Vihaan omakotitalossa asumista, mutta en pääse pois!

Vierailija

Olemme asuneet kohta neljä vuotta mieheni suvusta periytyneessä omakotitalossa. Talo on iso ja niin on tonttikin, kulut ovat kohtalaisen suuret ja jatkuvaa remontoimista, huoltamista jne. on, jolloin rahanmeno jatkuu tasaisesti vielä vuosia. Matkat ovat pitkiä harrastuksiin ja lähimpään kauppaan, meidän kaikki ystävät asuvat lähellä keskustaa, jonne itsekin haluaisin. Koen olevani yksinäinen täällä. Meillä on kolme pientä lasta, joten aikani alkaa olla vähissä; kokoajan on rästissä hommia sekä sisällä että ulkona. En ole viihtynyt täällä hetkeäkään ja nyt alkaa resurssit olla niin vähissä, että haluaisin helpottaa elämää ja muuttaa kerrostaloon/rivitaloon. Tämän tekee vaikeaksi se, että talo on kiertänyt suvussa miehellä ja hän ei haluaisi lähteä. On kuitenkin sanonut, että voi muuttaa, jos minä olen varma siitä, mutta tiedän että se ei ole hänen oma tahto. :( Entä onko lasten oikeasti parempi kasvaa lapsuutensa omakotitalossa vai onko sillä loppujen lopuksi väliä? Etenkin, jos helppohoitoisessa kerrostalossa jää koko perheelle enemmän aikaa olla yhdessä. Mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä?

Sivut

Kommentit (22)

Vierailija

Velvollisuudentunnosta on kamalaa elää ja asua jossain, missä ei oikeastaan haluaisi. Tiedän tunteen.

Itsekin asuin liitossa ollessani sukutalossa, 25-vuotiaana ostettiin talo miehen isältä. Liian iso ratkaisu oli liian nuorena. En alkuinnostuksen jälkeen viihtynyt talossa. Minusta vähän tuntuu, että tuo peruuttamattomuuden tunne nakersi liittoakin. Jälkeenpäin tajuan, että se talo oli kuin vankila.

Erosimme. Minusta tuntuu, että miehenikään ei ollut onnellinen talossa, kun talossa hänen viettämänsä lapsuus oli ollut kaikkea muuta kuin onnellinen. Ja talo oli ruma, isänsä oli mennyt 70-luvulla peittämään ihanan puutalon järkyttävillä mineriiteillä. Aikomus oli kyllä poistaa ne, ja laajentaakin taloa, mutta se jäi sitten, kun liitto natisi. 

Ei pitäisi sotkeutua noihin sukutaloihin, joissa sitten pitää elää koko elämä. Onko jotain sukulaista, jolle voisitte puoliväkisin myydä talon? 

Enpä osaa muuta sanoa, kuin otan osaa.  Ymmärrän sinua tosi hyvin. 

Vierailija

En tiedä mitä pitäisi tehdä. Mulla on myös sellainen tilanne, että tunnen olevani loukussa paikassa, jossa en viihdy enkä osaa olla. Tämä on minun sukutaloni, mutta mies on se joka tähän halusi ja se joka tässä tykkää asua. Ja minä kuvittelin että tottuisin olemaan... Kumpikaan meistä ei ole aikaansaavaa käytännöllistä kodinlaittajatyyppiä ja tämä paikka kyllä rapistuu jos me tässä aiomme pidempään olla. Minä haluaisin takaisin kaupungin keskustaan, mies ei. Hankala tilanne. Lapsia ei ole enkä niitä tällaiseen ympäristöön halua hankkia.

Vierailija

Voi voi, nyyh nyyh. :) Voi sinua raukkaa. Rouva pakkaa roinansa, kysyy lähteekö joku mukaan ja lähtee. Niin voi tehdä ja aikuiset tekevätkin. Sinä päätät oman elämäsi kulun ja onnellisuutesi, se ei ole muiden tehtävä. Jos et ole onnellinen, niin tee muutoksia tai lopeta valittaminen. Turha se on olla naama rutussa kaiken aikaa kun asiaan voi vaikuttaa ihan itse. Etkö oppinut asian jo silloin kolme vuotiaana uhmaiässä?

Vierailija

Lapsuus on hyvä asua sellaisessa paikassa, jossa koko perheellä on hyvä olla, ei sellaisessa paikassa, joka on hirvittävä työleiri ja kaukana kaikesta. 

Vierailija

Voivoi näitä nykynaisia, kun itku alkaa kun jotain pitäisi tehdä asumisen eteen. Mitenkähän 70-luvulla pärjänneet, varmasti paleltuneet sisätiloihin..

Vierailija

Voitko kertoa mikä kaupunki/paikkakunta? Mä mietin tosi paljon asioita toisinpäin. Mutta sit näin talvella osaa olla kiitollinen kerrostaloasunnosta (Helsinki).

Mulla on ruusunpunaiset kuvitelmat omakotitalossa asumisesta, ehkä ihan maaseudulla jopa?

Vierailija

Ihme talo! Varmaan ensimmäinen kerta kun täällä joku myöntää että talossa on töitä ja kuluja. En oikein usko tätä juttua.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Voi voi, nyyh nyyh. :) Voi sinua raukkaa. Rouva pakkaa roinansa, kysyy lähteekö joku mukaan ja lähtee. Niin voi tehdä ja aikuiset tekevätkin. Sinä päätät oman elämäsi kulun ja onnellisuutesi, se ei ole muiden tehtävä. Jos et ole onnellinen, niin tee muutoksia tai lopeta valittaminen. Turha se on olla naama rutussa kaiken aikaa kun asiaan voi vaikuttaa ihan itse. Etkö oppinut asian jo silloin kolme vuotiaana uhmaiässä?

Mitä helvettiä? Ihan ala-arvoinen kommentti! Eiköhän ap ymmärrä itsekin että perhettä ei hajoteta tuon takia, siksi kirjoittaa mietteensä tänne, saadakseen ajatuksia ja ideoita ja mielipiteitä. Kun perhe on perustettu, tottakai aina on mielessä sen perheen etu ja onnellisuus, oman onnellisuuden ohessa. 

Ap, en osaa vastata muuta kuin että istukaa alas miehenne kanssa ja keskustelette pitkään ja hartaasti asiasta. Kuulostat ok tyypiltä, varmasti saatte asian ratkaistua.

Vierailija

Omakotitalossa ei tarvitse ainakaan kuunnella naapureiden mölinää ja olla nukkumatta vain siksi, kun naapuri haluaa yöllä kuunnella musiikkia. Kerronpa viime yöstäni. Heräsin pari minuuttia jälkeen aamukolmen taas kerran siihen, kun kaksi kerrosta alempana asuva kantasuomalainen, kuusikymppinen mies päätti haluta kuunnella mm. Jukka Raitasen kappaletta Lumikenttien kutsu. Biisi on tuttu lapsuudestani, joten koska en kuitenkaan enää saanut nukuttua, tulin istumaan olohuoneen sohvalle ja lauloin mielessäni kahta kerrosta alempaa kuuluvan kertosäkeen mukana. Viiteen saakka istuin sohvalla, telkkari auki napsutellen kanavia eestaas. Vähän ennen viittä huomasin pääni alkavan heilahdella ja kaukosäädinkin tuntui lipsuvan kädestäni. Alakerran naapurikin tuntui väsyvän, ja kun menin sänkyyn viittä yli viisi, kahta kerrosta alempanakin oli jo hiljaista. Viime yö oli melkein sen edellisen yön toisinto, paitsi että torstain ja perjantain välisenä yönä stereonsoittokellonajat olivat puoli yhdestä kahteen. Naapuri muutti alakertaan viime lokakuussa ja meno alkoi samantien. Kaikkea on yritetty tilanteen muuttamiseksi, mutta meininki vain jatkuu, koska mies ei välitä muusta kuin itsestään. Vaihtaisin tämän nukkumattomuuden ja univelan koska tahansa vaikka minkälaiseen minerit-omakotitaloon, kunhan siellä vain olisi yksi oma perhe, jonka saisi halutessaan tukkimaan turpansa. Vieraalle ihmiselle sanottuna se ei näköjään onnistu.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jos se talo palaa, niin silloin on varmaan muutettava pois. Vink vink

Mutta ensin pitää tsekata vakuutusasiat kuntoon. Vink vink:).

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Omakotitalossa ei tarvitse ainakaan kuunnella naapureiden mölinää ja olla nukkumatta vain siksi, kun naapuri haluaa yöllä kuunnella musiikkia. Kerronpa viime yöstäni. Heräsin pari minuuttia jälkeen aamukolmen taas kerran siihen, kun kaksi kerrosta alempana asuva kantasuomalainen, kuusikymppinen mies päätti haluta kuunnella mm. Jukka Raitasen kappaletta Lumikenttien kutsu. Biisi on tuttu lapsuudestani, joten koska en kuitenkaan enää saanut nukuttua, tulin istumaan olohuoneen sohvalle ja lauloin mielessäni kahta kerrosta alempaa kuuluvan kertosäkeen mukana. Viiteen saakka istuin sohvalla, telkkari auki napsutellen kanavia eestaas. Vähän ennen viittä huomasin pääni alkavan heilahdella ja kaukosäädinkin tuntui lipsuvan kädestäni. Alakerran naapurikin tuntui väsyvän, ja kun menin sänkyyn viittä yli viisi, kahta kerrosta alempanakin oli jo hiljaista. Viime yö oli melkein sen edellisen yön toisinto, paitsi että torstain ja perjantain välisenä yönä stereonsoittokellonajat olivat puoli yhdestä kahteen. Naapuri muutti alakertaan viime lokakuussa ja meno alkoi samantien. Kaikkea on yritetty tilanteen muuttamiseksi, mutta meininki vain jatkuu, koska mies ei välitä muusta kuin itsestään. Vaihtaisin tämän nukkumattomuuden ja univelan koska tahansa vaikka minkälaiseen minerit-omakotitaloon, kunhan siellä vain olisi yksi oma perhe, jonka saisi halutessaan tukkimaan turpansa. Vieraalle ihmiselle sanottuna se ei näköjään onnistu.

Minäkin vaihtaisin omakotitaloon milloin vain! Olen väsynyt joka päiväiseen meteliin ja valitukset siitä ei johda mihinkään välinpitämättömän taloyhtiön takia, ikkunoista näkee vastapäisiin asuntoihin, ulos ei voi vain kävellä ovesta vaan pitää odottaa hissi tai kävellä monet portaat.

Vierailija

Puolensa ja puolensa. Mä asuin kerrostalossa, jossa paperiseinät - oli helvettiä. Asun omakotitalossa, jossa hyvää oma piha eikä naapurien melu kuulu. Muuten voisin huolia kerrostaloasunnon.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi, nyyh nyyh. :) Voi sinua raukkaa. Rouva pakkaa roinansa, kysyy lähteekö joku mukaan ja lähtee. Niin voi tehdä ja aikuiset tekevätkin. Sinä päätät oman elämäsi kulun ja onnellisuutesi, se ei ole muiden tehtävä. Jos et ole onnellinen, niin tee muutoksia tai lopeta valittaminen. Turha se on olla naama rutussa kaiken aikaa kun asiaan voi vaikuttaa ihan itse. Etkö oppinut asian jo silloin kolme vuotiaana uhmaiässä?

Mitä helvettiä? Ihan ala-arvoinen kommentti! Eiköhän ap ymmärrä itsekin että perhettä ei hajoteta tuon takia, siksi kirjoittaa mietteensä tänne, saadakseen ajatuksia ja ideoita ja mielipiteitä. Kun perhe on perustettu, tottakai aina on mielessä sen perheen etu ja onnellisuus, oman onnellisuuden ohessa. 

Ap, en osaa vastata muuta kuin että istukaa alas miehenne kanssa ja keskustelette pitkään ja hartaasti asiasta. Kuulostat ok tyypiltä, varmasti saatte asian ratkaistua.

Ja toinen nyyhkijä tuli mukaan puolustamaan. Voi teitä avuttomia nössyköitä. :D Olisiko ap onnellinen kerrostalossa? No ei olisi. Hän on tuollainen perusnegatiivinen tapaus, jolla on aina ja kaikkialla ongelmia ja mikään ei ole koskaan hyvin. Ongelmat ovat siis lähinnä siellä omien korvien sisällä, ei miehellä, ei talossa, ei muualla. Yrittäkää pärjätä ja syyttäkää siihen saakka vaikka vanhempianne, älkää vain menkö itseenne. :)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat