtää se, että mä en ole edellyttänyt lelujen keräämistä jokaisen leikin jälkeen tai edes välttämättä päivittäin, joten se ei ole rutiini aina, vaan vasta sitten, kun sotkua on paljon (n. 3/4 leluista pitkin olohuonetta), pyydän kauniisti siivoamaan. Tuo kauniisti pyytäminen on tainnut kerran tepsiä, ja muuten ollaan menty muutaman kovasanaisemman käskyn/uhkailun jälkeen ja liian usein ollaan tosiaan päädytty siihen " menetkö jäähylle vai keräätkö lelusi nyt?" . Se inhottaa, varsinkin kun tiedän monien muiden äitien keräävän lastensa lelut ja siivoavan sotkut vielä isompanakin... Ehkä vaadin liikaa näin pieneltä, mutta missä vaiheessa sitä on sitten realistista odottaa lapsen siivoavan jälkensä?

Tiedän, että suuri osa näistä viime viikkojen temppuiluista johtuu puolivuotiaasta vauvastamme, jota poika välillä sanoo rakastavansa ja pussailee/halii hellästi, niin välillä on kiva puristaa vähän liiankin kovaa jne (täysin tahallaan).

Yhdestä kasvatusoppaasta luin, että jäähyä kannattaisi käyttää vain ääritilanteissa tosi pahan teon jälkeen (esim. vauvan tahallinen satuttaminen pahasti tms), sillä liian usein käytettynä se menettää tehonsa. Ja meillähän on teho mennyt jo, kun sitä olen lähinnä tuohon sotkemiseen/riehumiseen käyttänyt liian usein viime viikkoina. Oppaassa suositeltiinkin kokeilemaan eri vaihtoehtoja ja yhtenä se, että itse poistun paikalta esim. toiseen huoneeseen tms. Silloin itsekin rauhoittuu ja se kuulemma toimii yhtä tehokkaana kuin jäähy. Onko kokemuksia?

Tiedän, että minusta ei ole täysin kaiken sallivaksi äidiksi, sillä itsellänikin oli lapsena selkeät rajat, joista ei tingitty ja meillä on esim. kaikki lapset osallistuneet jo pienestä kotitöihin ja muutenkin meiltä lapsena " vaadittiin" paljon, mitä olen pitänyt vain ja ainoastaan hyvänä. Yritänkin sitä mallia noudattaa omien lasteni kasvatuksessa, mutta tietysti olematta liian tiukka tai kohtuuton. Usein vain oma lapsi tuntuu niin paljon vanhemmalta ja osaavammalta /ymmärtäväisemmältä kuin muut samanikäiset, vaikka eihän se varmaan todellisuudessa niin olekaan ja pitäisi muistaa omankin 2,5-vuotiaan olevan vasta ihan pieni. Jotenkin tuon vauvan syntymisen myötä tuo esikoinen tuntuu jo niin " isolta" ja ehkä vaadinkin siis liikoja ja minun pitää jaksaa kerätä ne lelut hänen puolestaan, vaikka ei huvittaisi ;-)

Kiitos runsaista kommenteista, jatketaan keskustelua - kaikista mielipiteistä on ainakin minulle tosi paljon hyötyä! Oma tapa ei todellakaan välttämättä ole se " paras" , joten ehkä erilaisista tavoista voi löytää sitten sen itselleen ja perheelleen sopivimman kultaisen keskitien... Siis: lisää kommentteja!!!

Lila75 - 1.2.2007 16:47  (24/94)

Pikainen amatöörikommentti.

Meillä jäähy toimii hyvin, 2v4kk vanhalla tytöllä. Meillä jäähy napsahtaa aina, kuin Manulle illallinen; lyömisestä, potkimisesta, puremisesta, hiuksista repimisestä yms. toista vahingoittavasta käytöstä. Jäähypaikkana on leikkihuoneen matto. Minä en koe että jäähyläistä olisi vaikea valvoa.

Seuraavia asioita en ymmärrä.
-Jäähyn mollaaminen sillä ettei taapero vielä täysin ymmärrä syy-seuraussuhdetta. Mitenkäs lapsi sen syy-seuraussuhteen oppii, jos sitä ei kasvatuksessa käytetä? Kaikkihan metodit loppujen lopuksi perustuvat syy-seuraussuhteeseen.
-Usein keskusteluissa tulee ilmi että 2v lapselle selitetään kovasti että esim. pikkusiskolle tuli kovasti kipeää, kun sinä löit jne.. Totta, täytyyhän ne kertoa, mutta minun ymmärtääkseni empatia on taito joka kehittyy lapsilla verraten myöhään, jossain 5v tietämillä. Miksi siis käyttää ainoana keinona empaattista lähestymistapaa, johon taapero ei vielä todellakaan ole kypsä?

Lila75 ja tytöt 2v4kk ja 10kk

Lila75 - 1.2.2007 16:49  (25/94)

Ai niin,

meillä toista vahingoittavaa käytöstä ilmenee vain harvoin. Tyttö tietää, että jos toista vahingoittaa, niin mistä itsensä löytää.

andina - 1.2.2007 17:26  (26/94)

Toinen amatöörikommentti

Hei


Kaikkihan metodit loppujen lopuksi perustuvat syy-seuraussuhteeseen.

On olemassa metodeita, jotka eivät perustu syy-seuraussuhteeseen. Mm. se, että ei rankaista.
Minä en ainakaan voi sanoa oppineeni mitään siitä, että minulle lapsena annettiin tukkapöllyä. Se ainoastaan raivostutti.

-Usein keskusteluissa tulee ilmi että 2v lapselle selitetään kovasti että esim. pikkusiskolle tuli kovasti kipeää, kun sinä löit jne..

Olen samaa mieltä, että 2-v ei välttämättä oikein tajua noita selityksiä.

Totta, täytyyhän ne kertoa, mutta minun ymmärtääkseni empatia on taito joka kehittyy lapsilla verraten myöhään, jossain 5v tietämillä. Miksi siis käyttää ainoana keinona empaattista lähestymistapaa, johon taapero ei vielä todellakaan ole kypsä?


Mutta mielestäni, jos lapsi ei vielä ymmärrä selityksiä, niin ei kyllä ymmärrä sitäkään miksi joutuu jäähylle.
Minä uskon että empatian kehittymiseen voi auttaa myös se, ettei kaikesta rankaista, vaan että vanhemmatkin voivat olla joustavia ja anteeksiantavia.

Meilläkään ei ole esiintynyt KOSKAAN lyömistä, eikä koskaan ole rankaistu. Jos heittää lelun, se otetaan hetkeksi pois.
Ylipäätään luulen, että tuo lyöminen on jollain lailla temperamenttikysymys.
Toisaalta minua rankaistiin lapsena, ja minä myös löin.

Akileia - 1.2.2007 20:45  (27/94)

Lapset ovat erilaisia -aina vika ei ole vanhemmissakaan!

Haluaisin heti aluksi huomauttaa, etta lasten luonteissa on eroja ja että jotkut lapset ovat enemmän tai vähemmän hankalia, kasvatti heitä kuka tahansa. Minua ainakin hieman loukkaa se vihjaus, että lapsen huono käytös johtuu huonoista vanhemmista.

Meidän 2,5-vuotias neitimme oli 1,5 ekaa elinvuottaan kuin enkeli, sitten alkoi ihan yhtäkkiä uhma ja kaikesta on pitänyt taistella. Me vanhemmat olemme pyytäneet neuvoa joka paikasta (myös nk. kilttien lasten vanhemmilta), ja neuvolastakin, mutta kukaan ei ole keksinyt varsinaisesti vikaa meidän vanhempien käyttäytymisessä tai kasvatustavoissamme. Myös omat vanhempani ovat osallistuneet lapsemme hoitoon (minä ja sisarukseni olemme olleet todella kilttejä lapsia) ja he ovat ihan helisemässä. He ovatkin todenneet, että me emme koskaan olleen noin vilkkaita ja kekseliäitä. Meidän lapsemme on siis vaativa, mutta siitä huolimatta erittäin rakas, lahjakas, huumorintajuinen, huolehtiva ja kaikin puolin ihana.

Ja sitten itse asiaan:) Meillä torutaan tai soveltaen " jäähytellään" , jos lapsemme pomppii sohvalla tai läpsii (liittyy yleensä iltoihin ja nukkumaanmenoon). Silloin häntä kielletään ensin sanallisesti muutaman kerran, sitten esim. nostetaan pois sohvalta ja kielletään, mutta mikäli käytös jatkuu, mennään eteiseen yhdessä miettimään. Hän ei jää jäähylle yksin, vaan istumme siellä yhdessä, kunnes hän rauhoittuu ja pyytää anteeksi. Sitten annetaan hali ja suukko ja jatketaan touhuja. Joskus hän riehuu kovastikin, mutta rauhallinen puhe (esim. äiti on tosi surullinen, kun sinä läpsit minua. Haluaisin halin ja suukon ja voitaisiin sitten mennä leikkimään...) ennenpitkää helpottaa. Sanon usein myös, että kyllä saa välillä olla vihainen ja pahalla tuulella, äiti rakastaa silti. Puhumista pitää meillä harrastaa paljon.

Eipä tästä paljon apua ole (tiedän omasta kokemuksestani), mutta toivon teille paljon voimia ja kärsivällisyyttä tempperamenttisen aarteenne kanssa!

Aasa - 1.2.2007 21:07  (28/94)

Noihin lelujen yms.levittelyyn ja tallomiseen vielä

Meilläkin tuppasi tietyt lelut leviämään aina enemmän kuin toiset. Esim. kaikki palapelit leviteltiin pitkin sänkyä ja kirjainmangneetit olivat milloin missäkin paitsi siellä missä pitäisi. Nyt on ne laitettu pois ja palapelejä kyllä tehdään mutta yksi kerrallaan, loput on taaperon ulottumattomissa. Tietysti jos tarkoituksena on huomion hakeminen niin kyllähän lapset keksivät aina jotain uutta. Ihania nää lapsukaiset... Meilläkin on meno ollut aika hullua vauvan tulon jälkeen.

Minä olen aika huono vaatimaan siivoamista, mutta yhdessä yleensä siivotaan sitten. Jos tahallaan mielenosoituksena heittää tavaroita lattialle, niin sitten pistän kyllä siivoamaan uhkauksen kera jos ei muuten.

andina - 1.2.2007 21:15  (29/94)

Akileialle

Hei

Tuosta temperamenttien erilaisuudesta on olemassa oikein hyvä kirja. Kirjoittaja on Liisa Keltinkangas-Järvinen, mutta en muista kirjan nimeä, olisko nimessä kuitenkin sana Temperamentti.

Hän kirjoittaa juuri tuosta, että temperamentti on (osittain) synnynnäistä, vaikka joihinkin asioihin voidaan vaikuttaa. .
On olemassa temperamentteja, jotka ovat vaikeampia kuin toiset. Tällainen lapsi on helpompi kasvattaa ja vanhemmuuskin on helpompaa.

Merkityksellistä lasten kasvamisessa onkin se, miten vanhempien ja muiden kasvattajien temperamentit sopivat yhteen lapsen temperamentin kanssa. Ja miten aikuiset osaavat kunnioittaa lapsen ominaisuuksia.

Siis jos vaikka vanhemmat arvostavat tehokkuutta ja lapsi on kaikkea muuta, voi tulla konflikteja lapsen kanssa, jos vanhemmat eivät ymmärrä lastaan. Tai jos lapsi on ujo ja vanhemmat ei.
Kasvattajien pitää osata kunnioitta lapsen temperamenttia. Silti huono käytös ei ole hyväksyttävää vain temperamentin takia. Ts aikuinen ihminen ei saa käyttäytyä täysin hallittomasti vain siksi että on temperamentiltaan sellainen, vaan kasvun myötä temperamenttiaan tulee osata hallita.
No, tämä meni vähän aiheen vierestä.

Lila75 - 1.2.2007 21:19  (30/94)

Andina.

" On olemassa metodeita, jotka eivät perustu syy-seuraussuhteeseen. Mm. se, että ei rankaista.
Minä en ainakaan voi sanoa oppineeni mitään siitä, että minulle lapsena annettiin tukkapöllyä. Se ainoastaan raivostutti."

Minä en ymmärtänyt mitä tarkoitit ensimmäisellä ja toisella virkkeellä. Minun mielestäni kaikki kasvatus pohjautuu jossain määrin syy-ja seuraus suhteeseen. Jopa täysin vapaa kasvatus, jossa mitään rajoja ei vanhempien toimesta aseteta, vaan lapsi oppii jossain vaiheessa itse, että elämä on helpompaa, jos toimii tietyllä tavalla. Jos oppii ja jos toimii..

Tukkapölly ei ole kasvatusmetodi, vaan rangaistavaa lapsen pahoinpitelyä!!!!

Lila75

pupsu - 1.2.2007 23:03  (31/94)

Vastaan ihan lyhyesti..

meillä ujo ja hiljainen, mutta tosi itsepäinen kohta 4v poika.

Jäähyjä saa (minuutti/ikävuosi) pikkusiskon 1v3kk satuttamisesta, kumoon kaatamisesta, tahallaan tönimisestä. Sylkemisestä (oppinut jostain ihan hiljattain, argh!), jota alkaa tehdä, jos ei tykkää jostain, mitä olen sanonut. Lähinnä näistä...joskus myös esim.sängyllä pomppimisesta (koska vaarana satuttaa pää kaatuessaan seinällä oleviin teräviin hyllyihin). Ensin varoitetaan ja sanotaan miksi niin ei saa tehdä, ja jos sama kiusaaminen tms.jatkuu, joutuu jäähylle. Joskus menee sinne kiukkuisena, joskus ihan nätisti. Istuu tuolilla tietsikkahuoneessa tai jos koluuttaa tuolillaan, istuu lattialla.
Jäähyn jälkeen pyytää anteeksi esim.siskolta, että anteeksi kun potkaisin.

joskus tiedän, että kiusaaminen johtuu liian vähästä saamastaan huomiosta. Silloin saatan varoittaa ja kysyä vielä, että kiusaatko sen takia (" tuntuuko sinusta, että vauva on ollut saanut olla paljon enemmän äidin sylissä.." ) ja jos, niin pyydän syliin ja jutellaan asiasta. Menee ohi sillä.
Muutoin jäähy pelittää meillä ainakin hyvin.

Ulkovaatteiden pukemistinttailut tuntuvat alkaneen helpottaa. Usein onnistuu ja viitsii paremmin, kun saa pukea omassa rauhassa ja saa sitten kehuja. Jos tinttailee, yritän siirtää ajatuksia jo tuleviin ulko/sisäpuuhiin tai otan huumoria peliin. Joskus auttaa, että alan vain pukea siskoa ja itseäni, johan tulee hoppu, vaikka miten on " halunnut jäädä yksin kotiin" .
Oikein huonoina päivinä vain otan ja puen väkisin.

sipisupi - 2.2.2007 1:08  (32/94)

sylissä pitoa ja huoneesta lähtemistä

Meillä poika 2v9kk. Pahin uhmiskausi on nyt taittunut. Jäähyjä vähän kokeilin, mut ei toiminut. Meillä on pahoihin raivareihin käytössä sylissä pitäminen, toimii viimeistään 5 minuutissa, usein jo parissa. Käytössä etenkin pukemistilanteissa, ehkä n. kerran viikossa. Lyömistä ja puremista esiintyy etenkin yhdessä (jomman kumman vanhemman kanssa) leikkiessä, kun riehaantuu. Silloin lähden toiseen huoneeseen ja sanon, etten leiki pojan kanssa, kun on tuhma. Tulee sitten aina perässä ja pyytää anteeks (siis halaa). Meillä toi huoneesta lähteminen toimii tosi hyvin ja siinä saa itekin rauhotettua ittensä.

Oon muuten ihmetellyt kuinka monissa perheissä käytetään ruumiillista rangaistusta! Epävirallinen gallup tässä naapureiden kesken ainakin osoitti, että noin puolissa perheissä on käytössä tukkapöllyt ja luunapit kovimpana rangaistuskeinona. Ja vanhemmat oli ite myös vakuuttuneita niitten tehokkuudesta! Oon ite saanut molempia lapsena ja päätin, etten siirrä tapaa eteenpäin, vaikka kieltämättä välillä mieli tekis. Muistan vaan sen nöyryytyksen ja kuitenkin, usein se tilanne on semmonen, että aikuisella menee hermot ja silloin pieneksi luunapiksi tarkotettu voi ollakin vähän kovempi. Mitäs mieltä muut on asiasta?

Annivanni - 2.2.2007 8:42  (33/94)

Rikos ja Rangaistus

Mins-ku:
Ei tässä yhteiskunnassa pärjää, jos oppii että voi tehdä mitä vain ja puhumalla selviää kaikesta. Johan laitkin määrittää meidän toimintaa ja niiden rikkomisesta seuraa rangaistus!

Toki yhteiskunta rankaisee rikollisiaan. Se ei muuta voi. Rangaistus kuitenkin määrittyy paitsi teon motiivin, myös sen mukaan, mitä teosta seuraa (tai voi seurata) JOLLEKIN TOISELLE. Ensin siis tulee uhrin näkökulma, sitten vasta rangaistus. Sakot ja vankilatuomiot lienevät suuressa yhteisössä ainoa(hko) mahdollisuus hillitä kaaosta. Valtio nimittäin ei voi määrätä rikolliselle ¿enemmän rakkautta¿ tai ¿mielekästä tekemistä¿. Kuitenkin, miksi esim. parkki- tai ylinopeussakot tuppaavat kasaantua samoille tyypeille? Opettaako sakko siis moraalia? Että väärin pysäköity auto harmittaa muita tiellä liikkujia? Ei. Tapasakkoilija on valmis ¿ottamaan kiinnijäämisen riskin¿ ja parkkeeraa jälleen autonsa laittomasti.

Ehkä ainoa linnake, missä asiat voidaan vielä setviä puhumalla, on PERHE. (Tosin esim. nuorisorikollisten kanssa käytetään yhä enemmän sovittelua, missä asianosaiset kohtaavat toisensa ja keksivät yhdessä tavan sovittaa rikollinen teko.) Perhe on tarpeeksi pieni ja joustava yksikkö, jossa voidaan ratkoa ongelmia, ei lukea lakia. Se, että ongelmat ratkotaan pääasiassa puhumalla EI TARKOITA SITÄ, ETTÄ TEOILLA EI OLISI SEURAUKSIA. Mutta kuinka looginen seuraus esim. juuri jäähy on vaikkapa oven paiskomiselle? Oven paiskomisen TODELLINEN seuraus on se, että ovi menee rikki tai sormet jäävät väliin tai äidillä rupeaa särkemään päätä.

ESIMERKKI
Tilanne: 16-vuotias tyttäresi on jäänyt kiinni kalliiden merkkifarkkujen varastamisesta. Kauppias ei halua nostaa asiasta oikeusjuttua, kunhan lupaat puhua tyttärellesi asiasta.
Kerrot, miten mahdollinen rikosrekisteri vaikuttaa työnsaantiin jne. Kerrot, että kaupat tekevät vuosittain miljoonien tappiot myymälävarkaiden takia. Kerrot, että tästä syystä myös farkkujen hinnat nousevat.
Kysyt, miksi tyttäresi varasti farkut. Hän vastaa, että kun kaikilla kavereillakin on. Kysyt, miksi et pyytänyt rahaa minulta. Hän vastaa, ettet kuitenkaan olisi antanut. (Tässä vaiheessa ongelmanratkaisukeskeisen vanhemmat hälytyskellot soivat: miksi tytöllä on tällainen mielikuva? Miksi hän ei edes vaivautunut kysymään?)

Mitä sitten tapahtuu?
RANGAISTUSTYYLI:
a) Annat viikon kotiarestia. Miten se suoranaisesti liittyy ongelmaan? Estääkö se varastelun jatkossa?
b) Peruutat viikkorahan. Tytölläsi ei siis ole jatkossakaan muita vaihtoehtoja kuin varastaa.
c) Annat piiskaa. Joudut itse syytteeseen lapsen pahoinpitelystä.

ONGELMANRATKAISUTYYLI
Keskustelette siitä, miksi on tyttäresi mielestä tärkeää omistaa samanlaiset farkut kuin ¿muilla¿. Mietitte, miten hänen ansioitaan voisi lisätä, niin että tytöllä olisi varaa ostaa housut, eikä siis varastaa niitä. Ehkä hän voisi jo mennä töihin, kenties lastenlikaksi? Ehkä voitaisiin sopia, että tyttö saa joka syksy ja kevät tietyn summan rahaa, joilla hän saa ostaa vaatteensa itse. Kun ongelmaan ¿ siis rahattomuuteen ja siitä johtuvaan varastamiseen - löytyy ratkaisu, pidetään siitä kiinni. Tämän jälkeen on enää turhaa jaella aresteja, eikö? ¿Rangaistukseksi¿ riittää häpeä kiinnijäämisestä.

andina - 2.2.2007 8:52  (34/94)

Lila75

Huomenta

(täällä taas)

Joo olin varmasti vähän epäselvä viestissäni enkä ole ihan varma itsekään mitä tarkoitin..

Ajan takaa sitä, että lapsen ei mielestäni tulisi ainakaan pelolla oppia sitä, että olla tekemättä kiellettyä asiaa kannattaa vain siksi, että säästyy seurauksilta.
Tarkoitin siis, että jos lapsen saisi itse haluamaan olla tekemättä " pahaa" . Eli että hänelle kehittyisi moraali, jonka mukaan hän ei HALUA lyödä toista, koska ei halua että toista sattuu.

Jos taas kokee kiellon epäoikeudenmukaisena/tyhmänä, on ainoa syy olla tekemättä kiellettyä asiaa juuri tuo seurauksen välttäminen.

Aikuiset ihmisethän noudattavat usein myös vain niitä lakeja, joita pitävät itse järkevinä, jos niistä ei ole tulossa seurauksia.

Sori, tää on varmaan yhtä epäselvä kirjotus kuin edelliseni..l

marili - 2.2.2007 9:43  (35/94)

loistava keskustelu :-)))

Ja kerrankin asiallisia kommentteja! Meillä kolme alle 5-vuotiasta lasta ja seuraavia asioita pidän kasvatuksessa tärkeinä (olen kotiäiti):

-vaikka jokin keino toimii nyt, ole valmis muuttamaan toimintatapaasi, lapsi kasvaa ja kehittyy koko ajan (juuri kun huomaan jonkin asian menneen perille, tulee esiin uusi ongelma...)

-rangaistus/keskustelu7palkitseminen eivät mikään sulje toistaan pois, mutta kaikkia näistä pidän huonona vaihtoehtona YKSISTÄÄN käytettynä. Eli meillä keskustellaan, pahemmassa tapauksessa rangaistaan (ja rangasituksesta myös lapsen kanssa puhutaan ja hän saa sanoa siitä mielipiteensä, muutenkin yritämme puhua tunteista paljon. Satunnaisesti esim. tarroilla palkitseminen toimii, meillä 5:stä tarrasta saanut esim. valita uimahallikäynnin, tms. ja tarran saanut onnistuneesta siivouksesta, noin 3-vuotiaana sen sai, kun nukahti illalla yksin. jne)

-pidän Supernannysta, meillä katsotaan satelliitilta myös saksalaista nannya. Mielestäni Nanny nimenomaan kasvattaa vanhempia ja antaa näille välineitä! Juuri tätä pidän itsekin vaikeimpana vanhemmuudessa....

-erittäin tärkeää on myös, että vanhemmat allekirjoittavat samat säännöt. Tällöin lapsella on turvallinen olo, eikä kaikkea tarvitse ihan koko ajan kokeilla (meillä mummikin lähes samoilla säännöillä, kun huomasi lasten kanssa leikkimisen muuttuvan mukavammaksi :-))

-se mikä toimii meillä, ei taatusti juuri tällaisena toimisi naapurissa, koska siellä sekä aikuiset että lapset ovat erilaisia!

Kärsivällisyyttä kaikille :-)

Insinööriäiti - 2.2.2007 14:03  (36/94)

Akileialle ihan ohimenne muutama kommentti

Akileia:

Tuli vain mieleen lukiessani tekstiäsi. Temperamentteja on erilaisia ja lapset ovat erilailla vaativia. Eri lasten kanssa toimii yleensä eri konstit. Tuli vaan mieleen muutama asia teillä (ihan vain tekstin perusteella):

*Jos pomppiminen ja läpsiminen osuu eniten iltoihin, niin auttaisiko aikaisempi nukkumaan meno? Tai jos etukäteen on odotettavissa noita käytösmuotoja, niin miten olisi toinen ennakointitapa, antaa lapselle jotain tekemistä kuten askartelua tai lukea tms. illalla rauhoittavaa puuhaa. Moni lapsi (ja varsinkin ne eloisat temperamentikkaat) riehuvat kun ei ole mitään ihmeempää tekemistä tai sitten riehutaan yliväsyynenä.

*Teillä riehumisesta ja läpsimisestä mennään yhdessä istumaan lapsen kanssa tai sitten halitaan ja lähdetään leikkimään. Tässä on selkeästi ketju " lyön äitiä" ->" äiti on sen jälkeen lähelläni/halaa ja leikkii" . Eli huonosta käytöksestä seuraa siis palkinto. Tämä halaaminen ja leikkiminen olisi varmaan parempi palkinto hyvästä käytöksestä, eli antaa lapselle huomiota juuri kun tämä on nätisti ja jopa suht rauhassa. Läpsimisen osalta vaikka mielummin ollaan huomioimatta lasta, jossei haluta mitään jäähyä ilman vanhempaa.

Mirah70 - 2.2.2007 16:06  (37/94)

Meilla nain...

Minakin ajattelin (kuten jotkut tassa ketjussa, joilla on tosiaan ilmeisesti ei-viela-uhmaikaisia ja aika kiltteja lapsia) ennen kuin nyt 3,5 vee esikoinen tuli uhmaikaan etta meilla keskustellaan ja selitettaan lapselle aina miksi jotain ei saa tehda, eika varsinaisia rangaistuksia tarvita... Itsellani ja siskollani, jotka olimme arkoja lapsia, tama metodi toimi lapsena hyvin enka ollut oikein perehtynyt siihen tosiasiaan etta lapset ovat todellakin erilaisia.

Esikoisemme on erittain tempperamenttinen seka hyvassa etta pahassa ja jos ei saa tahtoaan lavitse voi karjua, potkia jne. pitkankin aikaa. Siksi meilla on - keskustelujen ja selittamisen lisaksi, on niillakin paikkansa - kaytossa jaahy, joka on jakkara vessan edessa olevassa syvennyksessa. Sinne saa menna rauhoittumaan jos raivari menee overiksi, ja pois saa tulla itse kun on valmis olemaan taas muiden kanssa, mitaan minuuttiaikataulua ei meilla ole. Yllattavaa kylla tytto haluaa jopa itse joskus jaahypenkille kun raivari on paalla, ilmeisesti se on hanestakin rauhoittavaa. Lisaksi meillakin on sellaisia asioita joista ei tosiaankaan edes aleta keskustella, kuten esimerkiksi vaikka kadulle juokseminen. Silloin vain estetaan fyysisesti lasta tekemasta alyttomyyksia jotka ovat hanelle itselleen vaarallisia. Onneksi tosin esikkomme on fyysisesti melko varovainen joten tallaisia tilanteita tulee harvemmin. Lisaksi jos esimerkiksi lelulla lyodaan pikkuveljea tms. se luonnollisesti otetaan pois, jos ei kehotus lopettaa tehoa.

Annivanni - 2.2.2007 16:47  (38/94)

Lasten temperamenteistä

Ensinnäkin: ärsyttää, kun tuo edellinen viestini meni kursiivilla. Mins-kun lainausta on siis vain eka kappale. Olen onnistunut kämmäämään lainauksissa aikaisemminkin...

***

ElsaAlice, on totta, että oma kaksivuotiaani on varsin rauhallinen ja harkitsevainen, eikä hänen kanssaan todellakaan tarvitse taistella edes kerran päivässä. Uhmakaan ei siis ole päällä. (Tiesittekö muuten, ettei uhmaikää esiinny kaikissa kulttuureissa?)

Toisaalta, hänelle on myös jo vauvasta asti selitetty kaikki ja hän osaa puhua jo niin hyvin, että asioista voi neuvotella. Hänen mielipiteitään kuunnellaan, niitä kannustetaan kertomaan ja tarpeen mukaan myös joustetaan.

Toisaalta tuntuu siltä, että juuri erityisesti vaativan ja temperamentikkaan lapsen kasvattamisessa puhuminen kannattaa. Jos kyseessä on vieläpä vilkas tyyppi, niin hän ehtii joka paikkaan sekunnissa. Silloin on tärkeää, että hän oppii ajattelemaan itse! Kärsivällisyyttähän se tietenkin vaatii vanhemmilta. Ja ehkä tuhansia toistoja.

Näitä keskusteluja olisi muuten hedelmällistä käydä tuolla Koululaiset-puolella. Siellä eri kasvatustyyleistä on jo pidempi kokemus.

VIELÄ YKSI PAINOTUS: Se etten (aio) käyttää rangaistuksia, ei tarkoita sitä, että lapsillani olisi ns. vapaa kasvatus. Vapaassa kasvatuksessa lapsille annetaan, mitä he haluavat. Tässä Kohnin promoamassa " ehdottomassa vanhemmuudessa" lapsille annetaan, mitä he tarvitsevat tullakseen hyviksi, vastuuntuntoisiksi, itsenäisiksi ja aktiivisiksi vanhemmiksi. Myös niitä kuuluisia rajoja.

Annivanni - 2.2.2007 17:35  (39/94)

samat säännöt - eri säännöt

marili:
-pidän Supernannysta, meillä katsotaan satelliitilta myös saksalaista nannya. Mielestäni Nanny nimenomaan kasvattaa vanhempia ja antaa näille välineitä! Juuri tätä pidän itsekin vaikeimpana vanhemmuudessa....
-erittäin tärkeää on myös, että vanhemmat allekirjoittavat samat säännöt. Tällöin lapsella on turvallinen olo, eikä kaikkea tarvitse ihan koko ajan kokeilla.

Supernannysta ja muista vastaavista kannattaa myös huomioida lähtötilanne: rankemmat keinot - siis jäähyt - lienevät tarpeen, kun tilanne on päässyt jo pahaksi. Toivottavasti ei pääse! Kuten joku fiksu joskus on tokaissut: ei ole ongelmalapsia, on vain ongelmavanhempia.

Pienelle lapselle toki on hyvä, että kumpikin vanhempi kasvattaa samojen sääntöjen puitteissa. Vähän vanhemmalle lapsella on sen sijaan mielestäni aiheellista osoittaa, että myös äiti ja isä ovat välillä eri mieltä asioista. Näin annetaan elävä esimerkki erilaisista käsityksistä ja arvoista sekä parhaimmassa tapauksessa siitä, miten asioista löytyy kompromissi. Ja ihan yltiöparhaassa tapauksessa lapsen voi jopa ottaa mukaan tähän sääntöjentekoprosessiin. Esim. kuinka paljon tv:tä päivässä voi katsella? (Pätee myös vanhempien tv:n käyttöön...) Tarvitaanko uusia leluja? Kuinka paljon karkkia on riittävästi?

Olen nyt innostunut tästä ketjusta rasitukseen asti. Tästä joutuvat kärsimään sekä te että lapseni :-) Pyydän kärsivällisyyttä, sillä tämä ei suinkaan ole viimeinen kirjoitukseni.

Maribel - 2.2.2007 18:09  (40/94)

Keskusteleva vanhemmuus

Hei!
Hieno ketju! Tuli yleisellä tasolla mieleen, että me taidamme olla ns. uranuurtajasukupolvea näissä kasvatusasioissa koska aikaisemmin ei ainakaan yleisesti perheissä lasten kanssa keskusteltu/neuvoteltu. Nyt kun entisaikojen lastenhoitokonstit ovat lainvastaisia (tukkapöllö, selkäsauna jne.) meidän pitäisi itse keksiä keinot ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi. Ja lapset ovat tosiaan hyvin erilaisia, luin joku vuosi sitten keskolan hoitajan haastattelun, jossä hän totesi, että jo keskosvauvat reagoivat tilanteisiin eri tavoin: jotkut odottavat maitopulloa ihan rauhassa kun taas toiset " karjuvat" heti kun palvelu ei pelaa;)
Eli hyvin kiltin, aran ja rauhallisen lapsen äidin voi olla vaikea samaistua tempperamenttisen lapsen äidin tuntoihin. Itse olen opettaja ja tosiaan jotkut lapset vaativat luokassakin huomiota vaikka sitten huonolla käytöksellä. Ujo lapsi taas voi tarkkailla vaikkapa opettajaa kuukausien ajan ennenkuin luottamus syntyy ja hän uskaltaa tulla juttelemaan. En siis osaa sanoa parempaa neuvoa kuin tilanteen mukaan toimiminen.
Itse olen kuitenkin niin vanhanaikainen, että en keskustele lasten kanssa sellaisista asioista kuin syöminen tai pukeminen, ne tehdään vaikka lapsi ei olisi samaa mieltä (siis ruokaa ainakin maistetaan ja pöytään tullaan istumaan!).
Meillä oli muuten omassa perheessä vaihe kun lapsi jostain syystä inhosi hampaiden pesua. Ja hän toi asian hyvin selväksi huutamalla iltaisin kylpyhuoneessa kovaan ääneen apua! Kyllä varmaan naapureilla riitti ihmeteltävää ...

Kesätyttö04 - 2.2.2007 18:28  (41/94)

Meillä otettu nyt käyttöön jäähytuoli

mutta sillä tavalla, että en jätä lasta yksin mihinkään huoneeseen vaan olen näköetäisyydellä tuolista ja lapsesta. Lapsi nyt 2,5v. ja alkaa selvästi tajuamaan syy-seuraus -yhteyden. Ensin varoitan ja kerron, että jos jatkat toimintaasi, joudut jäähylle. Jos lapsi jatkaa niin talutan hänet jäähytuoliin ja valvon, että pysyy siellä. Ei leluja, en vastaa kysymyksiin enkä noteeraa itkua. Jäähyllä viipyy 2 minuuttia. Sen jälkeen kerron, että teit väärin, jouduit jäähylle, pyydä anteeksi. Sitten jatkamme päivän touhuja normaalisti. Monesti lapsi tulee syliin jäähyn jälkeen. Meillä ei mitkään holdingit tehoa vaan lapsi enemmänkin pyrkii pois sylistä..... Eli meillä jäähy toimii hyvin! Mutta käytän sitä vain " pahoissa" tilanteissa: jos lyö tai heittelee tai vetää kaveria tukasta...

Mirah70 - 2.2.2007 18:38  (42/94)

Annivannille

***

ElsaAlice, on totta, että oma kaksivuotiaani on varsin rauhallinen ja harkitsevainen, eikä hänen kanssaan todellakaan tarvitse taistella edes kerran päivässä. Uhmakaan ei siis ole päällä. (Tiesittekö muuten, ettei uhmaikää esiinny kaikissa kulttuureissa?)

Toisaalta, hänelle on myös jo vauvasta asti selitetty kaikki ja hän osaa puhua jo niin hyvin, että asioista voi neuvotella. Hänen mielipiteitään kuunnellaan, niitä kannustetaan kertomaan ja tarpeen mukaan myös joustetaan.

Vaarinkasityksen valttamiseksi: kylla meillakin keskustellaan, ja PALJON, ja lapsille tosiaan selitetaan kaikki ja yritetaan neuvotella. Ja mekin kunnioitamme syvasti lapsiemme mielipiteita ja joustamme missa pystymme.

Toisaalta tuntuu siltä, että juuri erityisesti vaativan ja temperamentikkaan lapsen kasvattamisessa puhuminen kannattaa. Jos kyseessä on vieläpä vilkas tyyppi, niin hän ehtii joka paikkaan sekunnissa. Silloin on tärkeää, että hän oppii ajattelemaan itse! Kärsivällisyyttähän se tietenkin vaatii vanhemmilta. Ja ehkä tuhansia toistoja.

Voi ystava, kuten sanottu, meilla puhutaan PALJON. Mutta aina ei puhe riita. Eika tama tarkoita etta meilla KOSKAAN lyotaisiin, tukistettaisiin tai edes napaytettaisiin, tai muuten fyysisesti kajottaisiin lapsiin (autotielle menon pysayttaminen tosin tehdaan kylla). Sita en hyvaksy koskaan enka keneltakaan. Mutta joskus, kun lapseni on hallitsemattoman raivokohtauksen vallassa, on oikeasti parempi jos han saa rauhassa rauhoittua, ennen kaikkea hanelle.

Näitä keskusteluja olisi muuten hedelmällistä käydä tuolla Koululaiset-puolella. Siellä eri kasvatustyyleistä on jo pidempi kokemus.

VIELÄ YKSI PAINOTUS: Se etten (aio) käyttää rangaistuksia, ei tarkoita sitä, että lapsillani olisi ns. vapaa kasvatus. Vapaassa kasvatuksessa lapsille annetaan, mitä he haluavat. Tässä Kohnin promoamassa " ehdottomassa vanhemmuudessa" lapsille annetaan, mitä he tarvitsevat tullakseen hyviksi, vastuuntuntoisiksi, itsenäisiksi ja aktiivisiksi vanhemmiksi. Myös niitä kuuluisia rajoja.

Pointtini ei ollutkaan tuomita toisten tapaa kasvattaa lapsia vaan sanoa etta - omista ennakkokasityksistani huolimatta jotka olivat melko samanlaiset kuin Annivannin tassa esittamat - minulle, keskustelevasti ja jopa vapaasti (heaven forbid! ;-)) kasvatetulle, on sattunut lapsi joka on oikeasti joskus puheen ulottumattomissa. Etta puhetta voitaisiin jatkaa, hanet on saatava rauhoittumaan. Minusta on vain hienoa jos joillain muilla toimii pelkka puhe ja selitys, ja tiedan etta sellaisia lapsia on (olinhan itsekin sellainen, ja siskoni myos). Toivoisin vain etta ne joiden lapset ovat tallaisia uskoisivat etta toisenlaisiakin (hyvia, hienoja ja minulle maailman parhaita :-)) lapsia on olemassa. Piste. :-)

Mirah70 - 2.2.2007 18:54  (43/94)

Viela tuli mieleen etta jopa oma aitini...

...joka on muuten 60-lukulainen vasemmistoradikaali ja keskustelevan kasvatuksen mestari (laittoi minut mm. Summerhillin aatteiden mukaan toimivaan tarhaan - lasten demokratia, jos se on kenellekaan tuttua, taidatte vaan olla liian nuoria suurin osa? Tarhassa pidettiin mm. lastenkokouksia joissa LAPSET paattivat mita minakin paivana tehtiin, paatosvalta annettiin siis lapsille) on joutunut toteamaan meidan esikon edessa etta hanelle nayttaa olevan parasta viettaa hetken aikaa yksin raivarin yllattaessa. Esikoinen tulee tassa selkeasti isanpuoleiseen isoisaansa, joka myos edelleen saa hallitsemattomia raivareita seitsemankymppisena... On samalla (kuten myos meidan esikoinen) mita hurmaavin ihminen hyvalla tuulella ollessaan. Meidan kakkonen puolestaan on selkeasti kuuntelevan kasvatuksen ulottuvissa, tulee luonteeltaan enemman ilmeisesti minun sukuuni

Maribel - 2.2.2007 19:21  (44/94)

Vielä joitain ajatuksia

Eli pakko vielä jatkaa tärkeästä aiheesta! Minun mielestäni on ok jos lapselle suuttuu. Eli turha soimata itseään siitä että hihat palaa ja vaikka huutaa lapselle.Tietenkin lasten pahoinpitely on asia aivan erikseen, pakko selventää ettei kukaan vaan ymmärrä väärin!
Tietysti se, että lapselle huutaa jatkuvasti on huono juttu sekä lapsen että vanhemman kannalta mutta jos joskus monen varoituksen, puhumisen jne. jälkeen vaikka korottaa ääntä se ei ole mielestäni mitenkään hengenvaarallista. Myös jäähy voi olla ihan ok keino kuten myös sylissäpito ja rauhoittelu jos ne omalle lapselle tepsii. Yritän nyt siis sanoa, että turha asettaa itselle rimaa liian korkealle, yrittää olla aina rauhallinen ja tyyni, koska sekään ei ole lapselle oikeasti hyväksi. Tälliön lapsi nimittäin oppii, ettei tunteita sovi näyttää. Eli meillä ainakin välillä huudetaan (kyllä maailmaan ääntä mahtuu totesi viisas isoäitini) ja jälkeenpäin siten pyydetään anteeksi ja jutellaan. Itse en muistele niinkään pahalla lapsuuteni tukkapöllojä (en siis vieläkään kehoita ketään niitä antamaan!) vaan enemmin sitä, etteivät vanhemmat ikinä pyytäneet omaa suuttumistaan anteeksi. Meillä lapsi hyvin tarkkaan vaatii myös meiltä vanhemmilta anteeksipyynnön jos olemme hänelle suuttuneet ja minusta se on aivan oikein. Ja hän tietää olevansa rakastettu vaikka äiti tai isä välillä suuttuisikin!
Työssäni koulussa lapsia rangaistaan paitsi perinteisesti jälki-istunnoilla myös alaluokilla ns. sulkeisilla. Eli jos luokassa on kovin levotonta noustaan pulpetin viereen seisomaan ja rauhoitutaan. Tätä toistetaan joskus muutamia kertoja, tehoaa erittäin hyvin. Tämä on siis eräänlainen yhdistelmä jäähyä ja ryhmärangaistusta. Kyllä oppilaiden kanssa paljon myös keskustellaan mutta kyllä opettajan pitää aikuisena varmistaa työrauha luokassa. Eli kannattaa varmasti toimia oman lapsen luonteen ja iän mukaisesti, hiljainen lapsi (meillä siis kovasti verbaalinen ja suht vilkas muksu) voi uskoa asiat rauhallisen puheen voimalla kun taas ns. jästipää kokeilee rajojaan ja vanhempien hermoja enemmän. Ja vielä tärkeä pointti on tietysti se, että monesti huonon käytöksen takana tosiaan on huomion hakeminen. Jos sitä ei saa hyvällä niin sitten edes pahalla. Varmasti esim. pikkusisaruksen syntymä on tällainen tilanne. Ja lapsia kannattaa tietysti hirveästi kiittää hyvästä käytöksestä ja näin vahvistaa sitä.

andina - 2.2.2007 19:36  (45/94)

Suuttumisesta

Mahtava ketju!

***
Eli pakko vielä jatkaa tärkeästä aiheesta! Minun mielestäni on ok jos lapselle suuttuu. Eli turha soimata itseään siitä että hihat palaa ja vaikka huutaa lapselle.Tietenkin lasten pahoinpitely on asia aivan erikseen, pakko selventää e
***

MInä olen samaa mieltä, että lapselle saa suuttua, ja se on hyvä myös kertoa. En kyllä itse ole millään lailla ylpeä siitä, kun huudan lapselleni kun hermostun nukuttamiseen.. päinvastoin soimaan siitä joka kerta itseäni..

Muistan myös omasta lapsuudestani, että vihasin sitä kun vanhempani huusivat minulle. Siitä tuli sellainen olo, että minua ei kuunnella ja että vanhempani epäoikeudenmukaisesti käyttävät vahvemman oikeutta ja hiljentävät minut. Siis pelkkä huutaminen sai minussa tämän tunteen aikaiseksi, ei mikään fyysinen rankaisu!

Haluaisin oppia osoittamaan lapselleni suuttumukseni siten, että lapsi ei pelkää sitä, vaan että lapsi ymmärtää että olen suuttunut, ja että ihmisille tulee erilaisia tunteita.
Kuitenkin, mielestäni toista ei voi syyttää omasta suuttumuksestaan, vaan jokainen on vastuussa omista tunteistaan.

Tätä ketjua lukiessani tulee mieleen, että vaikka ollaan myös eri mieltä, niin voi olla että ollaan monet kuitenkin monesta samaa mieltä. Ilmaiseminen ei vaan ainakaan omalla kohdalla ole aina niin selvää. Esim. kun puhutaan ' rajoista' , niin ne voivat tarkoittaa kaikille vähän eri asioita.

ps. Annivanni, olen yrittänyt tavoittaa sinua.

neerg - 2.2.2007 20:57  (46/94)

JÄÄHYT LIIAN RANKKOJA PIENELLE LAPSELLE!

Itse en suosittele jäähyjä, koska pienen lapsen näkökulmasta ne ovat liian rankkoja. Itse muistan vieläkin lapsuudesta miten kohtuuttomia kauhun tunteita koin rangaistuksista tai niiden uhista. Aikuisille ne voivat tuntua loogisilta (syy-seuraus), mutta lapsi ei käsittele asioita vielä yhtä järkiperäisesti. Neuvolan tädillä voi olla hyviä vinkkejä? Super Nannyssa tosiaan ne vanhemmat vaikuttavat usein hieman avuttomilta tai väsyneiltä (omassa elämässä ongelmia?), minkä seurauksena lapset ovat alkaneet oireilla.

Maribel - 2.2.2007 21:28  (47/94)

Vielä tarkennus omiin sanomisiin

Taisin kuitenkin epäonnistua edellisen viestini kirjoittamisessa eli se, että vanhempi JOSKUS suuttuu ja huutaa ei minun mielestäni ole ollenkaan niin vaarallista kuin esim. fyysinen kurittaminen mikä on aina tuomittavaa. Hienoa jos joku saa lapset aikuisiksi korottamatta koskaan ääntään! Ja syyllisyys omista teoista on kasvattavaa, tulee pohdittua omia ratkaisuja ja toimintamalleja. On vastuullista vanhemmuutta miettiä näitä asioita mutta taitaa olla niin, että parhaista aikeistamme huolimatta meistä jokainen tekee kasvattajana joskus jotain virheitä? Itse en ainakaan ole virheetön vaikka olen asioita myös teoreettiselta puolelta opiskellutkin. Lapsi tarvitsee oman ämätöörinäkemykseni mukaaan vahvan tunteen siitä, että on rakastettu vaikka vanhemmat joskus arjen kaaoksessa hänelle suuttuisivatkin.

tiitu80 - 2.2.2007 21:35  (48/94)

Miten olisi muksuoppi?

en kerinnyt lukemaan kaikkia aikaisempia viestejä, joten voi olla että joku jo kerkesi muksuoppia suosittelemaan. Olen työssäni paljonkin käyttänyt muksuoppia (työskentelen vaikeiden lasten kanssa) eri ikäisten kanssa, vähän soveltamalla sitä pystyy kayttämään pari vuotiaasta teiniin.
Eli idea siinä on että ei rankaista, vaan lapsi kerää onnistumisia. Esim niin että sovitaan lapsen kanssa että saa esim jokaisesta onnistuneesta ruokialusta tarran ja viiden onnistuneen jälkeen lapsi saa JONKUN ENNALTA SOVITUN, LAPSEN TOIVOMAN palkinnon. Epäonnistuneesta ruokailusta ei rankaista, ei oikeastaan millään tavalla moitita eikä jälkikäteen muistutella epäonnistumisesta. Mutta tarraa EI saa, vaikka kuinka kinuttaisiin. Onnistumisesta lapsi saa tarran, silloin kehutaan, mutta ei tehdä siitäkkän mitää showta. Ja kun esim se 5 onnistumista on kasassa lapsi saa ennalta sovitun jutun (lelu, uima reissu ym) ja silloin vasta " juhlitaan" kunnnolla.
Kannatta netistä lukea lisää tästä Ben Furmannin muksuopista jos kiinnostaa. Olen ainakin itse saanut tosi hyviä tuloksia aikaseksi lasten kanssa tämän avulla!
Kaiken a ja o tässä on että aikuisen pitää pitää sanansa! tarraa ei saajo ei onnsitu ja jos on luvattu uima reissu esim lauantaiksi, niin silloin en mentävä vaikka vanhemman pää kainalossa!

Lila75 - 2.2.2007 21:43  (49/94)

Tähän ketjuun näyttää liittyvän tälläinen selkeä jako.

Joko jäähyttäminen on loistava ja fantastinen kasvatuskeino tai sitten se on hirvittävää ja julmaa lapsen rankaisua. No, vähän karrikoitu mutta pointti varmaan selväksi. ;-)

Kysyisin niiltä jotka eivät taaperolle jäähyjä käytä ja joilla on vauva, että miten olette onnistuneet kitkemään aggressiiviset taaperon purkaukset vauvaa kohtaan?

Meillä ei selittelyt auttaneet, jäähytys kyllä. Mietin sitä että jos taapero ei ole tahdoltaan sieltä helpoimmasta päästä ja selitelyt ei auta lopettamaan pienempiensä kiusaamista, niin onko oikein jatkaa vain selittelylinjalla ja antaa pienemmän kärsiä toisen hampaista, potkuista, lyömisistä yms???

Minun mielestäni ei ollut. Jäähy toimi nopeasti ja pienen ei tarvinnut olla isompansa hampaissa.

Uskon vakaasti, että ilman jäähykäytäntöä, meillä olisi meno pahempaa kuin villissä lännessä aikoinaan.

Jotenkin minusta tuntuu, että monet vanhemmat eivät puutu sisarusten välisiin, fyysisiin tappeluihin kovin hanakasti. Läpsiminen yms. on ok, niinkauan kuin ei tule pahasti kipeää, vai onko???

Vai onkohan tämä taas sitä pienten lasten äidin sinisilmäisyyttä? Että kasvatusunelmat karisee kun lapsille tulee lisää ikää.. Hmm..

Lila75

Ninni-03 - 2.2.2007 22:12  (50/94)

vielä..

Tuli jo tuossa aiemmin ilmi, että meillä jäähypenkki tmv. ei ole käytössä. En kuitenkaan mene sitä automaattisesti tuomitsemaankaan. Lapset ovat erilaisia. 3-vuotiaamme on tietysti vielä aika pieni, joten voi olla, että meillä vielä joskus jäähytelläänkin, mutta toistaiseksi ei ole ollut tarvis. Varoitukset, kolmeen laskeminen ja lelujen hyllytys ovat tehonneet suht hyvin. Mielestäni emme silti ole erityisen sallivia tai lepsuja vanhempia.

Vauvan kimppuun esikoinen ei ole tähän mennessä käynyt. Totta kai sellaisiin tilanteisiin täytyy puuttua ja tarvittaessa pistää lapsi vähäksi aikaa miettimään tekosiaan. Mutta jäähy ei saa mielestäni olla se eka keino. Lapselle pitäisi antaa ensin mahdollisuus muuttaa suuntaa, ja uskon, että näin monet jäähynkin kannattajat varmaan tekevät.

anjuusa - 2.2.2007 22:28  (51/94)

Toimiskohan tuo tarrapalkint jo 1,5-vuotiaalla?

En ole oikein varma, tajuaisko vielä sen päälle. Kokemuksia?

Meillä on alkanut uhmaa puskea varsinkin iltaisin, ja tyttömme on todella temperamenttinen ja " kovakorvainen" tapaus. Suurin osa kiukusta menee väsymyksen piikkiin, mutta osaa kyllä tehdä kiusaa tahallaankin. Jäähy olis tietysti tämän ikäiselle vielä aivan liian pelottavaa, eikä selittämisestä ja puhumisesta ole ainakaan vielä MITÄÄN hyötyä : )

Noista eri rangaistuksista, niin itse olen opettaja ammatiltani ja huomannut koulussa, että eri lapsiin tepsivät erilaiset käytännöt. Osa talttuu puhuttelulla, osalle tulee toppi vasta jälki-istunnosta. Osalle jälkkäri taas ei ole rangaistus eikä mikään, osa talttuu parhaiten siitä, ettei itse provosoidu kovin helposti. Ajoittain rankaisemista kuitenkin tarvitaan ja ainakin teini-ikäiset ovat tietyllä tavalla jopa " mielissään" siitä, eli huomaa, miten he ovat hiljaisen tyytyväisiä rangaistuksen jälkeen. Raja on löytynyt.

Pitäis vain osata olla herkkä ja hoksata, mikä kellekin parhaiten sopii. Oman lapsen kanssa olen vielä vähän hukassa, erityisesti, kun hän on ensimmäiseni, enkä ole aiemmin ollut näin pienten kanssa... Mielelläni kuulen myös pienten uhmaajien vanhempien kommentteja! Meillä kieltoja ei iltaisin aina totella, mutta toimisikohan tuo tarrajuttu...