Työhaastattelu, mainitsenko lapseni?
Eli meillä on kaksi lasta, 7- ja 3-vuotiaat ja minulla on huomenna työhaastattelu. Lasten hoitokuviot ovat selvät ja työ alkaa vasta syksyllä. Miten te pienten lasten äidit teette, kerrotteko haastattelussa, että teillä on lapsia? Esim. jos haastattelija kysyy, että "kerro itsestäsi". Olen esimerkiksi ollut poissa työelämästä kolme vuotta hoitaessani kuopusta kotona, joten työhistoriassa on "aukko". Pelkään vaan, että palkkaavat mieluummin jonkun nuoren, jolla ei ole lapsia kuin minut. Suunnitelmissa ei ole enempää lapsia.
Kommentit (27)
On tapana kertoa. Olen esimiehen ominaisuudessa ollut mukana haastattelemassa lukuisia hakijoita, perhestatuksen kertominen on ihan normaalia. Miksi et haluaisi kertoa, että olet ollut kolme vuotta kotona lapsien kanssa, näkeehän tuon tauon työelämästä kuitenkin ansioluettelostasi. Tuskin he jättävät sinua palkkaamatta sen vuoksi, että sinulla on kaksi lasta!
Ok, olen ollut vain muutamassa työhaastattelussa elämäni aikana ja tehnyt tähän asti lähinnä ns. "paskaduuneja". Tämä on oikea, (korkea)koulutustani vastaava työ ja haastattelu jännittää kovasti. t. ap
Mä kerron kysyttäessä, en ota puheeksi vielä "kerro itsestäsi" -kysymyksen kohdalla. Siihen vastaan ammatillisen taustan ja henkilökohtaisten ominaisuuksien tiimoilta. Jos kysytään perheestä niin sitten kerron. Tai esim. matkustushalukkuudesta, sillä se liittyy tällä hetkellä meidän pikkulapsitilanteeseen (en ole juuri nyt halukas matkustelemaan kuin muutaman kerran vuodessa).
Minä en ole maininnut lapsia , ellei ole kysytty. Ja aina on jossainvaiheessa kysytty perhekuvioista. Silloin olen kertonut lähinnä sen , että lastenhoitojärjetelyt on kunnossa ja että hoitovapaalla olen ollut kahdesti yhteensä 3 vuotta.
Työhaastatteluissa olen keskittynyt työhön liittyviin kysymyksiin vastaamiseen , kertonut tavotteistani ja työhistoriastani. En ole siis lähtökohtaisesti salannut että minulla on lapsia, mutta en ole sitä tietoa toitottanutkaan . Ja töitä olen kyllä saanut.
Jos loppusuoralla haastateltavana olisi kaksi hakijaa joista toisella ei ole lapsia ja toisella on, kyllä minä sen lapsettoman palkkaisin. Näinhän ei saisi olla mutta niin se vain menee.
Tosin kyllä se kolmen vuoden tauko työelämässäkin on jo pitkä miinus hakijalle.
En siis mainitsisi oma-aloitteisesti lapsiani mutta et voi kyllä valehdellakaan jos asiaa kysytään.
Huom. minä olen esimiehenä pienessä yrityksessä, jossa jokainen sairaspoissaolo on pieni kaaos. Suurissa firmoissa ja kunnallisella asia on varmasti eri, siellä on paremmat resurssit sairastaa!
Toisaalta tuntuu jonkinlaiselta salailulta olla kertomatta kerro itsestäsi-kysymyksen kohdalla, koska se (vanhemmuus) on niin olennainen osa minua ihmisenä ja elämäntilannettani. Mitä, jos ei tulekaan myöhemmin haastattelussa tilaisuutta kertoa? Huikkaanko sitten perään, että "niin ja minulla on kaksi lasta" ? :)
Tämä "aukko työelämässäni" ei ole aivan viime ajoilta. Olen ollut työelämässä viime syksystä asti. t. ap
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 09:06"]
Jos loppusuoralla haastateltavana olisi kaksi hakijaa joista toisella ei ole lapsia ja toisella on, kyllä minä sen lapsettoman palkkaisin. Näinhän ei saisi olla mutta niin se vain menee.
[/quote]
Perustelisitko miksi?
Minä sanoisin, ja olen sanonut. Se on ihan helppo ujuttaa Mitä harrastat tai Miten rentoudut -kysymyksen vastaukseen. Lisäksi palkkaisin itse mieluuminen naisen, jolla on 3- ja 7-vuotiaat lapset kuin naisen, jolla ei ole lapsia. Se lapseton voi hyvin alkaa tehdä lapsia pian. Lisäksi 3- ja 7-vuotiaat ovat jo niin isoja, että mitään suurempaa infetiokierrettä ei välttämättä enää ole odotettavissa.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 09:13"]
Minä sanoisin, ja olen sanonut. Se on ihan helppo ujuttaa Mitä harrastat tai Miten rentoudut -kysymyksen vastaukseen. Lisäksi palkkaisin itse mieluuminen naisen, jolla on 3- ja 7-vuotiaat lapset kuin naisen, jolla ei ole lapsia. Se lapseton voi hyvin alkaa tehdä lapsia pian. Lisäksi 3- ja 7-vuotiaat ovat jo niin isoja, että mitään suurempaa infetiokierrettä ei välttämättä enää ole odotettavissa.
Niin paitsi jos se toinen haastateltava on mies. Hänen lapsentekonsahan ei työnantajaa kiinnosta... :(
olen kertonut avoimesti. Lähinnä siinä kohtaa, kun kysytään, miten saan työajat pidettyä kohtuullisina ja mitä teen vapaa-aikana. Meillä lapset on 7 ja 9 v. Positiivisesti on suhtauduttu,lähinnä siinä merkityksessä, ettei työtä tule paahdettua 24/7, vaan on myös vapaa-aikana mielekästä tekemistä. Tämä varmaan korostuu vaativissa asiantuntijatehtävissä.
Niin paitsi jos se toinen haastateltava on mies. Hänen lapsentekonsahan ei työnantajaa kiinnosta... :(
Ei niin, mutta elämä ei olekaan reilua. t. 11
No, täytyy mennä rohkealla mielellä ja olla oma itsensä. Ei tässä muuta voi.
T. ap
Jollei sitä erikseen kysytä, niin turhaa tietoa.
Työnantaja ei ole palkkaamassa lapsiasi tai äitiä.
Tero
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 09:06"]
Jos loppusuoralla haastateltavana olisi kaksi hakijaa joista toisella ei ole lapsia ja toisella on, kyllä minä sen lapsettoman palkkaisin. Näinhän ei saisi olla mutta niin se vain menee.
Tosin kyllä se kolmen vuoden tauko työelämässäkin on jo pitkä miinus hakijalle.
En siis mainitsisi oma-aloitteisesti lapsiani mutta et voi kyllä valehdellakaan jos asiaa kysytään.
Huom. minä olen esimiehenä pienessä yrityksessä, jossa jokainen sairaspoissaolo on pieni kaaos. Suurissa firmoissa ja kunnallisella asia on varmasti eri, siellä on paremmat resurssit sairastaa!
[/quote]
Voi olla että palkkaat saikku-herkän tyypin. Ei se automaattisesti tarkoita että äidit ovat sairaslomalla aina.
Minä olen ollut töissä hoitovapaan jälkeen 6 kk ja en ole ollut poissa töistä kuin 2 pvä.
Minulla itsellä on ainakin kova työmoraali enkä jää kotiin jokaisesta pienestä yskäisystä eikä lapseni ole ollut kipeä kuin 2 krt.
tiedän paljon ihmisiä jotka todella herkästi hakeaa sairaslomaa jos vähän päätä särkee maanantaina...
Lapsillani on myös isä, joka voi myös olla pois töistä lasten sairastuessa.
t. ap
Yleisesti ottaen en mainitsisi lapsista, eikä niistä ole minulta työhaastatteluissa kysyttykään. Kun kuitenkin työhistoriassa on aukko, ilman muuta mainitsisin, että olin siinä välissä hoitovapaalla, koska se on hyvä selitys tuolle aukolle. Aukot ilman selitystä ovat pahimpia.
Minulle ei olisi ongelma palkata 3- ja 7-vuotiaitten lasten äitiä. Jos huomioisin perhekuviot, niin enemmän epäröisin tosiaan palkata lapsetonta naista - tai miestäkin, kyllä nekin perhevapaita pitävät. Oma puolisoni on juuri sellaisella. :)
Minulla lukee CVssä lasten lukumäärä ja parisuhteen laatu. Ei tarvitse kysellä haastattelussa
Mitäs ihmettä vastaatte, kun haastattelija kysyy mahdollisista vauvahaaveista? Sitähän ei saisi ilmeisesti kysyä, mutta viikko sitten olin haastattelussa, jossa rekrytoija kysyi, että onkos lapsia suunnitelmissa.
Kokemuksia?