Mun exäni mainosti kovasti olevansa se kiltti ja tavallinen mies jota kukaan nainen ei nykyisin halua. Seurustelun alkuaika olikin paljolti hänen itsesäälinsä kuuntelua ja sen kuuntelemista kuinka hän haukkui kaikki aiemmat nirsot ja itsekkäät tyttöystävänsä (käytti heistä nimitystä "akat"). Koska mies oli minua 12 vuotta vanhempi ja olin vielä teini-iän puolella niin en siinä vaiheessa vielä tajunnut ottaa jalkoja alleni ja paeta. Muutimme yhteen ja sen jälkeen alkoi sairaalloisen mustasukkainen kyttääminen. Mies vihasi kavereitani ja pakotti minut luopumaan harrastuksistani. Hänen mielestään meidän piti olla kaikki vapaa-aikamme kahdestaan, aina. Hän edelleen mainosti olevansa se kiltti ja mukava "tavallinen suomalaismies" joka ei saa riittävästi arvostusta. Sain haukut joka päivä niskoilleni.
Lopulta lähdin ja sen jälkeen repesi. Mies vainosi minua KOLME KOKONAISTA VUOTTA. Uhkaili ensin itsemurhalla ja sen jälkeen minun tappamisellani. Jouduin ottamaan lähestymiskiellon mutta se vain pahensi asiaa hetkeksi. Nykyisin asun aivan eri puolella Suomea kuin hän, mutta hän on kuulemma edelleen sinkku. Ja vihaa naisia jotka ovat hänen mielestään kylmiä, kieroja ja itsekkäitä. Hän on edelleen se kiva ja kiltti suomalaismies, uhri, joka ei kelpaa kenellekään.