En viihdy lainkaan 1,5v kanssa

Kiinnostus 0

En viihdy lapseni kanssa, siinä se yksinkertaisuudessaan. Suoritan kyllä kiitettävästi kaikki vaadittavat tehtävät ja toimet, mutta lapsen kanssa vietetty aika on poikkeuksetta ankeinta ja tylsintä, mitä olen koskaan kokenut.

Ennen kuin tuomitsijat pääsevät vauhtiin, voin säästää teiltä aikaa:

- Kyllä, tätä on todella ikävä sanoa ääneen, enkä ole asiasta mitään muuta niin paljon kuin pahoillani.
- Lapsi ei ole ansainnut suhtautumistani. Minun pitäisi aikuistua/ kantaa vastuuni/ kestää osani/ niellä valitukseni. Tiedän.
- Harmillista ja iso sääli, että lapsi on saanut tällaisen vanhemman.
- On mahdollista, että olen uupunut/ masentunut/ ahdistunut/ kärsin b-vitamiinin puutteesta. Ei, se ei riitä eikä käy tekosyyksi, olen joka tapauksessa kauhea vanhempi.
- Pikkulapsiaika on niin kovin lyhyt, pitäisi nyt vain ottaa itseä niskasta kiinni ja nauttia.
- Lapsi saa isoja/ pieniä/ keskikokoisia traumoja koko loppuiäkseen ja tulee kärsimään jos mistä henkisistä ja fyysisistä ongelmista, jos en nyt ryhdistäydy ja ole parempi hommassani.
- Itsepähän lähdin tähän, olisin vaan tehnyt abortin, kun olen niin keskenkasvuinen ja itsekäs.

Onhan noita, en varmaan osaa tässä nyt ihan kaikkia ennakoida, mutta olen todennäköisesti jo jossain vaiheessa soimannut itseäni niillä, joten eivät tule listan ulkopuolisetkaan yllätyksenä. Saa toki kokeilla onneaan.

Lapsi on täysin normaali ja kaiken pitäisi olla hyvin. En kärsi maallisesta puutteesta eikä perheessä ole sairauksia tai muita kuormittavia asioita. Lapsella on (onneksi) kaksi lähivanhempaa - mitä nyt tämä toinen ajoittain henkisesti varmasti aika poissaoleva. Tsemppaan kyllä kuitenkin joka päivä, eli en nojaa sätkä huulessa päätä käsiini ja tuijota televisiota, jos nyt sellaisen mielikuvan joku sai päähänsä.

Lapsi on (onneksi) osa-aikaisesti päiväkodissa. Kotipäivinä käymme vähintään kerran ulkona ja välillä erilaisissa tapahtumissa ja harrasteissa. Hän saa ruokaa kolmen tunnin välein ja niin paljon, kuin kaipaa. Vaatteet ovat ehjiä ja puhtaita ja niitä on riittävästi lämpötilan mukaan.

Mitään fyysistä puutetta lapsella ei siis ole, mutta ikävä kyllä en jaksa olla hänen kanssaan ollenkaan. Kun kahdenkeskinen aika alkaa, alan huomaamattani laskea minuutteja siihen, kun pääsen tilanteesta pois. Leikkiminen, laulaminen, hoivaaminen ja hellittely ovat tervanjuontia, mutta ne hoidetaan. En osaa sanoa tätä mitenkään muuten, kuin että aika lapsen kanssa on uskomattoman tylsää ja tuntuu tarkoituksettomalta. Siis itseni osalta, lapselle sillä on tottakai valtava merkitys, elämän ja kuoleman kysymys suorastaan. Ja siksi hoidankin kaiken, velvollisuudentunnosta. Mutta jäähän siitä tunne puuttumaan.

Miksi kirjoitan tämän? Ensisijaisesti tuulettaakseni päätäni, jotta en kilju suoraa huutoa vuorokautta putkeen, mutta myös siksi, että ehkä jossain on yksi joku toinenkin, jolla meinaa pää hajota. Ja ehkä häntä auttaa edes hetken, että joku muu seisoo samassa suossa. Mitään helpotusta tai vastauksia minulla ei tosin tilanteeseen ole tarjota. Ehkä jollain muulla on (toiveikas loppulause).

Kommentit (10)

Vierailija

Valitettavasti minulla ei ole tarjota tilanteeseen helpotusta tai vastauksia, mutta minä NIIN tiedän tunteen :( Enkä osaa oikein muuta sanoa kuin että ajan kanssa helpottaa. Koululaisen kanssa on jo tosi ihana viettää aikaa, ainakin omalla kohdalla :)

Tsempit!

Vierailija

Hei, tuo on ihan normaalia. :)

Tuo on aika hankala ikä, lapsi ei ole enää vauva mutta ei vielä oikein taaperokaan. Kunhan se oppii kunnolla puhumaan ja muita uusia taitoja, kaikki muuttuu, usko pois. Sieltä kuoriutuu kohta ihana tenava, jonka kanssa saat käydä monta hulvatonta keskustelua. Tsemppiä!

Vierailija

Minusta tuo on ihana ikä. Lapsi oppii ja hänelle voi koko ajan opettaa uusia asioita. Koko maailma on tuon ikäisen silmin äärettömän mielenkiintoinen. Toki uhmaa esiintyy jo jonkin verran, mutta sehän kuuluu asiaan. Uhma on lasten tapa harjoitella itsenäistymistä.

Huomaa, että olen jo isoäiti ja puhun lapsenlapsestani. Itse aikoinaan samanikäisen äitinä en kokenut samoin kuin nyt.

Ap, siteenne vahvistuu mitä kauemmin olet lapsesi kanssa. Sitten, kun puhetta alkaa tulla enemmän, on lapsi jo vallan hauskaakin seuraa.

Koita tsempata vielä edelleenkin, saat kyllä korjata työsi hedelmät tulevaisuudessa.

Onko sinulla muuten mitään omaa harrastusta tai tapaatko ystäviäsi (ilman lapsia) säännöllisesti? Äitikin tarvitsee omaa aikaa ja ikäistensä seuraa.

Vierailija

No mutta, on tässä se hyvä puoli, että huomasti tän jo tässä ekan lapsen kohdalla niin lapsia ei tule enempää. Et voinut tietää että tunnet näin. Ei sitä vaan voi etukäteen tietää miten äitiyden kokee.

Yhdelle lapselle voi antaa ihan hyvän lapsuuden vaikka ei itse äitiydestä nauttisikaan, koska lapsi kasvaessaan kuormittaa kuitenkin koko ajan vähemmän, varsinkin kun aikuisia on kaksi. Sitten, jos lapsia on enemmän, niin kuormitustakin on enemmän, stressiä enemmän ja iloa vähemmän, jos ei nauti äitinä olosta.

Vierailija

Tuollaiseksi kuvittelen elämäni, jos tekisin lapsen. Joten en tee.

Ei se vaan sovi kaikille. Aina parempi, jos sen tajuaa riittävän ajoissa. 

Vierailija

6kk myöhemmin:
 

Ihan niin kuin viisaammat osasivat arvata, tilanne on muuttunut paljon.

Jos joku sattuisi vielä tähän ketjuun jostain tiensä löytämään, halusin kertoa, että kaksivuotiaana sama lapsi on ajoittain hauska, paljon aiempaa helpompi viihdytettävä ja välillä viihdyttäväkin. Ja välillä todella raivostuttava, tylsistyttävä ja väsyttävä, tietysti, muttei sentään koko aikaa. Kyllä tästä vielä ihminen sukeutuu, ja nyt jaksan odottaa sitä positiivisemmalla mielellä.

Ap

Vierailija

Minulla oli samat fiilikset ensinmäisen kanssa, mutta sitten saimme "yllätys"-vauvan 9 v. ensinmäisen jälkeen. Olin aivan eri ihminen. Jaksoin vaikka kuinka vauvan ja myöhemmin pikkulapsen kanssa.

Siitä on nyt 30v. aikaa ja ensinmäiseen ei kovinkaan hyvät väit (josta kannan syyllisyyttä) mutta tämän toisen kanssa erinomaiset. Liekö syynä myös että ovat eri sukupuolta. Eka tyttö toka poika.

Uusimmat

Suosituimmat