Sivut

Kommentit (26)

Vierailija

Ihana kirjoitus! Voi kun ihmiset muistaisivat, että lapset ovat erilaisia. Kun näen raivoavan lapsen kaupassa, tekisi todella mieli käydä sanomassa vanhemmalle "tuollaista se meilläkin oli, älä vaan anna periksi." Tsempataan toinen toisiamme! Toiset olettavat tietävänsä kaiken yhden tilanteen perusteella. Minäkin kiikutin lapseni psykologille kun epäilin, että hänellä on adhd tai autismi tai jokin muu nepsy-ongelma, selvisikin, että lapsi on niin kielellisesti, motorisesti kuin älyllisestikin paljon aikaansa jopa yli 2 vuotta, MUTTA tunnepuoli on aivan ikätasolla tai jopa hieman jäljessä. Kyllä siinä tuli kamala olo, kun ajatteli niitä kertoja, kun olen miettinyt "miksi tuo lapsi ei osaa rauhoittua?! Miksi se suuttuu tuollaisesta asiasta?! Luulisi noin reippaan lapsen ymmärtävän?! Miksi se ei ymmärrä?!" No, koska ei osaa vielä säädellä tunteitaan. Nyt lapsukainen on 5v, lukee ja laskee 7v tasolla, on liikunnallisesti lahjakas ym. Mutta edelleen, tunteiden säätely on todella vaikeaa, tunteet ylimitoitettuja, pettymykset vaikeita.

Vierailija

Varmasti helpottavaa, että olet löytänyt teidän elämänmenoon sopivia ohjeita sieltä Greenen kirjasta. Paljon tsemppiä! :)

Jäin tämän tekstin luettuani miettimään kiintymyssuhde-näkökulmaa, josta ei vielä sanottu mitään. Olen juuri lueskellut tässä kirjaa, jossa sanotaan, että lapsen aggressiivinen käytös voi olla myös läheisyyden tarpeen viestimistä. Silloin jäähyt, tiukemmat rajat ja periksiantamattomuus vanhemman puolelta itse asiassa pahentavat tilannetta ja lisäävät aggressiivisuutta (viestiä tarpeesta läheisyyteen), sillä yksin jäämisen sijaan lapsi tarvitsisi tällöin aikuiselta tiiviimpää läsnäoloa (ei niinkään pakolla sylissä pitämistä, jossa lapsen tarvetta erillisyyteen ja omien tunteiden ilmaisuun ei kunnioiteta, vaan rauhallista läsnäoloa vieressä). Voi olla, että lapsi täytyy viedä johonkin ns. pehmustettuun paikkaan, jossa hän voi rauhassa purkaa turhautumiaan lyömällä ja niin edelleen, mutta tärkeää on olla hänen vierellään. Lapsen rauhoituttua voi yrittää keskustella siitä mikä lasta kiukutti ja miksi, se olisi hyvä, jos se on mahdollista.

Joka tapauksessa tästä näkökulmasta ajateltuna lapsi viestii aggressiivisuudellaan, että tarvitsee enemmän henkilökohtaista huomiota (ehkä hän yksilöllisesti tarvitsee enemmän kahdenkeskistä aikaa vanhempien kanssa ilman häiriötekijöitä). Outoa sinänsä, että suomalaisessa kulttuurissa "huomion kerjäämisen" ajatellaan olevan huono asia, ja jotenkin kuvitellaan, että lapsi hemmotellaan pilalle, jos hänelle antaa huomiota hänen sitä tarvitessaan. "Sitten se aina kiukuttelee noin", ajatellaan, vaikka tilanne itse asiassa voisi olla päin vastoin. Läheisyyden tarpeen vuoksi viestitty aggressiivisuus vähenee, jos sitä läheisyyttä saa.

Onkin hieman huono, että vanhempia kohtaan asetetaan paineita siinä, että heidän pitäisi asettaa aggressiivisille lapsille tiukemmat rajat. Jokainen tilanne nimittäin on hyvin erilainen. Joskus voi olla jopa niinkin, että aggressio kumpuaa juuri niistä tiukoista rajoista. Lopulta vanhempi voi saada aggressiivisenkin lapsen tarpeet tukahdutettua tiukoilla rajoilla, mutta tämä ei tietenkään optimaalista ole (vaikka lapsi säyseästi käyttäytyisikin). Aggressiolla lapsi kuitenkin ilmaisee jotakin tarvetta, ja teidän kohdallanne on hienoa että olet huomannut, että kyse on käsityskyvyn ylittävistä vaatimuksista.

Aggressiivisen lapsen kanssa on hyvä muistaa kiintymyssuhdenäkökulmasta myös se, että sekä läheisyys että itsenäisyys ovat molemmat tärkeitä. Kun lapsi saa turvaa halutessaan, hän uskalta ilmaista haluavansa asioita myös eri tavalla kuin vanhemmat, ja hänen täytyy turvallisissa mittapuissa myös antaa kokeilla ja tutkia maailmaa itse. Tahtoiässä lapsen aggressio on usein viesti siitä, että hän haluaa pikku hiljaa irrota vanhemmistaan, ja hänen taitoihinsa tulisikin siis myös luottaa, vanhemman omista peloista huolimatta.

Anteeksi tällainen pitkä teoriamainen pläjäys, mutta olen juuri lueskellut tuota kirjaa, ja halusin lisätä vielä nämä jutut tähän. Useinkaan lapsen aggressiossa ei ole kyse välttämättä autismista tai muusta, vaikka toki joissain tapauksissa voi myös niin olla. Syitä on monia, ja aggressio on hyvin luonnollinen ja normaali tunne. Sitäkin kuuluu lapsen saada turvallisissa rajoissa ilmaista. :)

Vierailija

Jotenkin tuo loppulause, kun lapsi sanoo ovenraosta, että äiti on kastemadon räkää. Minulle tuli tunne, että lapsi haluaa voittaa äidin. Tuo vertaus on lapsen pohjamutalausunto äidistään. Jos lapsi tulistuukin, mutta ei kuulosta hyvältä, että anteeksipyytämisen sijasta hän kuittaa viimeisen sanan.

Äiti ja lto

Tutun kuuloista! Molemmat lapseni ovat omalla tavallaan todella temperamenttisia. Isompi puri ja töni parivuotiaana, ja testasi kaikessa väsymiseen asti. Pienempi vetäsi kilarit millon mistäkin, heittäytyi lattialle pienestäki asiasta. Tunteiden sanoittaminen on ollut avainasemassa, jotta raivokohtaukset vähenevät. Neljävuotias osaa jo kertoa, jos tekee jotain typerää, että "kaipaan huomiota". Kaksvee taas sanoo mm: "minulla on tulullinen mieli". Sovituista rajoista kiinnittäminen on todella tärkeää. Varsinkin nukkumaanmeno, ruokailu yms. tilanteet. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että tietyssä asioissa voi antaa periksi tai voi antaa lapsen valita. Miksi lasta ei voisi kantaa päiväkodista kotiin...?

Vierailija

Greenen kirjasta on minullekin ollut todella paljon apua. Nyt jälkikäteen hävettää, miten piti kokemattomana kasvattajana vääntää jäähypenkin kanssa, vaikka lapsi oli täysin suunniltaan.

Nykyään meillä viisivuotias, jolla edelleen haasteita tunteidensa hallinnassa, mutta jolla myös yllättävää kypsyyttä. "Äiti ja isä, rauhoittakaa minut ajoissa"; hän osaa pyytää. Mietin, että miksi en tehnyt sitä kaksivuotiaalle, vaan aloin vetää jotain arvovaltakamppailuita.

Meillä on myös toinen, nuorempi lapsi, jolta tunteiden säätely käy normaalisti tai suorastaan helposti. Kuopuksen hyväntuulisuudesta on ollut paljon apua sekä isosisarukselleen, että meille vanhemmille. On ollut tietynlainen synninpäästö huomata, että lapset ovat omanlaisiaan ihan vauvasta saakka. Heidän luonteensa ei ole kenenkään syytä.

Vierailija

En ymmärrä vanhempia jotka antaa lasten rääkyä ja hyppiä silmille. Omani kokeili kerran, ei kokeillut toiste. Tiukka kuri ja lapselle selväksi ettei äidille tai isälle laiteta vastaan. Jos mokaa, tulee rankaisu. Jos tekee oikein, saa kehuja.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä vanhempia jotka antaa lasten rääkyä ja hyppiä silmille. Omani kokeili kerran, ei kokeillut toiste. Tiukka kuri ja lapselle selväksi ettei äidille tai isälle laiteta vastaan. Jos mokaa, tulee rankaisu. Jos tekee oikein, saa kehuja.

Eli et tiedä oikeastaan mitään siitä asiasta, mistä Greenen kirjassa puhutaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta normaalilta millään lailla. Jos lapsi saa noin pahoja hepuleita niin jokin on vialla

Greene toteaa kirjassaan, että monet tulistuvista lapsista saavatkin jonkin diagnoosin. Mutta diagnoosi tai sen puute ei muuta sitä tosiseikkaa, että lapsen kanssa pitää pystyä elämään mielekästä arkea. Jos kurin kovennus ei toimi, pitää miettiä pragmaattisesti, mikä toimisi.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat