Aihe vapaa: Voisitko kuvitella asuvasi anoppisi kanssa samassa talossa?

Ihan sen takia, että joka talossa on vain yksi emäntä. ikinä en ole kuullut, että kaksi sukupolvea olisi asunut sovussa saman katon alla. Ta no, sovussa ehkä, mutta vain sen takia, koska toinen emäntä on luopunut kaikista mielipiteistään ja tekee kaiken miten toinen haluaa vaatteiden viikkaamisesta auton parkkeeraamiseen.

enkä kyllä edes omien vanhempieni.

Hirviö anoppi 50v. Ei kiitos

kun miehen kanssa rakastuttiin. Mutta enpä sitä anopin kanssa asumista oikeasti harkinnut sekuntiakaan. Olin asunut jo kymmenen vuotta omassa taloudessani ja tiesin, etten enää sopeutuisi mihinkään yhteisöasumiseen vieraiden ihmisten kanssa.

Miehellä oli kuitenkin se oletus, että sinne hänen kotiinsa muutetaan. Niinpä asuttiin ensin erillään, vaikka oltiin jo naimisissa.

Kamala ihminen, ei kylläkään tiedetä onko edes elossa enää.

oman äidin kanssa. Anoppi on vähän dementoitunut jo ja passivoitunut. Ikää 82. Sen sijaan oma äitini on ylienerginen 65-vuotias, hirveä nuuskija ja ei hyväksy mitään puolittaista vaan kaivaa asiat esille ytimiä myöten. Sairaalloisen utelias ja puuttuu kaikkeen. Hyvä esimerkki äitini toiminnasta on, kun naapuriin muutti uusi pariskunta. Eivät halunneet tarkkaan kertoa ikäänsä, niin äitipä marssi verotoimistoon, jotta näki syntymävuodet. Suoraan sanottuna vastenmielistä. Eikö se riitä, että ihmiset on eläkkeellä ja ulkonäöstä päätellen about samaa ikäluokkaa.

Anoppi oli vanhantavan ihminen. Neljä ruokailua per päivä ja kaiken teki alusta loppuun itse.

Meikä ei ymmärrä jatkuvaa syömistä :D Jo kylässä oleminen oli tuskaa, kun maha ei meinannu vetää sitä ruokamäärää ja olin ihan ähkynä.

Mukava ihminen oli, mutta ei asumaan saman katon alle. On tosin kuollu jo vuosi sitten.

asuttiin päivälleen, sitten tuli ero:)

Kokemusta useammastakin anopista tai ainakin tekeleestä. Sen perusteella olen valmis ehdottamaan, että pitäisi lailla kieltää.

Hätätapauksessa menisi erillisissa asunnoissa asuminen jonkun aikaa, mutta ei missään nimessä pitempään samassa.

Omassa lapsuudessani isäni äiti asui meidän kanssa samassa talossa, mutta hänellä oli oma siipi, jossa oma vessa ja pikkukeittiö. Äitini mukaan asumisjärjestely toimi, kun kaikki kunnioittivat toistensa rajoja ja samalla hyväksyivät perheen laajemmaksi.

Nyt anoppini ja appeni asuvat 100m päässä kotoamme, ja käyvät kylässä päivittäin. Viikonloput vietämme pitkälti yhdessä. Välillä kaipaisi vapaapäivää, mutta taas ikäväkin heitä tulee. Välillä tuntuu, että vähän harvemminkin voisi vierailla tosiaan, kun itse tulee väsyneenä töistä kotiin ja heittää päälleen rähjäpyjaman ja alkaa lajitella pyykkiä, ovikello soikin ja anoppi tahtoo kahville. Pian sen perään kello soikin toisen kerran apen tullessa töistä, ja hänkin tahtoo moikata lapsenlapsiaan. :) Eniten tilanne taitaa kiristää miestäni, jota vanhempansa kovasti neuvovat kaikessa.

MUTTA kaikesta tästä huolimatta ottaisin anoppini ilman muuta meille asumaan, jos hän sitä tarvitsisi. Meillä tosin on tilatkin siihen, sellainen pieni lisärakennus omalla vessalla ja pikkukeittiöllä. Sinne hän voisi hyvin tulla asumaan, jos tarve siihen olisi. Ja halua hänen puoleltaan tietenkin myös.

Olin asunut 20 vuotta omillani, kunnes 35-vuotiaana rakastuin maajussiin ja muutin hänen tilalleen. Samassa talossa asui anoppi ja appiukko. Yli vuosi asuttiin saman katon alla ja meillä meni tosi hyvin. Suunniteltiin, että asuntoa laajennetaan, mutta (onneksi) naapurit ja ystävät puhuivat, että rakentakaa oma talo. Niin me teimme. 8kk meni oman talon rakennuksessa ja nyt ajatellen, se oli hyvä ratkaisu, sillä meillä on 2 pientä lasta. Mutta en minä ollenkaan sano,e ttei siitä mitään tule, sehän riippuu sinusta ja sinun anopistasi.

Olen asunut koko lapsuuteni 3 sukupolven kesken samassa talossa 18v asti kunnes muutin silloisen anoppini kanssa saman katon alle. Sen kanssa siitä ei tullut mitään kuitenkaan, ja muutettiin heti omilleen sen aikaisen mieheni kanssa.
Nykyinen anoppini on toisenlainen ja voitais asua samassa taloudessa tai ainakin eri kerroksissa samassa talossa.
Ajateltiin kyllä mieheni kans että jossai vaiheessa muutettaisiin yhteen minun vanhempieni kanssa, äiti on pyydellytkin.
Tai vähintään rakennetaan oma talo heidän viereen.

Olen asunut koko lapsuuteni 3 sukupolven kesken samassa talossa 18v asti kunnes muutin silloisen anoppini kanssa saman katon alle. Sen kanssa siitä ei tullut mitään kuitenkaan, ja muutettiin heti omilleen sen aikaisen mieheni kanssa.
Nykyinen anoppini on toisenlainen ja voitais asua samassa taloudessa tai ainakin eri kerroksissa samassa talossa.
Ajateltiin kyllä mieheni kans että jossai vaiheessa muutettaisiin yhteen minun vanhempieni kanssa, äiti on pyydellytkin.
Tai vähintään rakennetaan oma talo heidän viereen.
Talon paikkaa ja mallia on jo katseltukin.

ex anoppini oli erittäin mukava ja huolehtiva. kaikki meni oikein hyvin... ei mitään negatiivista. nykyäänkin paremmat välit anoppiin kuin hänen poikaansa.

Ei tulisi pieneen mieleenkään. Samaan kaupunkiinkin muutto arveluttaa, että ramppaavatko appiukko ja anoppi meillä sitten päivittäin.

Kyllä perheeseen mielestäni kuuluvat mies, vaimo ja lapset, ja sitten omat ja miehen vanhemmat ovat asia erikseen.

varmaan sujuisi tosiaan parhaiten, jos on erilliset asuintilat (esim. omat talot vierekkain tai talossa liitannainen yksio/ kaksio). Ihan jo senkin vuoksi, etta vanhenevat ihmiset harvemmin jaksavat lasten metelointia ja jokainen tarvitsee omaa rauhaa.

Tosiaan yhteiselo vaatisi toisen "reviirin" kunnioittamista, mutta muutoin luulen, etta se olisi mukavaa kaikille ja voisi helpottaa arkea, kun olisi apua puolin ja toisin.

miehen veli perheineen asui jonkin aikaa ja niiden oli pakko muuttaa pois.

mutta jos nyt olisi ihan pakko, niin joku sellainen ratkaisu, että anopilla olisi sellainen oma erillinen asuintila "granny flat", että voisi elää arkea erillään.

tee sitä virhettä. asuin pari vuotta ja aikaissemmin kivasta ihmisestä paljaistui oikea riivinrauta.
ei mitään omaa rauhaa, tutki kaapit ja laatikot ja alushousun haarukset yms.
Sitten lapsi syntyi siihen ja sitten se helvetti vasta alkoi, vaikka toki hän auttoi lapsen hoidossa, mutta nyt vasta tajuan, miten hän piti minua pihdeissään.
en tiedä yhtään tapausta, että olisi ollut hyvä ratkaisu. sorry

voisi asua anoppini kanssa samassa talossa, enkä myöskään oman äitinikään!!

Jos näistä olisi PAKKO valita niin mieluiten ehkä anoppi kuin äiti.

Siinä on niin kamala ihminen, että emme käy edes jouluisin kahvipöydässä enkä kutsu heitä. Ikää hänellä on 60v

Samassa talossa joo mutta ei samassa asunnossa. Esim paritalossa, rivarissa, kerrostalossa.

viikko mökillä kesäisin samaan aikaan on jo tarpeeksi. kaikki asiat tehdään kuten hän haluaa ja hänen aikataulunsa mukaisesti (esim riitaa tuli tänä vuonna meidän taaperoikäisen ruoka-ajoista, jotka eivät menneet yksiin hänen ruoka.-aikojen kanssa, siis niiden aikojen "jolloin mökillä aina syödään. rahaa ei saisi tuhlata mihinkään ja mitään uutta ei voi kokeilla. eli ei kiitos. ihan mukava ihminen, mutta saman katon alle en muuttaisi :)

ja se onnistui ihan hyvin. Anoppini oli ihana ihminen, hienotunteinen ja järkevä (osasihan hän kasvattaa hienon pojankin!). Meillä oli omat "reviirimme" eli anopilla puutarha ja piha, joista en välittänyt ja minulla muita juttuja. YHteiselo päättyi anopin aivoinfarktiin. Sen jälkeen asuimme vielä apen kanssa samassa talossa yli 5 vuotta.

Anopin kanssa asumiseen pätee ihan samat lait kuin muihinkin eli jos kunnioittaa toista, antaa elää omaa elämäänsä eikä liikoja sotkeennu tekemisiinsä (puolin ja toisin), niin kaikki sujuu hyvin. Harva esim. soluasunnossa kehtaa huutaa kämppikselle naama punaisena, että tämä ei ole kiva.