Sivut

Kommentit (103)

Toiveikas kuitenkin

Olen ottanut yhdeksi tärkeimmäistä tehtävistäni tarjota perheelle mahdollisimman puhdasta ruokaa (olen kotiäiti), koska tiedän sen vaikuttavan perustavanlaatuisesti terveyteen, jaksamiseen ja hyvinvointiin, koko elämään.

Ja vaikka pidänkin ruoanlaitosta, joskus kiireisinä päivinä tai väsyneenä ostaisin erittäin mielelläni kaupasta jotakin valmista. Mutta, valitettavasti SUURIN OSA kaupassa myytävistä tuotteista on kyllästetty lisäaineilla ja hyönteismyrkyillä. Puhutaan että ruoka on puhdasta, mutta kukkua kanssa.  Jos ei muuta, niin vähintään kasviöljyllä pilataan muuten ok ruoat epäterveellisiksi. 

Valmistajille terveiset; valmistakaa puhtaita luomutuotteita ilman kilometrin lisäaineluetteloa, oikeilla eläinrasvoilla ja merisuolalla maustettuna, niin uskon ostajia kyllä riittävän! 

Monet puhuvat että tällainen ruoka olisi liian kallista, mutta itse olen ainakin laittanut puhtaan ruoan kaikkien muiden hankintojen edelle, terveys ja jaksaminen on minulle niin tärkeää. 

Vierailija

70-80 luvuilla vierastettiin teollisuustuotteita. Toisen tekemä on aina heikkoa. Niin se on yhä. Valmistuotteet on jumalattoman kalliita ja huonoja eikä niitten sisällöstä tiedetä mitään ja mitä ne aiheuttaa ihmiskehossa. ns. kaikki kemikaalit 

Vierailija

hyvä toiveikas,

mikä e-koodi on hyönteismyrkyillä? Mikä tuote on mielestäsi kyllästetty hyönteismyrkyillä? Onko sulla kitiinikuorta johon ko. myrkyt vaikuttaa?

Vierailija

Ja mitä sitten, jos kerran viikossa syö perunan ja vaikka keitetyn kukkakaalin kanssa valmislihapullia. Kohtuus kaikessa hei! En itse osta einesruokia kuin tosi harvoin, mutta ennemmin kauhistelen joidenkin lasten liikkumattomuutta tai jumalatonta karkinsyömistä, kuin kotiruoan kanssa silloin tällöin syötyä paria lihapullaa.

Vierailija

Meillä käytettiin eineksiä ehkä jonkun mielestä suhteettoman paljon. Myöskään mitään muita kuin D-vitamiinia ei syötetty. En harrasta ruoanlaittoa. Lapset sairaana erittäin harvoin vauva vaiheen jälkeen.

Silloin kun tein itse, se oli pääasiassa perunaa ja jotain. Hyvin nuo ovat nuoreksi aikuiseksi kasvaneet. Ja edelleen terveitä, ei allergioita.
Itsekin olen tosi harvoin edes flunssassa

Mamma vaan82

Vierailija kirjoitti:
Tää oli hauska. Meillä tehdään kaikki ruoka itse. En tajua mitä ihmeellistä siinä on.
- Sama juttu! Kaikki ruoka tehdään Yhdessä lasteni kanssa,ja muut tuttuni jotka ovat äitejä, eivät tee, ja ihmettelevät että miten minulla riittää aikaa!!?? Anteeksi mutta Naiset ovat Unohtaneet Miten tehdään ruokaa ja valitsevat Helpoimmin tien Aina! Meillä kerran kuukaudessa ostetaan pizzaa pizzeriasta tai käydään mäkissä syömässä! Muuten kotiruokaa joka päivä! Jos ei ruokaa osaa tehdä niin silloin vain aloittelee hiljalleen että oppii laittaa ruoan nopeasti! Minullakin spaghetti ja kastikkeen tekoon yhteensä menee noin puoli tuntia ja lapset ovat jo syömässä! Mikä ihme on että äidit Eivät vaivaudu laittaa lapsilleen Ruokaa Kotona,terveellisesti! !???

Vierailija

Lienee toikin daami teollisuuden mainosmiehiä.

Ravinto on ihmisen peruskivi. Jos se on huono jo alusta alkaen loppu on jo historiaa.

Kyllä siihen pitäisi pyrkiä että ruoka tehdään itse ja että kaikki perheessä saisi kotona tehtyä ruokaa jota syötäis yhteisesti.

Voi vaikkapa lahjoittaa tvn ja kaikki pelit jollekin vähävaraiselle suomalaisperheelle, jos ne vie kaiken energian

Vierailija

Minä en sitä aikaa kaipaa vaan elänä tänäkin päivänä.

Leipää ostan valmiina, samoin levitteitä. Lisäaineluettelo on hyvin lyhyt, kun yritän vältellä jopa maitoon lisättyä D-vitamiinia ja homogenointia, ja leipien lisättyä gluteenia.

Meillä valmistetaan ruoka joka päivä, mutta en minä silti fanaatikko ole. Toisinaan on ruokalistalla makkaraa tai jotain einestä. Olenko aivan outo, kun pidän einesmaksalaatikosta?

Voin todistaa, että puolessa tunnissa kotiintulon jälkeen ollaan jo syömässä kotonatehtyä ruokaa. Eikä se ole edes lämmitettyä, vaan itse valmistettua. Perunalajike pitää tosin valita sitä ajatellen, että kypsyy varttitunnissa. Poikkeuksena tietenkin sellaiset ruokalajit, jotka vaativat pitempää kypsyttämistä, mutta niitä tehdään viikonloppuisin ja sellaisina päivinä, kun ruuanlaittoon on paljon aikaa.

Vierailija

Voi että, syötette te ihan mitä tahansa ette voi sillä välttyä syövältä. Siihen vaikutaa niin moni asia etteivät edes tutkijat sitä tiedä.

Ihan niin kuin keuhkosyövän voi saada vaikka ette tupakoi ja syötte mielestänne erittäin terveellisesti ja muuten mistä te yleensäkkin tiedätte että syömänne on terveellistä??

Ei se itse tehty sitä terveellisyyttä takaa.

Vierailija

En minä ainakaan ostaisi mitään merisuolattuja ja eläinrasvoilla kuorrutettuja luomutuotteita. Voi pyhä sydänkohtaus ja luomuhuijaus. 

En kyllä osta niitä e-koodattuja kamojakaan. 

Suomalaista, lähellä tuotettua ruokaa kiitos. Ja maustan ihan itse, ei se paljoa vaivaa vaadi. 

Vierailija

Toiveikas kuitenkin kirjoitti:
Olen ottanut yhdeksi tärkeimmäistä tehtävistäni tarjota perheelle mahdollisimman puhdasta ruokaa (olen kotiäiti), koska tiedän sen vaikuttavan perustavanlaatuisesti terveyteen, jaksamiseen ja hyvinvointiin, koko elämään.

Ja vaikka pidänkin ruoanlaitosta, joskus kiireisinä päivinä tai väsyneenä ostaisin erittäin mielelläni kaupasta jotakin valmista. Mutta, valitettavasti SUURIN OSA kaupassa myytävistä tuotteista on kyllästetty lisäaineilla ja hyönteismyrkyillä. Puhutaan että ruoka on puhdasta, mutta kukkua kanssa.  Jos ei muuta, niin vähintään kasviöljyllä pilataan muuten ok ruoat epäterveellisiksi. 

Valmistajille terveiset; valmistakaa puhtaita luomutuotteita ilman kilometrin lisäaineluetteloa, oikeilla eläinrasvoilla ja merisuolalla maustettuna, niin uskon ostajia kyllä riittävän! 

Monet puhuvat että tällainen ruoka olisi liian kallista, mutta itse olen ainakin laittanut puhtaan ruoan kaikkien muiden hankintojen edelle, terveys ja jaksaminen on minulle niin tärkeää. 


Kaunis usko sinulla. Se ei vain toteudu käytännössä koskaan.
Työskentelen näiden asioiden tutkimuksen parissa ja nämä toiveet ovat tuttuja. Kaikissa tutkimuksissa, joissa kysytään ihmesten toiveita, suurin osa vastaajista ilmoittaa tekevänsä ruoan itse, käyttävänsä luomua, välttelevänsä lisäaineita, eikä hinnalla ole väliä. Mutta se käytäntö on ihan toinen. Luomu ei tahdo ottaa millään tulta alleen, ei mene riittävästi kaupaksi, että raskasta järjestelmää kannattaisi pitää yllä. Useat ruokatehtaat ovat vuosien varrella yrittäneet tarjota erilaisia luomutuotteita valmisruokina. Jos sattuu sellainen ihme, että ne edes pääsevät kaupan hyllylle, niin viimeistään kuukauden päästä todetaan, että ei niitä kukaan osta. Liian kallista ja valitaan kuitenkin se euron lihapullarasia. Kun se on niin halpa!
Toiveet ja todellisuus eivät vain kohtaa.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat