Kommentit (15)

Vierailija

Olen vastannut tähän jo monta kertaa: sinun tehtäväsi on antaa juuret ja siivet.

Tuo irtautuminen on normaalia ja sinun pitää vain katsoa että se tapahtuu turvallisesti. Mitä enemmän annat "siimaa" sitä varmemmin lapsesi palaa jonain päivänä lähellesi ystävänäsi, mutta aikuisena sellaisena. Et ole menettämässä häntä mitenkään ellet nyt ahdistuksellasi ja peloillasi suututa ja karkota häntä lopullisesti.

Sinulla on oma elämä elettävänä, nauti nyt siitä.

4.n äiti

Vierailija

Minusta nämä ovat  ihan hulluja juttuja. Nykyäiti on vienyt sen lapsen päiväkotiin suunnilleen siinä vaiheessa, kun lapsella on ikää 1,5 vuotta. Parisuhteen ylläpitämiseksi on tehty viikonloppureissuja ilman lasta ja mummola/kummila on lapselle melkein yhtä tuttu yöpymispaikka kuin oma koti. Mutta kun se lapsi on teini, herätään yhtäkkiä ihmettelemään, että sehän lähtee kohta. Miten se pärjää?

Ehei, se lapsi lähti pärjäämään itsekseen jo silloin päivähoitoon mennessään ja oppiessaan, että perheen aikuiset voivat paljon paremmin, kun lapset ovat muualla. Turha itkeä jonkun 15v:n kanssa, että mites nyt kun koko sen lapsen lapsuuden ajan on oltu sitä mieltä, että lapsi voi hyvin kun parisuhde voi hyvin. Panostaa vaan siihen parisuhteeseen edelleenkin, siitähän elämässä on kyse.

hmmm

Vierailija kirjoitti:

Minusta nämä ovat  ihan hulluja juttuja. Nykyäiti on vienyt sen lapsen päiväkotiin suunnilleen siinä vaiheessa, kun lapsella on ikää 1,5 vuotta. Parisuhteen ylläpitämiseksi on tehty viikonloppureissuja ilman lasta ja mummola/kummila on lapselle melkein yhtä tuttu yöpymispaikka kuin oma koti. Mutta kun se lapsi on teini, herätään yhtäkkiä ihmettelemään, että sehän lähtee kohta. Miten se pärjää?

Ehei, se lapsi lähti pärjäämään itsekseen jo silloin päivähoitoon mennessään ja oppiessaan, että perheen aikuiset voivat paljon paremmin, kun lapset ovat muualla. Turha itkeä jonkun 15v:n kanssa, että mites nyt kun koko sen lapsen lapsuuden ajan on oltu sitä mieltä, että lapsi voi hyvin kun parisuhde voi hyvin. Panostaa vaan siihen parisuhteeseen edelleenkin, siitähän elämässä on kyse.

Ymmärsinkö oikein, että sinä olet mielestäsi maailman paras äiti, jos olet esim nestlen pomoja. Jos olet globaalien firmojen pomoja, se, että sinulla on paljon rahaa perustuu siihen, että maailman pellot valjastetaan yksipuolisesti gm-tuotteisiin joka tulee tappamaan maapallon nälänhätään, kuivuuteen.

Olet siis parempi äiti koska sinulla on varaa olla lapsen kanssa ja se äiti, joka yrittää myymällä itseään sinun miehellesi jossain thaimaassa saada lapselleen maitotilkan, on huono äiti?

Mielestäni huonoin äiti on se, joka arvostelee toisia tai heidän valintojaan mitenkään, niin kauan kuin tuo joku ei tee pahaa muille. Paras äiti on se joka opettaa lapsellensa rajat ja sen että maailmassa on muitakin ja oman paras ei tarkoita sitä että se olisi muille ihmisille myös hyvä. Suomalaiset lapset siis voisivat hirveän paljon antaa muille.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Minusta nämä ovat  ihan hulluja juttuja. Nykyäiti on vienyt sen lapsen päiväkotiin suunnilleen siinä vaiheessa, kun lapsella on ikää 1,5 vuotta. Parisuhteen ylläpitämiseksi on tehty viikonloppureissuja ilman lasta ja mummola/kummila on lapselle melkein yhtä tuttu yöpymispaikka kuin oma koti. Mutta kun se lapsi on teini, herätään yhtäkkiä ihmettelemään, että sehän lähtee kohta. Miten se pärjää?

Ehei, se lapsi lähti pärjäämään itsekseen jo silloin päivähoitoon mennessään ja oppiessaan, että perheen aikuiset voivat paljon paremmin, kun lapset ovat muualla. Turha itkeä jonkun 15v:n kanssa, että mites nyt kun koko sen lapsen lapsuuden ajan on oltu sitä mieltä, että lapsi voi hyvin kun parisuhde voi hyvin. Panostaa vaan siihen parisuhteeseen edelleenkin, siitähän elämässä on kyse.

Niin niin, eli mitään puolitietä ei tietty voisi olla? ;) Eli vanhemmat olisi läsnä lasten elämässä, mutta myös panostaisivat parisuhteeseen. Sekö ei ole mahdollista? Loppujen lopuksi en usko, että on hyvä, että lapsi EI KOSKAAN yökyläile, EI KOSKAAN ole hoidossa, äiti EI KOSKAAN tee mitään omaa ilman lapsia. Tällainen antaa oudon kuvan aikuisuudesta ja lapselle tulee tunne, ettei hän voi pärjätä ilman äitiä eikä ole muita turvallisia aikuisia kuin äiti. Ääripäät kasvatuksessa on aina riskejä. Hyvässä, rakastavassa kodissa lapsia myös rohkaistaan pienin askelin itsenäistymään ikään sopivalla tavalla. Tärkeää on se, että lapsi tietää vanhempien olevan taustalla tukena. Tavoitehan on loppujen lopuksi nuori, joka uskoo omaan pärjäämiseensä, mutta tietää, että vanhemmat on tarvittaessa tukena. Nuori on myös saanut positiivisen kuvan aikuisuudesta ja positiivisen kuvan parisuhteesta (äiti ja isä olivat itsenäisiä, elämästä nauttivia ihmisiä, jotka panostivat myös parisuhteeseensa).

Kuunkumartaja

on yhtä vahingollista tehdä kaikki ilman lapsia kun se ettei oikeesti murkut irrottaudu yhtään vanhemmistaan. Ei tuntia voi vanhempi olla missään työn lisäksi kun jo toisen asteen opiskelija soittaa ihan kokoajan. Istuu liimattuna kiinni ja mikäli julissa tai kylässä joku istuu vanhemman viereen ei osaa isot lapset istua mihinkään ym.

Vierailija

Sellaisen vanhemman pitää mennä itse terapiaan, jos haluaa sitoa toisen ihmisen itseensä. 

Minulla ei ole yhtään haikeaa, kun teinini kasvavat. Kunhan muuttaisivat poiskin nopeasti... Siksi toivon lottovoittoa...

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta nämä ovat  ihan hulluja juttuja. Nykyäiti on vienyt sen lapsen päiväkotiin suunnilleen siinä vaiheessa, kun lapsella on ikää 1,5 vuotta. Parisuhteen ylläpitämiseksi on tehty viikonloppureissuja ilman lasta ja mummola/kummila on lapselle melkein yhtä tuttu yöpymispaikka kuin oma koti. Mutta kun se lapsi on teini, herätään yhtäkkiä ihmettelemään, että sehän lähtee kohta. Miten se pärjää?

Ehei, se lapsi lähti pärjäämään itsekseen jo silloin päivähoitoon mennessään ja oppiessaan, että perheen aikuiset voivat paljon paremmin, kun lapset ovat muualla. Turha itkeä jonkun 15v:n kanssa, että mites nyt kun koko sen lapsen lapsuuden ajan on oltu sitä mieltä, että lapsi voi hyvin kun parisuhde voi hyvin. Panostaa vaan siihen parisuhteeseen edelleenkin, siitähän elämässä on kyse.

Niin niin, eli mitään puolitietä ei tietty voisi olla? ;) Eli vanhemmat olisi läsnä lasten elämässä, mutta myös panostaisivat parisuhteeseen. Sekö ei ole mahdollista? Loppujen lopuksi en usko, että on hyvä, että lapsi EI KOSKAAN yökyläile, EI KOSKAAN ole hoidossa, äiti EI KOSKAAN tee mitään omaa ilman lapsia. Tällainen antaa oudon kuvan aikuisuudesta ja lapselle tulee tunne, ettei hän voi pärjätä ilman äitiä eikä ole muita turvallisia aikuisia kuin äiti. Ääripäät kasvatuksessa on aina riskejä. Hyvässä, rakastavassa kodissa lapsia myös rohkaistaan pienin askelin itsenäistymään ikään sopivalla tavalla. Tärkeää on se, että lapsi tietää vanhempien olevan taustalla tukena. Tavoitehan on loppujen lopuksi nuori, joka uskoo omaan pärjäämiseensä, mutta tietää, että vanhemmat on tarvittaessa tukena. Nuori on myös saanut positiivisen kuvan aikuisuudesta ja positiivisen kuvan parisuhteesta (äiti ja isä olivat itsenäisiä, elämästä nauttivia ihmisiä, jotka panostivat myös parisuhteeseensa).

Mutta tarvitseeko se lapsi todella päivähoidon, yökyläilyt ja pitkä viikonloput mummolassa/kummilassa voidakseen irtautua teininä? Vai riittäisikö sittenkin paljon pienempi määrä erossaoloa omista vanhemmista?

Minusta on turha itkeä sitä, että teini itsenäistyy, jos se teini ei ole koskaan ennenkään ollut mitään muuta kuin este omalle elämälle ja ongelma, jolle pitää löytää sijoituspaikka.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta nämä ovat  ihan hulluja juttuja. Nykyäiti on vienyt sen lapsen päiväkotiin suunnilleen siinä vaiheessa, kun lapsella on ikää 1,5 vuotta. Parisuhteen ylläpitämiseksi on tehty viikonloppureissuja ilman lasta ja mummola/kummila on lapselle melkein yhtä tuttu yöpymispaikka kuin oma koti. Mutta kun se lapsi on teini, herätään yhtäkkiä ihmettelemään, että sehän lähtee kohta. Miten se pärjää?

Ehei, se lapsi lähti pärjäämään itsekseen jo silloin päivähoitoon mennessään ja oppiessaan, että perheen aikuiset voivat paljon paremmin, kun lapset ovat muualla. Turha itkeä jonkun 15v:n kanssa, että mites nyt kun koko sen lapsen lapsuuden ajan on oltu sitä mieltä, että lapsi voi hyvin kun parisuhde voi hyvin. Panostaa vaan siihen parisuhteeseen edelleenkin, siitähän elämässä on kyse.

Ymmärsinkö oikein, että sinä olet mielestäsi maailman paras äiti, jos olet esim nestlen pomoja. Jos olet globaalien firmojen pomoja, se, että sinulla on paljon rahaa perustuu siihen, että maailman pellot valjastetaan yksipuolisesti gm-tuotteisiin joka tulee tappamaan maapallon nälänhätään, kuivuuteen.

Olet siis parempi äiti koska sinulla on varaa olla lapsen kanssa ja se äiti, joka yrittää myymällä itseään sinun miehellesi jossain thaimaassa saada lapselleen maitotilkan, on huono äiti?

Mielestäni huonoin äiti on se, joka arvostelee toisia tai heidän valintojaan mitenkään, niin kauan kuin tuo joku ei tee pahaa muille. Paras äiti on se joka opettaa lapsellensa rajat ja sen että maailmassa on muitakin ja oman paras ei tarkoita sitä että se olisi muille ihmisille myös hyvä. Suomalaiset lapset siis voisivat hirveän paljon antaa muille.

Ymmärsit ihan väärin. En pohtinut, kuka on hyvä äiti ja kuka on huono. Se mietintä on kokonaan sinun päässäsi, joten nähtävästi podet huonoa omaatuntoa siitä, että et itse koskaan jaksanut olla lastesi kanssa.

Pohdin sitä, miksi on muka vaikea päästää irti teinistä, jos ei ole siihenkään asti kamalasti panostanut yhteiseen aikaan lasten kanssa. Itsenäistyminen alkaa, kun lapsi lähtee päivähoitoon. Koko lapsen lapsuuden ajan parisuhde menee perheen edelle. Miksi siis teinin itsenäistyminen muka olisi kriisi tai hankala vaihe, koska se antaa vihdoinkin vanhemmille juuri sen, mistä he ovat unelmoineet koko lapsensa lapsuusvuosien ajan eli vapauden!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta nämä ovat  ihan hulluja juttuja. Nykyäiti on vienyt sen lapsen päiväkotiin suunnilleen siinä vaiheessa, kun lapsella on ikää 1,5 vuotta. Parisuhteen ylläpitämiseksi on tehty viikonloppureissuja ilman lasta ja mummola/kummila on lapselle melkein yhtä tuttu yöpymispaikka kuin oma koti. Mutta kun se lapsi on teini, herätään yhtäkkiä ihmettelemään, että sehän lähtee kohta. Miten se pärjää?

Ehei, se lapsi lähti pärjäämään itsekseen jo silloin päivähoitoon mennessään ja oppiessaan, että perheen aikuiset voivat paljon paremmin, kun lapset ovat muualla. Turha itkeä jonkun 15v:n kanssa, että mites nyt kun koko sen lapsen lapsuuden ajan on oltu sitä mieltä, että lapsi voi hyvin kun parisuhde voi hyvin. Panostaa vaan siihen parisuhteeseen edelleenkin, siitähän elämässä on kyse.

Niin niin, eli mitään puolitietä ei tietty voisi olla? ;) Eli vanhemmat olisi läsnä lasten elämässä, mutta myös panostaisivat parisuhteeseen. Sekö ei ole mahdollista? Loppujen lopuksi en usko, että on hyvä, että lapsi EI KOSKAAN yökyläile, EI KOSKAAN ole hoidossa, äiti EI KOSKAAN tee mitään omaa ilman lapsia. Tällainen antaa oudon kuvan aikuisuudesta ja lapselle tulee tunne, ettei hän voi pärjätä ilman äitiä eikä ole muita turvallisia aikuisia kuin äiti. Ääripäät kasvatuksessa on aina riskejä. Hyvässä, rakastavassa kodissa lapsia myös rohkaistaan pienin askelin itsenäistymään ikään sopivalla tavalla. Tärkeää on se, että lapsi tietää vanhempien olevan taustalla tukena. Tavoitehan on loppujen lopuksi nuori, joka uskoo omaan pärjäämiseensä, mutta tietää, että vanhemmat on tarvittaessa tukena. Nuori on myös saanut positiivisen kuvan aikuisuudesta ja positiivisen kuvan parisuhteesta (äiti ja isä olivat itsenäisiä, elämästä nauttivia ihmisiä, jotka panostivat myös parisuhteeseensa).

Mutta tarvitseeko se lapsi todella päivähoidon, yökyläilyt ja pitkä viikonloput mummolassa/kummilassa voidakseen irtautua teininä? Vai riittäisikö sittenkin paljon pienempi määrä erossaoloa omista vanhemmista?

Minusta on turha itkeä sitä, että teini itsenäistyy, jos se teini ei ole koskaan ennenkään ollut mitään muuta kuin este omalle elämälle ja ongelma, jolle pitää löytää sijoituspaikka.

Useimpien meistä on käytävä töissä. Ne meistä, jotka eivät itseään tai parisuhdettaan "hoida", päätyvät yksinhuoltajiksi. Sekään ei välttämättä ole lapsen etu. Tahallaan provosoiva vai katkeran tukiverkottoman kirjoitus.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta nämä ovat  ihan hulluja juttuja. Nykyäiti on vienyt sen lapsen päiväkotiin suunnilleen siinä vaiheessa, kun lapsella on ikää 1,5 vuotta. Parisuhteen ylläpitämiseksi on tehty viikonloppureissuja ilman lasta ja mummola/kummila on lapselle melkein yhtä tuttu yöpymispaikka kuin oma koti. Mutta kun se lapsi on teini, herätään yhtäkkiä ihmettelemään, että sehän lähtee kohta. Miten se pärjää?

Ehei, se lapsi lähti pärjäämään itsekseen jo silloin päivähoitoon mennessään ja oppiessaan, että perheen aikuiset voivat paljon paremmin, kun lapset ovat muualla. Turha itkeä jonkun 15v:n kanssa, että mites nyt kun koko sen lapsen lapsuuden ajan on oltu sitä mieltä, että lapsi voi hyvin kun parisuhde voi hyvin. Panostaa vaan siihen parisuhteeseen edelleenkin, siitähän elämässä on kyse.

Niin niin, eli mitään puolitietä ei tietty voisi olla? ;) Eli vanhemmat olisi läsnä lasten elämässä, mutta myös panostaisivat parisuhteeseen. Sekö ei ole mahdollista? Loppujen lopuksi en usko, että on hyvä, että lapsi EI KOSKAAN yökyläile, EI KOSKAAN ole hoidossa, äiti EI KOSKAAN tee mitään omaa ilman lapsia. Tällainen antaa oudon kuvan aikuisuudesta ja lapselle tulee tunne, ettei hän voi pärjätä ilman äitiä eikä ole muita turvallisia aikuisia kuin äiti. Ääripäät kasvatuksessa on aina riskejä. Hyvässä, rakastavassa kodissa lapsia myös rohkaistaan pienin askelin itsenäistymään ikään sopivalla tavalla. Tärkeää on se, että lapsi tietää vanhempien olevan taustalla tukena. Tavoitehan on loppujen lopuksi nuori, joka uskoo omaan pärjäämiseensä, mutta tietää, että vanhemmat on tarvittaessa tukena. Nuori on myös saanut positiivisen kuvan aikuisuudesta ja positiivisen kuvan parisuhteesta (äiti ja isä olivat itsenäisiä, elämästä nauttivia ihmisiä, jotka panostivat myös parisuhteeseensa).

Mutta tarvitseeko se lapsi todella päivähoidon, yökyläilyt ja pitkä viikonloput mummolassa/kummilassa voidakseen irtautua teininä? Vai riittäisikö sittenkin paljon pienempi määrä erossaoloa omista vanhemmista?

Minusta on turha itkeä sitä, että teini itsenäistyy, jos se teini ei ole koskaan ennenkään ollut mitään muuta kuin este omalle elämälle ja ongelma, jolle pitää löytää sijoituspaikka.

Useimpien meistä on käytävä töissä. Ne meistä, jotka eivät itseään tai parisuhdettaan "hoida", päätyvät yksinhuoltajiksi. Sekään ei välttämättä ole lapsen etu. Tahallaan provosoiva vai katkeran tukiverkottoman kirjoitus.

Yksinhuoltajaksi voi kuule joutua muutoinkin, kuin siksi ettei "hoida itseään ja parisuhdettaan". Hienosti saatiin taas käännettyä avioerot vain yhden osapuolen viaksi. Itse jäin yh:ksi, koska mies rakastui epätoivoisesti omaan opiskelijaansa. Itki sitä, että vaikka meillä on hyvä parisuhde ja hyvä seksielämä, niin 20 vuoden yhdessäolon jälkeen kipinä on jo kadonnut ja hän haluaa taas 'hullaantua'. Siihen en olisi kuulemma voinut olla kohde, vaikka olisin kuinka yrittänyt. Olimme jo niin tuttuja. Mies päätti ihan itse romuttaa pitkän suhteemme ja perheemme ja toisin kuin useimmat tuntuvat kuvittelevan: toista ei voi väkisin pitää vierellään.

Vierailija

Ei se mun mielestä oikein ole että äiti jätetään yksin kuolemaan. Sitä ennen äiti on antanut kaikkensa lastensa puolesta ja sitten pitäisi muka vaan hyväksyä että alkaa tällänen aika johon äiti ei enää kuulu. Voin ilmoittaa ettei se käy koska lapset on mun omaa lihaa ja verta. Me ollaan samaa aina ja ikuisesti ja mä en pysty asumaan yksin. Sen takia ainakin joku jää mun kanssa asumaan ja mieluiten kaikki kun tykkään kun on elämää ja ääntä koko ajan. En mä pysty tosta vaan muuttumaan koska haluan elää näin ja olla mukana lasteni elämässä ja tietää missä mennään jotta voin auttaa.  

Vierailija

Luitko juttua?? Sanottiinko siinä, että äiti olisi aina halunnut eroon lapsesta (harva vanhempi on 24/7 töissä, eli kyllä sitä yhdessä oloa, kuuntelemista ja hoivaamista on sen päiväkodin ulkopuolellakin 😆) , viettänyt pitkiä parisuhdelomia ilman lasta (eikä sekään ole huono juttu, jos parisuhde sitä vaatii) tai muutenkaan asettanut elämässään kaikkea lapsen edelle? Mielestäni ei.

Vierailija

Kukaan ei pidä teineistä, edes teinit eivät pidä teineistä, mutta jotkut vanhemmat esittävät pitävänsä. Niiden teinien kuuluukin olla ärsyttäviä ja nenäkkäitä, jotta vanhemmat ilomielin potkaisevat perseeseen ison kalossin kuvan. Vanhempien helpotus on valtava ja hetken (ja varsinkin etäisyyden) päästä voi taas alkaa siitä omasta teinistä pitämään. Jos hyvin käy, voi jopa ystävystyä oman, aikuistuvan lapsen kanssa. Läheskään kaikilta tämä ei tosin onnistu, se on usein jo liikaa vaadittu.

Uusimmat

Suosituimmat