Aihe vapaa: Asioita, joita ei neuvolassa kerrota.

että lapsi voi syntyä liian aikaisin ja joutua tehohoitoon, etkä voi itse asialle mitään,
loputtomasta väsymyksestä, yksinäisyydestä...

Veikkaan, että jos jo synnärillä tehtäisiin miehille selväksi että tuoreen äidin pitää saada nukkua ainakin yksi yö kunnolla, voisivat masennustilastot näyttää vähän toisenlaisilta. Synnytystä verrataan maratoniin- vaan palautumisesta ei puhuta sanaakaan, ei myöskään neuvolan synnytysvalmennuksessa.

neuvolassa keskitytään ainoastaan raskauteen, imetykseen ja vauvan hoitoon. Äidin hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvistä asioista ei paljoakaan puhuta. Saatetaan mainita toki jotain, että kannattaa yrittää nukkua loppuraskaudesta, mutta siinä se info sitten onkin.

..osastolla huutavat nälkäänsä kun mamman maito ei ole vielä riittävää. Eikä sitä kuinka kansliassa päivitellään joidenkin "laiskojen" äitien lapselleen pyytämää lisämaitoa... (Joo, kuulin kun ohi kuljin...)

Vasta toisen kanssa sain levättyä ja toipua synnytyksestä kun ensin imetin ja sitten annoin reilun lisämaidon. Lapsesta (yli nelikiloinen 42+3) tuli tyytyväinen ja sain imettää 10kk...

Siis siellä vessassa kuuluisi olla ilokaasuhana. Ulostaminen on pieni uusi synnytys.

ei kovin paljon painoteta isän ja vauvan suhdetta. Siis ihan suoraan neuvota, että olisi hyvä, että isä yhtä lailla hoitaisi, että isän pitää saada hoitaa itse ja yksinkin, että äidinkin tarvitsee saada nukkua ja omaa aikaa jne. Että isän ja vauvan suhteelle on hyvä olla kahdestaankin.
No, meillä ei ongelma. Mutta olen miettinyt, että joillekin perheille tekisi hyvää, että tätä asiaa vähän painotettaisiin ja neuvottaisiin, suoraan kysyttäisiin isän ja vauvan suhteesta.

ainakin niissä neuvoloissa joissa olen käynyt (3 neuvolaa, joissa sijaiset mukaan lukien useita terkkareita), vain yksi th on millään tavalla panostanut mitenkään odottajan psyykkiseen puoleen. Muut on keskittyneet siihen raskauden seurantaan fysiologisessa mielessä.

Omasta mielestäni

Tabuja on välillä se kritiikitön, lepsu suhtautuminen perheen ongelmiin.

Esim. äiti valittaa, että nukkumisrumba iltaisin on mahdoton ja hän aivan poikki. Käy ilmi, että lapsilla ei ole mitään selvää rytmiä nukkumisen, syömisen ja ulkoilun suhteen (eivät käy ulkoilemassa säännöllisesti). Jokailtainen nukuttaminen menee aina huutamiseksi lapsille, ja kestää tunnista kahteen tuntiin.
->neuvolatäti ei sano suoraan että ensin pitää totuttaa lapset tiettyyn säännölliseen, toistuvaan rytmiin, jolloin lapsille tulee säännöllisesti rytminmukaisesti nälkä ja uni. Rytmi edesauttaa myös lapsia asennoitumaan, että kohta on iltapala, sitten iltapesu, ja sitten mennään nukkumaan, kun jo väsyttääkin kovasti, varsinkin kun päivälla riehuttiin ja leikittiin kaksituntia leikkipuistossa raittiissa ilmassa. Samat lapsoset tarhaanmennessä kun nukkuvat kuin enkelit, eikä tarhassa ole mitään ongelmaa päiväunille nukuttamisesta.

Toinen tabu on äidin kommunikointitaidot tai niiden puute lapsille. Äiti huutaa kokoajan lapsille ja on äänessä. Lapsen saama huomio on 99 %:sti negatiivista. Ei ole kehuja, kannustusta ja positiivista huomiota. Äiti jumiutunut huutamiseen ja räyhäämiseen.> terkkari ei voi suoraan sanoa, että lapsesi ensinnäkin tottuu että sille huudetaan, joten ei enää reagoi mihinkään normaalilla äänellä sanottuun moitteeseen, toisekseen lapsi saa kokoajan negatiivista palautetta olemisestaan, ei tee hyvää minäkuvalle ja keskinäiselle yhteistyölle äidin kanssa.

Äidit jotka syöttävät lapsensa lihavaksi, siis jonkun alle kouluikäisen.>Neuvolatäti ei kehtaa puuttua tarpeeksi jämäkästi aiheeseen, ja kerro, että koko perheen pitää tehdä ruokaremontti, jotta oikeasti toimii, myös lapsiin. Ruokaremonttia ei voi jättää lapsen kannettavaksi ja hoidettavaksi, ja lapsihan syö mitä sille annetaan ja mitä kaapista löytyy... Äiti itse ei voi mässyttää herkkuja itse tautta, ja sitten vaatia että meidän Pekka ei saa tänään herkkuja.

olin silloin 18v

Ja neuvolassa ei oikeasti ole mielestäni aikaa ja halua jutella näille pelkosynnyttäjille. Heti ulkoistetaan asia pelkopolille. Ja voisi joillekin jotka eivät edes suostu harkitsemaan alatiesynnystystä (siis ne ENSIsynnyttäjät) puhua enemmän esim. mitä pelkäävät, mitä pelon takana on, ja selvittää ja alkaa purkaa sitä pelkotilaa auki. Ja kertoa myös keisarileikkauksen riskeistä... Synnyttäminen kun ylipäätään ei vain ole kivutonta, oli tapa mikä hyvänsä.

jätin kertomatta, että juuri ennen raskaaksi tuloa polttelin pilveä satunnaisesti..

voi olla ihan hormonaaliset ja rakenteelliset syyt, eikä syy ole tosiaankaan aina äidin asenteessa tai taidoissa. Neuvolassa puhutaan, aivan kuin rinnat olisivat täydelliset ja kaikilla samanlaiset. Se on kummallista, ottaen huomioon että viimeistään raskaus tai siihen liittyvät ongelmat (raskaaksi tulemisen vaikeudet, epäsäännöllinen kierto, keskenmenot, raskausajan komplikaatiot tms.) saa useimmat naiset ymmärtämään, ettei keho ole tahdonalainen kone, ja ettei sen hormonitoimintaa omilla ajatuksilla säädetä.

äidin syömiset eivät vaikuta enää lapsen tulevaan syntymäpainoon.

voisi tosiaan ihan tarkoituksella infota enemmän KUMPAAKIN vanhempaa lapsen saantiin liittyvistä ikävistä fyysisistä jutuista, esim jälkivuoto, repeämät, episiotomiat, rintatulehdukset, nukkumattomuuden seuraukset jne.
Ammattilaiselta saatu info voisi auttaa olemaan kärsivällisempi niiden kanssa. Miehen on tärkeää esim tietää, miksi sitä seksiä ei voi heti harrastaa synnytyksen jälkeen- ja että kyse ei ole vain hänen vaimostaan- kaikilla samoja juttuja.

Minulla on ns. tubulaariset rinnat ja niiden kanssa on tavallista, että imetysvaikeuksia esiintyy. Siihen kun lisätään sektio ja mahdollinen muu stressi...onko ihmekään, ettei maitoa tule?

Rintani saivat "nimen" vasta synnytyksen jälkeen, kun yksi lääkäri niistä kysyi. Synnärillä kukaan ei sanonut mitään, syyttivät minua vaan siitä kun ei tullut maitoa: "oletko varmasti käynyt lypsämässä tuossa koneella tänään?". Nännit verillä itkin siellä...

Tuosta ketjusta, jossa äiti kertoo negatiivisista tuntemuksista esikoista kohtaan uuden vauvan syntyessä tuli mieleen: mitä asioita neuvolassa ei kerrota? Mitkä asiat ovat ns tabuja?

Ainakin:

- negatiiviset tunteet muita lapsia kohtaan vauvan syntyessä
- imetyksen vaikutusta psyykkeeseen heikentävässä mielessä (itse olin aivan hermoheikko ja masentunut ja vasta imetyksen lopetettuani tajusin, että johtui siitä)

muita?

Ja tarkoitan nyt koko ketjun kokemuksia. Ihan jo siksi, että nuo asiat ovat tosi yksilöllisiä, ja olisi aika jännää, jos neuvolakäynnit käytettäisiin kaikella mahdollisella synnytyksen jälkeisellä pelotteluun, kun ei sitä aikaa kuitenkaan olisi niitä kunnolla läpi käydä.

että neuvolassa äidin vointi ei kiinnosta pätkääkään. Raskausaika äitiä kyylätään ainoastaan sen takia että vauvalla on kaikki hyvin. Syntymän jälkeen keksitytään vauvaan. Luulisi että äidin fyysinen ja psyykkinen vointi olisi aika tärkeä asia mutta eipä taida olla.

Alkuperäinen aloitus taisi olla tabuista (tai ymmärsin kysymyksen niin että mitä asioita asiakkaat jättävät kertomatta).

Meillä näitä olisi mm.
- Ollaan eroamassa miehen kanssa
- Mun järkyttävä väsymys
- Lisämaito (ensin sitä olisi pitänyt antaa, sitten ei, sitten taas joo; ohjeet muuttuivat joka kerta...) Tein niinkuin itse parhaaksi näin ja sanoin siellä joo joo....

että vauvan saatuaan tuore äiti siirtää rakkauden vauvaan, alkaa vihata miestään ja epäilee tämän vahingoittavan vauvaa.

Tuosta ketjusta, jossa äiti kertoo negatiivisista tuntemuksista esikoista kohtaan uuden vauvan syntyessä tuli mieleen: mitä asioita neuvolassa ei kerrota? Mitkä asiat ovat ns tabuja?

Ainakin:

- negatiiviset tunteet muita lapsia kohtaan vauvan syntyessä
- imetyksen vaikutusta psyykkeeseen heikentävässä mielessä (itse olin aivan hermoheikko ja masentunut ja vasta imetyksen lopetettuani tajusin, että johtui siitä)

muita?

Niin totta,sanaakaan en kuullut sen negtiviisista ilmiöistä kuten yleisvitutus,masennus ja uupumus.
Tein pari lasta yhteen putkeen ja toisen synnyttyä olin todella masentunut,huusin isommalle ja itkin vähän väliä,luulin että järki lähtee...sitten lopetin imetyksen ja kas kummaa löysin itseni jälleen!!
Suoraan sanoen ärsyttää ettei kukaan voinut mainita neuvolassa esim. että näin voi käydä,katsottiin vain kun hullua kun kerroin tuntemuksistani!!!

äidin syömiset eivät vaikuta enää lapsen tulevaan syntymäpainoon.

Kiinnostaa kovasti, mihin perustuu. Eikö juuri niiden viikkojen jälkeen vauva kerrytä painoa erityisesti.

äidin syömiset eivät vaikuta enää lapsen tulevaan syntymäpainoon.

Kiinnostaa kovasti, mihin perustuu. Eikö juuri niiden viikkojen jälkeen vauva kerrytä painoa erityisesti.

Mutta tuttuni jokas on neuvolassa töissä kertoi tämän. Sanoi,että ei tästä paljon "huudella",etteivät äidin alkaisi syömään paljon enempää,ihan vaan ylipainoa ajatellen :) en sitten tiedä kuinka hyvin pitää paikkansa??

äidin syömiset eivät vaikuta enää lapsen tulevaan syntymäpainoon.

Kiinnostaa kovasti, mihin perustuu. Eikö juuri niiden viikkojen jälkeen vauva kerrytä painoa erityisesti.

Mutta tuttuni jokas on neuvolassa töissä kertoi tämän. Sanoi,että ei tästä paljon "huudella",etteivät äidin alkaisi syömään paljon enempää,ihan vaan ylipainoa ajatellen :) en sitten tiedä kuinka hyvin pitää paikkansa??

Ymmärsinkö oikein, että jotkut äidit haluavat syömisellään lihottaa erityisesti vauvaansa? Sitäkö tarkoitat. Käsittääkseni se tuntuu järestääb olevan kaikkien pelko pepussa, ettei vauva kasvaisi liian suureksi. Kiinnostaa siksi, että mulla taipumus isoihin vauvoihin, loppusuora aukeaa tässä raskaudessa, olen todellakin vahtinut syömisiäni ja nyt viimeisen kymmenen viikon aikana pidän totaalisen sokerilakon. Turhaanko siis? Jotain menetettynä jo, vaikka vauvalla kokoa kilon verran ja kymmenessä viikossa sen pitäisi vielä kolmisen kiloa kasvaa.

Joku tässä logiikassa ei nyt täsmää.

vaan juurikin sitä,että jos tuleva äiti tietäisi,että voisi syödä mitä vaan rv 33 jälkeen eikä se vaikuttaisi enää vauvan painoon,saattaisi hän todellakin syödä mitä vaan :) Joka ei tietenkään ole äidin terveydelle hyväksi vaikka ei vauvaan vaikuttaisikaan :)

Mulla on kolme lasta, joista yksi kuoli täysiaikaisena kohtuun. Kaikki raskaudet olleet riskiraskauksia, mutta esikoisen raskaudessa eri neuvola. Siellä juteltiin aika paljon riskeistä ja erikoisseurannasta, toki esikoista odottajaan kaiketi suhtaudutaan eri lailla kuin kolmannen lapsen odottajaan.

Toisessa raskaudessa, joka siis päättyi vauvan kuolemaan, ei puhuttu riskeistä eikä muustakaan. Asenne oli se, että kun olet erikoissairaanhoidossa, niin ei me täällä neuvolassa juuri mitään voida tehdä.

Kolmas raskaus joka oli tietenkin hyvin pelottava, niin neuvola oli vielä kädettömämpi. Mä lopetin käymisenkin siellä, koska aika meni siihen kun terkka päivitteli kuinka vaikea raskaus. Mä olisin kaivanunut sellaista tukea, että joku olisi voinut jutella mun kanssa ihan suoraan tunteista ja ajatuksista, jaksamisesta. Vauvan seuranta erikoissairaanhoidossa oli erittäin hyvää, mutta henkisen tuen ostin omalla rahalla yksityisiltä markkinoilta. Siihen ei löytynyt tukea.