Keskustelualueen säännöt

Tuhruvuoto/verinen vuoto ennen kuukautisia. Kokemuksia kaivataan.

Ensinnäkin pahoittelen että tulen tänne lapsettomuuspuolelle häiritsemään sillä lapseton en ole. Meillä on jo 2 ihanaa lasta.

Mutta ongelma on sellainen että täältä voisi saada vinkkejä.

Tässä lyhyesti, Olin 17v kun kierto oli 14pvä. Ja aina tuli kunnon viikonmittaiset menkat. Olin 20v kun jätettiin ehkäisy pois. Kuukautiskierto oli 26pvä mutta reilua viikkoa ennen menkkoja alkoi reilu tuhruvuoto. Vuosi meni ja sitten ensimmäisestä terolut kierrosta sai tyttö alkunsa.
Heti tytön synnyttyä annettiin toiselle lupa tulle. En imettänyt ja menkatkin alkoivat heti. Mutta nyt tuhrutti koko kierron ajan. Vuosi meni taas ja ensimmäisestä clomi kierrosta sai sitten poika alkunsa.

Nyt ollaan 6kk toivottu kolmatta. Tuhrua tuli taas koko kierron ajan. Aloin syömään kalaöljy epaa ja nyt tuhru alkaa ( oletetun ) oviksen jälkeen. Pikkuhousunsuojalla pärjää, mutta vuoto on lorahtelevaa ja kirkasta verta.

Enää eivät ole terolutit yms auttaneet. Perusverikokeita on otettu sekä ultrattu useampaan kertaan. Mitään vikaa ei ole löytynyt.

Nyt pitäisi taas varailla lääkäri aikaa.

Mutta olisiko täällä kellään tietoa mistä tämä johtuu ja mikä siihen voisi auttaa.

Lääkärit lähinnä suosittelevat epillereitä. Mutta kun on se raskaushaave....

[quote author="Elovena1983 (Deleted)" time="30.11.2007 klo 19:09"]

[/quote]
0 0
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Koska on otettu papa-koe viimeksi?

Tuollaiset välivuodot voivat kertoa, että olisi aihetta ottaa. Tsemppiä ja toivottavasti asia selviää!

[quote author="tiuhtiainen" time="01.12.2007 klo 13:08"]

Tuollaiset välivuodot voivat kertoa, että olisi aihetta ottaa. Tsemppiä ja toivottavasti asia selviää!

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0

En nyt muista tarkkaa aikaa milloin papa koe on viimeksi otettu.

Mutta ei siitä nyt kauhean kauaa ole. Ja ihan puhdasta näytti.

Tämä tässä raivostuttavinta on, kun tuhruttaa ja vuotaa muttei mitään vikaa löydy. Ettei voi edes yrittää hoitaa sitä.
Mutta eihän sitä ikinä voi tietää jos seuraava lääkäri olisi viisaampi asian suhteen.

t: marenda

[quote author="Elovena1983 (Deleted)" time="01.12.2007 klo 17:19"]

Mutta ei siitä nyt kauhean kauaa ole. Ja ihan puhdasta näytti.

Tämä tässä raivostuttavinta on, kun tuhruttaa ja vuotaa muttei mitään vikaa löydy. Ettei voi edes yrittää hoitaa sitä.
Mutta eihän sitä ikinä voi tietää jos seuraava lääkäri olisi viisaampi asian suhteen.

t: marenda

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0

Hei,

Mulla on ollut 6kk tuhruvuotoa aina 3 päivää ennen kuukautisia. Kävin juuri gynellä, ja kysyin asiasta. Kuulemma vaan ennakoi kuukautisten alkamista. Ei ole mitään syytä huolestua, jos muuten kaikki ok.

Meilläkin on 2 lasta ennestään.

Jostain olen kuullut, että voisi johtua siitä, että keltarauhanen ei toimi kunnolla, ja se voi myös olla syynä siihen, että hedelmöittynyt munasolu ei pysty kiinnittymään. Mutta ainakaan lääkärini mielestä ei kannata syödä mitään hormoonivalmisteita.
Jotkut on raskautuneet nopeasti, kun on alkaneet syödä keltarauhashormonilääkettä.

[quote author="mariam-83-" time="05.12.2007 klo 13:44"]

2 0

vuodosta

Hei, mulla alkaa n. vko ennen menkkoja pieni vuoto. Syytä tuhruvuotoon ei ole löytynyt, arvotkin oli normaalit. Luget ovat pitäneet vuodon pois, mutta siitä huolimatta en ole raskautunut (paitsi kerran ja sekin kesken). Mitään endoon viittaavaakaan ei ole löytynyt.

[quote author="Satumarika" time="05.12.2007 klo 21:18"]

Hei, mulla alkaa n. vko ennen menkkoja pieni vuoto. Syytä tuhruvuotoon ei ole löytynyt, arvotkin oli normaalit. Luget ovat pitäneet vuodon pois, mutta siitä huolimatta en ole raskautunut (paitsi kerran ja sekin kesken). Mitään endoon viittaavaakaan ei ole löytynyt.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0

Minulla myös tuhrua

Hei!

En myöskään ole lapseton, minulla on kolme lasta, joista pieni poikamme kuoli tunnin ikäisenä helmikuussa. Kaikki lapset saaneet alkunsa Clomeilla.

Kesän lopussa aloitimme uudestaan yrittämisen. Heinäkuussa vuodin kahden viikon välein, sitten taas Clomeilla pari hyvää kiertoa ja ovulaatio, sitten kolmas Clomikiertossa alkoi taas tuhruttelu ja välivuodot eikä ovista. Nyt sitten kierto ilman clomeja ja turhua on ollut kp14-15 ja tänään kp 25.

Papakoe juuri otettu ja ok. Lapsettomuuslääkäri sanoi että olisi hormoonihäiriö, (minulla on PCO), johtuen lapseni kuolemasta aiheuttuneesta stressista ja traumasta. En tiedä sitten. Pelottaa että on jotenkin nyt hormoonit totaalisesti sekaisin enkä tule pitkään aikaan uudestaan raskaaksi.

T. Enna

[quote author="enna72" time="09.12.2007 klo 22:20"]

Kalaöljy?

Miksi muuten syöt kalaöljyä? Onhan se muuten terveellistä mutta onko siitä apua tuhrutteluun tai lapsettomuuteen?

Enna

[quote author="enna72" time="09.12.2007 klo 22:21"]

Miksi muuten syöt kalaöljyä? Onhan se muuten terveellistä mutta onko siitä apua tuhrutteluun tai lapsettomuuteen?

Enna

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
1 0

Kiitos vastauksista

Kellään ei ole tainut löytyä kunnollista syytä tuhrutteluun.

Tämä on kyllä turhauttavaa.

Minulla siis tuhruttaa, tai vuotaa ihan kirkasta verta suurimman osan kiertoa. Välillä sitä tulee kokoajan mutta yleensä alkaa oviksen jälkeen.

Kalaöljyä aloin syömään hillittömään väsymykseeni. Ja on muuten auttanut siihen.
Mutta kyllähän ne sanovat että siitä olisi apua myös kuukautisongelmiin. Itse en kyllä vielä ole suurta muutosta huomannut.

On tämäkin. E-pillerithän tähän vaivaan varmasti avun toisivat. Muttakun ei niitä tahdo syödä

Jo pelkästään se että tämä jatkuvat vuotaminen varmasti hidastaa raskaaksi tuloa. Mutta jos ei vauvateko ajatella niin kyllä tämä elämää muutenkin häiritsee kun vuotaa verta jatkuvasti.

Mutta kiitos vastauksista. Ja tseppiä teille muille kovasti. Toivottavasti edes teidän ongelmiin löytyisi apua ja saisitte joku ihana päivä niitä vauvauutisiakin.
Minä elättelen toiveita että seuraava lääkärille kelle raahaudun olisi edellisiä fiksumpi tässä asiassa

t: Marenda

[quote author="Elovena1983 (Deleted)" time="10.12.2007 klo 14:02"]

Itselläni se tilanne, että minulla kuukautiset aiemmin olleet todella harvat ja painonpudotuksen johdosta todennäköisesti on nyt alkanut tuhruilu. Eli vuotaa aika tarkalleen 4 viikon välein ja alkaa ihan pienellä vuodolla, jota saattaa olla viikonkin, sitten saattaa pari päivää olla isompaa vuotoa, mutta saattaa pärjätä pikkuhousunsuojilla silloinkin. Myös menkkamaista jomotusta voi noina parina päivänä olla.

Gynellä kävin juuri tuon vuodon takia ja papakin otettiin. Mitään vikaa ei löytynyt ja hän epäili kaiken johtuvan heräilevästä hormoonitoiminnasta. Määräsi teroluteja. En vielä ole niitä aloittanut, mutta nyt olis tarkotus alottaa, kun vaan tietäisin, että mistä päivästä laskisin kierron alkavan...

Eli kait viittaa tuo tuhruilu keltarauhashormonin vajeeseen, korjatkaa jos olen väärässä.

[quote author="neiti-kesäheinä" time="12.12.2007 klo 14:09"]

Hei taas.

Juu, yleensähän tuo tuhruvuoto viittaa keltarauhashormoonin vajaatoimintaan ja hoituu teroluteilla.

Mutta minulle ei verikokeista ole löytynyt mitään häikkää eivätkä terolutit ole auttaneet.

Vaivakin ollut jo vuosia. Vuodon määrä ja kesto vain vähän vaihdelleet

t: Marenda

[quote author="Elovena1983 (Deleted)" time="13.12.2007 klo 15:31"]

Juu, yleensähän tuo tuhruvuoto viittaa keltarauhashormoonin vajaatoimintaan ja hoituu teroluteilla.

Mutta minulle ei verikokeista ole löytynyt mitään häikkää eivätkä terolutit ole auttaneet.

Vaivakin ollut jo vuosia. Vuodon määrä ja kesto vain vähän vaihdelleet

t: Marenda

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
1 0

Hei

Ikävää tuo tuhruttelu, minulla on sitä myös. Alkoi reilu pari vuotta sitten yks kaks. Ensin oli vain pari päivää ennen menkkoja, sitten 3-4 päivää, nyt 5-7 päivää, eli koko ajan lisääntyy. Noin 1,5 v ollaan kohta yritetty pikkukakkosta ilman tärppiä. Tänä syksynä menin tutkimuksiin ja mm. keltarauhashormoni tutkittiin pariin kertaan, arvo oli kummallakin kertaa erinomainen vaikka tiputtelu alkoi päivää paria verikokeen oton jälkeen. (minulle ei löytynyt syytä siihen ettei tärppää)

Viime kesänä sain kaverilta pari clomia ja lugeja ja kokeilin niitä. Se oli ainoa kierto kahteen vuoteen ettei ollut lainkaan tiputtelua!!! Lääkäristä sain sitten alkusyksystä terolutteja mutta ne eivät tiputteluun auttaneet. Sain kaverilta syksymmällä kokeiluun lisää lugeja mutta nekään eivät yksistään vieneet tiputtelua pois. Nyt minulla on ensimmäinen virallinen clomikierto menossa, luget lisänä, eli sain reseptin itselleni. Mielenkiinnolla nyt odotan että onko se nimenomaan clomifen joka auttaa tiputteluun. Voin tulla kertomaan miten kävi, menkkojen pitäisi alkaa joulun tienoilla.

Tsemppiä sulle ja tule sinäkin kertomaan, mitä lääkärissä sanotaan, jos sinne lähiaikoina menet.

[quote author="Koralli (Deleted)" time="16.12.2007 klo 22:20"]

Hulluksihan tässä tulee

Menkat kestivät tälläkertaa 10 päivää!! Oli kahdenpäivän tauko ja nyt vuodan taas.

Aah miten ihanaa. Kaverillani ei tule menkkoja ollenkaan ja naureskellaan että minä ilmeisesti vuodan hänenkin puolestaan.

Oikein hyvää ja rauhaisaa joulua teille.

[quote author="Elovena1983 (Deleted)" time="20.12.2007 klo 22:48"]

Menkat kestivät tälläkertaa 10 päivää!! Oli kahdenpäivän tauko ja nyt vuodan taas.

Aah miten ihanaa. Kaverillani ei tule menkkoja ollenkaan ja naureskellaan että minä ilmeisesti vuodan hänenkin puolestaan.

Oikein hyvää ja rauhaisaa joulua teille.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
1 0

Mitenkäs korallilla kävi?

Minulla on nyt se tilanne että sain ihan terveyskeskulääkäriltä terolut reseptin ja ensikierrosta alan sitten niitä syömään.

Jos ne eivät muutamassa kuukaudessa saa mitään positiivista aikaiseksi niin sitten tarkempiin tutkimuksiin.
Vaikka en kyllä näe että siitä olisi mitään hyötyä. Kun ei tähänkään mennessä ole mitään selvinnyt niin miksi selviäisi nytkään.

Mutta katsellaan nyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

[quote author="Elovena1983 (Deleted)" time="01.01.2008 klo 14:50"]

Minulla on nyt se tilanne että sain ihan terveyskeskulääkäriltä terolut reseptin ja ensikierrosta alan sitten niitä syömään.

Jos ne eivät muutamassa kuukaudessa saa mitään positiivista aikaiseksi niin sitten tarkempiin tutkimuksiin.
Vaikka en kyllä näe että siitä olisi mitään hyötyä. Kun ei tähänkään mennessä ole mitään selvinnyt niin miksi selviäisi nytkään.

Mutta katsellaan nyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0

heip Marenda

minulla tuhrutteli viime kierrossakin, mutta vain ihan hitusen. Ja tuhrut tulivat aina illalla muutama tunti ennen illan lugeannosta. Sain kaverilta ylimääräisiä lugeja, joten aion tässä kierrossa lisätä annostusta hivenen omin päin ja jakaa annostukset aamuun ja iltaan, jolloin uskon tuhruttelun pysyvän poissa. Tulen taas kertomaan miten kävi.

Mietin tuota kesän yhtä kiertoa, jolloin ei tiputellut. Siinä kierrossa sain testiin jonkun haamujen haamun, joten ehkä minulla oli siinä kierrossa kemiallinen.

Terolutit ovat ilmeiseti miedompia kuin luget, joten jos ne eivät sinulla tepsi niin vaadi jotain muuta. Minä kokeilin tuossa syksyllä yhdessä kierrossa teroja, mutta eivät vaikuttaneet tuhrutteluun muuta kuin että se oli enimmäkseen ruskeaa eikä veristä. Voi tietty olla, että olisi pitänyt kokeilla enemmän kuin yksi kierto niillä.

Minä kyllä uskon että minulla kumminkin on jotain keltarauhasongelmaa, vaikka se ei verikokeessa näykään. Jostain syystä se kp21 verikoe on minulla hyvä, mutta sen jälkeen varmaaan luvut romahtavat ja tiputtelu alkaa. Ainakin tässä kierrossa tiputtelu oli SELKEÄSTI vähäisempää lugejen ansiosta, sitä oli tosi vähän. Tosin en sit tiedä onko se alkuperäinen syy kuitenkin ovulaatiossa, että jos se on heikohko (ja sen takia en ole raskautunutkaan 1,5 vuodessa) ja siksi tiputtelee.

Ei kai sitä varmaa syytä koskaan saa selville. Mut tuun tosiaan taas kertomaan miten tämän kierron kans kävi ja auttoiko lugejen ylimääräinen annostelu.

Koralli73 kp 7/25-30 yk19

[quote author="Koralli (Deleted)" time="01.01.2008 klo 22:15"]

Heipähei!

Luin ketjun pikaisesti läpi, joten en ihan sanasta sanaan muista mitä kaikkea täällä jo luki, mutta endometrioosia ei vissiin ole otettu vielä esille? Endo nimittäin aiheuttaa välivuotoja sekä tiputteluvuotoa ennen kuukautisia.

[quote author="Liljakukka" time="01.01.2008 klo 22:41"]

Luin ketjun pikaisesti läpi, joten en ihan sanasta sanaan muista mitä kaikkea täällä jo luki, mutta endometrioosia ei vissiin ole otettu vielä esille? Endo nimittäin aiheuttaa välivuotoja sekä tiputteluvuotoa ennen kuukautisia.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 1

Heippa tiputtelijat!

Kerronpa hieman omia kokemuksia, josko auttaisivat jotain.

Mulla on ollut tuota tiputtelua jo useamman (ainaki 3) vuoden ajan. Toissa syksynä minulta vihdoin tk lääkäri suostui otattamaan progesteroni (keltarauhashormoniarvot). Kp 21 se oli ihan rajalla; 12, 1 ja seuraavassa kierrossa mitattiin kp 22, se oli 16 ja tk lääkäri oli sitä mieltä, että se on ok. Itse väitin kyllä, että ei ole. No, tulin siitä pari kk myöhemmin raskaaksi; ns. kemiallinen raskaus, jota en ensin edes itse tajunnut, sillä tiputtelu alkoin perinteiseen tapaan jo viikko enne oletettua kk alkupäivää ja kas, se vain jatkui. Kk ei tullut kunnolla ollenkaan, mutta sitten alkoi vielä kipuilu. Jossain siinä rv. 5 sitten testailin, ja sain testiin haalean viivan, joka pari pv myöhemmin oli vielä haaleampi. No keskenhän se raskaus siis meni. Kävin sitten toissa talvena, reilu vuosi sitten gynellä kun tuo tiputteli alkoi viedä järjen! (tiedätte varmaan tunteen!)
Tiputtelu alkoi jo n. 4-5 pv oviksen jälkeen ja sitä kesti n. viikko ja sitten vielä viikko kuukautisia, joten vuosin aina 2 viikkoa kerrallaan ja n. 2 vkon päästä taas...
Gyne sanoi, ilman mitään verikokeita, että kokeillaan Terolutteja. Ne eivät mielestäni sopineet mulle ollenkaan. Aiheuttivat jos jonkinmoisia inhottavia tuntemuksia, ja vuodot alkoivat miten sattuu kesken terojen. Vaihdoimme Lugesteroniin, joka on siis emättimeen laitettava luontainen keltarauhashormoni (terot ovat synteettisiä).
Lugeista löytyi apu mulle. Ensimmäiset kierrot käytin pari pv oviksesta n. 10 pv:n ajan 2 lugea joka ilta. Sittemmin olen vähentänyt niin, että nyt käytän vain n. viikkoa ennen kk alkua, ja vain n. 5-6 pv 1 luge iltaisin, ja auttanut on, myös siihen, ettei kuukautiset ole enää niin runsaat, ennen vuosin n. 3 tosi rajusti.
Nyt on valitettavasti ilmennyt vain uusi ongelma; 1-2 vrk oviksen jälkeen mulla on n. 2 päivän ajan vuotoa. Menen ensi kuussa gynelle ja kysyn kyllä tarkkaan, että mistä hitosta se voi johtua ja voiko vaikuttaa raskautumiseen.

Toivottavasti tästä oli apua, ja saatte tiputtelun loppumaan.

Ai niin, tiputtelu yleensä ennen kk johtuu siitä, että puhjenneesta munarakkulasta muodostuva keltarauhanen ei eritä tarpeeksi progesteronia ja näin ollen kohdun limakalvo ei paksune tarpeeksi, vaan alkaa ennen aikojaan valua pois. Näinollen raskauskaan ei ole ainakaan helposti mahdollista, koskapa hedelmöittynyt munasolu ei pysty ohueen kohdun limakalvoon kunnolla kiinnittymään. Eli periaatteessa ongelma voi olla joko ovuloimattomuudessa, tai sitten keltarauhasessa.

[quote author="Kisumama" time="08.01.2008 klo 13:39"]

Pitkät kuukautiset johtui minulla kalaöljystä

Moi! En lukenut kaikkia viestejä tässä ketjussa, mutta kerronpa oman tilanteeni joskus aiemmin. En uskalla ottaa enää kalaöljyä, koska minulla se vaikutti vuotoihin, kuukautiset venyivät pariin viikkoon ja ylimääräistä tiputtelua oli muulloinkin. Ennenkuin tajusin vuotojen johtuvan kalaöljystä, kävin tämän takia lääkärissäkin ja ei löytynyt syytä. Yksi lääkäri sitten kysyi että käytänkö mitään luontaistuotteita ja enhän minä mitään käyttänyt. Sitten muistin kalaöljyn ja kokeilin olla ottamatta sitä enää ja vuodot palautuivat normaaleiksi. En tiedä vaikuttaako se sinulle, mutta tämä kuitenkin tiedoksi, että joillakin kalaöljy vaikuttaa vuotoihin, esim. joidenkin lääkkeiden käyttäjät ei saa käyttää kalaöljyjä. Minulla ei ole mitään lääkityksiä/sairauksia, mutta minulle se ei vain jostain syystä sopinut.

[quote author="hupsisenperhe" time="20.01.2008 klo 09:07"]

Lupasin tulla kertomaan

Otin viime kierrossa siis omin luvin tupla-annoksen lugeja (400mg) ja nyt ei ollut tiputtelua. Ihanaa! En tiedä miten teen nyt tässä tämänhetkisessä kierrossa oviksen jälkeen, kokeilenko vähentää annoksen 300mg:aan, edelliskierron 200mg oli joka tapauksessa ilmeisesti liian vähän.

Minulla siis ne clomitkin edelleen käytössä, kolmas clomikierto nyt menossa.

Mutta siis lugeja terojen tilalle suosittelen minäkin. Tosin sottaistahan se on vähän läträtä niiden emätinpuikkojenkin kanssa.

[quote author="Koralli (Deleted)" time="31.01.2008 klo 17:59"]

Otin viime kierrossa siis omin luvin tupla-annoksen lugeja (400mg) ja nyt ei ollut tiputtelua. Ihanaa! En tiedä miten teen nyt tässä tämänhetkisessä kierrossa oviksen jälkeen, kokeilenko vähentää annoksen 300mg:aan, edelliskierron 200mg oli joka tapauksessa ilmeisesti liian vähän.

Minulla siis ne clomitkin edelleen käytössä, kolmas clomikierto nyt menossa.

Mutta siis lugeja terojen tilalle suosittelen minäkin. Tosin sottaistahan se on vähän läträtä niiden emätinpuikkojenkin kanssa.

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0

Lugeista oli apua minullekin

Mulla oli aika samanlaista tuo tiputtelu: se alkoi pahimmillaan viikko ennen kuukautisia ja vuotoa jatkui siis yhteensä kaksi viikkoa, sitten kahden viikon tauko ennen ovista ja tiputtelu alkoi taas melkein heti sen jälkeen. Avun toi vain lugesteronit. Niitä voi nauttia suun kauttakin, jos tuo sotku inhottaa. (Lapsettomuushoidoissa ilmeisesti suositaan enemmän Lugesteronin emättimeen laittoa.)

Minulla ei koskaan huomattu mitään ongelmia progesteronitasoissa, mutta silti luget toivat avun raskautumiseen. Mulla oli keskenmeno ja kemiallinen raskaus ennen eka lasta ja yksi kemiallinen raskaus tässä välissä. Nyt olen taas raskaana viikolla 31+. Tässäkin raskaudessa oli apuna Luget. Eka raskaus oli luomukiertoon, mutta edellisessä kierrossa oli Clomit, luget ja HCG-piikki, jotka lääkärin mukaan varmasti vaikuttivat raskautumiskierrossa hormonitoimintaan.

Kalaöljystä: katsoin yhden dokumentin, jossa kerrottiin kalaöljyn verenvuototaipumusta lisäävästä vaikutuksesta. Asia on todettu tieteellisesti. Kannattaa ehdottomasti jättää kalaöljyt pois jos on liikaa vuotoa.

[quote author="Lene74" time="01.02.2008 klo 19:24"]

1 1
Lapsettomuus ja adoptio

Keskusteluun voivat osallistua vain rekisteröityneet käyttäjät.