En koe tarpeelliseksi tehdä paljon mitään, koska elämä tuntuu niin väliaikaiselta

Vierailija

Jotkut esimerkiksi kouluttautuvat lääkäriksi, mikä varmaan onkin mielenkiintoista, mutta vaatii aika paljon vaivaa ja epämukavuutta. En jaksa itse tehdä kovin pitkäkantoisia suunnitelmia. Ja jos oppisinkin hyväksi ansaitsemaan rahaa, mitä minä sillä rahalla sitten? Kuolen joka tapauksessa pois, keskinkertaisella tai hyvällä elintasolla.
En tiedä liittyykö tämä siihen, että sairastuin vakavasti ja meinasin kuolla. En oikeastikaan varmaan elä tosi vanhaksi, koskaanhan ei tiedä, mutta luulisin, että elän 5- tai 6-kymppiseksi asti. Minulla oli syöpä ja syövän uusiutuminen tai jokin toinen syöpä saattaa tulla eteen, vaikka ennuste nyt onkin hyvä. En myöskään muutenkaan koe terveyttä niin hyväksi, että uskoisin kroppani kestävän vielä vuosikymmeniä (syön kyllä terveellisesti ym. mutta silti).
Meinasin oikeasti alkaa nauramaan, kun pankissa kysyttiin "Oletko miettinyt eläkeasioita?".
Toisaalta en kyllä muistaakseni ole ennen sairauttakaan kokenut kovin eri tavalla; aina on tuntunut, että mitä tässä riehumaan, kun kaikki kuitenkin loppuu. Onko se masennusta, vai yleistäkin ajatella näin?
Olisi kai eri juttu myös, jos tuntisin voivani saavuttaa jotakin merkittävää vaikka sillä rahalla ja statuksella. En oikein tunne tarvitsevani ympäristön arvostusta, enkä korkeatasoista puolisoa. Naisena statuksella ei edes kumppanin saamisessa ole niin merkittävää osaa, enkä ole varma, tahdonko edes kumppania. Tahtoisin kyllä ehkä syvällisen, läheisen suhteen joskus, mutta kumppanin rahallisuudella ei ole mitään väliä, kaltaiseni kävisi minulle hyvin.

Kommentit (12)

Vierailija

Minä ajattelen samoin, mutta en minä ainakaan ole yhtään masentunut. On ihanan vapaata elää kuin taivaan lintu, murehtimatta huomista. Virta vie ja elämä kuluu, ei tarvitse tehdä muuta kuin olla ja antaa virran viedä. Mitäpä sitä maallisia kokoamaan, omaisuutta tai titteleitä, koska tosiaan, kuten jo Jeesus aikoinaan sanoi: "älkää kootko aarteita maan päälle, sillä täällä koi syö ja ruoste raiskaa". Kaikki katoaa, eikä käärinliinoissa ole taskuja. Minä siis mieluummin nautin jokaisesta hetkestä sen aikaa kuin elän, kuin mietin sitä mitä minulla ei ehkä vielä ole ja mitä minun pitäisi tavoitella uhraten nykyhetkistä sen tavoitteen eteen ponnisteluun.

Vierailija

Mulla on vähän sama. Vaikea motivoitua tekemään mitään, kun en kaipaa tavaroita, omaisuutta tai mitään kauhean erikoista.. Olen matkustellut pikkurahalla vaikka minne, kun olin 20v, matkustelukaan ei enää herätä intohimoja. Opiskelin kyllä vaativan tutkinnon, mutta se kiinnosti asiana, ei rahantekovälineenä.

Ei oikein jaksa kiinnostaa elämä.. Ainiin, en myös ole koskaan kokenut kiinnostusta hankkia lapsia. Joten nyt 30v naisena tuntuu, että elämällä ei ole mulle mitään annettavaa enää.

En ole masentunut (kai), mutta näen, että tää on tätä samaa tästä hautaan.

Vierailija

Ajattelen, että en mä voi ihan umpimasentunut olla, kun ei ole semmoista anhedoniaa. Päinvastoin tuntuu, että päivittäin nautin kaikesta pienestä mukavuudesta, esimerkiksi mietin, että onpa kiva että sisällä on lämmin ja ei tarvitse palella pakkasessa niin kuin täytyis ehkä, jos olisi todella köyhä ja huono-osainen. Tai kun makaan sängyssä ja ihana rentous ennen nukahtamista valtaa kehon. Ap

Vierailija

Sama. Olen aina ajatellut niin. Jaksan silti tehdä asioita: voin opiskella, käydä töissä ja tienata sekä tehdä kaiken minkä muutkin, mutta se ei poista sitä, että kaikki tuntuu ja tavallaan onkin turhaa.

Lisäksi minua ärsyttää se, että jos tästä puhun jollekin, se yritetään lyödä heti masennuksen piikkiin. En ole masentunut. Se ei ole masentuneen ajatus, vaan yksi elämän faktoista.

Kuitenkin voin järkeillä niin, että elämästä voi kuitenkin yrittää nauttia niin kauon kuin sitä kestää. Nautin etenkin matkustamisesta.

Vierailija

No jo on taas wt-loiset äänessä.

Kukahan sulle ap maksaa sen sun ihanan rentouden, kun makoilet päivät pitkät sängyssä?

Eipä mullakaan ole elämälle mitään sen kummempaa tarkoitusta kuin että "kattotaan nyt tääkin läpi" ja siten, että ei jää kenellekään kovin pahoja muistoja tai kenenkään tarvi maksaa mun olemista.

Töissä käyn ja laskuni maksan, lopun ajan teen tasan mitä huvittaa eli en mitään. Ei elämällä nyt tarvitse olla mitään järjettömän tärkeää tarkoitusta. Synnyt ja elät ja kuolet.

Vierailija

Elämähän on väliaikaista. Mutta ainutkertaista, joten siitä kannattaa ottaa kaikki irti, eikä jättää elämättä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ajattelen, että en mä voi ihan umpimasentunut olla, kun ei ole semmoista anhedoniaa. Päinvastoin tuntuu, että päivittäin nautin kaikesta pienestä mukavuudesta, esimerkiksi mietin, että onpa kiva että sisällä on lämmin ja ei tarvitse palella pakkasessa niin kuin täytyis ehkä, jos olisi todella köyhä ja huono-osainen. Tai kun makaan sängyssä ja ihana rentous ennen nukahtamista valtaa kehon. Ap

Mulla sama, että olen todellinen hetkistä ja pienistä asioista nautiskelija. Tunnen mieletöntä hyvää oloa näillä pakkasilla juuri tuostakin, että sisällä on lämpöistä ja valoa. Nautin siitä että mulla on ruokaa, nautin kaikista mauista ja tuoksuista. Nautin lumikiteiden kimaltelusta, taivaan väreistä ja pilvistä, pikkulinnuista, lapsista ja eläimistä. Elämäni on niin täynnä hetken pientä nautintoa että en kaipaa mitään muuta.

-2

Vierailija

Voi että, ihana nähdä tällainen ketju kun kuukausien tauon jälkeen täällä vierailen! Joillakuilla on samanlainen olo elämästä kuin itselläni. Ahdistus syntyy lähinnä siitä että olen aina ollut ns. kiltti tyttö ja koen jonkinlaista syyllisyyttä siitä, ettei motivaatio tai mikä lie riitä kovinkaan kunnianhimoisiin urakehityksiin tai päämäärätietoisiin suunnitelmiin. Aika paljon tulee tyhjää toimitettua, vaikka itseni kyllä elätän. Tarvitsen vaan niin vähän, että siihen ei kummoisia viikkotuntimääriä vaadita.

Kärsin nuorena pitkään masennuksesta ja ainakin itseni kohdalla voisin sanoa, että mistään sellaisesta ei ole kyse. Kuvittelen tietäväni, miltä masennus tuntuu, eikä se tunnu tältä. Pitäisiköhän perustaa jonkinlainen Vähätvälittäjien vertaistukiryhmä!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No jo on taas wt-loiset äänessä.

Kukahan sulle ap maksaa sen sun ihanan rentouden, kun makoilet päivät pitkät sängyssä?

Eipä mullakaan ole elämälle mitään sen kummempaa tarkoitusta kuin että "kattotaan nyt tääkin läpi" ja siten, että ei jää kenellekään kovin pahoja muistoja tai kenenkään tarvi maksaa mun olemista.

Töissä käyn ja laskuni maksan, lopun ajan teen tasan mitä huvittaa eli en mitään. Ei elämällä nyt tarvitse olla mitään järjettömän tärkeää tarkoitusta. Synnyt ja elät ja kuolet.

Kuka täällä on sanonut olevansa loinen tai wt? Itsekin tosiaan olen kouluttautunut pidemmälle kuin valtaosa suomalaisista, en vain ole hullun kiilto silmissä haluamassa elämältä yhtään mitään muuta, kuin se on jo tarjonnut. Terveisin 4.

Ja niin, jos erillistä rautalankavääntöä kaipaat niin: O-l-e-n  t-y-ö-e-l-ä-m-ä-s-s-ä.

Uusimmat

Suosituimmat