Pelkkien poikien äidit, joilla lapset jo isoja tai aikuisia. Teille kysymys!?

Vierailija

Nyt toivoisin täysin rehellisiä vastauksia, en sellaisia vastauksia, että halutaan vaan esittää kaiken olevan hyvin vaikka ei olisikaan.

Eli äidit joilla pelkkiä poikia lapsina ja lapset ovat jo isompia tai aikuisia. 

Oletteko jääneet jostain paitsi ilman tytärtä? Miltä elämä tuntuu pelkkien poikien äitinä. Veikkaatteko sen olevan kovin erilaista kuin mitä se olisi jos teillä olisi tytär tai jos vertaatte elämäänne ystäviinne joilla on tyttäriä. 

Haluan kuulla sekä positiivisia että negatiivisia ajatuksia siitä kun lapsena on vain poikia. Antakaa palaa...

Ja kiitos.

Sivut

Kommentit (49)

Vierailija

No heti rikon toiveesi ja en vastaa itsestäni :)

Mutta siskollani "pelkkiä aikuisia poikia"

On aina sanonut, että onneksi näin, ei ole luonteeltaan tyttölapsen äiti. Ja en usko, että valehrtelee, koska olemme läheisiä ja olemme puhuneet monet arat asiat läpi.

Vierailija

Omasta kokemuksestani pojat eivät ole kiinnostuneita huolehtimaan vanhoista vanhemmistaan sitten kun tavitsevat apua. Tytär haluaa auttaa kaikessa missä pystyy. Kaikki samanlaisen kasvatuksen saaneet. Tarkoitan tässä nyt jos sitä aikaa kun lapset ovat keski-ikäisiä ja vanhemmat 70-80 v.

Vierailija

En ole kyllä kokenut jääneeni mistään paitsi "pelkän" pojan äitinä. Toisaalta en ikinä oikein tyttöä kaivannutkaan, oudoksuin sitä, kun raskaana olleet kaverit harmittelivat, ettei taaskaan tule tyttövauvaa. Salaa itse toivoin poikavauvaa ja sen sain, vaikka tyttökin olisi tietysti ollut aivan tervetullut.

Olen viihtynyt pojan äitinä. Olen ehkä aika "miehiset" kiinnostuksenkohteet omaava nainen: en tykkää meikkaamisesta enkä shoppailusta, olen luonnontiet. alalla töissä ja harrastan joukkuepelejä. Kiinnostuksenkohteet menee aika hyvin yhteen pojan ja miehen vastaavien kanssa, en tarvitse mitään erillistä tytärtä, jonka kanssa kokeilla huulipunia tms.

Vierailija
Vierailija

Omasta kokemuksestani pojat eivät ole kiinnostuneita huolehtimaan vanhoista vanhemmistaan sitten kun tavitsevat apua. Tytär haluaa auttaa kaikessa missä pystyy. Kaikki samanlaisen kasvatuksen saaneet. Tarkoitan tässä nyt jos sitä aikaa kun lapset ovat keski-ikäisiä ja vanhemmat 70-80 v.

 

Sinä et ilmeisemmin ole pelkkien poikien äiti? Usein se nimittäin menee niin, että perheissä jossa on MOLMEPiA niin tyttäret jotenkin automaattisesti ottavat sen vanhempiensa hoitaja roolin. Mutta perheet joissa vain poikia, niin kummasti ja erittäin hyvinkin vielä pojat hoitavat saman homman, kun ei ole sisko hoitamassa. Lisäksi pojat jaksaa tehdä lumityöt ja tiputtaa lumet vanhempien katolta, mihin ei moni tytär pysty. 

 

Vierailija
Vierailija

Omasta kokemuksestani pojat eivät ole kiinnostuneita huolehtimaan vanhoista vanhemmistaan sitten kun tavitsevat apua. Tytär haluaa auttaa kaikessa missä pystyy. Kaikki samanlaisen kasvatuksen saaneet. Tarkoitan tässä nyt jos sitä aikaa kun lapset ovat keski-ikäisiä ja vanhemmat 70-80 v.

 

Minun kokemuksen mukaan kyllä ovat kiinnostuneita. Veljeni on päävastuussa äitini hoidosta ja ilman veljeni työpanosta, äiti ei pystyisi elämään yksin kotona.

 

Onneksi meillä ihmisillä on erilaisia kokemuksia.

Vierailija

Minullakaan ei ole tuollaista kokemusta, että pojat eivät auta vanhempiaan vanhuudessa. Mieheni on vanhempiensa pääasiallinen auttaja, vanhemmat ovat 75-vuotiaita. Mies hoitaa sähkön kilpailutukset, tietokoneen virustorjunnat ja ohjelmien asennukset, telkkarien, autojen, pesukoneiden hankinnat jne. Ruokakaupassakin käy välillä ja kuskaa vanhempiaan lääkäriin, jos eivät itse voi ajaa (silmälääkärin menot ym) Miehen veli ei auta vanhempiaan yhtään ja miehen siskon apu on vähäistä. Kaikilla heillä on kaksi pientä lasta ja kiireiset työt, joten ei sekään selitä sitä, miksi mieheni on pääasiallinen avustaja.

Vierailija

Rehellisesti, en koe jääneeni mistään paitsi. Joskus mietin, että olisi kiva jos voisi shoppailla tyttären kanssa, mutta onneksi on nuo pojatkin lähteneet shoppailemaan. Pojat ovat terveitä, reippaita, harrastavaisia, kilttejä poikia, en todellakaan olisi voinut toivoa enempää!

Meillä on kummityttö, teini-ikäinen, jonka kanssa toisinaan käyn shoppailemassa, pitsalla, sekin on ihan kivaa vaihtelua

t. Poikien äiti

Vierailija

Minäkään en allekirjoita tuota, että miehet eivät huolehdi vanhemmistaan. Sekä omassa suvussa, että mieheni suvun puolelta miehet ovat suojelevia ja hoivaavia, sekä isinä että omaisina. Käyttäytymismallit periytyvät, ja nimenomaan niin, että miehet osallistuvat lapsten kasvatukseen ja kasvattavat heidät omalla esimerkillään huolehtimaan toisista ihmisistä.

Vierailija

Mun anopilla on vain poikia. Ärsyttää kun se yrittää tehdä minusta tyttären korvikkeen. Ei nykyään edes juuri soita miehelleni vaan soittaa aina mulle.

Mun pitää sopia kyläilyt, hommata joulu-, synttäri- ja äitienpäivälahjat, hoitaa kaikki yhteydenpito.

No ei siinä mitään mutta kun joudun hoitamaan samat jutut myös omien veljieni puolesta. Monellakaan miehellä ei tunnu olevan luontaista tarvetta olla yhteydessä lähisukuun. Toki poikkeuksiakin on, mutta aika vähän.

Vierailija
Vierailija

Nyt toivoisin täysin rehellisiä vastauksia, en sellaisia vastauksia, että halutaan vaan esittää kaiken olevan hyvin vaikka ei olisikaan.

Eli äidit joilla pelkkiä poikia lapsina ja lapset ovat jo isompia tai aikuisia. 

Oletteko jääneet jostain paitsi ilman tytärtä? Miltä elämä tuntuu pelkkien poikien äitinä. Veikkaatteko sen olevan kovin erilaista kuin mitä se olisi jos teillä olisi tytär tai jos vertaatte elämäänne ystäviinne joilla on tyttäriä. 

Haluan kuulla sekä positiivisia että negatiivisia ajatuksia siitä kun lapsena on vain poikia. Antakaa palaa...

Ja kiitos.

No mä kyllä haikailin aikani tyttölapsen perään, tein vähän niinkuin surutyön sen asian kanssa. Tai oikeammin pohdiskelin todella syviä vesiä myöten MIKSI olisin halunnut sen tyttären? Mua kun ei myöskään erityisemmin kiinnosta meikit ja hepeneet, vaan olen myös aina tykännyt scifistä, urheilusta, vaikka kädenväännöstä ennemmin kuin kurkkunaamioiden vääntämisestä. Ja tulin siihen tulokseen, että miksi ihmeessä mä kaipaisin tytärtä, kun mulla on 3 upeaa poikaa, joiden kanssa mä voin tehdä kaikkea sitä, mikä mua oikeasti kiinnostaa. Ja että mä olisin oikeasti kaivannut sellaista tytärtä, jollainen itsekin olin: varsin poikamainen.

Sekin on ihan kukkua, että pojat eivät pitäisi huolta vanhenevista vanhemmistaan, kaikki ne omistautuneimmin vanhemmistaan huolta pitävät aikuiset lapset, joita minä tunnen on nimenomaan miehiä. Muutenkin elämä on vähän erilaista kuin meidän vanhempiemme aikaan, kyllä nykypäivän miehet pitää entistä paremmin puoliaan siinäkin asiassa, että pitävät omista sukulaissuhteistaan huolta, siinä missä omista lapsistaankin. Ennen ne sosiaaliset suhteet oli enemmän naisten harteilla, mutta ei enää.

Oma mieheni on ainakin sellainen, että tulee pitämään omista vanhemmistaan huolta, kun tekee sitä jo nyt varsin hyvin. Ehkä poikamme saavat siitä hyvän mallin toiminnalleen tulevaisuudessa. JA toisaalta oma anoppini on aina ollut aivan ihana, hänestä on hyvä ottaa mallia omaan anoppiuteeni.

 

Vierailija

No poikien äitinä joudut vähemmän setvimään ihmisuhdesähläämisiä ja näitä "ne ei oo mun kanssa" juttuja. Niitä ei ainakaan meillä ole ollut ollenkaan. Ehkä myös päihdekäyttöä vähemmän kuin lähialueen tytöillä. Sen sijaan kouluun voisi panostaa ja opettajia yrittää "mielistellä" enemmän esim. tehdä läksyjä jne,

Vierailija
Vierailija

Mun anopilla on vain poikia. Ärsyttää kun se yrittää tehdä minusta tyttären korvikkeen. Ei nykyään edes juuri soita miehelleni vaan soittaa aina mulle.

Mun pitää sopia kyläilyt, hommata joulu-, synttäri- ja äitienpäivälahjat, hoitaa kaikki yhteydenpito.

No ei siinä mitään mutta kun joudun hoitamaan samat jutut myös omien veljieni puolesta. Monellakaan miehellä ei tunnu olevan luontaista tarvetta olla yhteydessä lähisukuun. Toki poikkeuksiakin on, mutta aika vähän.

Ei sun mitään tarvitse. Mutta selkeästi nautit tuosta marttyyrin roolistasi. Miehet kyllä hoitaa nuo hommat, jos et mene väliin huseeraamaan, ja teet selväksi, että et hoida asioita toisten puolesta.

 

Vierailija
Vierailija
Vierailija

Nyt toivoisin täysin rehellisiä vastauksia, en sellaisia vastauksia, että halutaan vaan esittää kaiken olevan hyvin vaikka ei olisikaan.

Eli äidit joilla pelkkiä poikia lapsina ja lapset ovat jo isompia tai aikuisia. 

Oletteko jääneet jostain paitsi ilman tytärtä? Miltä elämä tuntuu pelkkien poikien äitinä. Veikkaatteko sen olevan kovin erilaista kuin mitä se olisi jos teillä olisi tytär tai jos vertaatte elämäänne ystäviinne joilla on tyttäriä. 

Haluan kuulla sekä positiivisia että negatiivisia ajatuksia siitä kun lapsena on vain poikia. Antakaa palaa...

Ja kiitos.

No mä kyllä haikailin aikani tyttölapsen perään, tein vähän niinkuin surutyön sen asian kanssa. Tai oikeammin pohdiskelin todella syviä vesiä myöten MIKSI olisin halunnut sen tyttären? Mua kun ei myöskään erityisemmin kiinnosta meikit ja hepeneet, vaan olen myös aina tykännyt scifistä, urheilusta, vaikka kädenväännöstä ennemmin kuin kurkkunaamioiden vääntämisestä. Ja tulin siihen tulokseen, että miksi ihmeessä mä kaipaisin tytärtä, kun mulla on 3 upeaa poikaa, joiden kanssa mä voin tehdä kaikkea sitä, mikä mua oikeasti kiinnostaa. Ja että mä olisin oikeasti kaivannut sellaista tytärtä, jollainen itsekin olin: varsin poikamainen.

Sekin on ihan kukkua, että pojat eivät pitäisi huolta vanhenevista vanhemmistaan, kaikki ne omistautuneimmin vanhemmistaan huolta pitävät aikuiset lapset, joita minä tunnen on nimenomaan miehiä. Muutenkin elämä on vähän erilaista kuin meidän vanhempiemme aikaan, kyllä nykypäivän miehet pitää entistä paremmin puoliaan siinäkin asiassa, että pitävät omista sukulaissuhteistaan huolta, siinä missä omista lapsistaankin. Ennen ne sosiaaliset suhteet oli enemmän naisten harteilla, mutta ei enää.

Oma mieheni on ainakin sellainen, että tulee pitämään omista vanhemmistaan huolta, kun tekee sitä jo nyt varsin hyvin. Ehkä poikamme saavat siitä hyvän mallin toiminnalleen tulevaisuudessa. JA toisaalta oma anoppini on aina ollut aivan ihana, hänestä on hyvä ottaa mallia omaan anoppiuteeni.

 

 

Tätä surutyötä taidan minäkin siis nyt käydä läpi. Meneekö se tunne sit oikeasti kokonaan ohitse, että tytärtä ei enää kaipaa?

 

ap

 

Vierailija

En mä tiedä, kuinka isoja poikia tässä nyt tarkoitetaan, mun pojat on kouluiässä. Raskausaikana minäkin toivoin tytärtä, mutta kun ei tullut niin olen jo kasvanut siitä yli. Suurin suruni on tainnut olla se, ettei saanut ostella nättejä pieniä vaatteita joten ei tuo nyt iso menetys ollut :) En siis koe jääväni mistään paitsi, enkä kaipaa mitään shoppailukaveria.

Vierailija

Minulla on kolme teini-ikäistä poikaa. Mitäs tähän nyt vastaisi.. En koskaan raskaana ollessanikaan toivonut erityisesti kumpaakaan. En myöskään koskaan haikaillut sen tyttövauvan perään, minusta oli ihanaa saada perheeseen taas yksi poika lisää. Koin siis toistensa perään syntyvät pojat positiivisena. Ikinä ei ole tullut sellaista ajatusta, että olisin jäänyt jostain paitsi, kun en sitä tyttöä saanutkaan. En itse koskaan välittänyt vaaleanpunaisista pitsihörhelöistä enkä barbeista, joten poikien äitinä oleminen on ehkä ollut luontevampaa. Minulla on kolme kummityttöä, ihan kiva, mutta jotenkin tuo poikien kanssa pelaaminen tuntuu luontevammalta edelleen.

Minä en ole koskaan kokenut mitään voivottelua siitä, ettei sitä tyttöä sitten tähän perheeseen syntynytkään. Tai ehkä en ole sitä huomannut, kun olen itse ollut pojistani niin ylpeä. Sitä paitsi lämmittäähän se äipyn mieltä, kun komeaa kolmen pojan jälkikasvua ihmetellään ja kehutaan maailmalla. Mamman rakkaat ♥

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat