Arvostukseni opettajia kohtaan on romahtanut kasvatutieteen opinnot aloitettuani! HÖMPPÄÄ!
Voi taivas osaa muuten kasvatus"tiede" olla maailmaasyleilevää diipadaapahömppää, josta akateemisuus on yhtä kaukana kuin valokuitutekniikka koruompelusta. Olen opiskellut kasvatustieteiden perusopinnot täyspäiväisen (vaativan) työni ohella ja käyttänyt näiden 25 opintopisteen saamiseen korkeintaan 25 tuntia aikaa.
Eli opettajan "akateemisen" ammatin saa kyllä semmoisella loruttelulla, ettei ole tosikaan! Kehtaavatkin vielä aina joka yhteydessä mainostaa olevansa yliopiston käyneitä maistereita...
[quote author="Vierailija" time="15.06.2012 klo 21:30"]
Voi taivas osaa muuten kasvatus"tiede" olla maailmaasyleilevää diipadaapahömppää, josta akateemisuus on yhtä kaukana kuin valokuitutekniikka koruompelusta. Olen opiskellut kasvatustieteiden perusopinnot täyspäiväisen (vaativan) työni ohella ja käyttänyt näiden 25 opintopisteen saamiseen korkeintaan 25 tuntia aikaa.
Eli opettajan "akateemisen" ammatin saa kyllä semmoisella loruttelulla, ettei ole tosikaan! Kehtaavatkin vielä aina joka yhteydessä mainostaa olevansa yliopiston käyneitä maistereita...
Ainahan kaikkea voi opiskella huvikseen ymmärtämättä mitään, mutta olisi kannattanut osallistua tentteihin ja katsoa, mitä oikeasti osaa.
Kirjoitit "olen opiskellut" etä "olen suorittanut", siinä on vissi ero.
Olen siis suorittanu tuon kokonaisuuden, tentteineen päivineen. Ja kaikista päässyt läpi aivan olemattomalla puppurunoilulla, yleistiedolla, elämänkokemuksella ja puhtaasti päättelemällä.
AP
[quote author="Vierailija" time="15.06.2012 klo 21:36"]
[quote]
Ainahan kaikkea voi opiskella huvikseen ymmärtämättä mitään, mutta olisi kannattanut osallistua tentteihin ja katsoa, mitä oikeasti osaa.
Kirjoitit "olen opiskellut" etä "olen suorittanut", siinä on vissi ero.
[/quote]
Olen siis suorittanu tuon kokonaisuuden, tentteineen päivineen. Ja kaikista päässyt läpi aivan olemattomalla puppurunoilulla, yleistiedolla, elämänkokemuksella ja puhtaasti päättelemällä.
sen huonompi ole, vaikka olisi hömppää vähän opiskellutkin. Olihan ne pedagogiset opinnot vähän hömppää, mutta minulla on silti fyysikon koulutus, ja olen ihan pätevä matematiikan, fysiikan, kemian ja atk:n ope. Ja niiden pedagogisten opintojen lisäksi olen opiskellut lähes 200 opintoviikkoa muutakin. Opintopisteistä en osaa sanoa.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2012 klo 21:37"]
sen huonompi ole, vaikka olisi hömppää vähän opiskellutkin. Olihan ne pedagogiset opinnot vähän hömppää, mutta minulla on silti fyysikon koulutus, ja olen ihan pätevä matematiikan, fysiikan, kemian ja atk:n ope. Ja niiden pedagogisten opintojen lisäksi olen opiskellut lähes 200 opintoviikkoa muutakin. Opintopisteistä en osaa sanoa.
Mutta ymmärrätkö lainkaan, että jos olisit oppinut jotain
niin sinusta voisi joskus tulla oikeasti osaava opettaja. Nyt et edes yrittänyt oppia ja sen myötä osata, joten kaikki jäi kovin ulkokohtaiseksi. Ei sinusta tule opettajaa tenttimällä joku kokonaisuus ja moittimalla sitä helpoksi vaan omaksumalla se osaksi omaa työtäsi. Olet vasta polun alussa, kävellyt muutaman askeleen, eikä se tee sinusta edes opettajan aihiota ellet ymmärrä, mihin niitä 25 tunnissa lukemaasi noin 1500 sivua käytät.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2012 klo 21:40"]
niin sinusta voisi joskus tulla oikeasti osaava opettaja. Nyt et edes yrittänyt oppia ja sen myötä osata, joten kaikki jäi kovin ulkokohtaiseksi. Ei sinusta tule opettajaa tenttimällä joku kokonaisuus ja moittimalla sitä helpoksi vaan omaksumalla se osaksi omaa työtäsi. Olet vasta polun alussa, kävellyt muutaman askeleen, eikä se tee sinusta edes opettajan aihiota ellet ymmärrä, mihin niitä 25 tunnissa lukemaasi noin 1500 sivua käytät.
Arvostuksesi ihmis/ammattiryhmää kohtaan perustuu heidän opintoihinsa?
Good for you then.
Itse olen tavannut loistavia opettajia (arvostan), ja vähemmän loistavia (en arvosta),
loistavia kampaajia (arvostan), ja vähemmän loistavia (en arvosta), loistavia lääkäreitä, vähemmän loistavia jne jne.
Kertaakaan en ole ajatellut, että heidän ammattitaitonsa johtuu opintojen sisällöstä. Se on vain reitti päästä kuhunkin ammattiin. Persoona, kkinnostus, jatkuva kehittyminen ja sitoutuminen työhön, niistä muodostuu ammattitaito. Oma arvostukseni on kiinni näsitä.
Ja mitä opintoihin tulee, yksikään opettaja ei valmistu 25 opintopisteellä opettajaksi. Niinkuin ei muihinkaan akateemisiin ammatteihin. Huoks.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2012 klo 21:44"]

Eli minustakin opettajan pedagogiset opinnot, (jotka suoritin vielä siihen aikaan, kun yliopistolla oli käytössä ov:t) oli aika helpot. Siis verrattuna toisen alan aiemmin suoritettuihin maisteriopintoihin.
Mutta ihan kivaa oli, harjoitteluineen kaikkineen :)
Nyt ei kannata sotkea tätä esim. luokanopettajan tai aineenopettajan opintoihin, nehän ovat muuta kuin tuo tietyllä setillä hankittava opepätevyys.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2012 klo 21:47"]
Eli minustakin opettajan pedagogiset opinnot, (jotka suoritin vielä siihen aikaan, kun yliopistolla oli käytössä ov:t) oli aika helpot. Siis verrattuna toisen alan aiemmin suoritettuihin maisteriopintoihin.
Mutta ihan kivaa oli, harjoitteluineen kaikkineen :)
Nyt ei kannata sotkea tätä esim. luokanopettajan tai aineenopettajan opintoihin, nehän ovat muuta kuin tuo tietyllä setillä hankittava opepätevyys.
Olen sekä FM että KM. FM pääaineena matikka ja sivuaineena fysiikka. Sitten päälle vähän harrastuksena KM. Tutkintojen vaativuudella oli eroa kuin yö ja päivä. Kasvatustiede on oikeasti ihan höpöä gradua myöten. Väitän, että fysiikan perusopinnot työllisti enemmän kuin koko kasvatustieteen 140 opintopistettä graduineen. Luin myös monialaiset, koska haaveilin luokanopen ammatista. Monialaiset oli tosi työläät sen puolesta, että läsnäoloa oli paljon. Sinänsä ne ei vaatinut aivoja vaan takapuolta. Jos vertailua jatketaan, niin monialaisten 60op oli varmaan työläämpi kuin se koko kasvatustieteen paketti.
Opettajan työstä, jos halutaan sitten kirjoittaa, niin se on oikeasti aika vaativaa. Tietysti riippuu persoonasta, kuinka pahana sen kokee. Jotkut stressaa itsensä henkihieveriin, koska eivät ole oikealla alalla, kun samalla joku toinen vetää rennosti ja paremmin työnsä tekemättä mitään ylimääräistä. Olen toiminut opettajana alakoulussa, yläkoulussa ja lukiossa. Palkka nousee aina ja opetusvelvollisuus kasvaa, mutta ei se kyllä ihmekään ole. Luokanopen homma on helppoa, jos ei pelkää ihmisiä ja osaa ohjata lapsilaumaa. Yläkoulu on jo astetta haastavampi ja lukio on kyllä vaativin. Puhutaan usein palkoista, niin minusta ne on ihan oikeassa linjassa siinä suhteessa, että kyllä yläkoulussa pitääkin tienata enemmän ja lukiossa eniten. Kokonaisuudessaan palkkataso nyt ei kummoinen ole.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2012 klo 21:50"]
Olen sekä FM että KM. FM pääaineena matikka ja sivuaineena fysiikka. Sitten päälle vähän harrastuksena KM. Tutkintojen vaativuudella oli eroa kuin yö ja päivä. Kasvatustiede on oikeasti ihan höpöä gradua myöten. Väitän, että fysiikan perusopinnot työllisti enemmän kuin koko kasvatustieteen 140 opintopistettä graduineen. Luin myös monialaiset, koska haaveilin luokanopen ammatista. Monialaiset oli tosi työläät sen puolesta, että läsnäoloa oli paljon. Sinänsä ne ei vaatinut aivoja vaan takapuolta. Jos vertailua jatketaan, niin monialaisten 60op oli varmaan työläämpi kuin se koko kasvatustieteen paketti.
Opettajan työstä, jos halutaan sitten kirjoittaa, niin se on oikeasti aika vaativaa. Tietysti riippuu persoonasta, kuinka pahana sen kokee. Jotkut stressaa itsensä henkihieveriin, koska eivät ole oikealla alalla, kun samalla joku toinen vetää rennosti ja paremmin työnsä tekemättä mitään ylimääräistä. Olen toiminut opettajana alakoulussa, yläkoulussa ja lukiossa. Palkka nousee aina ja opetusvelvollisuus kasvaa, mutta ei se kyllä ihmekään ole. Luokanopen homma on helppoa, jos ei pelkää ihmisiä ja osaa ohjata lapsilaumaa. Yläkoulu on jo astetta haastavampi ja lukio on kyllä vaativin. Puhutaan usein palkoista, niin minusta ne on ihan oikeassa linjassa siinä suhteessa, että kyllä yläkoulussa pitääkin tienata enemmän ja lukiossa eniten. Kokonaisuudessaan palkkataso nyt ei kummoinen ole.
Voi taivas osaa muuten kasvatus"tiede" olla maailmaasyleilevää diipadaapahömppää, josta akateemisuus on yhtä kaukana kuin valokuitutekniikka koruompelusta. Olen opiskellut kasvatustieteiden perusopinnot täyspäiväisen (vaativan) työni ohella ja käyttänyt näiden 25 opintopisteen saamiseen korkeintaan 25 tuntia aikaa.
Eli opettajan "akateemisen" ammatin saa kyllä semmoisella loruttelulla, ettei ole tosikaan! Kehtaavatkin vielä aina joka yhteydessä mainostaa olevansa yliopiston käyneitä maistereita...
Sulle voisi tehdä hyvää lueskella itsekeseen vähän enempikin :D
[quote author="Vierailija" time="15.06.2012 klo 21:51"]

Noin minäkin ajattelin vielä oltuani kokonaisen yhden vuoden luokanopettajakoulutuksessa.
Nyt, opettajan pedagogiset opinnot ja opetettavien aineiden didaktiset opinnot suoritettuani olenkin jo aika eri mieltä kanssasi. Olin kyllä tosi pettynyt kasvatustieteen perusopintoihin, sinänsä olen niistä kanssasi samaa mieltä. Onneksi opettajien ammattitaito ei ole niiden varassa.
Toivottavasti et kuitenkaan kuvittele, että opettajien ammattitaito tosiaan perustuu noille suorittamillesi perusopinnoille. Se on vähän sama kuin luulisi lääkärin ammattitaidon perustuvan fuksivuoden kursseille jne. Ymmärrät varmaan.
Minäkin olin opiskellut muuta ennen kasvatustieteiden pariin päätymistäni ja myönnän, että vastaan on tullut aika paljon vaativampia juttuja. Opetusharjottelujen jälkeen (7 + 5 viikkoa ja 120 näytetuntia äärimmäisen tiiviissä ja ammattitaitoisessa ohjauksessa) tunnen kyllä käyneeni läpi sellaisen prässin, etten ihan hevillä anna osaamistani kyseenalaistaa. Vasta sitten, kun se teoriatieto yhdistyy käytäntöön ja olet muodostanut omat henkilökohtaiset käyttöteoriasi, voit punnita saamaasi oppia.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2012 klo 21:55"]

rakas ap, sä olet lukenut "apron". Sillä nimellä tota "kokonaisuutta" ennen kutsuttiin. Pedagogiset on 60op josta olet nyt tehnyt 25op. On mullakin fysiikan apro enkä pidä itseäni fyysikkona...hehehe koko tutkinto on satoja opintopisteitä.
Ja opettajaksi kasvetaan vasta käytännössä, jotkut eivät koskaan.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2012 klo 22:01"]

sitten, jos joskus pääset päätoimisesti opetustyötä tekemään. Korostan, kokopäiväisesti, päätoimisesti. Luultavasti silloin saat käyttää kaiken mahdollisen kapasiteettisi mitä erilaisempiin asioihin, mitä opettajan työnkuvaan voikaan kuulua. Itse en pedagogisia opintoja pidä minään autuaaksi tekevänä, toki niistä jotain hyötyä on ollut. Mutta kaikille opettajia kadehtiville sanoisin, tervetuloa kokeilemaan, katsotaan miten suu sitten pannaan!

Aloituksessani on nyt kyse akateemisuudesta ja tieteellisyydestä
Noin minäkin ajattelin vielä oltuani kokonaisen yhden vuoden luokanopettajakoulutuksessa.
Nyt, opettajan pedagogiset opinnot ja opetettavien aineiden didaktiset opinnot suoritettuani olenkin jo aika eri mieltä kanssasi. Olin kyllä tosi pettynyt kasvatustieteen perusopintoihin, sinänsä olen niistä kanssasi samaa mieltä. Onneksi opettajien ammattitaito ei ole niiden varassa.
Toivottavasti et kuitenkaan kuvittele, että opettajien ammattitaito tosiaan perustuu noille suorittamillesi perusopinnoille. Se on vähän sama kuin luulisi lääkärin ammattitaidon perustuvan fuksivuoden kursseille jne. Ymmärrät varmaan.
Minäkin olin opiskellut muuta ennen kasvatustieteiden pariin päätymistäni ja myönnän, että vastaan on tullut aika paljon vaativampia juttuja. Opetusharjottelujen jälkeen (7 + 5 viikkoa ja 120 näytetuntia äärimmäisen tiiviissä ja ammattitaitoisessa ohjauksessa) tunnen kyllä käyneeni läpi sellaisen prässin, etten ihan hevillä anna osaamistani kyseenalaistaa. Vasta sitten, kun se teoriatieto yhdistyy käytäntöön ja olet muodostanut omat henkilökohtaiset käyttöteoriasi, voit punnita saamaasi oppia.
Olen itseasiassa toiminut opettajana jo vuosia, joten tiedän että varsinainen opetustyö on vaativaa. Minulla on siis tuhansia kertoja enemmän käytännön kokemusta kuin mitä opetusharjoitteluun kuuluu. Ja opettajaksi olen kasvanut ihan käytännön kautta, olen opiskelijoiden keskuudessa pidetty ja oppimistuloksetkaan eivät kalpene pätevien opettajien opiskelijoihin verrattuna. Eli väittäisin olevani hyvä opettaja - jopa ilman pedagogisia opintoja tai ehkäpä juuri niiden puuttumisen ansiosta?
KasvatusTIEDE nyt vaan on mielestäni melkoista pelleilyä.
AP
[quote author="Vierailija" time="15.06.2012 klo 22:03"]