Miten te introvertit selviätte arjesta?

Vierailija

Minkälainen olo on työviikon jälkeen?

Sivut

Kommentit (20)

Vierailija

Selviän hyvin, kun voin tehdä työni etätyönä kotitoimistoni rauhassa ja hiljaisuudessa. Aiemmin kun näin ei ollut, olin yleensä työviikon jälkeen aika poikki.

Vierailija

Käyn koulussa, ja on erityisen raskas olo kun perjantai koittaa. Siellä joutuu koko ajan olemaan sosiaalinen,mikä vituttaa. Tähän lisänä vielä akkavaltainen luokka, missä puukotetaan selkään aina kun kerkiää jne, niin voin kertoa että oon ihan helvetin onnellinen kun viikonloppu tulee. Selviämistähän tämä on. Onneksi on niitä hyviä tyyppejä elämässä. 

Vierailija

Saan tehdä töitä melkohyvin omassa rauhassa. Muutamat työkaverit ei oo mitään räpäsetiä.
Enempi rassaa päivät kun on töitä, ipanan harrastuksia ja yllätysvieraita eli ei saa iltaa olla yksin tai oman perheen kanssa.
Vieraatkin menettelee jos niistä tietää etukäteen, eli osaa asennoitua ajoissa siihen rauhattomuuteen.

Vierailija

Olenko introvertti näillä ominaiduuksilla? Tunnistaako kukaan toinen introvertti itsensä?

- Inhoan ryhmätilanteita, esim. Ryhmäliikuntaa, työpaikan yhteisiä rientoja ym.

- En halua puhua syvällisiä asioita muiden kanssa vaan vaikeat asiat selvitän itse, en voisi avautua edes terapeutille asioistani

- olen työviikon jälkeen usein henkisesti poikki

- Haaveilen paljon ja kuuntelen musiikkia

- Kirjojen kautta pääsen seikkailemaan, se riittää mulle

- En pidä kyläilystä

Olen päällisin puolin sosiaalinen ihminen, mutta sosiaalisuus rajoittuu pinnallisiin asioihin.

Vierailija

Minua ärsyttää tapa joilla introvertti puhuvat ekstroverteistä. Tavallaan nostavat itsensä yläpuolelle. Mieheni on introvertti ja minä ekstrovertti. Minun perheenjäsenteni ovat puheliaita ja sosiaalisia, toisin kuin mieheni perhe. Hyväksyn täysin mieheni rauhallisuuden, hiljaisuuden ja en edes yritä saada häntä kaikenmaailman kissanristiäisiin. Mutta ärsyttää miten mieheni puhuu omille vanhemmilleen minun perheestäni tyyliin "ei edes puheenvuoroa saa" ja muutenkin arvostellen. Vaikka minä en huomauttele hänen vanhemmistaan jotka ovat silmissäni tylsiä ja ärsyttävän tasaisia, tunteettoman oloisia ihmisiä.
Sama näkyy täällä keskustelupalstoilla. Ekstroverteistä keskustellaan vähättelevään sävyyn vaikka me ekstrovertti emme keskustele teistä niin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää tapa joilla introvertti puhuvat ekstroverteistä. Tavallaan nostavat itsensä yläpuolelle. Mieheni on introvertti ja minä ekstrovertti. Minun perheenjäsenteni ovat puheliaita ja sosiaalisia, toisin kuin mieheni perhe. Hyväksyn täysin mieheni rauhallisuuden, hiljaisuuden ja en edes yritä saada häntä kaikenmaailman kissanristiäisiin. Mutta ärsyttää miten mieheni puhuu omille vanhemmilleen minun perheestäni tyyliin "ei edes puheenvuoroa saa" ja muutenkin arvostellen. Vaikka minä en huomauttele hänen vanhemmistaan jotka ovat silmissäni tylsiä ja ärsyttävän tasaisia, tunteettoman oloisia ihmisiä.
Sama näkyy täällä keskustelupalstoilla. Ekstroverteistä keskustellaan vähättelevään sävyyn vaikka me ekstrovertti emme keskustele teistä niin.

Ei kai siinä periaatteessa ole mitään pahaa, vaikka hölötyksen informaatiosisältö onkin nolla. Joskus se vain häiritsee keskittymistä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää tapa joilla introvertti puhuvat ekstroverteistä. Tavallaan nostavat itsensä yläpuolelle. Mieheni on introvertti ja minä ekstrovertti. Minun perheenjäsenteni ovat puheliaita ja sosiaalisia, toisin kuin mieheni perhe. Hyväksyn täysin mieheni rauhallisuuden, hiljaisuuden ja en edes yritä saada häntä kaikenmaailman kissanristiäisiin. Mutta ärsyttää miten mieheni puhuu omille vanhemmilleen minun perheestäni tyyliin "ei edes puheenvuoroa saa" ja muutenkin arvostellen. Vaikka minä en huomauttele hänen vanhemmistaan jotka ovat silmissäni tylsiä ja ärsyttävän tasaisia, tunteettoman oloisia ihmisiä.
Sama näkyy täällä keskustelupalstoilla. Ekstroverteistä keskustellaan vähättelevään sävyyn vaikka me ekstrovertti emme keskustele teistä niin.

Ap ei mielestäni vähätellyt, kysyi miten introvertit selviää arjesta.

Vierailija

Teen töitä kotona, muuten en jaksaisi tehdä töitä ollenkaan. En voi sietää muiden ihmisten seuraa, paitsi joidenkin harvojen ystävien ja tietysti oman perheen. En kestä kiirettä, enkä melua, en kaakattavia naisia, en isoon ääneen puhuvia miehiä, en turhaa hölinää. Kaupassa käynti ahdistaa, kaikki ne kirkuvat värit ja valot ja taustamusiikki ja häly ja typerät ihmiset seisomassa käytävillä tientukkona. Silmiin sattuu rumasti pukeutuneet ja epäsiistit ja ylimeikatut ihmiset, oikeasti tulen ihan pahoinvoivaksi. Ryhmäliikunta on ihan hirveää, koulun pakkojumppatuntien jälkeen en ole käynyt yhdessäkään, kunnes löysin ihanan joogaryhmän pari vuotta sitten. Osallistujia max. 15, hämärä valaistus, kynttilöitä, ei musiikkia, vain joogaohjaajan kaunis ja rauhallinen ääni. Inhoan talviurheilukeskuksia, baareja, kylpylöitä, markkinoita, messuja, ulkoilmakonsertteja (sisäkonsertit menee, kun ei ole kovin suuri sali ja saa istua) ja kaikkia mahdollisia tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa on paljon ihmisiä.

Elämäni on muotoutunut ihanan rauhalliseksi, asumme maalla, käyn hiihtämässä metsäladulla, lumikenkäilemässä pelloilla, luistelemassa meren jäällä, kävelyllä pitkin syrjäisimpiä kyläteitä, pyöräilemässä metsätiellä, hoidan puutarhaa, luen, teen käsitöitä ja hoidan kotia. Ja teen tietysti töitä ja vietän aikaa perheen parissa ja tapaan samanhenkisiä ystäviä. Ainahan sitä välillä on jotain kamalaa pakollista, kuten juuri kaupassa käyminen tai joku kauhea sukujuhla, mutta kyllä niistäkin selviää, kun ottaa tietyn asenteen ja sulkee tavallaan sisimpänsä ja on ikäänkuin joku muu.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Teen töitä kotona, muuten en jaksaisi tehdä töitä ollenkaan. En voi sietää muiden ihmisten seuraa, paitsi joidenkin harvojen ystävien ja tietysti oman perheen. En kestä kiirettä, enkä melua, en kaakattavia naisia, en isoon ääneen puhuvia miehiä, en turhaa hölinää. Kaupassa käynti ahdistaa, kaikki ne kirkuvat värit ja valot ja taustamusiikki ja häly ja typerät ihmiset seisomassa käytävillä tientukkona. Silmiin sattuu rumasti pukeutuneet ja epäsiistit ja ylimeikatut ihmiset, oikeasti tulen ihan pahoinvoivaksi. Ryhmäliikunta on ihan hirveää, koulun pakkojumppatuntien jälkeen en ole käynyt yhdessäkään, kunnes löysin ihanan joogaryhmän pari vuotta sitten. Osallistujia max. 15, hämärä valaistus, kynttilöitä, ei musiikkia, vain joogaohjaajan kaunis ja rauhallinen ääni. Inhoan talviurheilukeskuksia, baareja, kylpylöitä, markkinoita, messuja, ulkoilmakonsertteja (sisäkonsertit menee, kun ei ole kovin suuri sali ja saa istua) ja kaikkia mahdollisia tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa on paljon ihmisiä.

Elämäni on muotoutunut ihanan rauhalliseksi, asumme maalla, käyn hiihtämässä metsäladulla, lumikenkäilemässä pelloilla, luistelemassa meren jäällä, kävelyllä pitkin syrjäisimpiä kyläteitä, pyöräilemässä metsätiellä, hoidan puutarhaa, luen, teen käsitöitä ja hoidan kotia. Ja teen tietysti töitä ja vietän aikaa perheen parissa ja tapaan samanhenkisiä ystäviä. Ainahan sitä välillä on jotain kamalaa pakollista, kuten juuri kaupassa käyminen tai joku kauhea sukujuhla, mutta kyllä niistäkin selviää, kun ottaa tietyn asenteen ja sulkee tavallaan sisimpänsä ja on ikäänkuin joku muu.


Kuvailit mun ajatukset nappiin! Paitsi etten asu maalla :)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Selviän hyvin, kun voin tehdä työni etätyönä kotitoimistoni rauhassa ja hiljaisuudessa. Aiemmin kun näin ei ollut, olin yleensä työviikon jälkeen aika poikki.

Ihanaa! Yksi mun elämäntavoitteista on saada työ, jota voin tehdä kotoa käsin. Saanko kysyä millaista työtä teet?

Vierailija

Asiakaspalvelutilanteet uuvuttavat välillä jo kesken työpäivän. Kotiin päästyä saan olla yksin ja ladattua akut.
Hyvin selviän elämässä, mutta joskus on raskasta.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat