En oikeasti vain jaksa enää, itsemurha pyörii päässä usein

Vierailija

Kun olen parisuhteessa on alku aina täydellistä. Tunnen, että vihdoin saan rakkaudesta energiaa itseeni panostamiseen. Kaikki on sata kertaa mahtavampaa, yksi huoli (sinkkuus) on mennyttä ja nyt voin vain nauttia rakkaudesta ja panostaa opiskeluun, töihin, itseni kehittämiseen...

Ei se elämä olekaan rakkaussatua, kaikki kauneus katoaa ennemmin tai myöhemmin. En saa enää aitoja kehuja, en hymyjä, en haleja enkä pusuja, joista aistii vahvat tunteet. Niistä tulee rutiinipusuja.

Suhteeseen astuu riidat, suuret näkemyserot, itsetunnon romahtaminen koska ei enää saa spontaania ihailua ja rakkautta toiselta, vaan kaikkea ihanaa täytyy erikseen anella. Laitan sivuun joitain omia toiveitani, jotta ei tulisi eroa liian pienestä asiasta. Ehkä voin luopua tästä, saanhan sentään *blaablaablaa*

Se tuntuu pahalta, mutta yritän. Katson mihin se johtaa.

Eihän se johda mihinkään hyvään. Masennun vain lisää, miksi toinen ei voi vain näyttää rakkauttaan? Paha olo.

Sitten tulen jätetyksi. Ei se toimi jne. Miksi olen nähnyt vaivaa, miksi olen sysännyt syrjään omia tarpeitani jotta asiat muuttuisivat, MIKSI? Ja sitten se ero tulee joka tapauksessa. romahdan.

Minä kiinnyn ulkonäköön. hävettää myöntää, mutta niin se on. Jos löydän juuri minun makuni mukaisen miehen, yritän viimeiseen saakka tunnustella, voinko sietää asiaa x hänessä vai en, onhan hän kuitenkin kuuma. Lopulta mies jättää minut. Miten hän voi? Juuri hetki sitten minä olin ulkoisesti hänen unelmansa. Miten hän voi elää ilman minua ja että voi katsella minua livenä?

Ei minua ole opetettu pinnalliseksi enkä edes ole... Ulkonäköön kiintyminen on jotain... omituista.. En tiedä..

Miksi miehet jättävät minut? Koska olen itse valmis katsomaan joka ikisen kortin ja sietämään paskaa jonkun aikaa. "Jos asiat muuttuvatkin ajan kanssa..."

Siksi minä olen se joka jätetään.

Minä olen se nainen, johon ihastutaan palavasti, mutta jonka luonteeseen ei kukaan jaksa paneutua OIKEASTI. Yritän selittää millainen olen ja miten toivoisin piirteisiini suhtauduttavan, mutta kukaan ei päätä ymmärtää minua vaikeuksista huolimatta.

Ei kukaan. Ja siksi haluaisin kuolla. Ne ajatukset ovat pyörineet on/offina vuosikausia päässäni. Nyt olen vain tajunnut, että tämä kaava ei muutu ikinä. Minä olen ulkokuori, jossa ei ole sisältöä ja jota ei jaksa rakastaa.
Minun täytyy kuolla...

Anteeksi pitkä juttu. Olen niin ahdistunut, tyhjä, turtunut, surullinen, kaikkea..

Kommentit (1)

Vierailija

Ap jatkaa: Minulla on joku omituinen fiksaatio tietynlaisiin miehiin, siis aina ne muutamat samat vaatimukset joista en vain voi luistaa ollenkaan. Yksi niistä on ikä. Tuntisin huonommuuden tunnetta jos ottaisin nuoren miehen. En halua mitään kahden kakaran suhdetta, vaan minua vanhemman ja kypsemmän miehen (~30 v.) joka on nuorekas ja nuorehkon näköinen. Ymmärrän, että kriteereitä löysäämällä voisin löytää ihanan, romanttisen... Mutta en pysty. Minulla on fiksaatio vanhempiin miehiin. Ja se on vain yksi kriteeri... Ei niitä ole liikaa siltikään. Ei ainakaan omasta mielestäni...

Uusimmat

Suosituimmat