Mun äiti kerjäämällä kerjäs meidän 2 lasta mökille viikoksi.
Molemmat lapset on koululaisia. Heitä ei siis enää tarvi niin hirveästi hoitaa. No, lapset meni mummolle ja vaarille sinne mökille. Hain sitten lapset tänään ja mökillä oli myös sisko perheineen. Sisko alkoi mulle räksyttää, että enkö aio maksaa lasten syömisistä mitään. Häh, äitini oli nimenomaan sanonut, ettei tarvi antaa rahaa eikä tuoda ruokaa. Siskon lapset on olleet mökillä hoidettavana paljon enemmän kuin viikon tänä kesänä, mitään ei ole ruuista maksettu eikä ruokaa rahdattu lasten mukana mökille (äitini sanoi näin kun tarjosin ruokarahaa viedessäni lapset). Nytkin toi ne sinne vanhemmille, jotta saavat rakentaa taloaan rauhassa. Lisäksi tiedän varmasti, että sisko mieheineen on saanut sponsausta tuohon talonrakentamiseen, sekä työnä että rahana. Jotenkin siis aivan käsittämätöntä tuo siskon purkaus. Hän kun ei ole jäänyt paitsi mistään, tosin tällä viikolla eivät hänen lapsensa mökillä voineet olla, ehkä se sitten risoi siskoa noin pahasti.
Mutta pahinta oli etteivät vanhempani sanoneet asiaan mitään, eivät sanoneet että miten asia oli sovittu ja että he lapset sinne mökille halusivat eivätkä ruokarahaa halunneet. Vaikenemalla he ikäänkuin hyväksyivät siskon väittämät. Löin äidin käteen 100€ ja lähdin, päätin myös että sinne mökille lapset ei enää mene ilman vanhempia. Hajurakoa taidan pitää sekä siskoon että vanhempiin. Miettikööt vaan keskenään paljonko kenenkin pitää maksaa ja mistä. Myönnän että vituttaa.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 17:55"]

maksa vaikka mitä, jos et sinäkään osaa puhua kuten eivät vanhempasikaan... ei svidu, pitääkö kaikkien teidän olla noin samasta puusta veistettyjä? Jokainen teistä valittaa samasta asiasta, mutta omalta kannaltaan, jippii!
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 17:59"]
maksa vaikka mitä, jos et sinäkään osaa puhua kuten eivät vanhempasikaan... ei svidu, pitääkö kaikkien teidän olla noin samasta puusta veistettyjä? Jokainen teistä valittaa samasta asiasta, mutta omalta kannaltaan, jippii!
olisit vaan sanonut siskollesi, ettei äitisi halunnut korvausta kun tarjosit. Ilmeisesti siskosi määrää teidän koko perhettä, myös äitiäsi. Äitisi ei vaan uskaltanut sanoa asian oikeaa laitaa ettei saa siskoltasi ryöpytystä niskaansa.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 18:10"]
olisit vaan sanonut siskollesi, ettei äitisi halunnut korvausta kun tarjosit. Ilmeisesti siskosi määrää teidän koko perhettä, myös äitiäsi. Äitisi ei vaan uskaltanut sanoa asian oikeaa laitaa ettei saa siskoltasi ryöpytystä niskaansa.
Hän oli vanhempiensa kanssa sopinut, että lapset menevät mökille vanhempien pyynnön mukaan. Hän oli tarjonnut rahaa, jolloin vanhemmat olivat todenneet, että ei tarvitse, kun ei se siskosikaan mitään maksa.
Törkeää käytöstä niin vanhemmiltasi kuin siskoltasikin. Sinuna soittaisin molemmat vielä läpi. Ensin vanhemmillesi, että mitä tämä tällainen on, että kun sovitaan jotain, niin sitten laitattekin siskon asiasta räkyttämään ja nolaatte minut. Riippuen ihan vastauksesta soittaisin sitten vielä siskolle ja kertoisin, miten asia oli sovittu ja mitä vanhemmat olivat sanoneet ja että paljonko hän nyt on vanhemmille maksanut, jotta tiedetään antaa samat summat (tämä siis aika ivallisesti, koska varmaankaan sisko ei mitään ole maksanut, mutta tätä samaa kysyisin myös vanhemmilta) suhteessa hoitopäiviin nähden.
Todennäköisesti sisko on keksinyt, että tällä tavalla saa sinulta rahaa, kun vanhemmilla ei ehkä ole käteistä sponsattavana. Eiköhän se satanen mennyt siskon taskuun... Tätäkin varmaan vihjaisisin lopuksi.
Joka tapauksessa hiljainen mököttäminen ei selvästi ole oikea taktiikka noin röyhkeiden ihmisten kanssa, vaan se, että sanot asiat suoraan ja ääneen ja vieläpä kerrot toistenkin sanomiset, niin ei jää kenellekään mitään epäselvää.
Ja sitten sitä pesäeroa tosiaan.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 18:13"]

Kyllä sanoin, mutta paljonpa se auttaa jos sisko ei usko
olisit vaan sanonut siskollesi, ettei äitisi halunnut korvausta kun tarjosit. Ilmeisesti siskosi määrää teidän koko perhettä, myös äitiäsi. Äitisi ei vaan uskaltanut sanoa asian oikeaa laitaa ettei saa siskoltasi ryöpytystä niskaansa.
ja vanhemmat vaan on hiljaa ja touhuaa lasten kanssa ihan kuin eivät muka kuulis mitään.
ap
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 18:24"]
[quote]
olisit vaan sanonut siskollesi, ettei äitisi halunnut korvausta kun tarjosit. Ilmeisesti siskosi määrää teidän koko perhettä, myös äitiäsi. Äitisi ei vaan uskaltanut sanoa asian oikeaa laitaa ettei saa siskoltasi ryöpytystä niskaansa.
[/quote]
ja vanhemmat vaan on hiljaa ja touhuaa lasten kanssa ihan kuin eivät muka kuulis mitään.
ap
Miten mä en osaa puhua? Ihan itse kysyin viime sunnuntaina kun vein lapset
maksa vaikka mitä, jos et sinäkään osaa puhua kuten eivät vanhempasikaan... ei svidu, pitääkö kaikkien teidän olla noin samasta puusta veistettyjä? Jokainen teistä valittaa samasta asiasta, mutta omalta kannaltaan, jippii!
että paljonko annan ruokarahaa? Sain vastaukseksi että ei mitään, kun ei siskoltanikaan mitään oteta vaikka lapset on hoidossa. En sitten väkisin mitään jättänyt. Luulin todellakin, että asia on niin jos niin sanotaan.
Tänään kyllä sanoin siskolleni, että maksupuoli on sovittu vanhempieni kanssa, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä, räksytys vaan jatkui, eikä vanhempani sanoneet asiaan yhtään mitään. En viitsinyt siinä lasten paikallaollessa järjestää mitään suurta riitaa ja huutoa, mulle riitti se siskon räpätys. Katsoin, että vanhempien käytös viestitti selkeästi että sitä ruokarahaa kuitenkin kaivataan, joten sitä sitten annoin. Tämän jälkeen tulen maksamaan kaikista "palveluista" mitä vanhemmiltani saan. Ne pari hoitopäivää vuodessa ei niin paljon maksamaan tule etteikö mulla siihen ole varaa. Ja annan ne rahat vaikka kuinka kielletään.
ap
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 18:37"]

Tällä hetkellä mua vituttaa niin rankasti, etten kyllä ala soittelemaan. Pitää miettiä
Hän oli vanhempiensa kanssa sopinut, että lapset menevät mökille vanhempien pyynnön mukaan. Hän oli tarjonnut rahaa, jolloin vanhemmat olivat todenneet, että ei tarvitse, kun ei se siskosikaan mitään maksa.
Törkeää käytöstä niin vanhemmiltasi kuin siskoltasikin. Sinuna soittaisin molemmat vielä läpi. Ensin vanhemmillesi, että mitä tämä tällainen on, että kun sovitaan jotain, niin sitten laitattekin siskon asiasta räkyttämään ja nolaatte minut. Riippuen ihan vastauksesta soittaisin sitten vielä siskolle ja kertoisin, miten asia oli sovittu ja mitä vanhemmat olivat sanoneet ja että paljonko hän nyt on vanhemmille maksanut, jotta tiedetään antaa samat summat (tämä siis aika ivallisesti, koska varmaankaan sisko ei mitään ole maksanut, mutta tätä samaa kysyisin myös vanhemmilta) suhteessa hoitopäiviin nähden.
Todennäköisesti sisko on keksinyt, että tällä tavalla saa sinulta rahaa, kun vanhemmilla ei ehkä ole käteistä sponsattavana. Eiköhän se satanen mennyt siskon taskuun... Tätäkin varmaan vihjaisisin lopuksi.
Joka tapauksessa hiljainen mököttäminen ei selvästi ole oikea taktiikka noin röyhkeiden ihmisten kanssa, vaan se, että sanot asiat suoraan ja ääneen ja vieläpä kerrot toistenkin sanomiset, niin ei jää kenellekään mitään epäselvää.
Ja sitten sitä pesäeroa tosiaan.
sitä sitten vaikka huomenna. Jotenkin tuo siskon hyökkäys oli vaan niin käsittämätön. Kunen tosiaan lapsiani vanhemmillani hoidata enkä muutenkaan heiltä rahaa tai tavaraa ole pyydellyt tai saanut. Sitten jos lapset yhtenä kesänä on viikon isovanhemmilla ihan sovitusti ja heidän omasta pyynnöstään niin sisko ulkopuolisena alkaa rähistä mulle ruokarahoista. Itse en ole mitenkään puuttunut noihin siskonlasten hoitamisiin tai talonrakentamiseen, olen ajatellut että ne on vanhempieni ja siskon välisiä asioita eikä kuulu mulle.
ap
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 18:45"]

kun satasen törkkäät äitisi kouraan sopimuksen vastaisesti, höllää ja hengitä, ehkä huomaat itsekin.
Mutta siis lopulta, mitä väliä? Köyhdyit satasen?
Siskosi on aina teillä päättänyt ja määrännyt, no, niinhän se jatkuu loputtomiin, minkäs sille teet. Kiva, että vanhempasi siitä huolimatta, haluavat joskus vaatimalla vaatia lapsiasi luokseen... Siskostasi huolimatta.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 18:48"]
kun satasen törkkäät äitisi kouraan sopimuksen vastaisesti, höllää ja hengitä, ehkä huomaat itsekin.
Mutta siis lopulta, mitä väliä? Köyhdyit satasen?
Siskosi on aina teillä päättänyt ja määrännyt, no, niinhän se jatkuu loputtomiin, minkäs sille teet. Kiva, että vanhempasi siitä huolimatta, haluavat joskus vaatimalla vaatia lapsiasi luokseen... Siskostasi huolimatta.
tietenkin sanot asiasta siskollesi sitten kun lapsia ei ole läsnä. Voit kysyä, kuinka paljon hän on maksanut lasten ruoista? Tai kuinka paljon vanhemmat ovat avustaneet rahallisesti? Sano, että jos on kerran niin tarkkaa niin voitte alkaa pitää kirjanpitoa asiasta ;)
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 18:50"]
tietenkin sanot asiasta siskollesi sitten kun lapsia ei ole läsnä. Voit kysyä, kuinka paljon hän on maksanut lasten ruoista? Tai kuinka paljon vanhemmat ovat avustaneet rahallisesti? Sano, että jos on kerran niin tarkkaa niin voitte alkaa pitää kirjanpitoa asiasta ;)
koska selkeesti rahan halusi, kun ei mitään virkannut.
Ehkä ruokaan menikin liikaa rahaa, kun siskosi perhekin änkesi sinne.
Minä en antaisi enään lapsiani mummille hoitoon, sillä ei noin läheisille ihmisille makseta ruokarahaa ja varsinkin, kun ruinasi lapset mökille.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 19:05"]
koska selkeesti rahan halusi, kun ei mitään virkannut.
Ehkä ruokaan menikin liikaa rahaa, kun siskosi perhekin änkesi sinne.
Minä en antaisi enään lapsiani mummille hoitoon, sillä ei noin läheisille ihmisille makseta ruokarahaa ja varsinkin, kun ruinasi lapset mökille.
Siskon kanssa meillä ei ole ollut kränää, mun mies on/oli menossa
Mun äiti kerjäämällä kerjäs meidän 2 lasta mökille viikoksi.
Vierailija - 15.07.12 05:55 (ID 15210477)
Miten tuollainen oikein tapahtuu?
Siskon kanssa kränää, äidin kanssa vaikea puhua ja sopia. Ei oikein hyvää mallia lapsillekaan.
niiden raksalle talkoisiin ens viikonloppuna. Osin siksikin tuo hyökkäys yllätti täysin. Ei meillä mitään riitoja ole ollut, sisko vaan näköjään pitää tarkaa kirjaa muiden saamasta hyödystä.
Ja äiti on tuosta lasten mökille menosta puhunut viimeiset puoli vuotta, joka välissä. Siitä siis se "kerjääminen". Meillä ei ollut mitään tarvetta viedä lapsia hoitoon, ne olis voinut olla ihan hyvin kotonakin. Ajattelin, että vanhemmilleni se oli tärkeää ja siksi lapset sinne mökille meni.
Siskon mies muuten soitti miehelleni ja pahoitteli vaimonsa rähinää. Kuulemma raksa käy hermoille. Ei tosin siskonmiehellä ollut munaa soittaa suoraan mulle, mun mies kun ei edes ollut mukana siellä mökillä. Kai tuo oli yritys varmistaa että mies tulis talkoisiin, ammattimiehelle kun olis varmaan tarvetta.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 19:10"]

oli niin tyrmistyttävää, että tällä kertaa miehesi ei tule talkoisiin.
Kukahan käyttää teitä hyväksi, siskosi siis.
Ap eihän miehesi mene talkoisiin,please?
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 19:21"]
oli niin tyrmistyttävää, että tällä kertaa miehesi ei tule talkoisiin.
Kukahan käyttää teitä hyväksi, siskosi siis.
Ap eihän miehesi mene talkoisiin,please?
No upsista, miehellesi juuri pukkas lastenhoito tulevaksi viikonlopuksi.
Ei miehet yleensä halua riidella vieraiden kanssa, muttanyt pidät huolen, että tuli yllättäen sulle menoja ja miehen on vahdittava lapsia.
Ei ole rahaa ottaa hoitajia.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 19:29"]
Ei miehet yleensä halua riidella vieraiden kanssa, muttanyt pidät huolen, että tuli yllättäen sulle menoja ja miehen on vahdittava lapsia.
Ei ole rahaa ottaa hoitajia.
Mies jo sanoi siskonmiehelle että näillä näkymin ei tule
oli niin tyrmistyttävää, että tällä kertaa miehesi ei tule talkoisiin.
Kukahan käyttää teitä hyväksi, siskosi siis.
Ap eihän miehesi mene talkoisiin,please?
talkoisiin. Mies päättäkööt itse meneekö vai ei, en minä aikuista miestä kiellä. Oman mielipiteeni sanoin ja se on se, että talkoisiin ei tarvi mennä. Jos kehdataan muiden ruokarahoja laskea niin turha on odottaa ilmaista työtä.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 19:30"]
[quote]
oli niin tyrmistyttävää, että tällä kertaa miehesi ei tule talkoisiin.
Kukahan käyttää teitä hyväksi, siskosi siis.
Ap eihän miehesi mene talkoisiin,please?
[/quote]
talkoisiin. Mies päättäkööt itse meneekö vai ei, en minä aikuista miestä kiellä. Oman mielipiteeni sanoin ja se on se, että talkoisiin ei tarvi mennä. Jos kehdataan muiden ruokarahoja laskea niin turha on odottaa ilmaista työtä.
et kyllä tajua mistään mitään, vain omaa napaas tuijotat
inhimillistä toimintaa tuo siskon miehen puhelu sun miehelle, vaikka nyt ylidramatisoitkin sitä, olis sillä munaa, mutta ei sen kuulu eikä tarvii...
kuten sanoin niin ammattimiehelle on raksalla tarvetta. Ja ilmainen sellainen on vielä parempi.
ap
mutta valitettavasti sun napa ei kiinnosta juurikaan muita. Miehiä etenkään, eikä ne noin tyhmistä jutuistä jätä asioita tekemättä, jota siis haluat.
Voe voe, nuku, rauhoitu tms... pskaa joo, mutta paineilla te nyt vaan kuljette, elätte ja koette, muutama vain yrittää käyttää myös järkeään... ilman tunnekuohuja.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 19:31"]

Mitä ihmettä sä sekoilet? Tottakai miestä kiinnostaa kuinka vaimoa ja lapsia on kohdeltu.
inhimillistä toimintaa tuo siskon miehen puhelu sun miehelle, vaikka nyt ylidramatisoitkin sitä, olis sillä munaa, mutta ei sen kuulu eikä tarvii...
kuten sanoin niin ammattimiehelle on raksalla tarvetta. Ja ilmainen sellainen on vielä parempi.
ap
mutta valitettavasti sun napa ei kiinnosta juurikaan muita. Miehiä etenkään, eikä ne noin tyhmistä jutuistä jätä asioita tekemättä, jota siis haluat.
Voe voe, nuku, rauhoitu tms... pskaa joo, mutta paineilla te nyt vaan kuljette, elätte ja koette, muutama vain yrittää käyttää myös järkeään... ilman tunnekuohuja.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 19:34"]
[quote]
et kyllä tajua mistään mitään, vain omaa napaas tuijotat
[quote]
[quote]
inhimillistä toimintaa tuo siskon miehen puhelu sun miehelle, vaikka nyt ylidramatisoitkin sitä, olis sillä munaa, mutta ei sen kuulu eikä tarvii...
[/quote]
kuten sanoin niin ammattimiehelle on raksalla tarvetta. Ja ilmainen sellainen on vielä parempi.
ap
[/quote]
mutta valitettavasti sun napa ei kiinnosta juurikaan muita. Miehiä etenkään, eikä ne noin tyhmistä jutuistä jätä asioita tekemättä, jota siis haluat.
Voe voe, nuku, rauhoitu tms... pskaa joo, mutta paineilla te nyt vaan kuljette, elätte ja koette, muutama vain yrittää käyttää myös järkeään... ilman tunnekuohuja.
Mitäs jos huomenna soitat siskollesi, kun olet rauhoittunut
Kerrot hänelle vaikka väkisin, että olitte asiasta sopineet vanhempien kanssa.
JOs vanhemmat ovat siskolle jotain toista sanoneet, on ihan hyvä, että tästä eteenpäin teette ihan listat siitä, paljonko lapsianne hoidetaan vanhempienne toimesta ja kuinka paljon rahaa he ovat siitä ansainneet. Näin on kaikilla tiedossa samat asiat eikä kukaan hyödy liikaa toisesta.
Sen jälkeen tietysti kerrot, että eipä se miehesikään tee töitä ilmaiseksi siellä raksalla jaj että oli ihan hyvä, että siskosi toi esille tämän toisten käyttämisen ilmaisena työvoimana...
Voi, haluaisinpa olla kärpäsenä katossa, kun näkisin siskosi ilmeen!
Niin, ja vanhemmillesi soitat myös. Onhan nyt todella törkeää, että eivät millään tavalla puolustaneet sitä, mitä oli sovittu tai esim. kommentoineet ohi siskon, että vaikka sovittiin toista, niin kyllä sitä ruokarahaa olisikin nyt kiva saada. Ilmoitat äidillesi, että viesti on mennyt perille mutta että sen verran suoraselkäisyyttä pitää löytyä, että itse osaa sanoa asiansa ja pysyä sanojensa takana eikä laita mitään siskoa puhemieheksi rahoja kerjäämään.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2012 klo 19:37"]