Kommentit (3)

Emmi1990

Sain keskenmenon ensimmäisessä raskaudessa. Raskaaksi oli yritetty tulla jo piiiitkän aikaa joten ilo oli ylimmillään kun vihdoin onnistui. Vain muutama viikko positiivisen jälkeen, kesken työpäivän, alkoi hirveä selkäkipu ja verinen tiputtelu. Soitin paniikissa neuvolaan vaikka olikin aika iltapäiväksi. Sanoivat että on ihan normaalia vuotaa alkuraskaudessa mutta iltapäivällä tarkistetaan. Ultratessa ei sitten löytynyt ketään ja lähettivät kotiin, epäily kohdunulkoisesta ja seuraavalle päivälle tarkistus. Illalla vatsakipu paheni erittäin kovaksi ja vuoto voimistui. Lähdin ambulanssilla sairaalaan. Minua tutki kätilöt ja lääkärit, ultrattiin ja ihmeteltiin, olin tiputuksessa, ilman ruokaa ja nesteitä. Kunnes. Ei kohdunulkoista, keskenmeno. Saat ruuan ja sitten voit mennä kotiin. En muista lääkärin sanoista muuta kuin että nyt heti vaan uutta yrittämään, onnistuu helposti. Itkin monta päivää, kunnes suutuin erään silloisen ystäväni, joka oli vahinkoraskaana, kommentista: ajattelitko sen muka jo vauvana? Ja kyllä hänellä on niiin rankkaa kun hän on raskaana ja maha on iso. Kuinka kehtasi?! Minäkin olisin halunnut ison mahan, se olisi ollut palkkio pitkään jatkuneen yrityksen ja epäonnistumisen jälkeen. Ja kyllä, totta helv***ssä ajettelin sen jo vauvana! Pian, liian pian, olin uudestaan raskaana, juuri niinkuin lääkäri oli sanonut, nyt se onnistui helposti. Raskaus sujui hyvin vaikka huoli varjosti mieltäni. Elokuussa vihdoin sain esikoisen syliin, terveenä, huutavana käärönä.

Vierailija

Kaksi keskenmenoa melko "myöhään", rv11+ ja rv12+. Vaikeita kokemuksia niin fyysisesti kuin henkisestikin. Vaikka minulla on kaksi lasta nykyään, mietin näitä menetyksiä usein. Nuorimman lapsen raskaudessa sain lapsen menettämisen pelosta niin voimakkaita ahdistuskohtauksia, että jouduin kuukausien sairaslomalle. En nukkunut, sain itkukohtauksia, kävin psykiatrin juttusilla. En suostu voimakkaan pelon vuoksi kolmanteen lapseen, sillä en kestäisi yhtään menetystä enää.

Sanovat että keskenmeno on helpompi jos on jo lapsi, mutta paskat. Siinähän se todiste on nenän edessä, mitä menetti. Vaikken koskaan tuntenut kuolleiden lasteni liikkeitä, olin heidän äiti. Ja se vähättely "noilla viikoilla, sehän oli solumöykky", vain pahensi asiaa. Ei ikäänkuin ollut lupa surra. Kunpa joku olisi niinä mustina hetkinä vain sanonut että itke vaan, kamala asia. Sen sijaan että yritettiin kliseitä "uutta putkeen vaan", "sillä oli joku tarkoitus, että varmasti vammainen" yms. Minulle he olivat lapsia jo.

Ande

Kaksi keskenmenoa ennen kolmea onnistunutta raskautta. Keskenmenoista opin sen, että raskaus ei ole sama asia kuin vauva. Jokaisen onnistuneen raskauden loppuun asti pelkäsin että joku menee pieleen enkä osannut nauttia raskauksista. Melkein inhosin raskaana oloa, synnytyksistä nautin kun pääsi vihdoin tositoimiin.
Onneksi meillä oli ihana äitiyslääkäri, joka lupasi ultrata aina kun halusin ja ymmärsi muutenkin pelkoni.

Ahdistaa ihan hirveästi kun facebook-kaverit julkaisevat kuvia ensimmäisestä ultrasta ja heitä onnitellaan "vauvasta" ja "tulevasta perheenlisäyksestä".
Itse onnittelen vasta sitten kun vauva on syntynyt.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat