Luoja kuinka kaipaan sitä ihastuksen kipinää ja huumaa!!!!!

Olemme olleet naimisissa muutaman vuoden ja meillä on lapsi, parisuhde on jäänyt kaikkien erinäisten ongelmien jalkoihin. Itse olen halunnut tehdä töitä parisuhteen eteen, mutta mies on sitä mieltä, että lapsen on ensin voitava hyvin ja vasta sitten tulee vanhempien vuoro. Itse kun olen taas sitä mieltä, että lapsi voi hyvin kun vanhemmatkin voi... 

Nyt sitten haaveilen romanttisesta rakkaudesta ja kuvittelen kaikkien romanttisten elokuvien olevan totta yms naurettavaa teinihömppää. Huomaan katsovani joka ikistä vastaantulevaa miestä potenttiaalisena miesystäväehdokkaana (niin kuin se olisi edes mahdollista!) ja puistossa huomaan hakeutavani liian monta kertaa sen yhden todella kivan isän juttusille. Törmään häneen myös muuallakin usein sattumalta ja muutama sana aina vaihdetaan. 

Kuinka järkevä aikuinen ihminen voi päästää itsensä tähän tilaan, että menee ihastumaan toiseen? Haaveilen koko ajan tästä puistoisästä yms. Naurettavaa ja säälittävää!!! Ja surullista :( 

Oman miehen kanssa jatkamme pariterapiassa käyntiä yms mutta sitä ihanaa kipinää en enää koskana koe tuntemaan :( Sekin on surullista. Eihän tässä tunteessa tietenkään ole mitään väärää, enkä mitään väärää ole tehnyt. Ehkä mä vaan tosiaan kaipaan sitä pientä jännitystä, kihelmöintiä ja kutkuttavaa tunnetta.