Sivut

Kommentit (26)

Vierailija

Samoja ajatuksia ja pohdintoja Veitolan kanssa. On hyvä, että julkisuudessa tuodaan näitä ajatuksia näkyväksi. Ehkä yksilapsisuus sen myötä muuttuisi vähemmän oudoksuttavaksi ja paheksuttavaksi. Ehkä joskus vielä päästään eroon yksilapsisuuteen ja ainoana lapsena oloon liittyvistä typeristä myyteistä.

Vierailija

On se kyllä kumma, että hädin tuskin ehtii eka lapsikaan syntyä, kun jo kysellään toisesta. Jospa nyt edetään ihan lapsi kerrallaan, eikä heti hätäillä sen toisen kanssa. Nyt mun vauva on 3 kk ja en ole vieläKÄÄN päättänyt, että teenkö toisen vai en. Jospa nyt ensin nauttisin tästä yhdestä ja jos siltä joskus tuntuu ja luoja suo, niin pohditaan sitten sitä toista.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
On se kyllä kumma, että hädin tuskin ehtii eka lapsikaan syntyä, kun jo kysellään toisesta. Jospa nyt edetään ihan lapsi kerrallaan, eikä heti hätäillä sen toisen kanssa. Nyt mun vauva on 3 kk ja en ole vieläKÄÄN päättänyt, että teenkö toisen vai en. Jospa nyt ensin nauttisin tästä yhdestä ja jos siltä joskus tuntuu ja luoja suo, niin pohditaan sitten sitä toista.

Meillä kyselyt toisesta alkoivat jo raskausaikana. Ihan absurdia, että silloin jo kysellään "koska toinen ja millä ikäerolla?" Ostettiin vaunut/rattaat, joita ei saanut jatketuksi kahdelle. Tästä alkoi päivittely, että eikö se toinen kannata tehdä heti perään? Lapsen ollessa vauva myin pikkuhiljaa tarpeettomia vaatteita ja tavaroita eteenpäin. "Miksi et säästä seuraavalle?" Rasittavaa ja asiatonta käytöstä. Jo raskausaikana sanoimme, että teemme toisen vain, jos syttyy yhtä palava halu saada lapsi kuin tähän ensimmäiseen. Ei ole vielä syttynyt. Lapsi on vasta kolme, mutta esim. oma äitini on sitä mieltä, ettei toisen tekemisestä olisikaan tällä ikäerolla enää kenellekään iloa. Työkaverit kauhistelee, kun myyn pieneksi jääneet vaatteet ja kengät pois. Käsittämättömän paljon tämä meidän yhden lapsen perhe herättää mielipiteitä ja tunteita muissa. Ja meillä nyt on vaan tällainen perhe, koska se tuntuu meistä hyvältä eikä ole tullut tarvetta muuttaa sitä.

Vierailija

Kiitos tästä Maria Veitola! Pystyn niin samaistumaan! Vaikka me tapasimme mieheni kanssa jo teininä ja olin 31v kun saimme lapsen, niin yksi on riittänyt meille ihan hyvin.

Vierailija

Olen samanikäinen kuin sinä, Maria, ja sain esikoiseni samassa iässä kuin sinä. Olimme myös vakuuttuneita siitä, että lapsi jää ainoaksemme. Oli tosi hämmentävää, miten automaationa ihmiset puhuivat "siitä toisesta" kun jälkisupistukset olivat hädin tuskin loppuneet...

Kommentit olivat hämmentäviä. Eräskin entuudestaan vieras rouva totesi, että eihän sitä tietysti kannata toista hankkia, jos tuntuu, ettei ole resursseja, vaikka sisarukset on tosi kivoja. Seriously?

Meillä muuttui mieli (ulkopuolisten mielipiteistä riippumatta) ja iloksemme onnistuimmekin saamaan vielä toisen lapsen, mutta täytyy sanoa, että melkein teki mieli jättää yrittämättä juuri näiden toisen lapsen kärttäjien takia :) Koska olimme ehtineet myydä kaikki esikoiden vauvakamat ennen kuin rupesin odottamaan kuopusta, multa kysyttiin, oliko tämä toinen lapsi vahinko. Siis ihan oikeasti :D

Hatunnosto teille, jotka jätätte lapsiluvun yhteen (tai nollaan) siksi, koska se teistä oikealta tuntuu!

Moon oikias ja sä vääräs
Seuraa 
Liittynyt7.11.2016

Asiaa.

Nostan kuitenkin yhden käsittelemättä jäävän asian. Tässä puhutaan asiasta äidin (Marian) kannalta. Minä haluan, minä sitä, minä tätä... Asian kääntöpuoli on tietenkin se, että se ainoa lapsi ei saa oikeutta nauttia sisaruksista - koskaan. Olen itse perheeni ainoa lapsi. Olin jo lapsena hiukan kateellinen niille, joilla sisaruksia oli. Toisaalta en silloin vielä asiaa tajunnut täysin, mutta kyllä sisarukset varsinkin aikuistuessa olisi olleet ihan paikallaan. Vanhempani sairastuivat. Heidän ainoa lähiomainen olen minä, jonka tietenkin odotetaan auttavan. Ja autankin mielelläni. On monta muutakin asiaa, joissa sisarukset olisi oiva "apu". Veikkaan että Maria poika kokee nuo samat tunteet. Eikä ne tunteet helpotu, vaikka miten selittää että me päätimme näin jne.

Maria, mieti mitä ratkaisusi tarkoittaa myös poikasi kannalta. Aivan kaikkeahan tässä maailmassa ei voi ajatella niin, että kun minä..

Vierailija

Moon oikias ja sä vääräs kirjoitti:
Asiaa.

Nostan kuitenkin yhden käsittelemättä jäävän asian. Tässä puhutaan asiasta äidin (Marian) kannalta. Minä haluan, minä sitä, minä tätä... Asian kääntöpuoli on tietenkin se, että se ainoa lapsi ei saa oikeutta nauttia sisaruksista - koskaan. Olen itse perheeni ainoa lapsi. Olin jo lapsena hiukan kateellinen niille, joilla sisaruksia oli. Toisaalta en silloin vielä asiaa tajunnut täysin, mutta kyllä sisarukset varsinkin aikuistuessa olisi olleet ihan paikallaan. Vanhempani sairastuivat. Heidän ainoa lähiomainen olen minä, jonka tietenkin odotetaan auttavan. Ja autankin mielelläni. On monta muutakin asiaa, joissa sisarukset olisi oiva "apu". Veikkaan että Maria poika kokee nuo samat tunteet. Eikä ne tunteet helpotu, vaikka miten selittää että me päätimme näin jne.

Maria, mieti mitä ratkaisusi tarkoittaa myös poikasi kannalta. Aivan kaikkeahan tässä maailmassa ei voi ajatella niin, että kun minä..

Nauttia sisaruksista...mitä paskaa. Itselläni välit poikki siskooni ja pelkkää panettelua ja vihaa. Olisinpa ollut ainoa lapsi. Saisin kaikki perinnöt, eikä tarvisi ääliön oikutteluja kuunnella.

Vierailija

Moon oikias ja sä vääräs kirjoitti:
Asiaa.

Nostan kuitenkin yhden käsittelemättä jäävän asian. Tässä puhutaan asiasta äidin (Marian) kannalta. Minä haluan, minä sitä, minä tätä... Asian kääntöpuoli on tietenkin se, että se ainoa lapsi ei saa oikeutta nauttia sisaruksista - koskaan. Olen itse perheeni ainoa lapsi. Olin jo lapsena hiukan kateellinen niille, joilla sisaruksia oli. Toisaalta en silloin vielä asiaa tajunnut täysin, mutta kyllä sisarukset varsinkin aikuistuessa olisi olleet ihan paikallaan. Vanhempani sairastuivat. Heidän ainoa lähiomainen olen minä, jonka tietenkin odotetaan auttavan. Ja autankin mielelläni. On monta muutakin asiaa, joissa sisarukset olisi oiva "apu". Veikkaan että Maria poika kokee nuo samat tunteet. Eikä ne tunteet helpotu, vaikka miten selittää että me päätimme näin jne.

Maria, mieti mitä ratkaisusi tarkoittaa myös poikasi kannalta. Aivan kaikkeahan tässä maailmassa ei voi ajatella niin, että kun minä..

Mielestäni myös sinä voit miettiä asiaa vähän laajemmalta kannalta kuin omasta näkökulmasta. Kaikille ne sisarukset eivät ole lahja eivätkä tuki vaan taakka. Esim. ystäväni veli käyttää huumeita, on kahdesti ryöstänyt oman vanhan äitinsä eikä mitenkään auta vanhempien hoitamisessa vaan on jatkuva uhka ja pelko kaikille.

Siskon mies sisaruksineen riitelevät perinnöstä. Eivät ole puheväleissä. Serkkuni on katkera vanhemmilleen eriarvoisesta kohtelusta sisaruksiinsa nähden ja välit koko perheeseen on erittäin huonot.

Toki on myös esimerkkejä hyvistä sisarusten väleistä. Maailma ei ole niin mustavalkoinen. Maria Veitola saattaa päätöksellään säästää lapsensa riidoista ja katkeruudesta.

Sisarusten hankkiminen on aivan samanlainen riski kuin ylipäätään lasten hankkiminen. Mitä jos kaikki ei menekään hyvin? Ilman sisaruksia voi olla yksinäinen ja sisarusten kanssa voi olla katkera. Tai sitten voi kasvattaa lapsensa niin, että hyväksytään se, mitä elämä heittää eteen ja tehdään siitä sitten paras mahdollinen versio.

Moon oikias ja sä vääräs
Seuraa 
Liittynyt7.11.2016

Vierailija kirjoitti:
Moon oikias ja sä vääräs kirjoitti:
Asiaa.

Nostan kuitenkin yhden käsittelemättä jäävän asian. Tässä puhutaan asiasta äidin (Marian) kannalta. Minä haluan, minä sitä, minä tätä... Asian kääntöpuoli on tietenkin se, että se ainoa lapsi ei saa oikeutta nauttia sisaruksista - koskaan. Olen itse perheeni ainoa lapsi. Olin jo lapsena hiukan kateellinen niille, joilla sisaruksia oli. Toisaalta en silloin vielä asiaa tajunnut täysin, mutta kyllä sisarukset varsinkin aikuistuessa olisi olleet ihan paikallaan. Vanhempani sairastuivat. Heidän ainoa lähiomainen olen minä, jonka tietenkin odotetaan auttavan. Ja autankin mielelläni. On monta muutakin asiaa, joissa sisarukset olisi oiva "apu". Veikkaan että Maria poika kokee nuo samat tunteet. Eikä ne tunteet helpotu, vaikka miten selittää että me päätimme näin jne.

Maria, mieti mitä ratkaisusi tarkoittaa myös poikasi kannalta. Aivan kaikkeahan tässä maailmassa ei voi ajatella niin, että kun minä..

Mielestäni myös sinä voit miettiä asiaa vähän laajemmalta kannalta kuin omasta näkökulmasta. Kaikille ne sisarukset eivät ole lahja eivätkä tuki vaan taakka. Esim. ystäväni veli käyttää huumeita, on kahdesti ryöstänyt oman vanhan äitinsä eikä mitenkään auta vanhempien hoitamisessa vaan on jatkuva uhka ja pelko kaikille.

Siskon mies sisaruksineen riitelevät perinnöstä. Eivät ole puheväleissä. Serkkuni on katkera vanhemmilleen eriarvoisesta kohtelusta sisaruksiinsa nähden ja välit koko perheeseen on erittäin huonot.

Toki on myös esimerkkejä hyvistä sisarusten väleistä. Maailma ei ole niin mustavalkoinen. Maria Veitola saattaa päätöksellään säästää lapsensa riidoista ja katkeruudesta.

Sisarusten hankkiminen on aivan samanlainen riski kuin ylipäätään lasten hankkiminen. Mitä jos kaikki ei menekään hyvin? Ilman sisaruksia voi olla yksinäinen ja sisarusten kanssa voi olla katkera. Tai sitten voi kasvattaa lapsensa niin, että hyväksytään se, mitä elämä heittää eteen ja tehdään siitä sitten paras mahdollinen versio.

Luitko kommenttini varmasti? En kyllä lähtisi miettimään asiaa siltä pohjalta, että lapsia ei voi tehdä koska heistä voi tulla huumeidenkäyttäjiä tai perinnöstä riitelijöitä :D Jos sitä pelkää, kannattaa varmasti jättää se yksikin lapsi tekemättä. Kaikki on varmasti kanssani samaa mieltä, että suurin osa ihmisistä maailmassa on edelleen tyytyväisiä sisarustensa olemassaoloon. On aika vähättelevää sanoa, että "Toki on myös esimerkkejä hyvistä sisarusten väleistä".

Vierailija

Kaikki ainoat lapset eivät kärsi. En ole koskaan kaivannut sisaruksia. Minulla on ollutkaan läheinen suku ja paljon kavereita. oma lapsi on ainoa ja myös meitä painostettiin toisesta heti synnäriltä palattuani. Olin aika huonossa kunnossa pitkään eikä todellakaan ollut toinen lapsi mielessäkään. Koin painostuksen todella loukkaavaksi siinä tilassa. Aika moni puhui siitä, miten kaksi on normi. No onhan se, mutta joillekin sopii paremmin muut pääluvut.

Allekirjoitan tuon helppouden yhden lapsen kanssa, varsinkin hänen kasvaessa. Elämä on lähes yhtä helppoa kuin ennen lasta nyt kun taaperoikä on takanapäin. Ei se varmasti ole sen vaikeampaa kahden tai kymmenen lapsen kanssa, mutta näyttää ja kuulostaa olevan erilaista.

Vierailija

Minulla on yksi 10 vuotta vanhempi veli eikä yhteyksiä pidetä kuin ihan välillä vaan. Johtunee tuosta ikäerosta. Miehelläni taas on 8 sisarusta ja ovat hyvin tiiviisti tekemisissä.
Myönnän olevani kateellinen ja katkerakin usein siitä, miksei minulla ole enemmän sisaruksia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen samanikäinen kuin sinä, Maria, ja sain esikoiseni samassa iässä kuin sinä. Olimme myös vakuuttuneita siitä, että lapsi jää ainoaksemme. Oli tosi hämmentävää, miten automaationa ihmiset puhuivat "siitä toisesta" kun jälkisupistukset olivat hädin tuskin loppuneet...

Kommentit olivat hämmentäviä. Eräskin entuudestaan vieras rouva totesi, että eihän sitä tietysti kannata toista hankkia, jos tuntuu, ettei ole resursseja, vaikka sisarukset on tosi kivoja. Seriously?

Meillä muuttui mieli (ulkopuolisten mielipiteistä riippumatta) ja iloksemme onnistuimmekin saamaan vielä toisen lapsen, mutta täytyy sanoa, että melkein teki mieli jättää yrittämättä juuri näiden toisen lapsen kärttäjien takia :) Koska olimme ehtineet myydä kaikki esikoiden vauvakamat ennen kuin rupesin odottamaan kuopusta, multa kysyttiin, oliko tämä toinen lapsi vahinko. Siis ihan oikeasti :D

Hatunnosto teille, jotka jätätte lapsiluvun yhteen (tai nollaan) siksi, koska se teistä oikealta tuntuu!

Hatunnosto siitä, että perhe tekee niin kuin heistä tuntuu parhaalta? Ylivoimainen enemmistö perheistä toimii juuri niin. 

Ulkopuolisten painostus saattaa vaikuttaa niin, että alkaa ajatella asiasta eri tavalla ja silloin alkaakin tuntua oikealta yrittää lisää lapsia. Ei tunnu ihan uskottavalta, että pariskunta päättäisi tehdä lisää lapsia naapureidensa, ystäviensä, työkavereidensa tai sukulaistensa mieliksi.

Vierailija

Oma lapseni on ainokainen ja totesi jo kauan sitten kun kyselin tuosta sisarusjutusta, että "äiti, enkö mä riitä sulle?" Tokihan riittää, enkä ole toista lasta kaivannut vaikka siihen on lähes painostettu.

Itselläni 2 sisarusta emmekä ole oikeastaan missään tekemisissä vaikka asumme samalla paikkakunnalla. Olemme niin eri luonteisia ja eri maailmoista. Sisarukseni laittavat kaikelle hintalapun, naapuriahan ei ilmaiseksi auteta edes pikkujutuissa ja itse taas autan mielelläni jos kalenteriin sopii. Maltillisia ovat ne pyynnöt kuitenkin, tyyliin 30min lastenhoitoa max kerran kuussa (jos vanhemmilla aikatauluongelma).

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kaikki ainoat lapset eivät kärsi. En ole koskaan kaivannut sisaruksia. Minulla on ollutkaan läheinen suku ja paljon kavereita. oma lapsi on ainoa ja myös meitä painostettiin toisesta heti synnäriltä palattuani. Olin aika huonossa kunnossa pitkään eikä todellakaan ollut toinen lapsi mielessäkään. Koin painostuksen todella loukkaavaksi siinä tilassa. Aika moni puhui siitä, miten kaksi on normi. No onhan se, mutta joillekin sopii paremmin muut pääluvut.

Allekirjoitan tuon helppouden yhden lapsen kanssa, varsinkin hänen kasvaessa. Elämä on lähes yhtä helppoa kuin ennen lasta nyt kun taaperoikä on takanapäin. Ei se varmasti ole sen vaikeampaa kahden tai kymmenen lapsen kanssa, mutta näyttää ja kuulostaa olevan erilaista.

Tietenkin viiden lapsen kanssa on vaikeampaa kuin yhden. Kaikki riskitkin kasvavat samalla suuremmiksi.

Jos yksikin lapsi sairastuu tai loukkaantuu vakavasti, koko paletti  menee uusiksi. Tavallisetkin sairaudet osuvat perheeseen todennäköisemmin, kun väkeä on paljon.  Jos toinen perheen tienaaja menettää työkykynsä, tilanne on jo todella ankea,työssäkäyvä, kun taas yksinhuoltaja yhden lapsen kanssa voi pelittää taloudellisesti ilman kohtalaisesti. Lapset riitelevät myös keskenään, eivät vain vanhempiensa kanssa jne.

Tietysti viidestä lapsesta on myös viisinkertainen ilo, mutta kaikella on kuitenkin hintansa.

Vierailija

Minulla ei ole koskaan ollut mahdollisuutta olla vain yhden lapsen äiti. Niin tai siis olin sitä kokonaista 2 minuuttia, joista en oikein muista mitään, joten en tiedä, olinko parempi yhden vai kahden lapsen äitinä.

Minusta on hienoa, että kykenee tekemään valinnat oman perheensä kannalta eikä kuuntele muita. Toisaalta näin todetessaan tulisi miettiä aidosti sitä koko perhettä eikä vain itseään. Reilumpaa olisi todeta, että minä haluan tällaisen perheen, yksi lapsi riittää minulle. Se ei välttämättä ole ainoalle lapselle hyvä tai huono ratkaisu, mutta se on vain äidin tai isän ratkaisu, ei perheen.

Sisarukset voivat vihata toisiaan, vanhemmat eivät jaksa kuin yhden lapsen kanssa, synnytys oli niin hirveä, että enempää lapsia ei tule. Ihan sama, mikä se perustelu on. Sen kanssa eletään.

Silti kahden lapsen äitinä joudun toteamaan, että ei tämä kamalaa ole. Jaksan kaiken sen, mitä haluankin, kahden lapsen kanssa voi tehdä kaiken saman kuin yhdenkin kanssa jne. Kyse on näkökulmasta. Jollekin kaksi on sopiva määrä, joku kulkee yhden kanssa sumussa ja näkee tarpeelliseksi perustella, miksi näin on.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat