Lue keskustelun säännöt.
Nolottaa kun olen niin avuton lasteni kanssa!
21.05.2013 |
Mulla on uhmaikäinen taapero ja vaativa, jatkuvasti kitisevä vauva. Mua niin hävettää kulkea julkisilla paikoilla kun saan jatkuvasti negatiivista huomiota. Taapero kiukuttelee ja karkailee, vauva huutaa koko ajan, kaikki tekeminen on yhtä kaaosta. Tuntuu että kaikkien muiden vauvat vaan onnellisina köllöttelevät vaunuissa ja lapset leikkivät vieressä.
Vauva nukkuu vain liikkuvissa vaunuissa ja senkin vain 20-30min. Meillä ei ole omaa pihaa, ja näin kesällä ollaan siis koko ajan jossain ulkona ihmisten ilmoilla. Kaiken hankaluuden itse kestäisin, mutta hävettää kuljettaa tätä helvetin karusellia ympäri kaupunkia kaiket päivät. Itsetunto alkaa olla ihan pohjalukemissa...
Kun oli yksi vauva, niin ihmisiltä riitti jonkin verran vielä sympatiaa ja jopa apua vauvanhoidossa, mutta toisen lapsen tultua on sekin jotenkin kadonnut kokonaan. Tuntuu että olen muuttunut jotenkin hylkiöksi, oon homssuinen ja unohteleva ja jotenkin elämänhallinta on ihan hukassa. Alkaa huumori loppua pikkuhiljaa.
Kommentit (4)
Eli sulla menee päivät pitkät kävellen pitkin katuja, että saat vauvan nukkumaan? Ja isompi lapsi kulkee vierellä? Ja TÄMÄ on arvon palstamammojen mielestä parempi ratkaisu kuin se, että tuo isompi olisi päiväkodissa edes osan viikosta/ päivästä? Leikkimässä eikä taapertamassa pitkin mantuja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä! Varmasti on vaikeaa itselläsi ja etenkin jos otat tuntemattomien kommentit ja katseet noin itseesi. Koita huomata myös ne myötätuntoiset katseet, joita saat: ihan varmasti on paljon ihmisiä, jotka ajattelevat, että onneksi on jo itse päässyt siitä elämänvaiheesta eteenpäin ja sympatiat ovat puolellasi. Muutama asia vinkiksi:
Sinuna miettisin ja varmistaisin, että vauvalla on kaikki hyvin: Kokemuksella voin sanoa, että terve vauva ei itke ja kitise koko aikaa ja nukkuu pitempään kuin 20min ja myös ihan paikallaan. Minusta kuulostaisi, että nyt vauvalla on paha olla. Meillä esikoinen oli juuri tuollainen, neuvolan kommentti oli vain, että lapset nyt itkee. Vasta 1,5v selvisi, että lapsi on allerginen mm. kananmunalle. Ruokavalio kun korjattiin niin lapsi muuttui hyväntuuliseksi ja nukkui paljon paremmin. Toinen vauvaa itkettävä saattaisi olla refluksi: tiesitkö, että siitä on myös "silent" -versio, eli mitään ei välttämättä tule ulos asti, korventaa vain sisällä. Meillä kuopuksella oli tämä - ja jälleen oikea ruokavalio toi avun ja unet. Jos imetät, niin kaikki syömäsi ja juomasi menee maidon kautta myös vauvalle! Meillä refluksivauvalle pahinta oli minun juomani kahvi - jota yöheräilyjen vuoksi väsyneenä tuli litkittyä aika tavalla ja se vain pahensi kierrettä... Sinuna varaisin ajan jollekin hyvälle (kysy suosituksia tutuilta omalle paikkakunnallesi) lastenlääkärille ja selvittelisin asiaa - tuo oikeasti paljon helpotusta arkeen, kun vauva on tyytyväinen ja nukkuu.
Toiseksikin: Olethan johdonmukainen uhmaikäisen kanssa? Eli kun hän tekee jotain kiellettyä niin ensin kielletään, sitten muistutetaan seurauksesta ja kolmannesta kerrasta seuraus myös tapahtuu. Ja seurauksen kuuluu olla sellainen, että se myös jossain tuntuu (muttei kuitenkaan kohtuuton): esim. jos lapsi puistossa heittää hiekkaa niin kielletään, toisesta muistutetaan että jos homma ei lopu niin lähdetään kotiin ja kolmannesta sitten lapsi kainaloon ja menoksi. Jatkuva uhkailu ei johda mihinkään. Liian usein näkee niitä vanhempia, jotka kyllä uhkaa, mutteivät ikinä toteuta - kyllähän se lapsi oppii, onko niillä sanoilla mitään merkitystä. Mieti myös millä uhkaat: Jos olet ruokakaupassa ja lapsi kiukuttelee, niin ei välttämättä kannata uhata kotiin lähdöllä jos ei sitä pysty toteuttamaan (eli ne ruuat on kuitenkin ostettava), vaan sitten uhkaus voisi olla vaikka, että illan pikkukakkonen jää näkemättä tms. jonka sitten myös pystyy toteuttamaan.
Jos koko arki tuntuu kaaokselta, niin onhan teillä arjen rytmi kunnossa? Meillä ainakin lapset kiukuttelee selvästi enemmän, jos on nälkä tai väsy tai turhautuu tekemisen puutteeseen. Eli selvä ateriarytmi välipaloineen, sopivasti ulkoilua aamupäivään, jotta päikkäriaikaan tulee uni ja rauhoittuminen illalla + iltarutiinit, jotta tulee illalla uni. Huutavan vauvan kanssa haasteellista, tiedän! Mutta helpottaa oikeasti sitä kaaosta. Ruokaa kannattaa tehdä kerralla isompi satsi niin välillä selviää lämmittämisellä tai turvautua välillä Saarioisten äitien tekemään ruokaan.
Jos lapsi karkailee kaupungilla niin hanki sille valjaat: usein jo pelkkä valjaiden näyttäminen riittää siihen, että karkailu loppuu. On oikeasti todellinen vaara, jos lapsi juoksee kaupunkiympäristössä karkuun!
Miksi ette ole kotona? Hyvähän toki on, että ulkoilet lasten kanssa, jos ihmisten ilmoilla pyöriminen tarkoitti esim. leikkipuistoja. Mutta tuo uhmaikäinen saattaa reagoida myös siihen turvattomuuden tunteeseen, jos koko ajan ollaan menossa jossain - liikaa hälinää ja tuntemattomia ihmisiä. Olkaa välillä ihan rauhassa kotona tai kodin lähiympäristössä: oman kerrostalopihan leikkikentällä tms. Kerrothan sille uhmikselle myös mitä seuraavaksi tapahtuu? Toisille lapsille siirtymätilanteet on vaikeita, kivakin tekeminen voi muuttua ikäväksi, jos se tulee ilmoittamatta, tyyliin, että yhtäkkiä kesken kivan leikin sanotaan, että nyt lenkkarit jalkaan, lähdetään kirjastoon. Ainakin meillä esikoinen on tällainen. Hänelle pitää jo aamulla kertoa, että päivällä käydään kirjastossa ja sitten puolta tuntia ennen lähtöä valmistella, että kohta pitää lopettaa leikit ja lähteä sinne kirjastoon. Muuten vastassa on itkupotkuraivari, vaikka siis se tekeminen olisi kuinka mieluisaa.
Toivottavasti edes jostain vinkistä on apua. Jaksamista!
En ole ap, mutta kiitos kolmoselle perusteellisesta ja myötätuntoisesta kirjoituksesta, joka sisälsi myös paljon hyviä vinkkejä!
eräs, jolla myös silen ger vauva ja uhmaikäinen taapero
Oiskohan sulla synnytyksen jälkeinen masennus? Jotenkin kirjoituksesi toi mieleen sen... Tsemppiä!