Harkitsitko tarkkaan ennen kun teille tuli lapsi?

Vierailija

Kävitkö pitkiä pohdintoja (puolison kanssa tai yksin) ja/tai odotitko sopivaa aikaa, rahallista tilannetta, asuntoa tms.? Entä harkitsitko enemmän vai vähemmän toisen tai kolmannen lapsen kohdalla kuin ensimmäinen?

Kommentit (13)

Vierailija

Olen aina halunnut lapsia ja tähdännyt siihen, että saan niitä melko nuorena. Minä siis opiskelin, ostimme asunnon ja sitten toisen, tehtiin töitä ja keskusteltiin tulevaisuudesta. Pikkuisen enemmän olisin tietysti voinut odottaa parempaa taloudellista tilannetta, mutta tiesimme, että vanhempamme auttavat hätätilanteessa, niin että meille oli mahdollista aloittaa lasten hankinta vähän aiemmin. 

Ensimmäisen lapsen syntyessä asuimme siis omistuskolmiossa, aviomiehellä oli virka, minulla määräaikainen työ, tuhansia euroja säästössä hoitovapaalle ja takana 10 vuotta parisuhdetta.

Vierailija

Luulin harkinneeni tarkkaan. Käytäntö kuitenkin osoitti, että olin lähtenyt "soitellen sotaan". Ja hölmö kun olen sain / tein toisenkin lapsen...

Rakastan tietysti lapsiani todella paljon. On tämä äitiys vaan todella paljon rankempaa kuin osasin odottaa.

Vierailija

Ensimmäinen lapsi tuli kaikesta ehkäisystä huolimatta, joten häntä ei suunniteltu juuri siihen hetkeen. Mutta ei voi puhua ettei olisi lasta haluttu: tilanne vaan ei silloin ollut ihan ideaalinen. Hyvin pärjäsimme silti, vaikka opiskelimme vielä.

Seuraavat lapset onkin sitten vakaan harkinnan tuloksia vakaaseen tilanteeseen.

Vierailija

Alunperin kyllä.... ei sitä sitten kuulunut vuosiin ja keksittiin muuta tekemistä.

Sitten saatiin yllätys kesken remonttikuntoisen talon purkuhommien :)

Vierailija

Lasteni tulevan isän tavattuani toimin nopeasti. Olimme molemmat noin 30-vuotiaita. Ehdimme tuntea vain reilun vuoden, jonka käytännössä asuimmekin yhdessä. Ennen lasten yritystä siis. Ja kun yritimme, niin saatiin ulos se lopputuloskin:)

Tätä ennen olin siirtänyt lapsitoiveitani myöhemmäksi esim parisuhdeongelmien (kypsymätön ex-mies) ja keskeneräisten jatko-opintojeni vuoksi. Ymmärsin, että ongelmia tulisi aina, joten niitä ei kannattaisi jäädä odottamaan, vaan ne ratkaistaisiin sitten aikanaan. Tiesin osaavani sitoutua, samoin että mieskin sitoutuu ja sehän on jo paljon nykyaikana:)

Lapsia saadessani olin tarpeeksi kypsä, tutkinto oli suoritettuna ja työkokemustakin oli jo jonkun verran. Työsuhde oli määräaikainen, mutta en antanut sen haitata.

Olin käynyt ultrauttamassa kohtuni yms jo 27 vuotiaana, jotta saisin lääkärin arvion hedelmällisyydestäni. Kaikki näytti olevan kunnossa, mutta lääkäri kehotti iän vuoksi jo toimimaan, kun kerta lapsia tahdoin. Lääkärin mukana olin liikkeellä ajoissa, toisin kuin monet muut naiset. Vuosina 30-35 sain siis helposti kolme lasta.  Jos en olisi tässä onnistunut, niin olisin jatkanut yritystä ehkä 37-40 vuotiaaksi. Sain lapsilukuni täyteen. Jos olisin aloittanut nuorempana, niin olisin ehkä tahtonut enemmänkin lapsia.

Vierailija

Juu, kyllä harkitsin. Olin päälle parikymppiseksi sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia, joten mielenmuutokseen meni aikansa. Ekan lapsen syntyessä sekä minulla että miehellä oli vakipaikat ja oma asuntokin oli jo ostettu. Esikoinen oli niin helppo tapaus, että toisen lapsen hankkimista ei tarvinnut kauaa miettiä vaikka oma työpaikka olikin siinä välillä kadonnut.

Vierailija

Kyllähän sitä harkittiin. Miehen kanssa jo seurustelun alkuvaiheessa puhuttiin, että halutaan lapsia joskus. Sitten kun asuttu yhdessä muutama vuosi, alkoi tuntua että vauvakin sopisi. Keväällä otin asian esille ja mies vähän pelästyi ja alkoi empimään kun kaikki on nyt niin mukavasti eikä hän tiedä haluaako lapsia sittenkään. Pienen keskustelun jälkeen päädyttiin siihen että eletään rauhassa kesän yli ja sitten syksyllä vasta aloitetaan yritys. Miehen aloitteesta syyskuussa jätettiin ehkäisy pois ja pian tärppäsi.

Vierailija

Todellakin harkittiin. Ei olla kumpikaan erityisen lapsirakkaita luonteiltamme, joten mietittiin pitkään halutaanko ylipäänsä lapsia ollenkaan. Punnittiin plussia ja miinuksia, mietittiin miten lapsen tulo muuttaisi elämäämme positiivisesti ja negatiivisesti. Päätettiin sitten jättää ehkäisy pois ja antaa sattuman sanella, koska meillä ei itsellä ollut riittävän vahvaa mielipidettä kumpaankaan suuntaan. Noin vuoden päästä tulin raskaaksi, ja ollaan ihan tyytyväisiä vanhempia, mutta ei kuitenkaan haluta enää toista lasta.

Vierailija

Harkitsin ja odotin. Sain lapsen 32-vuotiaana, kun taloudellinen tilanne oli molemmilla ja säästöjäkin oli. Työelämässä olin ollut usean vuoden ja oli sopiva hetki pitää breikki. Aina puhutaan, että ei koskaan ole sopivaa/oikeaa hetkeä saada lasta ja sillä perustellaan nuorena/rahattomana lapsen saamista, mutta meillä ainakin oli paljon sopivampi ja oikeampi hetki vähän vanhempana :) Nyt harkitaan toista lasta, esikoinen on jo 3-v, joten toinen lapsi syntyisi kun hän on vähintään 4-5 v. Uskoisin, että iso ikäero on parempi meille, koska en ole sen tyyppinen ihminen, että jaksaisin häslätä kahden pienen kanssa yhtä aikaa. Ja rahaakin pitää saada taas säästöön vanhempainvapaita varten.

Vierailija

Harkitsin tarkkaan ja päätin olla hankkimatta koskaan lapsia. Harkinnassa oli kysymys ennen kaikkea siitä, että varmistin, etten tosiaankaan halua lapsia, ettei minun kannata hankkia lapsia varmuuden vuoksi ja että todella voin suunnitella loppuelämäni ei-vanhempana. Tämä viimeksi mainittu pitää sisällään mm. sen, että seurustelukumppania valitessani kelpuutan vain vapaaehtoisesti lapsettomat.

Vierailija

Me harkitsimme tarkkaan ja juttelimme ajankohdasta ja kaikesta mahdollisesta. Nyt puolentoista vuoden yrityksen jälkeen harkitaan sitä, että onko seuraava askel hedelmöityshoidot vai adoptiojono. Tuleepahan ainakin mietittyä kaikki vaihtoehdot paremmin kuin hyvin.

Vierailija

Oli seurustelun alusta asti selvää että haluamme lapsia.

Kun sitten minulle iski vauvakuume 25v. niin "rupesimme hommiin". Elämäntilannekin oli ok koska opiskelut oli opiskeltu, oli töitä, menimme naimisiin ja ostimme kolmion.

Kesti kuitenkin melkein 2 vuotta ennenkuin tärppäsi niin siinä ehti kyllä miettiä monia asioita...tosin eniten pelotti ettei saada koskaan lapsia.

Olemme tavallisia ihmisiä ja normaalilla järjellä varustettuja niin emme kokeneet tarpeelliseksi hirveästi vatvoa ja pohtia "lisääntymistä" koska se oli itsestäänselvyys...ainakin siihen asti kun tajusimme ettei niitä lapsia niin vaan tehdä mutta ei se lapsen kasvatus ja perhe-elämä mitään rakettitiedettä ole. Elämä kantaa kun perusasiat ok.

Kaikki on mennytkin ok...1.lapsi on jo aikuinen ja toinen murkku. Yhdessä olen ollut mieheni kanssa 24 vuotta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat