Mikä asiakkaita vaivaa, kun räyhätään pienimmästäkin virheestä?
Paikallisessa hypermarketissa kun veloittivat kympin liikaa ja huomasin seuraavana päivänä, kävin sisääntuloaulassa norkoilleilta vartijoilta kysymässä että miten liikkeessä on tapana toimia jos on jotain mahdollista rikosepäilyä. Kertoivat että poikkeuksetta kutsutaan poliisit paikalle vaikka kyse olisi vain kympistä, eikä ole neuvotteluratkaisuun mahdollisuutta.
Jostain syystä kaupassa eivät varsinaisesti ilahtuneet kun halusin toimia kyseisen liikkeen vakiintuneen tavan mukaan, kyseessä lievä petos. Ja vähän jäi myös sellainen tunne että kympin arvoinen näpistys olisi tutkittu huomattavasti tehokkaammin kuin tuo petosepäily. Epäilen että ketään ei edes sakotettu.
Varastaminen kaupasta on tahallinen ja suunniteltu teko. Jos kassalaite "piippaa" tavaran kahteen kertaan, se on vahinko, mistä kassaneiti/poika ei kostu kuin huudot ja rangaistukset ( joten miksi tekisi sen tahallaan ). Opetelkaa lukemaan kuitit maksutapahtuman jälkeen, niin ei tarvitse paukuissa ja pakkasissa kävellä koko matkaa takaisin. Täytyy olla aika helkkarin rikas, jos ei 10-20 euron heittoa huomaa maksaessa.
Mistä näitä urpoja sikiää??
terv. minäkään en enää koskaan asiakaspalveluun töihin, kun sieltä lopulta pois pääsin
[quote author="Vierailija" time="21.08.2012 klo 09:50"]
[quote]

[/quote]