Hoasin asunnot ja opintojen hidastuminen

paikalleenjäänyt

Nyt tulee vähän pidempi viesti. Toivottavasti joku Hoasin käytännöistä tietävä osaisi auttaa. Jos et jaksa lukea koko juttua, skippaa viidenteen (2. viimeinen) kappaleeseen.

Tietääkö joku, missä vaiheessa asukas voidaan potkia ulos, jos opinnot hidastuvat? Hoasin sivuilla sanotaan, että opiskelun pitää olla päätoimista. Mitä tämä tarkoittaa? Esim. yliopistolla tarkoittaako se sitä, että on oikeutettu opintotukeen (20 op vuodessa) tai saa opintotukea lukuvuoden jokaiselta kuukaudelta (45 op vuodessa) vai jotain muuta?

Itselläni on sellainen tilanne, että opiskelen korkeakoulussa nyt toista vuotta. Huomasin jo heti alkuun, ettei oma pääaine kiinnosta. Olen pyrkinyt pääaineen vaihtoon opiskelemalla samalla kaikkea, mitä voi hyödyntää tavoitetutkinnossa. Minulla on kuitenkin ollut opiskelumotivaatio ihan hukassa viime vuodenvaihteesta lähtien. Olen hyvin masentunut ja ahdistunut, ihan muistakin syistä kuin vain opinnoista. Tällä hetkellä ei kiinnosta yliopisto ollenkaan. Opinnot ahdistavat ja tuntuvat sankalta savulta, minkä läpi ei pysty hengittää. Olen alkanut ahkerasti käyttämään terveydenhoitopalveluita ja harkitsen terapiaa. Ongelmani alkoivat jo ennen yliopistoa, mutta ovat pahentuneet nyt. En ole viimeisen kolmen periodin aikana saanut lähes ollenkaan opintopisteitä. Oikeastaan en enää edes välitä. En usko, että tilanne maagisesti muuttuisi taas normaaliksi ihan yhtäkkiä. Enkä halua käyttää siihen jossitteluun turhaan opintotukea ja aikaa.

Olen miettinyt, että ottaisin etäisyyttä opinnoista. Olen kuitenkin aina pitänyt työnteosta. Sitä jaksan hyvin, koska töistä lähtiessä myös työt jäävät taakse, eivätkä jää pyörimään mieleen. Mietin, että jos opiskelen vuodessa helpon ammatin (on yksi ala, mikä kiinnostaa), teen töitä muutaman vuoden, pistän terveyden kuntoon ja opettelen taas nauttimaan elämästä. Ja sitten palaisin joskus 5-10 vuoden kuluttua tai milloin kiinnostaisikaan yliopistoon, kun puhtia ja kiinnostusta taas riittää.

Ongelma on, että asun kaveriasunnossa Hoasilla. Sopimus alkoi tänä syksynä. Tuo kiinnostava uusi koulutus alkaisi alkuvuodesta. Antaakohan Hoas minun asua tässä, kunnes pääsen uuteen koulutukseen ja saan sen suoritettua? Jos nyt kuitenkin syksyllä suorittaisin jotain opintoja vielä tässä nykyisessä koulussa? En haluaisi muuttaa vähän väliä ja vaivata sillä läheisiä. Myös kämppikseni joutuisi ongelmiin, jos minun pitäisi nyt heti muuttaa.

Öh, tämä oli sekava, mutta toivottavasti saitte jotain tolkkua.

Kommentit (4)

Vierailija

Uskon, että saat asua siinä vuoden 2016 (?) kevääseen, joilloin opintosi alkaisivat. Kannattaa myös hakea sairaslomaa, ettet tuhlaa opintotukikuukausia. Itse tein aikoinaan sen virheen, että opiskelin vuosia masennuksen takia liian hitaasti ja tukikuukaudet loppuivat kesken ennen aikojaan. Nyt opiskelen toista tutkintoa. 

Nyt olen vakavasti masentunut ja murehtinut myös näitä opiskelija-asuntoasioita. Minulla ei ole edes ketään, joka auttaisi muutossa, joten muutot tulevat todella kalliiksi. Ajokorttia ei ole. Olen ollut jo melkein vuoden sairaslomalla ja mietin, saanko asua opiskelija-asunnossa enää kohta. Olen monesti meinannut jäädä asunnottomaksi ja uuden kohtuuhintaisen asunnon löytäminen on tuskan takana. Asioita mutkistaa vielä se, että minulla on koira, joten soluun ei voi muuttaa eikä nykyään oikein yksiöihinkään (mihin taas vaaditaan se, että ensin pitää asua 6 kk solussa...). 

Kaupungin vuokra-asuntoja olen myös hakenut vuosia (useita alueita valittuna joka puolelta Helsinkiä, välillä kaikki alueet) enkä ole koskaan saanut asuntotarjousta, vaikka olen soitellut perään ja lähettänyt s-postia. 

Mihinkään Satoon tai VVO:hon ei ole varaa, vaikka niihinkin olen laittanut hätätapauksessa hakemuken, kuten kaikkiin muihinkin kuviteltavissa oleviin yhtiöihin. En ole kuitenkaan niistäkään saanut yhtään asuntotarjousta. 

Helsingin pitäisi rakentaa edullisia pikku koppeja kaikille vähävaraisille, jotta kenenkään ei pitäisi joutua kokonaan asunnottomaksi ja sieltä voisi sitten ponnistaa omin voimin eteenpäin. 

Vierailija

Ei vaan, pyytävät opintosuoritusotteet satunnaisesti, esim. joka toinen vuosi. Eivät siis saa selville heti. Siksi valmistuviakin pyydetään itse ilmoittamaan valmistumisestaan. 

Uusimmat

Suosituimmat