Siis miksi, MIKSI??

Vierailija

Miksi sekä naiset että miehet jatkavat elämistä noissa huonoissa parisuhteissaan? Täällä kun viestejä lukee niin saa ainakin sen käsityksen että huonot suhteet ovat enemmän vakio kuin poikkeus. Eikö se sitten olisi parempi kaikille osapuolille (lapsille myös) että eläisitte erilleen? Aivan käsittämätöntä että te roikutte toisissanne jos suhde ei kerta kaikkiaan toimi. Tuohan on sekä itsensä että puolison rääkkäämistä. Mikä idis sellaisessa on? Kertokaa.

Kommentit (5)

Vierailija

Ei rakasteta. Tai toinen rakastaa toinen ottaa mitä saa.

Toinen on ihan mukava aluksi. Kiinnytään. Totuus alkaa hiljalleen paljastua, ei ollakaan niin yhteensopivia kuin aluksi luultiin.

Pysytään yhdessä. Entä jos olenkin väärässä? Entä jos. Ei erota. Onhan se toinen ollut siinä aina, joskus on mukavaa, joskus oli mukavaa.

Sekoitetaan kiintymys ja tottumus rakkauteen. Rakastan häntä silti. Rakastan ainakin osaa hänestä.

Miksi kehoaan laiminlyövä ei tee muutosta kohti parempaan vaikka tietää sisimmässään että se on hänelle itselleen oikein? Tottumus. En ole hengenvaarassa, tämä ei ole niin vakavaa.

Kaikki on kuitenkin loppujenlopuksi ihan hyvin.

Vaan kun ei ole. Tiedät sen.

Muutos on aina vaivaannuttavaa, ennen kuin sen huomaa vapauttavaksi.

Vierailija

Täällä olevista parisuhdeviesteistä ei pidä tehdä liikaa johtopäätöksiä kokonaistilanteesta. Tietenkin sydäntään purkavat eniten ne, joilla on ongelmia. Tuskin kukaan avaa täällä keskustelun toteamalla, että kumppanin kanssa elämä rullaa ihan OK. Ja he ovat kuitenkin enemmistö.

Vierailija

Mnä ainakin ihan turhaan pelkäsin yksinoloa, tai siis yh-äitinä olemista ja kaikkea vastuuta. Siksi roikuin huonossa suhteessa vuosia. Kun viimein lähdin, huomasin että olisi pitänyt lähteä aikoja sitten, hyvin ollaan pärjätty lapsen kanssa kaksin. Oikeasti kaikki vastuu oli mulla jo silloin kun oltiin miehen kanssa yhdessä. En enää ikinä aio alistus suhteeseen jossa minua kohdellaan huonosti. Jos kunnollista miestä ei löydy, parempi ilman miestä. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ei rakasteta. Tai toinen rakastaa toinen ottaa mitä saa.

Toinen on ihan mukava aluksi. Kiinnytään. Totuus alkaa hiljalleen paljastua, ei ollakaan niin yhteensopivia kuin aluksi luultiin.

Pysytään yhdessä. Entä jos olenkin väärässä? Entä jos. Ei erota. Onhan se toinen ollut siinä aina, joskus on mukavaa, joskus oli mukavaa.

Sekoitetaan kiintymys ja tottumus rakkauteen. Rakastan häntä silti. Rakastan ainakin osaa hänestä.

Miksi kehoaan laiminlyövä ei tee muutosta kohti parempaan vaikka tietää sisimmässään että se on hänelle itselleen oikein? Tottumus. En ole hengenvaarassa, tämä ei ole niin vakavaa.

Kaikki on kuitenkin loppujenlopuksi ihan hyvin.

Vaan kun ei ole. Tiedät sen.

Muutos on aina vaivaannuttavaa, ennen kuin sen huomaa vapauttavaksi.

"Muutos on aina vaivaannuttavaa, ennen kuin sen huomaa vapauttavaksi."

Todellakin!

Vierailija

Pitkissä liitoissa on hyviä ja huonoja aikoja. Mistä sitten tietää, että tuleeko sen huonon ajan jälkeen enää hyvää aikaa? Meillä on aina tullut, ehkä jonain päivänä ei enää tule. Osa taas tuntuu luovuttavan liian helposti.

Uusimmat

Suosituimmat