mitä mielipiteitä teissä herättää?
onko ok tarjota 16-vuotiaalle muutama kalja joskus himassa,
mitä mielipiteitä teissä herättää?
mitä mielipiteitä teissä herättää?
[/quote]Ei ole ok, en ole tarjonnut itsekään
ainuttakaan hörppyä ennen 18-vuotispäivää, vaikka olen tiennytkin nuoren juoneen salaa aiemmin.
Kolme lasta on jo täysi-ikäistynyt näin, kohta 2 lisää.

ei
ja lapset tietää sen eivätkä odotakaan.
Makua ovat saanut maistaa jos ovat halunneet kulauksen, yksi on maistanut muut eivät.

No meillä on periaatteena että alaikäisille ei
alkoholia tarjota, paitsi joskus ihan poikkeustilanteissa ulkomailla 15v pojatkin ovat yhden oluen saaneet. Fakta on myös että nuo 16-vuotiaat saavat itse hommattua juomista ja viikonloppuisin joko kaupungilla tai yleensä jonkun kaverin luona kokoontuvat ja juovat. Sen olemme siis meillä kotonakin sallineet, eli meille saa tulla kaveritkin emmekä heidän juomiseensa puutu, siis silloin kun juovat omia juomiaan.
Mutta emme siis tarjoa omille emmekä vieraille alaikäisille. Uskon kuitenkin että itsekukin osaa miettiä omaan tilanteeseensa ja elämäänsä parhaiten soveltuvat säännöt ja toimintamallit.
Tiedän että joku alkaa nyt kovasti moralisoimaan, ja varmasti ap saa aika vahvoja mielipiteitäkin kun uskaltaa edes tuollaista ehdottaa. Fakta kuitenkin on, että hyvin monissa euroopan maissa alkoholitarjoilun ja myynnin ikäraja on 16v, eivätkä ne nuoret niissä maissakaan ole sen fiksumpia eikä heidän elimistönsä sen kypsyneempi.

Ei todellakaan ole ok.
Miksi edes kysyt tuollaista kun varmasti tiedät että jo SUOMEN LAKI KIELTÄÄ ALKOHOLIN VÄLITTÄMISEN ALAIKÄISELLE.
Ja sitähän se on, kun TARJOAT kaljaa tai edes HÖRPPYÄ alaikäiselle.
Vai olisiko ok, että ravintolassakin tarjottaisi hörpytysperiaatteella (tai jopa kalja tai pari) jos on alle 18v?
Itse en ole koskaan antanut edes maistaa, vaikka teini aina kitisee ja pyytää.
Joitain asioita on vaan odotettava aikuisuuteen ja sinä vanhempana olet vastuussa lapsestasi.

Pyrin noudattamaan kaikkia muitakin lakeja,
joten ei ole ongelma. Yksiselitteisesti Suomen lain mukaan alle 18-vuotiaalle ei tarjoilla alkoholia.

[/quote]Ei ole.
Olen monessa suhteessa aika vapaa kasvattaja, mutta tuossa on mun raja. On aikuisten asiat ja nuorten asiat. Mä en pukeudu napapaitaan enkä huudata musiikkia enkä öykkää ja tuittua, eikä mun lapset käytä (kotona) alkoholia alaikäisenä.
Meidän kodissa jokainen saa olla ikäisensä, en odota nuorilta ihmeitä, mutta enpä myöskään anna ylimääräisiä oikeuksiakaan. Suomalaisessa yhteiskunnassa alkoholi on niin tärkeessä asemassa ja monessa mukana, että oikeesti pakko ees pienessä mittakaavassa olla vastavirrassa.
Ja kyllä, käytän itse alkoholia. Käytin alaikäisenäkin, mutta siitä ei mitään hyvää seurannut.

Saa sen ajokortinkin jossain maissa 16 v:
Eli siitä vaan auton avaimet teinille täällä Suomessakin!
Itse en takuulla osta enkä anna lasteni maistaakaan. Jos teinit itse hommaavat juotavat jostain, sille en voi mitään, tarjosin kotona tai en.
En ainakaan halua millään tavoin edesauttaa sitä, että lapseni "kokeilisivat kotona turvallisessa paikassa". Eikä se pari juomaa kotona mitään auta, haluavat kokeilla känniä! Se on tehtävä kavereiden kanssa.
Ostat pari bissee ja loput kymmenen hankitaan muualta.

7, teillä ehkä toimii
ja monessa euroopan maissa, mutta yleistän, että meillä se ei toimi, kun täällä harrastetaan humalahakuista juomista ihan liikaa, myös nuoret.
Sallivasta perheestä tulee eniten liikakäyttäjiä...

Kasvatusviisaat sanoavat, että ei ole
uskon heitä, vaikka maistaa on saanut hörpyn.
Ajan joskus ylinopeuttakin.

8 jatkaa vielä
Enkä myöskään ymmärrä tuollaista kun numero 7 luona on, että alaikäiset ovat heille tervetulleita juopottelemaan.
Ilmoittaisin heti poliisille tuollaiset alaikäisten juoppokämpät.
Ja siitä seuraisi tietysti heille sekä sakot että lastensuojeluilmoitus, ikhan poliisien toimesta.
Laki on yksiselitteinen.

On ok.
Jos lapsi haluaa sitä kaljaa maistaa, niin parempi se on juoda kotona kuin kaupungilla. En minäkään varmaan omalle lapselleni tyrkyttämällä tyrkyttäisi, mutta jos haluaisi maistaa, niin saisi sen tehdä. Omaa nuoruuttani kun mietin, niin 16-kesäisenä olin vetänyt kaupungilla jo aika monet kännit, joten yksi kalja kotona ei todellakaan olisi paha.
Mitä suurempi peikko alkoholista tehdään, sitä varmempaa on, että jossain vaiheessa menee överiksi.

Ei ole ok
Se on laitonta ja haittaa lapsen kehitystä. Miksi haluat opettaa lapsesi juomaan alkoholia? Ehtii hän sitten täysi-ikäisenä sitä ihan tarpeekseen juoda. Samalla tavalla suhtaudun myös alaikäisten seksiin. Ei mitään asiaa leikkiä pissavehkeillä, ennen kuin on aikuinen ja turvallisessa ja hyvässä parisuhteessa. Jotkut tälläkin palstalla ovat sitä mieltä, että on ihan ok, jos 13-vuotias tyttö nai jotain kiimaista täysi-ikäistä sälliä. Kaikille niitä lapsia suodaankin.

[/quote]Tyypillistä palstaa...
erittäin moni sekoittaa nyt maistamisen siihen, että kotona tarjotaan/annetaan muutama kalja...

[/quote]18 jatkaa vielä..
Jos 16-vuotiaani haluisi kokeilla, miltä humalassaolo tuntuu, ostaisin hänelle siihen vaadittavat n. kaksi kaljaa ja antaisin kokeilla. Sittenpähän tietäisi.

[/quote]Ei ole ok
Ei muutaman kaljan tarjoilu eikä edes hörpyttäminen. Minäkin olen kolme vanhinta saanut jo aikuisiksi eikä yksikään saanut kotona edes maistaa ennen täysi-ikää. Mutta eipä heille ole maistunut sen jälkeenkään.

[/quote]Nrolle 18:
Etkö sä oikeasti tajua: sä ostat muutaman bissen ja olet itseesi tyytyväinen?
Sun teinis ostaa samaan aikaan niitä juomia vaikka kuinka paljon, aina joku hakee, vaikka femmalla.
Se, että sä muka "tarjoat kotona turvallisesti" - ei se jää siihen. Juomaa haetaan aina jostakin lisää.

Ok, mä sanoisin, että odotetaan vielä tovi, jos käy.
Jos 16-vuotiaani haluisi kokeilla, miltä humalassaolo tuntuu, ostaisin hänelle siihen vaadittavat n. kaksi kaljaa ja antaisin kokeilla. Sittenpähän tietäisi.
Ja hyvine keskustelujen jälkeen, voidaan todeta, että joo, kokeillaan vasta myuöhemmin, mikään kiire ei 16 veen ole kokeilla humalassa oloa.
Onneksi nykynuorissa on todella paljon fiksuja, jotka tajuaa, että ajallaan, ei tarvii kiirehtiä.
[quote]

[/quote]

No sitten se varmaan ryyppää, tarjoan tai en,
Etkö sä oikeasti tajua: sä ostat muutaman bissen ja olet itseesi tyytyväinen?
Sun teinis ostaa samaan aikaan niitä juomia vaikka kuinka paljon, aina joku hakee, vaikka femmalla.
Se, että sä muka "tarjoat kotona turvallisesti" - ei se jää siihen. Juomaa haetaan aina jostakin lisää.
jos joka tapauksessa juomaa haetaan aina jostakin lisää. Siinä ei tarjoamani kaksi kaljaa paljon paina.

OOTTEKO HEI IHAN KIVIKAUDELTA??
Nuorethan juo jo 13-14-vuotiaana ekat känninsä!!
Eikö olisi turvallisinta kokeilla esim. puolikkaalla oluella ruoan kanssa vanhempien kanssa kotona, miltä tuntuu. Ettei sitten tule ylilyöntiä talvipakkasessa ekaa kertaa!!
Huh huh! Luuletteko oikeasti, ettei teidän lapset sitten mene jonnekin kokonaisen viinipullon kanssa kavereiden kanssa!! Ja paljon nuorempana, kuin te nyt mietitte.
Oikein moralisoijat taas palstalla..